- Liittynyt
- 30.05.2018
- Viestejä
- 4 379
Kun nykyistä kouluruokaa haukutaan niin johtuisiko siitä että yleinen elintaso on noussut ja samalla kotiruuan taso. Itse kävin koulut 70-80 luvulla eikä se ruoka niin ihmeellistä ollut vaikka oli paikanpäällä tehty. Lapsuudessa tullut esim perunoita syötyä oma kiintiö täyteen ettei enää tule syötyä kuin keväällä/kesällä varhaisperunoita. Omassa lapsuudessa sekä kotona että koulussa se peruna oli lähes kaikkien ruokien lisuke.
Oma lapsi on töissä lastentarhassa, ollut nyt useammalla paikkakunnalla. Heille tulee sama ruoka kuin lähiseudun kouluille. Pääosin ruoka on hyvää, jotain paikkakuntakohtaisia eroja löytyy. Ja lapset syövät hyvällä ruokahalulla koska eivät vielä ole oppineet nirsoilemaan. Jotain erikoisuuksia toki on mitkä ei maistu edes aikuisille, mm. pinaatti-hernekeitto. En ymmärrä kuka nuo on keksinyt yhdistää, molemmat erillisinä kuitenkin ok. Mielellään tuo oma muksu maksaa työntekijähinnan ruuasta, vaihtoehtona on eväiden vieminen.