Harvoin tulee tilattua Kiinasta mitään yli 150 euron arvoista, jolloin joutuisi myös tullimaksun maksamaan. Nyt kuitenkin tuli ostettua tuollainen android käsipelikonsoli joka oli alveineen n. 200 euroa.
Aliexpressissähän homma toimii niin, että alvitkin lähtee hinnasta pois jos tuotteen veroton hinta on yli 150€ ja alvit maksetaan sitten ilmeisesti tullauksen yhteydessä Suomessa.
Banggoodista päädyin kuitenkin tuotteen ostamaan ja mietin jo ostovaiheessa sitä, kun alveja ei poistettu että joutuukohan ne maksamaan kaksi kertaa ja sitten perimään myyjältä takaisin.
Banggood ei erittele alvin suuruutta, ilmoittaa vain että hinta sisältää alvin ja tullit.
Oston jälkeen sain postnordin seurantatunnuksen ja ensimmäinen havainto paketista oli parin viikon päästä Malmössä Ruotsissa ja nyt se odottaa noutoa lähikaupassa. Eli
mitään tullausta ei tarvinnut missään vaiheessa tehdä. Tästä herääkin kysymys, että mihin maahan Banggood maksaa alvit ja tullit, kun selvästikään se ei tapahtunut Suomessa?
Banggoodin sivuilta saa ladattua yksityiskohtaisemman laskun missä koko tilauksen alvin suuruus on eriteltynä, mutta en saa ainakaan itse sitä laskemalla mitenkään 25,5% arvoiseksi kuten Suomen alvi on.