• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Muistaakseni edustajainhuone / kongressi on rajannut tuen piiristä kaikki kongressin ja edustajainhuoneen jäsenten yritykset sekä hallinnon jäsenten yritykset. Ei siis pelkästään trumppin.
 
Kuten esim. estää tuen antaminen Trumpin perheen firmoille?

Fake news. Se ei ole vain Trumpin firmoille, vaan rajaus koskee myös kongerssia ja heidän perheitään. Eli perinteinen, ei anneta avointa piikkiä lapioida rahaa jota itse hallinnoi itselleen.

The final language is still being crafted but the package includes:

  • one-time payments of $1,200 per adult and $500 per child
  • $367 billion for small businesses
  • $500 billion for loans to larger industries
  • $100 billion for hospitals and health system
  • $50 billion for protective equipment for health care workers, testing supplies, workforce training, new construction to house patients, and coronavirus medical research.
  • A $600 increase in the maximum weekly unemployment benefit for four months
  • $150 billion for a state, local and tribal fund
  • The creation of a Treasury Department office to oversee the distribution of loans
  • A tax credit for employers who keep workers on their payroll
  • A provision that no loans can go to businesses controlled by President Donald Trump, members of his administration, members of Congress or their families
 
Kiitos faktasta. Olin täysin tietämätön tästä.
 
Fake news. Se ei ole vain Trumpin firmoille, vaan rajaus koskee myös kongerssia ja heidän perheitään. Eli perinteinen, ei anneta avointa piikkiä lapioida rahaa jota itse hallinnoi itselleen.
  • A provision that no loans can go to businesses controlled by President Donald Trump, members of his administration, members of Congress or their families
Kappas. Tää on tosiaan uutisoitu pääasiassa siten, että Trumpin firmat eivät sitä saa. Ymmärrän kyllä huolen siitä, että poliitkot lapioisivat rahaa itselleen ja lähipiirilleen, mutta on vähän kyseenalaista diskriminoida tällä perusteella yrityksiä. Ja jos kyse on todellakin luottamuspulasta, niin miten luottamuspulaa vähentää sitten se, että luodaan tällainen keinotekoinen motivaatio päättäjille lopettaa yhteiskunnan sulkeminen mahdollisimman nopeasti?
 
Tuo rajaus näytti tuleen aiheesta, kun rahanjaosta ollaan kovaa vauhtia tekemässä mahdollisimman salaista. Täysin avoimella jaolla tuota hallinto ei jaa rahaa itselleen rajoitusta ei tarvitsisi. Nytkin on varmaan pelko perseessä, että parasta pimittää hyvin, ettei vaalien alla tule "kivaa" tilastoa julkisuuteen, jossa näkyy lineaarinen käytös vaalituen ja valtiontuen välillä.
 
Kappas. Tää on tosiaan uutisoitu pääasiassa siten, että Trumpin firmat eivät sitä saa. Ymmärrän kyllä huolen siitä, että poliitkot lapioisivat rahaa itselleen ja lähipiirilleen, mutta on vähän kyseenalaista diskriminoida tällä perusteella yrityksiä. Ja jos kyse on todellakin luottamuspulasta, niin miten luottamuspulaa vähentää sitten se, että luodaan tällainen keinotekoinen motivaatio päättäjille lopettaa yhteiskunnan sulkeminen mahdollisimman nopeasti?
Jos seuraa muutakin kuin FOX newsejä, niin tämä on ollut selvää alusta alkaen.
 
Kappas. Tää on tosiaan uutisoitu pääasiassa siten, että Trumpin firmat eivät sitä saa. Ymmärrän kyllä huolen siitä, että poliitkot lapioisivat rahaa itselleen ja lähipiirilleen, mutta on vähän kyseenalaista diskriminoida tällä perusteella yrityksiä. Ja jos kyse on todellakin luottamuspulasta, niin miten luottamuspulaa vähentää sitten se, että luodaan tällainen keinotekoinen motivaatio päättäjille lopettaa yhteiskunnan sulkeminen mahdollisimman nopeasti?

"Even though the law doesn't require it, every president since Lyndon Johnson has chosen to either sell off all their investments before taking office or seal them in a blind trust to avoid even the appearance of profiting from the presidency. "
"When President Reagan took office, he liquidated all of his holdings and turned them over to a trusted financial professional," says Peter Bloom, a Washington D.C. attorney. "And once he liquidated his holdings and placed them into a blind trust, he had no idea what assets were being held inside the trust."

Normaalisti eturistiriidat ovat minimissä koska presidentit kunnioittavat periaatteita joiden mukaan heidän tulisi toimia, trump luonnollisesti toimii kuin itsekeskeinen kusipää joten ongelmia eturistiriitojen kanssa pääsee syntymään. Puhumattakaan siitä kuinka se pumppaa valtion rahoja yrityksiinsä käyttämällä niiden palveluja. Vaikka trump ei sinänsä mitään laitonta teekkään, niin moraaliselta kannalta tuo on epäilyttävää toimintaa ja luottamuspulan syntyminen tätä kautta on täysin trumpin itsensä tekosia. "Sitä saa mitä tilaa" ;)
 
Well, jos jollakulla on helvetinmoinen yritysimperiumi, ei sitä vain voi myydä, jos pressaksi pääsee. Ihan samalla lailla ei olisi tuo Bloombergkään imperiumiaan myynyt. On ihan asiallista olla kriittinen siitä, miten poliitikot jakavat rahaa ja miten he rikastuvat asemassaan. On nimittäin viime vuosina ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että presidenteistä tulee tuon työn aikana ja sen jälkeen monimiljonäärejä.
 
BullShit.
Well, jos jollakin on jotakin salattavaa liiketoiminnassaan, hän ei halua kenenkään sitä tutkivan tai julkistaa verotietojaan.
 
"Even though the law doesn't require it, every president since Lyndon Johnson has chosen to either sell off all their investments before taking office or seal them in a blind trust to avoid even the appearance of profiting from the presidency. "
"When President Reagan took office, he liquidated all of his holdings and turned them over to a trusted financial professional," says Peter Bloom, a Washington D.C. attorney. "And once he liquidated his holdings and placed them into a blind trust, he had no idea what assets were being held inside the trust."

Normaalisti eturistiriidat ovat minimissä koska presidentit kunnioittavat periaatteita joiden mukaan heidän tulisi toimia, trump luonnollisesti toimii kuin itsekeskeinen kusipää joten ongelmia eturistiriitojen kanssa pääsee syntymään. Puhumattakaan siitä kuinka se pumppaa valtion rahoja yrityksiinsä käyttämällä niiden palveluja. Vaikka trump ei sinänsä mitään laitonta teekkään, niin moraaliselta kannalta tuo on epäilyttävää toimintaa ja luottamuspulan syntyminen tätä kautta on täysin trumpin itsensä tekosia. "Sitä saa mitä tilaa" ;)
Eikös Trumppikin poistunut yhtiönsä johdosta eli sama kuin nuo aiemmatkin presidentit? Toki varmasti tiskin alta kuitenkin mukana toiminnassa. Mutta eiköhän noi muutkin ihan yhtälailla olleet.

Jollain tavalla voisi myös pitää parempana sitä, että tiedetään kenelle presidentti on puoleellinen, kuin se, että paperilla näyttää ettei kenelläkkään, mutta suljettujen ovien takana ties kelle.
 
Kuten venäläinen lainaraha, jolla pidettiin trumpin imperiumi pystyssä?
 
Aika random esimerkki, mutta kyllä, parempi tietää jos Venäjä rahoittaa presidenttia kuin että ei tiedetä, mutta silti Venäjä rahoittaa. Varma tieto tästä esimerkiksi voisi aiheuttaa viralta panon, verrattuna sihen että Venäjä salaa taustalla vaikuttaisi toisen maan ylimpään johtoon ihan vapaasti.
 
Well, jos jollakulla on helvetinmoinen yritysimperiumi, ei sitä vain voi myydä, jos pressaksi pääsee. Ihan samalla lailla ei olisi tuo Bloombergkään imperiumiaan myynyt. On ihan asiallista olla kriittinen siitä, miten poliitikot jakavat rahaa ja miten he rikastuvat asemassaan.

Fiksu presidentti voisi silti jäävätä ja etäännyttää itseään imperiumistaan toimikautensa ajaksi koska toimivalta on kummiskin luovutettu pois. Mitään varsinaista syytä roikkua mukana ei ole.
Mutta jos olet yhtään trumpin toimia seurannut niin se ei todellakaan ole pyrkinyt pitämään itseeään, presidenttiyttään erossa firmasta johon sen pitäisi pitää välimatkaa minimoidakseen eturistiriidat.
 
Aika random esimerkki, mutta kyllä, parempi tietää jos Venäjä rahoittaa presidenttia kuin että ei tiedetä, mutta silti Venäjä rahoittaa. Varma tieto tästä esimerkiksi voisi aiheuttaa viralta panon, verrattuna sihen että Venäjä salaa taustalla vaikuttaisi toisen maan ylimpään johtoon ihan vapaasti.
Verotiedoista ja kirjanpidosta tämä selviäisi, mutta trumppi ei ole niinä luovuttanut. Mikä lienee syy?
 
Syytä en lähde arvailemaan, mutta kai se verottaja kuitenkin tietää Trumpin verotiedot vaikka ei niitä julkisesti ole luovutettu? Vai onko todella niin, että noita tietoja ei muuten saa jenkeissä kaivettua kuin jos henkilö itse päättää luovuttaa tiedot?
 
Kysymys siis kuuluu: miksi trumppi ei halua niitä julkisiksi? Muu on sivuasia. Siitä olet varmaankin yhtämieltä?
 
En ole samaa mieltä. Mulle on ihan sama mistä syystä Trump ei halua julkaista verotietojaan. Oleellinen fakta on, että ei halua, joten niitä ei julkisesti päästä katsomaan. Trumpin syy tälle on nimenomaan sivuasia.

Olennaisempi kysymys on, että onko siellä jotain presidenttiydelle olennaista? Ja jos on, miksi asiaa ei selvitetä? Luulisi niihin tietoihin tosiaan pääsevän kiinni, jos epäilys jostain vilungista olisi, halusi Trump tietoja julkaista tai ei.
 
En ole samaa mieltä. Mulle on ihan sama mistä syystä Trump ei halua julkaista verotietojaan. Oleellinen fakta on, että ei halua, joten niitä ei julkisesti päästä katsomaan.

Olennaisempi kysymys on, että onko siellä jotain presidenttiydelle olennaista? Ja jos on, miksi asiaa ei selvitetä? Luulisi niihin tietoihin tosiaan pääsevän kiinni, jos epäilys jostain vilungista olisi, halusi Trump tietoja julkaista tai ei.
Olennaista on miksi trumppi ei halua selvittää talouellsia riippuvuussuhteitaan. Oikeudessahan näitä vaatimuksia vero ja kirjanpitotiedoista käsitellään edelleen.... Ensimmäiset tuomiot ovat olleet, että trumpin pitää luovuuttaa tiedot, mutta tuomioista on valitettu.
 
Olennaista on miksi trumppi ei halua selvittää talouellsia riippuvuussuhteitaan.
Korjaan:
Olennaista on miksi jenkkien oikeusasteet ja hallitus ei halua selvittää Trumpin taloudellisia riippuvuussuhteita.

Sillä miksi Trumpi ei halua, ei ole mitään merkitystä oikeastaan.
 
oikeustoimissa ollaan jo, kts edellinen vastaus
Ok. Eli asiaa edistetään vaikka Trump ei haluakkaan tietoja julki.

Ja jos palataan takaisin sivuraiteilta takaisin, niin eikö sunkin mielestä olisi parempi tietää Trumpin kytkökset kuin tämä, että niitä haetaan oikeusprosessin kautta, joka kestää mahdollisesti presidenttiyden ohi tai pahimmillaan ei selviä ikinä?
 
Viimeksi muokattu:

Mikähän se toinen keino on, jos vapaa ehtoisesti ei haluta tietoja luovuttaa, vaan ne on haettava vaikeamman kautta?
 
Moraali. Katso googlesta, jos et tiedä mitä se tarkoittaa.
Tämä ei nyt oikein selventänyt sun pointtia mitenkään. Miten moraali liittyy tähän?
Eikö nimenomaan moraalin kannaltakin olisi parempi, että kytkökset on selvillä verrattuna siihen että ne on piilossa?
 
Ja sitähän tuota joudutaan oikeuden kautta selvittelemään, kun Trump ei suostu antamaan tietoja. Jos Trump antaisi ne tiedot itse, niinkuin kuuluisi, ei niitä tarvitsisi oikeuden kautta hakea.
 
Jep. Eikös tämä tullut jo selväksi?

@jkeskir in pointti tuntuu kuitenkin olevan joku muu.
 
Oikeusministeri Barr on ilmeisesti ollut torppailemassa vähän kaikkea mahdollista Trumpiin liittyvää tutkintaa, joten liekkö tuolta taholta sitten tullut painostusta sen verran että asiat eivät ole edenneet. Ja nythän koronan takia jenkeissäkin taitaa kaikki oikeudenkäynnit olla jumissa, kun istuntoja ei pidetä, joten saattaa Trump pelastua tuolta verotietojen julkaisulta ennen vaaleja muutenkin.
 
Joo. Jos pitäisi veikata niin ei noita Trumpin tietoja saada ennen presidenttiyden ohi menemistä (vaikka pääsisi toiselle kaudellekin siis). Lisäksi siinä on vielä sekin, että vaikka verotiedot saataisiin niin se on vasta alku tutkinnalle. 4 vuotta on aika lyhyt aika kun kyse jenkkien oikeuslaitoksista.

Mutta tämä nyt ei ollut se mistä äsken keskusteltiin ja @jkeskir in pointti on vieläkin mysteeri.
 
Mailmalla on menossa vakava pandemia ja Yhdysvalloissa pahempana kuin muualla. No miten esiintyy ja edustaa heidän suurin ja mahtavin pomonsa eli presidentti?

Naiset ja herrat, Yhdysvaltain presidentti, tuo 10 vuotiaan koulukiusaajan arvokkuudella varustettu johtaja:

Ja jos palataan takaisin sivuraiteilta takaisin, niin eikö sunkin mielestä olisi parempi tietää Trumpin kytkökset kuin tämä, että niitä haetaan oikeusprosessin kautta, joka kestää mahdollisesti presidenttiyden ohi tai pahimmillaan ei selviä ikinä?

Mikähän se toinen keino on, jos vapaa ehtoisesti ei haluta tietoja luovuttaa, vaan ne on haettava vaikeamman kautta?

Ei ole? Onko sulla joku pointtikin tässä?

Kelataas nyt vähän takaisinpän

@Tuoppi Tämä on se kohta missä teillä meni sukset ristiin, sinähän sanot tuossa kommentissasi ihan selkeästi että "eikö sunkin mielestä olisi parempi tietää Trumpin kytkökset kuin tämä, että niitä haetaan oikeusprosessin kautta"

@jkeskir kysyy ihan asiallisesti että mikä tuo kuvaamasi keino on kun trump ei ole suostunut kuin oikeusprosessiin ja sitten keskustelu meneekin täysin käsittämättömäksi.
 
No siis vastaus on tuohon, että muuta keinoa ei ole. Vai onko sinusta tuohon jotain muita mahdollisia vastauksia? Tuo on aika turha kysymys eikä liittynyt juurikaan aiempaan keskusteluun/minun kysymykseen. Sen takia kysyin, että mikä oli pointtina.
Ymmärisitkö sinä sitten mikä @jkeskir in pointti on? Voisitko avata sitä myös minulle?
 
Ehkä se pointti oli se, että eikö se häiritse sinun moraalitajuasi ollenkaan että Trump toimii näin? Taitaa olla myös ainoa presidentti joka ei verotietojaan ole julkaissut ja varmasti myös ainoa pressa joka tähän mennessä tuossa maassa näin surutta on sotkenut omat bisneksensä virkakautensa toimintaan. Mutta se siitä, täällä EU:ssa meidän on paree unohtaa kaikki hömelöt <nnn>exitit ja keskittyä tehostamaan omaa toimintaa sekä lisätä omavaraisuutta siellä missä pystytään. Meinaan tätä menoa se länsimainen liittoutuma välillä EU-USA on pian muisto vain.

Fake news. Se ei ole vain Trumpin firmoille, vaan rajaus koskee myös kongerssia ja heidän perheitään. Eli perinteinen, ei anneta avointa piikkiä lapioida rahaa jota itse hallinnoi itselleen.

The final language is still being crafted but the package includes:
  • one-time payments of $1,200 per adult and $500 per child
  • $367 billion for small businesses
  • $500 billion for loans to larger industries
  • $100 billion for hospitals and health system
  • $50 billion for protective equipment for health care workers, testing supplies, workforce training, new construction to house patients, and coronavirus medical research.
  • A $600 increase in the maximum weekly unemployment benefit for four months
  • $150 billion for a state, local and tribal fund
  • The creation of a Treasury Department office to oversee the distribution of loans
  • A tax credit for employers who keep workers on their payroll
  • A provision that no loans can go to businesses controlled by President Donald Trump, members of his administration, members of Congress or their families
Ihan järkevän näköistä settiä. Kuitenkin noin niin kuin uteliaisuudesta: Mistähän tuo raha oikein tulee? Onko odotettavissa inflaation leviäminen käsiin vai jotain muuta jännää? Nythän tilanne on sinänsä erikoinen että olosuhteiden pakosta työn tuottavuus on romahtanut mikä on yleensä yksi juurisyy inflaatiolle.
 
Tästähän pääsisi taas jatkamaan "Rahan olemus" ketjuun ;)

Valtion julkisenpuolen velkaahan se raha on, siksi on jopa huvittavaa miten innokkaasti reppulit ovat julkista rahaa jakamassa kun federal spending on ollut itkuvirren aiheena Obamacaren yhteydessä.

"A potential problem of fiscal stimulus is that to increase public spending, the government has to increase its borrowing, which would lead to a higher Debt-to-GDP ratio. Also, people may actually choose to save the excess disposable income instead of spending it, which could render the stimulus package ineffective. " Stimulus Package Definition

Se miten se vaikuttaa talouteen riippuu mitä ihmiset sillä rahalla tekevät, jos sillä ostetaan kiinalaista elektroniikkaa niin rahat valuvat kiinaan joka kasvattaa jenkkien kauppataseen alijäämää ja velkaantuneisuutta kiinalle.
 
Ehkä se pointti oli se, että eikö se häiritse sinun moraalitajuasi ollenkaan että Trump toimii näin?
Toki se vähäsen ainakin häiritsee.

Tuonkaan kysymyksen perusteella tosin en oikein ymmärrä mikä pointti tuolla on aiheeseen mistä oli keskustelu. Eikö nimenomaan tuoltakin kannalta olisi parempi tietää presidentin kytkökset verrattuna ettei tiedetä? Muuttaako tuo moraalitaju kysymys tai vastaus jotenkin tuon merkitystä?
 
Tasan kuukausi on tästä Trumpin väitetystä lausunnosta kertovasta uutisesta, jonka mukaan siis koronavirus on demokraattien kehittämä huijaus,."hoax", ja verrattavissa siihen että venäläiset puuttuivat pressanvaaleihin. Lienee valtamedia?
 
Tästähän pääsisi taas jatkamaan "Rahan olemus" ketjuun ;)

Valtion julkisenpuolen velkaahan se raha on, siksi on jopa huvittavaa miten innokkaasti reppulit ovat julkista rahaa jakamassa kun federal spending on ollut itkuvirren aiheena Obamacaren yhteydessä.

"A potential problem of fiscal stimulus is that to increase public spending, the government has to increase its borrowing, which would lead to a higher Debt-to-GDP ratio. Also, people may actually choose to save the excess disposable income instead of spending it, which could render the stimulus package ineffective. " Stimulus Package Definition

Se miten se vaikuttaa talouteen riippuu mitä ihmiset sillä rahalla tekevät, jos sillä ostetaan kiinalaista elektroniikkaa niin rahat valuvat kiinaan joka kasvattaa jenkkien kauppataseen alijäämää ja velkaantuneisuutta kiinalle.
Joo, mutta mistäs sitä rahaa nyt lainataan tällä hetkellä kun koronan takia kaikki lainaavat kaikilta? Kuka niitä velkakirjoja on ostamassa? Painavatko keskuspankit lisää vai...?
 
Sehän on vain numero tilillä. Jenkkipankit lainaa Kiinalta, Kiina Euroopalta, Euroopan pankit taas Jenkeiltä ja Jenkit taas...Tilillä säilyy keskiarvoisesti hyvännäköinen numero, jossa on kuitenkin pomppimista ylös ja alas:) Juu ei ehkä mene näin, mutta joskushan se on mennyt vähän tuohon tyyliin.

Mutta eiköhän jonkun mutkan kautta pankit ovat lainanneet rahaa lainaa vastaan, johon itse ovat takaajina.
 
Sitähän se helikopteriraha on, että painetaan lisää. Vähentää niiden omaisuutta, joilla sitä jo on ja jaetaan niille, joilla ei ole. Pitää vaan olla varovainen, ettei kansa tajua että tämähän on sosialistista.
 
Joo, mutta mistäs sitä rahaa nyt lainataan tällä hetkellä kun koronan takia kaikki lainaavat kaikilta? Kuka niitä velkakirjoja on ostamassa? Painavatko keskuspankit lisää vai...?

En tiedä CBS:n luotettavuudesta lähteenä, mutta siellä on Q&A aiheesta -> How will the U.S. pay for $2 trillion coronavirus stimulus package?

"Q: So where does the Fed get its money from?
A. The Fed doesn't print money. It instead creates digital dollar credits that are as good as cash.
Many of those digital dollars will not actually get spent and will be deposited back inside accounts at the Fed or at other banks. But if enough of that money does eventually get withdrawn in order to be spent, then that can conceivably increase the demand for actual dollars. If so, the Treasury may have to increase the supply of dollars. That's where printing dollars comes in. But in this case, it would likely only amount to a small fraction — if any — of the $2 trillion stimulus."

Käytännössä poljetaan esiin taas virtuaalidollareita, kuten tuossa sanotaan niin se ei tule ongelmaksi ennenkuin ihmiset alkavat nostaa niitä rahoja fyysisessa muodossa ja kuten tuossa todetaan niin näin ei keskimäärin tule käymään.

Valtio antaa kuluttajalle rahaa (velkalapun), kuluttaja ostaa yritykselta x palvelun jolloin velkalappu siirtyy yritykselle, yritys on velkaa valtiolle vaikka verojen muodossa, valtio saa antamansa velkalapun takaisin ja *puff* se häviää bittiavaruuteen. (Toki tällä toiminnalla on muitakin vaikutuksia, mutta tuo on yksi mahdollinen kierto jossa ei välttämättä ikinä käytetä seteliäkään vaan koko velka kiertää tietojärjestlemissä bitteinä luottokorttiyhtiöiden, yritysten ja valtion välillä.
 
Käytännössä poljetaan esiin taas virtuaalidollareita, kuten tuossa sanotaan niin se ei tule ongelmaksi ennenkuin ihmiset alkavat nostaa niitä rahoja fyysisessa muodossa ja kuten tuossa todetaan niin näin ei keskimäärin tule käymään.
Eipä kai setelien järjestäminenkään ole tuossa tapauksessa mitään muuta kuin painotekninen ongelma. Tosin se on aika iso painotekninen ongelma, koska USA:ssa suurin seteli on tietääkseni $100 seteli.

Joka tapauksessa tuosta 2 triljoonasta vain pieni osa nostettaisiin seteleinä käytännössä.
 
Voi puhua rahan painamisesta silloin kun kyse on siitä, että markkinoille lasketaan lisää valuuttaa, vaikkei sitä seteleinä olisikaan olemassa. Erotuksena siis siitä, että markkinoille annetaan lainaa.
 
Mennään ilmeisesti jo suht pieneen porukkaan kun kultti hyökkää nyt Faucia vastaan? Tähän asti suunnilleen kaikki osaavat on potkittu pois asemistaan, mutta ehkä trump tajuaa ettei Faucia kannata potkaista pois ihan vielä?
 
Onko tässä taas extrapoloitu pienestä määrästä idiootteja?
 
Sehän on vain numero tilillä. Jenkkipankit lainaa Kiinalta, Kiina Euroopalta, Euroopan pankit taas Jenkeiltä ja Jenkit taas...Tilillä säilyy keskiarvoisesti hyvännäköinen numero, jossa on kuitenkin pomppimista ylös ja alas:) Juu ei ehkä mene näin, mutta joskushan se on mennyt vähän tuohon tyyliin.

Mutta eiköhän jonkun mutkan kautta pankit ovat lainanneet rahaa lainaa vastaan, johon itse ovat takaajina.
Ei jenkkien tarvitse lainata muilta, kiitos petrodollarin ja pankkien kyvyn luoda rahaa tyhjästä. Inflaatioon se tietenkin johtaa, mutta tässä tilanteessa niin käy kaikille.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 049
Viestejä
4 897 921
Jäsenet
78 906
Uusin jäsen
edv1n

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom