AMD RX 6000-sarjan-/ 6800(XT) / RX 6900- saatavuus-/tilausseuranta

Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Tuo "saa jos haluaa" on aika vahvasti sanottu. Täytyy hommata skripti ja olla valppaana, ettei niiden tunkki blockaa sua kun laitat asioita koriin skriptillä ja sitten pitää haukkana olla deletoimassa keksejä ja uutta yritystä. Hikihän siinä tulee. :rofl:

Itse olen yhdellä kädellä yritellyt skriptin kanssa silloin tällöin, mutta jotenkin tuntuu, että olen joko aina myöhässä tai sitten saan blockia sivuille ja sitten se kerta onkin ohi.
Kolme ekaa kertaa meni metsään ku en ymmärtäny mikä skripti oli, ihan luomuna sain yhden kortin, ja toisen otin skriptillä nappi esiin ja kassalle. Vuosi odoteltu 3080 niin tuo 3 viikon kokeilut ennenkö tärppäs ei oikein paha rasti.
Kyllä tästä palstalta alkaa olemaan kaikilla jo kortti / useampi ?
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Kiitoksia vinkeistä tiennytkään että tälläistä mahdollisuutta AMD puolella on :) Kortti kuume nosti yllättäen päätään jos sellaisen pystyy samaan AMD:ltä suoraan. 6800xt eniten kiinnostaisi. Takapäin topicia selailin ja tuo PartAlert kanavalle tuli liityttyä, myös löytyi joku google docs exeli missä vaikuttaisi että dropit tulee aina torstaina klo 16 (minkä mantereen aikaan sitten lieneekään :))

6800xt tuolla MSRP hinnalla ei olisi kyllä paha, mutta tiedä onko mitään mahdollisuutta onnistua ilman scriptejä. Jos vaan paypaliin kirjautuu kuten edellä mainittiin ja odottelee AMD sivuilla, toki voinee mennä kaikille mahdollisesti boteille yms niin nopeasti ettei itseä sen paremmin onnista, mutta voisihan tuota yrittää. Ilmeisesti jos painaa checkout paypal, ei kysele mitään osoite yms tietoja ja tosiaan jos on kirjautuneena jo valmiiksi paypaliin niin nopeuttanee tuotakin hommaa. Testiksi heitin 5800x ostoskoriin ja näytti tosiaan kyselevän "oletko robotti" kysymykset ja näytti pyörittelevä aika pitkään jotain sinisen kellon animaatiota, mutta lopulta meni ostoskoriin ja olisi päässyt paypal checkouttiin.

Vinkit toki kelpaa huomiselle, jos sattuisi 6800xt irtoomaan, eiköhän tuokin pelikäytössä toimi siinä missä Nvidiankin tekeleet :)

edit: Aika exelissä näemmä CEST:ä eli 17:00 maissa ilmeisesti Suomen aikaan noita yleensä tullut saataville.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Kyllä tästä palstalta alkaa olemaan kaikilla jo kortti / useampi ?
Meinaat että kun statistiikan mukaan: "Jäsenet: 51 269" olisi (alaspäin arvioiden) noin 60 000kpl IO-Techiltä pelkästään tilannut AMD:n kaupasta jo korttia..

En nyt väitä että olisit tarkoituksella väärää tietoa kertomassa mutta koska mielipide on vapaa Suomen maassa uskallan sanoa että ainakaan itse en usko että ihan noin montaa kappaletta on meidän rekisteröityneille käyttäjillemme ostettu kortteja AMD:n omasta kaupasta (vaikka toki osa onkin jo useamman onnistunut sieltä saamaan)...
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Kiitoksia vinkeistä tiennytkään että tälläistä mahdollisuutta AMD puolella on :) Kortti kuume nosti yllättäen päätään jos sellaisen pystyy samaan AMD:ltä suoraan. 6800xt eniten kiinnostaisi. Takapäin topicia selailin ja tuo PartAlert kanavalle tuli liityttyä, myös löytyi joku google docs exeli missä vaikuttaisi että dropit tulee aina torstaina klo 16 (minkä mantereen aikaan sitten lieneekään :))

6800xt tuolla MSRP hinnalla ei olisi kyllä paha, mutta tiedä onko mitään mahdollisuutta onnistua ilman scriptejä. Jos vaan paypaliin kirjautuu kuten edellä mainittiin ja odottelee AMD sivuilla, toki voinee mennä kaikille mahdollisesti boteille yms niin nopeasti ettei itseä sen paremmin onnista, mutta voisihan tuota yrittää. Ilmeisesti jos painaa checkout paypal, ei kysele mitään osoite yms tietoja ja tosiaan jos on kirjautuneena jo valmiiksi paypaliin niin nopeuttanee tuotakin hommaa. Testiksi heitin 5800x ostoskoriin ja näytti tosiaan kyselevän "oletko robotti" kysymykset ja näytti pyörittelevä aika pitkään jotain sinisen kellon animaatiota, mutta lopulta meni ostoskoriin ja olisi päässyt paypal checkouttiin.

Vinkit toki kelpaa huomiselle, jos sattuisi 6800xt irtoomaan, eiköhän tuokin pelikäytössä toimi siinä missä Nvidiankin tekeleet :)
Ota tuo part alert disco käyttöön, kun kuulet hälytyksen klikkaa päivitä sivulla ja tuote ostoskoriin.
Jos koneella jo valmiudessa, tuolla tekniikalla onnistanut, ja jos ei lisää nappi näy, tuo skripti pakottaa sen näkyviin, ja saat lisättyä koriin.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Ota tuo part alert disco käyttöön, kun kuulet hälytyksen klikkaa päivitä sivulla ja tuote ostoskoriin.
Jos koneella jo valmiudessa, tuolla tekniikalla onnistanut, ja jos ei lisää nappi näy, tuo skripti pakottaa sen näkyviin, ja saat lisättyä koriin.
Kiitoksia pikasista ohjeista, olikos tuohon skriptiin linkkiä?

Tämä ilmeisesti oikea sivu, missä kuuluu notkua oikealla hetkellä :)
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Meinaat että kun statistiikan mukaan: "Jäsenet: 51 269" olisi (alaspäin arvioiden) noin 60 000kpl IO-Techiltä pelkästään tilannut AMD:n kaupasta jo korttia..

En nyt väitä että olisit tarkoituksella väärää tietoa kertomassa mutta koska mielipide on vapaa Suomen maassa uskallan sanoa että ainakaan itse en usko että ihan noin montaa kappaletta on meidän rekisteröityneille käyttäjillemme ostettu kortteja AMD:n omasta kaupasta...
Tarkennetaan selaamallasi palstalla johon olet eksynyt, täällä keskustellaan jotka on tilannut tai ostanut kortin, kannattaa torstaisin seurata montako uutta tilausta tulee.
AMD RX 6000-sarjan-/ 6800(XT) / RX 6900- saatavuus-/tilausseuranta
 
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
469
Nykyään ei kyllä kannata luottaa, että Discord-ilmoituksesta ehtii, mikä PA:n Discordissakin on muutaman viikkona kerrottu suoraan. Saatavilla olevan tiedon (CAT 16 -viestit, palstakeskustelut, historiatieto) perusteella vaan pitää tehdä hypoteesi droppiajasta ja toimia sen mukaan hiukan sokkona.
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Joo tuota sokkohakkausta voi harrastaa ennemmin jos tärppää, poistaa keksit kun tulee blokki, ja yksityiselle tilalla jatkaa, tai vaihtaa selainta.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Tarkennetaan selaamallasi palstalla johon olet eksynyt
Ilmeisesti et kovin tarkkaan seuraa ketjua? Koska tässä viikon sisällä olemme keskustelleet mm. siitä että aika moni tätä ketjua seuraava ei ole vielä sitä korttia onnistunut saamaan ja pohtineet olisiko mahdollista maksaa jopa hieman extraa ja pyrkiä ryhmässä ostamaan niitä kortteja halukkaille sieltä AMD:n kaupasta... joten uskallan jälleen olla eriävää mieltä kanssasi. Lisäksi lähes joka viikko tähän ketjuun tulee kyselijäitä jotka kertovat miten eivät ole onnistuneet korttia saamaan ja miten sitä tahtoisivat ostaa mutta eivät saa edes korttia lisättyä koriin jne.
 
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
469
Ei välttämättä kannata myöskään aloittaa ennen oletettua droppiaikaa hakkaamista, voipi mennä droppi ohi blokkien takia, kuten itselleni kävi pari kertaa.
 
Juu, samaa se itsellä teki, et saanut koriin, pääsit maksamaan, mutta katosi sivu, paypal ei toiminut, suojatiet eivät mene oikein, luottokortti ei toimi, oli saksan kauppa vaikka piti olla irlannin kauppa. Kyllä muutama erehdys takana. 6900xt hurisee koneessa, ja kyllä tuon sai ihan tilattua.
Joka torstai useampi kortti tänne ilmestyy. Toisin kun syyskuun julkaisusta tilattu 3080 non tuf.
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Ei välttämättä kannata myöskään aloittaa ennen oletettua droppiaikaa hakkaamista, voipi mennä droppi ohi blokkien takia, kuten itselleni kävi pari kertaa.
Tuo on totta, tuo puhelin pöydällä odottanut koska pimpahdus kuuluu, f5 ja maksu sisään toiminut. Kokeilin muillakin tuotteilla ja maksuun pääsin samalla tekniikalla.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Tarvikos tuossa olla jotain erityistä, että piti olla kirjautuneena saksan tai vastaavan AMD kauppaan vai riittikö jos oli tuossa AMD storessa, jonka url päättyy fi päätteeseen?

Joku puhui myös sivuja sitten paypal saldosta, onko siis parempi olla paypalissa saldoa vai meneekö yhtälailla suoraan luottokortilta, kuten muutkin paypal ostokset.

Eiköhän tässä huomenna tule yritettyä jos saisi tuollaisen 6800xt, on ihan järki hinnoissaan ja siihen voisi joskus sitten hankkia vesiblokinkin säästyneillä rahoilla :)
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Tuntunut tuo 6800xt olevan vaikeampi saada, kun aina ei tuu droppia kaikista tuotteista, tuntunut tulta 6900xt olevan useammin saatavilla. Hauskaa urheilua tuo kyttäys, ennenkö tuon discon löysin istuin 6h paikalla ja f5 valmiudes :)
 
Liittynyt
13.09.2020
Viestejä
143

Tähän liittyen vielä nyt on viimeiset 3 viikkoa tullut pelkästään 6800 XT MB dropeissa, ei "tavallista" 6800 XT ollenkaan. Siinä on jo oma lottonsa kumpaa lähtee sitten hakemaan, toki CAT-16 seuraamalla (yleensä) on saanut tiedon etukäteen mitä dropissa on tulossa.
 
Joo etukäteen tietäisi mitö tulee, ja sitä kytätä.
Kerran sain kaks eri korttia kassalle mutta maksu kusi :)
Niinkauan kun nvidia alkaa fe kortteja siihen hintaan myymään, ei oikein muuta vaihtoehtoa ole kun amd store hinta /laadulta. Harmi ku nuo saksan/ranskan/espanjan ei toimita suomeen.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Mitenkäs tuo menee, tuleeko nuo aina saataville tännekin: www.amd.com/en/direct-buy/fi

Vai pitääkö noita tietyn maan amd storesta yrittää metsästää? Sittenhän vaihtoehdot kuihtuu aika paljon jos ei saksa/ranska/espanja toimita Suomeen?
 
Liittynyt
13.09.2020
Viestejä
143
Joo etukäteen tietäisi mitö tulee, ja sitä kytätä.
Kerran sain kaks eri korttia kassalle mutta maksu kusi :)
Niinkauan kun nvidia alkaa fe kortteja siihen hintaan myymään, ei oikein muuta vaihtoehtoa ole kun amd store hinta /laadulta. Harmi ku nuo saksan/ranskan/espanjan ei toimita suomeen.
Omalla kohdalla ainakin kyttäsin Saksan foruumia, jossa myös CAT-16 sisältö mainittiin. PartAlertin Discordin hälytys taas on avuttomasti myöhässä, joten sen päälle en paljoa luottoa laittaisi. Discordissa "drop-hype-lounge" kyllä täyttyi heti spammista kun alkoi kortteja saamaan koriin.
 
Joo sama lounge itsellä oli auki
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 683
Joku puhui myös sivuja sitten paypal saldosta, onko siis parempi olla paypalissa saldoa vai meneekö yhtälailla suoraan luottokortilta, kuten muutkin paypal ostokset.
Tuolla ei pitäisi olla merkitystä. Siis kunhan kortilla ei ole mitään liian alhaisia käyttörajoja.
 
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
469
Itselläni meni ainakin yksi droppi, kun Paypal rupesi Norwegianin luottokorttiin vaatimaan lisävahvistusta tekstarilla tulleella vahvistuskoodilla, vaikka sellaista ei tullut pienemmissä maksuissa. Joten kannattaa varmistua omalta kohdalta etukäteen ja huomioida, että maksun koko voi vaikuttaa asiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
96
Kolme ekaa kertaa meni metsään ku en ymmärtäny mikä skripti oli, ihan luomuna sain yhden kortin, ja toisen otin skriptillä nappi esiin ja kassalle. Vuosi odoteltu 3080 niin tuo 3 viikon kokeilut ennenkö tärppäs ei oikein paha rasti.
Kyllä tästä palstalta alkaa olemaan kaikilla jo kortti / useampi ?
Juuh elikkäs. Täytyy nyt tähän kommentoida, että tunnen henkilökohtaisesti useammankin puoli vuotta yrittäneen, jolla ei yhtään korttia vielä ole. Allekirjoittanut mukaan lukien. Mun kertomus asiasta löytynee parin sivun takaa (mitä kaikkea tämän eteen on tehty ja kuinka paljon tunteja mennyt) - ja voin taata että tuntemillanikaan ihmisillä kyse ei ole yrityksen tai taidon puutteesta. Se on helppo huudella jos on käynyt hyvä säkä ja http-requt ovat menneet sukkana läpi. En sillä usko väitettä siitä että tätä threadia lukevilla olisi about kaikilla jo kortti tai useampi. Veikkaan useamman vaan olleen hiljaa pettymyksistään ja taasen kortin saaneiden äänekkäämpiä; Esimerkiksi tuurilla kortin saaneet ihmettelevät, että "mikä siinä nyt on niin vaikeaa". :cautious: Edellistä hypoteesia tukee sekin, että kortteja on viikossa saatavilla muutama sata. Ja maailmalla yrittäjiä huomattavan paljon boteista puhumattakaan. Pelkästään saksafoorumilla on varmasti hatusta vetämällä kymmenkertainen määrä ihmisiä tähän threadiin verrattuna. Puhumattakaan sitten muusta maailmasta. Tälläkin foorumilla on ymmärtääkseni useampi lyönyt vaan hanskat tiskiin, kun eivät jaksa/halua pistää tuohon aikaansa määräänsä enempää.

Uudet tulokkaat, älkää siis lannistuko vaikka korttia ette saakaan ensimmäillä kerralla. Tai toisella. Tai kolmannella. Tai kymmenennelläkään. Itselläni yrityksiä takana jo useampi kymmenen (montako tuohon jo mahtuu) ja jäänyt lottovoitto väliin. Tsemppiä ja onnea arvontaan - jos teillä käy tuuri, niin olette onnekkaiden joukossa. Jos taas ei, niin tervetuloa meidän tavisten joukkoon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
302

Yritän kerran jos ei tänään onnistu niin odotan että hinnat laskevat
 
Liittynyt
20.09.2017
Viestejä
296
Ite sain maaliskuun 3 ostettua 6900xt ja 6800xt mb editionin ekasta erästä(7.4) puhelimella kahvitauolla töissä. Silloin ei ollut mitään skriptikikkailua vielä olemassa. Tuuria on siis ollut mukana. Sen jälkeen en oo koittanutkaan koska korttitarve tyydytetty. Tsemppiä illan lottoajille!
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Tulisikohan noita uusia RX 6500 ja RX 6500 XT malleja normaaliin myyntiin järkevällä hinnalla kunhan julkaisu tapahtuu?
 
Liittynyt
23.02.2018
Viestejä
408
Kaupoissa varmasti 6500 XT mallin hinta heijastaa 6700 XT hintoja, about niiden välisen tehoeron verran. Eli kysymyksen todennäköisimman tulkinnan mukaan ei.
 
Liittynyt
19.10.2018
Viestejä
153
Yritän kerran jos ei tänään onnistu niin odotan että hinnat laskevat
Tätä ajattelin itsekin. Sama sitten ruveta odottelemaan että tuleeko uusiin peleihin fsr-tukea jolla saisi henkeä vanhaan GTX1080. Eli ei tule otettua tätä liian vakavissaan. :)
 
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
469
Telegram näemmä pukkasi ensimmäiset CAT16-viestit (6700 XT, 6800), joten klo 17 droppi voisi olla työhypoteesina niille, joita asia vielä kiinnostaa.

Ja näemm 6800 XT MB ja 6900 XT kanssa listalla.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 629
Tosiaan on täysin uusittu systeemi korttien ostamiseen. Nyt on oikea arvonta eikä mikään skriptien kanssa räpeltäminen.

...Eli kuinka kauan menee että joku väkertää arpajaisiin huijaus-skriptin?
 
Liittynyt
24.02.2021
Viestejä
469
Toi Falcodrinin linkki muuten viitaa USA:han, mahtaako toimia EU:ssa?

Edit, tuonnehan mennään tuotesivuiltakin.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
35
Ottakaa varulta userscriptit pois päältä, jos käytätte. Epäilen, että tämä tulee toimimaan silleen, että tuon ajastimen päätyttyä pääsee tuotesivulle, mistä voi sitten valita niistä korteista, mitä on vielä jäljellä. Userscript voi pian sössiä tuon prosessin.

Tai sitten älkää ottako, minä vaan arvailen.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 629
Hmm... todennäköisesti arpajaiset menee ip:n mukaan.
Eli kännykät käyttöön mobiilinetillä ja lisäksi Chrome remote desktop työpaikan koneelle/nettiin millä menee myös jonottamaan arpaa.:hmm:
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Vahva usko ettei vasemmassa laidassa kävelevä ukko ole ainakaan paras mahdollinen sijoitus.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
685
en tiedä onko mitään, mutta läppärin äijä on jo puolessa välissä vrt pc
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
153
Tuosta olisi voinut tehdä vaikka decathlon tyylisen. Olisi ainakin vähän sormijumppaa odotellessa :)
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
35
Sekä läppärin että pöytäkoneen äijä jumissa vasemmassa reunassa. Partalertissa sanovat, että kuulemma kortit myyty jo loppuun. Saa nähdä, mitä sieltä löytyy sitten kun joskus pääsee itse näkemään :p
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 683
Jos tämä on virtuaalinen miesten satanen olympialaisten hengessä niin ei oma ukko ainakaan oo voittamassa, jäänyt perkele telineisiin ;-)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 662
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom