• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 872
AMIA bombing, kyllä vaan Iran on murhannut juutalaisia ulkomailla. Argentiinalla pidätysmääräykset valmiina joukolle Iranin johtajia. Loput syylliset Israel ilmeisesti jo listinyt.

Quds-joukkojen tehtävä on levittää islamilaista vallankumousta ulkomailla.

Trumpin paras päätös koko kaudella.
Siellä on jo uusi Quds johtaja. Trumpin paras päätös koko kaudella siis on murhata liitolaismaan alueella diplomaattista koskemattomuutta nauttiva henkilö ja Irakin pääminsterin alla toimivan järjestön johtaja ja samalla menettää tämä liittolaismaa ja sen mukana diilit sen valtavista öljyvaroista. Mahtaa olla aikamoisia ne muut päätökset...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 601

Toista Suleimania ei tule. Myös irakilaista virkaveljeään on kutsuttu korvaamattomaksi. Tutki asiaa jos et usko.

Terroristi sai terroristin kohtalon. Vain sinisilmäiset trump-vihaajat triggeröityvät tästä.

Suleimanin tavoitteena oli hallita koko Irakia. Mieti sitä, jos huolehdit öljydiileistä.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Siellä on jo uusi Quds johtaja.
Jolla ei ole samaa kokemusta kuin edeltäjällään. Ja tietää mitä on odotettavissa hänellekin, kunhan riittävästi perseilee.

Trumpin paras päätös koko kaudella siis on murhata liitolaismaan alueella diplomaattista koskemattomuutta nauttiva henkilö ja Irakin pääminsterin alla toimivan järjestön johtaja ja samalla menettää tämä liittolaismaa ja sen mukana diilit sen valtavista öljyvaroista. Mahtaa olla aikamoisia ne muut päätökset...
Ko. henkilö on terrorismin aloittaja/tukija, lukuisissa alueen maissa. Aivan turha yrittää selittää kyseessä olleen jotenkin arvostettava henkilö.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Pompeo ehtikin jo korjailla Trumpia ettei hän tarkoittanut uhkauksellaan iskeä kulttuurikohteisiin. Kuinkas ollakaan, Trump itse "korjasi" asian sanomalla seuraavaa:

Tämän lisäksi hän ilmoitti, että hänen twiittinsä toimivat tästä eteenpäin ilmoituksena kongressille varsinaisten neuvottelun sijasta:

Oikeastihan kongressin olisi saatava edes ilmoitus 48 tuntia ennen toimenpiteitä. Kukas sitä psykologista arviota ehdottikaan..
Eikös tässä nyt käy niin, että Yhdysvaltain politiikka ja sodanjulistukset sun muut on nyt yhden "liberaalin vasemmistolaisen" uusmediafirman käsissä? Ymmärtääkseni Trumppikin on Twitterille edelleen vain käyttäjä vaikka poliitikkona nauttiikin vähän laajempaa sananvapautta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 166
Sinänsä tuntuu taktiikka toimivan, kun möläyttelee typeryyksiä ja koittaa aloittaa sotaa niin puheenaihe siirtyy persikoinnista muualle.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Sinänsä tuntuu taktiikka toimivan, kun möläyttelee typeryyksiä ja koittaa aloittaa sotaa niin puheenaihe siirtyy persikoinnista muualle.
Olishan se tietty jos Trumpilla olisi OIKEASTI valta päättää ja pommittaisi jonkun unesco-kohteen niin sotarikos voisi tuoda lisäpontta syytteisiin :)
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 360
Pompeo ehtikin jo korjailla Trumpia ettei hän tarkoittanut uhkauksellaan iskeä kulttuurikohteisiin. Kuinkas ollakaan, Trump itse "korjasi" asian sanomalla seuraavaa:

Tämän lisäksi hän ilmoitti, että hänen twiittinsä toimivat tästä eteenpäin ilmoituksena kongressille varsinaisten neuvottelun sijasta:

