• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Katsoin tässä sattumalta kovalevyltäni löytyneen Donald Trumpin haastattelun Regis Philbinin ohjelmassa vuodelta 2015. Siinä oli puhetta, että Trump ei käytä päihteitä ja on aina toitottanut lapsilleenkin, että ei alkoholia, huumeita eikä tupakkaa.

Sitten kuitenkin hieman naurahtaen antoi ymmärtää, että hänellä on jotain muita paheita joista ei oikein sovi puhua. ;)

Mieleen tulee naiset ja toisaalta Jeffrey Epstein...
 
Nyt kun tilanne sallii, niin Melanialla saattaapi olla pian laukut pakattuna, enkä kyllä ihmettelisi. Jo aikaisemmin ollut uutisia tai huhuja että avioehto olisi laitettu jotenkin uusiksi.

Ja samanlaisia uutisia löytyy vaikka kuinka monta. Toki voi olla spekulointia ja fake news, aika näyttää.
 
Nyt kun tilanne sallii, niin Melanialla saattaapi olla pian laukut pakattuna, enkä kyllä ihmettelisi. Jo aikaisemmin ollut uutisia tai huhuja että avioehto olisi laitettu jotenkin uusiksi.
Mä sanoin täällä jo jokin aikaa sitten, että monestako vetoa että kohta tulee avioero...

Kulissiliitoltahan toi on vaikuttanut koko presidenttikauden ajan. Melania on "pidetty tyytyväisenä" tähän asti, ja nyt vaalien jälkeen ei kumpaakaan osapuolta enää kiinnosta.
 
Johan tuo alkoi nelisen vuotta sitten kun Melania viihtyi vähän turhan paljon NY:ssa, ja muutto valkoiseen taloon - vielä eri huoneisiin oli ilmeisen nihkeää. Julkiset esiintymiset ja vaatteilla mielipiteen ilmaisut millä päällä sattui olemaan.
Vielä kun sattuu sisäpiiriläisenä tietämään paljon enemmän mitä julkisuudessa ikinä on ollut, näin siis oletan. Tulevaisuus tulevan linnakundin kanssa ei välttämättä kiinnosta. Ja jos on muutenkin mennyt huonosti, viimeiset neljä vuotta kultaisessa häkissä tehnyt tehtävänsä, tuskin edes ikinä toivonut että Donald voitti silloin vaalit tietäen että omaa elämää ei enää ole.

Eiköhän sipsakkana 50v naisena osaa omaakin uraa luoda. Mahdollisesta avioerosta kuitenkin saa hyvät massit, jos siis on mistä ottaa. Trump showta luvassa vielä pitkän aikaa.
 
Melaniahan se kannusti Trumpin aikanaan yrittämään Presidentin virkaa. Trumpin epäröidessä oli sanonut että kyllä hänet valitaan, nyt ei ole kannatusta (jossakin gallupissa) kun väki ei usko että hän asettuu oikeasti ehdolle.
 
Eiköhän sipsakkana 50v naisena osaa omaakin uraa luoda. Mahdollisesta avioerosta kuitenkin saa hyvät massit, jos siis on mistä ottaa. Trump showta luvassa vielä pitkän aikaa.

Melania sais varmasti taloudellisen riippumattomuuden parilla kirjalla, jos tietää hyviä paljastuksia. Avioehto on varmasti Trumpilla tiukka, mutta jos alkaa korttitalo kaatumaan, tuskin jää odottamaan sortumista.
 
Melania tietää niin paljon, että niiden johdosta on rikas nainen riippumatta siitä paljastaako tietojaan vai ei.. ;)
 
Melania sais varmasti taloudellisen riippumattomuuden parilla kirjalla, jos tietää hyviä paljastuksia. Avioehto on varmasti Trumpilla tiukka, mutta jos alkaa korttitalo kaatumaan, tuskin jää odottamaan sortumista.

Aivan varmasti, kirjoilla tai tekee mitä tahansa julkisuudessa. Ei nuo entiset presidentit tai puolisot tietääkseni taloudellisesti tiukalla ole.
Sitä en tiedä onko suojelupalvelut miten käytettävissä vai omin varoin kustannettuja. Tämä nyt ei liity oikeastaan mihinkään, tuli vaan mieleen.

Otetaan nyt vaikka Hillary Clinton esimerkiksi, ihan hyvät massit juoksee...

Ja Michelle Obama tottakai

Ihan legiteettinä kysymyksenä voi kysyä, että mitä tapahtuisi tilanteessa, jossa Trump pakenisi maasta, jos varma linnatuomio (esim. veronkierrosta tms.) odottaa? Hänellä on kuitenkin oletettavasti paljon arkaluontoista sisäpiirin tietoa. Voisiko olettaa, että tuossa tilanteessa mietittäisiin jopa turvauhan eliminoimista, jos muuta keinoa ei ole?
 
Venäjälle voi toki mennä Putinin hoiviin, joskin tsaarinkin tilasta on jotain vihjailtu ettei olisi kaikki kohdallaan. Mutta kurjaahan sielläkin voisi olla. Sitten JFK part 2 kotomaassa, joku pääsisi salamurhaamaan. Nyt tietenkin korona ja sellaiset jutut että joutuisi yllättäen sairaalaan joka olisi viimeinen reissu.

Huikeaa spekulaatiotahan tämä kaikki tietenkin, ja parin kuukauden aikana voi tapahtua ihan mitä tahansa. Tai sitten nielee tappionsa eikä tee mitään. Menee vähän OT puolelle? Vedetään henkeä ja katsellaan mitä tapahtuu:psmoke:
 
Kai nyt suomeenkin otettais. Vaikka jonkun maakunnan päälliköksi? Tai hesarin uudeksi pormestariksi. Ois siihen hommaan mies paikallaan.
 
Tämä oli mennyt minulta ohitse aikaisemmin, mutta näköjään lisää pitää paljastella hallinnon toimia

Pelastuspaketista näköjään lapioitu ihan hyvin veronmaksajien masseja kirkoille, toisaalta tämä ei yllätä ketään kun republikaanit on kyseessä.

"$7.3 billion used to bail out churches."

"The Trump Administration has allowed religious entities, including Catholic churches, to ignore PPP rules, fire workers, and still get their loans forgiven"

Ihan legiteettinä kysymyksenä voi kysyä, että mitä tapahtuisi tilanteessa, jossa Trump pakenisi maasta, jos varma linnatuomio (esim. veronkierrosta tms.) odottaa? Hänellä on kuitenkin oletettavasti paljon arkaluontoista sisäpiirin tietoa. Voisiko olettaa, että tuossa tilanteessa mietittäisiin jopa turvauhan eliminoimista, jos muuta keinoa ei ole?

Pistetääs nämä haaveet Trumpin tappamisesta talteen. Foorumien sääntöjen mukaista?

Trumphan on syyllinen - rikosta etsitään vielä.

Erikoissyyttäjä ei saanut toteutettua demokraattien haaveita.

"Legiteetti kysymys"
 
Trumphan on syyllinen - rikosta etsitään vielä.
Trump ei todellakaan ole mikään puhdas pulmunen, tästä tuskin on ihan hirveästi epäselvyyttä ja erimielisyyttä. Presidenttiys on ollut niin vahva "suoja", että käytännössä juttujen vieminen eteenpäin on ollut erittäin vaikeaa. Toki miehellä on myös niin hyvä lakimiesarmeija kuin rahalla saa.

Se mitä tapahtuu nyt kun mies palaa siviiliksi, jää nähtäväksi.
 
Mutta ei Trump siis ole mitään erityisiä taikatemppuja tehnyt, jotka olisivat USA:n taloutta auttaneet vaan tämä kuva selittää aika paljon. Ja toi kuvaaja siis päättyy huhtikuuhun 2020.
OK. Mutta työttömyys oli hyvin alhainen kunnes COVID-ongelma tuli niskaan. Eli onhan tuo nyt laskettava hyväksi jutuksi, jota Trumpin kaudella tapahtui.

Mutta Trumpin Twitter-tilillä taas tulee postauksia. Vaalit vilpilliset, miten lamemedia julistaa presidentin jne. jne. Ja noita siis sen jälkeen kun Bush junior onnitteli Bideniä ja joka on noissa medioissakin noteerattu. Kuinkahan pitkään tää vielä jatkuu...:wtf:
 
OK. Mutta työttömyys oli hyvin alhainen kunnes COVID-ongelma tuli niskaan. Eli onhan tuo nyt laskettava hyväksi jutuksi, jota Trumpin kaudella tapahtui.
USA:ssa työttömyys on melko alhainen ihan oletuksena, riippumatta siitä kuka maata hallitsee, ainakin Suomeen verrattuna, johtuen ymmärrettävistä syistä. Ja suhteessa enemmän se laski Obaman kuin Trumpin aikana.

_112738929_us.unemployment-nc.png
 
USA:ssa työttömyys on melko alhainen ihan oletuksena, riippumatta siitä kuka maata hallitsee, ainakin Suomeen verrattuna, johtuen ymmärrettävistä syistä. Ja suhteessa enemmän se laski Obaman kuin Trumpin aikana.

Jenkeissä on kaksi tilastoa työttömyydelle, virallinen (U-3) ja todellinen (U-6). Tuossa näkyy molemmat -> What's the Real Unemployment Rate and Why Does It Matter?

"The U-6, or real unemployment rate, includes the underemployed, the marginally attached, and discouraged workers. "
 
En tiennytkään, että valtioiden päämiehillä on joku erityisstatus Twitterissä. No, on. Ja Trumpin sellainen katoaa tammikuussa:

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin twiitit saattavat joutua jatkossa ankaramman valvonnan kohteeksi, kertoo uutissivusto The Hill. Trump menettää Twitterin valtionjohtajille myönnetyt etuoikeutensa oletettavasti tammikuussa, kun hän luopuu virastaan.

Jotenkin vaikea kuvitella, että voisi enää olla nykyistä ankaramman valvonnan kohteena kuin Trump nyt jo on. Mutta ehkä ichibännejä alkaa tulla jatkossa useammin.
 
En tiennytkään, että valtioiden päämiehillä on joku erityisstatus Twitterissä. No, on. Ja Trumpin sellainen katoaa tammikuussa:

Jotenkin vaikea kuvitella, että voisi enää olla nykyistä ankaramman valvonnan kohteena kuin Trump nyt jo on. Mutta ehkä ichibännejä alkaa tulla jatkossa useammin.

Nyt ne käyttöehtojen vastaiset twiitit jätetään näkyviin (vaikkakin varoituksen kanssa, ilman kommentointimahdollisuutta), vastaisuudessa ne oletettavasti poistetaan.
 
Trumpilla on tunnetusti velkaa paljon, mutta presidenttiyden jälkeen hän voi lyödä rahoiksi muun muassa (haamu)kirjoittamalla muistelmansa, pitämällä maksullisia ja rahakkaita puhetilaisuuksia tai palaamalla vielä kerran the Apprentice ohjelmaa vetämään. Tosin kaksi jälkimmäistä on haastavia jos ne täytyy tehdä telkien takaa.
 
Huhutaan että hän saattaisi perustaa oman TV-kanavan. Mutta aika niche juttu tuosta varmaan tulisi, ja tuskin vetoaisi valtavirtaan senkään vertaa kuin Fox News.

Toki Trump voi tehdä paljonkin rahaa kaikenlaisilla julkisuusjutuilla, mutta jos miehellä on miljardi velkaa, niin sitä ei kyllä pelkillä kirjoilla, puhetilaisuuksilla ja TV-diileillä ehkä ihan tuosta vaan kateta...
 
Täällä on spekuloitu Trumpin armahtamisella. Selittäkää tyhmälle: voiko presidentti siis armahtaa ENNEN kuin on tuomittu ketään? Vai miten tämä menee?
 
Täällä on spekuloitu Trumpin armahtamisella. Selittäkää tyhmälle: voiko presidentti siis armahtaa ENNEN kuin on tuomittu ketään? Vai miten tämä menee?

Voi ja voidaan armahtaa ennenkuin edes syytetään mistään. Ks. Nixon ja Ford.

Nyt on enää kysymys siitä, voiko presidentti armahtaa itsensä ja aikooko Trump niin tehdä.
 
Mutta miksi armahtaa itsensä, jos ei ole omien sanojensa mukaan tehnyt mitään rikollista ;)
Oletettavasti kohta pusketaan ulos narratiivi siitä, että tuleva hallinto on laiton ja aikoo laittomasti vangita trumpin ja tämän takia vaan täytyy your favoirite presidentin nyt tehdä näin...
 
Oletettavasti kohta pusketaan ulos narratiivi siitä, että tuleva hallinto on laiton ja aikoo laittomasti vangita trumpin ja tämän takia vaan täytyy your favoirite presidentin nyt tehdä näin...
Toisaalta, joku voisi kysyä, onko noilla armahduksilla mitään merkitystä, jos on saatu hallinto laittomasti haltuun. Joku viisaampi.
 
Onkohan Trumpilla kaikki kunnossa kun viimeisimmät twiitit ovat vain Fox-pätkiä ilman saatesanoja? Huomasi sentään että taloudesta ja rokotteesta on hyviä uutisia
 
Trumpilla on kaikki kunnossa, ukko aivan entisellään:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jos pidettäisiin keskustelu asiallisena ja heh heh - videot muihin ketjuihin.
 
Kukaan muu ihminen maailmassa ei olisi ilmeisesti pystynyt tähän!
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sehän se olis vielä puuttunutkin, jos olisi aktiivisesti vastustanut rokotteen kehittelyä. 2016 kampanjassa hän vielä kosiskeli anti vaccine porukoita, mutta onneksi ei sentään sitä hulluutta lähtenyt toteuttamaan.
 
Kukaan muu ihminen maailmassa ei olisi ilmeisesti pystynyt tähän!
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Koska osin Trumpin ansiosta Covid19 on Yhdysvalloissa niin laajalti levinnyt, se tekee rokotteen testaamisesta käytännössä helpompaa.
 
Sehän se olis vielä puuttunutkin, jos olisi aktiivisesti vastustanut rokotteen kehittelyä. 2016 kampanjassa hän vielä kosiskeli anti vaccine porukoita, mutta onneksi ei sentään sitä hulluutta lähtenyt toteuttamaan.
No parikin kommentaattoria sanoi että demokraateista tuli heti rokotevastaisia. Oma tulkintani oli että muutama merkittävä demokraatti sanoi ettei luota tietoon rokotteen laadusta jos tiedotus tulee pelkästään Trumpilta
 
Ihan legiteettinä kysymyksenä voi kysyä, että mitä tapahtuisi tilanteessa, jossa Trump pakenisi maasta, jos varma linnatuomio (esim. veronkierrosta tms.) odottaa? Hänellä on kuitenkin oletettavasti paljon arkaluontoista sisäpiirin tietoa. Voisiko olettaa, että tuossa tilanteessa mietittäisiin jopa turvauhan eliminoimista, jos muuta keinoa ei ole?
Itse itselleni vastaten. Ei tämän uutisen valossa ko. "skenario" näköjään mikään täysi mahdottomuus ole.
 
Itse itselleni vastaten. Ei tämän uutisen valossa ko. "skenario" näköjään mikään täysi mahdottomuus ole.
Satojen miljoonien velat saattaa aiheuttaa pientä ongelmaa salaisuuksien pitämisessä. Saattaa jopa aiheuttaa pientä tarvetta tuotteistamiseen.
 
Satojen miljoonien velat saattaa aiheuttaa pientä ongelmaa salaisuuksien pitämisessä. Saattaa jopa aiheuttaa pientä tarvetta tuotteistamiseen.
"Asiantuntijat arvioivat Postille, että ainoa pelastus nykytilanteessa on Trumpin tietämättömyys. Trump ei ole juuri kiinnittänyt huomiota saamiinsa tiedustelutietoihin eikä ole osoittanut selvää ymmärrystä, kuinka tiedustelutoiminta käytännössä toimii.

– Asioista perillä oleva presidentti varustettuna Trumpin luonteenpiirteillä, mukaan lukien itsekurin puutteella, olisi katastrofi. Ainoa pelastus on se, että häntä ei ole kiinnostanut, sanoo George W. Bushin hallinnon apulaisoikeusministeri Jack Goldsmith."

Tuo minusta on aika kornia, ettei asia kuitenkaan ole minkäänlainen este presidenttiydelle.
 
Valitettavasti hän ei taida olla ainoa joka noita on kuunnellut perheestä. Ja vielä on aikaa. Mutta joo, taitaa johtaa maata kuten johtanut firmojaan. Se ei vaan toimi ihan samalla tavalla.
 
Pentagonin johtoa vaihtoon. Seuraavaksi CIA, FBI, NSA?

Mitäs vallankaappausta se nyt suunnittelee.
Ei vaikuta siltä että trumpilla olisi mitään sellaista estettä, joka estäisi tekemästä jatkuvasti typerämpiä juttuja. Vaalilausunnot jo oli tavallaan odotettavissa ja silti tuntuivat pähkähulluilta ja tässä taitaa käydä sama. Nyt ihmetellään että mitä se nyt tekee kun vallankaappaus olisi liian hullua ja kun sitä on yritetty niin ihmetellään seuraavaa, vielä tyhmempää juttua.
 
Valitettavasti hän ei taida olla ainoa joka noita on kuunnellut perheestä. Ja vielä on aikaa. Mutta joo, taitaa johtaa maata kuten johtanut firmojaan. Se ei vaan toimi ihan samalla tavalla.
Tuossa aloitin lukemaan Minä yksin - Donald Trump ja Valkoisen talon hullut päivät (A Very Staple Genius) -kirjaa. Ei kyllä yhtään ihmetytä miksi businekset ovat menneet jos samalla tavalla hoitaa. Vaikka olihan nuista kuullut uutisista, muttei sillai ole tullut seurattua. Hallintohenkilöstön valinnassa tärkeintä on pärstäkerroin ja DJT:n mielipide hakijasta, pätevyys/kokemuus yms. on toisarvoista.
 
Koittaa tehdä mahdollisimman paljon haittaa Bidenille.

Miksi kukaan virkamies haluaa jättää nykyisen roolinsa ja ottaa parin kuukauden pestiä josta tulee kenkää kun Biden vaihtuu johtoon? "Koska presidentti käskee", "Näyttää hyvältä CV:ssä", jotain muuta?
 
Toisaalta olisi hyvin Trumppia jos "Kuka haluaa puolustusministeriksi? 200k ruskeassa kirjekuoressa, varapressaksi ja historiaan pääsee 500k, sisäministeri 100k"
 
Pentagonin johtoa vaihtoon. Seuraavaksi CIA, FBI, NSA?
Mitäs vallankaappausta se nyt suunnittelee.

Siis juuri diktaattorin peliliikkeitä.
1) Miksi haluaa (uskollisia) joukkoja pikaisesti pois Afganistanista (takaisin USA:n) ?
2) Miksi armeijan johto täytyy vaihtaa pikaisesti "uskollisiin"?
3) Miksi juuri tiedustelu on tärkeää ja nimenomaan sisäinen tiedustelu (NSA)?
4) Miksi ulkoministeri (Pompeo) sanoo että hallinto jatkaa minuutti vallanvaihdon jälkeen normaalisti?
5) Miksi Putin & al. on parhaita kavereita ja heidän kokemus ja taktiikat hirmuhallinnosta on tärkeää?
6) Miksi fanaattisille kannattajille, jotka pääasiassa myös NRA:n jäseniä ja aseenkantajia, täytyy kertoa jatkuvasti väärää tietoa?

Seuraavana vaihtuu sisäministeriön johto että saadaan poliisivoimat mukaan karkeloihin.
Ja samaan aikaan alkaa myös idässä tapahtumaan koska Putin alkaa toteuttamaan omaa agendaansa lähialueilla koska USA "häiriötilassa".

Ei perhana. Pitäkää hatuistanne kiinni. Kohta rytisee.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
301 426
Viestejä
5 131 157
Jäsenet
81 986
Uusin jäsen
Tozaah

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom