Alkoholista ongelma, tukea kaivataan....

Liittynyt
26.10.2019
Viestejä
2
Alkoholista eroon pääseminen on käsittämättömän vaikeaa. Mulla se prosessi kesti 15 vuotta ikävuodet 23-38 ja silloin lopulta olin saavuttanut minun pohjani ja hyväksyin tosiasiat. Olin jo tuolloin yrittänyt raitistua työpaikan, kotiväen, perheen ja kaikkien muiden takia, paitsi itseni. Nämä kaksi yritystä kestivät kumpikin yli 12kk (varoitukset vanhenee työ) ja sitten uskalsin himoissani kokeilla kohtuukäyttöä ja reisille meni. Ei siinä auttanut minnesodat, avominnet kun oma halu puuttui. Nyt tulee 2kk päästä 5 vuotta viimeisestä ryypystä eikä viinaa ole tehnyt edes mieli, vaikka on pitkät suhteet loppuneet ja välillä hankaluuksiakin on ollut. Raittiina eläminen on ihanaa.
Se vaatii ihan helvetisti työtä se raitistuminen ja mikä mieletön palkinto se sitten siellä odottaa. Elämä. Kannattaa käydä aa;t, lapuan opistot (minnesota), rehabit ja ihan kaikki, jos oikiasti haluat muutosta. Se muutos tulee niin pikku hiljaa, että meinaa usko loppua ja retkuja tapahtuu. Mullakin moni tuttu, osa jo kuollutkin kuoli ihan turhaan kun ei osannut pyytää apua ja elävät kärsii alkoholismi nimisestä sairaudesta kun luullaan että raitistuminen tapahtuu itsestään. Sitä se ei tee ikinä.
Ja useimmilla alkoholismi alkaa pahentua jyrkästi tuossa 30v ikävuoden jälkeen....putket pitenee, krapulat hirvittäviä jopa viis päivää, käsien jatkuva vapina myös selvänä, rankat vatsaoireet, armoton unettomuus ja viimein unen salliessa niin pahoja painajaisia, ettei terve ihminen voi ymmärtääkkään kuinka pahoja. Sitä se alkoholismi on.
Toivon kaikille kohtalotovereilleni raittiita päiviä, viikkoja, kuukausia ja lopulta vuosia.
En ole kummoinen kirjoittaja, puhun mieluummin ja kiitoksia hyvästä palstasta, monia juttuja lueskellut vuosien aikana. T: Jape, tänä päivänä raitis alkoholisti
Ammattilaisen puhetta.

Alkoholisti ei ikinä parane. Katkolle kampesi samaan aikaan aa:sta tuttu herra, jolla 13 vuoden raittiuden jälkeen oli tullut mieleen koittaa ottaa vähän olutta. Sama laulu jatkui siitä kohdasta, johon sen joskus oli onnistunut lopettamaan.

Nuo raitistumisyritykset muiden takia on hyvin tuttua tarinaa. Kun lopulta oli henkiriepu pelissä, löi vaakakuppiin oman elämänsä ja juomisen jatkamisen. Silloin tuli loppu ja sen jälkeen asiat menikin helposti. Se oli toisen haimatulehduksen jälkeen. Ensimmäistä haimatulehdusta piti kutsua seitsemän kuukauden täysipäiväisellä ryyppäämisellä. Täysipäiväinen ryyppääminen tarkoittaa siis sitä, että muki on kädessä kaiken valveillaoloajan. Juo kunnes sammuu ja kun havahtuu, niin jatkaa touhua. Tästä voi helposti sanoa, että alkoholismi on tunneperäinen sairaus. Ammattimaista ryyppäämistä ei voi millään järkisyyllä perustella. Se on tunnetason päätöksiä.

Seuraava haimatulehdus tuli jo reilussa kuukaudessa. Haima oli pahoittanut mielensä lopullisesti. Kiitollisuuttaan se osoittaa nyt sokeritaudilla.

Kuten Jape tuossa jo kertoi, niin usko loppuu monta kertaa. Lukemattomat kerrat istuu yksin pullo kädessä ja itkee miksei voi olla juomatta. Siihen mennessä oli jo rampattu kaikki hoitolaitokset läpi. Oli ollut päihdetyöntekijän kotikäyntejä, a-klinikalla juoksemista, aa-kerhoa, sosiaalisairaalaa, terapiatehdasta jne. Lopulta lakkasin käymästä kuntoutuspaikoissa, kun tajusin ettei minua kukaan muu raitista. Se pitää tehdä ihan itse. Itse sen viinan kaataa kitusiin, niin itse se pitää olla myös kaatamatta.

Oman pohjani olin saavuttanut vasta kun terveys alkoi mennä. Siihen mennessä oli juotu useat parisuhteet, parit asunnot, muutamat työpaikat ja välit omiin lapsiin. Oikeastaan kaikki. Juomisen edeltä raivaa kaikki esteet. Vasta oma henki osoittautui tärkeämmäksi kuin juominen.

Viimeinen parisuhde päättyi sitten toisinpäin. Muikkeli oli huikkaan menevä ja sanoin, että joudut tekemään valinnan. Hän teki saman valinnan kuin minä olisin tehnyt aiemmin. Juominen meni edelle. Itsellä taas oma elämä meni edelle ettei sitä voinut alkaa katsomaan. Olisi ollut vain ajan kysymys, kun pulloon olisi tarttunut. Sen verran olin oppinut rakastamaan itseäni, etten itseäni tapa toisen takia.

Alkoholistin pitää oppia rakastamaan ja arvostamaan itseään niin paljon, ettei halua tuhota tätä ainoaa elämää juomalla. Pitää myös osata antaa omat virheet ja tekosensa anteeksi.

Jape kuvaa tuossa hienosti krapulaa. Siihen voisin lisätä vielä krampit ja deliriumin. Deliriumi on sen verran vittumainen, ettei sitä oikeastaan toivo edes pahimmalle vihamiehelle. Kesti pitkään keksiä miten sitä kuvailee, mutta parhaiten sen voi selittää näin: Näet unta, mutta olet valveilla. Mikä tahansa on mahdollista kuten unissa. Se on äärimmäisen vaarallista. Esimerkkinä unessa voi joku uhata sinua ja hädissään yrität puolustautua puukolla. Uhka on unta, mutta puukko ei. Onneksi ei mitään sen pahempaa ehtinyt niillä tripeillä käymään. Omaa koiraani pelastin karhujen hyökkäykseltä, vartijat jahtasivat muuan kerran, olin omasta mielestäni aivan muualla, missä todellisuudessa olin jne.

Mutta nyt kolmatta vuotta raittiina ja uskon, että muutkin alkoholistit voivat toipua. Parane tästä ei koskaan, mutta raitistua voi. Se millä keinolla raitistuu ei ole mitään väliä. Hurahtakoon uskoon, rampatkoon aa:ssa tai tehköön kukin miten parhaaksi näkee. Kun sitä ensimmäistä huikkaa ei ota, niin kaikki menee hyvin.

Japen kanssa ollaan esimerkkeinä, että toivottomilla tapauksillakin on toivoa. Lippu korkealla. Retkahduksia voi tulla. En tunne ketään joka olisi kerrasta saanut pysyvän raittiuden, mutta sieltä se palkinto lopulta tulee, kun uskoo siihen että se on mahdollista.

Tohon Japen kommenttiin siitä, että vaikka on ollut vastoinkäymisiä, niin ei ole tehnyt mieli juoda. Mieli on muuttunut siten, että vastoinkäymiset kohtaa helpottuneena. "Onneksi tämänkään takia ei tarvitse alkaa ryyppäämään." Aiemmin ei tarvinnut kuin kengännauhat olla umpisolmussa, niin jo piti korkata. En tiedä mikä olisi niin paha asia, että joutuisi vielä juomaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 782
Seuraava haimatulehdus tuli jo reilussa kuukaudessa. Haima oli pahoittanut mielensä lopullisesti. Kiitollisuuttaan se osoittaa nyt sokeritaudilla.
Kuulopuheen aiheuttaman pelon vuoksi tämä on kyllä "pelon ja ajatuksen ykkönnen",kun korkki aukeaa.

Edit:Silti se ei pysy kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Sitä ajattelee kivasti, vain 9e lonkerot kaupasta, vain ne tänään, sitten lopputuloksena on sunnuntai ja 7*9e:n laskut taskussa :(
ei fitun kivaa...
Nyt vaan keksimään jotain muuta tekemistä mihin uppottas tarmoa ja aikaa

Lukemista, jotain askartelua / rakentelua, jotkut etsivät itselleen sopivan urheilulajin. Olisiko kansanopistossa kursseja jotka kiinnostavat?
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660

Kielikurssit, paljon on hanskassa. Ruotsi, Japani, Hieroglyfit niitä joskus aloitellut mutta jääneet taka-alalle.
eli resursseja on kivasti.
Tänään meni iltapäivä kivasti nukkuen 3h, sain ladata akkuja kunnolla.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Oletko muuten ajatellut korvata juomisen esim. kokiksella.
Lidlissä on aina välillä aito kokis 6 kpl seteissä 9,95 ja siinä on siis 4x6 tölkkiä. Voit esim. juoda yhden saunassa.

Lisäksi jos tykkäät avata esim. lasipulloja, niin limsojakin saa niissä, erimakuisia.

Ihan veden varaan ei siis tule laskea kun kaljan lopetat :)
Myös esim. teetä on erimakuista, joita voi maistella.
 
Jooh, siti-colaa juonut tarpeeksi, alkoi aina maistua vodka kun käytin sitä lantrinkina.
nyt vaihtoin hyvään siti jaffaan, 6*1½l 6.50€

Kaffetta termarista mennyt jo 3. mukillinen, pitää ostaa sitä hyvää limettä, oli perhanan hyvää vaikken aiemmin ollut juonut
tuo lonkero vodka lime, lime maistui parhaimmaille :)
 
kobedih

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 111
Oletko muuten ajatellut korvata juomisen esim. kokiksella.
Lidlissä on aina välillä aito kokis 6 kpl seteissä 9,95 ja siinä on siis 4x6 tölkkiä. Voit esim. juoda yhden saunassa.

Lisäksi jos tykkäät avata esim. lasipulloja, niin limsojakin saa niissä, erimakuisia.

Ihan veden varaan ei siis tule laskea kun kaljan lopetat :)
Myös esim. teetä on erimakuista, joita voi maistella.
En suosittele kyllä hankkimaan itselleen toista ongelmaa (sokeri), kun toisesta koittaa päästä eroon.
Tulee meinaa tulevaisuudessa aiheuttamaan paljon ongelmia.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
Korvaat sen lonkeron tosiaan jollain mielekkäällä juomalla. Vaikka jäävettä, missä loraus sitruunaa. Tollaset päivittäin juodut, kohtuullisen pienet määrät on ehkä enemmän sulle ollut psykologinen tapa kuin fyysinen riippuvuus. Ja keksi harrastuksia. Äkkiä huomaat että fyysinen olemus muuttuu terveemmäksi, kun unenlaatu kohenee ja nestepöhö lähtee silmien alta.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 900
Joo kokista vaan ahaha, ei jumalauta mitä neuvoja. Kannattaa alottaa myös vetää röökiä, ei kerkeä alkoholi pyöri mielessä kun nikkikset iskee.

Oikeesti, tsemppiä selväpäisyyteen ja kaikennäköinen liikunta oma suositus, ihan vaikka kävelyä jos ei muuta.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Joo kokista vaan ahaha, ei jumalauta mitä neuvoja. Kannattaa alottaa myös vetää röökiä, ei kerkeä alkoholi pyöri mielessä kun nikkikset iskee.

Oikeesti, tsemppiä selväpäisyyteen ja kaikennäköinen liikunta oma suositus, ihan vaikka kävelyä jos ei muuta.
Kiitos, viikko mennyt kohta. piiiittkästä aikaa selvä viikko takana huh.
menee rauhoittavia kiitettävästi, mutta tuo yx neuvo oli hyvä; nukkuminen, kuin rahaa pankkiin.
tänään nukkunut kahdet kahden tunnin päikkärit ja kuunnellut hiljaa radiota, on jees.
kuitenkin saan unen 01:n maissa kun aamulla ei ole pakko herätä aikaisin.
kävelen joka päivä 2km->
 
Kävelymatkaan aina pikkaisen lisää joka päivä.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 318
Ite dokasin opiskeluaikoina aika rankasti ja alkoholi selkeästi oli tulossa ongelmaksi. Aina viimeset rahat viinaan ja kaks kertaa viikossa totta kai kännit. Homma oli oikeasti jossain vaiheessa jo semmosta lähiön rappio/luuseri alkoholistimeininkiä.

Jossain vaiheessa sitten se vaan jäi kun huomasin että nyt näyttää siltä että kohta ollaan ihan oikeita ongelmakäyttäjiä. Aloin kirjoittamaan Päihdelinkkiin vähään samaan tapaan kun aloittaja tänne. Yletön ryyppääminen ja varsinkin semmoinen pakonomainen tarve pitää hauskaa alkoholilla pikkuhiljaa hävisi.

Olen jatkanut kyllä ryyppäämistä noista ajoista saakka (15 vuotta sitten) mutta se on vaan muutamia kertoja kuukaudessa korkeintaan ja en ole opiskeluaikojen jälkeen juonut ryyppyreissujen ulkopuolella yhtäkään annosta alkoholia.

Että kyllä tää homma on mahdollista saada hallintaan. Itellä elämässä tapahtunut isojakin muutoksia joita moni varmasti hoitaisi alkoholilla mutta ei ole koskaan alkanut tekemään enää mieli noiden pahimpien aikojen jälkeen. Tai ehkä en koskaan ollutkaan alkoholisti mutta kyllä se pahasti siltä tuntui.

Tiedän että monella kohtuukäyttö ei ole vaihtoehto mutta ajattelin silti kertoa omista kokemuksista.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
En suosittele kyllä hankkimaan itselleen toista ongelmaa (sokeri), kun toisesta koittaa päästä eroon.
Tulee meinaa tulevaisuudessa aiheuttamaan paljon ongelmia.
Limsoja saa sokeroimattomina.

Minulle kerran viikossa nautittava jääkylmä kokis on täysin korvannut päivittäiset oluet töitten tai muuten vain jälkeen.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
732
Alkoholi ei ollut ikinä ongelma vaikka sitä tuli 2-4 kertaa kuukaudessa juopoteltua viikonloppuillan pubikierroksen myötä. Join yhteensä 9 vuotta tuolla syklillä (ennen sitä olin vesiselvä yli vuosikymmenen seiskaluokan kokeilujen jälkeen). Alkuun oli mukavaa mut hiljalleen alkoi rapulat kovenemaan ja sen myötä sit energiattomuus jne vituttamaan pubi-illan jälkeen joten päätin että eiköhän tämä juopottelu ollu mun osalta tässä ja palata takaisin streittailuun. Toissa päivänä tuli 7 vuotta täyteen selvinpäin enkä ole päivääkään katunut. Parhaita päätöksiäni. Raittiina on helvetin hienoo ja energiaa riittää mukavasti eikä viikonloput ja alkuviikot mee rapulan syövereissä. Tiedän jo nyt etten halua enää koskaan koskea viinaan, tupakkaan tai muuhun myrkkyyn.

Tsemppiä vaan koitokseen, kyllä se varmasti siitä kuhan muistaa et korkin on pysyttävä kiinni, ei ole alkoholistille olemassa muuta vaihtoehtoa jos haluaa viinasta eroon päästä.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
Itse olen huomannut yleisesti kaiken järkevän tekemisen ja liikunnan olevan lääke jos käy juominen mielessä. Lauantaina puunailin 4 tuntia autoa, lenkitin koiraa 5km. Eilen saman koiralenkin jälkeen 11.5km fillarilla. Syksyn mittaan oon addiktoitunut alkon sijaan liikuntaan. Röökikin alkaa jäädä.
 
Liittynyt
11.04.2022
Viestejä
127
Tässä hieman omia kokemuksia alkoholista ja sen käytön lopetuksesta. Jouluna 2013 join tähänastisen elämäni viimeisen lasillisen punaviiniä, sen jälkeen en ole juonut edes yhtä keskiolutta. Päätös oli kytenyt jo kauan, ja vaikka en ehkä koskaan ole ollut oikeasti alkoholisti, niin olen usein juonut aivan liikaa. Tämän seurauksena olen mm. löytänyt itseni Helsingin Kisahallin putkasta, herännyt oudoissa paikoissa epäilyttävässä seurassa ja aikaansaanut tupakilla ihooni pysyviä merkkejä kun kännissä yllytettiin tyhmyyksiin.

Vuonna 2011 päätin jo kokeilla ensin 100 päivää alkoholittomuutta. Kun totesin että se onnistuu niin 2012 menin 200 päivää ilman. Jouluna 2013 tosiaan päätin lopullisesti että nyt se loppuu kokonaan. Päätökseen vaikutti mm. vastikään diagnostisoitu typ-2 diabetes, suurehko ylipaino, korkea verenpaine ja liikakolesteroli. Myös diagnsotisoitu vaikea masennus ja pari vuotta aiemmin koettu täydellinen loppuunpalaminen töissä avittivat päätöksessä. Olen taustaltani stereotyyppinen näköalaton 53-vuotias ATK-kehäraakki setämies.

Ensimmäinen vuosi 2014 ilman alkoholia oli outo. Muut bilettivät ja minä olin selvinpäin, olin joskus juoppokuskina mutta usein jäin vain kotiin. Aloin kokeilemaan näitä alkoholittomia vaihtoehtoja, joista muutamat olivat ihan ok. Seuraavana vuonna olin jo tottunut ajatukseen että antaa muitten juoda, pärjään itse ilman. Aloin nähdä positiivisa asioita päätöksessäni; ei huolta ajokunnosta seuraavana aamuna (harrastan paljon moottoripyöräilyä), ei tarvinnut välittää alkoholipolitiikasta, verotuksesta, maahantuonnista tai muustakaan asiaan liittyvästä.

Negatiivisena puolena voin todeta että edelleen saa joskus selitellä muille miksi en juo kun kaikki muut vetävät milloin mitäkin. Sukulaiset ja lähemmät tutut olivat aluksi hieman hukassa, nyt ovat jo ajat sitten tottuneet siihen. Muissa tilaisuuksissa missä olisi ehkä sosiaalinen odotus siitä että kaikki juovat, nekään eivät ole enää ongelma. Voin vaikka feikata olevani hieman hiprakassa ilman että joku muu joka on vetänyt N kaljaa huomaisi yhtään mitään. Voin jopa osallistua firman pikkujouluihin ja pitää aivan yhtä hauskaa kun muutkin, ilman darraa seuraavana aamuna. Vielä, en ole huomannut että terveyteni olisi kovinkaan paljon parantunut, eikä rahaakaan ole jäänyt normaalia enemmän yli (se mikä ei mene alkoholiin menee kyllä mm. moottoripyöräilyyn). Olen kaksi kertaa kohta yhdeksän vuoden aikana ollut lähellä palata viinan ääreen. Toinen oli kun ex-naisystävä teki loput ja lähti (tervemenoa), toinen kerta oli kun paras kaverini, kissani jäi auton alle. Molemmat kestin ratkeamatta.

En tiedä onko tästä sepustuksesta kenellekkään mitään hyötyä, enkä voi sanoa että "tee näin koska se toimi minulle". Olemme kaikki yksilöitä joten yleispätevää neuvoa ei ehkä ole olemassakaan. Mutta toivon että tämä herättäisi edes jotain ajatuksia siitä mitä itse kukin voisi kokeilla. Itselleni ne ensimmäiset kokeilujaksot ilman avustivat. Kaiken tämän tein muuten ilman ulkopuolista apua, en tiedä oliko kovinkaan viisasta mutta näyttää toimineen.
 
MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
432
Rentoutuu, stressi vähenee, viikko nollautuu, olo kevenee ja nukkuu paremmin.
Kolme ekaa kohtaa allekirjoitan, mutta ei se kyllä unta paranna. Toki auttaa nukahtamaan nopeasti ja pitkätkin unet voi saada, mutta mitään palauttavaa unta se ei ole.

Oman unen seuranta on avannut kyllä hyvin silmiä alkoholin vaikutukselle. Ei kummoisia määriä tarvitse juoda, että saa leposykkeen hyvin koholle.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 170
Tuo rentoutuminen ja stressin vähenimenkin johtuu siitä että saa sen viikottaisen annoksensa. Jos joku maistaa ekaa kertaa alkoholia niin vaikutuksiin ei kyllä kuulu rentoutuminen.

Ihmeellinen aine kun aiheuttaa, sekä rentoutumista että holtitonta juhlimista. Eiköhän järjellä ajeteltuna syy rentoutumiselle ole, että ei osaa rentoutua koska aivot odottaa viikottaista alkoholiannostaan. Eli kyseinen rentouttava vaikutus on pelkkä illuusio.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751

Vaikutus on hyvin pitkälti yksilöllisiä, mutta on paskapuhetta väittää että rentouttava vaikutus olisi jonkinlainen illuusio. Alkoholi lamaannuttaa keskushermostoa ja poistaa estoja. Se miten tästä eteenpäin kukin reagoi, on täysin yksilöllistä.
 
Myönnettäköön, että tässä pitää teinivuosia muistella, että muistot ovat todella hatarat, mutta koskaan en muista nähneeni kenenkään ottavan ekaa kertaa kaljaan ja rentoutuvan. Enemmän alkoholi tuntuu saavaan ihmisiin liikettä kuin pistämään heidät rennoiksi.

Estoja poistava vaikutus on todellinen, ehkä sen voi jossain tapauksissa laskea rentoutumiseksi, jos tapana on huolehtia jokaisesta sanomisestaan. Jos estot vähenee, niin tämä huolehtuminen luultavasti vähenee.

Väitän että kuitenkin suurimmalla osalla rentoutuminen johtuu siitä viikottaisesta alkoholiannoksesta, jota on odotettu koko viikko tai jopa enemmän. Tätä ei pidä ymmärtää että kaikki on alkoholisteja, asioiden odottaminen on ihan normaalia hommaa. Sama tapahtuisi, vähän pienemmässä muodossa, jos lauantai olisi kaljapäivän sijaan karkkipäivä. Pikkuhiljaa tuo kaljapäivän odottaminen joillakin ihmisillä sitten menee addiktioksi asti.

Ei pidä väheksyä sitä tunnetta, kun on koko viikon odottanut jotain ja sitten saa kyseisen asian. Eikä sotkea tätä hyvänolontunnetta itse asian aikaansaannokseksi.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
ottakaa selvää lukekaa muutamma tutkimus mitä alkoholi tekee keskushermostolle ja välittäjä reseptoreille niin tajuutte ehkä, että toivo on useamman kohdalla jo menetetty, omalta kohdalta ei enää naurata
Ei mun tartte. Oon nähnyt muutaman paikallisen juopon, joilla kaikilla noudattaa käytös samaa kaavaa. Ensin kävellään mutkitellen ja laahustaen ja vähän aggressiivinen käytös, jos katsoo liian pitkään. Sitten kaivetaan fillari avuksi mitä työnnetään, ihan vaan että on helpompaa. Lopulta rollaattori, millä mennään paskat housussa hakemaan päivän alkot. Ja tuo muutamalla tutulla naamalla 6v aikana. Juomisvuosia voi olla alla toki jo 10-15. Tuo se on edessä kaikilla jotka tarpeeks dokaa.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Nuoruudesta muistan erään tapauksen, joka meni nopeasti. Kontrasti tässä tapauksessa oli erittäin suuri ja tämän takia varmaan jäänytkin mieleen. Pienellä paikkakunnalla liki naapurissa eli todellinen herrasmies. Aina ulos mennessään oli puku päällä ja hirvittävän kohtelias ja ystävällinen. Aina kun törmäsin häneen, niin tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Sitten jotain tapahtui ja puku vaihtui tuulitakkiin -ja housuihin. Parta jäi ajamatta usein ja ystävällisyys vaihtui koppavuuteen ja nokitteluun. Kauppatorin pikku ostosten sijaan mies meni ostamaan pari mäyristä. Tästä kunto huononi uskomattoman nopeasti. Rollaattori oli alla jo reilun vuoden jälkeen. Ukko oli niin turvonnut ja muuttunut, ettei meinannut tuntea. Alle 2v ryyppäämisen aloituksesta ja oli kuolinilmoitus lehdessä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
327

Taustalla saattaa olla vakava sairaus. Liemestä lohtua viimeisiin päiviin?
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Hyvää viikonloppua, taitaa olla toinen viikko ilman alkoa, ollut atk-duunia hemmetisti niin ei kerkiä ajatella sitä.
sitten kävin eilen röntgenissä nilkan takia, helvetin kipee.
lekuri soittaa tiistaina että mikä hemmetti mättää.

Kiitos kaikille, Vain Teidän avulla olen pysynyt olemaan ilman alkoa :shug:
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Jos aihe kiinnostaa, Facebookista löytyy loistava ryhmä jossa on tarinoita tosielämän pultsareista ilman mitään haukkumista.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
En osaa sanoa miten pääsee eroon kun itselläni ei ole mitään himoa alkoholiin. En ole absolutisti, mutta ei myöskään koskaan ole tullut mitään riippuvuutta. En vaan yksinkertaisesti saa tuosta mitään irti. Hyvin nopeasti tulee vaan paha olo, yhden tai kaksi voin juoda, mutta sen jälkeen jo väsyttää ja tulee paha olo ja jos juo enemmän niin sitten vielä aamulla kova krapula.

Joskus juon sauna oluen, mutta useimmiten alkoholitonta tai ykkösolutta.

Ryyppääminen liittyy siihen että siitä tulee hyvä olo? Jos näin niin saisiko alkoholin korvattua jollain muulla mistä tulee hyvä olo? Ei nyt millään huumeilla kun menee lähinnä huonompaan suuntaan asiat, mutta joku raskas liikunta tms? Toki kovin tapauskohtaista mistä tulee hyvä olo.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Hyvää viikonloppua, taitaa olla toinen viikko ilman alkoa, ollut atk-duunia hemmetisti niin ei kerkiä ajatella sitä.
sitten kävin eilen röntgenissä nilkan takia, helvetin kipee.
lekuri soittaa tiistaina että mikä hemmetti mättää.

Kiitos kaikille, Vain Teidän avulla olen pysynyt olemaan ilman alkoa :shug:
Just tulin kaivelemaan lankaa esille ja tsekkaan kuulumiset. Todella hyvä eteneminen Memory! Ehdotus/vinkki; Päivärutiinit kannattaa alkaa miettimään kohdalleen tässä kohtaa. Aikataulu päivälle mitä seurata, tuo hyvää rutiinia arkeen. Vähän ku koululaisten päivän aikataulu. Se että naputtelet atk-röitä, erinomaista. Hyvää sisältöä päivään :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
En osaa sanoa miten pääsee eroon kun itselläni ei ole mitään himoa alkoholiin. En ole absolutisti, mutta ei myöskään koskaan ole tullut mitään riippuvuutta. En vaan yksinkertaisesti saa tuosta mitään irti. Hyvin nopeasti tulee vaan paha olo, yhden tai kaksi voin juoda, mutta sen jälkeen jo väsyttää ja tulee paha olo ja jos juo enemmän niin sitten vielä aamulla kova krapula.

Joskus juon sauna oluen, mutta useimmiten alkoholitonta tai ykkösolutta.

Ryyppääminen liittyy siihen että siitä tulee hyvä olo? Jos näin niin saisiko alkoholin korvattua jollain muulla mistä tulee hyvä olo? Ei nyt millään huumeilla kun menee lähinnä huonompaan suuntaan asiat, mutta joku raskas liikunta tms? Toki kovin tapauskohtaista mistä tulee hyvä olo.
Varmaan aika yksilökohtaista. Mulla on sama kaiken urheilun ja liikunnan suhteen. Moni sanoo että kunnon lenkin jälkeen on seesteinen ja euforinen olo kun ittellä pikemminkin vaan hiki ja vituttaa entistä enemmän. Ikinä en ole saanu liikunasta mitään vähänkään hyvään oloon viittaavia vaikutuksia.

Muutaman bissen jälkeen sensijaan olo on oikein mukava, rentoutunut ja euforinen.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 497
Ryyppääminen liittyy siihen että siitä tulee hyvä olo? Jos näin niin saisiko alkoholin korvattua jollain muulla mistä tulee hyvä olo? Ei nyt millään huumeilla kun menee lähinnä huonompaan suuntaan asiat, mutta joku raskas liikunta tms? Toki kovin tapauskohtaista mistä tulee hyvä olo.
Tää on hyvin hankalaa, koska kun on taipumusta riippuvuuteen, niin kuningas alkoholi kyllä osaa tarrata siihen. Se vangitsee ne hyvän olon tunteen sensorit ja hormoonit niin että ilman alkoholia mikään ei oikein tunnu miltään. Kaikki tuntuu kovin tasapaksulta, eikä oikein saa kiksejä mistään jos on selvin päin. Alkoholi haluaa että käytät sitä, ja kroppa oppii siihen ja ehdollistaa toiminnan siten, että jos haluat kiksejä tai hauskaa niin alkoholia on oltava. Ja tuosta ulos pääseminen on älyttömän työn takana, kun samalla aivot viestittää että muistathan kuinka hauskaa olikaan kun... Mutta se on täysin tehtävissä. Pikku hiljaa aivot ja ajatukset tottuu uusiin kuvioihin. ja irti vanhoista Sitä työn määrää vaan voi olla hankala ymmärtää jos itse pystyy kohtuukäyttöön eikä alkoholi ole itselle ongelma.
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
668
Juuri näin. Alko on sitä varten että kunnon kumarat ja kaverien kanssa radalle. Tulevana viikonloppuna ei käy vanhanaikaisia että jatkoilta loppuu juomiset kun laitoin kaappiviinit pulpattamaan :thumbsup:
Miksi sinne radalle pitää mennä kumartelemaan, kun useimmat hoitaa sen ryyppäämisen varikolla? :) Ei nyt väärinkäytetä termiä radalle, se on keitolle...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
281
En ihan kaikkia langan viestejä lukenut, joten pahoittelut jos tulee toistoa. Yksi kaverini meni pohjalle ja kävi Minnesota-hoidon. Pari juttua mitä tuli mieleen.

Mahdollisille alkoholisteille kysymys: onko sinulla ongelma? Vastaus riippuu yksilöstä.
- Jos vastaus on ehkä ja taustalla kerran kuukaudessa 6 olutta iltaan, niin sanoisin että ylilyöntiä; siltikään toki alkoholin käyttö ei ole hyväksi jos se huonolta tuntuu, mutta niin vaan sitä moni enemmän tai vähemmän onnistuneesti käyttää. Mutta jos kyse ei ole ylilyönnillisestä tulkinnasta niin ”ehkä” on jo käytännössä ”kyllä”.
- Jos vastaus on kyllä, niin silloin hälytyskellot soi määristä riippumatta. On se sitten liiallista kertajuomista, arkista himoa alkoholiin tai ”häiriökäyttäytymistä” aina humalassa olleessa yms., niin jos itse kokee että ongelma on, tai edes ajattelee että kyllä tässä joku ongelma on, niin siihen kannattaa puuttua ennemmin kuin myöhemmin. Jos ainoa vaihtoehto on enää täysiraittius niin muista: päivä kerrallaan. Näin kaverini sanoi että tavoite hänellä ei ole olla juomatta viikko, kuukausi tai vuosi eteenpäin; tavoite on olla juomatta tänään, ja huomenna tavoite on olla juomatta huomenna. Päivä kerrallaan.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Ei kyllä helpota tilannetta että Bisness Cityssä asuen Lahti, on cocaiinin pääkaupunki, hymyilyttää kun heti 09 on oikein jonoa porukat hakemassa marketista alkoa, hyvä aloittaa päivän putki heti 09:ltä kun kamaa saa.
Luojalle sekä Ketjulaisille kiitos olen nähtävästi saamassa putken poikki pitämään, se maistuukin paskalta.

Toisaalta hyvä että näkee juoppoja, niin katsoo että minä en tahdo olla tuollainen räkäposki.
mutta toisaalta sitten juuri kun on päässyt eroon ettei alko pyöri mielessä koko ajan niin taas se alkaa.

Hyvää sunnuntaita. <3

edit
luin hienoja vastauksia, elämänsä juominen että menee asunnot ja duunit ja eukko jättää lapsineen.
muistan junnuna 18veenä kun ekaa kertaa törmäsin kesäduunissa alko-tilanteeseen.
pikkupomo otti puheeksi kaverin kanssa kun sillä oli saikkupäiviä liikaa=alkoa vetää niin että firma järjestää viekkari-kursseja, eikä heti potkuja.
kyseessä oli iso puhelinlaitos, ei mikään pikku konttori.

Kaveri on vähäsen vaikeasti väkisin hymyili "ei mulla ole mitään ongelmaa" onneksi kaikki muut tukivat häntä että kyllä tilanne nyt näyttää siltä että jostain sitä apua hakemaan olisi paras vaihtoehto, kaveri oli tosi vaikeana.
Onneksi duunissa ei ryypännyt, toisethan tulee duuniinkin viinalta haisten, kuten saman firman sinkku mies, puhelin-asentaja, sai kait sitten tarpeeksi elämästään ja päätti päivänsä itse...

Peruskysymys herää, tarvitseeko ihminen jotain relaxanttia, kuten alkoa, kaffetta, tarviko ennen? ainahan sitä oli pullo kiertämässä tanssilavojen takapihalla, suomalaisten perisynti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 497
Peruskysymys herää, tarvitseeko ihminen jotain relaxanttia, kuten alkoa, kaffetta, tarviko ennen? ainahan sitä oli pullo kiertämässä tanssilavojen takapihalla, suomalaisten perisynti.
Ei tarvitse, ennen kuin opettelee tarvitsemaan. Jos ei koskaan törmäisi noihin itse, ei kavereiden esimerkillä eikä mitenkään, eläisi ihan onnellisena kaipaamatta mitään tuollaista.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
218
Peruskysymys herää, tarvitseeko ihminen jotain relaxanttia, kuten alkoa, kaffetta, tarviko ennen? ainahan sitä oli pullo kiertämässä tanssilavojen takapihalla, suomalaisten perisynti.
Ehkä se ei ole kyse niinkään kemiallisesta relaksantista, vaan jostain tekemisestä mikä tuottaa mielihyvää ja näin pitää kasetin nipussa.
Itselle se on liikuta.

Ne harvat hetket, kun hieman vielä tekee mieli alkoa on ne, kun nämä muut mielihyvän lähteet ovat poissa.
Eli ei pysty harrastamaan liikuntaa. Tällaista tilannetta kun jatkuu useampi päivä ja on stressiä/vitutusta, niin palailee ajatukset vanhoista tavoista mieleen.
Onneksi enemmänkin tyyliin "tässä tilanteessa olisin aiemmin ottanut vähän rentouttavaa. Mutta enpä nyt ota".

Pidemmän vähentämisen jälkeen on kohta kokonainen vuosi takana ilman tippaakaan. Ei oikeastaan tee edes pahaa, vaikka joudun työni puolesta useinkin tilanteisiin, missä ilmaista juomaa olisi tarjolla vähintään tarpeeksi. Ehkäpä sisäinen insinööriopiskelija on lopulta aikuistumassa...

Kannattaa koukuttautua johonkin terveellisempään. Oli se sitten liikunta tai tietokonepelit :)

Päivä kerrallaan, niin hyvin se sujuu!
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Ne harvat hetket, kun hieman vielä tekee mieli alkoa on ne, kun nämä muut mielihyvän lähteet ovat poissa.
Eli ei pysty harrastamaan liikuntaa. Tällaista tilannetta kun jatkuu useampi päivä ja on stressiä/vitutusta, niin palailee ajatukset vanhoista tavoista mieleen.
Onneksi enemmänkin tyyliin "tässä tilanteessa olisin aiemmin ottanut vähän rentouttavaa. Mutta enpä nyt ota".
Tuttu juttu, kun on autojen taikka atk:n remppaa niin ei "kerkiä" ajatella/nauttia alkoa, vaan on muutakin tekemistä, sitten kun on jouten ja tahtoo olla hereillä niin alkaa kelaa että mitä fittua sitä tässä ja tällä elämällä nyt sitte tekis?

Minulla on siinä mielessä hyvin että vaikka olen kohta 55veetä ja 5 ammattitutkintoa niin työkyvyttömyys-eläkkeellä, 3*välilevyn pullistumat ja muita sairauksia pysyviä 14kpl. sairastettu syöpä 2017, intti oli kiva mutta paska, muutenkin fitun risainen ja paskamainen perhe (isäpuoli) niin sitten vielä laiton pakko-vankila 8kk -87 -88. heitti paniikkikohtaukset ja masikset päällensä, intin aikana ja intin jälkeen mielenterveystoimistoon ja psykalle, 10-15 vuotta kesti sitten katsottiin että medit ovat kunnossa, arvauskeskus uusii ne, meillä on pahempia psykoosi-hemmoja, mene kotiisi ja nauti elämästä.
kauniisti ja virallisesti sanottuna "laitettiin avolle"

Monen monen monta kertaa olen funtsannut että intti olisi mukava _opiskelu_ paikka tässä iässä, taikka 40veenä, mutta 18veenä niin pelkkä aivopesula, siellä tehtiin duunia viestiväline-varastolla 05-16 sitten väijy 16-06 ja sama rumba taas, traktori-kuski olin.

Kannattaa koukuttautua johonkin terveellisempään. Oli se sitten liikunta tai tietokonepelit :)

Päivä kerrallaan, niin hyvin se sujuu!
Niin on, itsellä mm. sähkö-elektro-tekniikka koulutus, sekä auto-asentaja ja atk, nykyään auttelen paljon kavereita kun autot hoidellaan pitkälti läppärillä ja autocom-softalla, lisäksi siinä voi tienata taskurahnaa ja aivoja, aivoja joutuu käyttämään todella rutkasti.
atk on niin tuttua kamaa että neuvon vaikka phonessa tutulle miten wintöötissä tehdään sitä ja sitä.
40 vuotta hakannut qwerty:ä niin pakosti jää jotain muistiinkin.

nopsa olen kirjoittaa näppiksellä, ihan kattomatta sitä, vaikken koskaan ole käynyt mitään 10-sormi-sydeemiä opiskelemassa :)

Taitaa muutes alkaa 3. viikko selvinpäin ...

Kiitos tsempeistä Sinulle ja kaikille..

Inttille vaan olen katkera kun ei saanut 87 vielä kasetin takia vapareita tms. liian nuorena meni hyvä mies hukkaan :(
kävin kyllä 30veenä MPK:n viestipäivä kurssin lv:llä ja senlalla jne. oli kiva ja lähellä himaa, kesti 8h..

Muuten menisin pidemmille kursseille mutta on ollut dogi 1974 lähtien ja olen kiitollisena kiinni siinä.
toisaalta syövän jälkimainingit pitää huolen ettei olla pidempää oikein missään ilman että on "tavarat" mukana .
<3
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Noi tasottavat heti aamulla on kyllä sellainen asia joka erottaa monen amatöörin ammattilaisesta.
Vaikka itellekin hörppy maistuu vaikka kahtena tai kolmena päivänä peräkkäin niin aamulla ei kyllä hörppy maistu, ei tee mieli eikä varmaan edes pysyis sisällä. Iltasella aikaisintaan voi alkaa pikkusen ottamaan niin että lähtee koneet käyntiin mutta seuraavana aamuna sama juttu.
Ja mitä pahempi darra sitä vähemmän tekee korjaus-sarjaa mieli.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Silloin en vielä tajunnut rajoittaa juomista, vaan keksin, että aamullakin voi juoda ja tasoitella krapulan pois. Se toimikin mahtavasti pitkään, kunnes välillä nekin tasoittelut alkoi lipsahtaa ryyppäyksen puolelle. Sitten tietysti piti tasoitella taas uudestaan.. Ei mennytkään montaa vuotta ennen
Samaa, mietin kieli pitkänä että tulisi kello jo 18, tai no miksi sitten odottaa tulisi edes 15 niin saisi korkata putelin, no hitto, onhan kello "JO" 12 niin korkataan, sitten kännizzä nukkumaan 15:n aikaan ja kallo sekaisin kuin käkikello.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 900
Tasottelu on kyllä tarkka laji, tai no aika vapaasti itse jotain olutta pystyy vetää, tule kuin kusihätä, hehe. Pitää osata lopetella ajoissa.
-----

Pari viikkoa ilman tipan tippaa ja punttihommat kulkee, puhumattakaan että perspektiivi on palannut ja mieli on kirkas eikä ahistele.
Tsemppiä vaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
243
Joo kokista vaan ahaha, ei jumalauta mitä neuvoja. Kannattaa alottaa myös vetää röökiä, ei kerkeä alkoholi pyöri mielessä kun nikkikset iskee.

Oikeesti, tsemppiä selväpäisyyteen ja kaikennäköinen liikunta oma suositus, ihan vaikka kävelyä jos ei muuta.
Mulla on ihan oikeesti nuoruuden tuttu, joka kertoi olleensa kuukauden ilman viinaa, mutta oli vaihtanut alkoholin marihuanan päivittäiseen poltteluun.

Eihän tuo nyt ihan sankariteolta kuulosta, vaikka ehkä maksalle ja haimalle parempi.
 
jalluco

Tukijäsen
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
82

Ja varmaan kaikille sisäelimille, vaihtaisin heti jos olis mahkuja, mutku..
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 900
Mulla on ihan oikeesti nuoruuden tuttu, joka kertoi olleensa kuukauden ilman viinaa, mutta oli vaihtanut alkoholin marihuanan päivittäiseen poltteluun.

Eihän tuo nyt ihan sankariteolta kuulosta, vaikka ehkä maksalle ja haimalle parempi.
Itse nyt tipattomalla, ja tulee melkeinpä päivittäin vapoteltua. Lähimuistiin vaikuttaa päivittäinen käyttö, tilanne tosin palaa normaaliksi kun pistän tuonkin harrastuksen jäihin joksikin aikaa.
 
Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
onneksi ei ole rahaa viinaan alkoon, haen siskopuolelle läkäriä, kun se sotkee mun elämän täysin, tulee mun kämpille, määräilee, sotkee kaikki, heittää kaikki mun arvokamat, mm. 50e maksaneet jousipaidan paidat roskiiin "olen lukenut että jollei käytä jotain vuoteen se joutaa roskiin"
ja sitten tuo mulle maksusitoumuksella haettuja ilmaisia lääkkeitä säkillisen, mitkä vien apteekkiin hävitettäväksi, siellä on nitrot , astmalääkkeet, vagian vagina voiteet jne. tarviihan 54vee sinkku mies vaginavoidetta!

Sitten käyttää mua psykiatrina, viimeksi meni masennuslääkkeet roskiin, joita saa vain määrätyn määrän, ei riitä syyksi että rivatrilit ovat loppu koska sisko heitti ne roskiin olevinaan vanhoina, haukkuu mua, ja tuo aina oven taakse suoraan sanottuna paskaa roinaa.

Viimeksi oli porttari 3kk, kesti hyvin, rauha maassa, sitten se alkoi tuomaan kamaa mun poissa ollessa, sitten tuli itse, oli niitä näitä.
sitten kilahti heitti tiskirätin naamalle "ANNA VITTU OLLA VIIMEINEN KERTA KUN MULLE VITTUILET" :o

Peliriippuvainen ja oma koti on tyhjä kuin leikkaus-sali, mulle sitten tuo kaikkea paskaa, minä olen omassa kodissa, maksan itse ruuat ja vuokrat.
kyllä ihmisellä pitää olla koskemattomuus-rauha..

Sen hermoilun takia olen alkoa käyttänyt, kun en kestä sen pessimistä valitusta.
ylilääkäri sanoi että hän kirjoittaa 60vee siskopuolelle lähetteen psykalle, hän vastasi "en minä tosiaankaan ole mikään hullu"

Huokaus, käräjä-oikeudelta tulee sitten postia molemmille, vuosi tosin menee nopeaan.

Elä sitten näitten kanssa, nyt lisää rauhoittavia :(
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 380
Viestejä
4 159 105
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom