• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Nyt tuli ilmi että pian tämän jälkeen Trumpin lakeijat kävivät putsaamassa lääkärin vastaanoton DJT:n terveystiedoista, niin hänen nimellään kuin myös hänen pseudonyymeillään tehdyistä tutkimuksista.
Siis jotkut Trumpin palkkaamat tyypit eikä esimerkiksi turvallisuuspalvelu? Kuulostaa kyllä hitusen laittomalta ja aika uskomattomalta. Trumpista puhutaan niin paljon kaikkea sontaa, että tällaiset oikeasti kyseenalaiset temput jäävät kaiken kohinan peittoon.
Ja onko todella niin, että jenkeissä voi edelleenkin olla kaikki jossain paperilla ja senkus käy hakemassa pois?

Sekin kuulostaa aika oudolta, että pressan lääkärinä on ties mikä eikä Valkoisessa Talossa ole talon omaa lääkäriä tai vastaavaa systeemiä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Sekin kuulostaa aika oudolta, että pressan lääkärinä on ties mikä eikä Valkoisessa Talossa ole talon omaa lääkäriä tai vastaavaa systeemiä.
Jostain syystä maan tapaan kuuluu vaihtaa kaikki virkamiehetkin suunnilleen kun valta vaihtuu. Ja sitten vielä se, että moni oli haluton Trumpille työskentelemään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 470
Sekin kuulostaa aika oudolta, että pressan lääkärinä on ties mikä eikä Valkoisessa Talossa ole talon omaa lääkäriä tai vastaavaa systeemiä.
Pressan lääkäri on kyllä ihan virkatoimi jota hoitaa laivaston upseeri.
Tuo yksi lääkäri josta puhutaan oli Trumpin lääkäri ennen kuin siitä tuli pressa.

Taaskin Ronny Jackson joka oli ehdolla VA:n johtajaksi on laivaston upseeri ja palveli jo Obaman aikana presidentin lääkärinä.

*edit* Korjaus, lääkäri ei välttämättä aina ole laivastosta. Voi olla myös siviili mutta työnkuvasta johtuen yleensä upseeri.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kaikki kunnia osallisille sinä päivänä kun ne ydinaseet todistettavasti puretaan ja kehityslaitokset ajetaan alas (ei toimintahäiriön vuoksi kuten nyt).
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Kaikki kunnia osallisille sinä päivänä kun ne ydinaseet todistettavasti puretaan ja kehityslaitokset ajetaan alas (ei toimintahäiriön vuoksi kuten nyt).
Eiköhän ne ohjustestit ole testattu. Siirtynevät tietokonesimulaatioon. Länsimaiden on hankalampi seurata ydinaseohjelman edistystä ja voi myös johtaa pakotteiden purkamiseen. PK voittaa, länsimaat häviävät.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Eiköhän ne ohjustestit ole testattu. Siirtynevät tietokonesimulaatioon. Länsimaiden on hankalampi seurata ydinaseohjelman edistystä ja voi myös johtaa pakotteiden purkamiseen. PK voittaa, länsimaat häviävät.
Se voi olla mutta totuus on, että mitään ei ole tapahtunut, mistä PK ei voisi pakittaa halutessaan lähtöruutuun. Ajanpeluu ei ole mikään uusi taktiikka.

Propagandakaiuttimien purkaminen? :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
23
Mielenkiintoista. Mitä luulet että Mueller saisi irti kun Trump kopioi Clintonien käsikirjaa ja vastaa jokaiseen kysymykseen "I do not recall" tai sitten muokkaa sen omanlaisekseen "I was making America great again"?
Robert alkaa olemaan aika syvissä vesissä..1½v tutkittu ja mitään oikeasti kriminoivaa ei ole löytynyt, kun se olisi jo käytetty.
 
Päin vastoin. Vaikka mitä mielenkiintoista on löytynyt, vaikkei nyt Trumpista itsestään. Väärin tutkittu kun löytyi sellaista, mitä ei edes osattu etsiä?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
23
Päin vastoin. Vaikka mitä mielenkiintoista on löytynyt, vaikkei nyt Trumpista itsestään. Väärin tutkittu kun löytyi sellaista, mitä ei edes osattu etsiä?
Kerro lisää näistä mielenkiintoisista löydöistä ja lisäksi miten ne liittyy alkuperäiseen tutkintaan ja rikokseen mistä Donnyä nyt voitaisiin syyttää?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
23
Tutkittiin kampanjan mahdollisia Venäjä-yhteyksiä. 19 syytettä laitettu vireille, ei olisi pitänyt tutkia? Lue itse lisää: Special Counsel investigation (2017–present) - Wikipedia
Ok, eli nyt listalla on 19 random-nimeä, joista jokainen liittyy jollain tavalla Trumpin kampanjaan? Mukaanluettuna nuo 13 "trollitehtaan" henkilöä, joita taatusti ei luovuteta USAan.

Miten tämä nyt vaikuttaa Trumpiin? Mikä on end-game tässä?

edit. Lisätään vielä nyt, että missä ne oikeat todisteet Trumpin kytköksistä on? Vähintään sama määrä löytyisi DNC:n vaalikampanjan läpikäynnissä kuraa porukan taustoista, kun aletaan "kunnolla" tutkimaan.
 
Mitä jos seuraisit aihetta jos on noin paljon mielipiteitä? Jos nuo nimet on sulle randomeita niin en voi asialle mitään. Kyseessä kuitenkin Trumpin kampanjan avainhenkilöitä. Ja joo, osaa ei ehkä saada vastuuseen mutta onko se syy olla tutkimatta? Niin ja jos et ole huomannut: Tutkinta on kesken. Siitähän tässä puhutaan :facepalm:

Kerro suoraan jos Trump on sulle joku juttu ja ongelma on lähinnä, että hän voi joutua kuseen?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 632

”Mutku DNC” ja ”noihan on kahvipoikia” on yleensä ne avainsanat, joilla saa bingon. Ja tietenkin ”x kuukautta on jo kulunut”.

Hinnasta puhumisesta antaisin jo erikoismaininnan koska Mueller on käyttänyt jo lähes kahden golf-reissun verran rahaa
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
23
Mitä jos seuraisit aihetta jos on noin paljon mielipiteitä? Jos nuo nimet on sulle randomeita niin en voi asialle mitään. Kyseessä kuitenkin Trumpin kampanjan avainhenkilöitä. Ja joo, osaa ei ehkä saada vastuuseen mutta onko se syy olla tutkimatta? Niin ja jos et ole huomannut: Tutkinta on kesken. Siitähän tässä puhutaan :facepalm:

Kerro suoraan jos Trump on sulle joku juttu ja ongelma on lähinnä, että hän voi joutua kuseen?
edit. Vois opetella lainaamaan oikein..

Seuraan aihetta otsikkotasolla ja kyselen mitä on löytynyt. Et vastannut vieläkään siihen, että mikä on end-game tässä asiassa. Tehdään oletus että nyt löytyisi jotain mullistavaa ja siellä on Trump/Kampanja/Kissat ja koirat jutellut Putinin kanssa seksipuheluita/mitälie "collusionia", niin mitä sitten? Mikä on syyte tällöin? Maanpetos? Silloin varmaan pitäisi muitakin mennä myös DNC:n puolelta linnaan samoilla syytteillä? Pitäisi varmaan löytää jotain todisteita myös siitä, että miten on vaikutettu (muutenkin kuin 13kpl ulkomaisia trolleja).

Miksi hyökkäät noin vahvasti kimppuun, jos sinulla on kaikki aseet käytettävissä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Maanpetos?

Miksi hyökkäät noin vahvasti kimppuun, jos sinulla on kaikki aseet käytettävissä?
Ehkä pikemminkin viraltapano mutta samalla löytyy selvästi monta muutakin rikollista joten hyvä että tutkittiin, vaikkei sen enempää seuraisi.

Ei oikeastaan kiinnosta paskankaan vertaa vetää mitään alkeisoppituntia kirjoittajille, jotka haluavat kovasti osallistua mielipiteineen keskusteluun mutta eivät viitsi omatoimisesti edes perusasioista ottaa selvää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Koreoiden johtajat oli kommunistivitsien mukaan onnellisemman näkösiä käsi kädessä kuin Melania ja Donald koskaan. Eikö komukeilla sen vertaa häpyä löydy, että pitäisivät nyt jo turpansa kiinni, kun miljoonat p-korealaiset ovat heidän ideologiansa pohjalta tapettu ja näännytetty nälkään?

Niin vitun ilkeitä ja kompleksisia ihmisiä hyö. Nobel Donaldille ja toivotaan että Koreat yhdistyy vielä. Se olisi vuosikausiin kivanlaista kehitystä ihmiskunnalle, mitään vastaavaa ei olla nähty Saksojen yhdistymisen jälkeen ja kyse on aivan yhtä tärkeästä asiasta eli että ihmisiä pelastetaan sosialismilta ja kommunismilta.
Pohjois-Korea, tuo maallistuneen liberaalin vasemmiston ihanneyhteiskunta :D Tyhmä ihminen on huono trolli.

Sen sijaan hauska ja nokkela vitsi taisi taas osua ammattiloukkaantujaan, ja pahasti :D
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 140
Sen sijaan hauska ja nokkela vitsi taisi taas osua ammattiloukkaantujaan, ja pahasti :D

Roastaus aiheutti hämmentävän määrän kiukuttelua, jopa koomikon kutsuneiden ihmisten joukoissa. Ihmiset jotka olivat haukkumassa kouluampumisuhreja näyttelijöiksi itkevät nyt joku tekee heistä aiheellista pilaa. :D Erikoisempaa tosiaan että myös monet muut tahot jotka eivät ole asettuneet mitenkään trumpin kannoille asioissa lähtivät mukaan kauhisteluun.

Nyt.fi: Trumpia, tämän hallintoa ja mediaa pilkanneen koomikon esitys juhlaillallisella on noussut katsotuimmaksi koskaan – tässä parhaat vitsit giffeinä
 
Tässä kohdin jopa T_D:n normaalisti täysin kuutamolla olevat tollot oivalsivat, ettei pitäisi nyt itse sortua PC-meininkiin ja kitistä tylystä huumorista koska "hei, me itsehän tehdään sitä jatkuvasti" :D
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 632
Lausunnot vaihtelee sen mukaan mitä vaihtuvat lakimiehet pitävät mahdollisesti vähiten laittomina toimina. Miten voi olla noin vaikeaa vaan puhua totta?
No onko se kiva jäädä historiaan ensimmäisenä virka-aikanaan avioeronneena presidenttinä? Virkaa edeltävien erojen määrässähän on jo melko varmaan ennätys. Ja oliko niin, että Trump on Reaganin lisäksi ainut ylipäätään avioeronnut?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No onko se kiva jäädä historiaan ensimmäisenä virka-aikanaan avioeronneena presidenttinä? Virkaa edeltävien erojen määrässähän on jo melko varmaan ennätys. Ja oliko niin, että Trump on Reaganin lisäksi ainut ylipäätään avioeronnut?
Liekö tuolla sitten enää edes mitään väliä? Jopa uskonnollinen oikeisto katsoo vaikka mitä sormien läpi kunhan toivo abortin rajoittamisesta elää.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 632
Liekö tuolla sitten enää edes mitään väliä? Jopa uskonnollinen oikeisto katsoo vaikka mitä sormien läpi kunhan toivo abortin rajoittamisesta elää.
Rajoittamisesta joka ei koske omia jalkavaimoja, rakastajattaria ja hoitoja.

Mutta eihän sillä ole. Tilastomerkintä ja tarpeeksi pitkällä aikavälillä tultaisiin valitsemaan vaikka mitä ehtoja täyttäviä presidenttejä. Tekopyhyys toki hymyilyttää aina
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olisi tuohon nyt edes jonkin lähteen voinut laittaa, mutta ilmeisesti liian kiire saada otsikko sivulle.
Teksti ilmestyi, lähteenä näköjään Dolanin oma twitteri.

Koomisintahan tässä koko sirkuksessa on, että kukaan tuskin epäilee Trumpin panneen Stormyä ja montaa muutakin naista avioliittonsa aikana.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 152
Onhan Trumpissa jotain hyvääkin, mutta eniten ärsyttää jatkuva valehtelu ja käsittämätön narsismi.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 632
Eikös ole pienempi paha sanoa että tuli maksettua, koska siinä vaihtoehdossa Cohen ei ole toiminut asiakkaansa selän takana eikä rikkonut vaalilakeja? Se taas uskooko Melania siihen, että on petetty on hänen asiansa sekä tietenkin se miten tähän suhtautuu.

Mutta en ymmärrä mikä ihmeen sopimus on 130k siitä, ettei kerro valheita olemattomista suhteista? Minäkin voin tuosta rahasta olla kertomatta ettei minulla ole ollut seksisuhdetta DJT:n kanssa ja pitäytyä tarinassa
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 152
Eikös ole pienempi paha sanoa että tuli maksettua, koska siinä vaihtoehdossa Cohen ei ole toiminut asiakkaansa selän takana eikä rikkonut vaalilakeja? Se taas uskooko Melania siihen, että on petetty on hänen asiansa sekä tietenkin se miten tähän suhtautuu.

Mutta en ymmärrä mikä ihmeen sopimus on 130k siitä, ettei kerro valheita olemattomista suhteista? Minäkin voin tuosta rahasta olla kertomatta ettei minulla ole ollut seksisuhdetta DJT:n kanssa ja pitäytyä tarinassa
Maksan 130k siitä, ettei joku valehtele omista tekemisistä. Kuka muu tämän voi uskoa kuin suurimmat Trumpin kannattajat?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mun puolesta ansaitsee palkinnon kun PK:n ydinanaseet ja -laitokset on todistettavasti purettu.

Neuvottelut, tapaamiset, propagandakaiuttimien purkaminen on kaikki nolla pistettä jos niistä aseista ei päästä eroon.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 632
Jos Trump saisi Nobelin ja jatkokauden niin mitä se edes tekisi toisella kaudella? Vaalikiertueen tietty ja golffaisi, mutta kun omat verotkin on laskettu niin aika lungisti voisi ottaa. Pitää tietty vielä kieltää satiiri ettei kukaan kerro vitsejä päivälliskutsuilla
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
PK on kuulemma vapauttanut kaikki yhdysvaltalaiset vankinsa hyväntahdon eleenä. Odotettavissa vahvaa pyllykipua tietyissä piireissä. :kahvi:
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 152
PK on kuulemma vapauttanut kaikki yhdysvaltalaiset vankinsa hyväntahdon eleenä. Odotettavissa vahvaa pyllykipua tietyissä piireissä. :kahvi:
On vapauttanut vai aikoo vapauttaa? Pylly tässä tulee kipeäksi kun lukee tällaisia kuulemma-tarinoita ilman lähteitä.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 152
Tolppien siirtelyn kun kerran alottaa, niin tuskin siitä paheesta eroon pääsee. Trumpille ei siis Nobelia, jos Koreat päättää yhteisestä voimalahankkeesta?
En olisi ihan vielä antamassa Nobelia Trumpille vaikka suuri vaikutus nykyiseen muutokseen kyseisellä kaverilla onkin.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
On vapauttanut vai aikoo vapauttaa? Pylly tässä tulee kipeäksi kun lukee tällaisia kuulemma-tarinoita ilman lähteitä.
Ilmeisesti aikoo vapauttaa. Ja japanilaiset pyytävät Trumpilta apua japanilaisten vankien osalta, mikä luultavasti tapahtuu myös yhtä lailla jos amerikkalaiset vapautetaan. PK:n pomollahan ei mitään siinä ole hävittävää, päinvastoin.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
En olisi ihan vielä antamassa Nobelia Trumpille vaikka suuri vaikutus nykyiseen muutokseen kyseisellä kaverilla onkin.
Tyhjänpäiväinen palkintohan se on joka tapauksessa, mutta jos Trumpille se myönnetään jostain oikeasti tehdyistä asioista ihonvärin sijaan niin se tulee olemaan iso voitto Trumpille.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 152
Tyhjänpäiväinen palkintohan se on joka tapauksessa, mutta jos Trumpille se myönnetään jostain oikeasti tehdyistä asioista ihonvärin sijaan niin se tulee olemaan iso voitto Trumpille.
Juu...eli ei huimaa antaa crediittiä Trumpille jos Korean tilanteen saa edes jonkinlaiselle järkevälle tasolle (rauha jne).
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Juu...eli ei huimaa antaa crediittiä Trumpille jos Korean tilanteen saa edes jonkinlaiselle järkevälle tasolle (rauha jne).
No, "krediittiähän" se saa joka tapauksessa jo nyt. Ja vaikka se palkinto on aivan turha, niin kyllä ihmiset sen huomioivat. Vaikka ei kieltämättä enää pitäisi.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 140
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 140
Nyt vielä Kellyanne Conwayn aviomies, George Conway(Harvard/Yale lakimies) twiittasi että Giulianin lausunto tuosta 130000 maksun laillisuudesta ei ole totta, eli pieleen meni taas.

Kellyanne Conway's Husband Just Blew Up Rudy Giuliani's Defense of Trump With One Tweet

Lasketaanko tämä Muellerin tutkinnan löytämäksi trumpin suorittamaksi lain rikkomiseksi, vai odotellaanko uutta twiittiä missä taas kumotaan trumpin edelliset valheelliset lausunnot uuteen muotoon?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 451
Foxiltakin tulee kritiikkiä Trumpin kohtaan taas vähän enemmän:
Fox News Host Issues Blistering Critique of Donald Trump in On-Air Rant
Cavuto saattaa olla katkera kun Trump ei ole antanut hänelle haastattelua. Ensin pari vuotta sitten Cavuto tilittää että hän ei ymmärrä miksei Trump anna haastattelua:

Cavuto doesn’t know what happened but he has had a “devil of a time” getting to Trump since then. Eventually, the Trump campaign sent an email informing Fox Business that: “Neil does not treat Mr. Trump properly and he will not do the show.” ...Cavuto says he is surprised that Trump is treating him like this but he still admires and respects the GOP frontrunner.

Why Donald Trump Is Boycotting Fox Business Host Neil Cavuto (April 14, 2016)

Tämän vuoden vaihteessa Cavuto sanookin ettei hän ole laittanut haastattelupyyntöä koska häntä ei kiinnosta Trumpin haastattelu. Unohtuu mainita että Trump on kieltäytynyt hänen haastatteluista:

Fox News host Neil Cavuto says he has not made one request to the White House to interview President Trump because he’s “not interested.”

“I have not asked for a sit-down with the president. I don’t want a sit-down with the president. I know that sounds crazy. That’s not because I dislike the president,” Cavuto explained Tuesday, noting that he has talked with Trump many times over the years.
Fox News host Neil Cavuto explains why he's 'not interested' in interviewing Trump (November 15, 2017)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 140
Totutusti aiheesta kuuluu kahta toisensa poissulkevaa "totuutta", eli miten se nyt on, voiko jossain olosuhteissa trump joutua todistamaan vastentahtoisesti vai ei ja haluaako tämä todistaa vai ei? Vai puhutaanko tässä tarkoituksella eri aiheesta eli trump voisi jossain olosuhteissa joutua, mutta hieman maalitolppia siirtämällä ei sitten joutuisikaan? -> "ei tarvitse todistaa itseään vastaan".

Suostuuko Trump Muellerin tiimin kuultavaksi? Lakimies: "Meidän ei tarvitse, hän on Yhdysvaltain presidentti"
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 451
Muellerin nimittäminen lienee ollut laiton, koska ei ole todisteita jotka viittaisivat Trumpin kampanjan ja Venäjän salaliittoon (tai muuhunkaan rikokseen). Vain arvailuja että jos niitä löytyisi.

Yksi Muellerin antamista kysymyksistä Trumpille: "Regarding the decision to fire Mr. Comey: When was it made? Why? Who played a role?"

Vastaus: Oma tyonantajasi apulaisoikeusministeri Rosenstein näytteli roolia suosittelemalla Comeyn erottamista viikkoa ennen erottamista.

Tuolla Rosensteinin suositusmemo:
The letter that got Comey sacked

Ja seuraavana päivänä Comeyn erottamisen jälkeen Rosenstein nimitti Muellerin. Vaikuttaa että tuo suosituskirje erottamiseen oli ansa että pääsisi nimittämään Muellerin jolla olisi valtuudet tutkia kaikkea mahdollista. Jopa tätä Comeyn erottamista.:rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 333
Viestejä
4 214 968
Jäsenet
71 039
Uusin jäsen
wormik

Hinta.fi

Ylös Bottom