Sitä vittua, että Halliksen keissillä on paljon enemmän painoarvoa.
Tämä silti ei oikeuta tapausten ilmiselvää erilaista kohtelua niin Rinteen kuin myös mediankaan osalta.
Asiasta toiseen, vanha video mutta aihe edelleen ajankohtainen. Osoittaa samalla nykyisen pakolaispolitiikan järjettömyyden myös Euroopan osalta, ilmeisesti vihervassareilta on video näkemättä tai sisältö ymmärtämättä?
Toisinsanoen ainoa maahanmuutto, mikä on pitkällä aikavälillä kestävää Suomenkin kannalta, on työperäinen maahanmuutto ja tämäkin vielä sellaisille aloille jossa palkkatyöllä voidaan elättää itsensä ilman tukia. Kaikki muu on vain itsensä kusettamista. Humanitäärisestä maahanmuutosta luopuminen vapauttaisi varat kohdemaiden suoraan auttamiseen, mikäli oman maan tilanne näin sallii, en edelleenkään halua nähdä suomalaisten vanhusten kärsivän samalla kun maksamme turvapaikkashoppailijoiden loppulaskun.
Tuomitulle maksettavaksi valtavat korvaukset – summa nousee satoihin tuhansiin
Käsi ylös kuka luulee että kyseinen sankari tulee maksamaan korvaukset uhreille täysimääräisinä? Luulenpa että artisti maksaa tälläkin kertaa kaiken.
Otetaan vielä muutama lainaus Vihreiden sivulta itse aiheesta:
"8. Koko Eurooppaan saapuu paljon turvapaikanhakijoita
Turvapaikanhakijat eivät ole liikkeellä paremman elintason vaan turvan, suojelun ja hengissä säilymisen vuoksi. Suomeen on perinteisesti saapunut hyvin pieni osa maailman turvapaikanhakijoista. 2000-luvulla vuosittainen hakijamäärä on vaihdellut 1500 ja 6000 hakijan välillä. Vuonna 2014 Suomeen saapui vain 0,6 % kaikista EU-maihin tulleista turvapaikanhakijoista. Viimeisten 30 vuoden aikana Suomi on vastaanottanut yhteensä vain noin 40 000 pakolaista.
Vuonna 2015 pakolaiskriisi kasvatti turvapaikanhakijoiden määrää ennennäkemättömällä tavalla. Tämä näkyy koko Euroopassa ja myös Suomessa. Vuoden 2015 aikana Eurooppaan tuli yli miljoona turvapaikanhakijaa. Suomeen turvapaikanhakijoita tuli 32 000. Tämä on merkittävä kasvu aiempaan nähden mutta johtuu ensisijaisesti turvapaikanhakijamäärän valtavasta kasvusta. Eurooppaan saapuneista turvapaikanhakijoista Suomeen päätyi viime vuonna noin 3 %. (ks. myös faktat 1 ja 3)"
Vihreät ja pakolaiskysymys
Eli toisinsanoen vihreät ovat edelleen sitä mieltä että Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat pääosin pakenemassa oman maan turvallisuustilannetta, vaikka Syyriasta tilastoinnin aikana tulijoita oli ainoastaan n. 6500 kappaletta, jossa isoimmat levottomuudet oli uutisoitu? Hienoa sumutusta nämä vihreiden "faktat". Lisäksi perheenyhdistämisen kautta määrä onkin sitten aivan toista luokkaa kuin 40 000 pakolaista, vai kuvitteleeko vihreät että lopulla osaa perheestä ei sitten maagisesti olekaan vastaavaa hätää?
Tilastot — Maahanmuuttovirasto
Kun taas tilastot ennen vuotta 2015 näyttivät tältä, eli tällöinkin maahanmuuttopolitiikka on ollut täysin kestämättömällä pohjalla:
Yli puolet Suomen ulkomaalaistaustaisista muuttanut maahan perhesyistä
"10. Turvapaikanhakijat eivät tule kunnille kalliiksi
Kunnat eivät maksa vastaanottokeskuksia. Valtio kattaa kokonaan vastaanottokeskusten kustannukset ja maksaa lisäksi kunnille korvausta turvapaikanhakijalasten koulutuksesta. Myös terveydenhuolto toteutetaan vastaanottokeskuksissa. Kunnille ei synny turvapaikanhakijoista ylimääräisiä kustannuksia.
Kansantaloudellisesti on lisäksi arvioitu, että lisääntyvä maahanmuutto - turvapaikanhakijat tämän osana - voivat merkittävästi lisätä Suomen talouskasvua ja vastata heikkenevään huoltosuhteeseen. Suomalaisten ikääntymisen luomat ongelmat voivat vähentyä arvioiden mukaan jopa puoleen, jos tänne muuttaa lisää työikäisiä ihmisiä."
Vihreät ja pakolaiskysymys
Sitten vielä tämäkin aivopieru, kukahan kuntien valtionosuudet sitten maksaa loppukädessä, jos kunnille tämä ei maksa mitään? Täysin edesvastuutonta äänestäjien sumutusta. Saati sitten myös inhimilliset kustannukset, joita ei voida mitata rahassa.