Eiköhän tässä ketjussa ole kaikki mahdollinen ja mahdoton tieto jäätymisestä ja tehovalvonnasta. Tammikuussa on usein pakkasta, mutta joskus voi olla nollakelejäkin, joskus jopa plussan puolella, kuten esimerkiksi vuosina 1901, 1904, 1913 ja -14 sekä useimpina vuosina 1920- ja -30-luvuilla, suurimmassa osassa Suomea. Neste jähmettyy nollassa tai kylmemmässä, riippuen mm. alkoholipitoisuudesta, hiukan paineestakin. Kukaan ei voi etukäteen tietää jonkin yksittäisen tilauksen kohdalla, miten kauan ja miten kylmässä se joskus tulevaisuudessa tulee olemaan kuljetuksen aikana. Kukaan ei edes voi tietää etukäteen miten kylmää jossain päin Suomea on juuri silloin, kun juomat siellä ovat.
Tehovalvonta jatkuu ainakin sunnuntaihin saakka. Se on tiedetty jo vuoden ja kolmen kuukauden ajan, mutta emme tiedä jatkuuko tehovalvontapampanja sen jälkeen. Tiedämme kuitenkin, että Tullin valvonta jatkuu myös ensi viikolla ja sen jälkeen, aina niin kauan kuin Tulli virastona on olemassa. Satunnaisia lähetyksiä voi jäädä ja tulee jäämään kiinni Tullin valvonnassa. Joku voi joskus saada jäätynyttä olutta. Jonkun rommipullo voi särkyä matkalla. Joskus lähetys ei tule ennätysajassa ja joku voi joutua odottamaan pidempää. [Yksittäistapauksia ja poikkeuksia ovat ne kaupat, jotka maksavat kaikki (tarvittavat) veronsa Suomeen, joten Tullilla on oikeus ja velvollisuus takavarikoida meidän tilauksiamme, (lähes) riippumatta mistä tilaamme. Näin - valitettavasti - olemme kansana äänestämällä päättäneet.]
Summa summarum: tulevaisuutta ja siellä tapahtuvia asioita on yleensä vaikea ennustaa. Toki spekuloiminen voi olla viihdyttävää.