Periatteessa näin, mutta veroedustajaksi ei käsittääkseni kelpaa kuin suomalainen yritys eli OY eli ”viinaa saksasta AG” ei niin vain veroedustajaa voi pystyttää, josta seuraa se että _oletettavasti_ tuokin pykälä rikkoo vapaata liikkuvuutta. Vapaa liikkuvuus on näennäisesti sallittu, mutta tehty niin että tosiasiassa se ei ole mahdollista (vrt. Eu kauppa myy elikaikana 1 pullon viinaa suomeen niin sitä varten sen olisi perustettava suomalainen yritys - ou jee).EU:n säännökset ovat melko yksiselitteisen sen suhteen että veronkantoon on oikeus sillä valtiolla jonka alueelle tuotteet tulevat kulutukseen, tapauksesta riippuen vain verovelvollinen vaihtuu myyjän ja ostajan välillä. Erityisen selkeä verojen kantamisen suhteen se on etämyynnin tapauksessa kun myyjällä olisi velvollisuus järjestää veroedustaja kohdemaihin joihin käy kauppaa. Valmisteveron kohdalla on siis kyse siitä että tavara kyllä liikkuu vapaasti (lue: etämyyntikielto on laiton), mutta verotusoikeus on sielä missä tuote kulutetaan ja tämän veron määrä on valtioiden omassa päätäntävallassa (EU asettaa minimitason). Verottajan ongelma vaan on että verovelvollisen määrittäminen on hankalaa ja tapauskohtaista.
Jos tuo valmisteverojen kanto-oikeus määränpäässä olisi laiton niin silloin olisi korkean verotuksen maiden tapauksessa kyse hieman isommasta veromenetyksestä kuin "jotain prosentin luokkaa". Jos tämä Suomen verottajankin noudattama ja EU viranomaisen nettisivulta löytyvä veroperiaate olisikin EU:n mielestä lähtökohtaisesti täysin väärä/laiton niin ei ole mitään järjellistä syytä miksei komissio olisi siihen puuttunut omatoimisesti jo aikoja sitten tai miksei siitä olisi edes (julkisesti) annettu painetta komissiolle aloittaa tutkimus.
Toisekseen kun saksalainen yritys on maksanut verot saksaan ja suomi päättää hakea firmaa tilille suomessa niin ketä kiinnostaa vaikka langettava tuomio tulisikin, vuodin käsi ei suomen rajojen ulkopuolelle ylety ellei ko. maan viranomaiset ole suopeita asialle.
Mitä luulet siis että käy kun "viinaa saksasta AG" saisi haasteen tilanteessa jossa AG itse ei voi veroedustajaa asettaa ja tilanne on muutenkin aivan vitun sekava niin kiinnostaako merkeliä vuodin lähettämänä ulosottovaatimus AG:lle (joka kaiketi ei voi olla osallinen suomessa käydyssä oikeudenkäynnissä, koska se ei voi toimia veroedustajana joten AG:ta ei voi edes todellisuudessa syyttää mistään)? Tästä syystä on haastettu käsittääkseni henkilöitä yrityksen sijaan, kiinnostaako merkeliä että suomi on haastanut AG:n _saksalaisen_ omistajan ja tuominnut yksipuolisesti keksityssä rosiksessa tahon joka ei ole oikea oikeushenkilö tapauksessa? Homma muuttuu paljon ”mielenkiintoisemmaksi” siinä vaiheessa kun nostetaan kanne suomalaista kaupan pitäjää vastaan (vrt. Viron viinakaupat) niin suomalaiseenhan tuo osuu joko nyt tai myöhemmin eli sinusta tulee ”personal non grata”.
Et vissiin muista että keväällä ”puuhanaiset viisikko” ohjeisti että Ruotsin vastainen raja on suljettu? Tai että sakkoja ihan oikeasti jaettiin*** (yrittäessä) ylittäessä uudenmaan sulussa laitettu blokki joka ei ollutkaan rajalla vaan vielä uudellamaalla (jolloin puhutaan yrityksestä - joka ei ole/ollut) rangaistavaa). Newsflash: ruotsin rajasta pääsi läpi kun vain meni ja uudenmaan sulusta jos kiellosta huolimatta (ehkä sakon ohella) jatkoit matkaa ylittämättä varsinaista rajaa niin sen isompaa paskaa viranomaiset ei olisi saanut sinun kohdistettua (hetkellisesti ehkä joo mutta se olisi muodostanut korvausvaatimuksen perusteen), ilman että sinulla ikinä olisi ollut mahdollisuus valittaa EU:hun kun asia on jo (viimeistään kansallisessa istuimessa sinun eduksi ratkaistu).Siis kansalaisen tai muun instanssin pyynnöllä selvittää asiaa ei ole mitään tekemistä yksittäisen oikeustapauksen kanssa. Sen voi tehdä kuka vaan eikä silloin puhuta mistään hallintoasiasta tai -toimesta joita on suoritettu tai jätetty suorittamatta. Tuolla logiikalla suomalainen viranomainen voisi virallisissa kanavissaan ohjeistaa (EU) kansalaista voimassa olevista laeista ja direktiiveistä täysin poikkeavasti, kunhan asiasta ei tulisi oikeustapausta. Sanotaan vaikkapa että viranomaisnen ohjestaisi että Suomeen matkustaessa on oltava kaikilla passi vaikka EU säädöksen mukaan henkilökortti riittää. Eikö kukaan voisi asiaan puuttua jos kyseistä viranomaisen ohjetta ei vain kertaakaan laitettaisi käytäntöön eli todellisuudessa henkilökortillakin pääsettäisiin maahan?
***) nämä kaikki sakot korjattiin viranomaispäätöksellä automaattsiesti kysymättä henkilöiltä mitäänn. Joten miten ajattelit pyytää EU:ta apuun päätöksessä joka on sinulle suosiollinen? Toimivaltainen viranomainen/taho väärästä päätöksesta ja sen korvauksista on taas vaihteeksi ***drum roll*** kansallinenviranomainen, jos päätös ei mielytä niin siitä _ehkä_ voisi hakea EU:sta päätöstä...
Et sä noista EU:hun pääse valittamaan mitenkään, etkä myöskään voi valittaa niistä _muiden_ puolesta (kts. edeltävä linkattu laki). Voit valittaa vain jos sinua estettiin menemästä Ruotsiin (ei tapahtunut) tai sait sakot ylittäessä kuvitellun uudenmaan rajan mutta et fyysistä/oikeaa rajaa eli et voi valittaa jos naapurillesi kirjattiin sakko (koska kyseessä on rikoslaki etkä myöskään voi valittaa että torniolainen ei mennyt ruotsiin ellei se ollut tyyliin sun alaikäinen lapsi, koska hallintoasiassa tapauksen pitää jollain (järkevällä) tavalla liittyä sinuun. Molemmissa on se vika että on kirkkaasti syyllistytty virka-virheeseen joten asia perutaan valittaessa per heti viranomaisen toimesta virkavastuulla joten et pääse edes käräjä/hallinto-oikeuteen. Ja koska asiaa ei ole käsitelty kansallisessa tuomioistuimessa niin et pääse myöskään EU-oikeuteen - shit happens...
Ps. Kelvi = kevyenliikenteen väylä
Pps. Olet aivan liian naivi, valtio voi vedättää niin monella tapaa niin monessa tapauksessa ja toimia vastoin lakia, koska korkenitaan korvattavaksi tulee todellinen vahinko joka poikkeuksetta on pieni koska ei tavallinen kansalainen tee rosiskelpoista isoa laskua jos oikeustila on epäselvä odottaessaan rosiksen päätöstä.
Ppps. olisin yksityishenkilönä vähän tarkka että mistä tilaisin viinaa suomeen, toisin sanoen mistä tahansa kaupasta sitä ei kannata tilata....
Viimeksi muokattu: