Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Ei tietysti voi varmasti sanoa, mutta tutun 2016 ostettu Samsung kaareva 65 tuumainen tv, josta sovelluksia lähtenyt pois/ei voi käyttää enää. Eli siis sovellukset päivittyneet niin että tuki loppunut.
Näissä olisi hyvä kertoa myös onko se televisio mitä vuosimallia tarkalleen (2015 oli J, 2016 oli K jne.) ja että mikä sovellus on lakannut toimimasta.

Samsungin sovellustuki (mitä jaksoi nopeasti kaivaa):
Netflix - 2014 tai 2015 (?) ja uudemmat
HBO Max - 2016 ja uudemmat
Disney+ - 2016 ja uudemmat
Viaplay - 2014 ja uudemmat (suositus tosin 2018)
Prime Video - 2015 ja uudemmat
SkyShowtime - 2017 ja uudemmat
Ruutu - 2015 ja uudemmat
YLE Areena - 2017 ja uudemmat (2013-2016 saattaa vielä toimia?)
Katsomo - 2017 ja uudemmat

Kyllä Tizenillä siis varsin pitkä tuki on ja tarvittaessa sitten tekohengittää GoogleTV -palikalla / Android-boxilla / AppleTV:llä tms.
 
Täältä suositus TCL C845. On saanut aika hyvään hintaan, reilusti alle tonnilla keväällä. Itse maksoin 1299e helmikuussa.

Suosin Androidin ihan sovellustuen takia. Jättäisin tizenit ja titaanit kauppaan kun sovellustuki saattaa päättyä nopeastikin.

Kaukosäädin voisi olla parempi, mutta lopulta sillä omassa käytössä aika vähän merkitystä.

144hz vs 120hz eniten hyötyä pelaamisessa. Konsolit 120hz ja PC:llä sitten 144hz. Toki pystyy myös Hz nostamaan pakotetusti myös ihan TV:n katselussa.

Oikeilla säädöillä kuva on erittäin pätevä.
Toi on kyllä varsin pätevän olonen kampe. Saiskohan näihin jotenkin kaukosäädintä vaihdettua :hmm:

Tällasia löytyy ihan TCL:ltä iteltään:

Vuoden 2017 Tizenin (oliko nyt Tizen 3.0, joka tosta nykysestä löytyy) sovellustuesta sen verta kokemuksia, että joitakin vuosia sitten Discovery lakkasi toimimasta tuen päättyessä, mutta tossa suunnilleen vuosi sitten tsekkasin, niin sekin oli palannut takaisin ja pystyy nykyään käyttämään. Youtuben ''musiikkiraitoja'', jotka on ilman videota ei ole kylläkään pystynyt toistamaan vuosiin syystä X. Perus musavideoita toki pystyy.

En kyllä näe mitä hyötyä sinulle on 144hz vs 120hz, ellet käytä tuota jonkun super-peliPC:n näyttönä. Eli sillä speksillä ei liene väliä. Samsungi häviää spekseissä hieman noille TCL miniledeille, mutta ainakin käyttis ja OS on tuttu, ja kyllähän tuo QN85D murskaa tuon vanhan Samsungisi, joka on aivan sellainen hinnat alkaen karvalakkimalli.

Toki 1599e hintaan kummittelisi tuo S90D Samsungilta...
Kuten sanoin, niin tämä nykyinen uskomattomalla 60Hz paneelilla jää pelitelkkariksi meikäläisen huoneeseen, joten pelikäyttöön tämä uusi töllö ei tule. Onhan se 60Hz naurettava, mutta pelaillut PC:llä Hogwartsia, Overcookedia emännän kanssa ja änäriä konsolilla sen kautta, niin eipä sillä niin oo väliä. Kaikki kilpailulliset pelit mennään kuitenki ihan PC näytöllä. Välillä vaan kiva löhötä sohvalla kapula kädessä.

Tosiaan joo halpa karvalakkihan toi nykynen on, mutta silti tohon rahaan ihan älyttömän hyvä ostos ollu. Tässähän alkaa odotukset nousemaan aika korkeelle, kun puhutaan murskaamisesta ja ollut tohonkin kuvaan jo erittäin tyytyväinen (kajarit ollu kyllä sysipaskat). Toki oon lukenut, että paneelit mennyt paljon eteenpäin tässä viime vuosien aikana ja lupa onkin odottaa parempaa. Varmaan sais paljon paremman, kuin tuo nykynen ja itseä tyydyttävän töllön halvemmallakin, mutta semmonen tekniikkanörtti tuolla pääkopan sisässä asustelee, että ei pysty sitä huonompaa tekniikkaa ostamaan (Edge LED, 60Hz), vaikkei sitä silmällä edes huomaisi:geek:

OLED vaan ei tule kysymykseen kiinnipalamisen mielenrauhan takia, eikä sitä painetta oo pankkitililläkään ihan sinne 1400-1600 asti. Tässä kuitenkin muuttoon mennyt ja tulee menemään lisää rahaa ja se soundbarikin täytys tietysti hommata.

Ja onhan toi Philipsikin ihan varteenotettava, jos siihen löis kylkeen Apple TV:n. Tarttis kattella mitään ruutua peittäviä mainoksia, eikä käyttiksen mahollinen hidastelukaan haittais. Säädinkin ois aika ihanan simppeli.
 
Viimeksi muokattu:
Näissä olisi hyvä kertoa myös onko se televisio mitä vuosimallia tarkalleen (2015 oli J, 2016 oli K jne.) ja että mikä sovellus on lakannut toimimasta.

YLE Areena - 2017 ja uudemmat (2013-2016 saattaa vielä toimia?)
2016 65" mutkamallilla toimii joo Yle areenan vanha versio, joka ei vaadi kirjautumista. (toistaiseksi toimii ainakin). Tuo 2017> raja kyllä tullut ärsyttävästi vastaan joissakin palveluissa.
Moni suoratoisto mikä tässä vielä toimii on käyttöliittymän osalta kyllä ärsyttävän hidas. Netflix taitaa toimia parhaiten. Muuten aika tervassa hiihtämistä, ei taida tehot telkkarissa riittää.
Ja sitten kun se keksii buutata kesken kaiken, niin saa aloittaa alusta koko katselu/kelaushomman. Ja kelaus muuten ei toimi oikein missään sovelluksessa tässä muuten kuin ihan hirveellä viiveellä.
 
Viimeksi muokattu:
Näissä olisi hyvä kertoa myös onko se televisio mitä vuosimallia tarkalleen (2015 oli J, 2016 oli K jne.) ja että mikä sovellus on lakannut toimimasta.

Samsungin sovellustuki (mitä jaksoi nopeasti kaivaa):
Netflix - 2014 tai 2015 (?) ja uudemmat
HBO Max - 2016 ja uudemmat
Disney+ - 2016 ja uudemmat
Viaplay - 2014 ja uudemmat (suositus tosin 2018)
Prime Video - 2015 ja uudemmat
SkyShowtime - 2017 ja uudemmat
Ruutu - 2015 ja uudemmat
YLE Areena - 2017 ja uudemmat (2013-2016 saattaa vielä toimia?)
Katsomo - 2017 ja uudemmat

Kyllä Tizenillä siis varsin pitkä tuki on ja tarvittaessa sitten tekohengittää GoogleTV -palikalla / Android-boxilla / AppleTV:llä tms.
Kaikki ei halua ylimääräisiä palikoita ja kaukosäätimiä lisää varsinkaan hän. Taisi olla vielä niin että osti 2017 tv:n mutta olikin 2016 malli. Mutta toki jos ostaa Android-boksin tai Apple TV niin ongelma korjaantuu tai sitten ostaa TVn jossa GoogleTV niin kestää pidempään.
 
Eipä ainakaan Nvidia Shield tai AppleTV vaadi oman kaukosäätimensä käyttöä, jos televisiosta on HDMI-CEC käytössä, uskoisin että GoogleTV -pulikassa sama.
TV kun joko käynnistyy tai sen laittaa käynnistymään viimeisimmästä tulosta (HDMI), niin käyttökokemus on pitkälti kuin olisi ostanut uudemman TV:n tuoreemmalla käyttiksellä.
 
Näinhän se on, mutta hän on vanhempi ihminen eikä halua mitään uusia palikoita tv-tasolleen.
 
Jollain chroma overshootilla ja vertical bandingilla ei oikeasti ole mitään väliä ellei ole aivan täysi kuvanlaatuhifisti. Toki jos on, sitten niillä voi olla paljonkin väliä.
Chroma overshootillä ei oikeasti mitään väliä? Siis eihän tuota voi olla huomaamatta, jos yhtään kriittisemmin katselee kuvaa pimeässä sopivalla matskulla. Hae vaikka jotain Vincentin videoita joissa nuolilla osoitetaan mitä katsoa, jos tuota ei ole onnistunut koskaan näkemään. Minusta tuntuu, että WOLED ja kaihi olisi paras yhdistelmä.

Ihan uteliaisuudesta minkä mallin OLED itselläsi on?
Ei minuakaan tuossa C9:ssä juurikaan tuo ilmiö haitannut, se blurrasi kuvaa niin pahasti mutta tuossa C3:ssa ja suunnilleen tuon ikäluokkaan asti olevissa uudemmissa tuo on aivan hirveä, siis koskee merkistä riippumatta. Tuossa G4 paneeliversiossa on kai palattu taas jonkinlaiseen kompromissiin, jolla tuota peitetään, tuostakin taisi olla Vincentillä videoita mistä näkee sen.
 
En pysty vastaamaan kysymykseesi, mutta ärsyttävän huono saatavuus Panasonicin telkkareilla nykyään. Olen odotellut 75" minilediä johonkin saataville, mutta ei ilmeisesti ole tulossa. Mielellään saisi olla tuo uudempi W95A-malli.

Tuo edellinenkin malli voisi mennä, koska oon ihan tykännyt tuosta MyHomeScreenista ja uudessa on vähän epäilyttävä FireTV, mutta joo. Ei saa sitäkään mistään 75".

Joo, harmi tosiaan kun Panasonicien saatavuus niin heikkoa nykyään. En keksi kyllä syytä miksi näin on kun mielestäni ihan laadukas ja perinteinen TV-merkki kyseessä.

Itselläni on vuoden 2021 JX810E-malli, jossa juurikin tuo mainitsemasi MyHomeScreen ja oon kans tykännyt vaikka aavistuksen hitaanpuoleinen on. Oon kans huomannut tuon FireTV-käyttöliittymän uusissa.

Onko jollain foorumilaisella tietoa/käsitystä miksi Panasoniceja on niin vähän myynnissä?
 
Äijä (oletin sukupuolen) on kyllä hyvä "puhumaan". Mitä teet työkses? Meinaan täällä kun lukee näitä keskusteluja ja vastailenkin jos jaksan niin oma ulosanti on mitä on, sitten kohta tupsahtaa @Asorb paikalle ja turinoi A4 kokoisen tekstin just samat ajatukset mitä itellä päässä, mutta en vaan osaa/jaksa tuoda sitä ulos samallain järkevästi niin jätän monesti vastaamatta. :rofl2:
Hah, kiitos kysymästä. Psykologi on ammatti eli puhumista tulee harrastettua aika paljon :D

Chroma overshootillä ei oikeasti mitään väliä? Siis eihän tuota voi olla huomaamatta, jos yhtään kriittisemmin katselee kuvaa pimeässä sopivalla matskulla. Hae vaikka jotain Vincentin videoita joissa nuolilla osoitetaan mitä katsoa, jos tuota ei ole onnistunut koskaan näkemään. Minusta tuntuu, että WOLED ja kaihi olisi paras yhdistelmä.

Ihan uteliaisuudesta minkä mallin OLED itselläsi on?
Ei minuakaan tuossa C9:ssä juurikaan tuo ilmiö haitannut, se blurrasi kuvaa niin pahasti mutta tuossa C3:ssa ja suunnilleen tuon ikäluokkaan asti olevissa uudemmissa tuo on aivan hirveä, siis koskee merkistä riippumatta. Tuossa G4 paneeliversiossa on kai palattu taas jonkinlaiseen kompromissiin, jolla tuota peitetään, tuostakin taisi olla Vincentillä videoita mistä näkee sen.
En tarkoita, että sillä ei mitään väliä. Tarkoitan, että sillä ei ole mitään väliä sellaiselle katsojalle, joka ei katsele Vincentin videoita TV-teknologiasta ja kalibroinnista tai testaile paneelia testivideoilla.

Oma naikkonen kyllä tykkää OLEDin kuvasta ja HDR kuva näyttää "hienolta", mutta en tiedä miten pitkään pitäisi opettaa että tuo osaisi tunnistaa chroma overshootin. Olen jo tyytyväinen siitä, ettei tuo enää katsele SD-kanavia vahingossa kun ei huomaa eroa.

Itsellä on LG B8 ja Samsung S90C. En ole koskaan nähnyt chroma overshootia, tai jos olen, en ole tunnistanut sitä. Voi olla että se ongelma on pahempi noissa uusissa C-sarjalaisissa, mutta silti jaksan epäillä, paljonko tuollainen liikuttaa keskivertokatsojaa millään tavalla, jos edes huomaavat koko asiaa.

En sano, että noilla ei ole väliä. Sanon, että valtaosalle ihmisistä noilla ei ole väliä. Suurin osa ihmisistä katsoo TV:tä oletusasetukset päällä ja ei välttämättä huomaa esim OLED tai miniled kuvassa mitään selvää eroa. Eivät he huomaa tai välitä jostain tietyn paneelityypin hyvin spesifistä ja vain tietyissä tilanteissa ilmenevistä ongelmista. Sellaiset jäävät todella kauas esim siitä, minkä verran merkitystä on katselukulmilla, heijastuksenestolla, kirkkaudella jne.

Kyllä minuakin häiritsee, jos kuulokkeissa kuuluu esim. yläkeskiäänissä lievä epätasainen korostus, mutta tiedän että sillä ei ole mitään väliä jollekin, joka haluaa kuulokkeet joissa on "hyvä ääni, kovat bassot ja pysyy salilla päässä".
 
En tarkoita, että sillä ei mitään väliä. Tarkoitan, että sillä ei ole mitään väliä sellaiselle katsojalle, joka ei katsele Vincentin videoita TV-teknologiasta ja kalibroinnista tai testaile paneelia testivideoilla.
Ei tuohon mitään testivideoita tarvitse vaan se toistuu sopivalla materiaalilla kyllä ihan kiitettävästi sopivalla laitteella. Ihan oikeasti pitää kyllä tiukasti tuijottaa näyttelijöitä silmiin jotain katsoessa ettei tuota huomaisi silloin, kun se näkyy - ehkä monet niin sitten tekeekin, itse tulee katsottua vähän sivuun, kun on sisäänrakennettu ominaisuus meikäläisessä.

Oma naikkonen kyllä tykkää OLEDin kuvasta ja HDR kuva näyttää "hienolta", mutta en tiedä miten pitkään pitäisi opettaa että tuo osaisi tunnistaa chroma overshootin. Olen jo tyytyväinen siitä, ettei tuo enää katsele SD-kanavia vahingossa kun ei huomaa eroa.
Vähän samaa täällä, pitää olla aika pahasti jotain vialla, että tuolta suunnalta tulee kommenttia mutta kyllä hän huomaa sellaiset asiat jotka osoitan ja pystyy ne bongaamaan senkin jälkeen mutta ne eivät silti haittaa, mikä on kadehdittava ominaisuus toisaalta.

Itsellä on LG B8 ja Samsung S90C. En ole koskaan nähnyt chroma overshootia, tai jos olen, en ole tunnistanut sitä. Voi olla että se ongelma on pahempi noissa uusissa C-sarjalaisissa, mutta silti jaksan epäillä, paljonko tuollainen liikuttaa keskivertokatsojaa millään tavalla, jos edes huomaavat koko asiaa.
OK, et sitten taida omistaa laitetta jossa se on irvokkaimmillaan. Tosiaan oma 77C9 on huippulaite chroma overshootin osalta verrattuna 83C3:een. Ei tuo itseäkään koskaan aiemmin haitannut niin paljoa, että olisin siitä kärsinyt mutta tuo C3 on ihan eri sfääreissä tuossa. Toki siinä on sitten tummemmat kohdat veitsenteräviä ja hyvin kontrastikkaita, kun C9:ssä oli enemmän sellaista paikoituvaa/rasteroituvaa ja hailakampaa samat kohdat.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, harmi tosiaan kun Panasonicien saatavuus niin heikkoa nykyään. En keksi kyllä syytä miksi näin on kun mielestäni ihan laadukas ja perinteinen TV-merkki kyseessä.

Itselläni on vuoden 2021 JX810E-malli, jossa juurikin tuo mainitsemasi MyHomeScreen ja oon kans tykännyt vaikka aavistuksen hitaanpuoleinen on. Oon kans huomannut tuon FireTV-käyttöliittymän uusissa.

Onko jollain foorumilaisella tietoa/käsitystä miksi Panasoniceja on niin vähän myynnissä?

Varmaan pieni volyymi ja kovat hinnat ovat osasyy pansujen niukkuuteen. Powerissa oli joskus enemmänkin malleja myynnissä. Sieltä itsekin ostin oman Panasonicin 4 vuotta sitten. Nykyisin hyvät valikoimat taitaa olla hifi kaupoissa esim. Mareksilla ja kruunuradiossa.
 
Kysytääs täältä suosituksia kun itellä ei telkkareista niin tietoa. Eli 89-vuotias mummoni tarvis uutta telkkaria, edellinen varmaan 20 vuotta vanha :D Eli ei tarvi olla kaikkia hilkkeitä ja kilkkeitä, vaan ihan perustason töllö hyvällä kuvalla. Olohuone ei myöskään mikään älyttömän iso ole, eikä halua sitä pelkällä tv:llä täyttää, eli korkeintaan 55” kävisi.
 
Tuota kannattanee jo katsoa sillä kulmalla, että mistä löytyy helposti opittava kauko ja oletusnäkymä. Isossa liikkeessä voisi todeta kerralla noista paljon.
 
Tuota kannattanee jo katsoa sillä kulmalla, että mistä löytyy helposti opittava kauko ja oletusnäkymä. Isossa liikkeessä voisi todeta kerralla noista paljon.
Jeps. Sampoissa ei vissiin ainakaan kovaa montaa nappia nykyään ole. Miten nykyään tuo virkistystaajuus kun pisti silmään, että lähestulkoon kaikissa edullisimmissa se on 60hz, huomaako lie tuommosessa peruskäytössä eroa?
 
Eksyin (onneksi) tänne, kun itselläkin olisi nyt töllön päivitys vihdoin ja viimein ajankohtainen. Eli varmaan melko samoilla linjoilla menen kuin aiemmin Kliklak kysyi telkkua 89v mummolleen, niin täällä päässä 40v ukko etsii päivitystä vuoden 2012 60" LG plasmatöllön tilalle :D Onhan tuo vaihto ollut jo aiemmin mielessä, mutta jostain syystä jäänyt. Nyt tuli muutettua muutama viikko sitten uuteen asuntoon, jossa katselumatka tippui lähes puolella eli nykyään se on vajaat 2,5 metriä. Vanha 60" LG näyttää noin läheltä katsottuna jo melko ikävältä. Oma käyttö on sellainen, että en pelaa telkkarin kautta mitään, lähinnä katselen vaan viihteen tallennuksista erilaisia sarjoja yms. Lisäksi näin setämiehenä pääsee vihdoin toivottavasti myös katsomaan yleisurheilun parhaita puolia paremmalla tarkkuudella (esim. naisten pituushyppy ym.)

Omia ajatuksia tähän uuden telkkarin päivitykseen: 1. Hintakatto 500e tällä hetkellä, mielellään alle. 2. Toivoisin että telkkari oikeasti toimisi suht. vakaasti ja löytyisi sopivasti elinikää. 3. Tuumakoko on varmaankin 55" tai 50", tuo 60" vie sen verran ison alueen nykyisessä kämpässä, että pikkaisen pienempi on parempi.

Tähän mennessä sellaista selvitellyt ja kuullut, että ilmeisesti ainakin Powerin halppistelkkari Hisense kannattaa unohtaa, siinä oli ollut parilla tosi pahoja ongelmia. (55" UHD ois ollu 299e). Gigantissa taas halvin IFFalcon (55" U64 4K ois ollu 349e).

Ehkä tuttu ja turvallinen Samsung voisi olla se minkä hankin, tässä gigantin ja powerin mallit mitä ajattelin:

- Samsung 55" 4K UHD LED TV TU55DU7105KXXC - Power.fi (Hinta 449e, tarjous. Samsung 55" 4K UHD LED).

- Samsung 55" Q60C 4K QLED älytelevisio (2023) - Gigantti verkkokauppa (hinta 487e, ei tarjouksessa, 55" Q60C 4k QLED)

Mitä arvon raati mieltä noista telkkareista, kumpi parempi vai onko aikalailla samaa settiä? Ja kannattaako teidän mielestä kuitenkin sijoittaa nyt tuo 150-200e lisää ja hankkia kerralla Samsung noiden vähemmän tunnettujen merkkien sijaan?
 
Peilaako paneeli pahasti?
Ei ole samanlainen peili kuin tuo cx oledi, vähän peilaa kyllä, mutta ei ainakaan omaan makuun häiritsevästi. Menisin ehkä johonkin liikkeeseen katsomaan josko olisi esillä, mikäli epäilyttää tai etsisin revikan jossa kyseinen paneeli ollut.
 
Eksyin (onneksi) tänne, kun itselläkin olisi nyt töllön päivitys vihdoin ja viimein ajankohtainen. Eli varmaan melko samoilla linjoilla menen kuin aiemmin Kliklak kysyi telkkua 89v mummolleen, niin täällä päässä 40v ukko etsii päivitystä vuoden 2012 60" LG plasmatöllön tilalle :D Onhan tuo vaihto ollut jo aiemmin mielessä, mutta jostain syystä jäänyt. Nyt tuli muutettua muutama viikko sitten uuteen asuntoon, jossa katselumatka tippui lähes puolella eli nykyään se on vajaat 2,5 metriä. Vanha 60" LG näyttää noin läheltä katsottuna jo melko ikävältä. Oma käyttö on sellainen, että en pelaa telkkarin kautta mitään, lähinnä katselen vaan viihteen tallennuksista erilaisia sarjoja yms. Lisäksi näin setämiehenä pääsee vihdoin toivottavasti myös katsomaan yleisurheilun parhaita puolia paremmalla tarkkuudella (esim. naisten pituushyppy ym.)

Omia ajatuksia tähän uuden telkkarin päivitykseen: 1. Hintakatto 500e tällä hetkellä, mielellään alle. 2. Toivoisin että telkkari oikeasti toimisi suht. vakaasti ja löytyisi sopivasti elinikää. 3. Tuumakoko on varmaankin 55" tai 50", tuo 60" vie sen verran ison alueen nykyisessä kämpässä, että pikkaisen pienempi on parempi.

Tähän mennessä sellaista selvitellyt ja kuullut, että ilmeisesti ainakin Powerin halppistelkkari Hisense kannattaa unohtaa, siinä oli ollut parilla tosi pahoja ongelmia. (55" UHD ois ollu 299e). Gigantissa taas halvin IFFalcon (55" U64 4K ois ollu 349e).

Ehkä tuttu ja turvallinen Samsung voisi olla se minkä hankin, tässä gigantin ja powerin mallit mitä ajattelin:

- Samsung 55" 4K UHD LED TV TU55DU7105KXXC - Power.fi (Hinta 449e, tarjous. Samsung 55" 4K UHD LED).

- Samsung 55" Q60C 4K QLED älytelevisio (2023) - Gigantti verkkokauppa (hinta 487e, ei tarjouksessa, 55" Q60C 4k QLED)

Mitä arvon raati mieltä noista telkkareista, kumpi parempi vai onko aikalailla samaa settiä? Ja kannattaako teidän mielestä kuitenkin sijoittaa nyt tuo 150-200e lisää ja hankkia kerralla Samsung noiden vähemmän tunnettujen merkkien sijaan?

Ottaisin noista Samsungeista tuon QLEDin. Pitäisi olla parempi kuva kuin UHD:ssa. Huomiona, että Q60C on 2023 malli ja DU7105 2024 malli. Se saattaa myös selittää normaalia pienempää hintaeroa noiden välillä. Ainakin intter Netin mukaan Q60C lähes sama TV kuin Q60D, joka on 2024 malli.
 
Ja tuo Q60C on toki myös spekseiltään selvästi parempi malli kuin DU7105. Ei siis mitään järkeä ottaa tuota DU7105, maksat vaan ekstraa siitä että se on uudempi (mutta huonompi) malli. Tuo Q60C on ihan pätevä perusTV ja riittävän kirkas myös.
 
Ei tietysti voi varmasti sanoa, mutta tutun 2016 ostettu Samsung kaareva 65 tuumainen tv, josta sovelluksia lähtenyt pois/ei voi käyttää enää. Eli siis sovellukset päivittyneet niin että tuki loppunut.
-helppo vika nätti korjata muutamalla kympillä, ei muuta kuin chromecast-palikkaa tai vastaavaa "väliin" niin taasen kaikki toimii 👍
 
Jos käyttötarkotus on tosiaan vaan TV, suoratoistopalvelut ja urheilun seuraaminen, niin tekeekö tuolla +60Hz paneelilla yhtään mitään? Eli kannattasko vaan kattella 60Hz paneeleja? Eikö edes Netflix tms. pääse hyötymään ylimääräisistä herzeistä? Onko pelaaminen tosiaan ainoa käyttötarkotus, joka noista hyötyy?
 
Jos sattuu katsomaan 24fps materiaalia jotain kautta, niin 120Hz paneeli on tasajaollinen tuolle taajuudelle, kun taas 60Hz paneeli joutuu tekemään 3:2 pulldownin ja tämä voi esiintyä nykimisenä.
On kai laitteita, jotka osaa vaihtaa 60Hz -> 24/48/72Hz, mutta tiedon kaivelu lienee haastavaa.
 
Aivan. Pelästyin jo, etten pysty naiselle perustelemaan 120Hz paneelia:nb:

Ja kyllähän noi paneelien paremman pään ominaisuudetkin näköjään kulkee aikalailla käsikädessä herzien kanssa. Aika harvassa on esim. Mini-LED töllöt 60Hz paneelilla.
 
TCL c845 hankittu.

yle areenassa ja elisa viihde boksilla kuva nykii. Nämä ainakin kun katsoo tallenteita. Kaikkia suoratoistoja en ole testannutkaan. Youtube ja netflix toimii ok. (LAN-kaapelilla netti)

Parani vähän kun laitoin päälle: motion/dynamic acceleration. Tätä ei kyllä esim. AVForums videon perusteella kantsi laittaa. Testattu pakasta otettuna ja AVforums videon kalibrointiasetuksilla.

Tarkistin firmiksen ja näytti olevan V135. Järjestelmän mukaan uusin, mutta onhan noita tullut sen jälkeenkin. AVforums:ssa paljon keskustelua firmiksistä.

Ei millään jaksais firmiksien kanssa kikkailla jos ei saa töllöstä suoraan ladattua. Toive olisi, että yksillä kalibroinneilla homma toimisi. Onko muita ideoita? Onko piilossa jotain yleisiä asetuksia, mitkä voi vaikuttaa?

Muilta osin olen tyytyväinen, mut on tuo tosi ärsyttävä
 
Mulla sama TV ja on tuttu ongelma, lähinnä ilmenee areenassa. Olen käyttänyt tuota dynamic accelerationia, mutta jos joku muu kikka löytyy niin kiinnostaa. Muut suoratoistot toimii ilman nykimistä.
 
Veikkauksena sanoisin, että YLE Areena ja Elisa Viihde suoltaa pihalle 50fps kuvaa, jota televisio ei osaa tahdistaa oikein.
Sama ongelma tainnut vaivata Chromecastia ja "ratkaisuna" hankkia AppleTV tai Nvidia Shield, jotka osaavat tehdä tämän.
 
Onko tässä toistettavan sisällön kuvataajuuteen sopivan virkistystaajuuden valitsemisessa muuten käyttöjärjestelmäkohtaisia eroja? Kun esim. Maxista löytyy sekä 25p- että 23,976p-sisältöä, niin osaavatko televisiot vaihtaa virkistystaajuutta aina tarpeen mukaan? Ovatko esim. Tizen tai WebOS tässä Google TV:tä etevämpiä?
 
Liekö enemmän merkki- ja mallikohtaista kuin pelkästään TV:n käyttiksestä riippuvaa tuokin. Todennäköisesti kovinkaan moni joka TV:n appien varassa sinnittelee, juurikaan edes välittää tai huomaa onko kaikki kuvasisältö vain muunnettu suoraan 60Hz tjsp.
Joillain erillisillä bokseilla kuten Apple TV tuon kyllä saa helposti toimimaan.
 
Krunikassa ehkä asiakaskin maksaa.. ei niin pennistä kiinni. Onhan tuo tuossa kulmalla jo pitkään ollut. 90-luvun lopulla tosin itse viimeksi tuolla tainnut asioida - tai ehkä ~2000.
Hieman OT: Aikoinaan oli hieman "kermaperse" putiikki mutta palvelultaan ja asiantuntemukseltaan siihen aikaan aivan loistava. Parit amp:t haettuna aikoinaan. Parhaiten Panaa tarjoilee K:radion lisäksi Marek ja Radiokulma (TRE)
 
Sampan QD-OLED:issa yksi pikseli jumissa, loistaa punaisena kaiken aikaa. Onko näin, että tuo ei mene Samsungilla takuuseen, vaan pitäisi palaa valkoisena? Näin ainakin Elcare minulle väitti. Otin vielä suoraan Samsungiin yhteyttä, että saas nähdä mitä sieltä vastailevat.

Edit* Elcare oli oikeassa... Ei mene ainakaan yksi jumissa oleva pikseli takuuseen, ellei se pala valkoisena.
 
Viimeksi muokattu:
Veikkauksena sanoisin, että YLE Areena ja Elisa Viihde suoltaa pihalle 50fps kuvaa, jota televisio ei osaa tahdistaa oikein.
Sama ongelma tainnut vaivata Chromecastia ja "ratkaisuna" hankkia AppleTV tai Nvidia Shield, jotka osaavat tehdä tämän.
Jos näin on, niin ompaa kemmanen ominaisuus uudessa tv:ssä.

Itseasiassa Shield ja toinen vastaava mediasoitin löytyy, mutta tv:ssä on sen verran potkua (vs vanha) että siirsin sen toiseen tv:seen. Mikäli nuo puutteet jää kyrsimään niin pitää laittaa takaisin...
 
On muuten oikeasti monelle käyttäjälle harmaita hiuksia tuova "ominaisuus". Eipä ole käynyt tuo mielessäkään että 845 sekoilee nuiden kanssa. Pahoittelut jos jollakin menee minun takia laitteen palauttelurumbaksi kun tuota 845:ttä on tullut mainittua todella useasti ostoslistan kärkipäähän edullisempien mallien kohdalla. Kärsiikö 745 samasta muutes onko tietoa?
 
On kyllä melkoinen ominaisuus. Kiitos tiedosta, huomenna ajattelin painaa tilausnappia. Joutuuko tässä nyt hyppäämään Philipsin kelkkaan. Katsotaan.
 
Tutkin tuota hieman lisää ja ilmeisesti Chromecast with Google TV olisi ainakin saanut frame rate matching ominaisuuden myös.
Liekö myös Google TV -käyttisversiossa eikä pelkästään fyysisessä purkissa?

API dokumentaation mukaan asetus tulee tosin myös kaiketi leipoa itse sovellukseen.
Löytyi uutisia, että Netflix ainakin olisi tämän lisännyt, eli tuosta ehkä kannattaa kysyä YLE:ltä, että onko ominaisuus jo olemassa tai saatavissa tulevaisuudessa.

Mutta ei tuo nyt tosiaan taida koskettaa kuin 50fps pukkaavia sovelluksia ja mahdollisesti TV:n dejudder asetuksilla sitä voisi koittaa minimoida (?)
 
Apple TV ohittaa ongelman ainakin, siinä on mätsäys valittavissa frameratelle, että dynamic rangelle jos TV ei sitä osaa.
 
Apple TV ohittaa ongelman ainakin, siinä on mätsäys valittavissa frameratelle, että dynamic rangelle jos TV ei sitä osaa.
Juuri näin.

Toisaalta, jos TV:ssä tykkää jostain ihmeen syystä käyttää liikkeenparannus (lue huononnus) toimintoja niin onko tuolla lopulta mitään väliä vaikka TV ei osaisikaan mitään matskua näyttää sen natiivitaajuudella, kun se kuitenkin pilataan ja tehdään saippuaoopperamössöksi.
 
Chromecast with Google TV HD:llä ei tosiaan ainakaan YLE Areena, MTV Katsomo, Ruutu, Max ja Elisa Viihde -sovelluksista yhdelläkään toimi automaattinen (ei-saumaton) kuvataajuuden vaihto. Kiinnostaisikin kovasti, ovatko Google TV -käyttöjärjestelmällä varustetut televisiot lähtökohtaisesti yhtä kädettömiä, vai onko tässä merkki- ja mallikohtaisia eroja.

Chromecastilla ongelman saa tietysti kierrettyä vaihtelemalla itse asetuksista tarpeen mukaan 24p/50p/60p-ulostuloa (tai monien suoratoistopalveluiden osalta käyttämällä Kodia), mutta television omaa sovellusta käyttäessä ei varmaankaan pääse asetuksista pakottamaan haluttua virkistystaajuutta?
 
Tuli tässä Black Fridayn aattona mieleen että voisi päivittää kohta kymmenvuotiaan 55" sampan uuteen. Valikoimia selaillessa huomasin tippuneen telkkareiden tekniikan kelkasta varmaan samoihin aikoihin kun ostin tuon nykyisen. Onkos jotain suosituksia merkistä ja mallista kun laite on tulossa kohtuullisen perus telkkarin käyttöön. Mitään erityisempiä spesiaalivaatimuksia ei ole mutta olohuone on kohtuullisen valoisa ilman pimentämismahdollisuutta. Ikkunat ovat kahdella seinällä ilta-auringon puolella ja kahdella seinällä on myös leveät kulkuaukot muihin tiloihin niin arvostan että heijastuksia olisi mahdollisimman vähän ja valoteho riittää kirkkaassakin valaistuksessa. Pelikäyttöä ei juurikaan ole jos sillä merkitystä on. Koko tulee todennäköisesti olemaan 65" mutta 75" olisi mieluisempi jos saan mahtumaan budjettiin. Pitkälti hinta edellä mennään ja budjetti on tarkoitus pitää kolminumeroisena. Hinta rajaa jo OLED pois mutta ilmeisesti mini led olisi tekniikan puolelta nykypäivää ja ainakin 65" saa mahtumaan em. budjettiin. Katselin alustavasti samsungin qled Neo, LG qned sekä TCL miniled ja mustana hevosena vielä hisensen vastaavia. Olisiko näissä jotai huomioitavaa/suosituksia minun tarpeeseen vai menenkö kylmästi hinta edellä?
 
Chromecast with Google TV HD:llä ei tosiaan ainakaan YLE Areena, MTV Katsomo, Ruutu, Max ja Elisa Viihde -sovelluksista yhdelläkään toimi automaattinen (ei-saumaton) kuvataajuuden vaihto. Kiinnostaisikin kovasti, ovatko Google TV -käyttöjärjestelmällä varustetut televisiot lähtökohtaisesti yhtä kädettömiä, vai onko tässä merkki- ja mallikohtaisia eroja.
Riippuu varmaan paljon merkistä ja mallista onko vehjettä optimoitu lainkaan tai edes jonkin verran 50Hz alueelle. Takavuosina tuo oli hyvinkin yleistä varsinkin videotykeissä, että ne oli puhtaasti tehty 60Hz alueelle.
Toinen juttu, että todennäköisesti lähes kaikki TV:t osaa TV-lähetykset täällä nykyisin näyttää 50Hz tai sen kerrannaisilla mutta apit on sitten eri juttu kokonaan. Tuossa tulee käyttiksen ominaisuudet ja onko kaikki sen toimintoja otettu käyttöön ja sitten vielä appien tekijät. Itse näkisin nuo TV:n apit eräänlaisena pakkopullana nykyisin, että pitää joka laitteeseen ympätä ja pyörittää niitä vajaatehoisella prossulla ja lopputulos on se, että kuva näkyy ja se 99% katsojista kelpaa vaikka se olisikin toistettu päin persettä. Noihin tuskin panostetaan juuri lainkaan tuotekehitystä.

Chromecastilla ongelman saa tietysti kierrettyä vaihtelemalla itse asetuksista tarpeen mukaan 24p/50p/60p-ulostuloa (tai monien suoratoistopalveluiden osalta käyttämällä Kodia), mutta television omaa sovellusta käyttäessä ei varmaankaan pääse asetuksista pakottamaan haluttua virkistystaajuutta?
Ei varmasti TV:n omissa apeissa voi pakottaa viristystaajuutta, ne joko tottelee TV:n kuva-asetuksen toimintoja esim. toistaa 50Hz tai 24p materiaali oikein tai sitten ei ja tuossa vielä appikohtaiset rajoitukset päälle, joten mitään takeita ei ole. Mutta tosiaan esim. Apple TV 4K maksaa jotain 150 euroa ja siinä on moninkertaisesti tehokkaampi naurettavasti ylimitoitettu suoritin joka osaa kaikki temput oikein. Muistelen esim. tuolla Flatpanelsin testeissä olleen mitattuna uusien televisioiden suorittimien tehoja ja ne ovat olleet murto-osan Apple TV 4K 1. gen vehkeen (siis se A10X pohjainen jota ei ole enää vuosiin myyty, nykyisin on 3. gen malli paljon tehokkaammalla suorittimella) tehoista.

Ilmeisesti erillisessä Chromecastissakin pitää vielä käsin valita ulostulo. Oli vuosia sitten viimeksi tuollainen käytössä mutta aika vaivalloinen se taisi olla silläkin käyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Vanhukselle mahdollisimman yksinkertaista televisiota antenniin, missä on myös mahdollisimman yksinkertainen kaukkari? Ei siis mitään kursoriohjausta tai hipaisukytkimiä. Nopea toiminta ja mahdollisimman yksinkertainen käyttöliittymä. Ei muuta käyttöä kuin perinteiset tv-ohjelmat, ei mitään suoratoistoa ja mahdollisimman vähän älytoimintoja sotkemaan.

Kokoluokka tyyliin 55-60" ja hintakatto jossain 1000e huitteilla. Löytyykö moista? Nyt olisi hyvä sauma saada vielä BF-hintaankin.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 644
Viestejä
5 104 419
Jäsenet
81 683
Uusin jäsen
Euforinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom