• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Vähemmälle huomiolla meillä Suomessa jäänyt se kuinka kovaa hinnat USA:ssa nousevat tavallisen kuluttajan kannalta.

Tämän CNN:n uutisen mukaan elämisen kustannukset ovat noin muutoinkin jyrkässä nousussa, eli ruuan hinta ei ole se ainoa asia johon Trumpin polittiika vaikuttaa negatiivisesti. Suuremmassa kuvassa jutun mukaan USA:n talous jatkaa niukkaa kasvua mutta työmarkkinoiden yleinen epävarmuus kyllä iskee siihenkin: kulutus siis keskittyy yhä enemmän välttämättöiin hankintoihin kuten terveydenhuoltoon sillä tulojen kasvu ei pysy hinnannousun mukana.

Donald Trumpin tullimyräkkä ei kohtele kotitalouksia tasapuolisesti, vaan monille aiheutuu huomattavia hinnannousuja myös huonekalujen, autojen ja palveluiden muodossa.

The Guardianissa uutisoidaan amerikkalaisille niin tärkeän lihanhinnan noususta. Alle puolen kilon naudanpihvi maksaa jo (USA:ssa) ennätykselliset 6,3 dollaria ja nousua on vuodessa tullut hintaan lähes 15%. Nähtävästi USA:n keskilännessä on myös koettu viime vuosina aivan ennennäkemätöntä kuivuutta, joka on pakottanut lihantuottajia pienentämään tuotantoaan huomattavan pienelle tasolle, jonka vertaista saa hakea aina vuodesta 1951. Hinnannousuun vaikuttaa myös Meksikon lihantuonnin loppuminen sekä Trumpin tariffit, vaikka USA onkin nojannut keskimäärin vain 16% lihantuontiin ulkomailta. Kuitenkin tuottajat artikkelin mukaan mainitsevat suurimmaksi uhaksi kuluttajien maksukyvyn pienenemisen, mikäli tässä nyt todellakin on edessä iso lama kun samaan aikaan hinnannousuun siis vaikuttaneet kuivuus, inflaatio ja tuontitullit.

Yleisesti USA:ssa ruuan hinta on noussut 2,7% vuodessa mutta n. 30% verrattuna aikaan ennen koronapandemiaa. Kahvin hinta on noussut eniten, jopa 21%. Vaikka Trumpin tullit ovat toistaiseksi vaikuttaneet nähtävästi yllättävän vähän hintojen nousuun, asia saattaa olla jo toisin vuoden tai kahden kuluttua.
 
Siihen nähden mitä olen nähnyt jenkkilän ruuan hintoja esim. Youtubessa ja muualla, niin Suomen hintataso vaikuttaa nykyään suorastaan kohtuulliselta.

Ennen vanhaan USA oli tunnettu halvasta ruuasta, etenkin Suomeen verrattuna, mutta ajat on tainneet muuttua...

Tavallisilla jenkkikansalaisilla on kuitenkin yhä se etu puolellaan, että dollari on erittäin käypää ja verrattain arvokasta valuuttaa maailmalla, joten jossei verrattain hyvistä taalatuloista pääse USA:ssa kuluttamalla nauttimaan niin ulkomailla kyllä pääsee... Joten elämäänsä kannattaisi ehkä järjestellä sillä tavalla, että voi tehdä etätyötä ulkomailla tai sitten elää välillä säästöillä muualla. Toisin kuin vaikka suomalaisten kohdalla, niin jenkit eivät varmaan paljon jää oman maan terveydenhuoltoakaan kaipaamaan...
 
Viimeksi muokattu:

No mutta soijapapua saa kohta halvalla, tosin tofu ei taida olla MAGAilijan lempiruokaa. Kiina ostaa tällä hetkellä 0$:lla soijapapua jenkeistä ja kauppa on jäätynyt täysin sitten toukokuun. Viime vuonna myivät 13mrd$ soijapapuja Kiinaan, mutta ne löysi parempia kauppakumppaneita etelästä.
 
Ehkä Trump on vain tajunnut miten pahasta punaisen lihan syöminen on ja haluaa kansalaisten siirtyvän kasvispainotteiseen ruokavalioon! Ja maga hurraa :)
 
No mutta soijapapua saa kohta halvalla, tosin tofu ei taida olla MAGAilijan lempiruokaa. Kiina ostaa tällä hetkellä 0$:lla soijapapua jenkeistä ja kauppa on jäätynyt täysin sitten toukokuun. Viime vuonna myivät 13mrd$ soijapapuja Kiinaan, mutta ne löysi parempia kauppakumppaneita etelästä.
Käsittääkseni vege-proteiinia kuten soijaa käytetään yleisesti valmisruokien ja lihajalosteiden "jatkamiseen" USA:ssa.
 
Korkein oikeus esti trumpin yrityksen erottaa Fedin johtokunnan jäsen Lisa Cook ennen ensi tammikuun kuulemista
Supreme Court lets Fed Governor Lisa Cook keep job pending oral argument in January
Korkein oikeus on antanut trumpin irtisanoa muiden valtion laitosten johtokunnan jäseniä, mutta Fed on selvästi poikkeustapaus, koska luotto jenkkitalouteen on niin paljon sen varassa.

Tähän sopisi kaksikymmentä viestiä siitä, miten korkein oikeus nyt siis vahvisti fedin linjan oikeaksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
288 528
Viestejä
4 943 429
Jäsenet
79 506
Uusin jäsen
SipuliJaska

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom