Paperittomat kuvaavaa, laittomasti maassa sana kuullostaa suomalaisen korvaa aivan toiselta mitä se tuolla tarkoittaa.
Kaliforniassa on arviolta 2.7 miljoonaa paperitonta. Näistä 64% on töissä ja 5% työttömiä, loput ei töissä (Not in workforce).
Näistä Meksikosta ja muualta väli-Amerikasta 77%.
34% eli 886t asuu kansalaisuuden omaavan lapsen/lasten kanssa.
22% eli 604t omistaa asunnon.
25% elää köhyysrajan alapuolella.
Kuvitellaan fantasia, että nämä kaikki saadaan ajettua maasta. Mikä vaikutus sillä on taloudelle?
Kalifornian työttömyysaste on n. 5%, eli käytännössä täystyöllisyys määritelmän mukaan. Loput on rakenteellista työttömyyttä.
Työvoimasta n. 7% on näitä siirtolaisia. Mistä saadaan Kaliforniaan 1.7 miljoonaa ihmistä näihin pääosin matalapalkkatöihin?
Monesti tulee mieleen että mitä Trumpin sen hallinnon mielessä liikkuu, no onhan niistä paljon kirjoitettu, ja että tavoitteet on sitä miltä näyttää.
Se miksi paljon paperittomia, niin ihan siitä kyse että niitä voi kyykyttää, eli paperithan niillä pitäisi olla, mutta näin niitä on voinut tehokkaammin käyttää hyväksi. Jos käyttää sanaa laittomasti maassa, niin ei kyllä ihan ole kuvaava valinta. Porukka on luottanut että homma toimii, siitä tullut käytännön tosiasia.
No nyt Trump tekee tässä sen minkä teki dollarille, minkä teki suurvallalle, nyt se sitten romuttaa tämänkin systeemin, tässä se ero että toinen osapuoli astus alas, astu sille tasolle missä Trump, ja veti nekkuun.
No nyt ehkä leikkistä, tässä odotellaan koska panssarit, ja koska TruthPhone päivitys millä otetuissa kuvissa ei näy panssareita.
Niin eteläamerikkaa, josta tuli mieleen että tuolla sotilaat vannoo perustuslain nimiin, joten sotilas kaappausta odottellessa
Työvoimasta n. 7% on näitä siirtolaisia. Mistä saadaan Kaliforniaan 1.7 miljoonaa ihmistä näihin pääosin matalapalkkatöihin?
Siellä paljon tuoreempaa paperillista, ja yhtiöitä joilla ehkä se jenkkipainotteisuus ei enään innosta, jos tämä touhu jatkuu, niin siellä osa ynnää koska olisi hyvä lähteä, ja jos työantaja aistii samaa, niin myös tarjoaa siirtymistä. Kanadassa jos ollaan hereillä, niin asiaa varmaan pohdittu, monella firmalla siellä jo ennestään.
No ne Trumpi haaveet koottu jenkeissä puhelimet, koottu jenkeissä autot, hitsattu jenkeissä osat, valssattu jenkeissä kai voi pikkuhiljaa unohtaa.