• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Siinä on aina se kysymys, että onko enää vapaita ja rehellisiä vaaleja.

Yleensä ne jotka ovat yrittäneet vallankaappausta ja ovat jo tässä alle puolen vuoden aikana olleet törkeän korruptoituneita, rikkoneet lakeja ja toimineet autoritaarisesti ei niitä vapaita vaaleja enää halua.
Trumpin toiminnasta voi olla monellakin eri tapaa huolissaan, mutta tämä ilmiselvien rikollisten ja petoeläinten kuriin laittaminen ei ole se paikka missä se tulee tehdä.
Apple Storejen ryöstäminen, Waymo-autojen polttaminen ja poliisien/viranomaisten tappamisen yrittäminen heittämällä sillalta kiviä ei ole mitään "eri mieltä olemista" tai muutakaan laillista vaikuttamista vaan törkeä rikollisuutta jota Kalifornin munattomat päättäjät on selkärangattomuudellaan mahdollistaneet ja pahentaneet vuosien ajan. Hyvä jos tälle nyt saadaan stoppi ja hyvä jos Trump kerrankin tekee jotain oikein.
 
Ei ollut myöskään Rechstagin polttoisku tai Moskovan kerrostalojen räjäytys. Mutta hyvä, että johtajat toimivat!

Seuraava vaihe varmaankin on Insurrection Act. 2020 oli esinerkiksi liian myöhäistä ja olisi sillä perusteella halunnut haltuunottaa vaalikoneet.
 
MIelenosoitukset kai alkoivat tosiaan suht rauhallisesti, Gavin ja Karen istuivat käsiensä päällä ja käskivät poliisin seuraamaan vierestä. Vasta kun kaartia lähetettiin paikalle lisää ja protestoijat ilmeisesti tästä provosoituivat, alettiin "rauhanomaista protestia" kutsumaan mellakaksi ja ilmeisesti LAPD:iinkin saatiin eloa.
Siinäpä se. Tekosyy vaihtaa uutisaihe kunnes Musk selviää. Pari ulkomaalaista toimittajaa sai kumiluodista ja ne jotka pitävät keltaisista käärmeistä väärän presidentin aikana tulevat punttiin kun liittovaltio näyttää voimaa
 
Miksi nämä mielenosoittajat liputtavat maata/maita johon/joihin eivät ilmeisesti halua palata ja polttavat Amerikan lipun jos haluavat pysyä maassa. Maken järki :confused: Saako tuolla touhulla todella amerikkalaisten sympatiat puolelleen ja millainen ihminen noita sympatisoi. Ei voi taas kuin ymmärtää.. Pitäisikö näiden vain antaa rauhassa mellastaa. Trump oli 100 % oikeassa lähettäessään kaartin. Vaikka kaartilla olisi kovat piipussa seuraavaksi mitään arvokasta ei menettäisi imho.. :kahvi:
 
Vähissä on koulutus jos ei tiedä, että (osa) Kalifornia(a) oli ennen Meksikoa.
 
Trumpin toiminnasta voi olla monellakin eri tapaa huolissaan, mutta tämä ilmiselvien rikollisten ja petoeläinten kuriin laittaminen ei ole se paikka missä se tulee tehdä.
Apple Storejen ryöstäminen, Waymo-autojen polttaminen ja poliisien/viranomaisten tappamisen yrittäminen heittämällä sillalta kiviä ei ole mitään "eri mieltä olemista" tai muutakaan laillista vaikuttamista vaan törkeä rikollisuutta jota Kalifornin munattomat päättäjät on selkärangattomuudellaan mahdollistaneet ja pahentaneet vuosien ajan. Hyvä jos tälle nyt saadaan stoppi ja hyvä jos Trump kerrankin tekee jotain oikein.
Pitäiskö laittaa rikollinen hallinto myös kuriin? Esim laittomat pidätykset, niin poliisit vankilaan? Trump lahjuksista Venezuelaan istuu? Koko suku varmasti mukana, niin sinne vaan kaikki? Ei tässä mitään sen kummempia prosesseja tarvii, se kun on ihan ok vain heittää ne sinne, kun nyt rikollisia ruvettiin pistää kuriin.
 
Pitää vaan laittaa kontekstiin ja ottaa vitsinä.
Tätä kun olisi yritetty sanoa vaikkapa Obaman aikaan niin tuo lain ja järjestyksen kannattajajoukko olisi revennyt kaikista henkseleistään. Nyt Trumpin aikana ollaan tasolla "mitää etteks te pientä jekkua tajua? ihme lumihiutaleita". Kaikki on vitsiä kunnes toisin todistetaan ja vaikka todistetaan niin mitäs sitte fake news :facepalm:
 
Ensimmäisen kuvan kyltissä lukee "Born and raised in Los Angeles, deport me?? Where you going to deport me to??? back to the hood???" että eipä tässä nyt ainakaan tuon henkilön kohdalla ole mistään laittomasti maassa olevasta kyse.
Niin siis luuletko sä että tota kyseistä herraa ollaan karkottamassa koska sen kirjoittamassa kyltissä vihjataan niin?
 
Charlie Kirk ja Stephen Miller sekä muut vastaavat vihjailevat melko avoimesti sellaisen Amerikan puolesta missä asuu vain valkoihoisia ihmisiä. Jenkkilän asukkaista noin 57% on "non-hispanic whites" elikkä paikallisen äärioikeiston kielellä "European stock" ja luku kaiketi pienenee entisestään jos ns puoliveriset laitetaan tuohon non-white kategoriaan.

Monet latinot nimeävät itsensä valkoisiksi vaikka heidän tukema Stephen Miller karkoittaisi heidät jos pystyisi siihen.
 
Mihin se karkotetaan jos on USAssa syntynyt? Onko näitä tapauksia paljonkin? El Salvadoriinko toi joutuu nyt lähtemään ihonvärinsä takia? Aika saatanan ison vankilan saa El Salavdor rakentaa, kun melkein puolella eri ihonväri kuin valkoinen USAssa.
 
Varmastikin kaikki sananvapaussoturit tuomitsevät jyrkästi, kun Trump uhkailee mahdollisia hänen synttärisotilasparaatiaan vastustavia mielenosoittajia:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Pitäiskö laittaa rikollinen hallinto myös kuriin? Esim laittomat pidätykset, niin poliisit vankilaan? Trump lahjuksista Venezuelaan istuu? Koko suku varmasti mukana, niin sinne vaan kaikki? Ei tässä mitään sen kummempia prosesseja tarvii, se kun on ihan ok vain heittää ne sinne, kun nyt rikollisia ruvettiin pistää kuriin.
Lisäksi en haluaisi olla näiden armeijan sotilaiden paikalla joita on lähetetty tähän Trumpin tekemällä tekemään kriisiin. Se ei siis todellakaan ole sattumaa että Kalifornia valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi, kuten ei myös sekään että Trump mielivaltaisesti päätti ylittää valtuutensa ja lähettää laittomasti kansalliskaartin ja sotilaat kaduille. Trumpin tarkoituksena on siis ainakin järjestää yksi kovimmista potentiaalisista potiittisista vastustajistaan pois pelistä, eli kuvrnööri Gavin Newsom. Hän tulee olemaan siis Trumpia vastassa seuraavissa vaaleissa.

Mutta palataan niihin sotilaisiin. USA:n perustuslaki kieltää käyttämästä sotilaita niihin tehtäviin jotka kuuluvat poliisille. Ne sotilaat jotka nyt tottelevat Trumpin käskyä, tulevat vastaamaan teostansa ( jo siis nyt, vaikkeivat edes olisi tehneet "mitään" ) ainakin jossain oikeusasteessa. Sotilaat ovat vannoneet suojelevansa perustuslakia, eivät presidenttiä. Tässä nyt siis tullaan testaamaan monen monta asiaa samaan aikaan, ja vaikka on selvää että Trump rikkoo tälläkin hetkellä useita lakeja, tapahtumien lopputulema on erittäin epäselvä.

Ne ketä kiinnostaa enemmän sotilaiden käyttö amerikan maaperällä, ja miksi se on laitonta siihen tarkoitukseen mihin Trump nyt niitä käyttääkin, kannattaa tutustua sellaiseen kuin Posse Comitatus Act

Trumpin hallintohan on sanonut karkoittavansa kaikki laittomasti maassa olevat. Tämä ei koskaan tule tapahtumaan. Nykyisellä tahdilla vuodessa karkoitettaisiin n. 500 000 koko yhdysvalloista vuositasolla ja pelkästään Kaliforniassa laittomia siirtolaisia on n. 2 miljoonaa. Tämän lisäksi on täysin selvää että kaikkien laittomien siirtolaisten karkoittaminen tulisi täysin varmasti romahduttamaan USA:n talouden ja isosti. Näin on käynyt ennenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Maga-kultin lakit valuvat vaan syvemmälle päähän, kun messias käskee. Kaikkien defenssien takaa on hankala nähdä virheitä suuren johtajan teoissa, sanoissa tai asenteissa - ja ainahan se vaan heittää läppää, jos tarve vaatii.

Ainakin itse ajattelin asevoimien olevan vähiten se paikka, johon maga-politiikka rakenteellisesti tarttuisi. Yksilöihin varmaan joo, mutta koko hierarkiaan ja muihin rakenteisiin en oikein (ainakaan aiemmin) uskonut sen tarttuvan. Pian varmaan selviää, miten väärässä olin.
 
Lisäksi en haluaisi olla näiden armeijan sotilaiden paikalla joita on lähetetty tähän Trumpin tekemällä tekemään kriisiin. Se ei siis todellakaan ole sattumaa että Kalifornia valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi, kuten ei myös sekään että Trump mielivaltaisesti päätti ylittää valtuutensa ja lähettää laittomasti kansalliskaartin ja sotilaat kaduille. Trumpin tarkoituksena on siis ainakin järjestää yksi kovimmista potentiaalisista potiittisista vastustajistaan pois pelistä, eli kuvrnööri Gavin Newsom. Hän tulee olemaan siis Trumpia vastassa seuraavissa vaaleissa.

Mutta palataan niihin sotilaisiin. USA:n perustuslaki kieltää käyttämästä sotilaita niihin tehtäviin jotka kuuluvat poliisille. Ne sotilaat jotka nyt tottelevat Trumpin käskyä, tulevat vastaamaan teostansa ( jo siis nyt, vaikkeivat edes olisi tehneet "mitään" ) ainakin jossain oikeusasteessa. Sotilaat ovat vannoneet suojelevansa perustuslakia, eivät presidenttiä. Tässä nyt siis tullaan testaamaan monen monta asiaa samaan aikaan, ja vaikka on selvää että Trump rikkoo tälläkin hetkellä useita lakeja, tapahtumien lopputulema on erittäin epäselvä.

Ne ketä kiinnostaa enemmän sotilaiden käyttö amerikan maaperällä, ja miksi se on laitonta siihen tarkoitukseen mihin Trump nyt niitä käyttääkin, kannattaa tutustua sellaiseen kuin Posse Comitatus Act

Trumpin hallintohan on sanonut karkoittavansa kaikki laittomasti maassa olevat. Tämä ei koskaan tule tapahtumaan. Nykyisellä tahdilla vuodessa karkoitettaisiin n. 500 000 koko yhdysvalloista vuositasolla ja pelkästään Kaliforniassa laittomia siirtolaisia on n. 2 miljoonaa. Tämän lisäksi on täysin selvää että kaikkien laittomien siirtolaisten karkoittaminen tulisi täysin varmasti romahduttamaan USA:n talouden ja isosti. Näin on käynyt ennenkin.
Possea ei ole kutsuttu:
“DoD military personnel on this mission are protecting property and personnel,” Air Force Capt. Mayrem Morales, a NORTHCOM spokesperson, told Task & Purpose. “They are providing support to prevent the destruction or defacement of federal government property, including crowd control and establishment of security perimeters. These personnel are also protecting federal officials from harm or threat of bodily injury while those officials execute their duties.”
Eli eivät vastaa lainvalvonnasta tms. vaan toimivat suojaavissa tehtävissä. Kuka nyt haluaisi tai sallisi, että huligaanit tai anargistit rikkoisivat paikkoja tai vahingoittasivat ihmisiä tuostavaan. Mielenkiinnosta nyt kysyn, että mistä heitä syyttäisit kun turvaavat yleistä järjestystä näiden reunaehtojen mukaan jos/kun Newsom menetti hallinnan heti alusta lähtien? Law & order #If they spit, we will hit
 
