- Liittynyt
- 19.11.2016
- Viestejä
- 5 266
Kyllähän tuo turvavyöpimputin on ihan hyvä ratkaisu eikä sitä tulisi mieleenkään ottaa pois.
Ajat ovat muuttuneet, tuleepa mieleen 90-luvulta kun eräs tuttavaperheen isä oli Volvoa ostamassa uutena ja kynnyskysymykseksi muodostui tuo pimputin, ostaja sanoi ettei osta autoa jossa tuollainen on johon myyjä kysyi että lyödäänkö kaupat lukkoon jos pimputin otetaan pois. Tähän myöntävä vastaus ja myyjä haki sivuleikkurit joilla katkaisi pimputtimen johdon. Kaupat tulivat. Enään ei taitaisi onnistua.

En nyt äkkiseltään kokenut 5.x versiolla navia hankalaksi, mutta toisaalta en ole hakenut kuin tuntemiania asemia eli sinällään listamuoto ei olisi ollut ongelma. Suurin typeryys navissa on kyllä kahden käyttäjän paikkatietojen sotkeminen. Volkkari uskollisesti näyttää yhtä ja samaa työpaikkaa tai muuta aiemmin vierailtua kohdetta riippumatta siitä kumman profiili on kyseessä.