• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Mikä peruste ohjusiskuille on se, ettei rannikkovartiosto ole pysäyttänyt KAIKKIA? Lisäksi, fentanyyli tulee DSA:han pääasiassa maareittejä mexicosta, ei paateilla Tyyneltä mereltä. Joten näillä iskuilla ei todellakaan hoideta fentanyyli-ongelmaa, kuten iskujen puolestapuhujat tuntuvat argumentoivan.

Juuh, koska joku tulee "pääasiassa" maareittiä pitkin, ei siksi saisi selkeitä huumeveneitä lanata.

"ja ei se vene välttämättä ollu edes tulossa jenkkilään" - "pääasiassa kulkee maareittejä meksikosta" -> niin, ajattelisin että aivam sama minne se huumepaatiksi päätelty botski tuolla alueella on tulossa, se huume on tulossa eri reittejä sinne Trumpin kiusaksi.

Eiköhän tämä riitä osaltani aiheesta.
 
Järjestäytynyt oli että oli Whatsapp-ryhmässä?
Whatsapp-ryhmän lisäksi niitä ryhmiä on ollut useammassa viestimessä. Sen lisäksi ICE watch appit, koulutukset, maksetut agitaattorit bussikuljetuksineen ym.

No ihan miten haluat ottaa. Yllä sanoit että järjestäytynyt ja laajamittainen vastustaminen. Luulisi että
- kuukausien suunnittelu
- tuhannet osallistujat
- tavoite hylätä epämieluisa vaalitulos kattavat nämä paremmin kuin Whatsapp-ryhmä joka toivoo vastuullisuutta ja yhteistyötä
Nuo perustelusi passaa aika hyvin tähän ICE hommaan. Vaalitulos ei miellytä -> kuukausien reuhaaminen, tuhannet osallistujat, ...

Oliko jossain näytetty toteen että tuolla on "kuukausien suunnittelu" Trumpin toimesta takana? Voin helposti uskoa että syvän päädyn äärioikeistolaiset ovat keskenään voineet suunnitellakin kokoontumistaan pitkänkin aikaa, mutta en jaksa uskoa että Trump siinä on ollut mukana.
 
Siis onko näitä oikeasti olemassa?
Paljon tällaisia väitteitä on tullut vastaan, useiden henkilöiden kohdalta. Jotkut ovat kertoneet saavansa palkkaa ja noista bussikuljetuksista ym pyörii videoita myös, miten porukka kokoontuu busseihin reuhaamisen jälkeen. Asiahan on vielä aika tuore, joten tuskin noista vielä loppuunvietyjä tutkimuksia tai tuomioita on.

Koordinoitua tuo toiminta joka tapauksessa on. ICE watch appit, ja esim. Reneenhän kerrottiin osallistuneen koulutukseen vastarinnan tiimoilta. Ei nuo tyhjästäkään ilmesty.
 
Koordinoitua tuo toiminta joka tapauksessa on. ICE watch appit, ja esim. Reneenhän kerrottiin osallistuneen koulutukseen vastarinnan tiimoilta. Ei nuo tyhjästäkään ilmesty.
Epäilyttävää jokatapauksessa. Jos on koordinoitua niin kuka koordinoi. Jos maksetaan niin mistä raha oikeasti lopulta tulee. Kuka oikeasti provosoi ja ketä.
 
Epäilyttävää jokatapauksessa. Jos on koordinoitua niin kuka koordinoi. Jos maksetaan niin mistä raha oikeasti lopulta tulee. Kuka oikeasti provosoi ja ketä.
Tämä juuri. Minun on vaikea uskoa että geneerinen ameriikkojen asukki on kovin vahvasti laittomien maahanmuuttajien kiinniottoa & karkoitusta vastaan. En usko että syyksi vastustaa sitä riittäisi edes yksin viha Trumppia kohtaan. Klippien perusteella näyttää että protesteissa pyörii enimmäkseen valkoisia naisia (miehiäkin toki mukana) - vaikea toki täältä käsin sanoa, mutta tuntuisi että kovin motiivi vastustaa poistoja olisi maahanmuuttajilla itsellään. Siis pitää perhe/suku/maanmiehet maassa - ja tällä perusteella odottaisi näkevän enempi väriä joukossa.

Oli mitä oli, kokonaisuudessaan tämä on osa sitä länsimaita alas ajavaa kahtiajakautumista. Kansa tappelee keskenään, eikä puhalla yhteen hiileen. Sama meno Suomessakin, hieman eri teemojen ympärillä vain.
 
Vai onko ne viranomaisten laittomuuksia vastaan? Niissä jenkit on yleensä ollut aika kärkkäitä, kun siellä ei kauheasti tykätä tuosta liittovaltion liiallisesta vallasta. Perinteisesti jopa GOP on tuota eniten vastustanut, mutta nyt näyttää olevan hiljaista, kun Trump tuota koittaa lisätä.
 
Eli siis ei ole saatu maksua. Voisitko jättää perättömän paskan postaamisen vähemmälle?
On se aika erikoista ettei mitään organisoitua toimintaa ole taustalla, mutta jostain tapahtuneesta seuraavana päivänä 8h kuluttua kadulla on tuhat ihmistä samanlaisilla tehdastekoisilla kylteillä ja bannereilla varustettuna. Näitä jaellaan pakettiautojen perästä.
Samat naamat pyörii 500km säteellä johtamassa massoja mielenosoituksiin.

ja ei, ei ole esittää valaehtoisia todisteita sinulle.
 
Olisiko edes jotain kuvaa liittää väitteesi tueksi? Ettei mene ihan mututuntumaksi.
 
Tossa tuntuu ajatuksena olevan sekin, että jos taustalla on jotain yhdistyksiä, niin se on jo sama, kuin että kyse on palkatut agitaattorit. Sehän on kuitenkin hyvin tavanomaista, että yhdistykset ovat sellaisia, jotka järjestävät mielenilmauksia. Eihän mielenosoitukset niin tapahdu, että täysin random ihmiset ihan vaan sattuvat tulemaan samaan paikkaan saman aiheisten kylttien kanssa.

Eli se, että mielenosoituksia jotenkin organisoidaan, ei mitenkään tarkoita, että kyse olisi jostain palkatuista agitaattoreista. Nyt valoja päälle.
 
Tuosta jotain mitä nyt tuli youtubesta ensimmäisenä vastaan, kun haki sanoilla :
youtube video: are these protesters paid?
youtube video: are protestors being paid?
youtube video: paid protestors

Tän hepun videoista voi saada myös lisäinfoa:
youtube Nick Shirley kanava

Olisiko edes jotain kuvaa liittää väitteesi tueksi? Ettei mene ihan mututuntumaksi.

Aivan. Salaliittoketju lienee oikea paikka sitten tälläiselle?
Nuo aikaisemmin linkkaamani linkit eivät kelvanneet silloin, niin kelpaisiko ne nyt?

edit. noissa linkeissä on erilaisia videoita, joissa esitellään jonkinlaisia todisteita siitä, että tuolla olisi maksettuja mielenosoittajia, jotka kiertävät paikasta toiseen yllyttämässä porukkaa. Tuoden mukanaan myös rekvisiittaa: kylttejä jne.
 
Linkeillä keskustelu on kielletty foorumin säännöissä. Kerro mitä linkatussa materiaalissa on ja miten se perustelee väitettäsi palkatuista agitaattoreista.
ihan sitä mitä niiden linkeissä kerrotaan olevan. erilaisia videoita, joissa esitellään jonkinlaisia todisteita siitä, että tuolla olisi maksettuja mielenosoittajia, jotka kiertävät paikasta toiseen yllyttämässä porukkaa. Tuoden mukanaan myös rekvisiittaa: kylttejä jne.
 
Anna jotain esimerkkejä sellaisista linkkaamillasi videoilla esitetyistä todisteista, joiden pohjalta itse uskot asiaan.
 
Anna jotain esimerkkejä sellaisista linkkaamillasi videoilla esitetyistä todisteista, joiden pohjalta itse uskot asiaan.
antaa olla, ei mulla ole aikaa todistella sinulle asioita niin tarkasti, että se riittäisi.
videot ja koko asian voi jättää huomioimatta, jos asia ja nuo videot ei kiinnosta.

yritän vaan tuoda esille sitä, että kyllä noista jonkinlaista aineistoa on yritetty kerätä ja asiaa tutkia, mutta tietenkään mitään täysin aukotonta faktaa noista ei taida löytyä.
 
Eli se, että mielenosoituksia jotenkin organisoidaan, ei mitenkään tarkoita, että kyse olisi jostain palkatuista agitaattoreista. Nyt valoja päälle.
Se että näitäkin väitteitä putkahtelee niin olisi mielenkiintoista oikeasti tietää onko niissä perää ja jos ei niin kuka niitä kehittelee.
 
  • Tykkää
Reactions: AIF
ihan sitä mitä niiden linkeissä kerrotaan olevan. erilaisia videoita, joissa esitellään jonkinlaisia todisteita siitä, että tuolla olisi maksettuja mielenosoittajia, jotka kiertävät paikasta toiseen yllyttämässä porukkaa. Tuoden mukanaan myös rekvisiittaa: kylttejä jne.
Siis pari random youtube videota, ja nämä pitäisi olla "todisteita" jollekin? Yhdessä on joku "free palestine" -mielenosoitus. Miten se edes liittyy mihinkään ICE-mielenosoitukseen? Yhdessä joku random dude spekuloi, että kun pakusta nostetaan kamaa mielenosoittajille, eikä ne halua keskustella asiasta, että pakkohan näiden on saada palkkaa tästä?

Nick Shirley:n uskottavuus on sen verran huono, että kaipaa rinnalleen muutakin todistelua.
 
antaa olla, ei mulla ole aikaa todistella sinulle asioita niin tarkasti, että se riittäisi.
videot ja koko asian voi jättää huomioimatta, jos asia ja nuo videot ei kiinnosta.

yritän vaan tuoda esille sitä, että kyllä noista jonkinlaista aineistoa on yritetty kerätä ja asiaa tutkia, mutta tietenkään mitään täysin aukotonta faktaa noista ei taida löytyä.
Jos ei faktaa kerran ole, niin miksi moista jaksat pitää pinnalla? Luulin että uskot vain näkemiisi asioihin, et huhupuheisiin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 662
Viestejä
5 105 248
Jäsenet
81 686
Uusin jäsen
ahistunut

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom