• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Seuraava aina edessä.

Ja omasta mielestään vain absoluuttisella vallalla Trump voi pelastaa yhdysvallat. Jos vain tulleista, veroista, vaaleista ja keskuspankin korosta voisi päättää itse, niin menisi tosi lujaa.

Välivaalit alkaa selvästi jo pelottaa. Talous alkaa yskiä, jopa FOX:in kyselyissä Trumpin kannatus on ennätysalhaalla. Joten on tietty senaatin vika, eikä Trumpin, jos välivaalit hävitään, kun estävät keisaria toteuttamasta visiotaan.
 
Siis mun mielestä Trump sotkee sellaisia asioita ja vauhdilla joista ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Kuten vaikkapa talousasiat. Hän toimillansa kykenee sotkemaan USA:n talouden siihen malliin että syöksee koko liittovaltion syvään lamaan. Ja kuten tunnettua, USA on sellainen talousmahti että jos näin kävisi, tietäisi se myös syviä lama-aikoja tänne eurooppaan. Nähdäkseni globaalin talousromahduksen uhka on realistinen Trumpin ollessa USA:n johdossa. Pieni mutta realistinen.

Jos EU olis liittovaltio maisempi, niin peli olisi aika selkeä, EU nuosisi USA tilalle. Nykyiselläänkin, vaikka veljekset yrittää kampittaa EU politiikkaa, niin EU (euro) saa nostetta, ja samalla kun jenkit syöksyy, niin sattuu, mutta onko riski enemmän ne dollarri sidonnaiset vastuut, arvot.
 
Piti lukea mitä tässä käytännössä tarkoitetaan, koska en aikaisemminkaan ymmärtänyt mitä tuolla "lakikusetus" (mielestäni höhlä tapa suitsia valtapuoluetta) pitkään puhumisella meinattiin tässä yhteydessä. Amerikassa on siis senaatin päätöksissä siirrytty vaatimaan äänimäärä yli yksinkertaisen enemmistön, koska toinen puolue voi uhata filibusterilla. Filibusterissa otetaan lakia koskien puheenvuoro kovimmalle puhujalle, joka pälättää kunnes tarpeeksi monelta pettää perslihakset ettei laista voida äänestää. Pappa ei tapansa mukaan avaa mitä olisi kieltämässä: ilmeisesti kuitenkin tarkoituksena paluu senaatin yksinkertaiseen enemmistöön, eikä puheenvuorojen poistaminen.
 
Ja omasta mielestään vain absoluuttisella vallalla Trump voi pelastaa yhdysvallat. Jos vain tulleista, veroista, vaaleista ja keskuspankin korosta voisi päättää itse, niin menisi tosi lujaa.

Välivaalit alkaa selvästi jo pelottaa. Talous alkaa yskiä, jopa FOX:in kyselyissä Trumpin kannatus on ennätysalhaalla. Joten on tietty senaatin vika, eikä Trumpin, jos välivaalit hävitään, kun estävät keisaria toteuttamasta visiotaan.
Pelottaa ihan syystä. Independenttien kannatus on tippunu vuoden alun lukemasta -4 tasolle -40+. Tänään on myös mielenkiintoinen vaali Tenneseessä, Trump voitti tuolla 20+ erotuksella ja edellinen kerta meni samassa skaalassa. Nyt siellä on gallupit tilastollisessa tasatilanteessa. Tuo on kova romahdus täysin punaisessa osavaltiossa.
 
Preston Stewart tarjoaa ihan hyvää analyysiä tuosta Venezuelan tilanteen kehityksestä ja nykytilasta. Lyhyesti kyse on siitä mikä vaikutus sillä on USA:n uskottavuudelle ja globaalille maineelle kun Trump jatkuvasti uhkaa Maduroa, muttei tee mitään. Jos Trump kaiken jälkeen vielä perääntyy tässä vaiheessa ilman että mikään Venezuelassa muuttuu on kyseessä poikkeuksellisen kova arvovaltatappio USA:lle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=sJcQxBehDWQ

Oma teoriani on että Trump luuli voivansa saada Maduron syrjään painostamalla ja uhkaamalla eikä laskenut sen varaan että Maduro saattaa katsoa Trumpin bluffin. Nyt taas sitten Trump on umpikujassa kun hommat ei menneet niin kuin hän suunnitteli eikä tiedä enää mitä tehdä.
 
Eikös USA asettanut koko Venezuelan ns. no-fly zoneksi?Eli kaikki ilmaliikenne seis? Jotain höpinää myös luin siitä että olisi tarkoitus jalkauttaa sotilaitakin. Tainnut olla Epstein- kohu vähän liikaa Trumpille kun tämmöisiä touhuilee.
 
Ennen 2024 vaaleja trumpin puoli pelotteli, että Kamala lähettää poikamme sotaan.
Ja nyt trumppi on ehkä lähettämässä sotilaita Venezuelaan huumesodan varjolla, jotta jenkkiyhtiöt pääsee maan öljykentille...
 
Ehkä tuossa on ajateltu raa´asti että Venäjä saa Ukrainan ja USA Venezuelan. EU voi kirjoittaa vaikka vihaisen kirjeen.
 
Ihan aiheellista muistuttaa kaikkia armeijassa palvelevia laittomista käskyistä, koska kun määrätään tekemään sotarikoksia tai ihan vaan murhia, niin ne komentajat heitetään bussin alle nopeammin kuin kissaa ehtii sanoa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/PeteHegseth/status/1995643490152128919?t=1pnWmzlmvNOEFLl8-x29vg&s=19

Näistähän voittaa itselleen vuosien vankilareissun.

Ei varmaankaan mikään ihme, että SOUTHCOMin komentaja erosi.
 
Jokunen viesti tullut 9 tuntia sitten. Pappartainen aivan sekasin. :D
 
trumpin Totuus-some ei ole yhtään täynnä salaliittoteorioita...
Miksei saman tien Barack?
1000042933.png
 
Eikös USA asettanut koko Venezuelan ns. no-fly zoneksi?Eli kaikki ilmaliikenne seis? Jotain höpinää myös luin siitä että olisi tarkoitus jalkauttaa sotilaitakin. Tainnut olla Epstein- kohu vähän liikaa Trumpille kun tämmöisiä touhuilee.
Eikö se ollut vain agressiivinen twiitti/somepostaus ja virallisesti mitään ei ole tehty?
 
Jos maksumuurin takana, niin tässä kaksi lainausta jutusta:
"According to five U.S. officials, who spoke separately and on the condition of anonymity to discuss a sensitive matter that is under investigation, Mr. Hegseth, ahead of the Sept. 2 attack, ordered a strike that would kill the people on the boat and destroy the vessel and its purported cargo of drugs."
"But, each official said, Mr. Hegseth’s directive did not specifically address what should happen if a first missile turned out not to fully accomplish all of those things. And, the officials said, his order was not a response to surveillance footage showing that at least two people on the boat survived the first blast."
samat suomeksi:

Viiden yhdysvaltalaisen viranomaisen mukaan, jotka puhuivat erikseen ja nimettömänä keskustellakseen tutkittavana olevasta arkaluonteisesta asiasta, Hegseth määräsi ennen 2. syyskuuta tapahtunutta hyökkäystä iskun, jonka tarkoituksena oli tappaa veneessä olleet ihmiset ja tuhota alus sekä sen väitetty huumeiden lasti.”
”Mutta kukin virkamies sanoi, että Hegsethin ohjeissa ei käsitelty tarkasti sitä, mitä pitäisi tehdä, jos ensimmäinen ohjus ei onnistuisi täysin kaikissa näissä asioissa. Viranomaiset sanoivat myös, että hänen käskynsä ei ollut vastaus valvontakameran kuviin, jotka osoittivat, että ainakin kaksi ihmistä veneessä selvisi ensimmäisestä räjähdyksestä.”
Lisäksi:
"Admiral Bradley ordered the initial missile strike and then several follow-up strikes that killed the initial survivors and sank the disabled boat. As that operation unfolded, they said, Mr. Hegseth did not give any further orders to him."
suomeksi:
”Amiraali Bradley määräsi ensimmäisen ohjusiskun ja sen jälkeen useita jatkohyökkäyksiä, jotka tappoivat ensimmäiset selviytyjät ja upottivat vaurioituneen veneen. Heidän mukaansa Hegseth ei antanut hänelle enää muita käskyjä operaation edetessä.”

New York Times ottaa täysin vastakkaisen kannan aiempaan Washington Postin nimettömiin lähteisiin perustuneeseen uutisointiin. Kumpaan tässä nyt sitten uskoa näiden kahden välillä?

Samaan aikaan vuoden viimeinen kabinetti meetti on kohta lopuillaan:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=pZSd7jn9CSc

Piakkoin alkaa lähetys Trump Accountteihin liittyen:

Billionaires Michael and Susan Dell pledged $6.25 billion Tuesday to provide 25 million American children under 10 an incentive to claim the new investment accounts for children created as part of President Donald Trump’s tax and spending legislation.
Iso lahjoitus Michael ja Susan Delliltä kohta julkistettavaan ohjelmaan liittyen.
Live esim täältä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=VDklgjeybfM
 
Jos maksumuurin takana, niin tässä kaksi lainausta jutusta:

samat suomeksi:

Lisäksi:

suomeksi:

New York Times ottaa täysin vastakkaisen kannan aiempaan Washington Postin nimettömiin lähteisiin perustuneeseen uutisointiin. Kumpaan tässä nyt sitten uskoa näiden kahden välillä?

Samaan aikaan vuoden viimeinen kabinetti meetti on kohta lopuillaan:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=pZSd7jn9CSc

Piakkoin alkaa lähetys Trump Accountteihin liittyen:

Iso lahjoitus Michael ja Susan Delliltä kohta julkistettavaan ohjelmaan liittyen.
Live esim täältä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=VDklgjeybfM

On todella hienoa, että terhdään miljardi luokan lahjoitus dumpin lapsille. Siis "tulevaan" ohjelmaan... Juu ihan vartmaan tällainen ohjelma on tulossa ...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
293 942
Viestejä
5 026 929
Jäsenet
80 595
Uusin jäsen
olkkubrodoa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom