ADHD/ADD

[ers]

Itsellä on aikuisiällä diagnosoitu ADHD ja lääkitys on nyt ollut reilut 18kk. Itseen päti samat oireet, mitä tällä on jo käyty läpi. Lääkkeet kyllä auttavat varsinkin alussa, mutta yksin niiden varaan ei kannata arkea rakentaa. Kun nyt tietää, mistä arjen ongelmat johtuvat, on niitä helpompi alkaa korjaamaan myös muilla keinoilla. Liikunta!, arjen suunnittelu, unihygienia ja sopiva ravinto auttavat jo todella paljon. Aluksi lääkkeet auttoivat todella paljon. Muistan kun otin ensimmäisen pillerin ja ihmettelin miksi on niin hiljaista, vaikka pienet lapset ja vaimo pitivät ääntä vieressä. Kesti hetki tajuta, että "hiljaisuus" johtui omasta rauhoittuneesta pääkopasta, missä ajatukset eivät enää jatkuvasti poukkoilleet. Pystyin tekemään pillereiden kanssa (ja pystyn edelleen) roikkumaat jääneitä asioita. Kirjoitin yhden tekstin vartissa, minkä kanssa olin taistellut jo pari päivää.

Kun aluksi haetaan sopivaa annostusta olisi hyvä jättää kofeiini kokonaan pois. Lääkkeet piristävät muutenkin paljon paremmin kuin kofeiini, enkä juo kahvia niinä päivinä kun otan pillerin. Kofeiini ja nämä lääkkeet tekevät olon tosi levottomaksi ja ne haittaavat sopivan annostuksen löytymistä. Itse otan aamuisin 36mg Concertan tai Mylanin ja tarvittaessa 18mg boosterin noin klo 15-17 riippuen vähän mihin aikaan otin aamun pillerin. Nyt tosin tuntuu siltä, että toi 18mg alkaa olla liian pieni annos. Se voi lähinnä vaan väsyttää ja tulen ärtyneeksi. Varsinkin Concertan 18mg tuntuu tosi nopealta lääkkeeltä. Jos sen ottaa aamulla niin tuntuu, että se kihahtaa hattuun voimakkaammin kuin vaikka 36 Mylan, ja vaikutus kestää vain 2-3 tuntia. Mylan tuntuu muutenkin vaikuttavan tasaisemmin, joten olen vaihtanut siihen. Olen testannut myös ottaa kaksi 36 Mylania ja se toimii ihan hyvin. Myös uni tulee helpommin jos otan Mylanin klo 16 aikoihin, jolloin laskut tulevat sopivasti klo 22-23 mikä auttaa nukahtamaan. 72mg päivässä on tosin jo aika iso annos ja olen huomannut, että voin olla iltaisin vähän ärtynyt. Täytyy vielä vähän testailla ja pyytää uusi resepti. Ehkä 2 x 27mg voisi toimia. Pientä säätöä tämä annostus tuntuu jatkuvasti vaativan.

Oma lääkäri ei koskaan puhunut Mylanin halkaisusta ja paketin ohjeissa puolittaminen taisi olla kiellettyä. Onko siis lääkäri neuvonut pillerin puolittamiseen? Jos mylania saa oikeasti puolittaa niin se avaa taas uusia mahdollisuuksia. Tavoite olisi siis saada vaikutus mahdollisimman tasaiseksi pitkin päivää ilman alun nousuja.

 

[Teppo en]

Oma lääkäri ei koskaan puhunut Mylanin halkaisusta ja paketin ohjeissa puolittaminen taisi olla kiellettyä. Onko siis lääkäri neuvonut pillerin puolittamiseen? Jos mylania saa oikeasti puolittaa niin se avaa taas uusia mahdollisuuksia. Tavoite olisi siis saada vaikutus mahdollisimman tasaiseksi pitkin päivää ilman alun nousuja.

Lääkäri nimen omaan määräsi 27mg Mylanin, koska sen voi puolittaa. Helpompi siis säätää, kun on vaihtoehtoja. Luin myös jostain muualtakin, että saa puolittaa.

Lisään vielä lääkkeen tiedoista:
3. LÄÄKEMUOTO
Depottabletti
Methylphenidate Mylan 18 mg depottabletit
Kellertävä tai keltainen, pyöreä, kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka halkaisija on 6,3 mm.
Methylphenidate Mylan 27 mg depottabletit
Keltainen, pitkänomainen, kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka koko on 10,3 x 4,8 mm ja jonka kummallakin puolella on jakouurre. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

 

[ers]

Lääkäri nimen omaan määräsi 27mg Mylanin, koska sen voi puolittaa. Helpompi siis säätää, kun on vaihtoehtoja. Luin myös jostain muualtakin, että saa puolittaa.

Lisään vielä lääkkeen tiedoista:
3. LÄÄKEMUOTO
Depottabletti
Methylphenidate Mylan 18 mg depottabletit
Kellertävä tai keltainen, pyöreä, kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka halkaisija on 6,3 mm.
Methylphenidate Mylan 27 mg depottabletit
Keltainen, pitkänomainen, kaksoiskupera kalvopäällysteinen tabletti, jonka koko on 10,3 x 4,8 mm ja jonka kummallakin puolella on jakouurre. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Kiitoksia. En muista mistä luin, että ei saisi puolittaa. Varmaan sekoittanut tuohon 18 mg tablettiin. Täytyykin varata aika lääkärille ja pyytää 36 + 27 mg resepti Mylania.

 

[Moloch]

Itse olen kyllä ollut aina siinä luulossa että depottabletteja ei saisi puolittaa koska slloin lääkeaine vapautuu elimistöön nopeammin ja vaikuttaa lyhyemmän aikaa..?
Wikipedia
Tosin tuossa wikipedian artikkelissa sanotaan, että on olemassa myös puolitettavia depottabletteja, mutta ne ovat harvinaisia. Puolitettavan tunnistaa jakouurteesta. Eli jos Mylanissa on uurre niin silloin se kai on suunniteltu puolitettavaksi. Mutta esim. Concertaa ei voi eikä saa puolittaa ja on ihan erilainen rakenteeltaan.

 

[Teppo en]

Itsellä on aikuisiällä diagnosoitu ADHD ja lääkitys on nyt ollut reilut 18kk. Itseen päti samat oireet, mitä tällä on jo käyty läpi. Lääkkeet kyllä auttavat varsinkin alussa, mutta yksin niiden varaan ei kannata arkea rakentaa. Kun nyt tietää, mistä arjen ongelmat johtuvat, on niitä helpompi alkaa korjaamaan myös muilla keinoilla. Liikunta!, arjen suunnittelu, unihygienia ja sopiva ravinto auttavat jo todella paljon. Aluksi lääkkeet auttoivat todella paljon. Muistan kun otin ensimmäisen pillerin ja ihmettelin miksi on niin hiljaista, vaikka pienet lapset ja vaimo pitivät ääntä vieressä. Kesti hetki tajuta, että "hiljaisuus" johtui omasta rauhoittuneesta pääkopasta, missä ajatukset eivät enää jatkuvasti poukkoilleet. Pystyin tekemään pillereiden kanssa (ja pystyn edelleen) roikkumaat jääneitä asioita. Kirjoitin yhden tekstin vartissa, minkä kanssa olin taistellut jo pari päivää.

Kun aluksi haetaan sopivaa annostusta olisi hyvä jättää kofeiini kokonaan pois. Lääkkeet piristävät muutenkin paljon paremmin kuin kofeiini, enkä juo kahvia niinä päivinä kun otan pillerin. Kofeiini ja nämä lääkkeet tekevät olon tosi levottomaksi ja ne haittaavat sopivan annostuksen löytymistä. Itse otan aamuisin 36mg Concertan tai Mylanin ja tarvittaessa 18mg boosterin noin klo 15-17 riippuen vähän mihin aikaan otin aamun pillerin. Nyt tosin tuntuu siltä, että toi 18mg alkaa olla liian pieni annos. Se voi lähinnä vaan väsyttää ja tulen ärtyneeksi. Varsinkin Concertan 18mg tuntuu tosi nopealta lääkkeeltä. Jos sen ottaa aamulla niin tuntuu, että se kihahtaa hattuun voimakkaammin kuin vaikka 36 Mylan, ja vaikutus kestää vain 2-3 tuntia. Mylan tuntuu muutenkin vaikuttavan tasaisemmin, joten olen vaihtanut siihen. Olen testannut myös ottaa kaksi 36 Mylania ja se toimii ihan hyvin. Myös uni tulee helpommin jos otan Mylanin klo 16 aikoihin, jolloin laskut tulevat sopivasti klo 22-23 mikä auttaa nukahtamaan. 72mg päivässä on tosin jo aika iso annos ja olen huomannut, että voin olla iltaisin vähän ärtynyt. Täytyy vielä vähän testailla ja pyytää uusi resepti. Ehkä 2 x 27mg voisi toimia. Pientä säätöä tämä annostus tuntuu jatkuvasti vaativan.

Oma lääkäri ei koskaan puhunut Mylanin halkaisusta ja paketin ohjeissa puolittaminen taisi olla kiellettyä. Onko siis lääkäri neuvonut pillerin puolittamiseen? Jos mylania saa oikeasti puolittaa niin se avaa taas uusia mahdollisuuksia. Tavoite olisi siis saada vaikutus mahdollisimman tasaiseksi pitkin päivää ilman alun nousuja.

Tämä oli hyvä kirjoitus ja piti tähän jo aiemmin vastata.

Hyviä pointteja tuohon kirjoittelit. Nyt lääkityksen aloituksen jälkeen olen huomannut juuri noita tilanteita, joissa ongelmia tulee. Niihin on helpompi kiinnittää huomiota jatkossa. Olen lisäksi todennut, että riittämätön tai huono uni saa pään melko sekavaksi, eikä toimintakyky ole lääkkeelläkään paras mahdollinen. Nukkumisen tärkeyttä ei voi kyllin korostaa.

Tuo kahvin juonti on ollut myös mielessä, että ei ole ehkä mielekästä tässä kohtaa. Olenkin vähentänyt kahvin juomista, jolloin on helpompi ymmärtää tuntemuksia. Etenkin silloin, jos tekee muutoksia lääkkeen määrään.

Nyt menee 27 Mylan aamulla ja iltapäivällä sen puolikas. Olen tehnyt näitä nostoja aika rauhallisesti ja yrittänyt todeta nostojen tarpeellisuuden monelta kantilta ja eri olosuhteissa.

 

[pekka666]

Tiedän kyllä, että tällainen itsensä diagnosointi on usein ihan helvetin epäluotettavaa. Mutta jos katson vaikkapa täältä löytyvää listaa (alla spoilerissa), niin jokainen kohta kyllä pätee minuun aika hyvin. Pistää ainakin miettimään, koska ADHD/ADD voisi selittää joitain vaikeuksiani.

Voikohan ADHD/ADD sitten alkaa nostamaan päätään vasta aikuisiällä? Samanlaisia ongelmia on kyllä ollut jo nuorempanakin, mutta vaikuttaa siltä että ne vain voimistuvat iän myötä.

Spoileri

Symptoms of adult ADHD
Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) affects about 5 percent of children, and about half of them will carry those symptoms into adulthood, says the American Psychiatric Association. The Centers for Disease Control and Prevention estimate that numbers are even higher in smaller community samples. On top of that, many adults with ADHD have never been diagnosed.
Untreated ADHD can cause numerous mental and physical problems that can put a strain on relationships and cause difficulties in many aspects of everyday life. It’s important to recognize the signs of adult ADHD so you can get proper treatment. Keep reading to learn about the symptoms.

1. Lack of focus

Possibly the most telltale sign of ADHD, “lack of focus” goes beyond trouble paying attention. It means being easily distracted, finding it hard to listen to others in a conversation, overlooking details, and not completing tasks or projects. The flip side to that is hyperfocus (see below).

2. Hyperfocus

While people with ADHD are often easily distractible, they may also have something called hyperfocus. A person with ADHD can get so engrossed in something that they can become unaware of anything else around them. This kind of focus makes it easier to lose track of time and ignore those around you. This can lead to relationship misunderstandings.

3. Disorganization

Life can seem chaotic for everyone at times, but someone with ADHD typically has a more hectic life experience on a regular basis. This can make it difficult to keep everything in its right place. An adult with ADHD may struggle with these organizational skills. This can include problems keeping track of tasks and trouble prioritizing them in a logical manner.

4. Time management problems

This issue goes hand-in-hand with disorganization. Adults with ADHD often have trouble using their time effectively. They may procrastinate on important tasks, show up late for important events, or ignore assignments they consider boring. They may have trouble focusing on the future or the past — the “now” is often more top-of-mind for them.

5. Forgetfulness

It’s human to forget things occasionally, but for someone with ADHD, forgetfulness is a part of everyday life. This can include routinely forgetting where you’ve put something or what important dates you need to keep.
Sometimes forgetfulness can be annoying but unimportant; other times, it can be serious. The bottom line is that forgetfulness can be damaging to careers and relationships because it can be confused with carelessness or lack of intelligence.

6. Impulsivity

Impulsiveness in someone with ADHD can manifest in several ways:

• interrupting others during conversation
• being socially inappropriate
• rushing through tasks
• acting without much consideration to the consequences

A person’s shopping habits are often a good indication of ADHD. Impulse buying, especially on items the person can’t afford, is a common symptom of adult ADHD.

7. Emotional problems

Life with ADHD can seem chaotic, as though your emotions are constantly in flux. You can easily become bored and go looking for excitement on a whim. Small frustrations can seem intolerable or bring on depression and mood swings.
Untreated emotional problems can add complications to personal and professional relationships.

8. Poor self-image

Adults with ADHD are often hypercritical of themselves, which can lead to a poor self-image. This is due in part to their inability to concentrate, as well as other symptoms that may cause problems in school, work, or relationships.
Adults with ADHD may view these difficulties as personal failures or underachievement, which can cause them to see themselves in a negative light.

9. Lack of motivation

While you might be open to doing everything at once, you also may feel unmotivated. This is a problem commonly seen in children with ADHD, who often can’t focus on schoolwork. It can also happen with adults.
Coupled with procrastination and poor organizational skills, this problem can make it difficult for an adult with ADHD to finish a project because they can’t focus for long periods of time.

10. Restlessness and anxiety

As an adult with ADHD, you may feel like your motor won’t shut off. Your yearning to keep moving and doing things can lead to frustration when you can’t do something immediately. This leads to restlessness, which can lead to frustration and anxiety.
Anxiety is a very common symptom of adult ADHD, as the mind tends to replay worrisome events repeatedly.
As with children, physical signs of restlessness and anxiety in adults can include fidgeting. They may move around frequently — tapping their hands or feet, shifting in their seat, or being unable to sit still.

11. Fatigue

Although this may sound surprising given that restlessness is also a symptom, fatigue is a problem for many adults with ADHD. There could be several reasons for this. It may be due to hyperactivity or sleep problems that can come with ADHD. Or it could be due to the constant effort to focus required by adults with ADHD. Or it could be a side effect of ADHD medications.
Whatever the cause, fatigue can make attention difficulties even worse.

 

[untero]

Tukevasti aikuisena huomasin että minullahan on tämä.

 

[kasa]

Itse olen pyrkinyt lääkityksen lisäksi helpottamaan arkea mm. erilaisilla yksinkertaistuksilla, mitä etsin yrityksen ja erehdyksen kautta. Tavarat on aikalailla minimoitu, koska muuten en löydä mitään ja tämä kasvattaa stressiä todella todella paljon. Siivous on myös todella hankalaa. Ostettavat tavarat valitaan pääosin mukavuus- ja helppousaspekti edellä, jotta tekeminen on sujuvaa. Lisäksi olen minimoinut aikalailla kaiken turhanpäiväisen muun paskan elämästä, ei kivat harrastukset, raskaat ihmissuhteet yms. ja kalenteri pidetään mahdollisimman tyhjänä. Tekemiset painottuvat itsestään sellaiseen suuntaan, jossa voin toimia hetkessä ja intuitiolla, tai jossa on ihan kädestäpitäen ohjaus koko ajan. Yleensä otan maksimissaan yhden tapahtuman päivälle työpäivän lisäksi. Viikonloppuisin saattaa pystyä käymään esimerkiksi kaupassa ja ulkoilemassa, mikä tekee sen kaksi tapahtumaa. Puskuria täytyy olla vähän joka suuntaan, jotta ajatuksien harhautuminen ja unohtelu ei kaada paattia, tai jos kaataa niin se on mahdollista keikauttaa takaisin pystyyn suht helposti.

Parisuhde- ja kaveririntamalla tämä asettaa tietysti haasteita, koska kaikki eivät tähän elämäntapaan kykene. Mutta asioissa, joissa on isoja miinuksia on sitten myös isoja plussia. Tylsää ei helposti tule, mistä tahansa voi keskustella - tunteet ja aivojen toiminta mukaanluettuna - ja ajatus lentää sitä vauhtia että heikompia hirvittää. Uusia asioita voidaan kokeilla, voidaan muuttaa tai lähteä matkalle melkein ilman mitään varoaikaa ja elämä on yhtä seikkailua ihan itsestään.

 

[Kubbih]

Itse olen pyrkinyt lääkityksen lisäksi helpottamaan arkea mm. erilaisilla yksinkertaistuksilla, mitä etsin yrityksen ja erehdyksen kautta. Tavarat on aikalailla minimoitu, koska muuten en löydä mitään ja tämä kasvattaa stressiä todella todella paljon. Siivous on myös todella hankalaa. Ostettavat tavarat valitaan pääosin mukavuus- ja helppousaspekti edellä, jotta tekeminen on sujuvaa. Lisäksi olen minimoinut aikalailla kaiken turhanpäiväisen muun paskan elämästä, ei kivat harrastukset, raskaat ihmissuhteet yms. ja kalenteri pidetään mahdollisimman tyhjänä. Tekemiset painottuvat itsestään sellaiseen suuntaan, jossa voin toimia hetkessä ja intuitiolla, tai jossa on ihan kädestäpitäen ohjaus koko ajan. Yleensä otan maksimissaan yhden tapahtuman päivälle työpäivän lisäksi. Viikonloppuisin saattaa pystyä käymään esimerkiksi kaupassa ja ulkoilemassa, mikä tekee sen kaksi tapahtumaa. Puskuria täytyy olla vähän joka suuntaan, jotta ajatuksien harhautuminen ja unohtelu ei kaada paattia, tai jos kaataa niin se on mahdollista keikauttaa takaisin pystyyn suht helposti.

Parisuhde- ja kaveririntamalla tämä asettaa tietysti haasteita, koska kaikki eivät tähän elämäntapaan kykene. Mutta asioissa, joissa on isoja miinuksia on sitten myös isoja plussia. Tylsää ei helposti tule, mistä tahansa voi keskustella - tunteet ja aivojen toiminta mukaanluettuna - ja ajatus lentää sitä vauhtia että heikompia hirvittää. Uusia asioita voidaan kokeilla, voidaan muuttaa tai lähteä matkalle melkein ilman mitään varoaikaa ja elämä on yhtä seikkailua ihan itsestään.

Kappas vain kun osuu kohdalle aivan kaikki. Toisaalta, tiesinkin tämän kaiken jo Mulla on ikioma puuverstas omakotitalon yhteydessä. Sinä varmasti uskot, miksi mun täytyy tärkeimmät sahaukset varmistaa vaimolta tai teiniltä. Virheitä tulee tehtyä niin paljon ettei missään ole mitään järkeä. Niin kauan kuin puutavaraa riittää ei virheillä ole mitään väliä. En enää väsyneenä/nälkäisenä edes yritä saada mitään aikaan. Olen karsinut kaikki sähköllä pyörivät terät tai muut sormien viejät minimiin. Tiedän sen itse, että en ole aina läsnä kun terä pyörii ja ne sormet, vaikka saadaan liimattua takaisin, ne ei ole ne samat sormet enää. Jonkin verran olen työkaluja hankkinut virheitä silmälläpitäen. Esim. sahaan 10 lautaa 1115mm pituisiksi; tämän operaation jälkeen tarvii 3:sta laudasta ottaa 2mm pois ja 2 lautaa sahata uudestaan, kun sahasin liian lyhyeksi.

 

[Kubbih]

Itse olen pyrkinyt lääkityksen lisäksi helpottamaan arkea mm. erilaisilla yksinkertaistuksilla, mitä etsin yrityksen ja erehdyksen kautta. Tavarat on aikalailla minimoitu, koska muuten en löydä mitään ja tämä kasvattaa stressiä todella todella paljon.

Kaikelle verstaassani on oma paikka. Silti pahimpina aikoina kun hakkaan naulan, niin vasaraa ei 3min päästä löydy mistään. Onneksi on monta muuta painavaa välinettä, jolla naulan saa hakattua. Vasara löytyy tai ei löydy saman päivän aikana. Ajatus lentää ja niitä perhanan suunnitelmia on ja paljon. Olen todellakin erittäin luova ja keksin ongelmiin ratkaisuja ihan vain nukkumalla niiden päälle. Harmillisesti kaikenlaista projektia olis niin paljon ettei jouda tekemään. En jotenkin osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Verstaalla ollaan niin pitkään kunnes tulee niin heikko olo, ettei voi kuin yökkiä. Eli jäänyt neste ja sapuska kenties eiliselle tai sitä edelliselle päivälle viimeksi.

 

[a-p]

Viikolla olisi edessä viimeinen psykiatrin aika, tuo aika on pari tuntinen. Pari aiempaa käyntiä ovat olleet tunnin mittaisia.

Elämä on ollut sitä, että on monia projekteja käynnissä/kehitteillä. Moni projekti jää sitten suorittamatta loppuun ja muistan ne vasta paljon myöhemmin. Kotitaloustöiden tekeminen on myös mitä sattuu. Siivoaminen on hankalaa, koska yhteen kohteeseen keskittyminen on aika hankalaa. Mikäli aloitan vaikka mattojen ulosviennillä, muistan likaiset astiat. Alan siinä tiskailemaan astioita ja tuurillaan onnistun hoitamaan ne.

Siinä ajassa olen ehtinyt unhoittamaan, että mitä olin alunperin tekemässä ja huomaan, esimerkiksi rempattavaa paikkaa asunnossani. Porailen vaikkapa seinään seinävaatteen kiinni tai irroittelen parvelta maalattavaksi tarkoitetut laudat irti.

Kynsien nyrhiminen ja pureskelu ovat olleet mukana elämässäni ihan lapsesta lähtien. Ei ole auttanut pahanmakuiset kynsiin laitettavat myrkyt.

Paperihommien tekeminenkin on nahkeata, nyt on odottamassa vesilaitoksen kirje joka oli saapunut kuukausi sitten. Siihen pitäisi toimittaa kirjallisena parit paperit vesiliittymähommista. Se asia on ollut pöydällä, koska se vaatisi menoa kirjastolle kopioimaan asiakirjoja. Kirjastolle en oikein ole ehtinyt tai muistanut mennä.

Koulussa läksyjä jäi usein tekemättä ja kadotin monesti lapasia ja pipoja teilletietämättömille. Keskittymiskykyä ei ole oikeastaan tietokonepelien pelaamiseen tai elokuvien, sarjojen seuraamiseen. Kirjojen luku on harvinaista.

Lähiaikoina(vuosina) olen koittanut lukea kirjoja. Monesti olen ottanut kirjaa luvun alle ja ehtinyt lukemaan siitä kymmeniä sivuja. Sen jälkeen huomio siirtyy johonkin toisaalle ja kirja unohtuu. Tällä hetkellä on kolmisen kirjaa jotka on aloitettu useampi vuosi sitten, mutta jatkaminen on jäänyt.

Paikallaan istuminen tuottaa hankaluuksia, minun on kiikuttava tuolilla, nysvättävä sormia, liikuteltava raajoja, tai vilkuiltava ympärilleni.

En osaa myöskään oikein keskityä keskusteluihin, mikäli isossa porukassa on keskustelu käynnissä niin aivot menevät aika solmuun siinä tilanteessa. En saa selkoa oikein keskustelunaiheesta joten monesti sitä jää olemaan hiljaa tuollaisessa tilanteessa.

Joskus myös mieleeni tulee jokin asia ja koen tärkeäksi, että se on hyvä ilmaista muille, vaikka heillä olisi juttu kesken. Ilmeisesti pelkona on se, että en enää muista asiaa jos joutuu odottamaan.

Ongelmana on myös se, että monesti sekoan puheessani. Aloitan puhumisen ja jossain vaiheessa koko puhuminen menee sekaisin, koska aivot eivät oikein pysy perässä aiheesta.

Olen myös tehnyt reilusti impulssiivisia hankintoja. Ostin parin tonnin uuni/liesikombon ja en ole kertaakaan käytellyy noita vuoden aikana. Ostin kojelautakameran ja muuta sälää mitä en ole koskaan kokeillut. Uusi puolentoista tonnin tietokone odottelee lähinnä vain käyttöä ja kerää pölyä.

Lääkäri sanoi, että vaikuttaa olevan viitteitä jonkinlaiseen keskittymishäiriöön ja laittoi lähetteet psykologille. Psykologilla on saanut täytellä lippulappusia aika paljon ja kertoa omasta elämästään.

Aika-arvio koko tapahtumalle oli, että loppuvuoteen mennessä olisi luultavasti diagnoosi kunnossa ja silloin mahdollisesti lääkekokeilut lähtisivät käyntiin.

 

[kasa]

Mitenkäs muut ADHD:t on saaneet parisuhdepuolen pelittämään? Itsellä ollut vähän hankalaa löytää sellaista naista, joka on riittävän fiksu, kiinnostava ja ymmärtäväinen. Monelle on kova paikka kun itse unohtelee asioita ja tavaroita ja kämpässä siivotaan lähinnä jouluna ja juhannuksena. Vaikka muuten sitten taas on hyvin joustava ja vapaamielinen, syvällinen keskustelija, eikä komediaa arjesta puutu. Ootteko päätynyt ei-adhd-puolisoon vai johonkin samantyyliseen kuin itse? Käytännössä itsellä nämä "tavalliset" naiset tuntuu asettavan aina jonkinlaisen timerin aivoihin että kuinka kauan jaksaa sitä arkea pyörittää ennen kuin voimat loppuu. Toisaalta kaksi samanlaistakin on vähän haastava kombo joskus.

 

[BongisKhan]

Mitenkäs muut ADHD:t on saaneet parisuhdepuolen pelittämään? Itsellä ollut vähän hankalaa löytää sellaista naista, joka on riittävän fiksu, kiinnostava ja ymmärtäväinen. Monelle on kova paikka kun itse unohtelee asioita ja tavaroita ja kämpässä siivotaan lähinnä jouluna ja juhannuksena. Vaikka muuten sitten taas on hyvin joustava ja vapaamielinen, syvällinen keskustelija, eikä komediaa arjesta puutu. Ootteko päätynyt ei-adhd-puolisoon vai johonkin samantyyliseen kuin itse? Käytännössä itsellä nämä "tavalliset" naiset tuntuu asettavan aina jonkinlaisen timerin aivoihin että kuinka kauan jaksaa sitä arkea pyörittää ennen kuin voimat loppuu. Toisaalta kaksi samanlaistakin on vähän haastava kombo joskus.

Sanoisin, että ihan ilman nepsy-hommiakin, yksi aivan keskeisiä onnellisen yhteiselämän avaimia on (about yhteneväisten maailmankuvien lisäksi) mahdollisimman samanlaiset siisteysstandardit. On sinänsä yhdentekevää mikä se siisteysstandardi on, kunhan se on molemmilla edes suunnilleen sama.

Siisteysfriikki ja, öh, rennommin siisteyteen suhtautuva eivät tule ikinä pääsemään yhteisymmärrykseen. Kumpikaan ei tarkoita pahalla, mutta kun poiskaan ei voi oikein oppia kun kyseessä on aika perinpohjainen luonteenpiirre, niin aivan tarpeetonta kitkaa syntyy koko ajan. Toista vituttaa sotkut ja toista "siisteysnatseilu".

Molempia on tullut kokeiltua ja tälleen "rennommin" asiaan suhtautuvana, oli kyllä oikeasti aika tuskaa elää lähes neuroottisesti siisteyteen suhtautuvan kanssa. Eihän se juttu tietenkään pelkästään siihen kaatunut, mutta kyllä se varmasti osaltaan vaikutti, kun koko ajan oli arjessa turhaa vääntöä siivoamisesta ja järjestyksestä. Nykyinen puoliso taas on paljon enemmän itseni kaltainen mitä siisteyteen tulee ja yleensä homma kuittautuu lähinnä sillä, että naureskellaan että eipä ole tullut taas kuukauteen imuroitua, pitäiskö? Syssymmällä sitten. Elämä on paskaisaa mutta leppoisaa. Robotti-imurin vois hommata jossain kohtaa kun saa aikaiseksi...

 

[Megaforce4ever]

Kysymys teille jolla on diagnoosi. Väsyttääkö teitä kofeiini? Kun olen tossa miettinyt että onko itsellä adhd ilman ylivilkkautta. Todella vaikea keskittyä mihinkään mikä ei itseä kiinnosta, lomakkeiden/hakemusten jne täyttäminen yhtä helvettiä ja turhauttaa ja suututtaa. Ajatus harhailee päässä jatkuvasti monen eri asian ympärillä jne. Asioiden alkuun saaminen helvetin vaikeaa ja hommat jää usein kesken kun joku toinen asia kiinnittää huomion. Esim. Siivoominen on aikamoista palloilua ja sekoilua ympäriinsä kun aina huomaa jotain muuta mitä tehdä vaikka olis imurointi kesken yms. Olen joskus kokeillut stimulantteja pienen määrän (amfetamiini ja metyylifenidaatti) ja en kokenut mitään kovin suurta pärinää vaan sellaista selkeää ja johdonmukaista oloa päässä eikä ajatukset sinkoilleet sekavasti. Huom. kokeillut eli ei takerruta siihen jooko..? Olen nyt ajatellut käydä selvittämään asiaa ja lääkärille ois tarkoitus mennä tsekkaamaan tämä mahdollisuus, selittäisi monta asiaa elämässä.. Tulipas teksti vaikka piti vaan kysyä tosta kofeiinista Mutta joo mitäs muut mieltä?

 

[a-p]

Väsyttääkö teitä kofeiini? Kun olen tossa miettinyt että onko itsellä adhd ilman ylivilkkautta. Todella vaikea keskittyä mihinkään mikä ei itseä kiinnosta, lomakkeiden/hakemusten jne täyttäminen yhtä helvettiä ja turhauttaa ja suututtaa. Ajatus harhailee päässä jatkuvasti monen eri asian ympärillä jne. Asioiden alkuun saaminen helvetin vaikeaa ja hommat jää usein kesken kun joku toinen asia kiinnittää huomion. Esim. Siivoominen on aikamoista palloilua ja sekoilua ympäriinsä kun aina huomaa jotain muuta mitä tehdä vaikka olis imurointi kesken yms. Olen joskus kokeillut stimulantteja pienen määrän (amfetamiini ja metyylifenidaatti) ja en kokenut mitään kovin suurta pärinää vaan sellaista selkeää ja johdonmukaista oloa päässä eikä ajatukset sinkoilleet sekavasti. Tulipas teksti vaikka piti vaan kysyä tosta kofeiinista Mutta joo mitäs muut mieltä?

En ole huomannut kofeiinilla oikein vaikutuksia. En saa päänsärkyä tai mitään muutakaan ongelmia, jos en juo kahvia. Ainoastaan pidemmän kahvitauon jälkeen nukahtaminen on hankalaa, jos juon kahvia. Tuokin tilanne korjaantuu varsin nopeasti, kun jatkaa kahvinjuontia. Arviolta juon päivään 6-12 kuppia kahvia, nämä kaikki juon vain töissä. Kotona en juo kahvia, koska kahvinkeitin hajosi alkuvuodesta.

Varakeitin on hankittu, mutten ole ehtinyt asentamaan sitä käyttöön. On ollut kaikkea muuta tähdellisempää.

Ainakaan lääkärissä ei ilmeisesti kannata puhella, että olisi käyttänyt amfea tai metyylifenidaattia ilman reseptiä. Tuosta tulee merkintä terveystietoihin ja se vaikuttaa sen jälkeen monessa asiassa. Mikäli kysytään alkoholinkäyttöä niin on kannattavaa todeta, että pari kolme erikoisolutta kerran tai kaksi kuukaudessa. Näin mainitsin itse lääkärille ja psykologille ja kannassa näkyy, ettei minulla ole päihdeongelmaa.

Viimeisin psykologikäynti sisälsi lisää testejä. Piti luetella numerosarjoja pienimmästä suurimpaan, numerot piti luetella takaperin sekä alkuperäisessä järjestyksessä. Esimerkiksi psykologi kertoo numerosarjan 235109. Se piti luetella oikein. Näissä numerotehtävissä aivot menivät solmuun, enkä osanut luetella numeroita. Eräässä testissä sain yhdeksän muovipalikkaa, joissa oli kahta eri väriä. Näillä palikoilla piti muodostaa esimerkin kaltainen kuvio. Tässä otettiin aikaa ja arvioitiin visuaalista kyvykkyyttä.

Psykologi kirjoitti tietoihin, että työmuisti kuormittuu huomattavasti ja numerosarjatesteistä tulos on huomattavasti alle keskiarvon. Visuaalinen päättelykyky oli yli keskiarvon, kielellinen ymmärrys oli yli keskitason.

Psykologi kehoitti varaamaan aikaa lääkärille, jonka kanssa puretaan tulokset. Hän antoi mukaan myös toisen psykologin nimet, jola tietää paljon ADHD:sta. Sanoi, että pitäisi pyytää yhdne käynnin lähete tälle toiselle.

 

[Megaforce4ever]

En ole huomannut kofeiinilla oikein vaikutuksia. En saa päänsärkyä tai mitään muutakaan ongelmia, jos en juo kahvia. Ainoastaan pidemmän kahvitauon jälkeen nukahtaminen on hankalaa, jos juon kahvia. Tuokin tilanne korjaantuu varsin nopeasti, kun jatkaa kahvinjuontia. Arviolta juon päivään 6-12 kuppia kahvia, nämä kaikki juon vain töissä. Kotona en juo kahvia, koska kahvinkeitin hajosi alkuvuodesta.

Varakeitin on hankittu, mutten ole ehtinyt asentamaan sitä käyttöön. On ollut kaikkea muuta tähdellisempää.

Ainakaan lääkärissä ei ilmeisesti kannata puhella, että olisi käyttänyt amfea tai metyylifenidaattia ilman reseptiä. Tuosta tulee merkintä terveystietoihin ja se vaikuttaa sen jälkeen monessa asiassa. Mikäli kysytään alkoholinkäyttöä niin on kannattavaa todeta, että pari kolme erikoisolutta kerran tai kaksi kuukaudessa. Näin mainitsin itse lääkärille ja psykologille ja kannassa näkyy, ettei minulla ole päihdeongelmaa.

Viimeisin psykologikäynti sisälsi lisää testejä. Piti luetella numerosarjoja pienimmästä suurimpaan, numerot piti luetella takaperin sekä alkuperäisessä järjestyksessä. Esimerkiksi psykologi kertoo numerosarjan 235109. Se piti luetella oikein. Näissä numerotehtävissä aivot menivät solmuun, enkä osanut luetella numeroita. Eräässä testissä sain yhdeksän muovipalikkaa, joissa oli kahta eri väriä. Näillä palikoilla piti muodostaa esimerkin kaltainen kuvio. Tässä otettiin aikaa ja arvioitiin visuaalista kyvykkyyttä.

Psykologi kirjoitti tietoihin, että työmuisti kuormittuu huomattavasti ja numerosarjatesteistä tulos on huomattavasti alle keskiarvon. Visuaalinen päättelykyky oli yli keskiarvon, kielellinen ymmärrys oli yli keskitason.

Psykologi kehoitti varaamaan aikaa lääkärille, jonka kanssa puretaan tulokset. Hän antoi mukaan myös toisen psykologin nimet, jola tietää paljon ADHD:sta. Sanoi, että pitäisi pyytää yhdne käynnin lähete tälle toiselle.

Joo toki ei ole tarkoitus mainita asiasta mitään kun tietää miten siihen saatetaan takertua.. Täytyy selvitellä asiaa ja päivittelen omaa tilannettani tänne sitten.

 

[dropadrop]

Oho, tämmöinenkin ketju…

Mä usein muistelen etten varmaan pysähtynyt ajattelemaan kertaakaan alle 18 vuotiaana. Yläasteella en oikeastaan tehnyt läksyjä tai lukenut kokeeseen. Lukion aloitin kahdesti, mutta en varmaan jaksanut kuin muutaman kuukauden.

Työelämässä onnisti, pääsin isolle operaattorille asiakaspalveluun, ja vähän etenin mielenkiintoisempiinkin hommiin. Kiinnostus oppia enemmän kasvoi, opiskelin avoimessa yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä sen minkä voi ja sain kutsun yliopistoon. Yliopistolla pidin tietojenkäsittelytieteen opiskelusta, mutta matikka sivuaineena ilman lukiota ei tuntunut hyvältä - hoidin kuitenkin pääaineen kokonaan.

Töissä hypin muutaman vuoden välein uusiin tehtäviin kun vanhat oppimisen jälkeen tylsistyttivät. Vähän yli 30 vuotiaana olen jostain syystä päätynyt testeihin jossa ADHD diagnosoitiin ja määrättiin lääkettä. Tuo oli muutenkin paras hetki mun uralla, koska olin jotenkin päätynyt mahtavaan tiimiin jossa kaikki muut olivat järjestelmällisiä ja pragmaattisia. Me oltiin tosi itsenäinen tiimi, ja yhtäkkiä mun luovuutta arvostettiin. Se oli eka kerta kun mä huomasin miten hyvin toimiva ryhmä voi muuttaa kaiken. Tähän päälle sain lääkkeen ja me saatiin ihmeitä aikaiseksi.

Viimeisen 10v aikana olen testaillut eri annoksia. Ensin kasvattelin hitaasti kunnes oli aamuisin 54mg concerta, sitten tiputin 36mg ja lounaalla tasoittavat. Nykyisin otan työpäivinä aamulla 18mg concertan ja lounaalla 5mg medikinetin. Annos on liian pieni tehokkaaseen työskentelyyn, mutta auttaa edelleen ja tuntuu paremmalta.

Nykyiselle työnantajalle siirryin n. 10v sitten. Täällä hommat ovat menneet hienosti, varmaan osittain koska en ole suuremmin yrittänyt piilotella heikkouksiani. Olen koko ajan todennut olevani epäjärjestelmällinen ja impulssiivinen, mutta työstäväni sitä. Yritys on arvostanut mua siitä huolimatta ja koko ajan kasvattanut vastuuta. Ajan kanssa tuntuu, että monet aiemmat ongelmat ovat pienentyneet (myöhästely, muiden keskeytys ja päälle puhuminen), toiset taas ovat tiukassa (vaikea aloittaa mitään ennen kuin on pakko, koko ajan haluisi aloittaa uutta, ottaa ihan liikaa harteilleen).

 

[a-p]

Tässä nyt omaa työhistoriaa olen tovin miettinyt. En ole samaa hommaa ole jaksanut tehdä kovinkaan kauaa. Edellisessä firmassa aloin itse omatoimisesti harjoittelemaan erään ohjelman käyttöä. Kävin pyytämässä, että voisiko tuota opastaa minulle, mutta firma ei suostunut. Itse sitten piti tutkia ja kokeilla.

Lopulta irtisanoin kyseisestä firmasta, koska huono palkka, liian toistavaa duunia, eikä siinä ollut mahdollisuuksia kokeilla muita tehtäviä.

Muutin sitten toisaalle ja sain uudet työt eteen. Tykkäsin, kun sain tehdä useampaa eri työtehtävää. Vaihtelua oli parhaillaan useamman kerram päivään, mikäli jouduin tekemään samaa työtehtävää liian kauan niin kyllästyin. Huomasin selkeästi, kuinka suorituskyky laski.

Firman sisällä tuli mahdollisuus uusiin työkuvioihin. Hain sinne ja pääsin sisään. Nyt tässä reilusti alle vuoden oltuani näissä hommissa, olen tehnyt nyt jokaista työtehvää mitä on tällä puolella mahdollista.

Olin itse aika aktiivisesti pyytänyt ylemmältä taholta, että olisko milloin mahdollista päästä kokeilemaan uusia työtehtäviä. Muutamat kerrat ylempitaho mainitsi, että onpas minulla kiire oppia uusia asioita.

Jatkoin vain kyselyitä ja suoritin aiemmatkin työtehtävät ilmeisen hyvin, koska sain lisää mahdollisuuksia oppia uusia työtehtäviä.

Olin aloittaneen työporukan ensimmäinen, joka oli saanut opit jokaiseen työtehtävään tässä ajassa. Moni muu jumittui yhteen ja samaan hommaan pidemmäksi aikaa.

 

[Special Once]

Itselläni pukkasi vuosi sitten taas niin pahaa keskittymisongelmaa ja siitä johtuvaa masennusta että piti jäädä sairaslomalle. Puoli vuotta mentiin samalla lääkkeellä kuin edellisen masennusjakson aikaan ilman apua. Sitten hoksasi Terveystalon psykiatri ehdottaa että voisikohan mulla olla ADHD.

Julkisella piti puoli vuotta odotella että saatiin diagnoosi, mutta lopulta kuitenkin ADD-diagnoosi pienellä ADHD-lisällä. Kyllä muuten tuli helpottunut olo kun tajusi että keskittymis- yms opiskeluongelmat (tylsissä aineissa) pystyy ainakin osittain selittämään tällä. Vastaavasti taas aina on ollut niin, että mielenkiintoisissa aiheissa saatan uppoutua niin syvään flow-tilaan että en muista syödä tai juoda 8 tuntiin.

Pari viikkoa nyt syönyt Methylphenidate Mylania (18 > 36 > 54) enkä ole huomannut minkäänlaista apua. Ainoastaan ruokahalu on lähtenyt, pitää syödä kellon mukaan eikä nälän mukaan tai tulee todella huono olo.

En tiedä vaikuttaako lääke nukahtamiseen, kun olen syönyt nukahtamislääkettä sairasloman alusta asti. Kahvia juon aamulla ja iltapäivällä.

 

[Megaforce4ever]

Mikä nukahtamislääke sulla on käytössä?

 

[Special Once]

Mikä nukahtamislääke sulla on käytössä?

Mirtazapin

 

[Megaforce4ever]

Mirtazapin

Öö se ainakin itellä aiheutti jäätävää pöhnää päivälle ja voisin kuvitella että heikentää tuota sun lääkkeen tehoa tai se vois toimia paremmin ilman sitä. Kannattaisko kysyä saatko jotain lyhytvaikutteista unilääkettä tai sitten ihan vaikka jotain mietoa bentsoa. Itellä tuo opamox käytössä ja ei haittoja oo ilmennyt kuten jäätävää päiväväsymystä ja aivosumua yms..

 

[Special Once]

Öö se ainakin itellä aiheutti jäätävää pöhnää päivälle ja voisin kuvitella että heikentää tuota sun lääkkeen tehoa tai se vois toimia paremmin ilman sitä. Kannattaisko kysyä saatko jotain lyhytvaikutteista unilääkettä tai sitten ihan vaikka jotain mietoa bentsoa. Itellä tuo opamox käytössä ja ei haittoja oo ilmennyt kuten jäätävää päiväväsymystä ja aivosumua yms..

Pieni pöhnä oli ensimmäiset kaksi viikkoa viime elokuussa kun tuo aloitettiin, mutta ei enää. Tosiaan kohta vuoden olen sitä syönyt. Ketipinoreita on paketti kaapissa, ei ole toistaiseksi ollut tarvetta. Bentsoihin en koske.

 

[Megaforce4ever]

Pieni pöhnä oli ensimmäiset kaksi viikkoa viime elokuussa kun tuo aloitettiin, mutta ei enää. Tosiaan kohta vuoden olen sitä syönyt. Ketipinoreita on paketti kaapissa, ei ole toistaiseksi ollut tarvetta. Bentsoihin en koske.

Okei, itellä noi kaks aiheuttaa jäätävää aivosumua mikä ei katoa mihinkään.

 

[Sally_Spectra]

Okei, itellä noi kaks aiheuttaa jäätävää aivosumua mikä ei katoa mihinkään.

Pienennä annostusta. Mirtazapin on noista listaamistasi monin kerroin kevyempää ja keholle vähemmän haitallista.

 

[Megaforce4ever]

Pienennä annostusta. Mirtazapin on noista listaamistasi monin kerroin kevyempää ja keholle vähemmän haitallista.

Käytin minimiannosta.. Ja siis en syö joka päivä niin voin bentsoja käyttääkkin.

Edit. Haitat on hyvin tiedossa kyllä niin siksi tulee käytettyä vain tosi tarpeeseen, ahdistukseen myös käytän tarvittaessa eli mulla kaksikäyttöinen lääke. Mutta joo ohi aiheen menee..

 

[Hamsteri]

Itselläni pukkasi vuosi sitten taas niin pahaa keskittymisongelmaa ja siitä johtuvaa masennusta että piti jäädä sairaslomalle. Puoli vuotta mentiin samalla lääkkeellä kuin edellisen masennusjakson aikaan ilman apua. Sitten hoksasi Terveystalon psykiatri ehdottaa että voisikohan mulla olla ADHD.

Julkisella piti puoli vuotta odotella että saatiin diagnoosi, mutta lopulta kuitenkin ADD-diagnoosi pienellä ADHD-lisällä. Kyllä muuten tuli helpottunut olo kun tajusi että keskittymis- yms opiskeluongelmat (tylsissä aineissa) pystyy ainakin osittain selittämään tällä. Vastaavasti taas aina on ollut niin, että mielenkiintoisissa aiheissa saatan uppoutua niin syvään flow-tilaan että en muista syödä tai juoda 8 tuntiin.

Pari viikkoa nyt syönyt Methylphenidate Mylania (18 > 36 > 54) enkä ole huomannut minkäänlaista apua. Ainoastaan ruokahalu on lähtenyt, pitää syödä kellon mukaan eikä nälän mukaan tai tulee todella huono olo.

En tiedä vaikuttaako lääke nukahtamiseen, kun olen syönyt nukahtamislääkettä sairasloman alusta asti. Kahvia juon aamulla ja iltapäivällä.

Voitko kuvailla omin sanoin tai esimerkein mitä tarkoitat keskittymisongelmalla ja siitä johtuvalla masennuksella?

Itsellä on myös vastaavanlaisia jaksoja ollut tietyn väliajan ajoin, mutta tähän mennessä nämä laitettua aina kategoriaan "työuupumus", joka varmaankin on enemmänkin seuraus kuin syy.

 

[dropadrop]

Mulla ainakin työuupumus tulee seuraavalla tavalla:
- Ei malta keskittyä ja tehdä asioita loppuun asti
- Joko tuosta syntyy fiilis että on ylimääräistä aikaa, tai muuten vaan impulssiivisena ottaa lisävastuita / alottaa uusia asioita
- yhtäkkiä onkin niin paljon asioita kesken että menee yhtä paljon aikaa päättää mitä niistä tekisi kuin itse tekemiseen
- joillakin asioilla olikin deadline joka on pian
- vitunmoinen kiire ja paine, mut ne tulee jotenkin tehtyä
- aloitetaan alusta

 

[Special Once]

Voitko kuvailla omin sanoin tai esimerkein mitä tarkoitat keskittymisongelmalla ja siitä johtuvalla masennuksella?

Itsellä on myös vastaavanlaisia jaksoja ollut tietyn väliajan ajoin, mutta tähän mennessä nämä laitettua aina kategoriaan "työuupumus", joka varmaankin on enemmänkin seuraus kuin syy.

Jos joku asia kiinnostaa, voin uppoutua siihen niin että muu maailma häviää ympäriltä. Jos taas joku asia ei kiinnosta / ei ole mielenkiintoinen, en jaksa keskittyä siihen ja sen sisäistämiseen ollenkaan. Tuo lähti sitten paisumaan niin pahaksi että ensin meni yöunet, sitten en jaksanut keskittyä enää mihinkään, en edes lempiasioihin. Jotenkin ennen on saanut nuo tylsätkin asiat jotenkin hoidettua, esim. tuolla @dropadrop'n tavalla että jätetään ihan viime tippaan ja sitten tehdään edes jotain. Tästä sitten seuraa koulussa arvosana 1, töissä pomolta vittuilut. Kaikki tylsät kurssit rimaa hipoen läpi parilla yrityksellä, opparista sitten kiitettävä viikonlopun työllä.

Tuossa oli se syy minkä takia lähdin yleensäkään lääkäristä apua hakemaan, kun en siinä vaiheessa tajunnut että monen muunkin asian voi ADD:llä selittää. Työuupumus suljettiin pois aika äkkiä. Ja tosiaan vuosi myöhemmin diagnoosi käteen ja toimivaa lääkettä etsimään.

 

[a-p]

Jos joku asia kiinnostaa, voin uppoutua siihen niin että muu maailma häviää ympäriltä. Jos taas joku asia ei kiinnosta / ei ole mielenkiintoinen, en jaksa keskittyä siihen ja sen sisäistämiseen ollenkaan. Tuo lähti sitten paisumaan niin pahaksi että ensin meni yöunet, sitten en jaksanut keskittyä enää mihinkään, en edes lempiasioihin. Jotenkin ennen on saanut nuo tylsätkin asiat jotenkin hoidettua, esim. tuolla @dropadrop'n tavalla että jätetään ihan viime tippaan ja sitten tehdään edes jotain. Tästä sitten seuraa koulussa arvosana 1, töissä pomolta vittuilut. Kaikki tylsät kurssit rimaa hipoen läpi parilla yrityksellä, opparista sitten kiitettävä viikonlopun työllä.

Tuossa oli se syy minkä takia lähdin yleensäkään lääkäristä apua hakemaan, kun en siinä vaiheessa tajunnut että monen muunkin asian voi ADD:llä selittää. Työuupumus suljettiin pois aika äkkiä. Ja tosiaan vuosi myöhemmin diagnoosi käteen ja toimivaa lääkettä etsimään.

Onko kuinka montaa lääkettä kokeiltua diagnoosin saamisen jälkeen? Mitkä ovat olleet pahimmat sivuvaikutukset näillä lääkkeillä mitä olet kokeillut tämän vaivan hoitoon?

 

[Special Once]

Onko kuinka montaa lääkettä kokeiltua diagnoosin saamisen jälkeen? Mitkä ovat olleet pahimmat sivuvaikutukset näillä lääkkeillä mitä olet kokeillut tämän vaivan hoitoon?

Ei oo kokeiltu vasta kun yhtä. Ainoa vaikutus on ruokahalun lähteminen.

 

[j1h2d]

Olen aikaisemmin ollut vahvasti sitä mieltä, että mulla on diagnosoimaton ADHD / ADD
Luin tämän ketjun läpi ja olen nyt melkein 99% varma siitä.
Lapsena olin koulussa aina vilkas. En osannut olla oikein hiljaa. Koulut jäi nuorempana kesken, suoritin myöhemmin tutkintoni loppuun ja palautin viimeiset tehtävät päivän ennen valmistumista.
Olen myös usein myöhässä paikoissa, koska aina tulee mieleen joku asia jne.

Olen oppinut elämään asian kanssa. Kotini pysyy järjestyksessä sen takia, että olen karsinut kaiken tavaran minimiin ja asiat menevät aina samalle paikalle missä niitten pitää olla.
Asioiden aloittaminen on ollut aina hankalaa. Esim. olen todella siisti, mutta vihaan siivoamisen aloittamista koska olen sen suhteen sitten neuroottinen. Vain hyvä ei riitä, täytyy olla täydellistä.
Ruuanlaitto menee niin, että kerään kaikki tarvitsemani asiat etukäteen ja seuraan tiettyä proseduuria jne.
Sitten kun lähden elämässäni tekemään jotain, niin teen sen aina täysillä. Ei ole oikein sellaista välimuotoa, että vähän sinne päin.

Kiitos kaikille tähän topikkiin postanneille. Oli mukava oppia itsestään teidän kautta uutta.

 

[Megaforce4ever]

Olen aikaisemmin ollut vahvasti sitä mieltä, että mulla on diagnosoimaton ADHD / ADD
Luin tämän ketjun läpi ja olen nyt melkein 99% varma siitä.
Lapsena olin koulussa aina vilkas. En osannut olla oikein hiljaa. Koulut jäi nuorempana kesken, suoritin myöhemmin tutkintoni loppuun ja palautin viimeiset tehtävät päivän ennen valmistumista.
Olen myös usein myöhässä paikoissa, koska aina tulee mieleen joku asia jne.

Olen oppinut elämään asian kanssa. Kotini pysyy järjestyksessä sen takia, että olen karsinut kaiken tavaran minimiin ja asiat menevät aina samalle paikalle missä niitten pitää olla.
Asioiden aloittaminen on ollut aina hankalaa. Esim. olen todella siisti, mutta vihaan siivoamisen aloittamista koska olen sen suhteen sitten neuroottinen. Vain hyvä ei riitä, täytyy olla täydellistä.
Ruuanlaitto menee niin, että kerään kaikki tarvitsemani asiat etukäteen ja seuraan tiettyä proseduuria jne.
Sitten kun lähden elämässäni tekemään jotain, niin teen sen aina täysillä. Ei ole oikein sellaista välimuotoa, että vähän sinne päin.

Kiitos kaikille tähän topikkiin postanneille. Oli mukava oppia itsestään teidän kautta uutta.

Ihan kun ois omasta elämästä lukenut tekstiä Varsinkin siivous ja kokkaushomma menee aivan tismalleen samalla tavalla ja muutenkin tosi tutun kuuloista.

 

[a-p]

Ei oo kokeiltu vasta kun yhtä. Ainoa vaikutus on ruokahalun lähteminen.

Oliko tuohon ratkaisuja lääkärin puolelta? Luulisin, että jotkut kevyet ja helposti nieltävät ruuat voisivat suhthelposti maistua. Keitot, kasvikset, munakkaat ja vastaavat.

 

[Special Once]

Oliko tuohon ratkaisuja lääkärin puolelta? Luulisin, että jotkut kevyet ja helposti nieltävät ruuat voisivat suhthelposti maistua. Keitot, kasvikset, munakkaat ja vastaavat.

Ei syömisen kanssa ole mitään ongelmia, ruoka menee alas ihan normaalisti - mulle ei vaan tule enää nälkä. Käytännössä täytyy syödä kellon mukaan tai ihan ykskaks yllättäen tulee niin huono olo että jalat ei kanna. Ehkä tuo ruokahalun lähteminen oli väärä termi

 

[Buck Dancer]

Pari viikkoa nyt syönyt Methylphenidate Mylania (18 > 36 > 54) enkä ole huomannut minkäänlaista apua. Ainoastaan ruokahalu on lähtenyt, pitää syödä kellon mukaan eikä nälän mukaan tai tulee todella huono olo.

Mulla oli sama. Nälän tunne katos ja thataboutit jee. MUTTA kun oli ekaa kertaa ilman lääkettä (3kk piti ottaa joka pvä), sillon sen hyödyn tajus samantien.

 

[Special Once]

Mulla oli sama. Nälän tunne katos ja thataboutit jee. MUTTA kun oli ekaa kertaa ilman lääkettä (3kk piti ottaa joka pvä), sillon sen hyödyn tajus samantien.

En ainakaan tuossa ajassa kerennyt hoksata yhtään hyötyä. Samalla tavalla ajatus karkailee, ei jaksa keskittyä eikä jaksa aloittaa mitään.

 

[WayLoo]

Ei syömisen kanssa ole mitään ongelmia, ruoka menee alas ihan normaalisti - mulle ei vaan tule enää nälkä. Käytännössä täytyy syödä kellon mukaan tai ihan ykskaks yllättäen tulee niin huono olo että jalat ei kanna. Ehkä tuo ruokahalun lähteminen oli väärä termi

Eikai se nälätä ku "piriä" vetää. Lääke on kuitenkin vahva stimulantti... Adhd:n on myös toisenlainen lääkitys joka vaikuttaa eri reseptoreihin päässä, ehkä se ois vähempi haittavaikutteinen?


Kokeile pienempää annosta tai syödä esim. Smoothietä keittoja ns. Helposti nieltävää ruokaa.


Itellä tutkimukset vaiheessa, pitäs jaksaa labrassa käydä. Elämässä toisaalta saanu potkittua itseäni eteenpäin väkisellä.


Kokeilin frendiltä vklpna yhtä 56mg concertaa, innostuin maalaamisesta vaikken oo ikinä edes piirtämisestä välittäny.


Eka taulu sit yläasteen kuvistunnin, ikää 36v. Ihme nappeja kyll

 

[Special Once]

Eikai se nälätä ku "piriä" vetää. Lääke on kuitenkin vahva stimulantti... Adhd:n on myös toisenlainen lääkitys joka vaikuttaa eri reseptoreihin päässä, ehkä se ois vähempi haittavaikutteinen?

Ei oo ollenkaan haittavaikutus tuo nälän lähteminen. Kärsis tippua paino vaikka puolella

 

[dropadrop]

Ruokavalion muutos olisi siihen parempi.

 

[uffee]

Täällä ikää 35v ja ADHD epäilys tuli ilmi viime vuoden puolella työhyöntulotarkasuksessa vastaan, kun mainitsi arjen haasteista, epämääräisestä masennus- / ahdistustaustasta sekä useistaburnouteista aiemmissa duuneissa. Aiemmin vuosia takaperin itsellä oli todettu lievä masennus, jonka vuoksi tuli kokeiltua useampaa lääkettä, nettiterapiaa ja työpsykologia yms. kuitenkin varsin laihoin tuloksin. Lopulta jätin lääkkeet taakse, kun ei tuntunut muuttavan omaa tilannetta parempaan eikä huonompaan.

Työhöntulotarkastuksen johdosta päädyin psykiatrille, jossa haastattelun jälkeen tuli täytettyä ADHD arviokysely, joka antoi vahvahkot pisteet ADD:n osalta. Psykiatri suositti tämän johdosta hakeutumaan julkkarille neurologisiin tutkimuksiin. Tästä alkoikin lomakkeiden keräysrumba neuvolasta lähtien tähän päivään, joka sinällään oli jo melkoinen haaste, kun asiat tuppaavat muutenkin jäämään roikkumaan ja omat työkuviot vaihtui kanssa välissä.

Lopulta n. 4kk jälkeen sain kaikki lomakkeet ja verikokeet / seulat tehtyä. Tästä jokunen viikko eteenpäin sain lähetteeseen vastauksen julkkarilta, joka oli sangollinen kylmää vettä vasten kasvoja. Heidän vastauksensa oli pitkä, mutta varsin robottimainen. Vastuaksessa käytiin läpi, että asioiden olisi pitänyt näkyä selkeästi jo lapsuudessa / nuoruudessa, jotta olisi syytä ottaa tutkimuksiin. Olin kuvitellut, että näissä "epäselvissä" tapauksissa haastattelisivat omaa lähipiiriä, ja varmasti vaimo / perhe olisi tukenutkin näitä epäilyksiä. Oma psykologi oli saanut tämän saman vastauksen ja epäili, että julkkari olisi vain niin tukossa, ettei ottaisi kuin selkeimmät tapaukset tutkittavaksi, jolloin aikuisiän ADD-tapaukset helposti putoaisivat mappi ö:hön. Kyselin sitten olisiko vielä tapaa edistää asiaa ja psykologi antoi parin muun kolleegansa tiedot, jotka tekisivät diagnooseja.

En vielä ole yksityisen kautta lähtenyt asiaa edistämään. Kiinnostaisi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia julkkarin kautta hoidon torppaamisesta ja onko yksityiseltä saanut apuja tällöin vielä? Minkämoisia kustannuksia kokonaisuudesta on koitunut? Eipä tuo kustannuskaan kyllä loppupeleissä kaada hommaa, jos lääkkeistä vain saisi apuja tilanteeseen. Epäilyttää vain, jos tätäkin kautta lopullinen tuomio olisi sama.

 

[MeriHoo]

Täällä ikää 35v ja ADHD epäilys tuli ilmi viime vuoden puolella työhyöntulotarkasuksessa vastaan, kun mainitsi arjen haasteista, epämääräisestä masennus- / ahdistustaustasta sekä useistaburnouteista aiemmissa duuneissa. Aiemmin vuosia takaperin itsellä oli todettu lievä masennus, jonka vuoksi tuli kokeiltua useampaa lääkettä, nettiterapiaa ja työpsykologia yms. kuitenkin varsin laihoin tuloksin. Lopulta jätin lääkkeet taakse, kun ei tuntunut muuttavan omaa tilannetta parempaan eikä huonompaan.

Työhöntulotarkastuksen johdosta päädyin psykiatrille, jossa haastattelun jälkeen tuli täytettyä ADHD arviokysely, joka antoi vahvahkot pisteet ADD:n osalta. Psykiatri suositti tämän johdosta hakeutumaan julkkarille neurologisiin tutkimuksiin. Tästä alkoikin lomakkeiden keräysrumba neuvolasta lähtien tähän päivään, joka sinällään oli jo melkoinen haaste, kun asiat tuppaavat muutenkin jäämään roikkumaan ja omat työkuviot vaihtui kanssa välissä.

Lopulta n. 4kk jälkeen sain kaikki lomakkeet ja verikokeet / seulat tehtyä. Tästä jokunen viikko eteenpäin sain lähetteeseen vastauksen julkkarilta, joka oli sangollinen kylmää vettä vasten kasvoja. Heidän vastauksensa oli pitkä, mutta varsin robottimainen. Vastuaksessa käytiin läpi, että asioiden olisi pitänyt näkyä selkeästi jo lapsuudessa / nuoruudessa, jotta olisi syytä ottaa tutkimuksiin. Olin kuvitellut, että näissä "epäselvissä" tapauksissa haastattelisivat omaa lähipiiriä, ja varmasti vaimo / perhe olisi tukenutkin näitä epäilyksiä. Oma psykologi oli saanut tämän saman vastauksen ja epäili, että julkkari olisi vain niin tukossa, ettei ottaisi kuin selkeimmät tapaukset tutkittavaksi, jolloin aikuisiän ADD-tapaukset helposti putoaisivat mappi ö:hön. Kyselin sitten olisiko vielä tapaa edistää asiaa ja psykologi antoi parin muun kolleegansa tiedot, jotka tekisivät diagnooseja.

En vielä ole yksityisen kautta lähtenyt asiaa edistämään. Kiinnostaisi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia julkkarin kautta hoidon torppaamisesta ja onko yksityiseltä saanut apuja tällöin vielä? Minkämoisia kustannuksia kokonaisuudesta on koitunut? Eipä tuo kustannuskaan kyllä loppupeleissä kaada hommaa, jos lääkkeistä vain saisi apuja tilanteeseen. Epäilyttää vain, jos tätäkin kautta lopullinen tuomio olisi sama.

Mikä sairaanhoitopiiri kyseessä? Joissakin ollaan aika natseja näissä asioissa. Tasavertaista julkkarille tutkimuksiin pääsy ei ole.

Yksityispuolella on paljon hyviä lääkäreitä, joilta diagnoosin voi saada. Suomen ADHD-aikuiset ry:ltä voi saada suosituksia mille lääkärille kannattaa mennä. Facebookissa on myös hyvä aikuisille suunnattu ADHD-ryhmä. Noissa siis käsitellään myös ADD:ta.

Ongelma tuossa on että aika usein julkinen puoli ei tykkää yksityispuolen diagnooseista ADD/ADHD:n suhteen... joten voit joutua sitten aina ja ikuisesti hakemaan jatkohoidon, tapaamiset ja lääkereseptit yksityiseltä. Mikä ei sinänsä ongelma jos ei ole ihan köyhä ilman sairauskuluvakuutusta.

Ehkä julkisen puolen lääkärit ajattelevat, että yksityisellä annetaan joskus noita diagnooseja vähän lievemmin perustein tms.

Tuo, että lapsuudessa pitäisi olla näkynyt selkeästi on vähän niin ja näin. Olet sitä ikäluokkaa kuitenkin, ettei sun lapsuudessa vielä edes ADHD (puhumattakaan ADD:sta) niin paljoa tajuttu. Mutta toisaalta, jos sulla on vielä vanhemmat elossa, niiltä voisi saada sellaista merkityksellistä tietoa ja kokemusta lapsuudestasi, joka voi auttaa lääkäriä diagnoosin varmistamisessa. Kun on tosiaan paljon erilaisia sairauksia joista voi tulla ADD:n kaltaisia ongelmia, niin ei olisi sulle itselläkään eduksi, jos annetaan väärä diagnoosi ja väärä hoito, stimulanttihoito ei kuitenkaan ole mikään ihan lepsu juttu, se on tyjyä tavaraa. Toki joskus varsinkin jotkut yksityislääkärit antaa lääkekokeilun ennen diagnoosin varmistamista, vaikkei lääkekokeilu virallisesti diagnosointiin liitykään.

Oletko tehnyt DIVA2? Sitä kautta voi miettiä mitkä oireet on ollut jo lapsuudessa ja mitkä jatkuneet aikuisuuteen.

https://paivitasala.files.wordpress.com/2014/06/diva_2_fins1.pdf

Tuloksen voisit ottaa myös yksityislääkärille mukaan.

Mut jos sulla on fiilis että voisi ADD olla, ja jos se sun psykologikin sitä mieltä oli, niin en mä kyllä luovuttais tuosta julkisen torppaamisesta. Voit toki yrittää tehdä valituksen / muistutuksen tuosta julkisen puolen lähetteen torppaamisesta, mutta samaan aikaan voit alkaa hoitaa asiaa yksityisesti.

Neuropsykologiset testit yksityisesti maksanee jotain 800-1600 euron välillä. Kokonaisuudessaan lääkärin käynnit mukaanlukien ennen diagnoosin asettamista kannattaa varautua johonkin 2000 euron kuluerään, mutta monet on päässeet halvemmallakin, jotkut jopa alle tonnilla.

Sitten kun lopulta hoito vakiintuu, niin ei sitä yksityislääkäriä usein tarvitse nähdä, jos kaikki menee ok. REseptien uusinnat onnistuu useimmiten lääkäriä näkemättäkin.

Muista myös se, että jos sulla kokeillaan lääkitystä, niin älä luovuta jos metyylifenidaatti ei auta. Metyylifenidaattia yleensä kokeillaan ekana, mutta joillekin se ei auta samalla tavalla kuin esim Elvanse. Ja onhan noita muitakin vaihtoehtoja, ja lisäksi hyödyllistä voi olla neuropsykologinen kuntoutus, jota voi jopa saada Kelan maksamana.

 

[Teppo en]

Täällä ikää 35v ja ADHD epäilys tuli ilmi viime vuoden puolella työhyöntulotarkasuksessa vastaan, kun mainitsi arjen haasteista, epämääräisestä masennus- / ahdistustaustasta sekä useistaburnouteista aiemmissa duuneissa. Aiemmin vuosia takaperin itsellä oli todettu lievä masennus, jonka vuoksi tuli kokeiltua useampaa lääkettä, nettiterapiaa ja työpsykologia yms. kuitenkin varsin laihoin tuloksin. Lopulta jätin lääkkeet taakse, kun ei tuntunut muuttavan omaa tilannetta parempaan eikä huonompaan.

Työhöntulotarkastuksen johdosta päädyin psykiatrille, jossa haastattelun jälkeen tuli täytettyä ADHD arviokysely, joka antoi vahvahkot pisteet ADD:n osalta. Psykiatri suositti tämän johdosta hakeutumaan julkkarille neurologisiin tutkimuksiin. Tästä alkoikin lomakkeiden keräysrumba neuvolasta lähtien tähän päivään, joka sinällään oli jo melkoinen haaste, kun asiat tuppaavat muutenkin jäämään roikkumaan ja omat työkuviot vaihtui kanssa välissä.

Lopulta n. 4kk jälkeen sain kaikki lomakkeet ja verikokeet / seulat tehtyä. Tästä jokunen viikko eteenpäin sain lähetteeseen vastauksen julkkarilta, joka oli sangollinen kylmää vettä vasten kasvoja. Heidän vastauksensa oli pitkä, mutta varsin robottimainen. Vastuaksessa käytiin läpi, että asioiden olisi pitänyt näkyä selkeästi jo lapsuudessa / nuoruudessa, jotta olisi syytä ottaa tutkimuksiin. Olin kuvitellut, että näissä "epäselvissä" tapauksissa haastattelisivat omaa lähipiiriä, ja varmasti vaimo / perhe olisi tukenutkin näitä epäilyksiä. Oma psykologi oli saanut tämän saman vastauksen ja epäili, että julkkari olisi vain niin tukossa, ettei ottaisi kuin selkeimmät tapaukset tutkittavaksi, jolloin aikuisiän ADD-tapaukset helposti putoaisivat mappi ö:hön. Kyselin sitten olisiko vielä tapaa edistää asiaa ja psykologi antoi parin muun kolleegansa tiedot, jotka tekisivät diagnooseja.

En vielä ole yksityisen kautta lähtenyt asiaa edistämään. Kiinnostaisi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia julkkarin kautta hoidon torppaamisesta ja onko yksityiseltä saanut apuja tällöin vielä? Minkämoisia kustannuksia kokonaisuudesta on koitunut? Eipä tuo kustannuskaan kyllä loppupeleissä kaada hommaa, jos lääkkeistä vain saisi apuja tilanteeseen. Epäilyttää vain, jos tätäkin kautta lopullinen tuomio olisi sama.

Vastaan nyt vain lyhyesti, mutta itsellä oli ajatus jo 10v ennen diagnoosia, että voisi olla joku ADD tms. Sitten siitä 5v eteenpäin kävin työterveyshuollon ohjaamana julkisella, jossa todettiin ongemia testien eri osioissa. Ne kuitenkin kaadettiin huonon nukkumisen yms syyksi. Sitten meni taas 5v taistelua arjessa päivittäisten asioiden kanssa ja lopulta menin yksityiselle, kun alkoi olla umpikuja edessä. Yksityiseltä sain diagnoosin noin 1,5v sitten ja nyt lääkkeen kanssa kaikki on pääsääntöisesti vähän helpompaa.

 

[dropadrop]

Meillä hoidettiin lapsen diagnoosi yhteistyössä koululääkärin ja julkisen puolen kanssa. Koululääkärit olivat yllättävän hyviä (varmaan tuuria mukana), mutta Helsingin julkinen puoli oli painajainen jossa pompoteltiin paikasta toiseen ilman mitään apua.

Mä hoidin kaiken alusta loppuun työlääkärin kanssa. Siihen aikaan työpaikalla erikoissairaanhoito kuului työterveyteen jonka vuoksi toimi hyvin. Sittemmin olen vaihtanut työpaikkaa, mutta jatkanut saman psykiatrin kanssa ja maksanut omilla rahoilla. Onhan se kallista, mutta hyötyyn nähden tosi halpaa. Varmaan eka diagnoosi olisi kuitenkin ollut omista rahoista liikaa kun siihen meni 10+ tuntia.

 

[BongisKhan]

Tämä ketju on kyllä taas kerran vahvistanut omaa käsitystäni siitä, että noinkohan saattaisi minultakin tämä "meemitauti" löytyä.

• Ala-asteella jo hyvin levoton, lähdin usein vaeltamaan ympäri luokkaa kesken opetuksen, pälätin omiani, sekoilin ja kikkailin. Kävin vuoden-pari koulupsykologillakin joskus 1-2. luokilla, mutta tietääkseni mitään ADHD-epäilyä ei silloin kirjattu ylös. Tosin 90-luvun alku nyt oli vähän eri aikaa monella tapaa. Muistaakseni levottomuuteni pistettiin vanhempien eron piikkiin.
• Ikinä en tainnut yli seiskaa käytöksestä saada koko peruskouluaikana ja olin todella usein jälki-istunnossa milloin mistäkin pahanteosta tai tappelusta. Olin juuri se luokan ärsyttävä pelle, joka huuteli ja häiritsi opetusta vielä lukiossakin.
• Läksyjä en tehnyt oikestaan ikinä, kokeisiin luin korkeinaan vikana iltana vähän, yleensä en sitäkään. Edes ylioppilaskirjoituksiin en lukenut pätkääkään. Koulussa keskiarvo pyöri silti jossain 7.5-8.5 välillä. Kiinnostavista aineista tuli yleensä pelkästään kiitettäviä, muut meni rimaa hipoen läpi. "Lukuaineet" menivät yleensä tosi hyvin, mutta matematiikka takkusi aina. Tosin luullakseni lähinnä sen takia, että se on kenties yksi pitkäjänteisintä työtä vaativista kouluaineista siinä mielessä, että kaikki rakentuu aiemmin opittujen asioiden päälle ja laskurutiineille, joita en saanut luotua koska en ikinä tehnyt läksyjä. Äikästä sain yleensä huonoja numeroita koska teen paljon kirjoitusvirheitä, mutta en jaksa oikolukea. Pilkut menevät minne sattuu, sanoja unohtuu välistä jne. Opettajat aina kehuivat, että kirjoitan todella mielenkiintoisia juttuja, mutta oikeinkirjoitukseni on aivan kammottavaa.
• Edelliseen liittyen, muistini on kyllä varsin hyvä, mutta erittäin valikoiva. Vähäinen koulumenestykseni perustui puhtaasti siihen, että itseä kiinnostavissa aineissa (tai jos oli tosi hyvä ja innostava opettaja) jaksoin kuunnella tunneilla ja se usein riitti kiitettävään arvosanaan kokeista. Muutenkin muistini on täynnä kaikenmaailman turhaa, mutta minusta kiinnostavaa nippelidataa, mutta sitten arkiasioissa kaikki mitä en ole kirjoittanut ylös ja/tai laittanut jotain muistutusta, huuhoutuu mielestäni välittömästi. Olen vaikka kuinka monta kertaa lähtenyt iltamöyhällä ostamaan kaupasta jotain, mitä unohdin aiemmin ostaa, ihan vain palatakseni kotiin mukanani kaikkea muuta paitsi se yksi asia jota lähdin hakemaan. Google Keep on ainoita asioita jotka pitävät minut edes jotenkin funktionaalisena, tosin aika usein unohdan tarkastaa sieltä mitä pitäisi muistaa
  
• Olen ihan lapsesta asti saanut toruja siitä, että en pysy paikallani ja vielä aikuisiälläkin saan jatkuvasti kommenttia, että voitko lopettaa jalan vispaamisen/pöydän rummuttelun/tms.
• Yläasteella ja lukiossa aika paljon alkoholin kasnsa sekoilua ja ihan kohtuullisen vaarallistakin toimintaa. Ei sinänsä mitenkään poikkeuksellista, mutta jossain kohtaa alkoi kyllä tuntumaan siltä, että päihteilystä voisi tulla tosi helposti elämäntapa ja kovemmassa humalassa olin ihan älyttömän impulsiivinen. Lopetinkin alkoholin kokonaan vuosiksi, enkä nykyäänkään juo ikinä humalahakuisesti.
• Vaikka asiaan kuulukin jatkuva valittaminen, niin oikeasti rakastin armeijaa. Elämä oli niin helppoa, kun joku muu kertoin koko ajan mitä pitäisi tehdä ja missä pitäisi olla milläkin kellonlyömällä ja itse pystyi keskittymään lähinnä siihen miten tämän kaiken hoitaisi pienimmällä mahdollisella effortilla
• Innostun aina hirveästi jostain uudesta jutusta, josta tulee sitten helposti kaiken energian ja huomion vievä juttu joksikin aikaa. Aloitan ihan älyttömästi uusia projekteja, mutta harvoin saan yhtään mitään loppuun.
• Jos joskus onnistunkin aloittamaan jonkun homman ja keskityttyä siihen hetken, keskittyminen herpaantuu ihan älyttömän helposti eikä yleensä palaa enää sen päivän aikana, jos ikinä
• Olen usein ihan liekeissä siinä vaiheessa kun jotain juttua suunnitellaan ja visioidaan. Toteutusvaiheen alussakin vielä lähden yleensä paukuttamaan hirveällä tahdilla hommaa kasaan ja olen todella tehokas niin kauan ns. "maalataan isolla pensselillä". Mutta sitten siinä vaiheessa kun homman runko on kasassa ja pitäisi alkaa tekemään sitä pikkutarkempaa, mekaanisempaa ja usein hitaampaa työstöä ja iterointia, kiinnostus lopahtaa aivan totaalisesti ja tuntuu suorastaan fyysisesti vastenmieliseltä pelkkä ajatuskin jostain pikkutarkasta näpräämisestä
• Toisaalta sitten hieman ristiriitaisesti, täysin aivoton työ on oudolla tavalla miellyttävää. Vaikkapa väikkärin aikana labranäytteiden käsittely oli usein aika mielekästä, kun mekaanisesti vaan toisti jotain pipetointia ja samalla kuunteli jotain äänikirjaa tai podcastia
• Podcasteista tuli mieleen, että ne tulee aina kuunneltua 1.5x nopeudella. En kyllä pysty pelkkään podcastiin/äänikirjaan yleensä keskittymään, vaan samalla pitää puuhailla jotain muuta. Samaten monesti tuntuu, että vaikka jotain vähän hidastempoisempaa sarjaa tai leffaa katsoessa pitää samalla puuhata jotain muuta, vaikkapa pelata jotain kohtuullisen simppeliä videopeliä toisella ruudulla. Toki käytännössä näin tehdessä ei yleensä sitten usein pysy kärryillä mitä kummassakaan tapahtuu. Siltikin tuntuu, että on helpompi "keskittyä" moneen asiaan kerrallaan, sen sijaan että keskittyisi vaan yhteen
• Ylipäätään maailma tuntuu usein tosi h-i-t-a-a-l-t-a. Ihmiset ajattelee ja puhuu hitaasti, reagoi hitaasti ja kulkee ihan laput silmillä. Tekee asiat ärsyttävän hitaasti ja tehottomasti (oikeasti luultavasti vaan huolellisesti). Keskustelut on usein vähän työläitä kun tuntuu, että pitää vaan odottaa että toinen saa vaivalloisesti ja hitaasti ilmaistua asiansa, jonka olen luultavasti saanut pääteltyä jo aikaa sitten. Toisaalta sitten tässä vaiheessa katoaakin mielenkiinto koko keskustelusta ja aivot siirtyy pyörittelemään jotain ihan muuta kuin sitä sillä hetkellä käynnissä olevaa keskustelua
• Aloittaminen. On. Vitun. Vaikeaa. Töissä ja opinnoissa on ihan säännöllisesti viikkojen jaksoja, joiden aikana en ole tehnyt _yhtäkään_ työtehtävää. Pisimmillään väikkäriä tehdessä oli lähemmäs puolen vuoden jakso, jolloin kyllä säännöllisesti tulin toimistolle joka aamu, mutta sitten vaan selasin 8h internettiä, jauhoin paskaa ihmisten kanssa, mitä lie ikinä muuta keksin hommia vältelläkseni ja lähdin himaan. Joka ilta vannoin itselleni, että huomenna alan sitten oikeasti tekemään . Enpä tehnyt.
• Itseohjautumiskyvyt ihan 404. Jos tulee joku selkeärajainen ongelmanratkaisutyyppinen keissi vastaan lyhyellä varoitusajalla ja tiukalla deadlinellä, homma hoituu yleensä loistavasti. Työkaverit tykkää ja pitää tosi avuliaana kaverina, koska hyppään aina heti jeesaamaan jos joku pyytää apua tuollaissa jutuissa. Toki perimmäinen motivaatio on se, että sillä saan yleensä välteltyä taas jonkun ikävämmän ja pitkäjänteisempää puurtamista vaativan jutun tekemistä ja saan hyvää mieltä siitä, että saan aikaan edes jotain.
• Sitten taas jos työskentelee tiivisti yhdessä jonkun kanssa, hommat etenee yleensä todella tehokkaasti.

Lähinnä tässä omassa tilanteessa on se, että en tiedä kuinka uskottavalta kuulostaa, että kuitenkin ihan tohtoriksi asti itsensä väitellyt ja muutenkin ihan ok elämässä pärjännyt ihminen voisi muka tästä kärsiä. Toisaalta tähän asti tilanne on ollut se, että olen voinut pyörittää asioita aikalailla omalla tahdillani, eikä muiden ihmisten työt ole juurikaan riippuneet omistani. Opiskelin unelma-alaani ja olin ihan aidosti kiinnostunut melkein kaikesta mitä kursseilla käytiin läpi, joten pärjäsin myös yliopisto-opinnoissa loistavasti, tosin yliopistossakin pakolliset mutta mielestäni "turhat" aineet meni ykkösellä ja minimieffortilla läpi. Olen siis pärjännyt elämässäni tähän asti kuitenkin jotenkuten, yleensä mennen ali sieltä missä rima on korkein, koska silloin ei tarvitse edes kumartua.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut aika radikaalisti kun olen "oikeissa töissä". Tähän asti homma on pyörinyt vielä jotenkin sillä, että luonteestani johtuen olen päätynyt tosi moneen projektiin mukaan. En kuitenkaan oikein saa mihinkään aikaiseksi itsenäisesti mitään ja jos jossain tietyssä projektissa kysellään edistymistä, niin valittelen sitä kun on kaikkien niiden muiden projektien kanssa kiirettä ja homma valuu jotenkin eteenpäin. Toki sitten jossain kohtaa tulee deadlinejä ja minun on pakko tehdä jotain. Sitten hirveässä kiireessä ja paineessa väännän vasemmalla kädellä jotain paskaa ihan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Olen hyvin usein pettynyt itseeni työn laadusta, mutta yleensä jotenkin paljon pettyneempi siihen, kuinka järjettömän matala vaatimustaso melkein kaikissa asioissa tuntuu olevan kun ihan järkyttävä skeidakin "kelpaa". Väitöskirjani yhteenveto-osa on muutamassa päivässä raivolla kasaan naputettu läjä ihan hirveetä tajunnanvirtaskeidaa ja olen aidosti pettynyt koko yliopistojärjestelmään, että tuollaisella voi päästä läpi. Toki ne itse artikkelit oli ihan hyviä ja ne muodostui kohtuullisen kivuttomasti, koska niitä ei yleensä pitänyt tehdä kokonaan yksin.

Muttajoo, lähinnä kun oikeasti töissä tulee koko ajan lisää vastuita ja pitäisi oikeasti alkaa saamaan asioita aikaiseksi niin on alkanut tuntumaan, että kohta romahtaa koko korttitalo. Myös ihan yksityiselämän puolellakin on alkanut häiritsemään se, että ei saa ikinä aloitettua mitään "ikäviä" hommia tai tehtyä loppuun edes mielekkäitä. Se myös kaihertaa aika kovasti, että jotenkin ei usein osaa olla edes oman lapsen kanssa kunnolla läsnä, vaan ajatukset harhailee sinne tänne, vilkuilen jatkuvasti kännykkää tai alan tekemään jotain muuta. Ylipäätään on alkanut enemmän ja enemmän ahdistamaan se, että haluaisi tehdä asioita koska tiedostaa kyllä ihan täysin sen, miten mielettömän hyvä fiilis tulee kun saa asioita hoidettua ja tehtyä, mutta ei silti saa.

Nytkin olisi puolen tusinaa työhommaa joista voisin työstää mitä tahansa, mutta sen sijaan kirjoitan tänne jotain romaania niitä vältellessäni. Tällä viikolla olen vastannut yhteen sähköpostiin ja istunut parissa Teams-kokouksessa, jotka kuitenkin menivät jokseenkin kokonaan ohi koska selasin netistä ilmalämpöpumppujen ominaisuuksia. Vuoden alussa vannotin itseäni, että lähden tekemään tälle asialle jotain, mutta enpä ole saanut aikaiseksi...

[edit]

Naureskelen taas kerran itselleni, tämäkin teksti kun muodostui minulle tyypilliseen tapaan siten, että alan kirjoittaman yhtä lausetta, sitten saankin ajatuksen jostain toisesta asiasta jonka haluan kirjoittaa joten aloitan uuden virkkeen ja alan kirjoittamaan sitä, sitten hypin näiden välillä ja saatan "samaan" aikaan kirjoittaa viittä virkettä, jonka seurauksena tässäkin viestissä oli aluksi useampi lause jotka jäivät aivan täysin ke

 

[kasa]

Täällä ikää 35v ja ADHD epäilys tuli ilmi viime vuoden puolella työhyöntulotarkasuksessa vastaan, kun mainitsi arjen haasteista, epämääräisestä masennus- / ahdistustaustasta sekä useistaburnouteista aiemmissa duuneissa. Aiemmin vuosia takaperin itsellä oli todettu lievä masennus, jonka vuoksi tuli kokeiltua useampaa lääkettä, nettiterapiaa ja työpsykologia yms. kuitenkin varsin laihoin tuloksin. Lopulta jätin lääkkeet taakse, kun ei tuntunut muuttavan omaa tilannetta parempaan eikä huonompaan.

Työhöntulotarkastuksen johdosta päädyin psykiatrille, jossa haastattelun jälkeen tuli täytettyä ADHD arviokysely, joka antoi vahvahkot pisteet ADD:n osalta. Psykiatri suositti tämän johdosta hakeutumaan julkkarille neurologisiin tutkimuksiin. Tästä alkoikin lomakkeiden keräysrumba neuvolasta lähtien tähän päivään, joka sinällään oli jo melkoinen haaste, kun asiat tuppaavat muutenkin jäämään roikkumaan ja omat työkuviot vaihtui kanssa välissä.

Lopulta n. 4kk jälkeen sain kaikki lomakkeet ja verikokeet / seulat tehtyä. Tästä jokunen viikko eteenpäin sain lähetteeseen vastauksen julkkarilta, joka oli sangollinen kylmää vettä vasten kasvoja. Heidän vastauksensa oli pitkä, mutta varsin robottimainen. Vastuaksessa käytiin läpi, että asioiden olisi pitänyt näkyä selkeästi jo lapsuudessa / nuoruudessa, jotta olisi syytä ottaa tutkimuksiin. Olin kuvitellut, että näissä "epäselvissä" tapauksissa haastattelisivat omaa lähipiiriä, ja varmasti vaimo / perhe olisi tukenutkin näitä epäilyksiä. Oma psykologi oli saanut tämän saman vastauksen ja epäili, että julkkari olisi vain niin tukossa, ettei ottaisi kuin selkeimmät tapaukset tutkittavaksi, jolloin aikuisiän ADD-tapaukset helposti putoaisivat mappi ö:hön. Kyselin sitten olisiko vielä tapaa edistää asiaa ja psykologi antoi parin muun kolleegansa tiedot, jotka tekisivät diagnooseja.

En vielä ole yksityisen kautta lähtenyt asiaa edistämään. Kiinnostaisi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia julkkarin kautta hoidon torppaamisesta ja onko yksityiseltä saanut apuja tällöin vielä? Minkämoisia kustannuksia kokonaisuudesta on koitunut? Eipä tuo kustannuskaan kyllä loppupeleissä kaada hommaa, jos lääkkeistä vain saisi apuja tilanteeseen. Epäilyttää vain, jos tätäkin kautta lopullinen tuomio olisi sama.

Minäkin menin työterveyden kautta ja sain lopulta diagnoosin. Kerroin rehellisesti, että kyllä voin kyllä laskea päässäni jotain kappaleiden liikettä useassa toisiinsa limittyvässä koordinaatistossa helposti, mutta en välttämättä pysty löytämään lähimarkettiin kun matkalla tulee "jotain". Ja mitä tuon sieltä mukanani on sitten ihan randomia. Lääkäri pidätteli naurua ja laittoi lähetteen psykalle ja homma hoitui. Tuo on hankala juttu, että pitäisi olla tarkka tieto lapsuuden tapahtumista ja dokumenteista kun oirekuva on juuri se, että kaikki on hujan hajan ja muisti on hamsterin tasolla. Mulla ei ollut oikeastaan mitään papereita itseeni liittyen jostain eskarista/ala/yläasteelta. Vanhempani ovat olleet vissiin aika samaa tasoa, joskin ehkä hieman järjestelmällisempiä. Ala-asteella mitään ei tutkittu, tai jos tutkittiin niin vanhemmat olivat mukana ja äiti on varmasti selitellyt kaiken koska hänelle oli niin kova häpeä että lasten täytyy olla kunnollisia. Läksyjen tekoa valvottiin kotona melkein kun yo-kirjoituksissa. Joskaan niitä ei siltikään juuri tehty. Aina oli kiire juosta metsissä kavereiden ja tyttöjen kanssa.

Kannattaa olla muuten tarkkana kun vanhemmat täyttävät sitä kaavaketta. Isäni oli laittamassa jo kaikkiin ihan normaali-kohtiin raksia mutta huomasin tämän ja sitten kerroin esimerkkejä ettei tulisi taas vaan siloteltua asioita ja esitettyä kunnollista. Esim. joku että muistat kai että keikuin aina tuolilla, kadotin avaimia tai olin alituiseen tappeluissa. Lopulta suostui laittamaan rasteja realistisesti kun sanoin että on minulle tärkeä asia ja pystyi muistamaan itsekin ne tapahtumat.

Luonnollisestikaan vanhemmilla ei nyt silti _ihan_ oikeaa kuvaa ole asioista. Esim. että armoton dokaus aloitettiin 13-vuotiaana, kaikenlaista pientä tuli puuhailtua myymälävarkauksista bommailuun, usein karkailin ikkunasta ulos yöjuoksuille ja käytännössä lintsasin aina aamutunnit koulusta ja saavuin paikalle siinä 10-12 aikoihin..

 

[uffee]

Mikä sairaanhoitopiiri kyseessä? Joissakin ollaan aika natseja näissä asioissa. Tasavertaista julkkarille tutkimuksiin pääsy ei ole.

Yksityispuolella on paljon hyviä lääkäreitä, joilta diagnoosin voi saada. Suomen ADHD-aikuiset ry:ltä voi saada suosituksia mille lääkärille kannattaa mennä. Facebookissa on myös hyvä aikuisille suunnattu ADHD-ryhmä. Noissa siis käsitellään myös ADD:ta.

Ongelma tuossa on että aika usein julkinen puoli ei tykkää yksityispuolen diagnooseista ADD/ADHD:n suhteen... joten voit joutua sitten aina ja ikuisesti hakemaan jatkohoidon, tapaamiset ja lääkereseptit yksityiseltä. Mikä ei sinänsä ongelma jos ei ole ihan köyhä ilman sairauskuluvakuutusta.

Ehkä julkisen puolen lääkärit ajattelevat, että yksityisellä annetaan joskus noita diagnooseja vähän lievemmin perustein tms.

Tuo, että lapsuudessa pitäisi olla näkynyt selkeästi on vähän niin ja näin. Olet sitä ikäluokkaa kuitenkin, ettei sun lapsuudessa vielä edes ADHD (puhumattakaan ADD:sta) niin paljoa tajuttu. Mutta toisaalta, jos sulla on vielä vanhemmat elossa, niiltä voisi saada sellaista merkityksellistä tietoa ja kokemusta lapsuudestasi, joka voi auttaa lääkäriä diagnoosin varmistamisessa. Kun on tosiaan paljon erilaisia sairauksia joista voi tulla ADD:n kaltaisia ongelmia, niin ei olisi sulle itselläkään eduksi, jos annetaan väärä diagnoosi ja väärä hoito, stimulanttihoito ei kuitenkaan ole mikään ihan lepsu juttu, se on tyjyä tavaraa. Toki joskus varsinkin jotkut yksityislääkärit antaa lääkekokeilun ennen diagnoosin varmistamista, vaikkei lääkekokeilu virallisesti diagnosointiin liitykään.

Oletko tehnyt DIVA2? Sitä kautta voi miettiä mitkä oireet on ollut jo lapsuudessa ja mitkä jatkuneet aikuisuuteen.

https://paivitasala.files.wordpress.com/2014/06/diva_2_fins1.pdf

Tuloksen voisit ottaa myös yksityislääkärille mukaan.

Mut jos sulla on fiilis että voisi ADD olla, ja jos se sun psykologikin sitä mieltä oli, niin en mä kyllä luovuttais tuosta julkisen torppaamisesta. Voit toki yrittää tehdä valituksen / muistutuksen tuosta julkisen puolen lähetteen torppaamisesta, mutta samaan aikaan voit alkaa hoitaa asiaa yksityisesti.

Neuropsykologiset testit yksityisesti maksanee jotain 800-1600 euron välillä. Kokonaisuudessaan lääkärin käynnit mukaanlukien ennen diagnoosin asettamista kannattaa varautua johonkin 2000 euron kuluerään, mutta monet on päässeet halvemmallakin, jotkut jopa alle tonnilla.

Sitten kun lopulta hoito vakiintuu, niin ei sitä yksityislääkäriä usein tarvitse nähdä, jos kaikki menee ok. REseptien uusinnat onnistuu useimmiten lääkäriä näkemättäkin.

Muista myös se, että jos sulla kokeillaan lääkitystä, niin älä luovuta jos metyylifenidaatti ei auta. Metyylifenidaattia yleensä kokeillaan ekana, mutta joillekin se ei auta samalla tavalla kuin esim Elvanse. Ja onhan noita muitakin vaihtoehtoja, ja lisäksi hyödyllistä voi olla neuropsykologinen kuntoutus, jota voi jopa saada Kelan maksamana.

HUS:n alueella ollaan ja tosiaan mainittiin, että jonoa olisi muutenkin ollut se luokkaa 6kk "normaalitilanteessa". Työterveys vaihtui tosiaan tässä hiljattain julkkaripuolelle, mutta eri paikkakunnalle, niin he eivät voineet vaikuttaa sinällään tuomioon tai ottaa kyseiselle paikkakunnalle hoitoon, kun asiaa otin puheeksi.

Vahva epäilys kyllä tuohon ADD:hen, kun on lueskellut aiheesta ja ihmisten kokemuksista ja parempi puoliskokin oli tällä kannalla vahvasti, kun nämä asiat vaikuttaneet paljon parisuhteessa. Voi tietty olla, että nyt masennus/ahdistus tullut taustalle, joka vahvistaisi oireita. Mutta useinhan nämä taitavat kävellä käsi kädessä, kun tekemättömiä töitä ja projekteja kertyy kuormittamaan jokaista päivää. Ja siitä varmaan nuo ulkopuolisuuden tunteet, kun ei saa aikaan ja tuntee itseään muita huonommaksi tai laiskaksi. Tämä huonommuuden tunne / muihin vertailu on kyllä vallinnut koko opiskelu / työelämän ajan, kun kokee että tekee asioita ihan erillä tapaa muihin verrattuna. Virheitäkin on kyllä tullut monesti tehtyä, mutta jotenkin niistäkin on selvinnyt usein kuin koira veräjästä, ja työtodistuksissa ja opiskeluissa on palaute aina ollut poikkeuksetta kiitettävää. Ehkä termi oppinut selviytymään kuvastaa itsellä pitkään vallinnutta tunnetta, mikä tavallaan on ajanut eteenpäin, mutta myös lopulta burnouteihin - hommia pöydälle kun on vain aina kertynyt liikaa. Sitten tuntuu, että työpaikan tai muun muutoksen jälkeen on taas hetken voinut uutena selviytyä, kunnes aletaan jossain vaiheessa luottaa, että asiat hoituu hyvin itsenäisestikin.

Vanhemmat tosiaan ehkä hieman yllättyi, kun asiasta ilmoitin, sillä heidän käsitys ADHD:sta oli lähinnä superylivilkkaista, seinälle kiipeilevistä tyypeistä. Ja piirteet varmasti pysyneet aikanaan hyvin piilossa, kun itse lähinnä ollut se luokan takaosassa istuva haaveilija, joka piirtelee vihkot ja oppikirjat täyteen. Olen ajatellut myös, että lapsuusaika oli niin vahvasti kontrolloitua, kun äiti piti vahvaa jöötä ja kontrolloi aikatauluja, että tuli tavallaan tätä kautta jo tietty järjestestys elämään. Ala-, yläkoulut ja lukiot tuli kohtalaisella tasolla suoritettua ehkä osin tämän vuoksi, vaikka lukeminen ja kotitehtävät teetti haasteita ja monesti tuli jätettyä asioita aivan viime tinkaan (luettua koulun käytävällä). Usein kokeissa tuli myös istuttua aivan viimeiseen sekuntiin asti pyöritellen vastauksia, kunnes huomasi olevan luokassa yksin. Armeija taas oli todella helppoa, kun ajattelu tuli lähinnä muiden puolesta. Lähinnä siinä jäi harmittamaan, kun ei pällikokeesta saanut riittäviä pisteitä RUK:iin, kun koe jäi ajan puutteen takia puoliväliin. Omilleen muutettaessa tuo järjestys taustalta romahti ja muu "kohina" taustalla lisääntyi huomattavasti. Tällöin myös AMK:hon siirryttäessä melko noppeasti tapahtui niin, että numerot aiheista, jotka ei kiinnostaneet muuttui binääriasteikolle ja ne aiheet, jotka kiinnosti, oli lähes poikkeuksetta numeroa 5. Usein tuli skippailtuakin näitä vähemmän kiinnostavia luentoja, kun tuntui, että luokassa lähinnä pyöritteli kyniä, nakutti pöytää tai nuokkui pilkkien vähiin jääneiden yöunien jäljiltä. Yöllinen virkeys on kanssa vallinnut tähän päivään asti, ja silloin tuntuukin olevan tuottavimmillaan, kun kaikki ylimääräinen "kohina" on olematonta.

Yritin tuota DIVA2 lomaketta täytellä, mutta jotenkin todella vaikea muistaa miten asiat oli lapsuudessa / koulussa. Muistan kyllä joutuneeni jälki-istuntoihin syystä tai toisesta, vaikka olinkin ns. se luokan hiljainen tyyppi. Ehkä sitä, kun kokee aina olleensa jotenkin erilainen, niin on erottunut massasta hyvässä ja pahassa. Ehkäpä voisi ottaa vanhemmat avuksi tässä.

Hyvä pointti tuo, että eivät ottaisi julkkarille enää niin helposti, jos päätyy yksityisen kautta hommaamaan diagnoosin - pitää pitää asia mielessä. Sairaskuluvakuutusta tosiaan itsellä ei ole, kun yleensä kaikki hommat menneet työterveyden kautta. Ainakin henkivakuutuksen kanssa oli aikanaan ongelmaa, kun oli tuo masennusdiagnoosi taustalla painona, mutta voisihan tuota kysellä. Eipä tuo parin tontun kertarykäyskään omaa pörssiä kaataisi ja ainakin osaan lääkkeistä lie saa Kela-korvaukset.

Mutta ehkäpä jatkan yksityisen puolen kartoitusta sopivan tahon löytämiseksi. Tuntuu vain olevan melko työlästä löytää näitä sopivia tapauksia, jolla seuraavat vastaanottoajat ei olisi kiven alla / kuukausien päässä.

 

[WayLoo]

Mikä sairaanhoitopiiri kyseessä? Joissakin ollaan aika natseja näissä asioissa. Tasavertaista julkkarille tutkimuksiin pääsy ei ole.

Yksityispuolella on paljon hyviä lääkäreitä, joilta diagnoosin voi saada. Suomen ADHD-aikuiset ry:ltä voi saada suosituksia mille lääkärille kannattaa mennä. Facebookissa on myös hyvä aikuisille suunnattu ADHD-ryhmä. Noissa siis käsitellään myös ADD:ta.

Ongelma tuossa on että aika usein julkinen puoli ei tykkää yksityispuolen diagnooseista ADD/ADHD:n suhteen... joten voit joutua sitten aina ja ikuisesti hakemaan jatkohoidon, tapaamiset ja lääkereseptit yksityiseltä. Mikä ei sinänsä ongelma jos ei ole ihan köyhä ilman sairauskuluvakuutusta.

Ehkä julkisen puolen lääkärit ajattelevat, että yksityisellä annetaan joskus noita diagnooseja vähän lievemmin perustein tms.

Tuo, että lapsuudessa pitäisi olla näkynyt selkeästi on vähän niin ja näin. Olet sitä ikäluokkaa kuitenkin, ettei sun lapsuudessa vielä edes ADHD (puhumattakaan ADD:sta) niin paljoa tajuttu. Mutta toisaalta, jos sulla on vielä vanhemmat elossa, niiltä voisi saada sellaista merkityksellistä tietoa ja kokemusta lapsuudestasi, joka voi auttaa lääkäriä diagnoosin varmistamisessa. Kun on tosiaan paljon erilaisia sairauksia joista voi tulla ADD:n kaltaisia ongelmia, niin ei olisi sulle itselläkään eduksi, jos annetaan väärä diagnoosi ja väärä hoito, stimulanttihoito ei kuitenkaan ole mikään ihan lepsu juttu, se on tyjyä tavaraa. Toki joskus varsinkin jotkut yksityislääkärit antaa lääkekokeilun ennen diagnoosin varmistamista, vaikkei lääkekokeilu virallisesti diagnosointiin liitykään.

Oletko tehnyt DIVA2? Sitä kautta voi miettiä mitkä oireet on ollut jo lapsuudessa ja mitkä jatkuneet aikuisuuteen.

https://paivitasala.files.wordpress.com/2014/06/diva_2_fins1.pdf

Tuloksen voisit ottaa myös yksityislääkärille mukaan.

Mut jos sulla on fiilis että voisi ADD olla, ja jos se sun psykologikin sitä mieltä oli, niin en mä kyllä luovuttais tuosta julkisen torppaamisesta. Voit toki yrittää tehdä valituksen / muistutuksen tuosta julkisen puolen lähetteen torppaamisesta, mutta samaan aikaan voit alkaa hoitaa asiaa yksityisesti.

Neuropsykologiset testit yksityisesti maksanee jotain 800-1600 euron välillä. Kokonaisuudessaan lääkärin käynnit mukaanlukien ennen diagnoosin asettamista kannattaa varautua johonkin 2000 euron kuluerään, mutta monet on päässeet halvemmallakin, jotkut jopa alle tonnilla.

Sitten kun lopulta hoito vakiintuu, niin ei sitä yksityislääkäriä usein tarvitse nähdä, jos kaikki menee ok. REseptien uusinnat onnistuu useimmiten lääkäriä näkemättäkin.

Muista myös se, että jos sulla kokeillaan lääkitystä, niin älä luovuta jos metyylifenidaatti ei auta. Metyylifenidaattia yleensä kokeillaan ekana, mutta joillekin se ei auta samalla tavalla kuin esim Elvanse. Ja onhan noita muitakin vaihtoehtoja, ja lisäksi hyödyllistä voi olla neuropsykologinen kuntoutus, jota voi jopa saada Kelan maksamana.

-

 

[RealityBites]

Täällä ikää 35v ja ADHD epäilys tuli ilmi viime vuoden puolella työhyöntulotarkasuksessa vastaan, kun mainitsi arjen haasteista, epämääräisestä masennus- / ahdistustaustasta sekä useistaburnouteista aiemmissa duuneissa. Aiemmin vuosia takaperin itsellä oli todettu lievä masennus, jonka vuoksi tuli kokeiltua useampaa lääkettä, nettiterapiaa ja työpsykologia yms. kuitenkin varsin laihoin tuloksin. Lopulta jätin lääkkeet taakse, kun ei tuntunut muuttavan omaa tilannetta parempaan eikä huonompaan.

Työhöntulotarkastuksen johdosta päädyin psykiatrille, jossa haastattelun jälkeen tuli täytettyä ADHD arviokysely, joka antoi vahvahkot pisteet ADD:n osalta. Psykiatri suositti tämän johdosta hakeutumaan julkkarille neurologisiin tutkimuksiin. Tästä alkoikin lomakkeiden keräysrumba neuvolasta lähtien tähän päivään, joka sinällään oli jo melkoinen haaste, kun asiat tuppaavat muutenkin jäämään roikkumaan ja omat työkuviot vaihtui kanssa välissä.

Lopulta n. 4kk jälkeen sain kaikki lomakkeet ja verikokeet / seulat tehtyä. Tästä jokunen viikko eteenpäin sain lähetteeseen vastauksen julkkarilta, joka oli sangollinen kylmää vettä vasten kasvoja. Heidän vastauksensa oli pitkä, mutta varsin robottimainen. Vastuaksessa käytiin läpi, että asioiden olisi pitänyt näkyä selkeästi jo lapsuudessa / nuoruudessa, jotta olisi syytä ottaa tutkimuksiin. Olin kuvitellut, että näissä "epäselvissä" tapauksissa haastattelisivat omaa lähipiiriä, ja varmasti vaimo / perhe olisi tukenutkin näitä epäilyksiä. Oma psykologi oli saanut tämän saman vastauksen ja epäili, että julkkari olisi vain niin tukossa, ettei ottaisi kuin selkeimmät tapaukset tutkittavaksi, jolloin aikuisiän ADD-tapaukset helposti putoaisivat mappi ö:hön. Kyselin sitten olisiko vielä tapaa edistää asiaa ja psykologi antoi parin muun kolleegansa tiedot, jotka tekisivät diagnooseja.

En vielä ole yksityisen kautta lähtenyt asiaa edistämään. Kiinnostaisi kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia julkkarin kautta hoidon torppaamisesta ja onko yksityiseltä saanut apuja tällöin vielä? Minkämoisia kustannuksia kokonaisuudesta on koitunut? Eipä tuo kustannuskaan kyllä loppupeleissä kaada hommaa, jos lääkkeistä vain saisi apuja tilanteeseen. Epäilyttää vain, jos tätäkin kautta lopullinen tuomio olisi sama.

Julkinen ei ole ainakaan täällä toiminut minkään vertaa. Sairaanhoitajan vastaanotolle olen päässyt pariin kertaan mutta lääkäriä en ole tavannut kertaakaan - viimeksi aika oli n. vuosi sitten. Silti on pystytty diagnosoimaan että kyse ei ole ADHD:sta vaikka pistemäärät ylittyivtäkin joillain osa-alueilla.

Jos diagnosoidaan pelkkien kysymysten perusteella niin kaikkea ei välttämättä tule huomioitua. Esimerkkinä "unohdatko avaimet usein kotiin". En, koska lähtiessä hoen aina mantraa "puhelin, rahat, avaimet"

Yksityinen kyllä lupasi tutkia mutta oma luonto ei anna periksi maksaa tonneja siitä että saisi jonkinlaisen diagnoosin ja lääkityksen - työterveyshuollon taso eroaa niin monissa paikoissa että toiset kävelevät samalle lääkärille polimaksun hinnalla kun itse maksaa n. 150e/krt.

Siispä muut kanssaeläjät saavat välillä nauttia lyhyestä pinnasta, elämää suuremmista pettymyksistä pienenkin asian suhteen sun muista mukavuuksisa kun julkinen terveydenhuolto ei hoida hommaansa.

e. Mistään ei näytä löytyvän tuon DIVA 2.0:n selityksiä pistemäärille. Olisi ollut mukava tarkistaa että onko oma pistemäärä suuri vai pieni..

 

[Special Once]

Silti on pystytty diagnosoimaan että kyse ei ole ADHD:sta vaikka pistemäärät ylittyivtäkin joillain osa-alueilla.

Ja tämä diagnoosi on tehty ilman vanhempien haastattelua? Mulle ainakin sanottiin että diagnoosia on mahdotonta tehdä ilman vanhempien / muun läheisen haastattelua, niin positiivista kuin negatiivista diagnoosia...