Puoli maata uskoo että kyseessä oli salaliitto kun oikeusjutuillakaan ei saatu Trumpia estettyä pääsemästä presidentiksi,
ja olen itsekin taipuvainen ajattelemaan samaa.
Siinä vaan on kolme niin epätodennäköistä elementtiä tapahtuvaksi luonnollisti.
1. Ilmeisemmän katon vartioimatta jättäminen, vaikka siihen olisi riittänyt vain yksi vartija tai drone.
2. Ampujan pitäminen niin alhaisen tason epäilyttävänä loppuun asti, ettei Trumpia viivästetty/viety pois puhujalavalta.
3. Crooksin uskominen onnistumiseensa ja valmistelut paikanpäällä kuin ei olisi huolissaan juuri yhtään että jäisi kiinni.