- Liittynyt
- 29.10.2016
- Viestejä
- 1 699
Hyvä yleissivistys ja medialukutaito olisi tosiaan yksi keino. Se edellyttäisi minusta koulujen resurssien turvaamista ja pienempiä ryhmäkokoja. Jostain syystä rahaa tuohon ei vaan mikään hallitus näytä haluavan laittaa riittävää määrää.
Tuohon valehteluun ja väärän tiedon levittämiseen pitäisi mielestäni myös puuttua entistä tiukemmin. Meillä on noiden säännöllisten äärioikeiston kirjoitusten innoittamien tekojen myötä selkeästi liian monella puutteellinen yleissivistys ja kyky ymmärtää lukemaansa.
Samaa mieltä myös siitä, että rikollisuutta on aina ollut ja pelkät rangaistukset eivät sitä tule ratkaisemaan. Rangaistukset ja pelko niistä on kuitenkin tehokas keino tekojen vähentämiseen. Jos mitään pelkoa vihakirjoituksen rangaistuksista ei ole, niin ei se tule koskaan vähentymään. Vastuun sälyttäminen yksilöille ei ole myöskään toimiva ratkaisu, koska aina on sellaisia ihmisiä, kenellä ei kaikesta koulutuksesta huolimatta riitä kyvyt asioiden käsittelyyn.
Lisätään boldattuun myös halu ymmärtää lukemisia. Jos oma ideologinen maailma on niin vinksallaan kun on, älykäskin ihminen voi vähintään alitajuisesti ymmärtää lukemaansa väärin tai sitten vain ei halua ymmärtää koska öyhötys tukee omaa vinksahtunutta maailmankuvaa. Koskee sekä äärioikeistoa, islamistiradikaaleja, sekä muita laitapuolen idealisteja. Samassa veneessä he ovat sen suhteen.