• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Trump sanoi kyllä, ettei hän voi juosta ympäri maailmassa haukkumassa Putinia. Olen päätynyt siihen johtopäätökseen että se väite on totta. Zelenskyn "käytös" Putinia kohtaan ei ole tavallaan valtion ylimmän johtajan tasolla. Se on ikäänkuin pitkittynyttä pöyristymistä. Tietenkin aiheellista jos asetut ihmisen tasolle, mutta sodan ylimpänä johtajana on muitakin tasoja.
Trump ei ole tainnut koskaan haukkua Putinia. Päinvastoin liponut ahteria minkä on ehtinyt. Zelensky on ollut myös ihan oikeassa itse asiassa ettei putleriin kannata luottaa enempää kuin muihinkaan tunnettuihin varkaisiin ja murhamiehiin, mutta diplomatian kannalta se oli onnetonta ja Ukrainan tavoitteiden kannalta vahingollista. Trumpilla on oma visionsa "diilistä" ja hän luottaa siihen kuin pukki sarviinsa vaikka kaikki todennäköisyydet osoittavat ettei sillä ole minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia ainakaan silloin, jos tavoitteena on joku muu kuin Ukrainan alistaminen ryssän vasalliksi.
Sodan alkuvaiheissa jonkin verran varoiteltiin siitä, että tässä synnytetään peruuttamattomia kansallisia repeämiä. Narratiivit voivat jäädä pitkiksi ajoiksi Palestiina vs Israel tyylisiksi ja se voisi näyttää jotakuinkin tälläiseltä pysyvältä keskusteluyhteyden esteeltä.
Venäjä synnytti sen repeämän ihan itse. Henk.koht en toivo esim. Suomen osalta mitään kovin syvällisiä yhteyksiä syntyvän Venäjään enää koskaan, enkä halua että yksikään johtajamme sitoo meitä minkään tasoiseen strategiseen riippuvuussuhteeseen ko maan kanssa. Minun puolestani se raja saa pysyä kiinni vaikka tuomiopäivään. Parempi kun pysyvät omalla puolellaan kun ei kerran sovi elää ihmisten tavalla...
 
Vladimir varmasti asettuisi neuvottelupöytään omasta tahdosta, jos hän haluaisi tosiasiallista rauhaa hieroa. Ei sitä tarvitse pöytään lahjoa ja houkutella olemalla mukava ja ystävällinen.

Mitä mineraalidiiliin tulee, ei se tainnut sisältää mitään varsinaisen konkreettista Ukrainan turvallisuuden kannalta, vaikka ymmärrän logiikkasi sen osalta siinä, että se toisi yhdysvaltalaisia assetteja eräänlaiseksi kilveksi alueelle. Ei ne sinne heti ole tulossa. @samsungaaja

Trump voi toki valehdella olevansa välissä, vaikka käytös ja puheet viestivät venäjän leirissä olemista.

Toivon että Ukraina jatkaa taistelua vaikka sitten pelkästään euroopan tuella, sillä se on yhä koko euroopan etu. Sitä se olisi myös amerikkalaisille, mutta Donald ei tätä joko A hahmota B halua toteuttaa tai C ei välitä. Nämä kaikki voivat olla yhtäaikaisia.

Joka tapauksessa suhteet eu-maihin on jos ei pilattu, niin läimitty sellaiseen kuntoon, ettei niitä hetkessä tulla korjaamaan. Make amerika stronk again ei taida nyt ihan onnistua. Harva sisäänpäin kääntynyt valtio on ollut kovin menestyksekäs.
 
Vladimir varmasti asettuisi neuvottelupöytään omasta tahdosta, jos hän haluaisi tosiasiallista rauhaa hieroa. Ei sitä tarvitse pöytään lahjoa ja houkutella olemalla mukava ja ystävällinen.
No sehän tässä on ongelma että Putin on ilmeisesti puhellut Trumpille että juu juu kyllä neuvotteluja voidaan käydä ja tehdään vain lisää diilejä jne. Venäjä osasi ilmeisesti tuon Trumpin mielistelyn pelikirjan huomattavasti paremmin mitä Zelensky, mikä on huono homma Ukrainan kannalta.
 
Tässä on vielä sekin aspekti, että Trump ajaa USAn hallinnossa myöskin pro-Putin pykäliä jatkuvasti läpi. Putinin mielistely ei ole vain puheen, vaan myös tekojen tasalla 247.

On aivan saatanan typerää olettaa että patologinen valehtelija juuri nyt tarkoittaisi haluavansa rauhaa vain jalojen aatteiden vuoksi. Ei v***ssa.

Niinistökin totesi että Venäjä tottelee vain voimaa, ja voimalla niitä rajoja tulee puolustaa ensin Ukrainassa niin jämäkästi, että Ryssän tappiot ovat oikeasti sietämättömiä. Länsi ei halua lähettää paikalle maajoukkoja, koska silloin menetetään valtavasti henkiä. Mutta länsi kykenee erinomaisesti laittamaan sellaiset ilmavoimat paikalle, että 400km Ukrainan rajoista ei lentäisi yksikään Ryssä. Samalla ilmavoimat kykenisi tuhoamaan merkittäviä yksittäisiä tärkeitä kohteita pitkin rintamaa, mutta sitä ryssän jalkaväkeä täsmäaseet ei poista. Yksittäisten lentäjien riskeeraaminen on varmasti vielä mahdollista. Merivoimat voisi olla toinen merkittävä apu.

Tämä olisi kaikista halvin ja kivuttomin tapa ajaa ryssä vit**un Ukrainasta.
 
Se mineraalidiili on turvatakuu Ukrainalle koska jenkkien on turvattava investointinsa.
Aika mitätön turvatakuu. Joku diili siitä, että jollakin alueella olevista kaivoksista, joita tulee sinne ehkä joskus päätyy osa jenkeille? Tuskin Trump sinne mitään joukkoja maapalan vuoksi lähettää? Ehkä vihaisen viestin Putinille, jos Venäjän joukot jää niille alueille pitkäksi aikaa? Onko Trump tyytyväinen, kunhan 'sopimuksen mukaisesti' saa mineraalinsa? Ihan oikeasti, mistä se turva Ukrainalle tulee tuossa?
 
Ja saahan Trump varmasti mineraalinsa pitää vaikka Putin valloittaisikin alueen... Tästä on voitu vaikka sopia jo etukäteen, tai kaverukset pitää sitä selviönä muutenkin että näin on.
Harvemmin rauhansopimuksen ehdot myöskään paranevat mitä enemmän ehdotuksia jättää taakseen tai en tiedä mitä pitäisi tapahtua että noin kävisi?
Mitäs rauhanehdotuksia nyt on esitetty? Paitsi ne Putinin perinteiset eli kaikki hänelle ja Ukrainalle känsät käteen? Ei mulla ainakaan ole mistään muista "rauhansopimusten ehdotuksista" tietoa.

Toisekseen rivien välistä huokuu, että mielestäsi Ukraina on nyt tässä joku altavastaaja, jolla olisi nyt pakottava tarve rauhaan äkkiä tai olisi syytä olla. Kyllä se kuule vaikuttaa päinvastoin siltä, että Trumpilla ja Putinilla se kiire tässä on!!! Ja se johtuu siitä, että tilanne on Venäjän taloudelle kestämätön.
 
Riskitön vedonlyönti jenkeiltä. Siinä on stop-lossina se jo menetty lahjoitettu ~170 miljardia, ja jos pelotteen tai muun Euroopan antaman tuen avulla Ukraina saisi nykyiset alueensa pidettyä, Jenkit saisi takaisimaksun ja jonkinlaista tuottoa. Jos taas homma kusee, ne miljoonat oli jo alaskirjattu muutenkin (koska Bidenin paska politiikka jne).

Vaikka Trump muuten on täysin ennakoimaton tuuliviiri, taitaa se kuitenkin olla oikeasti ylpeä siitä että hän ei ekalla kaudellaan sotinut ollenkaan (koska se on bisneksille huonoa) ja olen aika varma että tosipaikan tullen todennäköisesti haluaa pitää tuosta kiinni. Eli ei lähde minkään mineraalidiilin takia sotimaan, koska saa heikkoudenkin käännettyä positiiviseksi MAGA-uskovaisille saarnaamalla. Todennäköisesti ei myöskään halua mitään turvatakuita myöntää juuri siksi, että tietää ripulin valuvan lahkeeseen, jos tilanne eskaloituisi.
 
Ai miten niin ei sotinut? Afganistanissa ja Syyriassa ainakin sodittiin.

Trump kehuskelee sillä, ettei aloittanut uusia sotia.
 
Trumpin toiminnan todelliset motiivit on ainakin allekirjoittaneelle hämärän peitossa.

Mikäli Trump onnistuu pakottamaan Ukrainan nahkapäätöksellä pakkorauhaan ja käynnistää heti sen jälkeen bisnekset normaaliin tapaan Venäjän kanssa, on suurena riskinä Venäjän uusi hyökkäys Ukrainaan tai jopa Nato-maahan Trumpin virkakauden aikana. Sotateollisuushan pyörii Venäjällä jo täyttä häkää. Ulkomaisilla pääomilla ja pakotteiden purkamisilla voisi tuotannon boostata toiseen potenssiin.

Mikä motivoi Trumppia ja hänen hallintoa ottamaan tällaisen riskin, joka toteutuessaan eskaloituu laajemmaksi sodaksi? Miksi mm. Elon Musk on valmis heittämään sähköautobisneksensä roskiin tämän sonnan takia?

En jaksa uskoa siihen teoriaan, että verrattain pers'aukinen Putin ja Venäjä olisi ostanut Trumpin kumppaneinen palvelukseensa. Yhdysvaltojen sisältä löytyy tahoja, jotka kykenevät tarjoamaan paljon enemmän. En myöskään usko siihen, että "bisnes" vaatisi rauhaa Ukrainaan, koska SP500 on noussut Ukrainan sodan aikana yhä jyrkemmällä kulmakertoimella.

Jotenkin syntyy sellainen tunne, että Trumppia motivoidaan jostakin tarkoituksellisesti kriisiyttämään Eurooppa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: AIF
Tiistaina astuvat 25 % tariffit Kanadalle. Jos kanadalaiset vastapainoksi kieltäytyvät myymästä potaskaa jenkeille, jenkkien maanviljely on pulassa; 80 % potaskasta tulee Kanadasta.
Trump ei vaan tajua, että tariffit tulevat kalliiksi jenkeille itselleen, mikä korottaa heidän hintoja entisestään. Pitkässä juoksussa asteittain nousevat tariffit kannustaa investoimaan kotimaiseen tuotantoon, mutta näin arvaamattomasti toteutettuna = jenkit on kusessa.
 
Trumpin toiminnan todelliset motiivit on ainakin allekirjoittaneelle hämärän peitossa.

Mikäli Trump onnistuu pakottamaan Ukrainan nahkapäätöksellä pakkorauhaan ja käynnistää heti sen jälkeen bisnekset normaaliin tapaan Venäjän kanssa, on suurena riskinä Venäjän uusi hyökkäys Ukrainaan tai jopa Nato-maahan Trumpin virkakauden aikana. Sotateollisuushan pyörii Venäjällä jo täyttä häkää. Ulkomaisilla pääomilla ja pakotteiden purkamisilla voisi tuotannon boostata toiseen potenssiin.

Mikä motivoi Trumppia ja hänen hallintoa ottamaan tällaisen riskin, joka toteutuessaan eskaloituu laajemmaksi sodaksi? Miksi mm. Elon Musk on valmis heittämään sähköautobisneksensä roskiin tämän sonnan takia?

En jaksa uskoa siihen teoriaan, että verrattain pers'aukinen Putin ja Venäjä olisi ostanut Trumpin kumppaneinen palvelukseensa. Yhdysvaltojen sisältä löytyy tahoja, jotka kykenevät tarjoamaan paljon enemmän. En myöskään usko siihen, että "bisnes" vaatisi rauhaa Ukrainaan, koska SP500 on noussut Ukrainan sodan aikana yhä jyrkemmällä kulmakertoimella.

Jotenkin syntyy sellainen tunne, että Trumppia motivoidaan jostakin tarkoituksellisesti kriisiyttämään Eurooppa.
Ukko on taatusti astunut ryssien hunaja-ansaan pyöritellessään siellä aikoinaan missikisoja. Lisäksi venäjä voisi varmasti narauttaa hänet erinäisistä rikoksista ja pimeästä rahasta. Trump vastusti natoa julkisesti jo 70-luvulla.

Bonarina on todennäköisesti astunut myös Epsteinin hunaja-ansaan, minkä taustalla lienee eräs valtio, joka vuodesta toiseen nauttii jenkkien suosiosta. Eli äijää mahdollisesti kiristetään paristakin suunnasta. Tähän jälkimmäiseen ansaan on tosin astunut aika moni muukin…
 
Monet ulkovalloilta tai ylipäätään keneltä tahansa korruptiorahaa ottavat ihmiset ympäri maailmaa luulee että kyseessä on puhdas transaktionaalinen korruptio eli että kolmas osapuoli maksaa x dollaria korvauksia ja tämä henkilö sitten antaa jotain tietoa/dataa. Todellisuudessa kuitenkin se koukku näissä tarjouksissa on juuri se että kun olet kerran ottanut rosvolta rahaa niin sen jälkeen olet heidän remmissä ikuisesti koska heillä on kaikki todisteet rikoksistasi.
Jos Trump todella on paneskellut KGB:n tai FSB:n balleriinoja Moskovassa niin ei siinä hänelle mitään pillua myyty vaan ukko laitettiin talutusnuoraan ja sama pätee jos Trump on tehnyt hämäriä diilejä tai ottanut rahaa vastaan Venäjältä.
 
Trump sanoi kyllä, ettei hän voi juosta ympäri maailmassa haukkumassa Putinia. Olen päätynyt siihen johtopäätökseen että se väite on totta. Zelenskyn "käytös" Putinia kohtaan ei ole tavallaan valtion ylimmän johtajan tasolla. Se on ikäänkuin pitkittynyttä pöyristymistä. Tietenkin aiheellista jos asetut ihmisen tasolle, mutta sodan ylimpänä johtajana on muitakin tasoja.

Sodan alkuvaiheissa jonkin verran varoiteltiin siitä, että tässä synnytetään peruuttamattomia kansallisia repeämiä. Narratiivit voivat jäädä pitkiksi ajoiksi Palestiina vs Israel tyylisiksi ja se voisi näyttää jotakuinkin tälläiseltä pysyvältä keskusteluyhteyden esteeltä.

Sellaisen havainnon tekeminen ei tietenkään tarkoita, että Trump toimisi omalta osaltaan johdonmukaisesti. Hän piilottaa todelliset tavoitteensa, menetelmät miten utopistiseen rauhaan aiotaan pyrkiä, ihan kaiken. Sitä myötä ei ole mahdollista Zelenskynkään arvioida missä määrin hänen olisi näytettävä diplomatian kasvoja ja missä määrin totaalista sotaa käyvän sotilaan kasvoja.
Ja miksi trump valehtelee Ukrainasta ja Zelestä jatkuvasti? Samoin kuin koko putinin orkesteri joka johtaa yhdysvaltoja.

Mikä on se syy, miksi musk ja muut maga-ryssät toistelee päivästä toiseen Zelen olevan diktaattori, miksi valehtelevat luvuista?

Viimeisin bloombergin uutinen, kohta entisten liittolaisten suuntaan tariffeja ja ryssien pakotteiden löysäämistä.

Jos trump olisi yhtään löysempi, hän valuisi lattialle.
 
Peace by strenght tarkoittaa Trumpin kielessä siis, että kiristetään hyökkäyksen uhria.
Tuo kaiken avun keskeyttäminen oli ihan päivänselvä asia Friday Night Liven jälkeen.

Entistä enemmän haisee käsikirjoitukselle. Luodaan show, jonka jälkeen apu poikki ja Ukrainan pakottaminen Team TrumPutin:n tahtoon.
 
Viimeksi muokattu:
Jenkeissä alkaa kansan mielipide muuttumaan.
- Trumpin kannatus +2 pts ja Biden (2024) -22 pts Ukraina kysymyksissä
- 50% kansasta haluaa nopean päätöksen sodalle, vaikka Venäjä pitäisi valloittamansa maat. Sama luku oli 31% vuonna 2022. 48% haluaa jatkaa Ukrainan tukemista, vaikka se tarkoittaisi pitempää sotaa.
- 34% kansasta näkee Venäjän vihollisena, kun vuonna 2023 luku oli 64%

Näin helposti ihmisten mielipidettä voi muuttaa vaihtamalla diskurssia.
 
Kohta varmaan jenkit alkaa ostaa Venäjältä halpaa öljyä, niin voivat sit lätkästä Kanadalle kovat tullit öljyyn. Tai jotain muuta älytöntä...
 
Riskitön vedonlyönti jenkeiltä. Siinä on stop-lossina se jo menetty lahjoitettu ~170 miljardia, ja jos pelotteen tai muun Euroopan antaman tuen avulla Ukraina saisi nykyiset alueensa pidettyä, Jenkit saisi takaisimaksun ja jonkinlaista tuottoa. Jos taas homma kusee, ne miljoonat oli jo alaskirjattu muutenkin (koska Bidenin paska politiikka jne).

Vaikka Trump muuten on täysin ennakoimaton tuuliviiri, taitaa se kuitenkin olla oikeasti ylpeä siitä että hän ei ekalla kaudellaan sotinut ollenkaan (koska se on bisneksille huonoa) ja olen aika varma että tosipaikan tullen todennäköisesti haluaa pitää tuosta kiinni. Eli ei lähde minkään mineraalidiilin takia sotimaan, koska saa heikkoudenkin käännettyä positiiviseksi MAGA-uskovaisille saarnaamalla. Todennäköisesti ei myöskään halua mitään turvatakuita myöntää juuri siksi, että tietää ripulin valuvan lahkeeseen, jos tilanne eskaloituisi.
Mitä nyt Syyriassa soti 2017.