Oikeastihan kongressin olisi saatava edes ilmoitus 48 tuntia ennen toimenpiteitä. Kukas sitä psykologista arviota ehdottikaan..
Veikkaan että ainakin Putin, Kim Jong Un, Erdogan ja Xi JinPing naureskelevat tyytyväisenä kuinka nopsaan yksi mies saa paskottua maansa.
 
tuoppi´

Kapitalisti
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 718
Sinänsä tuntuu taktiikka toimivan, kun möläyttelee typeryyksiä ja koittaa aloittaa sotaa niin puheenaihe siirtyy persikoinnista muualle.
Persikointi taitaa olla muutenkin jäissä nyt. Demokraatit ei halua viedä sitä senaatin käsittelyyn, koska se siellä kuitenkin hylättäisiin.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Persikointi taitaa olla muutenkin jäissä nyt. Demokraatit ei halua viedä sitä senaatin käsittelyyn, koska se siellä kuitenkin hylättäisiin.
Joko Trump voidaan valita suoraan seuraavalle kaudelle? Sehän on jo nyt selvää, että demokraateilla ei ole ketään, jota edes kehtaisi laittaa Trumpin lahdattavaksi väittelyissä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Joko Trump voidaan valita suoraan seuraavalle kaudelle? Sehän on jo nyt selvää, että demokraateilla ei ole ketään, jota edes kehtaisi laittaa Trumpin lahdattavaksi väittelyissä.
Pitäisi saada sellainen moderaattori väittelyyn, joka saisi tämänkin foorumin asialliseksi. Trumpin kanssa on helppo väitellä jos pitää pysyä asiassa, nojautua faktoihin ja jos joku pistää jäähylle henkilökohtaisuuksista, ihan kuin... :vihellys:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Ihan samalla logiikalla, kuin että Trump voi samaan aikaan listiä Venäjän tärkeän liittolaisen tärkeimmän kenraalin ja olla siitä huolimatta Venäjän kätyri.
Sehän olisikin aivan poikkeuksellista, että seuraavana jonossa olevat komentajat olisivat Venäjämielisempiä kuin edeltäjä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 166
Ihan samalla logiikalla, kuin että Trump voi samaan aikaan listiä Venäjän tärkeän liittolaisen tärkeimmän kenraalin ja olla siitä huolimatta Venäjän kätyri.
Venäjän koko syy olla tuollapäin sotkemassa on se että sekasorron aikana öljyn hinta nousee. Putinia ei haittaa jos trump onnistuu sekasorron lisäämisessä ja vielä kun toteutus menee niin ettei kremlin tarvitse tuota tehdä itse niin se on win/win.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Ja nyt kun jenkit ovat töpeksineet diplomaattiset suhteet myös Irakiin, niin Lähi-itä on entistä suuremmalla todennäköisyydellä pelattu Putinin pussiin.
Lähi-itä perseilee ihan omassa liemessään. Ei ne tule toimeen pidemmän päälle kenenkään kanssa. Jopa sisäisesti ovat eri ryhmissä ja jos ei mitään muuta löydy (lähialueet on islamissa), niin sitten tappelevat keskenään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 879

Onkohan maailmassa muuta aluetta, johon ulkopuoliset olisi sekaantuneet yhtäpaljon tai enemmän kuin lähi-itä?
Joka tapauksessa Trump sotkee taas omaan tyyliinsä kuin tuuliviiri. Käsittämättömän typerä mies.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Onkohan maailmassa muuta aluetta, johon ulkopuoliset olisi sekaantuneet yhtäpaljon tai enemmän kuin lähi-itä?
Joka tapauksessa Trump sotkee taas omaan tyyliinsä kuin tuuliviiri. Käsittämättömän typerä mies.
Islam on hyvä rauhattomuusimuri ja ongelmien lähtökohta ja tuollahan se syntyi 600 luvun alussa, joten on luonnollista, että tuolla on ollut rauhatonta ja tulee olemaankin, niinpitkään, kun Islam vain siellä vaikuttaa, eikä kehity mihinkään..

Aivan sama, kuka USAn presidentti on, kyllä tuolla luodaan ongelmia...
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Venäjän koko syy olla tuollapäin sotkemassa on se että sekasorron aikana öljyn hinta nousee. Putinia ei haittaa jos trump onnistuu sekasorron lisäämisessä ja vielä kun toteutus menee niin ettei kremlin tarvitse tuota tehdä itse niin se on win/win.
Oletko siis sitä mieltä, että Putin käskytti Trumpin tappamaan Soleimanin?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Oletko siis sitä mieltä, että Putin käskytti Trumpin tappamaan Soleimanin?
Trump on just sopivan tyhmä tehdäkseen haluttuja asioita kevyellä ohjailulla. Käskyjä tuskin tarvitaan.

Joskus Dan Quaylea pidettiin poikkeuksellisen tyhmänä ja oli sentään vain varapresidentti. Meneeköhän Civilization VII:ssä lopun pistetaulukon alapää uusiksi :)
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 465

Eiköhän Iranin kohdalla USA:n ulkopolitiikasta päätä Netanyahu ja Salman bin Abdul-Aziz Al Saud, kunhan vain hinnasta päästään sopuun...
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Trump on just sopivan tyhmä tehdäkseen haluttuja asioita kevyellä ohjailulla. Käskyjä tuskin tarvitaan.
Kun katsoin tämän Tim Pool:n videon, niin olin varma että tästä säikeestä löytyy näitä logiikan ihmelapsia, jotka samaan aikaan uskovat kahteen täysin epäyhteensopivaan teoriaan. Enkä joutunut pettymään :rofl:

Leftists ACTUALLY Argue Trump Works For Russia But Is Starting World War Three With Them??

Onko teidän TDS niin syvää, että se sumentaa kaiken aivotoiminnan vai tiedättekö vaan maailmanpolitiikasta näin käsittämättömän vähän?

Iran on Venäjän liittolainen. Venäjä on iät ajat tukenut Irania kaikessa mitä se maa tekee. Jopa Syyriaan Venäjä tuli avuksi. Venäjän etujen mukaista ei ole alkuunkaan se, että Iranin jihad-sotapolitiikan pääarkkitehti kuolee. Se heikentää Iranin otetta Syyriasta, Jemenistä ja Irakista ja samalla Venäjän vaikutusvaltaa. Joten päivänselvää on se, että Venäjä ei halunnut tappaa Soleimania.

Kun Trump käski tappaa Soleimanin, se on aika helvetin iso osoitus siitä että kaikki nämä jo aikaisemmin vääriksi todetut kolluusioväitteet ovat vielä kirkkaammin täydellistä potaskaa.
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 360
Eiköhän Iranin kohdalla USA:n ulkopolitiikasta päätä Netanyahu ja Salman bin Abdul-Aziz Al Saud, kunhan vain hinnasta päästään sopuun...
Juu, eikös Trump käyttänyt veto-oikeuttaan että sai solmittua hetki sitten sen yli $8mrd asekaupat Saudien kanssa. Tuossapa siihen olikin linkki:
Yhdysvaltain senaatti epäonnistui torppaamaan asekaupat Saudi-Arabian kanssa – kongressissa pelätään, että aseita käytetään siviilejä vastaan
Tuo on jo aika reippaasti rahaa, mutta sen varsinaisen kakun Trump sopi jo vuonna 2017 eli $110+300mrd Saudien kanssa:
Trump allekirjoitti jättimäiset asekaupat Saudi-Arabiaan
Eli bisnestähän tämä, kannattaa USA:nkin pitää huoli että tuolla on aina sopivasti asiat perseellään, niin menee tykit kaupaksi. Toisin sanoen vievät veronsa sitten suoraan öljynä tai sen jälkeen kun paikalliset ovat öljyn pumpanneet ylös ja tehneet siitä rahaa.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Joko Trump voidaan valita suoraan seuraavalle kaudelle? Sehän on jo nyt selvää, että demokraateilla ei ole ketään, jota edes kehtaisi laittaa Trumpin lahdattavaksi väittelyissä.
Mutta 2020 vaaleissa Putin ei voi vaikuttaa USA:n vaaleihin, niin mahtaakohan Trump pärjätä? En tiedä sitten kuinka monta prosenttia ääniä Trump sai Venäjän avulla, että vaikuttiko se kuinka paljon.
 
inexcess

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 574
Käytännössähän jenkit kauppaa armeijaa sotilaileeen "puolusta isänmaatasi" mutta käytännössä jenkkien armeija on palkkaarmeija joka puolustaa osakkeenomistajien sekä eliitin pääoman tuottoprosenttia ympäri maailmaa. Kun trump hehkuttaa että "me viemme niiden öljyn korvauksena" niin kuka vie? Kuka saa rahat siitä öljystä?
Näissä kahdessa lauseessa on enemmän sisältöä kuin moni arvaa. Eihän perusjenkki hyödy näistä kaukomaiden sodista millään tavalla. Köyhien perheiden poikia palaa sinkkuarkuissa tai vammautuneena kotiin. Kaikki jenkit osallistuvat kollektiivisesti verojen muodossa Yhdysvaltojen tähtitieteellisen +0,7 triljoonan dollarin puolustusbudjetin kuluihin. Näistä rahoista suuri osa valuu eliitille, joka omistaa Yhdysvaltojen aseteollisuuden ja paljon muuta.

Olen aiemmin pitänyt Trumppia suhteellisen riippumattomana toimijana Yhdysvaltojen sisällä, ainakin moniin edeltäjiinsä verrattuna. Venäjä-sidonnaisuuksia en tässä kommentoi, enkä usko niillä olevan merkittävää vaikutusta Iran-caseen.

Soleimanin isku saattoi paljastaa Trumpin pelkäksi "deep staten" asiamieheksi. Isku on monistakin syistä järjetön Yhdysvaltojen valtion kannalta, mutta hyvin suotuisa Yhdysvaltojen aseteollisuudelle. Mikäli isku pitkässä juoksussa johtaa Iranin valtaamiseen, on tämä suoranainen Jackbot yhdysvaltalaiselle eliitille: Iranin ja Irakin luonnonvarat vapaasti hyödynnettävissä + muut positiiviset vaikutukset päälle.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 294
Isku on monistakin syistä järjetön Yhdysvaltojen valtion kannalta, mutta hyvin suotuisa Yhdysvaltojen aseteollisuudelle. Mikäli isku pitkässä juoksussa johtaa Iranin valtaamiseen, on tämä suoranainen Jackbot yhdysvaltalaiselle eliitille: Iranin ja Irakin luonnonvarat vapaasti hyödynnettävissä + muut positiiviset vaikutukset päälle.
Ehkäpä Soleiman murhattiin, koska se oli the right thing to do? Ehkä on yllättävämpää, että tyyppi murhattiin vasta nyt. On se mun ymmärtääkseni ollut tappolistalla jo pitkään, mutta ehkä odoteltiin sopivaa saumaa.

Hyödyt/haitat on hyvin monimutkainen ja filosofinenkin kysymys, ja saattaahan tästä seurata molempia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 833
Asia varmaankin selviää, kun luet muunkin postauksen, etkä vain yhtä riviä, niinkuin ilmeisesti teit, kun kerran yhden rivin lainasit..
Ihmettelin siis tuota "teidän"-sanaa, mutta siinähän kohteliaasti vain teititeltiin Jurppiita. My bad.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 456
Ehkäpä Soleiman murhattiin, koska se oli the right thing to do? Ehkä on yllättävämpää, että tyyppi murhattiin vasta nyt. On se mun ymmärtääkseni ollut tappolistalla jo pitkään, mutta ehkä odoteltiin sopivaa saumaa.
Sopiva sauma tuli kun Soleimani oli tuomassa Iranin vastausta Saudia-arabian viestiin.
Hänellä piti olla samana aamuna tapaaminen Irakin PM:n kanssa.

Olikohan joku Irakissa vuotanut hänen tulosta, tai jopa että Saudi-arabien viesti oli jonkinlainen ansa.

edit. Kyseessä oli jonkinlainen Saudien rauhansopimustarjous johon Soleimani oli tuomassa myöntävän vastauksen Iranilta.
 
Viimeksi muokattu:

BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Eihän perusjenkki hyödy näistä kaukomaiden sodista millään tavalla. Köyhien perheiden poikia palaa sinkkuarkuissa tai vammautuneena kotiin.
Menee vähän offtopiciin, mutta oli joskus kevyesti herättävä kokemus olla Texasissa kun menin pelaamaan biljardia paikalliselle salille kaverin kanssa. Siinä pelaillessa viereiseen pöytään tuli viisi max 20v sälliä armeijan ruskeissa ja jokaiselta puuttui joku ruuminosa (käsi tai jalka). Ilmeisesti niillä oli joku vammautuneiden veteraarien miitti, mutta kyllä sitä jäi vähän miettimään että itse saman ikäisenä keskittyi opiskeluun ja pilden jahtaamiseen. Valitettavasti en nähnyt mitään hienoa siinä että ovat joutuneet tekemään noin nuorena tekemään ison uhrauksen jonkun haista paska sodan takia, jolla ei ole mitään tekemistä isänmaan puolustamisen kanssa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 468
Olisi myös hauska kuulla välillä näiltä suurimmilta USA:n kritisoijilta, että mikä sitten olisi USA:lta oikea ratkaisua kyseisessä maailman kolkassa? Sillä jos USA vetäytyy alueelta kokonaan ja jättää islamistit ja Iranin mellastamaan miten haluaa saa se syyt päällensä tästä sekasorrosta, kun jätti alueelle ns. valtatyhjiön, ja jos taas pysyy alueella ja jatkaa sotimista siitäkin tulee syyt päälle että väärin sodittu. Mikä siis on teidän super fiksujen eurooppalaisten kirjoittelijoiden ratkaisu tähän? Vai peesaatteko vain kotimaisia poliitikkoja jotka höpisevät loputtomasti jotain tyhjää neuvotteluista ja YK:n roolista ihan niin kuin niitä osapuolia jotka katsovat voivansa jäädä voitolle tuolla tuollainen diskuteeraus kiinnostaisi.
 
"Joutua" on ehkä väärä sana, koska USA:ssa ei ole asevelvollisuutta. Ihan vapaaehtoisesti ovat hommiin menneet ja saaneet siitä kohtuuhyvää palkkaa + edut.

Suomalaisiakin on jopa kaatunut Afganistanissa, ja sekin on vähän sama asia. Mutta kyllä mä näen että lähtökohtaisesti yritämme läntisten kavereidemme kanssa luoda parempaa maailmaa ja täytyy antaa suuri tunnustus näille uhrauksille.
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 360
Menee vähän offtopiciin, mutta oli joskus kevyesti herättävä kokemus olla Texasissa kun menin pelaamaan biljardia paikalliselle salille kaverin kanssa. Siinä pelaillessa viereiseen pöytään tuli viisi max 20v sälliä armeijan ruskeissa ja jokaiselta puuttui joku ruuminosa (käsi tai jalka). Ilmeisesti niillä oli joku vammautuneiden veteraarien miitti, mutta kyllä sitä jäi vähän miettimään että itse saman ikäisenä keskittyi opiskeluun ja pilden jahtaamiseen. Valitettavasti en nähnyt mitään hienoa siinä että ovat joutuneet tekemään noin nuorena tekemään ison uhrauksen jonkun haista paska sodan takia, jolla ei ole mitään tekemistä isänmaan puolustamisen kanssa.
Olen saanut sellaisen kuvan että noiden sotaveteraanien kohtalo ei ole kovin hääppöinen tuolla. Monia on kodittomina tai muuten vain hunningolla. Parikymmentä veteraania lähtee joka päivä oman käden kautta.

Tietty sinne asepalvelukseen mennee todennäköisesti ne ei-niin-koulutetut tyypit tai kurjemmista oloista tulevat, niin se seinä on sitten vastassa vain vähän myöhemmin (kun on se käsi tai jalka ammuttu irti). Sinänsä hyvä pointti ylempänä se, että niitä sotimisista saatua öljyjä tai muita voittoja voisi ohjata enemmän noiden sotaveteraanien hoitamiseen. Tuossa oli aika karua tekstiä nykytilanteesta:
US veterans and their unique issues: enhancing health care professional awareness
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
PS. Odotan edelleen vastauksiasi aiempaan keskusteluumme viitaten, johon ehdin jo pistää jatkoakin.
En valitettavasti ehdi vastata joka kohtaan. Se 5 min mitä minulla tässä nyt on, niin käsittääkseni minua kritisoitiin siitä kuinka se ei merkkaa mitään että alimmat palkkaluokat saivat prosentuaalisesti suuremmat korotukset, kun ylemmät saavat pienemmällä prosentilla suuremman absoluuttisen määrän rahaa. Jos näiden kritisoijien mielestä vakioprosentti olisi ollut parempi, niin ne ylemmät olisivat saaneet vielä enemmän.

Sitten sinulla oli tämä artikkeli, jossa lueteltiin muutama regulatory rollback, jota joukko asiantuntijoita kritisoi: 'Ideology Trumping Science': Independent Advisory Board Says Trump EPA Is Ignoring Scientific Evidence as It Shreds Regulations

Se, että sivu alkaa klassisella "kuvataan vesihöyryä ilta-aurinkoa vasten" -trikillä vähentää tuon sivun painoarvoa heti. Samoin se, että Union of Concerned Scientists -ekojärjestö jeesustelee siinä kuinka hallinnossa ideologia menee tieteen ohi. Heillä lienee tuohon toimintaan ilmeisesti patentti.

Mitä vielä? Se, että demokraatit ovat mukamas taas löytäneet jotain huikeita todisteita ja gamechangereita? Usko näihin on kyllä kumman kovaa kun aikaisemmat villit väitteet (kuten esim. Venäjä-kolluusio) ovat osoittautuneet täydeksi potaskaksi.

Nyt töihin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 212
"Joutua" on ehkä väärä sana, koska USA:ssa ei ole asevelvollisuutta. Ihan vapaaehtoisesti ovat hommiin menneet ja saaneet siitä kohtuuhyvää palkkaa + edut.
Usein sinne päädytään nimenomaan yhteiskuntaluokista, jossa ne kokonaisedut ylittää sen palkan arvon. Eli ovat köyhistä ja kouluttamattomista oloista ja koska armeija tarjoaa asumisen, terveydenhuollon ja mahdollisuuden koulunkäyntiin on se houkuttelevaa. Missään muissa länsimaissa ei jenkkiarmeija pystyisi rekrytoimaan samalla tehokkuudella kun ihmisillä on jo valmiiksi nuo yhteiskunnan puolesta.

Muutamia tuttuja jenkeissä ja ovat todella kansallismielisiä ja armeijaakin arvostetaan, samalla kuitenkin tiedostavat etteivät omia lapsiaan haluaisi armeijaan ja ovat tyytyväisiä että voineet tarjota lapsilleen mahdollisuuden länsimaiseen elämänlaatuun ilman armeijaa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olisi myös hauska kuulla välillä näiltä suurimmilta USA:n kritisoijilta, että mikä sitten olisi USA:lta oikea ratkaisua kyseisessä maailman kolkassa? Sillä jos USA vetäytyy alueelta kokonaan ja jättää islamistit ja Iranin mellastamaan miten haluaa saa se syyt päällensä tästä sekasorrosta, kun jätti alueelle ns. valtatyhjiön, ja jos taas pysyy alueella ja jatkaa sotimista siitäkin tulee syyt päälle että väärin sodittu. Mikä siis on teidän super fiksujen eurooppalaisten kirjoittelijoiden ratkaisu tähän? Vai peesaatteko vain kotimaisia poliitikkoja jotka höpisevät loputtomasti jotain tyhjää neuvotteluista ja YK:n roolista ihan niin kuin niitä osapuolia jotka katsovat voivansa jäädä voitolle tuolla tuollainen diskuteeraus kiinnostaisi.
Itse olen suuri Yhdysvaltojen ystävä mutta Trump on täysi pelle ja täysin sopimaton hommaansa. Esittämääsi asiaa pitää kuitenkin tarkastella kahdelta kantilta, USA:n yleisen suurvaltapolitiikan kannalta ja sitten Trumpin tekojen.

Yleisellä tasolla voisi idealistisesti sanoa, että valitse liittolaisesi ja pidä niistä kiinni. Älä aseista jokaista ryhmittymää yksitellen ja sitten vaihda puolta. Ja se "do no evil" mutta jos teet niin tiedät, että suuri osa paskaa on sitten omien toimiesi seurausta ja sitten on turha huudella näitä "miten tää sitten olis pitänyt tehdä?!?".

Trumpin kohdalla toimii pitkälti "älä toimi kuin idiootti". Älä pasko siellä missä syöt, pidä liittolaistesi puolta myös kun olet saanut sen mitä halusit. Kurdien hylkääminen oli yksi juttu kun Turkki olisi pysynyt aisoissa ihan sillä, että pohjoisessa Syyriassa on Yhdysvaltojen tukikohtia. Nyt "murhattiin" kolmannen osapuolen korkea upseeri "liittolaismaassa" ilmeisen varoittamatta ohjusiskussa, jossa kuoli myös liittolaismaan kansalaisia, tilanteessa joka oli jo valmiiksi räjähdyspisteessä. Paljonko rahaa ja ihmishenkiä USA on Irakiinkin puskenut jälleenrakennus- ja liittolaistoiminnassa ja nyt näyttäisi siltä, että kaikki sekin paskottiin hetkessä. "Älä ole kusipää" auttaa myös pitkälle, Saudien edessä nöyristely salamurhan jälkeen on jotain käsittämätöntä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 872
Kun katsoin tämän Tim Pool:n videon, niin olin varma että tästä säikeestä löytyy näitä logiikan ihmelapsia, jotka samaan aikaan uskovat kahteen täysin epäyhteensopivaan teoriaan. Enkä joutunut pettymään :rofl:

Leftists ACTUALLY Argue Trump Works For Russia But Is Starting World War Three With Them??

Onko teidän TDS niin syvää, että se sumentaa kaiken aivotoiminnan vai tiedättekö vaan maailmanpolitiikasta näin käsittämättömän vähän?

Iran on Venäjän liittolainen. Venäjä on iät ajat tukenut Irania kaikessa mitä se maa tekee. Jopa Syyriaan Venäjä tuli avuksi. Venäjän etujen mukaista ei ole alkuunkaan se, että Iranin jihad-sotapolitiikan pääarkkitehti kuolee. Se heikentää Iranin otetta Syyriasta, Jemenistä ja Irakista ja samalla Venäjän vaikutusvaltaa. Joten päivänselvää on se, että Venäjä ei halunnut tappaa Soleimania.

Kun Trump käski tappaa Soleimanin, se on aika helvetin iso osoitus siitä että kaikki nämä jo aikaisemmin vääriksi todetut kolluusioväitteet ovat vielä kirkkaammin täydellistä potaskaa.
Ainaostaan täysi idiootti luulee että Venäjä soitisi Yhdysvaltoja vastaan Iranin tähden. Ei Venäjä tee Israelillekkaan mitään vaikka se pommittaa Syyriassa (joka on Venäjän liittolainen ja jossa on Venäjän sotilastukikohtia, toisin kuin Iranissa) Syyrian ja Iranin kohteita monta kertaa kuukaudessa. Venäjälä on ongelmia omasta takaa tarpeeksi, sillä ei ole yksinkertaisesti varaa sotaan muiden puolesta. Sensijaan se vain hyötyisi Iranin sodasta öljyn hinnan nousun takia, ja kiihtyvällä aseituksen tarpeella lähi-idässä.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 851
Suleimanin murha oli ihan oikeutettu. Tapa vain väärä. Varmasti olisi voitu hoitaa vaikka Iranin alueella erikoisjoukkojen toimesta tai vaikka sitten Irakissa joidenkin tuntemattomien tekemänä murhana. Nyt se tehtiin näyttävästi ja murhaajaa ei peitelty vaan pistettiin twitteriin Yhdysvaltojen lippu. Ongelmien vähentämisen sijaan oikein haettu provosointia/sohaistu muurahaispesää.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 518
Jos Trump kerran listi vaarallisen terroristin ja tuo sillä vakautta ja turvaa, niin olisi kohtuullista luetella ainakin tärkeimmät (ja ehkä myös törkeimmät) terroriteot mitä Iran on suorittanut Usaa kohtaan. Muistini mukaan shiiat ovat olleet kuitenkin vähän arkoja näissä hommissa. Ehkä tuollainen toverillinen kannustus auttaa tuohon vajeeseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 496
Eiköhän siellä taustalla ole ollut kaikenlaista operaatiota USA:ta vastaan, joita kyseinen kenraali on johtanut ja hyväksynyt. Nyt vaan taisi tulla mitta täyteen suurlähetystön hajottamisen vuoksi. Trumpilla on myös oma poliittinen tilanne sellainen, että näyttävä vasta-isku vie kaivatusti huomiota muualle.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jos Trump kerran listi vaarallisen terroristin ja tuo sillä vakautta ja turvaa, niin olisi kohtuullista luetella ainakin tärkeimmät (ja ehkä myös törkeimmät) terroriteot mitä Iran on suorittanut Usaa kohtaan. Muistini mukaan shiiat ovat olleet kuitenkin vähän arkoja näissä hommissa. Ehkä tuollainen toverillinen kannustus auttaa tuohon vajeeseen.
Bushilla oli pakkomielle Irakia kohtaan. Trumpilla on pakkomielle Irania kohtaan. Kohta jollain varmaan Saudeja kohtaan jne. Kaikki aseistetaan vuorotellen ja sitten hylätään kun suunta muuttuu uuden presidentin myötä tai jo sen aikana. Ei noiden kurmoottaminen automaattisesti ole väärin mutta tässä tapauksessa homma hoidettiin niin päin persettä kuin voi kuvitella. Teko oli käytännössä murha ja rikkoo ymmärtääkseni jopa Yhdysvaltojen omaa lakia jos Suleimanin katsotaan olleen poliittinen toimija. Samalla suututettiin liittolainen, johon on kaadettu rahaa ja ihmishenkiä vuosikymmenten ajan.
 
Siinähän tuo kiteytettynä. Kuitenkin Saudien kanssa USA tulee olemaan hyvä pataa vielä pitkään koska tosiaan pari vuotta sitten kirjoittelivat sen 400mrd:n asevientisopimuksen, joka on jaksotettu noin kymmenelle vuodelle. Sen jälkeen tietty ellei uutta rahaa jenkkeihin tule, niin voihan sitä mesota vähän Saudienkin kanssa. Toisaalta se voi olla vähän hankalampaa kun on ensin toimittanut omaa high-end asetekniikka sinne tuolla summalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 935
Viestejä
4 232 227
Jäsenet
71 122
Uusin jäsen
jjrautio

Hinta.fi

Ylös Bottom