- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 3 954
Sinänsä jos kohdemaalainen valmistaja päättäisi laskea hintaa markkinaosuuden säilyttämiseksi, niin silloin tullin efektiiviesti maksaisi kohdemaa.
Itse veikkaan että valtaosissa tuotteista hintoja ei lasketa ainakaan niin paljon että tulli menisi kokonaan kohdemaan maksettavaksi, mutta amerikkalaiset yritykset saattavat kasvatta markkinaosuuksiaan.
Toisaalta arvioidaan, että tullit nostavat dollarin arvoa, eli käytännössä devalvoisi esim. Euroa ja siten lievittäisi tullien vaikutusta. Onhan tuo oikeasti aika monimutkainen himmeli, kun saadaan tullien, vastatullien ja valuutan arvon liikkeet yhdistymään.
Lähtökohtaisesti ovat kuitenkin kaikille osapuolille haitallisia, ellei haluta suojella "kriittistä tuotantoa" tai saada tuotanto X liikkeelle omassa maassa ja tilapäisesti suojella sitä kilpailulta. Silloinkin priorisoidaan omaa kyvykkyyttä, eikä omille yrityksille & kuluttajille tulevaa hintaa. Jälkimäisessä tapauksessa se perustuu oletukseen, että saadaan oikeasti aikaan tuotantoa, joka kykenee selviämään markkinoilla ilman tullien tuomaa tukea. Esim raaka-aine taloudessa voisi olla järkevää nostaa tulleja, jotta saataiisiin omaan maahan vaikka öljynjalostusteollisuutta tai kahvipaahtimot aikaiseksi, jotta voidaan nostaa omien raaka-aineiden jalostusarvoa ja siten saada siten enemmän tuottoja kotimaahan.
Raaka-aineille tai komponenteille, joita oma teollisuus käyttää asetetut tullit on oikeastaan kaikkissa muodoissaan typeryyttä. Ainoa lieventävä asianhaara minkä niille voisi keksiä on se, että on tarkoitus kyetä sotaan kaikkia niiden tuottajia kohtaan ja varmistaa niiden saatavuus.