Trumpin jutuissa paradoksaalista on, että Isreaelille voi miljardeja kaataa ilman mitään vaatimuksia rauhasta. :D
 
Kalkkiintuneet Euroopan poliitikot ei edes pysy perässä. Kohta USA purkaa Venäjä-sanktiot yms, ja täällä ihmetellään että öööö mitäs nyt kävi. Lähtö ydinsulkusopimuksesta ja oman ydinaseohjelman kehittäminen on ainoa tie mutta se vaatii päätöksiä ja Suomen poliitikot ei edes uskalla lähteä Ottawan sopimuksesta että saisi ne miinat takaisin.. Ei kannatta luottaa että 4v päästä palaillaan taas normaaliin, voi olla vielä pahempaa kuin Trump tulossa. Ranskaan ei kannata myöskään liikaa luottaa, Le Pen kolkuttelee siellä ovelle.

Pahin skenaario on että Eurooppa jää nurkaan seisomaan ja ihmettelemään kun tilanne elää ja kaikki menee ohi vasemmalta ja oikealta.

Trumpin lempivaltio Israel ei muuten ole Ydinsulkusopimuksessa eikä biologisten aseiden kieltävässä sopimuksessa (maat jotka eivät ole allekirjoittaneet: Chad, Djibouti, Egypt, Eritrea, Israel, Kiribati) :coffee:
 
mahtaa elintarvikkeiden inflaatio lähteä laukalle kohta 😁

rumppihan sen siinä viime metreillä keksi, veti ässän hihasta, että lyödään vientitullit amerikkalaisille elintarvikkeille, ja tuontitullit kanadalaisille lannotteille.
 
Saas nähdä millainen sota syttyy Trumpin ja Fedin välillä. Inflaatio huitelee kolmosessa ja suunta on ylöspäin. Korkoja pitää alkaa kohta taas nostamaan ja se iskee taas suoraan myös niihin MAGA-lompakkoihin, joille piti tulla enämmän.
 
Trump siirtää liittovaltion lompakon niihin kryptoihin. Sittenhän ei ole enää inflaatiota kun maga-valuutta jyrää.

Näille kryptoille on minusta ihan looginen syy muuten, venäjä pystyy hyödyntämään niitä myös. venäjä tarvitsee jäljittämätöntä rahaa muutenkin operaatioihinsa ja on käyttänyt mm. bitcoinia jo pitkään.
 
Viimeksi muokattu:
Trump siirtää liittovaltion lompakon niihin kryptoihin. Sittenhän ei ole enää inflaatiota kun maga-valuutta jyrää.
Tää Kryprokuvio on kyllä luokkaa WTF. Dollarin arvo maailman valuuttana on perustunut siihen, että se on ollut maailman vahvimman valtion keskuspankin hallitsema. Kryptot eivät ole minkään instanssin hallitsema, niin jenkkidollarin sivuuttaminen jenkkien itsensä toimesta syö valuutan uskottavuutta ja lopputulokset voi olla kaoottiset maailman taloudelle.

Kiinallehan tämä kuvio sopii oikein mainiosti.
 
Saas nähdä millainen sota syttyy Trumpin ja Fedin välillä. Inflaatio huitelee kolmosessa ja suunta on ylöspäin. Korkoja pitää alkaa kohta taas nostamaan ja se iskee taas suoraan myös niihin MAGA-lompakkoihin, joille piti tulla enämmän.
X:ssä on trolliarmeija jo kehittänyt aukottoman syyn tällekin: "Trump joutuu siivoamaan Bidenin hallinnon jälkiä, mutta se on ok, kun ajatus on hyvä ja suunta on kuitenkin lopulta ylöspäin".
 
Kiina lyö vastatariffit jenkkien elintarvikkeille:
The MOF announced 15% tariffs on chicken, wheat, corn, and cotton imports and 10% tariffs on sorghum, soybeans, pork, beef, aquatic products, fruits, vegetables, and dairy product imports.
 
Trump siirtää liittovaltion lompakon niihin kryptoihin. Sittenhän ei ole enää inflaatiota kun maga-valuutta jyrää.

Näille kryptoille on minusta ihan looginen syy muuten, venäjä pystyy hyödyntämään niitä myös. venäjä tarvitsee jäljittämätöntä rahaa muutenkin operaatioihinsa ja on käyttänyt mm. bitcoinia jo pitkään.
Olisihan se näky kun trumpetti kaikessa viisaudessaan syrjäyttäisi dollarin trumpcoinilla.

Ei taida valloissa olla muuta vaihtoehtoa tolkkuuntua, kuin verinen vallanvaihto eli ts sisällissota?
 
Putinille Trumpin kauden alku on kyllä ollut aivan täydellinen lottovoitto. On saanut parissa kuukaudessa kaiken ja enemmän kuin olisi ikinä voinut toivoa. Pakko myöntää pettyneenä, että tulevaisuus ei ole tainnut koskaan sotan aikana näyttää yhtä valoisalta Putinille kuin nyt - ja kaikki puhtaasti Trumpin ansiosta. No, ehkä sodan pari ensimmäistä viikkoa näytti valoisalta kunnes selvisi, että Venäjä oli kaikkea muuta kuin valmistautunut hyvin. Nyt Trump tekee hartiavoimin kaikkensa, että Putin saa mitä haluaa.

Mitä seuraavaksi? Sanktioiden purku, asetoimituksia Venäjälle "rauhan nimissä" ja toki irtautuminen Natosta? Aiemmin olisin vain nauranut tällaisille skenaarioille.
 
Ei taida valloissa olla muuta vaihtoehtoa tolkkuuntua, kuin verinen vallanvaihto eli ts sisällissota?
Realistisesti ei siellä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin puristaa nyrkkiä taskussa ja 4v päästä perua kaikki Trumpin päätökset. Jos demokraateille ei tule helppoa voittoa seuraavissa vaaleissa ihan pelkästään "lupaan tehdä kaiken päinvastoin kuin Trump"-alustalla niin sitten kansa on peruuttamattomasti rikki. Republikaanipuolueen Trumpin vastaiset äänet ovat jo nyt hiljentyneet niin paljon että puolueen seuraava ehdokas tulee tuskin paljoa poikkeamaan Trumpin linjauksista, oli se sitten Vance tai joku muu.
 
Viimeksi muokattu:
Realistisesti ei siellä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin puristaa nyrkkiä taskussa ja 4v päästä perua kaikki Trumpin päätökset. Jos demokraateille ei tule helppoa voittoa seuraavissa vaaleissa ihan pelkästään "lupaan tehdä kaiken päinvastoin kuin Trump"-alustalla niin sitten kansa on peruuttamattomasti rikki.

Se ongelma on siinä, että kun ne instituutiot on tuhottu, niin sitä ei voi vain perua.
 
Trumpin jutuissa paradoksaalista on, että Isreaelille voi miljardeja kaataa ilman mitään vaatimuksia rauhasta. :D
Ei siinä ole mitään paradoksaalista. Evankeliset äärikristityt ovat auttaneet Trumpin valtaan ja käsikassarakseen. He ovat myös ns. siionistisia kristittyjä. Heille Israel on luvattu maa, jossa tapahtuu Jeesuksen uusi tuleminen ja siellä alkaa armagedon. Jeesus palaa maan päälle kun Jerusalem on juutalaisten. Armagedon on lopullinen taistelu, jonka jälkeen oikeat kristityt temmataan taivaaseen. Tähän raamatun ennustukseen äärikristityt uskovat kuin vuoreen. Evankelinen kristillisyys korostaa raamatun olevan totta sanasta sanaan.

Katsokaa Areenan dokumentti.

Vaikka kannatankin Israelin oikeutta puolustautua ja taistella terroristeja vastaan niin on huvittavaa että Israelin tuki USA:lta kestää aivan kaiken. Vaikka deepstatet ja kaikki romutettaisiin CIA:ta ja FBI:tä myöten tai vaikka hallinnossa olisi mikä tahansa kokoonpano niin pyhä Israelin valtio pysyy täysin koskemattomana ja leikkausten ulkopuolella nyt ja aina.

Taitaa ainoa toivo paremmasta nyt olla se että joku käy pika-aikataululla tappamassa Trumpin tai sitten se että Trumpin vauhtikiiman ansiosta jenkkien talous kippaa ennätysajassa ja maa ajautuu kaaokseen joka sitten kaataa hallituksen.
 
Kuinka relevantti mahtaa olla GDPNow-ennuste jenkkien BKT:stä? Sen arvio on laskenut yhdessä kuukaudessa +3,9%:sta -2,8%:iin Q1:n osalta. Se on aika käsittämättömän iso muutos huonompaan. Mutta tuo ei ole itselle tuttu palvelu/sivu, joten varauksella.

Onneksi jenkeillä on "maailman paras diilintekijä" presidenttinä, jolle tämä kaikki on osa suunnitelmaa tai vassareiden syytä tai jotain.
 
Kuinkahan sekaisin trumpin pakka menisi jos joku hoiteliisi putinin? Samalla toki myös ruplarahoitteiset foorumien ilot nopsaan joutuisi muihin töihin.

Kyllähänä tämä vaikuuttaa siltä että kreml on onnistunut saamaan niin monta agenttia usa:n hallintoon, että hallinto on kokonaan niiden käsissä. USA:a ajetaan alas niin nopeaa vauhtia kuin pystytään, kun nyt tilaisuus siihen saatiin.
 
Mitä seuraavaksi? Sanktioiden purku, asetoimituksia Venäjälle "rauhan nimissä" ja toki irtautuminen Natosta? Aiemmin olisin vain nauranut tällaisille skenaarioille.
Sanktiot Trump koittaa purkaa ihan varmasti tänä vuonna. Siinä pitäisikin EU:n olla tarkkana. Silloin kannattaa laittaa jenkki firmat valinnan eteen, joko Venäjän tai EU:n markkinat. Et voi saada molempia, et edes tytäryhtiöiden tai muiden järjestelyiden kautta.
 
Kuinkahan sekaisin trumpin pakka menisi jos joku hoiteliisi putinin? Samalla toki myös ruplarahoitteiset foorumien ilot nopsaan joutuisi muihin töihin.
Jos oletetaan että Putinin korvaisi joku neutraali tai länsimielinen hallitus niin tilanne voisi olla aika kiusallinen ottaen huomioon että USA:n uusi hallitus haastaa riitaa kaikkien paitsi Venäjän kanssa. Varmaan alkaisi aikamoinen selittely ettei mikään ollut sitä miltä se näytti vaan kyseessä oli korkeamman tason ovela diplomatia jne.
 
Vaikka kannatankin Israelin oikeutta puolustautua ja taistella terroristeja vastaan niin on huvittavaa että Israelin tuki USA:lta kestää aivan kaiken. Vaikka deepstatet ja kaikki romutettaisiin CIA:ta ja FBI:tä myöten tai vaikka hallinnossa olisi mikä tahansa kokoonpano niin pyhä Israelin valtio pysyy täysin koskemattomana ja leikkausten ulkopuolella nyt ja aina.

Taitaa ainoa toivo paremmasta nyt olla se että joku käy pika-aikataululla tappamassa Trumpin tai sitten se että Trumpin vauhtikiiman ansiosta jenkkien talous kippaa ennätysajassa ja maa ajautuu kaaokseen joka sitten kaataa hallituksen.
Kyllähän tuolla MAGA:n ruohonjuuritasolla on myös kovaa öyhötystä Israelin tukia kohtaan (enempi tää MAGA:n äärioikeistolaita), mutta siellä on myös paljon fanaattista kannatusta (MAGA:n konservatiiviuskovaiset). Lisäksi Israelin tukeminen kelpaa myös demokraateille, eli se on sinänsä poliittisesti hyvin helppo päätös.
 
Ei herralle riittänyt että pistänyt kaikki yritykset mihin koskenut konkurssiin, kohta voi lisätä maailmantalouden alasajon ansiolistalle.
 
Vieläköhän EU:ssa haikaillaan sen "US backstop":n perään...
Jos noita CNN:n lukuja on uskominen, niin kansakin siellä on ryssiintynyt aivan äärimmäisen nopeasti, ja senaattorien puheet Ukrainan tukemisesta ovat selvästi pelkkää puhetta. Neljä vuotta on pitkä aika odotella muutosta, jota ei ehkä edes tule.
Eiköhän tämä liittolaisuus ollut tässä.
 
Jenkeissä alkaa kansan mielipide muuttumaan.
- Trumpin kannatus +2 pts ja Biden (2024) -22 pts Ukraina kysymyksissä
- 50% kansasta haluaa nopean päätöksen sodalle, vaikka Venäjä pitäisi valloittamansa maat. Sama luku oli 31% vuonna 2022. 48% haluaa jatkaa Ukrainan tukemista, vaikka se tarkoittaisi pitempää sotaa.
- 34% kansasta näkee Venäjän vihollisena, kun vuonna 2023 luku oli 64%

Se on juuri tätä, näin se näkyy käytännössä ryssätrollien toiminta netissä. Vuosia ihmisiä kyllästetään väärällä tiedolla ja pro-russian propagandalla ( usein erittäin hienovaraisesti ). Lisäksi venäjän trollibottiarmeijat tukevat salaliittoteorioiden levittämistä sekä konfliktien - olipa se kuinka pieni tahansa - syntymistä. Paras tilanne Venäjän kannalta nyt on USA:ssa nyt saavutettu, ja vuosia kestänyt trolliarmeijoiden työ on tuottanut hedelmää. Se että kansan syviin riveihin saadaan iskostumaan edes epäilys, on se kaiken alku ja juuri. Siitä on hyvä jatkaa. Tämän takia faktat ja tutkittu tieto on nykyisin entistä tärkeämmässä osassa.

Ei pidä koskaan unohtaa sitä, että Venäjä on diktatuuri jossa käytännössä ihmisellä ei ole mitään muuta arvoa kuin toimia rintamalla tykinruokana tai ehkä myös tukea tavalla tai toisella asetuotantoa tai lastentekoa. Jos sota ei ole päällä, sitten ihminen on sen takia että diktatuurinen hallinto voi ryövätä häntä niin paljon kuin mahdollista. Kyselyssä ei kysytty, pitäisikö koko Ukraina USA:n kansalaisten mielestä luovuttaa Venäjälle. Tällä hetkellä USA:n toimet tukevat tämänkaltaista loppua sodalle.

The tree of liberty must be refreshed from time to time with the blood of patriots and tyrants.

(In a letter dated November 13, 1787, to William Stephens Smith, the son-in-law of John Adams.)

Nyt vain odottelemaan milloin Trump ilmoittaa että USA lopettaa kaikki pakotteet Venäjää kohtaan. USA:n pakotteet olleet erityisen tehokkaita, ne ovat siis pääosin kohdistuneet kansainväliseen maksuliikenteeseen ja pankkien toimintaan. EU pääosin kohdistanut pakotteet sitten muualle.
 
Viimeksi muokattu:
Putinilla on nyt maailman vaikutusvaltaisin rakkikoira hihnassa. Kertoo valitettavan karua kieltä kuinka kyvykäs venäjä lopulta on vaikka välillä vaikuttaakin säälittävältä tapaukselta. Usan olisi nyt syytä toimia ja äkkiä. Trump on vaarallisin henkilö planeetalla tällä hetkellä. Ei voi kun seurata sivusta ja toivoa, että kaverista päästäisiin eroon tavalla tai toisella.
 
Vieläköhän EU:ssa haikaillaan sen "US backstop":n perään...
Jos noita CNN:n lukuja on uskominen, niin kansakin siellä on ryssiintynyt aivan äärimmäisen nopeasti, ja senaattorien puheet Ukrainan tukemisesta ovat selvästi pelkkää puhetta. Neljä vuotta on pitkä aika odotella muutosta, jota ei ehkä edes tule.
Eiköhän tämä liittolaisuus ollut tässä.
Ei ehkä edes ryssiintynyt, vaan äärivanhoillisuuden vallankaappaus alkaa toteutua. Kohta alkaa demareiden joukkopako ja aivovuoto Kanadaan ja Eurooppaan. Usa taantuu kuin Iran vallankumouksessa. Jäljellejäävät rukoilevat ja ylistävät johtajaa.

Konservatiivikristillisyys on ihan usan sisäsyntyinen juttu. Ryssälle toki passaa. Arvomaailma on samankaltainen.
 
Viimeksi muokattu:
Ottaen huomioon että Kiina ja Pohjois-Korea ovat olleet Venäjän kavereita tässä kokonaisuudessa, niin aikooko Trump siirtää USA:n NATO:n ja lännen puolelta sitten tosiaan Kiinan puolelle tässä hetken päästä? Xi, Kim, Putin ja Trump yhdessä lopullisen rauhan puolesta?
 
Trump ei vaan tajua, että tariffit tulevat kalliiksi jenkeille itselleen, mikä korottaa heidän hintoja entisestään. Pitkässä juoksussa asteittain nousevat tariffit kannustaa investoimaan kotimaiseen tuotantoon, mutta näin arvaamattomasti toteutettuna = jenkit on kusessa.

Tässäpä se. Trumpin kuvitelma on, että tariffien seurauksena yritykset siirtävät tuotannon takaisin Yhdysvaltoihin, koska hän ei kykene arvioimaan syy-seuraussuhteita yhtä askelta pidemmälle. Samalla hän kuitenkin purkaa niitä rakenteita, jotka ovat tehneet maasta houkuttelevan kotipaikan yrityksille: ennustettavuus, lakipohjainen yhteiskuntajärjestys, vakaa toimintaympäristö ja hyvät kauppasuhteet maailmalle ovat mennyttä. Kotimarkkinan ostovoimakin kun romahtaa ja kaikki toimet vain vahvistavat Kiinan asemaa markkinoilla, niin vähäiseksi jäävät syyt siirtää tuotanto takaisin jenkkeihin.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
269 855
Viestejä
4 665 077
Jäsenet
76 509
Uusin jäsen
Oudi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom