No mietitäänpä toisin päin. Haittamaahanmuutosta on puhuttu vähintään Clintonin ajoista asti, 20 vuotta. Muureja on ollut vähintään Kiinan muurista asti ja tieto niistä koko Yhdysvaltojen liittovaltion olemassaolon ajan.Näin toki, jos toimimisen määritelmänä on, ettei toimenpide saa olla kallis. Tehokkailla rajarakenteilla ja tehokkaalla elektronisella valvonnalla yhdistettynä riittäviin henkilöstöresursseihin kuitenkin voidaan historiallisen näytön mukaan saada suuri teho. Jos "muita tehokkaita keinoja" ei voida esimerkiksi ihmisoikeussyistä käyttää, on merkityksellinen vertailu mahdotonta.
Jos heitetään ”kaikki rajat täysin auki” heiton vastakohta ja laitetaan täysin rajoittamattomat resurssit käyttöön, vaikka käsikynkkään vartijoita koko rajalle kolmessa vuorossa niin ettei välissä pääse jänistä suurempi elävä olento maan pinnan ja kahden metrin väliseltä korkeudelta ja päälle viiteenkymmeneen metriin kaivettu terässeinä maan alle ja droneja kymmenen metrin välein on laiton maahantulo kohtuullisesti estetty. Paljonko saisi maksaa? Tuolla on aika monta supermax-vankilaa joista ymmärtääkseni karataan varsin harvoin. Kyllä siellä liikkuvuutta osataan rajoittaa