Viimeksi muokattu:
Ja onhan tuolla LA n alueella varmaan tuplaten enemmän ihmisiä kuin Suomessa
Possea ei ole kutsuttu:

Eli eivät vastaa lainvalvonnasta tms. vaan toimivat suojaavissa tehtävissä. Kuka nyt haluaisi tai sallisi, että huligaanit tai anargistit rikkoisivat paikkoja tai vahingoittasivat ihmisiä tuostavaan. Mielenkiinnosta nyt kysyn, että mistä heitä syyttäisit kun turvaavat yleistä järjestystä näiden reunaehtojen mukaan jos/kun Newsom menetti hallinnan heti alusta lähtien? Law & order #If they spit, we will hit
Mitenkäs se nyt meni. Bidenin aikana jos olisi Texasin rajoille armeijaa tuotu niin huono homma. Haastatteluja löytyy monia reppuli kuvernööreiltä.
 
Possea ei ole kutsuttu:

Eli eivät vastaa lainvalvonnasta tms. vaan toimivat suojaavissa tehtävissä. Kuka nyt haluaisi tai sallisi, että huligaanit tai anargistit rikkoisivat paikkoja tai vahingoittasivat ihmisiä tuostavaan. Mielenkiinnosta nyt kysyn, että mistä heitä syyttäisit kun turvaavat yleistä järjestystä näiden reunaehtojen mukaan jos/kun Newsom menetti hallinnan heti alusta lähtien? Law & order #If they spit, we will hit

Ja autot alkoi palaa sen jälkeen, kun kansalliskaarti saapui paikalle. Sen perusteella hallinta alkoi lähteä lapasista, kun Trump päätti ottaa tilanteen haltuun.
 
Olisi hyvä tietää mistä asia sai alkunsa

MSNBC haastattelee rajatsaari Tom Homania:
Tom Homan said Monday the media is partly to blame for the anti-ICE riots that caused chaos in downtown Los Angeles over the weekend.
Donald Trump's border czar, Tom Homan, revealed that the raids that sparked the violent LA riots were not for immigration purposes.

Homan explained that the raids that took place in downtown Los Angeles on Friday were part of a criminal investigation into a money laundering scheme and cartel activity.
Kyseessä oli iskut ihan oikeiden kartellien toimintaan. Rahanpesua jne. muuta ihan oikeaa laitonta toimintaa. Ei niihin viattomiin (laittomiin) ahkeriin uurastajiin, joiden hyväksikäyttö nakertaa koko yhteiskuntaa, kuten mediassa halutaan antaa ilmi.
'It wasn’t an immigration raid. It was to service of three criminal warrants at locations based on a large criminal conspiracy that ICE is investigating,' Homan on MSNBC.
Ja tämän johdosta lainvartioiden kimppuun, niin paikallisten kuin liittovaltion, on hyökätty. Materiaalia tästä löytyy aimmista viesteistä. Ja tämän takia jos Kalifornian osavaltion päättäjät eivät pysty asiaa pitämään hallussa on liittovaltion syytä puuttua asiaan.
 
Olisi hyvä tietää mistä asia sai alkunsa

MSNBC haastattelee rajatsaari Tom Homania:

Kyseessä oli iskut ihan oikeiden kartellien toimintaan. Rahanpesua jne. muuta ihan oikeaa laitonta toimintaa. Ei niihin viattomiin (laittomiin) ahkeriin uurastajiin, joiden hyväksikäyttö nakertaa koko yhteiskuntaa, kuten mediassa halutaan antaa ilmi.

Ja kun on pengottu ketä on oikeasti heitetty maasta pihalle, niin nuo ahkarat uurastajat on se enemmistö.

Ja tämän johdosta lainvartioiden kimppuun, niin paikallisten kuin liittovaltion, on hyökätty. Materiaalia tästä löytyy aimmista viesteistä. Ja tämän takia jos Kalifornian osavaltion päättäjät eivät pysty asiaa pitämään hallussa on liittovaltion syytä puuttua asiaan.

Kummasti Trumpin lähipiirin mielipiteet pyörähtää 180 astetta, kun on oma kaveri vallassa. Ennen tosiaan Rebublikaanit vastusti liittovaltiota ja osavaltioiden itsehallinto oli ykkösasia. Esim vaikka tässä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja pistetään bonuksena viimeisiä Trumpin aivopieruja. Nopeat junat on turhia, kun lennot maksaa about 2$.

Ja vakaa talousnero on laskenut munien hintaa 400%. Tuolla talouspohjalla on hyvä keksiä aina golfkierroksen päälle Foxia katsellessa uude tulliprosentit ja postata ne someen.
 
ihan kiva, mutta whataboutuismia tai offtopickkia tähän keskusteluun liittyen. Vastaa vain viestini asioihin eikä sen ympäriltä.
 
Ja siksi mellakkapoliisi ja kilvet. Aivan törkeä yliampuminen tuoda armeija paikalle kun tarvittaisiin mellakkapoliiseja.

Edit. Ranska hyvänä esimerkkinä. Ei siellä armeija ole kaduilla vaikka autot palaa.
Mellakkapoliiseja ja poliiseja on rajallinen määrä. Jos ja kun mellekat on ryöstäytymässä käsistä, niin silloin tarvitaan järeämpää toimintaa ja valitettavasti Trump on nyt toiminut aivan oikein, lähettäessään apuivopiomia mellakoiden hallintaan. Kaikki paikalliset siellä, jotka ovat tunteneet olonsa turvattomiksi ja / tai joiden omaisuutta mellakoitsijat ovat tuhonneet taipuvat varmasti Trumpin kannalle, miltei poikkeuksetta.

Edittiin: Ranskassa sotilaat lähetettiin kaduille 2015 mellakoiden ja terrorismin jälkeen ja poikkeustila oli hyvänaikaa voimassa.. Miten voi olla ihmisen muisti noin lyhyt?

Tässä mellakantorjunta-asiassa Trump tekee aivan oikein, vaikka monessa asiassa tunaroikin ja ryssii 10-0. Ja tämä tulee näkymään kannatuksen kasvuna.

Kun ihmiset pelkäävät liikkua ulkona ja omaisuutta tuhotaan, niin jos joku tulee ja korjaa tilanteen (vaikka miltei milläkeinoin tahansa (esim suurin karkoituksin tai vankilaan siirroin, niin kyseitä tahoa varmasti kannattetaan kyseisellä alueella ja paljon laajemminkin..))
 
Lisäksi en haluaisi olla näiden armeijan sotilaiden paikalla joita on lähetetty tähän Trumpin tekemällä tekemään kriisiin.
Ai kriisi on Trumpin tekemä koska hän ei anna erivapauksia päin vittua hoidetulle demokraattiosavaltiolle sen takia ettei siellä ole ainakaan yli 30v osattu pitää yllä järjestystä? Vika on 100% Kalifornian, heidän kuvernöörin ja heidän idioottiäänestäjien jotka tämän vahingon on aiheuttaneet ja lakaisseet maton alle.
Se ei siis todellakaan ole sattumaa että Kalifornia valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi
Valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi? Ensimmäiseksi kohteeksi mille?
Trump aloitti ICE ratsiat heti kautensa alussa ja niitä on suoritettu ympäri yhdysvaltoja ja nyt tällä samalla hetkellä ratsioita on menossa ainakin Chicagossa ja Texasissa:

Ainoa ero on se että Kaliforniassa on tätä haitallista shithole-kulttuuria ja rikollisuutta ymmärretty ja nyt kun liittovaltio tekee lailliset tehtävänsä niin apinalaumat luulevat että voivat toimia kuten BLM-mellakoiden kohdalla toimittiin.

Jos joku on kertaakaan valittanut siitä että Trump rikkoo lakia, mutta ei 100% tue liittovaltion toimia tässä asiassa ja vastusta mellakoita ilman mutteja tai matteja niin on hävinnyt jokaisen esittämänsä argumentin.
kuten ei myös sekään että Trump mielivaltaisesti päätti ylittää valtuutensa ja lähettää laittomasti kansalliskaartin ja sotilaat kaduille.
Taas tämä sama vale. Toimet ovat täysin 100% lainmukaisia kun liittovaltion omaisuutta tai joukkoja suojellaan.
Trumpin tarkoituksena on siis ainakin järjestää yksi kovimmista potentiaalisista potiittisista vastustajistaan pois pelistä, eli kuvrnööri Gavin Newsom. Hän tulee olemaan siis Trumpia vastassa seuraavissa vaaleissa.
En ota salaliittoteoriaasi kantaa, mutta jos Newsom on huolissaan poliittisesta urastaan niin hän voi tehdä niinkin radikaalin ratkaisun että tekee työnsä ja pistää mellakoijat vankilaan.
Mutta palataan niihin sotilaisiin. USA:n perustuslaki kieltää käyttämästä sotilaita niihin tehtäviin jotka kuuluvat poliisille. Ne sotilaat jotka nyt tottelevat Trumpin käskyä, tulevat vastaamaan teostansa ( jo siis nyt, vaikkeivat edes olisi tehneet "mitään" ) ainakin jossain oikeusasteessa. Sotilaat ovat vannoneet suojelevansa perustuslakia, eivät presidenttiä. Tässä nyt siis tullaan testaamaan monen monta asiaa samaan aikaan, ja vaikka on selvää että Trump rikkoo tälläkin hetkellä useita lakeja, tapahtumien lopputulema on erittäin epäselvä.

Ne ketä kiinnostaa enemmän sotilaiden käyttö amerikan maaperällä, ja miksi se on laitonta siihen tarkoitukseen mihin Trump nyt niitä käyttääkin, kannattaa tutustua sellaiseen kuin Posse Comitatus Act
Insurrection Act mahdollistaa tuon kylläkin, mutta nyt sotilaat eivät toimi poliisin tehtävissä joten ihan turhaa spekulointia ja asian pyörittelyä kun mitään tällaista ei ole tapahtunut.
Trumpin hallintohan on sanonut karkoittavansa kaikki laittomasti maassa olevat. Tämä ei koskaan tule tapahtumaan. Nykyisellä tahdilla vuodessa karkoitettaisiin n. 500 000 koko yhdysvalloista vuositasolla ja pelkästään Kaliforniassa laittomia siirtolaisia on n. 2 miljoonaa. Tämän lisäksi on täysin selvää että kaikkien laittomien siirtolaisten karkoittaminen tulisi täysin varmasti romahduttamaan USA:n talouden ja isosti. Näin on käynyt ennenkin.
Todennäköisesti koko talouden romahtaminen on täyttä paskaa ja jälleen kerran valetutkijioiden ja valtamedian "according to experts"-satuja joiden uskottavuus kuoli jo 2022-2023, mutta vaikka näin ei olisikaan niin sille on ihan se ja sama eikä se tähän asiaan liity. Jos jenkkiäänestäjät haluavat laittomat maahanmuuttajat ulos maasta (wau mikä radikaali idea!) ja he ovat demokraattisesti valinneet sellaisen hallinnon joka tekee näin niin se on ihan suoraan sanoen velvollisuus hallinnolle toteuttaa kansan demokraattinen tahto.

Rivijenkkiäänestäjää ei kiinnosta pätkääkään jos jonkun Hollywood-kukkuloilla asuvan demokraattieliitin orjatyövoima joutuukin palaamaan takaisin kotiin. Palkatkoot amerikkalaisia rehellisellä palkalla tai jos se on jostain syystä "mahdotonta" niin tehkää näille meksikolaisille sitten laillinen tie työskentelyyn USA:ssa.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun koulutettuna paikalla olet niin kerro, miten tuo liittyy asiaan?
Mielestäni se oli argumentti, jonka mukaan olisi oikein oikeuttaa nykyisen sukupolven venäläisten tai ruotsalaisten väkivaltainen kapinointi Suomen maaperällä, koska alue oli ennen heidän maataan. Ruotsissa syntyneet polttaisivat Suomen lippuja mielenosoituksessa koska heidät on uhattu karkottaa maasta kun oleskelulupapäätös on tullut negatiivisena. Niin älytön keskustelu täällä on käynnissä. Sitten samaan aikaan joku heiluttaisi lippua että olen syntynyt Suomessa, minne aiotte karkottaa. Tätä sitten juhlittaisiin apinoiden kuninkaana että osuipa naulan kantaan, vaikkei mikään viittaa siihen että kyseistä henkilöä kukaan haluaisi karkottaa, vaan laittomasti maassa oleskelevia.

Tällainen rinnastus tähän, huolimatta siitä miten toisenlainen suhdeluku Yhdysvalloissa on eri etnisyyksiä. Silti, nämä väkivaltaisten mellakoiden puolustelut ja sen perustelut menee joka sivulla absurdimmalle tasolle vain koska Trump tekee paskalla käynninkin väärin, oranssi hullu ukko kun on.

Edit: muistutus kaikille, jotka toistelee tätä että kansa alkoi mellakoida koska Trump lähetti kansalliskaartin Kaliforniaan ja että hän teki sen ennen mielenosoitusten alkamista:

Viidettä päivää jatkuvat mielenosoitukset alkoivat perjantaina, kun ihmiset protestoivat paperittomiin siirtolaisiin kohdistettuja ratsioita. Perjantai oli siis 6.6.2025.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähettää 2 000 kansalliskaartin sotilasta Los Angelesiin, jossa mielenosoittajat jatkoivat lauantaina jo toista päivää protesteja maahanmuuttoviranomaisia vastaan.

Tämä jälkimmäinen oli sitten 8.6.2025 klo 0:57.
 
Viimeksi muokattu:
Ja tämän johdosta lainvartioiden kimppuun, niin paikallisten kuin liittovaltion, on hyökätty. Materiaalia tästä löytyy aimmista viesteistä. Ja tämän takia jos Kalifornian osavaltion päättäjät eivät pysty asiaa pitämään hallussa on liittovaltion syytä puuttua asiaan.

Me emme tarvitse tänne armeijaa tai kansalliskaartia, joita emme ole edes tänne pyytäneet, hän sanoi.

Tällä hetkellä USA:n demokratia on todella, todella kovan ja räikeän hyökkäyksen kohteena. Hyökkääjänä toimii Donald Trump ja tukijoina vanhoilliset republikaanit.
 
Kuinka paljon tuolla väkeä protestoi? Kuinka paljon väkeä mellakoi? Jos puhutaan tuhansista, jotka mellakoi, ehkä on aiheellista lähettää kansalliskaarti tukemaan poliisin toimia. Tosin nyt Noem haluaa antaa kaartille oikeudet pidättää väkeä. Tuo alkaa rikkomaan lakia. Jos tuon sallivat, lisäisi tuo ongelmia, ei toimi ratkaisuna. Jos hallinto ei noudata lakeja, ei kansalaisilla ole siihen mitään velvollisuutta.

Mutta jos tuolla protestoi satoja ja mellakoi kymmeniä, on ihan turha lähettää mitään. Paikallinen poliisi saa tuon ihan helposti rauhtottumaan.

Vaikkakin kovia voimafantasioita nyt joillakin on, että saa heittää hippiä ja vassaria vankilaan, niin ei se ihan niin toimi edes tuolla. Kyllä ne rikokset pitää eka todistaa. Eiku nii joo, osa täällä on sitä mieltä, että TÄMÄ hallinto saa tehdä niin. Toivottavasti seuraava tekee sitten saman Trumpin suvun ja tukijoiden kohdalla, eikö niin?
 
Me emme tarvitse tänne armeijaa tai kansalliskaartia, joita emme ole edes tänne pyytäneet, hän sanoi.

Tällä hetkellä USA:n demokratia on todella, todella kovan ja räikeän hyökkäyksen kohteena. Hyökkääjänä toimii Donald Trump ja tukijoina vanhoilliset republikaanit.
Kuuluu Trumpin ja project 2025 käsikirjoitukseen. Kommunistit/liberaalit alas ja konservatiivit ylös. Käsikirjoitus kyllä toteutuu jokseenkin täydellisesti. Ei kenelläkään ole paukkuja vastustaa Trumpin/MAGAn rynnäkköä. Armeija kun saadaan vielä siivottua liberaaleista, niin taivas vain on rajana, tai ei edes se evankelikaalien mielestä.
 
1749620849824.png

Noniin, eli nyt se on selvää. Edelleenkään ei saa fiiliksen perusteella heittää väkeä ulos maasta. Ja fiiliksen perusteella nuo on juuri tehnyt sitä. "hmm tuolla näyttää olevan tatuointi, pakko olla rikollinen/murhaaja/hullu, joten ei kun lentokoneeseen". Joillekin tämä nyt varmasti tuntuu pahalta, mutta miettikää, jos se arviointi tulee omalle kohdalle ja täyttää sen hetkisen pidättävän henkilön fiiliksen mukaan tehdyn arvion. Ehkä saattaa vituttaa löytää itsensä toisen maan vankilasta, kun kävi lomalla jenkeissä.

No Trumpiahan tuo tietenkin haittaa. Pakkohan sen on haitata, eihän nyt presidentin tarvii lakeja noudattaa, varsinkin kun on äänestetty virkaan. Ja näin sitä oikeutetaan laittomuuksia, sekä koitetaan samalla demonisoida oikeuslaitosta. Media on jo onnistuttu, tarpeeksi kun tuonkin luotamusta sadaan heikennettyä, niin voidaan vaihtaa tuomarit omiin kavereihin. Sitten saadaan taas päätöksiä, mitkä miellyttää. Ja kyllähän siinä kohtaa perustuslaki taipuu uusiin kausiin. Eikä ne äänestykset olekaan ihan niin, omat pojat voi käydä laskemassa nekin ja jos kansa äänesti väärin, niin VP voi sitten valita, kenet oikeasti nimitetään pressaksi. Kaikkea tätä on jo tehty, enää puuttuu tuomarit. Parin vuoden demonisoinnilla, sekin saadaan hoidettua.
 
ihan kiva, mutta whataboutuismia tai offtopickkia tähän keskusteluun liittyen. Vastaa vain viestini asioihin eikä sen ympäriltä.

Selvä. Eli Trumpin ketjussa Trumpin sanomiset on offtopiccia. Se kun keskustellaan Trumpin oikeuteen haastetusta päätöksestä ottaa kansalliskaartin liittovaltion käyttöön kuvernöörin ohi, niin ennen tätä se oli Rebublikaaneille punainen vaate.
 
Pohjimmiltaan koko jenkkien siirtolaisongelma johtuu siitä, ettei niillä ole mitään henkilötunnistetta. Eikä taatusti tulekkaan, osa kansasta pitää sitä vapauden riistämisenä. Nythän maahanmuuttajat tekee töitä, maksavat verot jne ja elää about suht. normaalia elämää, ja se ei onnistuisi nykyisessä mittakaavassa, jos olisi pätevä henkilörekisteri.
 
1749620849824.png

Noniin, eli nyt se on selvää. Edelleenkään ei saa fiiliksen perusteella heittää väkeä ulos maasta. Ja fiiliksen perusteella nuo on juuri tehnyt sitä. "hmm tuolla näyttää olevan tatuointi, pakko olla rikollinen/murhaaja/hullu, joten ei kun lentokoneeseen". Joillekin tämä nyt varmasti tuntuu pahalta, mutta miettikää, jos se arviointi tulee omalle kohdalle ja täyttää sen hetkisen pidättävän henkilön fiiliksen mukaan tehdyn arvion. Ehkä saattaa vituttaa löytää itsensä toisen maan vankilasta, kun kävi lomalla jenkeissä.

No Trumpiahan tuo tietenkin haittaa. Pakkohan sen on haitata, eihän nyt presidentin tarvii lakeja noudattaa, varsinkin kun on äänestetty virkaan. Ja näin sitä oikeutetaan laittomuuksia, sekä koitetaan samalla demonisoida oikeuslaitosta. Media on jo onnistuttu, tarpeeksi kun tuonkin luotamusta sadaan heikennettyä, niin voidaan vaihtaa tuomarit omiin kavereihin. Sitten saadaan taas päätöksiä, mitkä miellyttää. Ja kyllähän siinä kohtaa perustuslaki taipuu uusiin kausiin. Eikä ne äänestykset olekaan ihan niin, omat pojat voi käydä laskemassa nekin ja jos kansa äänesti väärin, niin VP voi sitten valita, kenet oikeasti nimitetään pressaksi. Kaikkea tätä on jo tehty, enää puuttuu tuomarit. Parin vuoden demonisoinnilla, sekin saadaan hoidettua.
On se jännä, että Trump haluaa heittää oikeusvaltioperiaatteen roskikseen.

Ilmeisesti tällainen vetoaa tarpeeksi suureen kannattajaporukkaan.
 
Ainoa ero on se että Kaliforniassa on tätä haitallista shithole-kulttuuria ja rikollisuutta ymmärretty ja nyt kun liittovaltio tekee lailliset tehtävänsä niin apinalaumat luulevat että voivat toimia kuten BLM-mellakoiden kohdalla toimittiin.

Jos joku on kertaakaan valittanut siitä että Trump rikkoo lakia, mutta ei 100% tue liittovaltion toimia tässä asiassa ja vastusta mellakoita ilman mutteja tai matteja niin on hävinnyt jokaisen esittämänsä argumentin.
Dallasissa on myös alkamassa. Tais lähtee heti Abbotilta lapasesta, kun siellä on Meksikon lippu näkynyt.

Mä veikkaan, että juuri ketään ei haittaa, jos henkilöä poistetaan maasta. Kunhan se tehdään oikein. Nyt ei tehdä. Liittovaltio kun rikkoo lakeja, niin ei muilla ole enää mitään syytä niitä noudattaa. Varsinkin, kun liittovaltio ei noudata edes tuomareiden määräyksiä, kun ne rikkovat lakeja. Sitä varten on myös olemassa se 2nd.
 
Moni Trumpin Kalifornian toimien kannattaja vetoaa siihen, että väkivaltaiset mielenosoittajat vain saavat ansionsa mukaan. Asia ei ole niin mustavalkoinen. Jen Psaki tiivistää hyvin esim. mistä homma alkoi, millainen on eri toimenpiteiden aikataulu ja miten niitä on perusteltu. Ja myös sen, mikä on hallinnon rooli väkivaltaisuuksien hillitsijänä/yllyttäjänä.

Todellisuus viittaa vahvasti siihen, että Trump (eli Miller ja kumppanit) on nähnyt tässä tilaisuuden edetä projektissa seuraavaan vaiheeseen. (Rauhallisia) mielenosoituksia on paljon ympäri maata, joten jatkoa seuraa kansalliskaartin ja muiden sotavoimien käytössä.

Ennustan, että levottomuuksilla tulee olemaan merkittävä vaikutus vaaleihin. Melko varmasti jo ensi vuonna, mutta viimeistään presidentinvaaleissa.
 
Nyt jos/kun Teksasissa on kannettu vihollisen lippua ja protestoitu niin tuleeko kansalliskaarti paikalle:
- kuvernöörin pyynnöstä
- ilman pyyntöä
- vasta kun on 60 vrk oltu Kaliforniassa
- ei tarvitse koska äänestivät oikein

Toki skaala on varmaan hyvinkin eri mutta tuosta saisi aika hyvän kohdistuksen moraalille
 
Moni Trumpin Kalifornian toimien kannattaja vetoaa siihen, että väkivaltaiset mielenosoittajat vain saavat ansionsa mukaan. Asia ei ole niin mustavalkoinen. Jen Psaki tiivistää hyvin esim. mistä homma alkoi, millainen on eri toimenpiteiden aikataulu ja miten niitä on perusteltu. Ja myös sen, mikä on hallinnon rooli väkivaltaisuuksien hillitsijänä/yllyttäjänä.

Todellisuus viittaa vahvasti siihen, että Trump (eli Miller ja kumppanit) on nähnyt tässä tilaisuuden edetä projektissa seuraavaan vaiheeseen. (Rauhallisia) mielenosoituksia on paljon ympäri maata, joten jatkoa seuraa kansalliskaartin ja muiden sotavoimien käytössä.

Ennustan, että levottomuuksilla tulee olemaan merkittävä vaikutus vaaleihin. Melko varmasti jo ensi vuonna, mutta viimeistään presidentinvaaleissa.
Tässä on sattuma että juuri se osavaltio jota Trump eniten dissaa alkoi kapinoimaan juuri kun Musk avasi suunsa. Kuten se oli sattumaa että juuri se yliopisto jonka Obama kävi on polttopisteessä eikä Barron sattumalta opiskele siellä
 
Kuinka paljon tuolla väkeä protestoi? Kuinka paljon väkeä mellakoi? Jos puhutaan tuhansista, jotka mellakoi, ehkä on aiheellista lähettää kansalliskaarti tukemaan poliisin toimia.
Ilmeisesti viikonloppuna oli parituhatta mielenosoittajaa ja rikoksia tapahtui siis viikonloppuna: yksi tulipalo kiinteistössä, yksi tiili poliisia päin, kaksi autoa ehkä paloi, poliisin toimesta vähintään sata hakattua mielenosoittajaa ja kyynelkaasut n.tuhannen ihmisen keuhkoihin. Viikonlopun maailmanlopun menosta kertoo mielestäni se että "federal buildingin" viereisessä korttelissa ollut maalaismarkkinat, joita ei peruttu/hulinoitu tms. Sunnuntaina ensimmäisten kansalliskaartilaisten saapuessa paikalla ollut yksi mielenosoittaja, jolla kyltti "National Guard LOL".

Tähän on tullut viikolla lisää kymmenen autoa, kaksi kiinteistöä, yksi poliisia vahingoittanut tiili, parisataa hakattua mielenosoittajaa, lisää kyynelkaasua keuhkoihin ja parisataa vangittua mielenosoittajaa/häiriköijää. "Oikeiden" mellakoijien määrä kasvanut ehkä kymmenestä muutamiin kymmeniin? Mielenosoittajia nyt tuhansia, mutta ilmeisesti alue vieläkin sama pari korttelia "federal buildingin" ympärillä.

edit. ja toki lisää perseilyä noiden tiilien ja ilotulitteiden suhteen, josta nyt kuuluukin laittaa vankilaan.
 
Joo ei tuossa vielä armeijaa tarvii, edes kansalliskaartia, vaikka osa täällä sellaisesta fantasioikin.
 
Tämän lisäksi kymmeniä ellei satoja eri liiketiloja ryöstetty ja tuhottu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän lisäksi kymmeniä ellei satoja eri liiketiloja ryöstetty ja tuhottu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Joo, nämä kaverit vaan suoraan oikeuden kautta vankilaan tai ulos maasta, jos ovat laittomasti paikalla.
 
Tämän lisäksi kymmeniä ellei satoja eri liiketiloja ryöstetty ja tuhottu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mistään satoihin menevistä määristä ei nyt kyllä ole minkäänlaisia viitteitä. Taitaa LAPD olla nimennyt kaksi katua jonka varrella tätä on tapahtunut.
 
Tästä saa vähän eri kuvan, mitä tapahtuu.

– Ihmiset, joita karkotetaan ja jotka ICE on ottanut tähtäimeensä, eivät ole rikollisia. Etenkään ne ihmiset, joita ICE vaanii oikeustaloissa, kun he ovat menossa lakisääteisiin tapaamisiin.

ICE on yrittänyt päästä myös moniin kouluihin pidättämään luvatta maassa olevia lapsia Los Angelesissa.

Koulujen rehtoreita ja opettajia on neuvottu pitämään ovet suljettuina liittovaltion virkamiehiltä. Monissa kouluissa on toimittu juuri näin.
 
"DoD military personnel on this mission are protecting property and personnel,” Air Force Capt. Mayrem Morales, a NORTHCOM spokesperson, told Task & Purpose. “They are providing support to prevent the destruction or defacement of federal government property, including crowd control and establishment of security perimeters. These personnel are also protecting federal officials from harm or threat of bodily injury while those officials execute their duties.”

Tuo ylläoleva oli tukena yllä väitteenä siihen, etteivät tee poliisin työtä. Onko toi jotenkin koeponnistettu, että yllä kuvailtu poliisin työ ei 'oikeasti' ole poliisin työtä, kun tarpeeksi vääntää pilkkua?

Insurrection Act mahdollistaa tuon kylläkin, mutta nyt sotilaat eivät toimi poliisin tehtävissä joten ihan turhaa spekulointia ja asian pyörittelyä kun mitään tällaista ei ole tapahtunut.

Ehkäpä relevantteja on Trumpin sanomiset vuonna 2020. Nythän laeilla ei enää ole niin merkitystä, mikä on jännä valtiomuoto.

“Look, we have laws. We have to go by the laws,” Trump continued. “We can't move in the National Guard. I can call insurrection, but there's no reason to ever do that, even in a Portland case.”

“We can’t call in the National Guard unless we’re requested by a governor,” Trump explained.
 
Kuinka paljon tuolla väkeä protestoi? Kuinka paljon väkeä mellakoi? Jos puhutaan tuhansista, jotka mellakoi, ehkä on aiheellista lähettää kansalliskaarti tukemaan poliisin toimia. Tosin nyt Noem haluaa antaa kaartille oikeudet pidättää väkeä. Tuo alkaa rikkomaan lakia. Jos tuon sallivat, lisäisi tuo ongelmia, ei toimi ratkaisuna. Jos hallinto ei noudata lakeja, ei kansalaisilla ole siihen mitään velvollisuutta.
Kansalliskaartin ei kuulu ylittää toimivaltaansa eikä ICE:nkaan. Rikokseen syyllistyneet saakoot rangaistuksensa niin laittomasta maassa oleilusta kuin virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja toisten omaisuuden tuhoamisestakin.

Pelkästään yhdestä videosta nähtiin enemmän kuin yksi tiili joita paiskottiin sillalta ja kadulta alas useita poliisiautoja kohti. Tämä video taisi levitä sunnuntaina tai maanantaina, kuvaamisajankohdasta en ole varma. Alla suomalaisen median tarjoamaa tietoa linkkeineen.

La-su yönä 8.6. uutisoitua: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähettää 2 000 kansalliskaartin sotilasta Los Angelesiin, jossa mielenosoittajat jatkoivat lauantaina jo toista päivää protesteja maahanmuuttoviranomaisia vastaan.

Su 8.6. uutisoitua: Tässä uutisessa kuvia palavasta autosta sekä mielenosoittajien ja viranomaisten yhteenotoista Comptonissa ja palavista ostoskärryistä Paramountissa, jossa jutun mukaan myös yhteenottoja. Comptonista Paramountiin ~4 mailia (~6km) eli tämän perusteella ei ainakaan pidä paikkansa että mieltä osoitettu yhdellä parin korttelin alueella ainoastaan vaan useammassa kuin yhdessä paikassa. Alueiden laajuutta ei selviä jutuista joita olen lukenut.

Su 8.6.: Tämä juttu julkaistu 8.6. klo 18:36 ja siinä mainitaan että ensimmäiset kansalliskaartin sotilaat ovat saapuneet Los Angelesiin.

Su 8.6. julkaistussa jutussa on päivityksiä viimeksi tänään ja siellä on maanantaista tiennyt LA:n pormestari Karen Bass kertoa että yli 100 on pidätetty maanantaina mielenosoituksissa.

Ma 9.6. uutisoitua: Los Angelesissa mielenosoittajat sulkivat molemmat kaistat 101-moottoritiellä Los Angelesin keskustassa. Lisäksi useita kaupungin itseajavia ajoneuvoja sytytettiin tuleen. Jutussa mainitaan myös: "Maahanmuuttopoliisi ICE:n agentit ja mielenosoittajat olivat lauantaina vastakkain Paramountin alueella Los Angelesin kaakkoisosissa. ICE:n agentit olivat kerääntyneet mellakkavarusteissa ja kaasunaamareissa paikallisen teollisuusalueen ulkopuolelle. Protestoijat puolestaan rakensivat alueelle tiesulkuja kaadetuista ostoskärryistä ja betonilohkareista." Tämä siis jo tilanne lauantaina ja kaartia oltiin lähettämässä paikalle puoliltaöin sunnuntain puolella Suomen aikaa uutisoinnin mukaan. Sunnuntaiaamuna uutiseen lisätty klo 10:47 pormestari Bassin kommentti, ettei LA:ssa ole vielä kansalliskaartia ainakaan kaupungin keskustassa.
 
Yritän tehdä teräsmiesargumentin Trumpin puolesta.

Puuttuvilla/puutteellisilla luvilla maassa on noin 10M ihmistä. Ymmärtääkseni tarkoituksena on löytää ja häätää kaikki tämän kauden aikana ja jos haluaa olla ekstravarovainen huomioi jopa välivaalit.

Näistä ihmisista pahimpia lienevät aika yleisen mielipiteen mukaan varsinaiset väkivaltarikolliset: ihmiset jotka hirttävät kartellin vastustajia silloilta, raiskaavat maahanpyrkijöitä, pitävät ihmisiä (seksi)orjina jne. Melkein yhtä pahoja ovat henkilöt jotka tappavat pakomatkan aikana hätäpäissään. Paperittomat surmaavat kuinka paljon ihmisiä vuodessa? Oma käsitykseni on että kaksinumeroisen määrän. Jolta olisi vältytty jos kukaan ei olisi laiton maahanpyrkijä tai murhaaja ja kumbaijaa ja muita parhaita

Toisessa päässä spektriä on esim dreamerit ja henkilöt jotka ovat esim olleet maassa vuosikausia asiallisesti sekä varmaan joitain pakolaisia sekoittuu tähän porukkaan, eikös se yksi rystys-tatuoitu ollut juuri tällainen?

Noh, kautta on noin 10% mennyt lineaarisesti miljoona ihmistä pitäisi olla karkoitettu. Onko näistä avointa tietoa? Huomioiden välivaalit ja sen että oikeat rikolliset mahdollisesti piilottelevat ja uhkailevat olettaisin että alussa olisi kovempi tahti. Onhan kohteitakin enemmän

Teräsmiesargumentti: unohtaen että DJT olisi joskus liioitellut tai ylilyönyt niin yritän kuvata hänelle edullisimman tilanteen

- tähän asti on haltuunotettu nimenomaan tärkeimpiä kohteita ja jos vahingossa on siirretty muita nämä selvitetään aikoinaan
- Kaliforniaa on tahallaan johdettu paskasti (30 vuotta joku sanoi, eikö se kattaisi rino-Arskan)
- liittovaltion oli pakko puuttua tilanteeseen ettei henkilöt, omaisuus ja arvovalta vahingoitu
- samaa logiikkaa ja asteikkoa tullaan käyttämään myös Teksasissa ja muissa osavaltioissa
- liputtaminen ei enää kuulu sananvapauteen, Trumphan muistaakseni halusi tehdä lipun polttamisesta rikollista - sekä koventaa tuomioita liittovaltion omaisuuden turmelemisesta

Oliko riittävän kattava teräsmies?

Vasta-argumentti: jos nyt jo on epäilyjä että kiinniotetaan/karkoitetaan vääriä tai matalan riskin tyyppejä (kuten koululaiset) tullaanko ikinä pääsemään 10 miljoonan tavoitteeseen ja missä tätä voi seurata? Jos Teksasissa on sama meno, eikö kyse olekaan pelkästä kuvernööristä? Mitä lakia Newsom rikkoi osallistumalla vaaleihin vai eikö oteta sitäkään kirjaimellisesti? Otetaanko 10M kirjaimellisesti? Tai 400%
 
Tämä siis jo tilanne lauantaina ja kaartia oltiin lähettämässä paikalle puoliltaöin sunnuntain puolella Suomen aikaa uutisoinnin mukaan.

Arvelet, että ainoastaan se kaartin saapumisaika on merkitsevä (kaartin lähettämistä ajatellen), ei se ajankohta jolloin julkistettiin määräys kansalliskaartilaisten tuonne lähettämisestä?

E. Ehkä ymmärsin väärin. Luulen, että tuota on helpompi seurata paikallista aikaa käyttäen:

Sinä arvelet että mielenosoittajat istuivat rauhassa kadulla ICE:n ratsioiden jälkeen perjantaista siihen julistamishetkeen (onko sinulla tälle ajankohtaa, en löytänyt?) saakka ja sitten alkoivat väkivaltaiset mellakat? Nuo kuvat aseistetuista ICE ja poliiseista kanssa palavien autojen seassa kertovat toista.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 662
Viestejä
5 047 642
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom