• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Capitolin valtausta tutkinut edustajainhuoneen tutkintakomitea päätti yksimielisesti suosittaa syytteiden nostamista trumppia vastaan. Jäämme odottamaan donaldin vastausta.
 
Jenkkien edustajainhuoneen verokomitea päätti julkaista äänestyksen jälkeen trumpin verotiedot vuosilta 2015-2020.

Lyhyesti:
  • Ainoastaan vuosina 2018-19 jäätiin plussan puolelle, kaikkina muina vuosina mentiin tappiolle ja haettiin verohelpotuksia.
  • Vuosina 2016-17 donald ja Melania maksoivat vain 1500 (750+750) dollaria tuloveroa. (Multakin verottaja vetää melkein joka kk enemmän)
  • Miinus-vuodet:
    • 2015: -31,7 miljoonaa
    • 2016: -31,2 miljoonaa
    • 2017: -12,8 miljoonaa
    • 2020: -4,69 miljoonaa
  • Plus-vuodetkin ovat aika aneemisia kaverille, joka väittää olevansa miljardööri:
    • 2018: +24,4 miljooona, veroja 22,9 miljoonaa
    • 2019: +4,44 miljooona, veroja 2,97 miljoonaa
Ainakin nämä tulot hieman selittää miksi on tarvetta tienata muutama hassu miljoona NFT-huijauksella.

Jäämme odottamaan tähänkin donaldin vastausta. Vastaus Capitol-syytteisiin oli niin väsynyttä läppää, että sitä ei edes kannattanut tuoda ilmi.
 
Tuon ajanhan se oli ehdokas tai poliitikko eli ei edes ehtinyt tehdä bisnestä. 1990-2015 olisi mielenkiintoinen väli

Mutta toisaalta jos puhutaan kymppimilleistä kuitenkin on virallisen 400k palkkion lahjoittaminen aika pientä suuntaan tai toiseen
 
Viimeksi muokattu:

Eikö vanhemmat verotiedot vuotaneet jo aikaisemmin? Muistan epämääräisesti donaldin vaatimuksia vuotajan metsästämisestä ja tuomitsemisesta maanpetturina. Vuodetut luvut taisivat olla aika linjassa tuoreimpia lukujen kanssa.
 
Niistä oli joitain pätkiä ja yritin googlata mutta en vielä löytänyt. Ulkomuistista sen vuoden verot kun Melania sai kansalaisuuden on jotenkin julistettu koska varallisuus oli osa perusteita tms. Ja lisäksi oli joku vuosi jossa oli niin paljon tappioita (500 milliä pisti silmään jossain) että tätä olisi käytetty vähentämään tulevien vuosien verotusta.
Se mikä oikeasti kiinnostaisi on että onko mitään perää niissä jutuissa että venäläiset ovat kierrättäneet rahaa kasinoiden ja rakennusprojektien kautta (esim maksaneet Trumpille riskittömiä lisenssikorvauksia nimen käytöstä) tai että onko väitteen mukaisesti Panamassa myyty samoja asuntoja useammalle yhtä aikaa käteisellä. Molemmat vanhemmat pojathan ovat sanoneet että Venäjältä saa sentään lainaa jos/kun muualta ei

Joka tapauksessa jos DJT:stä on tullut miljardööri vaikka vuoden 1985 jälkeen ja hän on sellaisena pysynyt täytyisi jossain olla aika kovia plussavuosia. Prosentin korolla joka miljardi tuottaa kymppimillin vuodessa, eikö?
 
Fox Newsin Sean Hannity todisti valan alla, että ei uskonut sekunttiakaan trumpin vaalihuijausväitteitä. Ilmeisesti jokainen haastateltu Fox Newsin työntekijä on sanonut about saman.

Kummasti Fox News silti rummutti (ja rummuttaa edelleen) vaalihuijauksesta...
 
Fox tietää mitä tekee ja sen takia ne ei saakaan kutsua itseään uutisiksi.

Foxin katsojat kun ymmärtäisivät tämän myös niin ihan hulluimmat keksityt jutut ei leviäisi niin helposti, että Suomessa asti väki foorumeilla uskoo niihin.
 
Kun tuota koko raporttia pääsee väki perkaamaan, niin eiköhän sieltä löydy paljonkin sellaista materiaalia, joka toivottavasti saa ihmiset vähän reflektoimaan omia kantojaan. Tuskin suurella osalla, mutta jos edes osa tajuaisi katsoa.
 
Fox tietää mitä tekee ja sen takia ne ei saakaan kutsua itseään uutisiksi.

Foxin katsojat kun ymmärtäisivät tämän myös niin ihan hulluimmat keksityt jutut ei leviäisi niin helposti, että Suomessa asti väki foorumeilla uskoo niihin.
Korjaan sen verran että Rupert Murdoch tietää mitä se tekee.

edit. Euroopassa tuo kusiainen ei onneksi ole tainnut päästä brittejä pidemmälle.
 
Jenkkien edustajainhuoneen verokomitea päätti julkaista äänestyksen jälkeen trumpin verotiedot vuosilta 2015-2020.

Lyhyesti:
  • Ainoastaan vuosina 2018-19 jäätiin plussan puolelle, kaikkina muina vuosina mentiin tappiolle ja haettiin verohelpotuksia.
  • Vuosina 2016-17 donald ja Melania maksoivat vain 1500 (750+750) dollaria tuloveroa. (Multakin verottaja vetää melkein joka kk enemmän)
  • Miinus-vuodet:
    • 2015: -31,7 miljoonaa
    • 2016: -31,2 miljoonaa
    • 2017: -12,8 miljoonaa
    • 2020: -4,69 miljoonaa
  • Plus-vuodetkin ovat aika aneemisia kaverille, joka väittää olevansa miljardööri:
    • 2018: +24,4 miljooona, veroja 22,9 miljoonaa
    • 2019: +4,44 miljooona, veroja 2,97 miljoonaa
Ainakin nämä tulot hieman selittää miksi on tarvetta tienata muutama hassu miljoona NFT-huijauksella.

Jäämme odottamaan tähänkin donaldin vastausta. Vastaus Capitol-syytteisiin oli niin väsynyttä läppää, että sitä ei edes kannattanut tuoda ilmi.
Nuo toki selittää miksi halusi pitää ne salassa. Noista näin suomalaisena maalikkona ei osaa yhtään sano juuta tai jaata, mutta jos firmatkin on höpö juttujen mukaan enemmän kuralla kuin tähtiä, niin tarina rahavuorista saa pientä kolausta.

Jollakkin voi tulla mieleen että jos busines sujuu ja rahaa tulee, mutta ei kannata kotouttaa, niin mihin sitten kerätä miljoonatappioita. Odottaako sellaista hallintoa joka antaa verohelpotuksia...

Joidenkin mielestä arvokkain varallisuus on Trump brändi, jos oletetaan että ihan velalla elelee, niin kai sitä vastaan saa lainaa, ns käänteistä lainaa, niitähän eläkelläisille Suomessakin markkinoidaan.
 
Tätä en taas ymmärrä. Voin itsekin lisensoida nimeni, tällä luvalla saa sanan pagi laittaa asuinrakennuksiin, vodkaan, pihveihin ja lautapeleihin miljoonalla eurolla per vuosi plus prosentti liikevoitosta. En osallistu mihinkään kuluihin tai vastuisiin. Tätä vasten voin sitten ottaa jättilainoja ja yksityiskoneen ja kymppitonnilla per kuva saa nimimerkkiäni käyttää somepostauksissa, plus se prosentti. Brändin arvo nousee joka kerta kun joku sitä julistaa tai arvostaa että kannattaa lähteä jo ajoissa mukaan. 40% korvausta vasten lisenssiä saa myydä eteenpäin
 
Capitolin valtausta tutkineen komitean raportin mukaan donald oli syyllinen mellakkaan. Olipa yllätys!

donaldin vastaus oli vain lisää vaalivilppihöpinää.
 
Nuo toki selittää miksi halusi pitää ne salassa. Noista näin suomalaisena maalikkona ei osaa yhtään sano juuta tai jaata, mutta jos firmatkin on höpö juttujen mukaan enemmän kuralla kuin tähtiä, niin tarina rahavuorista saa pientä kolausta.
Pitäisi tietää enemmän amerikkalaisesta verosuunnittelusta, ennen kuin Trumpin verotiedoista osaa sanoa mitään. Usemman tappiota tekevän tytäryhtiön kanssa pystyy häivyttämään varsinaisen liiketoiminnan voitot näppärästi verottajan ulottumattomiin.

En ihmettelisi yhtään, jos Trumpin firmoissa sovelletaan Hollywood-kirjanpitoa.
 
Nuo maailman/jenkkien (Bezos, Musk jne.) rikkaimmat on tulojen perusteella köyhiä. Ei niillä ole kuin velkaa. Ja se omaisuus osakkeissa.

Eli siis jos otetaan vaikka Muski. Kävelee pankkiin ja kertoo että nyt tarviis ens vuodelle vaikka 100M lainaa ihan elinkustannusten peittoon. Eipä siinä pankki muuta sano kuin että ootko varma ettet haluaisi 150M. Veroja maksellaan ehkä 2 pinnaa jos sitäkään koska ei ole tuloja.

edit. Eli noita jos haluaisi verottaa niin se vaatisi jonkinlaisen varallisuusveron ja rahansiirtoveron yhdistelmän.
 
Tarviiko tuohon nyt mitään tarkkaa lähdettä? Varmaan itse luin jonkun NYT artikkelin. Ei tuo nyt varmaan mikään salaisuus ole että noilla ukoilla kuten Trumpilla on aikalailla nollatulot tuloverotuksen piirissä.

Yleensä väitteille on hyvä antaa lähde(lähteitä) muuten ne on vaan mutuilua.
 
Ei se pelkkää mutua ole, koska rikas, yrityksenä suurelta osin omistava harvoin maksaa itselleen kovin suurta palkkatuloa, koska siitä ei ole erityistä hyötyä. Myöskään pääomatuloja ei ole tarvetta ostaa, koska omistukset suurelta osin usein jonkinlaisen sijoitus/holding yhtiön kautta, jottei kaikkia osinkoja ole tarvetta verottaa (useinhan yhtiö joka osingot maksaa maksanut jo voitoista veroja).
 
Joo mut sun väite oli että maailman rikkaimmat ihmiset ovatkin oikeasti vain velkaa eikä heillä ole oikeaa rahaa/omaisuutta.
Siinä luki tulojen perusteella. Itse ainakin tulkitsin sen niin että kirjanpito säädetään niin ettei veroja tarvitse maksaa kuin sen verran mitä haluaa. Suurin osa miljardöörien varallisuudesta on yleensä osakkeissa jolloin sen arvoa on vähän hankala määrittää koska osakkeiden massamyynti heilauttaisi kurssia. Yrittäjien tapauksessa usein vielä omassa firmassa/-oissa. Ja kun ollaan Trump-ketjussa niin voi olla ettei hänen omaisuudestaan saisi miljardia realisoimalla. Lentokoneen se taisi ostaa ja ehkä joitain kerrostaloja, mutta mitä tekisi brändin arvolle (joka on iso osa hänen omaisuuttaan) jos pääjehu joutuisi vankilaan?
 
Joo mut sun väite oli että maailman rikkaimmat ihmiset ovatkin oikeasti vain velkaa eikä heillä ole oikeaa rahaa/omaisuutta.
Tottakai heillä on omaisuutta. Niin paljon että he ovat maailman rikkaimpia. He vaan elävät useimmat pankkien kautta velaksi koska verosuunnittelu.
 
Demokraatithan voisivat aivan hyvin äänestää McCarthyn puolesta (tai muutama), jolloin trumpisteille ei jäisi käteen oikein mitään.
 
Juu tai maltilliset reppulit voisivat antaa Hakeemille sen 6 ääntä, niin tällöinkään Trumpisteille ei jäisi mitään käteen.
 
Hauskaa lukea tätä verosuunnitelu dilemmaa täällä:) Jenkeissä ihan normi settiä että ns. rikkaat eivät maksa veroja kun vain sen mahdollisen pakon verran. Aivan kuten täällä Eurostoliitossa tehdään kiertäen sama setti. Rikas, varakas tjm. ei maksa veroja siksi että valtio joka kerää niitä on ahne ja kuluttaa verorahat typeryyteen noin 60%:sti. Hyvä esimerkki on rakas Suomi: 90% verorahoisa hassataan kaiken maailman huppaluuraan ja hauskinta on se että meidän ministerin pääkopassa veroraha on jotain maagista rahaa joka tulee jostain ihmeen mangakoneesta. On aika huolestuttavaa että esim. Kiuru ihan vakavalla naamalla kertoilee meille että verorahat on jotain ihmeen maagista rahaa josta ei tarvitse välittää paskaakaan kun sitä vaan kertyy valtion kassaan jostain!
 
Onko lähdettä tohon Kiurun sanomiseen?
 
Juu tai maltilliset reppulit voisivat antaa Hakeemille sen 6 ääntä, niin tällöinkään Trumpisteille ei jäisi mitään käteen.
No miksei ne sitten anna tai toisinpäin? Täällä foorumilla 2 fiksumpaa tyyppiä kuin koko kongressissa vai mistä tässä on kyse?
 
Ehkä asiaa kannattaa miettiä, että onko mahdollisesti negatiivisia ja positiivisia puolia nykytilanteessa tai siinä, että äänestää vastapuolueen puolesta, vai onko tuo yksi asia riittävä?
 
No miksei ne sitten anna tai toisinpäin? Täällä foorumilla 2 fiksumpaa tyyppiä kuin koko kongressissa vai mistä tässä on kyse?
Varmaan tostakin on neuvottelut käynnissä eikä niitä ääniä nyt ilman mitään vastinetta anneta, Demokraatteja tuskin haittaa se että Republikaanit on huonossa valossa jonkin aikaa.
 
Joo voisin kuvitella että tuolla jotakin lehmänkauppaa koitetaan taustalla vääntää. Todennäköisempää lienee että muutama demokraatti antaa äänen McCarthylle(muutaman äänestyskierroksen jälkeen) kuin että muutama republikani antaa ääniä Hakeemille, niin siinä vois olla jonkinlaisen diilin paikkaa että jos teet sitä tai tätä sopivassa tiukassa paikassa niin saattais löytyä muutama demariääni tähän äänestykseen. Demarit voi sitten rummuttaa että tolkun ihmisinä lopetettiin tää turha pelleily ja saatiin hallinto toimimaan edes jollakin tavalla, ja että samalla nolattiin MaGa possea kunnolla.

Toki jos jenkkien politiikka toimis näin yksinkertaisesti, niin tässä tilanteessa ei varmaan lähtökohtaisestikaan oltaisi, vaan todennäköisesti ja valitettavsti siellä on niin syvä kahtiajako että pienikin myönnytys vastapuolelle on big NoNo ja yo. skenaario tuskin tulee tapahtuun kovin äkkiä...
 
Hesarin artikkelissa taidettiin sanoa, että riittäisi, että tarpeeksi moni demokraatti ei äänestäisi, niin vaadittu äänimääräkin laskisi. Myönnettäköön, että selailin vähän nopeasti.

Joka tapauksessa, jos noin, niin lienee vähemmän omia äänestäjiä ärsyttävä tapa saada kongressi takaisin pyörimään, jos alkaa näyttää siltä, että parempi, että pyörii vaikka repuvetoisesti.
 
Hauskaa lukea tätä verosuunnitelu dilemmaa täällä:) Jenkeissä ihan normi settiä että ns. rikkaat eivät maksa veroja kun vain sen mahdollisen pakon verran. Aivan kuten täällä Eurostoliitossa tehdään kiertäen sama setti. Rikas, varakas tjm. ei maksa veroja siksi että valtio joka kerää niitä on ahne ja kuluttaa verorahat typeryyteen noin 60%:sti.
Tässähän on kaksi osaa: ensin rikkaat ovat niin viisaita että tietävät paremmin kuin valtio mutta eivät neuvo ja toisekseen vain heillä on mahdollisuudet verosuunnitella ja maksaa kirjanpitäjille, juristeille ja lobbareille tästä. Aika sanakirjamaisen elitististä. Kolmanneksi jos tätä kannattaa samalla kun itse maksaa täydet verot lienee sitä mitä nykynuoriso kutsuu simpiksi
 
Ei kyllä täällä foorumilla on varmasti satoja fiksumpia tyyppejä kuin tuolla kongressissa keskimäärin.
Väität että tuo kongressin porukka olisi keskimäärin jotenkin vähä-älyistä ja täällä foorumilla keskimääräistä älykkäämpää? Tuskin voi kannattaa ainakaan demokratiaa, jos uskoo että prosessi johtaa siihen että vallanpitäjäksi valitaan keskimääräistä vähä-älyisempiä ihmisiä.
 
Vallanpitäjiksi valitaan poliitikkoja, onko sinulla jotain todisteita että poliitikot olisi keskimääräisesti älykkäämpiä? On yleinen harhaluulo kuvitella että demokratia tarkoittaisi että johtoon valikoituu parhaat yksilöt, sama pätee yrittäjyyteen, johtajaksi pääsee perustamlla yrityksen, mutta ei se mitään keskimääräistä parempaa älykkyyttä vaadi. Sama kuin kamppailulajien kanssa, saat helposti 10.dan mustan vyön kun perustat oman tyylisi, mutta se ei kerro mitään kamppailutaidoistasi.
 
Eihän tuossa niin sanottu vaan että fiksuin prosentti foorumilla on fiksumpia kuin tyhmin 50% edustajainhuoneessa. Ottaen huomioon ketä töhöjä sinne taas äänestettiin lienee aika turvallinen veikkaus
 
Uskaltaisin veikata että kongressiedustajat ovat keskimäärin hieman keskimääräistä älykkäämpiä.
 
Siellä on reppareissa house edustajia jotka oikeasti uskovat että biden johtaa saatanallista kulttia jotka abortoi vauvoja ja syö niitä jne. Joten uskallan väittää että suurin osa tämän foorumin käyttäjistä on noita viisaampia.
Sinä uskot tietäväsi USA-asiat parhaiten Suomesta käsin? En odota vastausta tähän.
 
Eihän tuossa niin sanottu vaan että fiksuin prosentti foorumilla on fiksumpia kuin tyhmin 50% edustajainhuoneessa. Ottaen huomioon ketä töhöjä sinne taas äänestettiin lienee aika turvallinen veikkaus
Ok, en tiedä paljonko tällä foorumilla on käyttäjiä. Ilmeisesti sitten kymmeniä tuhansia.
 
Väität että tuo kongressin porukka olisi keskimäärin jotenkin vähä-älyistä ja täällä foorumilla keskimääräistä älykkäämpää? Tuskin voi kannattaa ainakaan demokratiaa, jos uskoo että prosessi johtaa siihen että vallanpitäjäksi valitaan keskimääräistä vähä-älyisempiä ihmisiä.

Niinkö väitin? Se nyt on suurimmalle osalle ihmisistä selvää, että minkä tahansa tietotekniikkaa sivuavan keskustelupalstan jäsenet ovat keskimääräistä älykkäämpiä (ei kuitenkaan ilmeisesti aivan kaikille). Ja varmasti ihan aidossakin demokratiassa on paljonkin heikkouksia ja on hyvin todennäköistä, että edustajiksi eivät todellakaan tule valituksi (tai edes pyri) lahjakkaimmat ja parhaat, vaikka heitäkin joukossa toivottavasti on. Siitäkään en ole lainkaan varma, ovatko esimerkiksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen vallanpitäjät demokraattisesti valittuja.
 
Veikkaan että edustajainhuoneessa olisi suunnilleen sama määrä tolloja ihmettelemässä lentokoneen liukuhihnalta nousua. Ja pitäisivät itseään keskimääräistä älykkäämpinä myös.

Paljon todennäköisempää että molemissa kuplissa ollaan alle keskitasoa, riippuen toki siitä mitä älykkyyden osa-aluetta painotetaan. Keskustelupalstalle pääsee kaikki jotka osaa lukea, tuonne toiseen porukkaan on jotain vaatimuksiakin, vaikka se ei kyllä siltä näytä kun lukee niitä otsikoita noiden tekemisistä.
 
Niinkö väitin? Se nyt on suurimmalle osalle ihmisistä selvää, että minkä tahansa tietotekniikkaa sivuavan keskustelupalstan jäsenet ovat keskimääräistä älykkäämpiä (ei kuitenkaan ilmeisesti aivan kaikille).

Onko tästä olemassa joku tutkimus vai mihin tää väite perustuu? Onko myös autoharrastajien foorumeilla keskimääräistä älykkäämpää väkeä jne.?

Ja varmasti ihan aidossakin demokratiassa on paljonkin heikkouksia ja on hyvin todennäköistä, että edustajiksi eivät todellakaan tule valituksi (tai edes pyri) lahjakkaimmat ja parhaat, vaikka heitäkin joukossa toivottavasti on. Siitäkään en ole lainkaan varma, ovatko esimerkiksi Yhdysvaltain edustajainhuoneen vallanpitäjät demokraattisesti valittuja.
Uskotko siis vaalivilppiin jos et pidä heitä demokraattisesti valittuna?
 
Demokraatien ehdokas on voittanut äänestyksen nyt 4 putkeen, mutta häntä ei ole valittu koska joku on joskus päättänyt että 218 ääntä vaaditaan. Jos äänestetään ja se joka saa eniten ääniä ei voita, niin onhan se naurettavaa, demokratiaa, tuskin.
 
Jos perustuslaki tai laki sanoo jotain, niin silloin se sanoo niin. Vai ehdotatko että hylätään perustuslaki tai laki aina kun se on kätevää ja helpottaa asioita?

Lisäksi oletko varma ettei tuo ole alahuoneen oma sääntö, kuten senaatissa fillbuster?
 
Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta eikö tuossa äänestyksessä vaadita että joku ehdokas saa yli 50% annetuista äänistä, eli jos osa ei jostain syystä äänestäkkään, niin myös vähemmän kuin tuo 218 ääntä riittää..?
 
Demokraatien ehdokas on voittanut äänestyksen nyt 4 putkeen, mutta häntä ei ole valittu koska joku on joskus päättänyt että 218 ääntä vaaditaan. Jos äänestetään ja se joka saa eniten ääniä ei voita, niin onhan se naurettavaa, demokratiaa, tuskin.

Uskoisin, että kaikki republikaanit äänestäisivät demokraatti puhemiehen poistamisen puolesta.

Jolloin on ihan hyvä, että pitää saada enemmistö äänistä ellei samalla kannata että kerran valittua puhemiestä ei voi äänestää pois kauden aikana.
 
Jos perustuslaki tai laki sanoo jotain, niin silloin se sanoo niin. Vai ehdotatko että hylätään perustuslaki tai laki aina kun se on kätevää ja helpottaa asioita?

Lisäksi oletko varma ettei tuo ole alahuoneen oma sääntö, kuten senaatissa fillbuster?
Jos äänestetään ja eniten ääniä saanut on selviää, niin ei pitäis olla modernissa demokratiassa mitään ongelmaa sen jälkeen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 199
Viestejä
5 149 421
Jäsenet
81 943
Uusin jäsen
nikok3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom