Olen tässä nyt tuskaillut 3-4kk tämän Elisan Koti 5G:n kanssa saman ongelman parissa ja nyt alkaa pikku hiljaa riittämään.
Helmikuussa tämän otin ja pari kuukautta toimi ilman ongelmia,mutta sitten alkoi yhteyden pätkiminen.Välillä enemmän ja välillä vähemmän, muutamasta kerrasta päivässä useampaan kertaan tunnissa.
Rautaa vaihdettu mastoon, ulkoreitittimen firmistä päivitelty, maston radioita suuntailtu/säädetty.
Tilanne nyt:
Elisan kaverin piti tulla paikan päälle vielä katsomaan, mutta puhelimessa kun puheltiin ja kerroin mitä kaikkea on tehty niin totesi vain, että verkossa se vika on eikä raudassa, joten ottaa vielä yhteyttä verkkopuolelle ja palaa sitten uudestaan.
Eli taas odotellaan.
Yhteys on tuo 600M, joka oli alunperin laitettu normi 5G mobiililaajakaistaksi eikä Koti 5G:si, mutta tuo on nyt vaihdettu oikeaan.
Nopeudet alas n. 180-340M ja ylös n. 30-50M
Suoraa syytä ongelmaan ei olla kerrottu, mutta jotenkin tuntuu, että tämän alueen 4G on niin tukossa ja se vaikuttaa myös tähän 5G:n toimintaan sillä pätkiminen alkoi kun korona alkoi vaikuttamaan ja ihmiset menivät päivittämään mobiiliverkkonsa tappiin, jotta etätyöskentely onnistuisi.
Alue on Helsingin Länsi-Pakila
Mitenkäs muilla Elisan Koti 5G:n käyttäjillä, jotka asustavat suht tiheällä asuinalueella on toiminut?
Löytyykö kohtalotovereita?
Seuraava vaihtoehto on siirtyä DNA Koti 5G:n, jota jo tarjotaaan, mutta asennusmaksun joudun luonnollisesti maksamaan uudestaan.Heidän mastonsa on eri suunnaassa ja kovasti lupailevat, että mikäli hyppään heidän kanssaan sänkyyn niin homma pelittää tuon heidän tarjoaman varatun taajuuden ansiosta.Paremmin tietävät voisivat hieman valaista,että onko tuo vain myyntipuhetta vai todellisuutta sis. ns. "futureproof" näkökannalta?