Ankea 90-luku

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yero
  • Aloitettu Aloitettu
Elittekö jossain lahkoyhteisössä vai mitä helvettiä?
Ei onneksi, tietyt viranhaltijat sattuivat olemaan jeesustelijoita. Rock musiikki on katsos aivan liian vaarallista lapsille, ja voi johtaa porttiteorian kautta vielä alkoholiin ja piriin asti.
Ikärajoista on jäänyt mieleen Jurassinen puisto, joka taisi olla K12. Pääsin 6 vuotiaana kuitenkin katsomaan, 10 vuotiaan sukulaisen siivellä, mitään papereita tai muutakaan ei kyselty, vaikka naamasta jo näki että aika kaukana ollaan ikärajasta. Oli kyllä hyytyvän jännä elokuva sen ikäisenä, lopun raptorikohtaukset tuottavat edelleen kylmiä väreitä.
 
Jos ryhdyt johonkin niin kuluttavaan kuin vihaamiseen, niin kohdista edes vihasi oikeaan kohteeseen.

Se on virkamies joka sen "valtion" selän taakse piiloutuu, ja se on virkamies joka lakeja ja asetuksia tulkitsee.

Tuossa autoverotapauksessakin EU oukeus päätyi siihen että valtion lakia ei oltu noudatettu, mutta eihän tuosta yksikään virkamies vastuuseen joutunut, virkamieshän voi toimia täysin vapaasti hyvinkin törkeästi, kunhan tekee sen vaan oman mielihyvän tms takia.

Kyseinen virkamies taitaa olla Heikki Kuitunen.

Ei ole. Se on poliitikko kuka virkamiehistöä johtaa. Jos poliitikot sanoo että autovero veks niin siinä ei virkamiehistöllä ole vastaan sanomista. No, Suomessa poliitikot antoi ohjeet päinvastaseen...

Kyllä se Suomessa taitaa olla niin, kun ministeriön virkamies heittäytyy hankalaksi, niin usein asiat eivät etene hallituksen tai ministerin suunnittelemalla tavalla.
 
Mä luin kirjoja enemmänkin 1980-luvulla. Enkä kovin paljon silloinkaan. 1990-luvulla tietotekniikka tyydytti jo vapaa-ajan tarpeet niin hyvin, ettei kirjoille paljon riittänyt aikaa. Yhä vähemmän sitä riitti televisiollekaan, ja vuosituhannen vaihteeseen mennessä mun TV:n katselu oli jo aika minimaalista.
Joo se on nykyään aika persiistä että tulee aika paljon selattua netistä turhaa tietoa millä ei tee mitään, sen sijaan että lukisi kirjoja, katsoisi sarjoja tai edes pelaisi pelejä. Vähän kuin alkoholi, helppoa viihdettä laiskalle, mutta ei kovin laadukasta. :comp:
 
Kyseinen virkamies taitaa olla Heikki Kuitunen.

Kyllä se Suomessa taitaa olla niin, kun ministeriön virkamies heittäytyy hankalaksi, niin usein asiat eivät etene hallituksen tai ministerin suunnittelemalla tavalla.
Se on sillon poliitikkojen velttoutta. Suomessa poliitikot on kansalle vastuussa siitä että joku asia etenee, ja virkamiehet poliitikoille. Jotain Kuitusia on mielestäni turha kaivella, kun joku poliitikko sillekkin on antanut ohjeet luoda ja puolustaa pyhää autoverojärjestelmää pahoja eu paholaisia vastaan.
 
Ei virkamiehet poliitikoille vastuussa ole.. Virkamiehet ovat vastuussa oikeastaan vain toisille virkamiehille. Yleensä poliitikoista muodostettu hallitus periaatteessa ohjaa virkamiehiä lainsäädännöllä, mutta lainsäädännön noudattaminen ja sen valvominen on virkamiesten vastuulla.
 
90-luvun lopussa alkoi tapahtumaan kotiviihteenkin parissa, DVD-soittimet alkoivat valumaan kuluttajille 1999-2000 aikana. Ostin oman ensimmäisen 2000 keväällä kun tuli ensimmäisestä kunnon vakiduunista bonuksia. Onkyon DV-S535 lähti kotiin 4995 markan hintaan, hieno peli ja hyvä kuvanlaatu.

IMG_8989.jpeg

Ensimmäinen kiekko oli Falling Down /Rankka päivä.
Ensimmäinen ostamani DVD-elokuva oli The Matrix vuodelta 1999. En muista tuliko DVD myyntiin vielä 1999 vai menikö jo 2000-luvun puolelle. Syksyä/alkutalvea oli muistaakseni kun Sokokselta sen ostin tilipäivänä.
Ensimmäinen DVD-soitin oli DVD-asema PC-koneeseen ja sitä varten jokin pci-väyläinen rautapurku-kortti. Hitsi kun ei muista enää nimeä. Kortista sitten meni s-video kaapeli putkitelkkariin :cool:
Ostin sekä leffan että aseman ja purkukortin samalla kertaa. Oli ihanan halpaa.
 
Sigma Design Hollywood Plus
 
DVD-soitinta ei ole ikinä ollut vaan PC:llä on menty aina... Taisi olla kuitenkin 2001 paikkeilla kun hommasin DVD-aseman PC:lle. Mitään erityistä korttia ei tuolloin enää tarvittu. Raaka CPU-teho riitti purkuun, joskin paljon ylimääräistä ei tainnut jäädä.

Kuka muistaa Video-CD -levyt? Ne oli Aasiassa suosittuja, meillä ei niinkään. Mulla taisi olla tyyliin joku pornoleffa tuossa formaatissa, siinä kaikki.
 
Muistanko oikein vai olikos nuo ensimmäiset DVD soittimet käytettävyydeltään aika kankeita. En kyllä enää muista minkä merkkinen oli eka laite mutta jotain 2000 vuoden tienoota se taisi olla. Se levyn "löytäminen" kesti hirveän kauan jonka aikana soitin ei juuri reagoinut mihinkään nappiin ja senkin jälkeen valikot oli aika tahmaiset. Toki, hieno teknologiaa verrattuna mitä oli ennen mutta aika kankeaa.
 
Ei onneksi, tietyt viranhaltijat sattuivat olemaan jeesustelijoita. Rock musiikki on katsos aivan liian vaarallista lapsille, ja voi johtaa porttiteorian kautta vielä alkoholiin ja piriin asti.
Kiinnostaisi kyllä että missähän kylässä tällaista meininkiä oikein on ollut. Jo '80-luvulla tuli istuttua kirjastossa sekä kuuntelemassa että lainailemassa hevilevyjä, hevinuotteja sekä lukemassa mm. Pahkasikaa alun toisella kymmenellä olevan ikäisenä. En oikein kovasti usko että tuo kovin yleistä on suomessa enää ysikytluvullakaan ollut, että kyllä siellä joku uskonlahko on tasan tarkkaan taustalla ollut. Kirjastotätithän eivät ole viranhaltijoita.
 
Muistanko oikein vai olikos nuo ensimmäiset DVD soittimet käytettävyydeltään aika kankeita. En kyllä enää muista minkä merkkinen oli eka laite mutta jotain 2000 vuoden tienoota se taisi olla. Se levyn "löytäminen" kesti hirveän kauan jonka aikana soitin ei juuri reagoinut mihinkään nappiin ja senkin jälkeen valikot oli aika tahmaiset. Toki, hieno teknologiaa verrattuna mitä oli ennen mutta aika kankeaa.
Kyllähän ne hitaasti toimivat, mutta VHS:ään verrattuna silti huikea harppaus kuvanlaadussa ja käytettävyydessä, kun sai hienot kohtausvalikot, kielivalinnat jne.
 
DVD-soitinta ei ole ikinä ollut vaan PC:llä on menty aina... Taisi olla kuitenkin 2001 paikkeilla kun hommasin DVD-aseman PC:lle. Mitään erityistä korttia ei tuolloin enää tarvittu. Raaka CPU-teho riitti purkuun, joskin paljon ylimääräistä ei tainnut jäädä.

Kuka muistaa Video-CD -levyt? Ne oli Aasiassa suosittuja, meillä ei niinkään. Mulla taisi olla tyyliin joku pornoleffa tuossa formaatissa, siinä kaikki.
Tuli jopa itsekin muutama video-CD tehtyä divX leffoista kaverille, jolla ei ollut minkään valtakunnan tietokonetta/konsolia millä noita filuja olisi voinut katsoa. Mutta video-CD yhteensopiva DVD-soitin sentään torpasta löytyi :geek:
 
Kiinnostaisi kyllä että missähän kylässä tällaista meininkiä oikein on ollut. Jo '80-luvulla tuli istuttua kirjastossa sekä kuuntelemassa että lainailemassa hevilevyjä, hevinuotteja sekä lukemassa mm. Pahkasikaa alun toisella kymmenellä olevan ikäisenä. En oikein kovasti usko että tuo kovin yleistä on suomessa enää ysikytluvullakaan ollut, että kyllä siellä joku uskonlahko on tasan tarkkaan taustalla ollut. Kirjastotätithän eivät ole viranhaltijoita.
Kyllä noita kylädiktaattoreita oli vielä 2000 luvullakin millon missäkin asemassa.
 
On tosiaan aika erilaisia kirjastokokemuksia riippuen paikkakunnasta.

Tämä toki kasarin alkupuolella, mutta itsellä ekat lainatut älppärit kunnankirjastosta oli kannen perusteella Led Zeppelinin IV ja Black Sabbathin esikoinen. Naulasin musiikkimakuni kohdalleen jo silloin. Kävin myös kuuntelemassa kirjastossa Uriah Heepin Salisburya aika usein. Kirjastossa oli varsin hyvää porukkaa töissä, ostin mm. yhdeltä työntekijältä pari levyä. En muista mikä se toinen oli, mutta Ozzy Osbourneen törmäsin siinä kohtaa sooloartistina ekan kerran.
 
Muistanko oikein vai olikos nuo ensimmäiset DVD soittimet käytettävyydeltään aika kankeita. En kyllä enää muista minkä merkkinen oli eka laite mutta jotain 2000 vuoden tienoota se taisi olla. Se levyn "löytäminen" kesti hirveän kauan jonka aikana soitin ei juuri reagoinut mihinkään nappiin ja senkin jälkeen valikot oli aika tahmaiset. Toki, hieno teknologiaa verrattuna mitä oli ennen mutta aika kankeaa.
Mulla eka soitin oli varmaan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta ja oli Pioneer. Se toimi kyllä hyvin ja sukkelasti, mutta myöhemmin kun itse poltetut DVDt tuli niin se oli nirso niitten kanssa ja varsinkin tietyllä mediakoodilla olevat levyt rupes AINA puolen välin paikkeilla nykimään ja ei nähny loppua. Ja levyt toki tilattiin Nierleltä tai We Sell CDstä.

Sitten kun tuli HDMI niin ajattelin päivittää DVD soittimen ja ostin JVCn missä oli HDMI niin se oli HIDAAAAS. Mä kellotin että siitä kun laittoi levyn sisään niin meni 30s ennenkuin pystyi alkaa katsoa. No, ei sitä montaa vuotta ollu kun ostinkin jo BluRay soittimen joka mulla on vieläkin käytössä. Tosin sekin kävi eri vikojen takia 2 tai 3 kertaa huollossa mutta edelleen käytän silloin tällöin.
 
Oiskohan mullakin ollut JVC. Muistan vaan että se oli harmaa ja siinä oli etupaneelissa muistaakseni sellainen nuppi jota kääntämällä muka sai "kelattua" eteen ja taakse. Tosin ei kovin sujuvasti. Jopa se kelkka oli hidas verrattuna esin tietokoneen cd asemaan.

Yks muuten mikä ysäriltä on jäänyt mieleen oli kotivideoiden kuvaus. Isällä oli joku Canonin video 8 nauhaa käyttävä videokamera ja sehän oli surraamassa aina harvoin kun jossain käytiin reissussa tai oli jotkin juhlat. Näitä näyttämällä sitten piinattiin myöhemmin ei paikanpäällä olkeita sukulaisua. Vaikka nykyisin on jokaisella videokamera taskussa, niin eipä sitä juuri samanlaista kuvausta näy enää mitä tuon aikakauden tuotokset on.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 575
Viestejä
4 589 862
Jäsenet
75 450
Uusin jäsen
Ahone

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom