• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Kannattaisi ottaa keihäänheittäjä Juha Laukkasesta mallia: hän tehosti tervehdystä saksalelle kilpakumppanille viemällä toisen käden etu- ja keskisormen huulen päälle viikseksi. Ei jäänyt epäselväksi! Silloin uutisoitiin mutta asia käsiteltiin vähemmällä mouhotuksella kuin nyt.
Tuohan on napattu Monty Pythonin Pitkä Jussin Majatalosta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Huumeiden välittäminen on siis nyt myös laillista Yhdysvalloissa, hyvä tietää.

En osaa sanoa mikä on sopiva tuomio, mutta kaksi elinikäistä + 40 vuotta siitä mistä tyyppi on tuomittu on hullumpaa kuin armahdus yli kymmenen vuoden istumisen jälkeen. Että näistä Trumpin asetuksista tämä ei pistä minusta kovin paljon silmään.

E: Nähtävästi tyyppi on myös yrittänyt palkata alaisensa murhan, mutta ei tuomittu siitä. Jos olisi niin armahduksen antaminen olisi paljon epäilyttävämpää.
 
Se on valinta haluaako maan taloutta kasvattaa, rakentaa lisää työpaikkoja vai keskittyykö sateenkaaridildoihin ja pullonkorkkeihin. Eurooppa on ~2009 jälkeen ollut hiukan kuin hitaasti kompostoituva ruumis. Sekä EU:n että Euroopan maiden poliittiset päättäjät eivät ole kykeneviä kilpailemaan kiinalaisia tai amerikkalaisia päättäjiä vastaan puhumattakaan houkuttelemaan sijioituksia näistä maista. Euroopassa osataan vain varastaan ihmisiltä raha uudella regulaatiolla/tekosyyllä ja sitten ohjata se johonkin sosialistiseen paskaprojektiin joka ei tuota mitään ja joka muutaman vuoden päästä lakkautetaan uuden sosialistisen paskaprojektin edeltä joka vaatii entistä enemmän rahoitusta.
Tarvittaisiin todellakin Trumpin tapainen tekijämies joka vain tekee ne asiat mitkä on oikein ja mitkä jokainen normaali terve järkinen ihminen tiedostaa olevan oikein eikä ala neuvottelemaan varkaiden ja sosialistien kanssa vaan murskaa vain Euroopan vastaiset voimat.

1737510453498.jpeg

Tuossa jakamassasi videossa tulee esille ihan mielenkiintoisia seikkoja. Mikäli ymmärsin oikein niin ilmeisesti USA:n tariffit tulevat voimaan 1. helmikuuta ja Kiinalle tulee 10% tariffi siitä että he toimittavat fentanyyliä Kanadaan ja Meksikoon josta se virtaa USA:n ja sitten tämän päälle yleinen 25% tariffi sekä Meksikolle että Kanadalle. En nyt tiedä onko tuo 25% kokonaistariffi vai tuleeko tuosta 35% Kiinan kohdalla. Kanadalle tulee myös oletettavasti ainakin jonkinlainen tariffi fentanyylistä ja laittomien mamujen vuotamisesta USA:n.
EU on viimeisen 10 vuoden aikana saanut huomattavasti enemmän ulkomaisia sijoituksia verrattuna USAan. Teknologiasektori USAssa on vahvin, se on totta mutta EU jyrää energiateollisuudessa sekä teollisuudessa yleisemminkin.

Vielä vaikea nähdä muutaman vuoden tai vuosikymmenen päähän, mutta sekin on yksi mahdollinen skenaario että Trumpin toimet (esim. tullimaksut ) satavat euroopan hyväksi pitkässä juoksussa.
 
En osaa sanoa mikä on sopiva tuomio, mutta kaksi elinikäistä + 40 vuotta siitä mistä tyyppi on tuomittu on hullumpaa kuin armahdus yli kymmenen vuoden istumisen jälkeen. Että näistä Trumpin asetuksista tämä ei pistä minusta kovin paljon silmään.

E: Nähtävästi tyyppi on myös yrittänyt palkata alaisensa murhan, mutta ei tuomittu siitä. Jos olisi niin armahduksen antaminen olisi paljon epäilyttävämpää.
Tuo on lähempänä järjestäytynyttä rikollisuutta, kuin vain huumeiden välitystä. Tuolla päin ihan linjassa on tuo tuomio. Ehkä järjestäytynyt rikollisuus on ok tällä kaudella. Cartellien johtajat tykkää tästä.
 
Kartellit julistettiin terroristijärjestöiksi, joten saattaa tulla tukalat ajat. Terroristeja vastaan, esim. Osama Bin Laden voidaan käyttää vaikkapa erikoisjoukkoja jonkun toisen maan alueella.
 
Nyt ilmeisesti loppuivat etätyöt hallinnon työntekijöiltä. Haisee vahvasti Muskin tuputtamalta agendalta. Hänhän on ollut sitä mieltä, että työtä ei voi tehdä etänä kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa.

No more showing up to work one day a month. If you’re going to collect a paycheck from the government, you actually have to show up to work!

President Trump signs order mandating federal workers show up in-person for work.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kartellit julistettiin terroristijärjestöiksi, joten saattaa tulla tukalat ajat. Terroristeja vastaan, esim. Osama Bin Laden voidaan käyttää vaikkapa erikoisjoukkoja jonkun toisen maan alueella.
Joo, nyt vain pitää hieman muuttaa toimintaa. Pitää keskittyä vain tukkukauppaan. Muut kannattaa antaa jenkkiläiselle toimijalle, ehkä jopa itse siirtyä sinne johtamaan toimintaa. Yleinen mielipide kun on, että rikollisorganisaation johtamisesta riittää n. 10v tuomio.
 
Jännä että jaksat ulista argumentoinnista kun omasi on luokkaa "haha vassari".

Todennut että vain AfD voi pelastaa Saksan ja kuinka ihmisten pitäisi asettua sen taakse. Suoraa vaikuttamista Saksan vaaleihin ja kyselet perusteita? Toki totesi Weidelin kanssa myös että Hitler oli kommari, niin ehkä voi puhua äärivasemmistosta? Kiitos ja näkemiin.

Jospa nyt lopetat tuon sanojen suuhun syöttämisen vaikka ihan ensi alkuunsa.

Henkilö ei saa ilmaista omaa mielipidettään nykyään? Mitä suoraa vaikuttamista tämä nyt on, vai onko tämä jotain tuuheaa sekoiluasi jälleen kerran?
 
E: Nähtävästi tyyppi on myös yrittänyt palkata alaisensa murhan, mutta ei tuomittu siitä. Jos olisi niin armahduksen antaminen olisi paljon epäilyttävämpää.
Eihän sitä edes viety oikeuteen kun osaa viivyttää tarpeeksi vaalien yli.. eikun sori tarkoitit Rossia varmaan?
 
En osaa sanoa mikä on sopiva tuomio, mutta kaksi elinikäistä + 40 vuotta siitä mistä tyyppi on tuomittu on hullumpaa kuin armahdus yli kymmenen vuoden istumisen jälkeen. Että näistä Trumpin asetuksista tämä ei pistä minusta kovin paljon silmään.

E: Nähtävästi tyyppi on myös yrittänyt palkata alaisensa murhan, mutta ei tuomittu siitä. Jos olisi niin armahduksen antaminen olisi paljon epäilyttävämpää.
Olihan tuo kova tuomio joskaan ei tavaton maan oikeuskäytännössä. Silti herää kysymys että kun oikeuslaitos on päättänyt hänelle tämmöisen tuomion antaa niin mikä nyt on se erityinen syy joka tekee hänestä niin poikkeuksellisen huumerikollisen, että suhteellisen lyhyen istumisen jälkeen pitäisi presidentin puuttua yksittäiseen tapaukseen tällä tavalla. Tuossa nyt taas näkyy kryptobro-porukan vaikutusvalta Trumpiin, hehän tuota vapauttamista ovat vaatineet jo pitempään.
 
Huumeiden välittäminen on siis nyt myös laillista Yhdysvalloissa, hyvä tietää.
Tyyppi istui 11v vankilassa nettialustan ylläpidosta eikä laki ole mihinkään muuttunut. Jos tuon kokee lailliseksi tai kannattavaksi niin ei kait siinä muuta kuin uutta Silk Roadia vain perustamaan jenkkeihin sitten. :tup:

E: Nähtävästi tyyppi on myös yrittänyt palkata alaisensa murhan, mutta ei tuomittu siitä. Jos olisi niin armahduksen antaminen olisi paljon epäilyttävämpää.
Tämä ei oikeastaan ole näin yksinkertainen juttu. Tuossa "minidokkari":
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Lyhyesti. DEA agentti joka keräsi "todisteet" siitä että Ross tilasi murhan joutui itse vankilaan kiristyksestä, rahan pesusta ja Silk Road:n liittyvän tutkinnan häirinnästä. Käyttäjätili joka tilasi murhan on linkitetty useisiin henkilöihin ja myös tuolla DEA agentilla oli itsellä pääsy siihen. Tämän lisäksi palkkamurhan kohde "Curtis Green" itse on kampanjoinut Ross:n vapauttamisen puolesta.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ilmeisesti loppuivat etätyöt hallinnon työntekijöiltä. Haisee vahvasti Muskin tuputtamalta agendalta. Hänhän on ollut sitä mieltä, että työtä ei voi tehdä etänä kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa.
Tää on kyllä herkullinen, ei ainakaan laske kustannuksia jos hallintorakennuksessa on oltava työpisteet kaikille. Toki varmaan Trumpin real estate -businesshistoria ei ole minkäänasteinen jääviyttä aiheuttava tekijä tässä.
 
Joo ei voi ymmärtää. Luulisi, että tulisi etätyö halvemmaksi mutta ehkä nuo työntekijät sitten vaan sluibailee siellä. Toivottavasti Trumpilla on dataa päätöksensä tueksi.
 
Muskin idea varmasti etätöiden kieltäminen. Välillä Musk kieltänyt etätyöt ja välillä sulkenut konttorit ja määrännyt etätöihin. Nyt sitten tällainen kausi.
 
Niinhän se on. Muskin mielestä etätyön tekijät toimivat moraalisesti väärin ja elävät "la-la-landissa". Musk kertoi aiemmin viettävänsä aikaa paljon toimistolla ja monesti myös nukkuvansa siellä, joten voi kuulemma siksi vaatia samaa myös työntekijöiltä. Taisi jossakin haastattelussa myös ihmetellä mihin ihmiset muka tarvitsevat vapaa-aikaa, kun voisi tehdä aina vaan töitä.

“I think that the whole notion of work from home is a bit like the fake Marie Antoinette quote, ’Let them eat cake,”″ Musk said. “It’s not just a productivity thing,” Musk said. “I think it’s morally wrong.”

Musk referred to tech workers as the “laptop classes living in la-la-land,” telling Faber it was hypocritical to work from home while expecting service workers to continue to show up in person.

“People should get off the goddamn moral high horse with the work-from-home bulls***,” Musk continued.
On tuossa totuuttakin takana, sillä aivan varmasti etätyömahdollisuutta käytetään myös väärin, mutta ei se ole kuitenkaan noin musta-valkoista.
 
Nyt kun ei Ukrainassa näytä vielä rauhaa muodostuneen, niin onko Trump USA:n historian nopeiten vaalilupauksen pettänyt presidentti, vai onko joku muu historiassa mennyt lupaamaan tekevänsä mahdottomia heti ensimmäisenä päivänään?
 
Tämä kuten muukaan asia ei tule saamaan vastausta. Trump voi samanaikaisesti vain puhua hassuja asioita eikä toteuta, mutta kun toteuttaa hassuja asioita, niin se on aina hyvä asia. Se henkilö joka kokee Trumpin _jokaisen_ tekemisen hyvänä asiana on hyödyllinen idiootti. Minä olen riittävän älykäs, että voin olla hänen tekemisistään joissain samalla kannalla ja joissain eri kannalla.

Nähdäkseni yhdysvallat siirtyi nyt melko avoimesti oligarkian suuntaan, koska tukijatahot ovat keskittyneet voimakkaasti. Ennen pienet intressiryhmät saattoivat ostaa poliitikkojen suosion, nyt pari teknojättiä kahmii kaiken. Ei ole ensimmäinen kerta kylläkään kun näin on tapahtunut (1800-1900 luvun taitteet), mutta niistä ei taideta muuntautua takaisin demokratiaksi kuin sotimalla isosti.

Suomen kannalta siinä on ikävää se, että sääntöpohjainen toiminta poistuu ja kaikesta tulee transaktio. Jos haluamme että Putin ei hyökkää tänne huomenna, meidän pitää ostaa joka vuosi vaikkapa 5 miljardilla pyssyjä jenkeistä ilman kilpailutusta.
 
Voihan tuossa hallinnon etätyökiellossa olla jokin foliohattu näkökulmakin. Pelätään tietovuotoa kun tehdään töitä, kuka mistäkin ja minkä lie yhteyksien päästä. Toki uskon että heilläkin on niin että se salaisinpiin tietoihin pääsee vain ja ainoastaan olemalla fyysisesti konttorilla.
 
Tää on kyllä herkullinen, ei ainakaan laske kustannuksia jos hallintorakennuksessa on oltava työpisteet kaikille. Toki varmaan Trumpin real estate -businesshistoria ei ole minkäänasteinen jääviyttä aiheuttava tekijä tässä.
Todennäköisesti on tarkoitus aiheuttaa irtisanoutumisia.
Voihan tuossa hallinnon etätyökiellossa olla jokin foliohattu näkökulmakin. Pelätään tietovuotoa kun tehdään töitä, kuka mistäkin ja minkä lie yhteyksien päästä. Toki uskon että heilläkin on niin että se salaisinpiin tietoihin pääsee vain ja ainoastaan olemalla fyysisesti konttorilla.
Ja harva noista oikeesti pääsee sellaisiin tietoihin käsiksi. Jos tuo on oikeasti se pelko, niin ehkä kannattaa aloittaa se "salaisen tiedon käsittely"-koulutus siellä ovaalissa toimistossa. On ihan julkisia esimerkkejä sen työhuoneen hallitsijan toimista, kuinka ei todellakaan käsitellä salaisia tietoja.
 
Muskin idea varmasti etätöiden kieltäminen. Välillä Musk kieltänyt etätyöt ja välillä sulkenut konttorit ja määrännyt etätöihin. Nyt sitten tällainen kausi.
Jos tuo on edes on Muskin idea niin veikkaan että tarkoituksena on:
1) Helpottaa DOGE:n toimintaa kun osa porukasta irtisanoutuu suoraan.
2) Saadaan kaikki paikan päälle työpaikoille jotta nähdään helposti keitä kaikkia eri virastoissa on töissä ja mitkä heidän roolit/työtehtävät on.
 
Mielenkiintoinen teoria. Ajatuksena siis, että tuossa järjestetään joku kuuleminen, ja parhaiten live-haastattelussa pärjäävät ovat niitä säilytettäviä työntekijöitä? Ehkä tämän tekee joku, joka ei hahmota kirjallista informaatiota tms?
 
Muistaakseni myös näissä republican järjestämissä kuulemisissa myös sanottu että näitä ihmisiä tarkkaillaan mitä tekevät kun ovat etätöissä
 
Niinhän se on. Muskin mielestä etätyön tekijät toimivat moraalisesti väärin ja elävät "la-la-landissa". Musk kertoi aiemmin viettävänsä aikaa paljon toimistolla ja monesti myös nukkuvansa siellä, joten voi kuulemma siksi vaatia samaa myös työntekijöiltä. Taisi jossakin haastattelussa myös ihmetellä mihin ihmiset muka tarvitsevat vapaa-aikaa, kun voisi tehdä aina vaan töitä.

On tuossa totuuttakin takana, sillä aivan varmasti etätyömahdollisuutta käytetään myös väärin, mutta ei se ole kuitenkaan noin musta-valkoista.
Saattaa se Musk toimistolla nukkua, mutta ei varmaankaan kahvion sohvalla.
Uskoisin hänellä olevan (jokaisella) toimistolla 150-500 neliön yksityistilat, tai mahdollisesti kokonaan oma kerros kaikkine mukavuuksineen + on-demand ateria ym. palveluineen.
Kyllä minäkin sellaisissa oloissa voisin jonkun yön toimistolla viettää.
 
Isaacsonin kirjan mukaan on nukkunut usein Teslan tehtaalla työpöydän alla. Tiedä sitten mikä on totuus...

Olen kyllä ymmärtänyt että Musk ei ole niin luksuksen perään kuin noin rikkaalta saattaisi odottaa. Esim. talo missä on asunut Teksasissa SpaceX:n kompleksin lähellä on kyllä melko vaatimaton.
 
Viimeksi muokattu:
Doge on Trumpin juttu ja dogen käsitys työnteosta saattaa olla erilainen kuin valtion viraston keski-ikäisellä tantalla.

Twitterin ostettuaan Musk vaati työntekijöitä kirjallisesti sopimuksen allekirjoittamalla sitoutumaan ”extremely hardcore” työkulttuuriin. Tämä tarkoitti suomennettuna 80-100h työviikkoa korkealla sykkeellä. Vaihtoehto oli 3kk palkan suuruinen eroraha.

Jos Musk ei itse nuku ja jauhaa yötä päivää, niin saattaa jotakin vastaavaa edellyttää dogenkin tiimoilta.
 
Mielenkiintoinen teoria. Ajatuksena siis, että tuossa järjestetään joku kuuleminen, ja parhaiten live-haastattelussa pärjäävät ovat niitä säilytettäviä työntekijöitä? Ehkä tämän tekee joku, joka ei hahmota kirjallista informaatiota tms?

Mahtava olkiukko. Eiköhän kyse ole siitä, että prosessit saadaan perusasetuksille, josta niitä päästään optimoimaan ja päällekkäisyyksiä karsimaan. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta ettei henkilöiden kirjalliset roolikuvaukset vastaa sitä todellisuutta mitä ko. henkilöt työpaikalla tekevät.
 
Doge on Trumpin juttu ja dogen käsitys työnteosta saattaa olla erilainen kuin valtion viraston keski-ikäisellä tantalla.

Twitterin ostettuaan Musk vaati työntekijöitä kirjallisesti sopimuksen allekirjoittamalla sitoutumaan ”extremely hardcore” työkulttuuriin. Tämä tarkoitti suomennettuna 80-100h työviikkoa korkealla sykkeellä. Vaihtoehto oli 3kk palkan suuruinen eroraha.

Jos Musk ei itse nuku ja jauhaa yötä päivää, niin saattaa jotakin vastaavaa edellyttää dogenkin tiimoilta.
Nämä legendat työmääristä saattaa kyllä olla osin vain legendaa. Kulttuurissahan erityisesti johtajilla on muutenkin valtavat työtunnit nostettu jalustalle joten sillä elvistely ei ole harvinaista. Tästä oli kai joku tutkimuskin jossa verrattiin sitä mitä mukana olivat itse raportoivat määriksi ja mitä seurannalla laskettiin saaden aika isoja eroja. Muskin kohdalla vieläpä voi nykyisellään sanoa että joko käsitys siitä mikä lasketaan työskentelyksi on hyvin laaja tai sitten hänellä on sama taktiikka käytössä X:n kanssa kuin videopelien, koska päivittäinen viestimäärä sinne on muistaakseni sellainen että päivän tunneista luultavasti hupenee aika merkittävä osa pelkästään tweettailuun. Toki Trump tykkää ihan samalla tavalla esittää että töitä tehdään tauotta vaikka viime presidenttikaudella taisi niillä Mar-a-Lagon työlomilla mennä paljon aikaa myös golfailuun ja valkoisesta talosta tuli tietoa että "työpäivät" alkoi vasta iltapäivällä ja sisälsivät paljon televisionkatselua.

Tämä kaikki ei tietysti estä sitä etteikö Muskilla voisi olla sellainen käsitys että muiden pitää pahtaa hänen hyväkseen yötäpäivää ja varmasti onkin.
 
Mahtava olkiukko. Eiköhän kyse ole siitä, että prosessit saadaan perusasetuksille, josta niitä päästään optimoimaan ja päällekkäisyyksiä karsimaan. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta ettei henkilöiden kirjalliset roolikuvaukset vastaa sitä todellisuutta mitä ko. henkilöt työpaikalla tekevät.

Mikä ihmeen olkiukko? "prosessit saadaan perusasetuksille"? Eli käytännössä mitä, joku erillinen tarkastaja tulee selän taakse katsomaan mitä teet?

Ne henkilötkö eivät siis vaikka kirjallisesti osaa kertoa mitä tekevät töissään, vaan niiden pitää tulla sinne työpaikalle se tekemään, kun niiden pomot eivät muka tiedä mitä tekevät, tai edes pysty selvittämään asiaa? Hämmentäviä nuo yhdysvaltalaiset työpaikat ja niiden 'prosessien perusasetukset'.
 
Muskin insinööritaustaan peilaten tuo on täysin ymmärrettävissä oleva lähestymistapa asiaan. Tavoitteena kun on saada hommat toimimaan vähemmillä hallinnon kustannuksilla, eikä pitää yllä suojatyöpaikkahimmeleitä.
 
Silloinhan tuo tuijottelu ja micromanageeraus ei juuri kannata. Henkilö kerkee valvomaan vain tietyn määrän ihmisten toimia, joten jos luotetaan tekijään, hänen osaamiseen ja kykyyn tuottaa, ei häntä oikein tarvii valvoa, jos hän hoitaa työnsä.
 
Nämä legendat työmääristä saattaa kyllä olla osin vain legendaa. Kulttuurissahan erityisesti johtajilla on muutenkin valtavat työtunnit nostettu jalustalle joten sillä elvistely ei ole harvinaista. Tästä oli kai joku tutkimuskin jossa verrattiin sitä mitä mukana olivat itse raportoivat määriksi ja mitä seurannalla laskettiin saaden aika isoja eroja. Muskin kohdalla vieläpä voi nykyisellään sanoa että joko käsitys siitä mikä lasketaan työskentelyksi on hyvin laaja tai sitten hänellä on sama taktiikka käytössä X:n kanssa kuin videopelien, koska päivittäinen viestimäärä sinne on muistaakseni sellainen että päivän tunneista luultavasti hupenee aika merkittävä osa pelkästään tweettailuun. Toki Trump tykkää ihan samalla tavalla esittää että töitä tehdään tauotta vaikka viime presidenttikaudella taisi niillä Mar-a-Lagon työlomilla mennä paljon aikaa myös golfailuun ja valkoisesta talosta tuli tietoa että "työpäivät" alkoi vasta iltapäivällä ja sisälsivät paljon televisionkatselua.

Tämä kaikki ei tietysti estä sitä etteikö Muskilla voisi olla sellainen käsitys että muiden pitää pahtaa hänen hyväkseen yötäpäivää ja varmasti onkin.
Sen mitä itse tiedän, jenkeissä sama 8h päivä /40h viikko on aika normi. Manager-tasolla sitten tehdään herkästi 10-12h päivää ja ollaan siitä ylpeitä.

Tuosta etätyöstä, niin itse en paljoa ole tehnyt, eikä oikein soveltuisikaan tehtävien takia. Minulle koti on koti ja työpaikka on työpaikka. Naapurin rouva meni joskus kelalle käsittelemään hakemuksia ja teki pelkästään etänä. Jos tekee tuollaista monotonista ja mekaanista tietokoneen kanssa keskustelua koko päivän, niin jostakin avokonttorista on enemmän haittaa kuin kotona tekemisestä.

Jos työ on vaikka jotakin lomakkeiden tai laskujen käsittelyä, konttorilla olo ei kyllä paljoa tuo lisäarvoa. Mikä sitten kenenkin kohdalla on työntekoa ja miten sitä mitataan. Kaikki eivät työkseen tuota dataa hakkaamalla tietokonetta, joten ahkeruutta ei voi mitata esim kappalemäärillä.
 
”Jumalamme nimeen, pyydän sinua olemaan armollinen heitä kohtaan, jotka ovat peloissaan nyt. Demokraattien, republikaanien ja riippumattomien äänestäjien perheissä on homo-, lesbo- ja translapsia, ja osa heistä pelkää henkensä puolesta.”

Kristillisyyden ytimestä kumpuava viesti oli kuitenkin liikaa Trumpille, joka vielä maanantaina virkaanastujaispuheessaan sanoi Jumalan pelastaneen hänet salamurhaajalta.

”Tämä niin kutsuttu piispa, joka puhui virkaanastujaisjumalanpalveluksessa, kuuluu radikaalivasemmiston Trumpin vihaajiin. Hän toi politiikan kirkkoon armottomalla tavalla: hän puhui ilkeään sävyyn, ei mukaansatempaavasti tai älykkäästi”, Trump kirjoitti omistamassaan Truth Social -palvelussa.
Pikkusieluinen lapsi pressana.
 
Voihan tuossa hallinnon etätyökiellossa olla jokin foliohattu näkökulmakin. Pelätään tietovuotoa kun tehdään töitä, kuka mistäkin ja minkä lie yhteyksien päästä. Toki uskon että heilläkin on niin että se salaisinpiin tietoihin pääsee vain ja ainoastaan olemalla fyysisesti konttorilla.
Minun näkemys tästä on se, että työntekijät vittuuntuvat ja irtisanoutuvat, joka laskee kuluja pitkällä tähtäimellä. Saavutetuista eduista on vaikea luopua. Itse tein ihan saman kolme vuotta sitten kun firma vaati konttorille viitenä päivänä viikossa kahden vuoden etätyön jälkeen. Ei maistunut, joten irtisanouduin mahdollisimman vittumaisesti firmaa kohtaan. Ei ole ikävä sinne.
 
Tässä on se että osaavimmat joilla on mahdollisuus valita suhtvapaasti työpaikkansa nostaa kytkintä ja heikommat jäävät taloon.
 
Kohtuu harvoin siirrytään valtiolta yksityiselle puolelle, koska siellä toisella puolella aitaa ainakin tästä lähtien vaaditaan jotain osaamista, kun DEI heitetään roskikseen.
 
Minun näkemys tästä on se, että työntekijät vittuuntuvat ja irtisanoutuvat, joka laskee kuluja pitkällä tähtäimellä. Saavutetuista eduista on vaikea luopua. Itse tein ihan saman kolme vuotta sitten kun firma vaati konttorille viitenä päivänä viikossa kahden vuoden etätyön jälkeen. Ei maistunut, joten irtisanouduin mahdollisimman vittumaisesti firmaa kohtaan. Ei ole ikävä sinne.
Ei USAn työlainsäädännöllä noin vaan irtisanouduta, kun kilpailukieltosopparit on varmaan arkipäivää jollain Teslan tehtaan siivoojillakin ja siinä lähtee lapsilta terveydenhuolto. Parissa osavaltiossa toki työntekijöilläkin on oikeuksia ja niistähän nämä fasistilarppaajamiljardöörit muuttaa pois.
 
Kohtuu harvoin siirrytään valtiolta yksityiselle puolelle, koska siellä toisella puolella aitaa ainakin tästä lähtien vaaditaan jotain osaamista, kun DEI heitetään roskikseen.
Edellen missaat pointin. Ärsyttämällä työntekiöitä menetät ne parhaat ja osaavimmat, joille on kysyntää myös siellä yksityisellä.

Oikea tapa on tarkastella mitä se työntekiä tekee ja saa aikaan ja sen mukaan irtisanoa heikoimmin tuottavat.
 
Pikkusieluinen lapsi pressana.
"Translapsia"

Miten sairas voi yhteiskunta olla että edes on tuollainen termi. Lapsen indoktrinaatio sukupuolenvaihtoon on täysin verrannollista pedofiliaan.

Ja mikä hemmetin "pelkää henkensä puolesta". Kun ei enää joka virastossa ole pedo-lippuja seinällä tai jotain 200 sivun pituista code of conduct ohjesääntöä turhasta paskasta niin yhtäkkiä ollaan jossain rinnakkaistodellisuudessa jossa ihmisten pitää pelätä henkensä puolesta? Miten ihmiskunta on selvinnyt kaiken tämän ajan kuolemanpelossa ennen kuin 2010-luvulla alettiin tähän hullutukseen? :lol:

Toisaalta uskon kyllä että tuo demokraattien pakonomainen Trumpin demonisointi ja paskapuhe on saanut varmasti jotkut oikeasti luulemaan että kohta ovesta tulee läpi repulikaanien teloituspartio joka antaa niskalaukauksen kaikille homoille ja hiuksensa siniseksi/violetiksi värjänneille. Trump joutuu kohta dumppaamaan rahaa mielenterveystyöhön että saa ihmiset tervehdytettyä woke-viruksen jäljiltä.
 
Huumeiden välittäminen on siis nyt myös laillista Yhdysvalloissa, hyvä tietää.
No eiks toi Silk Road ole vähän kuin Pirate Bay? Kehitetään alusta, missä saat käydä kauppaa. Alustan kehittäjä ei ota kantaa mitä siellä kaupataan.

Toki voihan olla niin, että jossain laissa on kiellettyä moinen, mutta jos sivustoa hostaa maassa mihin lait eivät päde..
 
Onko teillä hetki aikaa keskustella antitrumpismista ja trump-inhosta/vihasta. :think: Miettinyt vaan miten valtamedia kaivaa jokaiseen Trumpia koskevaan juttuun negatiivisen kulman. Jos nyt ajatellaan vaikka aikomuksiaan laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi, veronalennuksia sekä valtion ihmisten elämään puuttumisen/byrokratian vähentämistä, eivätkö nuo ole asioita mitä moni Trumpin mollaaja kannattaisi Suomen politiikassakin? Onhan äijässä vikansa ja tehnyt virheitä jne mutta maailma ei loppunut hänen 1. kauteensa ja tuskin nyt toiseenkaan.. Onko se sitten hänen tyylinsä puhua asioista (ei käytä tyypillisen politiikon tapaan pyöreää kieltä vaan puhuu suoraan), ehkä ilmehdintä ja joku tämmöinen mikä hänessä henkilönä monia ärsyttää? Pidetään keskustelu asiallisena :tup:
 
Toisaalta uskon kyllä että tuo Demokraattien pakonomainen Trumpin demonisointi
Kai nyt tajusit että kyse oli enemmän siitä että pressa reagoi asiaan siksi koska ei ollut häntä kehuvaa asiaa, kuin siitä mitä itse asia koski. Taitaa ihan itse kaivaa kuoppaa itselleen kun pitää valittaa jokaikisestä häntä koskevasta negatiivisesta asiasta. Ja ei toki tälle pressalle olekaan mitään muuta sitä tärkeämpää asiaa kuin hänen egonsa ja imagonsa. Miellään käyttäisi vaikka koko pressakauden niiden hoitamiseen.

Olettaisin ainakin itse että jos on presidentin asemassa, niin jo sen viran vaatima asema vaatisi ettei käyttäydy kuin pikkukakara. Juupas eipäs leikit kuuluu siihen ikään, ja toki trumpin leikkikauteen myös.
 
No eiks toi Silk Road ole vähän kuin Pirate Bay? Kehitetään alusta, missä saat käydä kauppaa. Alustan kehittäjä ei ota kantaa mitä siellä kaupataan.

Toki voihan olla niin, että jossain laissa on kiellettyä moinen, mutta jos sivustoa hostaa maassa mihin lait eivät päde..
Tässä Silk Road saagassahan ei missään nimessä ollut kyse pelkästään siitä, että viaton herrasmies hostaili jotain ei-missään-nimessä-huumekauppaan-tarkoitettua-kauppapaikkaa. Ne jäljethän johtivat sylttytehtaalle kun tyyppi yritti ostaa palkkamurhaa joltain käyttäjältä. Jos kiinnostaa perehtyä niin tää on itse asiassa äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus lukea.
 
Onko teillä hetki aikaa keskustella antitrumpismista ja trump-inhosta/vihasta. :think: Miettinyt vaan miten valtamedia kaivaa jokaiseen Trumpia koskevaan juttuun negatiivisen kulman. Jos nyt ajatellaan vaikka aikomuksiaan laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi, veronalennuksia sekä valtion ihmisten elämään puuttumisen/byrokratian vähentämistä, eivätkö nuo ole asioita mitä moni Trumpin mollaaja kannattaisi Suomen politiikassakin? Onhan äijässä vikansa ja tehnyt virheitä jne mutta maailma ei loppunut hänen 1. kauteensa ja tuskin nyt toiseenkaan.. Onko se sitten hänen tyylinsä puhua asioista (ei käytä tyypillisen politiikon tapaan pyöreää kieltä vaan puhuu suoraan), ehkä ilmehdintä ja joku tämmöinen mikä hänessä henkilönä monia ärsyttää? Pidetään keskustelu asiallisena :tup:
Enemmän tuo kertoo lukijoista. Jos kokee raportoinnin henkilön touhuista negatiivisena, kannattaa ehkä miettiä miksi se aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia. Voisiko olla, että Trumpin touhut aiheuttavat ne tuntemukset ja jonkinlainen kognitiivinen dissonanssi tuo sen pahan mielen?
 
EU on viimeisen 10 vuoden aikana saanut huomattavasti enemmän ulkomaisia sijoituksia verrattuna USAan. Teknologiasektori USAssa on vahvin, se on totta mutta EU jyrää energiateollisuudessa sekä teollisuudessa yleisemminkin.

Vielä vaikea nähdä muutaman vuoden tai vuosikymmenen päähän, mutta sekin on yksi mahdollinen skenaario että Trumpin toimet (esim. tullimaksut ) satavat euroopan hyväksi pitkässä juoksussa.
Öö... tässä on nyt viime päivinäkin oltu melkolailla isosti huolissaan Euroopan teollisuuden kilpailukyvystä kun ollaan niin pirusti jäljessä pahimpia kilpailijoita ja jos se energiateollisuuden jyrääminen tarkoittaa sitä millä hinnalla energiaa tuotetaan, niin joo - kalliilla. Joskus aikaisemminkin lainasin yhden erittäin menestyksekkään arvosijoittajan näkemystä kuluttajaelektroniikkamessuilta tässä kuussa - hän hämmästeli miten vähän Eurooppalaisia brändejä oli esillä ja totesi Euroopan osaavan ensisijaisesti säännellä ja jakaa tulonsiirtoja, ja että Eurooppa pöhisee tällä hetkellä menneen glorian höyryillä ja jos se ei muuta kurssia niin ne höyryt loppuvat ennen pitkää. Se on leimallista oikeastaan kaikelle mitä Euroopassa tapahtuu - jotain ideoita voi ollakin, mutta sitten kun pitäisi oikeasti toteuttaa asioita niin se on niin saakelin jähmeää ja hidasta, että ketterämmät kilpailijat menevät ohi oikealta ja vasemmalta kun täällä vasta päätetään komitean kokoonpanosta ja kiellettäviden/säänneltävien asioiden tavoitemäärästä. En siten näe että Trumpin mahdolliset tullimaksut sataisivat ainakaan meidän laariin, joskin sitä peliä tietysti voi pelata aina kaksin. Voi tietysti olla että päästään jonkinlaiseen molempia ainakin jollain tasolla hyödyttävään sopuun - tosin, jos se on ensisijaisesti hiilivetyjä niin siinä on riski että seuraava presidentti taas alkaa rajoittaa niiden tuotantoa...
 
Enemmän tuo kertoo lukijoista. Jos kokee raportoinnin henkilön touhuista negatiivisena, kannattaa ehkä miettiä miksi se aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia. Voisiko olla, että Trumpin touhut aiheuttavat ne tuntemukset ja jonkinlainen kognitiivinen dissonanssi tuo sen pahan mielen?
Kognitiivinen dissonanssi edellyttäisi että esimerkiksi ennakkoluulot Trumpista eivät vastaisi todellisuutta, mutta ironista kyllä tässä tapauksessa tämä ei ole vielä realisoitunut. Puheet Yhdysvaltojen rajojen laajentamisesta jatkuu vielä presidenttinäkin, mitään syytä ei ole muutenkaan annettu odottaa etteikö USA muuttuisi tämän seurauksena aika epäluotettaviksi kauppakumppaniksi jos kaikki sopimukset on yksipuolisesti katkaistavissa.

Tää ylipäätään asettaa esim. Suomen F35 hankkeen aika kyseenalaiseen valoon kun Trump voi hetkellä millä hyvänsä todeta että ei tule kauppoja jos ette osta lisäksi öljyä tai mitä ikinä sillä tai tällä summalla. Eurooppalaisten vaihtoehtojen kanssa olisi ollut nollan prosentin todennäköisyys tällaiselle.
 
Onko teillä hetki aikaa keskustella antitrumpismista ja trump-inhosta/vihasta. :think: Miettinyt vaan miten valtamedia kaivaa jokaiseen Trumpia koskevaan juttuun negatiivisen kulman. Jos nyt ajatellaan vaikka aikomuksiaan laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi, veronalennuksia sekä valtion ihmisten elämään puuttumisen/byrokratian vähentämistä, eivätkö nuo ole asioita mitä moni Trumpin mollaaja kannattaisi Suomen politiikassakin? Onhan äijässä vikansa ja tehnyt virheitä jne mutta maailma ei loppunut hänen 1. kauteensa ja tuskin nyt toiseenkaan.. Onko se sitten hänen tyylinsä puhua asioista (ei käytä tyypillisen politiikon tapaan pyöreää kieltä vaan puhuu suoraan), ehkä ilmehdintä ja joku tämmöinen mikä hänessä henkilönä monia ärsyttää? Pidetään keskustelu asiallisena :tup:
Kyllä se johtuu ihan siitä, ettei Trump ole antanut aihetta juuri mihinkään muuhun kuin negatiiviseen kommentointiin. Laittoman maahanmuuton ehkäiseminen on toki varmaan ihan ok, kuten myös wokehössötyksen rajoittaminen ja pari muutakin pointtia sieltä kaivelemalla löytyy, mutta menetelmät näiden saaavuttamiseksi eivät välttämättä ole sitten kovinkaan fiksuja. Lisäksi noiden vastapainoksi löytyy paljon enemmän kaikkea muuta pahaa mitä Trump tällä globaalia epävakautta aiheuttavalla popularistipolitikoinnilla ja suoranaisilla uhkailuilla ja kiristyksillä aiheuttaa.

Jos jotain oikeasti positiivista jossakin vaiheessa sattuisi ilmaantumaan, niin katsotaan sitten uudestaan, mutta en pidättele hengitystä. Trumpin ekan kauden pahimmat törttöilyt estivät muut järjen äänet ympärillä. Nyt on nekin monin paikoin vaihdettu joojoo-hännystelijöihin ja muihin kätyreihin, eikä jatkokautta ole perustuslakia muuttamatta luvassa, niin ei ole sitäkään pidäkettä. Trump on popularistinen, valehteleva, narsistinen ja tuomittu rikollinen, enkä voi käsittää miten amerikkalaiset eivät nähneet kaikkea sitä omahyväistä touhuamista tuon kaiken paskapuheen takaa ja menivät äänestämään tämän toistamiseen presidentiksi.

Lisäksi kun katselee sitä teknomiljardöörien laumaa, jotka Trumpin ympärillä hääräävät, niin ei jää epäilystä että ketkä ovat seuraavan 4v aikakauden voittajia. En jaksa uskoa, että näillä on juurikaan intressejä parantaa elinolosuhteita niiltä köyhiltä työläisiltä, jotka tyhmyyttään Trumppia pääasiassa äänestivät.
 
Kognitiivinen dissonanssi edellyttäisi että esimerkiksi ennakkoluulot Trumpista eivät vastaisi todellisuutta, mutta ironista kyllä tässä tapauksessa tämä ei ole vielä realisoitunut. Puheet Yhdysvaltojen rajojen laajentamisesta jatkuu vielä presidenttinäkin, mitään syytä ei ole muutenkaan annettu odottaa etteikö USA muuttuisi tämän seurauksena aika epäluotettaviksi kauppakumppaniksi jos kaikki sopimukset on yksipuolisesti katkaistavissa.
Kyllä se siellä kannattajien puolella täyttää aika pitkälti täydellisesti määritelmän. Trumpin toilailuista uutisointi aiheuttaa enemmän mielipahaa kuin toilailu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 420
Viestejä
5 131 070
Jäsenet
81 986
Uusin jäsen
Tozaah

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom