Oma kokemus on Holvin verkkokaupasta ja maksupalveluista. Holvi toimii varsin hyvin alkuvaiheessa, liikevaihdon pyöriessä kymppitonneissa. Siinä vaiheessa kun myynti kasvaa, verkkokauppa kannattaa siirtää toiselle alustalle. Maksupalvelussa ei ole ollut ongelmia, vaikka tulevia ja lähteviä suorituksia on koko ajan enemmän ja summat ovat kasvaneet.Mitäs pankkia Tekkiläiset käyttää yritystoimintaan? Laitettiin kavereiden kanssa osakeyhtiö pystyyn ja pitäisi tietenkin mahdollisimman halvalla selvitä.
Onko kokemuksia Holvista?
Hinnoittelu | Holvi
Laitettiin tili kuitenkin Nordeaan, kun tarvittiin aluksi hieman rahoitusta. Katsotaan kun saadaan rahoitus maksettua, jos siirtyisi Holviin. Aika kalliita nuo yritystilit verrattuna ilmaisiin ihmisten tileihin.Riski tietysti oli Holvin kanssa suurempi kuin perinteisissä pankeissa. Mutta melkein heti tilin perustamisen jälkeen Holvin osti BBVA, joten se todennäköisesti tasaa epävarmuustekijöitä. (Paitsi niiltä osin, mitä pankkimaailmassa yleensäkin on - onhan noita isompiakin pankkeja mennyt nurin ja veronmaksajien pelastettavaksi.)
Valtteri Lindholm sanoi:Holvi ei lainaa rahaa, ja maksulaitoksena sen pitää pitää omat ja asiakkaidensa rahat erillään. Näin ollen Holvista raha ei voi loppua kesken, eivätkä mahdollisessa konkurssissa Holvin velkojat pääse käsiksi asiakkaiden rahoihin. Rahat säilyvät (taas lain määräämällä tavalla) hajautettuna suomalaisissa ja eurooppalaisissa pankeissa, joten yhden pankin kaatuminen ei vie mattoa alta. Laki myös pakottaa Holvin pitämään tuntuvaa summaa omaa rahaa puskurina ongelmille
Joo joo sama haaveena, kun yhdellä perheen isällä Saksassa, vilkuilee vaan koneella että laitteet on päällä, kaikki ok ja nukkuu omakotitalossa suurimman osan päivästä. Kiina vetää ihan tosi halvalla noita rigikontteja.Tuo holvi vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Sanoisin että etenkin jos liikevaihto on pientä ja se koostuu useista pienistä maksuista/saamisista tuo voittaa kiinteillä hinnoillaan normaalit pankit. Lisäksi puoliautomaattinen kirjanpito on aloittaessa kätevä ja sitä eivät pankit tarjoa.
Ei kait siinä mitään ihmeellistä ole. Yhtiöjärjestys ja/tai osakassopimusta pitää noudattaa sikäli jos niissä on jotain osakkeiden myynnin suhteen säädetty. Jonkinlainen kauppakirja kannattaa laatia jossa mainitaan myös kuka maksaa varainsiirtoverot (yleensä ostaja).Onko joku myynyt täällä osakkuuksia pois? Eli voinko tehdä vain kauppakirjan ja ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa asia käsitellään ja myyn osuuteni muille osakkaille? Osakeyhtiö kuitenkin pitää kirjaa osakkeenomistajista, joten prh:lle ei tarvinne mitään ilmoitella? Onko jotain muuta, mitä kannattaa ottaa huomioon?
Todennäköisesti näin myös toimitaan, kunhan vain henkilökohtaisella tasolla mietin.@Heimolainen Eikö olisi helpompaa myydä osakkeet takaisin osakeyhtiölle, ellet halua yrittää suosia jotain kaveriasi. Toisaalta yhtiöjärjestyksessä yleensä otetaan kantaa osakkeiden luovuttamiseen.
Onko sinulla tilitoimistoa?Onko joku myynyt täällä osakkuuksia pois? Eli voinko tehdä vain kauppakirjan ja ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa asia käsitellään ja myyn osuuteni muille osakkaille? Osakeyhtiö kuitenkin pitää kirjaa osakkeenomistajista, joten prh:lle ei tarvinne mitään ilmoitella? Onko jotain muuta, mitä kannattaa ottaa huomioon?
Olen vain lukenut aiheesta kirjoja. Ehkä tärkeimmät kohdatMites
Onko täällä kukaan ostanut yritystä
Nyt olisi just yksi aika hyvä tiedossa hinta 500000e
Miten olette saanet rahoitusta?
Mulla on Isolta, mutta laskumäärä on max 20 /vuosi eli en osaa sanoa sopiiko sinulle. Mitään negatiivista en osaa sanoa.Mitä laskutussoftaa porukka käyttää? Pikakatsauksella nykyään on vaikka mitä selainpohjaista systeemiä eikä oikein kiinnostaisi alkaa perehtymään näihin. Täällä ollut Helpostilasku ajossa 4-5 vuotta, ja vois tuon ikiaikaisen softan päivitellä nyt johonkin parempaan.
Volyymi alle 1000 laskua/v eli ei tarvitse mitään SAP-integraatiota tai Google Analyticsiä olla ympätty siihen mukaan.
Eikö tilitoimisto ole tarjonnut sähköisiä palveluita? Hoituu jokaisen järkevän tilitoimiston online-palveluissa laskujen lähettäminen samalla tavalla ku laskutussoftissa. Tietty menevät sitten suoraan kirjanpitoon ja saatavien seuranta helpompaa.Mitä laskutussoftaa porukka käyttää? Pikakatsauksella nykyään on vaikka mitä selainpohjaista systeemiä eikä oikein kiinnostaisi alkaa perehtymään näihin. Täällä ollut Helpostilasku ajossa 4-5 vuotta, ja vois tuon ikiaikaisen softan päivitellä nyt johonkin parempaan.
Volyymi alle 1000 laskua/v eli ei tarvitse mitään SAP-integraatiota tai Google Analyticsiä olla ympätty siihen mukaan.
Joo, tmi kyseessä.Vai teetkö itse kirjanpidon?
Ite hoidan kirjanpidon ja laskutuksen Kitupiikillä. On QR koodit ja viivakoodit ja vielä ilmainen.Joo, tmi kyseessä.
Toiminimellä liikevaihto noin 350-400 t€/vuosi, myyntilaskuja periaatteessa 1 /kk. Kirjanpidosta voisi maksaa maks. noin 1 t€/v, mutta silloin pitäisi kyllä vaihtaa Oy:seen ja saada jotain todellista hyötyä myös vaihdosta Oy:seen eli saada huomattavaa hyötyä palveluntarjoajan osaamisesta.Suunnittelen tässä Oy:n perustamista. Käyn alempaa korkeakoulututkintoa (loppusuoralla) ja siihen liittyen ajattelin perustaa tilitoimiston. Lisäksi aputoiminimellä tekisin pieniä tietokoneiden huoltoa/kasausta jne.
Kysyisin teiltä arvon yrittäjät, etenkin te jotka teette itse nyt kaiken/osan: minkä verran olisitte valmiita maksamaan kirjanpidosta, ostolaskujen käsittelystä ja myyntilaskutuksesta kuukaudessa? Haen nyt siis hintaa, jolla luopuisitte itse tekemisestä. Voitte vastata ketjuun tai yv:llä. Liikevaihto olisi hyvä mainita samalla (tai arvio/tieto tositteiden määrästä)
Yritystoimintani olisi ainakin tässä vaiheessa sivutoimista opintojen/kesätöiden ohella.
Näillä annetuilla luvuilla (kulurakennetta tai vieraan pääoman määrää ei tiedossa) vaikuttaisi siltä, että hyötyisit verotuksellisesti merkittävästi osakeyhtiöstä.Toiminimellä liikevaihto noin 350-400 t€/vuosi, myyntilaskuja periaatteessa 1 /kk. Kirjanpidosta voisi maksaa maks. noin 1 t€/v, mutta silloin pitäisi kyllä vaihtaa Oy:seen ja saada jotain todellista hyötyä myös vaihdosta Oy:seen eli saada huomattavaa hyötyä palveluntarjoajan osaamisesta.
Hyi, 1 lasku per kk ja voisit maksaa tonnin siitä, että joku tekee tuon sinun puolestasi?Toiminimellä liikevaihto noin 350-400 t€/vuosi, myyntilaskuja periaatteessa 1 /kk. Kirjanpidosta voisi maksaa maks. noin 1 t€/v
Taitaa tuohon 1000€ hintaan kuulua x määrä neuvontaa (oy perustaminen), kirjanpito, laskutus, ALV-ilmoitukset, palautusten hakeminen/alv-velan maksamiset ja tilinpäätös.( ja -suunnittelu) Ei varmaankaan tarkoittanut maksavansa pelkästä laskun lähettämisestä ja lainmukaisesta kirjanpidosta.Hyi, 1 lasku per kk ja voisit maksaa tonnin siitä, että joku tekee tuon sinun puolestasi?
No tietysti tapahtumia voi olla vaikka kuinka paljon, mutta ei se minusta kovin paljoa rasita kun alkuun laittaa hommat kuntoon.
Itse voisin maksaa siitä vaikka 100-300e, että kirjanpitäjän kanssa käytäisiin yrityksen kulurakenne ja toimiala läpi, kirjanpitäjä auttaa tekemään ensimmäiset kirjaukset ja neuvoo, miten ne pitää kohdentaa, että ovat oikein.
Sitten sen jälkeen tekee itse ja konsultointi vaikka tuntihinnalla puhelimitse, jos tarvitsee enää apua.
Mahtavaa että yrittäjyyshommat ja Oy:n perustaminen on suunnitteilla!Suunnittelen tässä Oy:n perustamista. Käyn alempaa korkeakoulututkintoa (loppusuoralla) ja siihen liittyen ajattelin perustaa tilitoimiston. Lisäksi aputoiminimellä tekisin pieniä tietokoneiden huoltoa/kasausta jne.
Kysyisin teiltä arvon yrittäjät, etenkin te jotka teette itse nyt kaiken/osan: minkä verran olisitte valmiita maksamaan kirjanpidosta, ostolaskujen käsittelystä ja myyntilaskutuksesta kuukaudessa? Haen nyt siis hintaa, jolla luopuisitte itse tekemisestä. Voitte vastata ketjuun tai yv:llä. Liikevaihto olisi hyvä mainita samalla (tai arvio/tieto tositteiden määrästä)
Yritystoimintani olisi ainakin tässä vaiheessa sivutoimista opintojen/kesätöiden ohella.
Kiitos tästä! On hyvä kuulla mikä on kenenkin mielestä kohtuullinen hinta kirjanpidosta. Tuo hinta ei ilmeisesti sisällä veroilmoitusta ja tilinpäätöstä? Kaavailemani hinta olisi tuossa sinun tapauksessasi (tilinpäätös ja veroilmoitus tuntiveloituksena) ~50-60€ + alv. Riippuu vähän siitä, haluatko verkkolaskutuksen, sähköpostilaskutuksen vai perinteisen paperilaskutuksen.Mahtavaa että yrittäjyyshommat ja Oy:n perustaminen on suunnitteilla!
Omasta puolestani en aivan tarvitsemaasi kohderyhmää, koska olen jättänyt Oy:n kirjanpidon lähes kokonaan tilitoimiston vastuulle enkä ole koskaan ajatellutkaan että lähtisin hoitamaan hommaa itse. Hoidan itse myyntilaskutuksen ja ostolaskujen hyväksynnän. Muut hommat hoitaa tilitoimisto.
Maksan tällä hetkellä noin 100e+alv / kk kirjanpidosta ja palkanlaskennasta sis. maksatukset ja ilmoitukset (2 henkilön palkat) Kirjanpidolla on kiinteä kuukausimaksullinen hinta ja se sisältää myös ohjelmistokulut. Liikevaihto noin 100k ja myyntilaskuja 1-5 / kk + ostolaskuja/tositteita 5-15/ kk.
Vaihdoin tilitoimistoa juuri, koska aiemmassa maksoin kirjanpidosta palkanlaskennan kanssa reilut 150e+alv / kk ja siihen päälle tuli vielä ohjelmistokuluja noin 50-60e+alv / kk.
Tällä hetkellä koen, että kirjanpidon hinta on varsin kohtuullinen vaikka olen valmis maksamaan kyllä hyvästä palvelusta ja nopeasta reagoinnista extraa.
Kuulostaa aika kalliilta tuo palkanlaskenta. Onko palkanmaksu kerran kuussa vai 2viikon välein?Liikevaihto n. 800k€/vuosi. Myyntilaskuja ym. kuitteja lähemmäs 100kpl/kk, duunareita/palkkakuitteja 8kpl/kk. Taitaa maksaa jonkun 6000€/vuosi.
Edit: Palkanlaskennan kulut on noussut viimeisen ~6vuoden aikana ihan saatanasti. Nykyään muistaakseni 24€/duunari.
Kerran kuussa. Kallista on joo, mutta vähemmistö osakkaana ei ole sitä päätösvaltaa tarpeeksi.Kuulostaa aika kalliilta tuo palkanlaskenta. Onko palkanmaksu kerran kuussa vai 2viikon välein?
Joo, tuo on kuitenkin sen verran ”pieni” raha, ettei kannata ruveta sen vuoksi myöskään ”tappelemaan” muiden osakka(iden) kanssa.Kerran kuussa. Kallista on joo, mutta vähemmistö osakkaana ei ole sitä päätösvaltaa tarpeeksi.
Itse kun perustin toiminimen opettelin kaiken itse, koska oli vähemmän kirjattavaa. Ajankäyttö tuntui ehkä turhalta aluksi, mutta nyt kirjaukset tekee muutamassa minuutissa helposti. ALV-ilmoitukset ym. tulee kuin itsestään kun kirjanpito on kunnossa.Mitä vähemmän kirjattavaa, sen vähemmän kannattaa opetella. Mitä enemmän kirjattavaa, sen vähemmän kannattaa käyttää itse aikaa siihen.
Joo ei sisällä. Tilinpäätös reilun parisensataa+alv ja vero-ilmoitus noin satasen luokkaa.Kiitos tästä! On hyvä kuulla mikä on kenenkin mielestä kohtuullinen hinta kirjanpidosta. Tuo hinta ei ilmeisesti sisällä veroilmoitusta ja tilinpäätöstä? Kaavailemani hinta olisi tuossa sinun tapauksessasi (tilinpäätös ja veroilmoitus tuntiveloituksena) ~50-60€ + alv. Riippuu vähän siitä, haluatko verkkolaskutuksen, sähköpostilaskutuksen vai perinteisen paperilaskutuksen.
Toimarin kanssa ollaan oltu samaa mieltä. @Muumi kirjoitti helvetin hyvin.Joo, tuo on kuitenkin sen verran ”pieni” raha, ettei kannata ruveta sen vuoksi myöskään ”tappelemaan” muiden osakka(iden) kanssa.
Ohjelmistoissa (ainakin niissä mitä olen katsonut) on suoraan raportointi teknistä rajapintaa pitkin käytännössä napinpainalluksella.Uteliaisuuttani kyselen, että miten tämä tulorekisteri on nyt vaikeuttanut palkanlaskentaa? Tänä vuonna nyt on jokaiseen virheeseen annettu syyksi vain tuota helvetin tulorekisteriä.
Silloin kun homma toimii, niin käytännössä on kyse tosiaan parista hiiren klikkauksesta. Ikävä kyllä tietyissä laajassa käytössä olevissa ohjelmistoissa on ollut enemmän tai vähemmän ongelmia tuon lähetyksen kanssa ja tulorekisterimerkintöjen manuaalinen korjaaminen on melko aikaa vievää hommaa. Lisäksi tulorekisterin ja ohjelmistontarjoajan tukien välillä juokseminen oli vuoden alussa sellaista puuhaa, joka ajoi heikoimmat lopulliseen ratkaisuun.Ohjelmistoissa (ainakin niissä mitä olen katsonut) on suoraan raportointi teknistä rajapintaa pitkin käytännössä napinpainalluksella.
Hyvä tietää. Kiitos selvennyksestä. Ja kyllä, epäilen kyllä samaa kuin sinä tuossa lopussa sanoit. Mutta varmasti on ollut etenkin vuoden alussa paljon ongelmaa liittyen tietojen siirtoon.Silloin kun homma toimii, niin käytännössä on kyse tosiaan parista hiiren klikkauksesta. Ikävä kyllä tietyissä laajassa käytössä olevissa ohjelmistoissa on ollut enemmän tai vähemmän ongelmia tuon lähetyksen kanssa ja tulorekisterimerkintöjen manuaalinen korjaaminen on melko aikaa vievää hommaa. Lisäksi tulorekisterin ja ohjelmistontarjoajan tukien välillä juokseminen oli vuoden alussa sellaista puuhaa, joka ajoi heikoimmat lopulliseen ratkaisuun.
Virallinen mielipiteeni on kuitenkin se, että suurin osa valittajista käyttää tulorekisteriä tekosyynä tai valittaa, koska tulorekisteristä valittaminen on muotia.
Yhteisövero menee yrityksen tuloksesta, tästä vähennetty poistot ja palkat (myös yrityksen omistajan saama palkka).Osaisiko joku selittää rautalankamallilla että missä kohtaa toiminimi kannattaa muuttaa oyksi verotuksen puolesta?
Itsellä siis tilanne että oma toiminimi kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna tulosta tulee n. 55 000€. Kuluja yrittämiseen menee vuodessa parin tonnin edestä, joten melkein kaikki tästä jää omaan taskuun. Näin ollen summasta veroprosentti alkaa olemaan jo kohtuullisen kova.
Nyt alkanut miettiä, että pääsisinkö pienemmällä veroprosentilla jos muuttaisin firman oyksi? Itselle kuitenkin vähän epäselvää ylipäätään tuo oyn verotus. Ilmeisesti 20 prosentin yhteisövero menee kaikesta ja sen jälkeen maksetaan joko palkkaa tai osinkoja itselle, ja osingoissa on kevyempi verotus, mutta niitä voi jakaa vain rajoitetusti?