AMD Ryzen 7 (AM4 B350/X370) kellotukset ja kokemukset (Summit Ridge)

varakreivi de Valmont

cunning linguist
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 302
13 USB-liitäntää. Ei erityisen järkevää kun niiden tilalle olisi voinut ottaa jotain muuta. Wifi-palikka on erikseen ostettava kun sen olisi käytännössä samaan hintaan saanut heitettyä paikalleen. Kaiken lisäksi tilaa jäi vielä sen verran, että sen HSMI/DP-liitännän olisi saanut heitettyä sivuttain.
Tuo USB-liitäntöjen määrä ei ole mitenkään liioiteltua esimerkiksi VR/simulaattorikokoonpanoon. Omassa koneessani on jatkuvasti kahdeksan USB-porttia käytössä, ja jos lisäisin ratin, polkimet ja tikun, päästäisiin jo 10-11:een. Kolmen kameran kokoonpano olisi jo 12 USB:tä.
 
mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Ryzenit kulkevat ilmalla n. 5.4ghz-5.7ghz.

Lisäksi Kabylake 4GHz = Ryzen 3.6GHz.

Hymyilyttää tällein AMD osakkeita 2.17usd/kpl hintaan ostaneena vuosi sitten. 1500kpl. :kippis:
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
^ no se on ihan hyvä että on odotuksia. Vaikka eivät sitten olisikaan tästä maailmasta :)
 
The

Poo
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
317
Ymmärtäisikö ne Intelin jannut nyt että hintoja alas. o_O
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Nyt kun tiedot emoista ovat pihalla, niin minkä valmistajan ja mallin varaan rakentaisitte pelikoneen?
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
Nyt kun tiedot emoista ovat pihalla, niin minkä valmistajan ja mallin varaan rakentaisitte pelikoneen?
Vielä hieman tarkempaa tietoa odottelen. Esim. muistituki 3200+ olisi kiva tietää (nyt vain yhdessä nähnyt tuosta mainintaa) samaten tietysti suomihintoja olisi kiva nähdä. Asus ihan hyvä valinta uskoisin, ehkä myös Asrock.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Onko muuten jo hajua siitä miten paljon muistien nopeus vaikuttaa Ryzenin menohaluihin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 050
Vielä hieman tarkempaa tietoa odottelen. Esim. muistituki 3200+ olisi kiva tietää (nyt vain yhdessä nähnyt tuosta mainintaa) samaten tietysti suomihintoja olisi kiva nähdä. Asus ihan hyvä valinta uskoisin, ehkä myös Asrock.
Ei näin.

Asrockilla ja Asuksella on varmaan kymmeniä malleja ja sen halvan Asrock Pro4:n omistaja ei aivan varmasti kellottele yhtään niin hyvin, kun Asrock Taichin ostaja. Pelkkä merkki ei ole tae onnesta. Täytyy heti alusta alkaen katsella vähän niitä malleja ja ostaa sitä parempaa yläpäätä.

Vieläkään en ole keksinyt, mistä @The Stilt näkee suoraan kuvasta, onko virransyötöllä tuplatut vaiheet, mutta ainakaan vielä en ole hyvää B350 emolevyä nähnyt.

Asrockillakin on joku parikymmentä emolevymallia/generaatio ja kaikki eivät edes ole myynnissä kahta vuotta. Tai tietyissä osissa maailmaa. Valinta on tehty on vaikeaksi ja en todellakaan suosittele, että ostetaan ihan merkin perusteella, koska kaikilla valmistajilla on ne hinnat-alkaen -mallit, joita ei edes ole tarkoitettu kellotuksiin..
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
1 248

Jepjep. Hätäsimmät ostaa sitä mitä tarjolla ensimmäisten viikkojen aikana. Asus varmasti hyvä mutta ihmetyttää miksi muistituki vaan 3200 asti (vaikka sekin on jo ihan riittävä) ja vaan yksi M.2 slotti. AsRock tukee sitten 4000 muistia ja kahdella M2 slotilla. Viekö Asuksella virransyötön suunnitelu niin paljon katetta ettei ollut varaa kahteen M.2 slottiin? Onko se vaan merkki premium hinta ja vähemmän ominaisuuksia. Pitää saada näihin kyllä selvyyttä.

Asus kyllä on parhaiten suunniteltu näin ulkonäön perusteella. AsRockin Taichi näyttää vähän halvalta ja niillä huuhaa M.2 kilvillä jotka vaan pahentaa SSD:n lämpöjä.
 
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
Vieläkään en ole keksinyt, mistä @The Stilt näkee suoraan kuvasta, onko virransyötöllä tuplatut vaiheet, mutta ainakaan vielä en ole hyvää B350 emolevyä nähnyt.
Helpoiten vaiheiden tuplauksen selvittää katsomalla regupiiriä, ellei ajureita / tuplaimia näy.
Mikäli kuvista on mahdotonta kertoa joko regupiirin valmistajaa tai tarkkaa mallia, niin silloin sen fyysinen koko (ja pinnien määrä) antaa hyvää osviittaa.
Isompi määrä natiiveja vaiheita tarkoittaa enemmän pinnejä ja yli 6 natiivia vaihetta tarkoittaa käytännössä aina > 48 pinnistä paketointia.

Lisäksi ennen alkuvuotta ainoastaan kahdella valmistajalla (CHIL/IR/Infineon ja uPI/uBIQ) on ollut edes tarjolla regupiiri joka tukisi enempää kuin kuutta natiivia vaihetta.
Intersilin uusimman sukupolven regupiirit tukevat seitsemää natiivia vaihetta.

Kaikki emolevyt, joiden kahden päälinjan yhteenlaskettu vaihemäärä ylittää kahdeksan on aina tuplattuja.
Yhdelläkään valmistajalla ei ole isommalla natiivilla vaihemäärällä varustettua regupiiriä valikoimissaan, ainakaan moderneilla standardeilla varustettuna.

Esim. IR:n uusimpien regupiiriperheiden kohdalla tuplaus on käytännössä aikalailla merkityksetön asia. Uudet mallit tukevat taajuuksia 2MHz asti, joten tuplattunakin virransyöttöä saadaan ajettua riittävillä taajuuksilla.
Tuplauksessa ei aiemminkaan ole ollut isommin vikaa, kunhan se on tehty oikein (tarkoitukseen suunnitellulla raudalla) ja komponenttien laatu on kohdallaan.

Yleensä ASRock ja MSI tekee tuplauksen juuri siten, kun sitä ei ehdottomasti tule tehdä: eli lätkimällä 2-3x komponenttimäärän yhden natiivin vaiheen ja sen ajurin perään. Säästää valmistajalta yhden ajurin ja tuplaimen hinnan, per kaksi vaihetta.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
Ei näin.

Asrockilla ja Asuksella on varmaan kymmeniä malleja ja sen halvan Asrock Pro4:n omistaja ei aivan varmasti kellottele yhtään niin hyvin, kun Asrock Taichin ostaja. Pelkkä merkki ei ole tae onnesta. Täytyy heti alusta alkaen katsella vähän niitä malleja ja ostaa sitä parempaa yläpäätä.
Anteeksi, en tietysti tarkoittanut että kunhan merkkinä on Asus tai Asrock niin halvin mahdollinen riittää.
Eli noin 150-200€ emolevy AM4 X370 on itsellä hakusessa mutta vielä en ole tarpeeksi nähnyt noista tietoja juuri muistista, mikä on yhteensopivaa ja soveltuuko kellotteluun. Toki myös virransyöttöä tarvii katsoa ja mieluusti se 6+ SATA paikkaa olisi hyvä olla. Uskoisin että lähes jokaisessa on minulle riittävä määrä USB paikkoja, myös M.2 paikka tai parikin löytynee kohtuu helposti.

Koske en ajatellut vesi/nestemäinen typpi/kuivajää tms. extreme kellotteluja enkä myöskään hankkia 2+ näytönohjainta niin ihan kalleimmat ja "parhaat" emot eivät ole se mitä itse etsin. Kunhan "pienellä vaivalla" saa toimivat 24/7 kellot taas seuraaviksi 5+ vuodeksi olen tyytyväinen.

En tarkoita etteikö muut valmistajat voisi olla ihan hyviä mutta en tiedä miten panostavat UEFI biosiin + AM4 kannan emoihin. Yleensä Asrock on ollut hieman halvempi ja pyrkinyt pääsemään eroon "halpis" leimastaan joten hieman paremmat emot ovat olleet kohtuu hyvin ja kestäviä. Asus siksi että vaikka hinta voikin olla kallis yleensä myös laatu on hyvää paitsi itse tuotteessa myös tuessa ja viimeistellyssä käyttiksessä. Tosin en osaa rehellisesti sanoa miten sitten "hinnat alkaen" laatu, tuki tai muukaan. Jos tuotteesta maksaa esim. 50€ tuskin voi olettaa sen kestävän 5+ vuotta.

Edit: teoriassa B350 voisi olla riittävä, mutta en tiedä kestäisikö se varmasti toivomaani aikaa? Siksi ajattelin hankkia kerralla X370 emolevyn koska luultavasti X1700 prosessori tulee kuitenkin ostettua ja 32Gb muistila sille kaveriksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 050
Vieläkin pureksin tuota Stiltin kirjoitusta. Menee hetki sen sulattelussa..

--

@Taneli

Minulle melkein riittävät sen 50€ emolevyn liitännät, mutta juuri laadukkailla komponenteilla ja hyvällä virransyötöllä varustetut emolevyt ovat niitä pitkäikäisimpiä. Kun tätä AMD:ta saadaan varmaan nähdä seuraavat 4+ vuotta, niin kyllä voin tähän rahaa laittaa..

Minusta tuntuu, että arvon emolevyvalintaa pitkään. Kun ostoslistalla on vielä AM4-jäähykin, niin täytyy katsoa, mitä on markkinoilla ensi kuussa.

--

Ja jos 4c/8t ovat alle 200€, niin ihan helposti voin ostaa sellaisen ja keskiluokan emolevyn kakkoskoneeseen. Vaikka tuollaisen B350:n. Jo vuotoja on niin paljon, että valinnanvaikeutta tulee..
 
mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Mun on nyt kysyttävä mikä pointti tos videos? Sekö että kamat hajoaa kun käytetään väärin? Ei ole FX 9-sarja tolle laudalle. Oispa Asus emolevy joka ei kärähdä Antec NeoHe virtasesta, puhumattakaan muista synttäriseteistä.

MSI roskaa. Asus ROG sarja toki käyttökelpoista. Muut kuin kärkipään preemijumi Asustuotteet vois purkaa takaisin malmiksi ja tehdä niistä jotain hyödyllistä. Vaikka Asrock OC Formulaa.
 
El-Reino69

Cunning Stuntman
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
980
Juu se on jokaisen oma asia mitä tuosta päättelee mutta itse ajattelin ostaa Asusta ihan omien kokemusten perusteella en siksi että olisin Asus fanipoika. Pääasiassa olen käyttäny perskiven ja asuksen tuotteita emo puolella ja olen ollut tyytyväinen ihan molempiin :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 050
Virransyöttöhän tuossa @El-Reino69 videossa hajoaa. Kun siitä menee niin paljon virtaa läpi, niin tulee lämpöä.

--

Alle satasen emoista ostan Asrockkia. Se pitää vaan henkisesti hyväksyä, ettei niillä kelloteta, ja niissä on muitakin puutteita. Niitä ostetaankin hinnan takia ja AMD:n kanssa max. 65W prosessorille. Paras halpavalmistaja, kunhan odotukset ovat alhaalla.

--

Yli satasen emoista ostan sitä, missä saa parhaan hinta/laatu-suhteen. Nyt on pari Asusta ja ei näistä ole pahaa sanottavaa. Näyttää vaan kovasti siltä, että tuo Ryzen on nyt suurin tehonhyppäys seuraavaan 2-4 vuoteen, niin ei tässä kannata nuukailla. Sen verran kuitenkin rahat on tiukilla, että jos Jimm's laittaa taas tarpeeksi hyvää bundlea mukavaan hintaan - niin ostan sellaisen, vaikka ei ole ns. paras emolevy.

Edelleen hämmentää tuo eri mallien määrä nykypäivänä. Menee ikä ja terveys vertailtaessa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
43
Onkohan julkaisussa tarjolla m-itx emolevyjä? Jossain muistaakseni mainittiin, että olisi, mutta huhuista ei tiedä. Kuviakaan ei ole tainnut niistä vuotaa.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Nyt kun tiedot emoista ovat pihalla, niin minkä valmistajan ja mallin varaan rakentaisitte pelikoneen?
Jos budjetti vaan riittää niin tommoinen Asuksen IV Crosshair Hero tulee kyl. On kyllä silmäkarkkia itelle :hungry:
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
1 309
Asrock X370 Fatal1ty malleissa olisi äänikorttiin integroituna Creative SoundBlaster Cinema 3 (sisältää mm sbx pro studio tilaäänet) joka muuten vaatisi erillisen Creativen kortin, voisi ehken jonku niistä ostaa ellei ole hinnalla tai muulla ominaisuudella pilattu.
 
qu-ma

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
161
Niitä/Meitä , jotka odottavat AM4-sarjaa tosissaan sillä periaatteella , että noista osista voisi ostaa ja kasata hyvän ja toimivat koneen seuraavaksi 5-vuotiskaudeksi ihan itselleen löytynee jonkun verran

Tällä hetkellä mutu tuntumalla , huhujen pohjalta , tuntuu vaikealta valikoida yhtään mitään tuollaiseen ennakkoharkintaan.
Mitä noissa emoissa on , mitä puuttuu ja mitkä toimivat ja mitkä blockaavat itsensä pihalle

Omalta kannaltani tuntuu täysin pöhköltä maksaa ; DP / HDMI / DVI porteista ja piireistä yhtään mitään , kuten myös jostain RGB valosirkuksista , nuo lisäävät suomihintoihin todella monta kymppiä
Nuo PS/2 portit ihmetyttävät , eikö emoa saa auki testivaiheessa USB2 näppäimillä +hiirellä
( AM3+ sarjaan joutui lataamaan USB3 ajurit ennenkuin ne alkoivat toimimaan)

Näyttää että emon piirit perustuvat ennemminkin Intel 1151 tyyliin kuin AMDn 970/990 sarjoihin , mitä tuo sitten vaikuttaakaan socketin toimivuuteen

Intelin Kaby-sarjan emoja on julkaistu reilu 120kpl ja nyt huhutaan näitä Raveneille suunniteltuja tulevan nelisenkymmentä.
Toivotaan että suoraan Summit prossuille ilmestyisi jokunen laatu emo vielä kevään mittaan
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
Omalta kannaltani tuntuu täysin pöhköltä maksaa ; DP / HDMI / DVI porteista ja piireistä yhtään mitään , kuten myös jostain RGB valosirkuksista , nuo lisäävät suomihintoihin todella monta kymppiä
Nuo PS/2 portit ihmetyttävät , eikö emoa saa auki testivaiheessa USB2 näppäimillä +hiirellä
( AM3+ sarjaan joutui lataamaan USB3 ajurit ennenkuin ne alkoivat toimimaan)
Tulevia prosessoreja (joissa grafiikkapiirit) varten ovat nuo portit ja piirit, valot varmaan niitä käyttäjiä varten joille kotelon äänet eivät ole se tärkeä juttu vaan sisältä näkyvä valoefekti (toki osa voi käyttää esim. vesijäähyä äänien eliminoimiseksi tms).

Tuo PS/2 portti on niitä varten jotka joko a) edelleen tahtovat käyttää sitä wanhaa hyvää 80+ luvun näppäimistöä vain yhden adapterin lävitse tai sitä hieman tuoreempaa hiirtä tai suurempi syy: b) käyttävät esim. windows XP 64bit tai jotain muuta käyttöjärjestelmää millä USB ajureita ei ole saatavilla ja käyttistä ei vaan saa asennettua kun hiiri/näppäimistö ei tunnistu vaikka käyttäisi perinteistä kiintolevyä (turha varmaan ajatella M.2 ajureita tehtävän vanhemmille käyttiksille diskettiä varten tai suurelle osalle niistä sadoista jos ei tuhansista eri versioista linuxia mitä on ehtinyt vuosikymmenien aikana ilmestyä).
 
Elysium

I ain't even AMD™
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18
Onkohan Biostarin emoista mihinkään? Lähes uusi koppa on Micro-ATX ja näyttäisi tällä hetkellä tulossa ainoa X370 emo MATXina Biostar X370GT3. :confused:
Harmi, että amd:n parhaita piirisarjoja saa harvemmin pienemmissä emoissa.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 922
Paljonkos noissa Ryzeneissä oli noita PCI-E väyliä? 20 riittäis itselle, kun yhdellä näyttiksellä mennään ilman mitään muita lisäkortteja ja yksi M.2 paikka pitäis olla PCI-E 4x.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
125
Prossulta PCI-E 3,0 16linjaa +4 NVMe:tä varten + 4 suoraan piirisarjalle
Piirisarjalta PCI-E 2,0 8linjaa plus muutama minkä käyttötarkotusta voi vaihdella sen mukaan mitä kytkee kiinne..
 
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
Ai vähän? 220W prosessori emossa jonka versioista suurin osa kestää 95W prosessorin ja loputkin vain 125W prosessorin...
Ensinäkään prosessori ei vedä bootissa läheskään samaa määrää tehoa, mitä se vetää maksimirasituksessa.
Toiseksi, kaikki kunnolliset regupiirit sisältävät ja käyttävät ylijännite, ylivirta ja ylikuumenemissuojaukset. Emolevy paloi koska emolevyllä käytetyt komponentit oli alunperinkin luokattoman huonoja (Niko-Semi), ja koska ylivirta ja ylikuumenemissuojaukset oli disabloitu. MSI harrastaa suojauksien disablointia, jotta voivat käyttää alimitoitettuja ja huonolaatuisia / mahdollisimman halpoja (vakionakin kuumana käyviä) komponentteja. Ei koske luonnollisesti kaikkia emolevymalleja, mutta mallistossa (hinnassa) saa MSI:n kohdalla kiivetä aika ylös, ennenkuin tulee kunnolla tehtyjä malleja vastaan.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
711
Onkos toi Biostar mimmonen brändi, jos muut vois tarjota nopeampaa muistia? Ite en oo täysin perillä näistä emojen valmistajista.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
77
biostar t-power i45. Siinäpä vasta oli hurja laite. Eli kyllä varmaan ihan soivia laitteita ovat
 
qu-ma

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
161
Tässä kuussa huhut muhivat vielä vahvoina.
Maaliskuun ensimmäisellä viikolla voidaan odottaa valmistajien virallisia mainoksia.
Toisella viikolla saittien unboxing huitaisu "testejä"
Kolmannella selittelyjä siitä miten on ollut niin kiire ettei mitään ole ehditty testata kunnolla
Neljännellä jo ostavien asiakkaitten videoita.

Huhtikuussa saiteilla aletaan kiroilemaan mokista ja bukeista mitä löytyy
Toukokuussa julkaistaan korjauspäivityksiä peittämään alkuperäisiä mokauksia
Normaali kaava uusien tekniikoitten kanssa

Näitä on ollut myynnissä jo hyvän tovin , mutta vertailutestit ovat edelleen pelkkää sinnepäin kehumista ;Z270 Motherboard Preview Roundup

Ensimmäinen , muttei vähäisin asia tulee olemaan tarkistus valmistajan sivuilta siitä , toimiiko ajurit Win 7 käyttiksellä vai lykkääkö pelkkää bluescriiniä
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Ensinäkään prosessori ei vedä bootissa läheskään samaa määrää tehoa, mitä se vetää maksimirasituksessa.
Toiseksi, kaikki kunnolliset regupiirit sisältävät ja käyttävät ylijännite, ylivirta ja ylikuumenemissuojaukset. Emolevy paloi koska emolevyllä käytetyt komponentit oli alunperinkin luokattoman huonoja (Niko-Semi), ja koska ylivirta ja ylikuumenemissuojaukset oli disabloitu. MSI harrastaa suojauksien disablointia, jotta voivat käyttää alimitoitettuja ja huonolaatuisia / mahdollisimman halpoja (vakionakin kuumana käyviä) komponentteja. Ei koske luonnollisesti kaikkia emolevymalleja, mutta mallistossa (hinnassa) saa MSI:n kohdalla kiivetä aika ylös, ennenkuin tulee kunnolla tehtyjä malleja vastaan.
No tuo selventää asioita kummasti. Oletin syyn olevan vain tuon kehnon prosessorin. 220W työasemaprosessorilta on järjetön lukema. Eli näinkö on, että jos et osta ihan kalleinta MSI:ltä, niin siltä ei kannata ostaa mitään komponenttien laadun takia?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550

Tuo tuppaa pätemään kaikessa jotta laatu maksaa ei niinkään ominaisuudet.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
1 378
Itseä kiinnostaa X370-emojen laadun merkitys tavalliselle käyttäjälle ~150€ -> ~300€ hyppäyksissä lautojen hintaluokissa. Tähän asti 3570k on ollu 4,2 / 4,5 GHz MSI Z68A GD65 laudassa, eikä sen todellisesta laadusta ole mitään hajua ( muuta kun että ensimmäinen ostos oli DOA :D ), ja että MSI:n lautoja on täällä kritisoitu. Ilmeisesti ihan syystäkin :D

Eli kannattaako tällaisen AIO-vesijäähyn omaavan peruskellottajan panostaa extrasatasia tuon ~150e X370 laudan päälle jos hommaa esim. 1800x:n? Vai pitäisikö nuo lippulaivaemot jättää todellisille hifistelijöille suosiolla?

Aika ympäripyöreä kysymys, mutta otetaan tasapainon säilyttämiseksi vastaan ympäripyöreitä vastauksia :)
 
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
No tuo selventää asioita kummasti. Oletin syyn olevan vain tuon kehnon prosessorin. 220W työasemaprosessorilta on järjetön lukema. Eli näinkö on, että jos et osta ihan kalleinta MSI:ltä, niin siltä ei kannata ostaa mitään komponenttien laadun takia?
Edullisissa hintaluokissa kannattaa katsoa ASUS:n ja Gigabyten tarjontaa.
Niissäkin saa aikalailla mistä maksaa, mutta tuollaiset suoranaiset pommiviritykset on aika harvinaisia.
 
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
Itseä kiinnostaa X370-emojen laadun merkitys tavalliselle käyttäjälle ~150€ -> ~300€ hyppäyksissä lautojen hintaluokissa. Tähän asti 3570k on ollu 4,2 / 4,5 GHz MSI Z68A GD65 laudassa, eikä sen todellisesta laadusta ole mitään hajua ( muuta kun että ensimmäinen ostos oli DOA :D ), ja että MSI:n lautoja on täällä kritisoitu. Ilmeisesti ihan syystäkin :D

Eli kannattaako tällaisen AIO-vesijäähyn omaavan peruskellottajan panostaa extrasatasia tuon ~150e X370 laudan päälle jos hommaa esim. 1800x:n? Vai pitäisikö nuo lippulaivaemot jättää todellisille hifistelijöille suosiolla?

Aika ympäripyöreä kysymys, mutta otetaan tasapainon säilyttämiseksi vastaan ympäripyöreitä vastauksia :)
Ryzenin kohdalla emolevy kannattaa valita seuraavilla perusteilla: sisältää haluamasi ominaisuudet ja tulee valmistajalta jolla on pistää resursseja softapuoleen (bios).

Virransyöttö ei Ryzenille ole läheskään yhtä kriittinen, kuin mitä se oli edellisen sukupolven vehkeille. Kunnollinen 4+2 tai 6+2 digitaalinen virransyöttö riittää täydellisesti vaikka 8C/16T Ryzenille.
Laatu > määrä. Virransyötön sähköiset ominaisuudet on muutenkin tässä tapauksessa tärkeämmät kuin absoluuttinen virrankesto.
Tosin esim. C6H:n huippulaatuinen virransyöttö kestää 185A jatkuvaa virtaa 100°C lämpötilassa :vihellys: Harvoin tosin hyvää ja suurta vaihemäärää sisältävää virransyöttöä saa, ainakaan halvalla.

Emolevyvalmistaja jonka AM4 lankkuihin en koskisi pitkällä tikullakaan on Gigabyte. Tämä puhtaasti sen suoritustason takia, jolla Gigabyte on aiemmin tehnyt edellisten AMD alustojen bioseja.

Ryzenin softapuoli on moninkertaisesti monimutkaisempi kuin millään aiemmalla alustalla, joten en usko että Gigabyten biospuoli on sen myötä ainakaan parantunut. Joskin huonontuminenkin on aika vaikeaa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Onko muuten TB3 emoja luvassa Ryzenille? Mikään ei käsittääkseni estäisi emovalmistajaa käyttämästä PCI-e väyliä Alpine Ridge ohjainten kanssa, mutta onko tuota tapahtumassa, on sitten eri juttu.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 655
Viestejä
4 187 568
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom