• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Trumpin on näköjään alkanu twiittailemaan suomeksi. Ehkä se oli niin hämmästynyt Suomalaisen metsien haravoimisesta, että päätti opetella kielen. Olis toki kannattanu opetella jotain muutakin, kuin tuon yhden fraasin. Ei tuolla normi arjessa pärjää. Eikä sitä nyt sentää koko ajan tarvi toistella. Ihme kaveri.

"Tässä twiitissä jaettu sisältö on kiistetty kokonaan tai osittain. Sen äänestämistä tai muuta kansalaisvaikuttamista koskevat väittämät saattavat johtaa harhaan."
 
Sisällissodanhan tuo vaikuttaisi haluavan jos ei kerran valtaa saa. Kolme suurta uutiskanavaa katkaisee presidentin puheen koska liian harhainen ja selkeästi hakee nyt mellakoita. Only In Trumpistan :love2:
 
En oo nyt ihan varma, mut ehkä ei viitsi laittaa meemi kansioon. Tuolla porukka sekoilee jo aika pahasti.

EmGF9qlVkAAOZgi (2).jpg
 
Total war? Jos tuo twiitti on aito niin huhhuh. Ei voi turpaanotto olla noin vaikeata sulattaa.
Valitettavasti se on.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Liitteet

  • Näyttökuva 2020-11-06 093710.png
    Näyttökuva 2020-11-06 093710.png
    68 KB · Luettu: 100
Trumpin lähipiirin takinkääntäjät ovat järjestään todenneet, että ainoa mikä Trumpin toiminnassa on painanut, on ollut oma uudelleenvalinta. Siinä valossa ja sen valinnan karatessa näpeistä, mitä vaan kai sopii odottaa? Onneksi republikaanien riveistä on alkanut kuulua vastalauseita.
 
Näyttäisi muuten siltä, että Trump ja iso osa republikaaneja on jo kumoamassa "Biden on liian vanha"-argumentinkin: Yhdysvaltain presidentinvaalit | Hävitessään Trump voi pyrkiä presidentiksi vuonna 2024, ja suuri osa republikaaneista toivoisi sitä

2024 Trump on suunnilleen saman ikäinen kuin Biden nyt, mikä ei vaikuttaisi olevan ongelma :hungry:
Oi miten toivoisin tätä. Mutta silloin myös Bidenin tulisi asettua. Ja 2028 Hunter vs Junior. Rockysta tuttu kaava
 
"Toinen teema oli Trump itse. Presidentti väitti, että juuri hän itse on joutunut petoksen kohteeksi. Vaaleissa on kyse vain hänestä, demokratiasta ja äänestäjien oikeudesta saada jokainen ääni lasketuksi hän ei sanonut mitään.

Trumpin tulkinta siis oli, että siellä, missä hän voitti, asiat ovat kunnossa, mutta kun tulee tappiota, niin järjestelmässä on vikaa."

Tuota... Onkohan presidentti Trump ja ainakin osa kannattajista unohtanut että missä maassa he asuvat. Yhdysvallat ei ole Pohjois-Korea taikka Venäjä, eikä presidenttiä valita millään huutoäänestyksellä
 
Total war? Jos tuo twiitti on aito niin huhhuh. Ei voi turpaanotto olla noin vaikeata sulattaa.

Minusta vähän tuntuu että ihmiset eivät edes tiedä mitä total war tarkoittaa terminä.

"Total war refers to a military conflict of unlimited scope."
 
Minusta vähän tuntuu että ihmiset eivät edes tiedä mitä total war tarkoittaa terminä.

"Total war refers to a military conflict of unlimited scope."
Toivotaan ettei juniorin seuraajatkaan tiedä. Tuskinpa tiesi juniori itsekään. Kunhan heitteli isoja sanoja.
 
On se aito twiitti, tässä suomeksi analyysi kun noita voi linkata vain toisen twiitin kautta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
"Toinen teema oli Trump itse. Presidentti väitti, että juuri hän itse on joutunut petoksen kohteeksi. Vaaleissa on kyse vain hänestä, demokratiasta ja äänestäjien oikeudesta saada jokainen ääni lasketuksi hän ei sanonut mitään.

Trumpin tulkinta siis oli, että siellä, missä hän voitti, asiat ovat kunnossa, mutta kun tulee tappiota, niin järjestelmässä on vikaa."

Tuota... Onkohan presidentti Trump ja ainakin osa kannattajista unohtanut että missä maassa he asuvat. Yhdysvallat ei ole Pohjois-Korea taikka Venäjä, eikä presidenttiä valita millään huutoäänestyksellä

Häkellyttää, että se huomaa nyt tämän järjestelmänsä "täydellisen korruptoituneisuuden" kun on neljä vuotta sitä johtanut, josta kaksi täydellä house-senate-president -värisuoralla. Miten se suo ja sen kuivaus? Ne monsterit? Only the best people?
 
Tuossa faktaa. Ei sillä ole väliä kun Trumpilla on omaisuutta sen enemmän. Ei Trump ole köyhä vaan rikas.

Minä taidan avata threadin Biden Yhdysvaltainen presidentti kun tulee vallanvaihdos ja haukkua runsaasti Bidenia ja sen varapresidenttiä.
 
Se nähdään myöhemmin, kuinka omistuksien arvo suhteutuu velkoihin. Tällä hetkellä hotellien ja golf kenttien arvo ei ole kovin korkealla.

Tee se. Jos on aihetta, liityn haukkumaan sitä.
 
Kuinka suuri osa Trumpin "omaisuutta" mahtaa olla se nimen tuotemerkin arvioitu arvo, joka muistaakseni aiemmin pyöri aika holtittomissa lukemissa Trumpin itsensä esittämänä? Saattaa otta vähän osumaa se arvo nyt :smoke:
 
Kuinkahan suureksi se omaisuus on ilmoitettu veroilmoituksessa suhteessa velkoihin jos veroja on maksettu 750$?
Todellinen arvohan selviää vasta myymällä sitä omaisuutta eli kuinka paljon kiinteistöistä ollaan valmiita maksamaan.

Trumpilla olis nyt hyvä paikka yrittää pitää brändin arvoa korkealla mutta ei näytä hyvältä.
 
Kuinka suuri osa Trumpin "omaisuutta" mahtaa olla se nimen tuotemerkin arvioitu arvo, joka muistaakseni aiemmin pyöri aika holtittomissa lukemissa Trumpin itsensä esittämänä? Saattaa otta vähän osumaa se arvo nyt :smoke:
Se on itse asiassa kuivunut jo aika hyvin, vaikka tuossa 2011 tienoilla oli vielä suurin tulonlähde. Presidenttijulkisuus tuskin on myötävaikuttanut positiivisesti tähänkään mennessä, vaikka toki nyt on ennätyspsykoosit tulilla.

blog_nyt_trump_business.jpg

Tosin vaikeahan näitä on tarkasti arvella kun mies ei ole koskaan maksanut veroja ja joutuu siksi piilottelemaan omistuksiaan.
 
On se aito twiitti, tässä suomeksi analyysi kun noita voi linkata vain toisen twiitin kautta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vähän tyhmää natsikortin heiluttelua taas kun ei natsit asiaan liity. Total war eli totaalinen sota nyt tarkoittaa vain yhteiskunnan täysin asialle omistautumista sodankäyntiin eli muussa yhteydessä tarkoittaa nyt pitkälti varmaan samaa eli täysin asialle omistautumista.

Viimeksi muokattu:

Mikä kortti olisi ollut parempi ?

- Tässä yhteydessä ei taidettu uhkailla ulkovaltiolla, vaan sisäistä
- Tässä ilmeisesti sanaa käyttää Trumpin organisaation vahva nimi, eli tässä vaiheessa ei kai voi vedota mokaan.
- Keskimääräistä enemmän vastaanottajana tahoja jotka voi ottaa tosissaan (en tarkoita tässä mielensä pahoittajia)

Muutenkin agressiivisia lausuntoja tulee.

Onko noilla jokin tavoite, jos ei niin ei tee vaarattomaksi.
Jos noilla on jokin tavoite, niin kenenk/minkä ja mikä ja miksi
 
"CNN:n lähteiden mukaan presidentin avustajakunnassa kuitenkin tiedostetaan, että huonojen uutisten kertominen presidentille voi tulla pian ajankohtaiseksi, joka on herättänyt heidän keskuudessaan huolta.

Ikävään tehtävään on kanavan mukaan kaavailtu Trumpin perheenjäsenistä Ivanka-tytärtä tai vävy Jared Kushneria, joilla on presidenttiin lämpimämmät välit kuin muilla alaisilla."

Perikato-elokuvassahan ollaan jo kertaalleen käyty kohtaus lävitse, tai ainakin vaikuttaa siltä
 
Jotenkin liikuttavaa tuo, miten Trumpin avustajat valmentavat miestä ymmärtämään häviö :love2:

No jos huonot uutiset ovat valetta, hallinnossa olevat pettureita jos eri mieltä ja itse paras tietäjä kaikesta niin kyllähän siinä on iso kynnys pudottaa narsisti maanpinnalle.
 
Ollaankohan tässä nyt jo nähty trumpismin typerimmät vedot, vai onko odotettavissa että trump pystyy vielä yllättämään ja ylittämään kaikki tähänastiset aivonyrjähdykset?

"Jos ette anna mulle toista kautta niin kerron putinille ydinasekoodit, nännännääää!" tjsp.
 
Arvelen, että pahimmat sekoilut tullaan näkemään, kun ei ole enää pelkoa vaaleihin joutumisesta. Trump gets to be Trump, täydellisesti.
 
Vaaleihin liittyen, kun moni on kironnut sitä, ettei ollut mitään vaihtoehtoja Bidenin ja Trumpin välillä, niin miksi libertaarien ehdokasta ei otettu mukaan mihinkään vaalikeskusteluihin, tai muuhunkaan julkisuuteen?

Jo Jorgensen oli ehdolla jokaisessa osavaltiossa, mikä ei ole mikään läpihuutojuttu toteuttaa:

Toki hänen mielipiteensä vähäisemmän julkisen keskushallinnon puolesta on montaa valtaapitävää vastaan, mutta mielestäni on valetta väittää, että ainoa vaihtoehto Trumpille oli Biden. Biden oli ainoa vaihtoehto, koska lehdistö esitti asian alusta asti niin.
Vaikka JoJo olisi päässyt presidentiksi hän olisi tarvinnut enemmistön molemmista huoneista päätösten taakse. Väittelyihin pääsemiseksi on muistaakseni sisäänpääsykynnys joka periaatteessa estää ettei ihan kaikkia vitsiehdokkaita tarvitse ottaa sinne mutta kyllä noi kaksi suurinta vaihtoehtopuoluetta voisi ottaa. Voittaja vie kaiken -järjestelmän vika
 
Pääosin näin, mutta lähinnnä tuo olisi toiminut pelinavauksena uusille vaihtoehdoille. Myöskin siinä utopiassa, että JoJo olisi valittu, niin vaikkei hän olisi saanut paljoa kotimaan asioita muutettua, niin presidentillä on paljon valtaa esim. ulkopolitiikassa, ja hän olisi voinut puhua voimakkaasti reilun ja vapaan maailmankaupan puolesta.

Edit: ja ketjuun liittyen jos puhutaan jotain Trumpin puolesta, niin hänen nousemisensa Kiinaa vastaan on ihan kunnioitettavaa. Kiina ei pelaa maailmankaupassa reilulla kädellä ja oli aikakin nostaa kissa pöydälle. Tässä suhteessa Trump pelaa suomalaistenkin asian eteen. Tuskin Bidenkään asiasta luopuu, mutta saattaa toimia diplomaattisemmin.
 
Jotenkin liikuttavaa tuo, miten Trumpin avustajat valmentavat miestä ymmärtämään häviö :love2:

Aina on twiitti, 4 vuotta sitten:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

"Vladimir Putin said today about Hillary and Dems: "In my opinion, it is humiliating. One must be able to lose with dignity." So true!"
 
No onko Putinillakaan varaa puhua arvokkaasta häviämisestä?
 
Mitäs kaikkee piti muuten tapahtua, kun Trumpista tuli presidentti?

Trumpin piti olla sotahullu, joka alottaa kolmannen maailmansodan?
Mitä muita uhkakuvia oli? Miten ne toteutu?

Nyt mielenkiinnolla odotan miten Trumpin ennustus siitä mitä Bidenin presidenttiydestä seuraa. Eikös se puhunut jotain, että alkaa lama ja massatyöttömyys?
 
Miten trump mitään sotaa alottaisi kun on piilossa bunkkerissa ja muutenkin koodit on otettu pois jo hyvän aikaa sitten.
 
Mitäs kaikkee piti muuten tapahtua, kun Trumpista tuli presidentti?

Trumpin piti olla sotahullu, joka alottaa kolmannen maailmansodan?
Mitä muita uhkakuvia oli? Miten ne toteutu?

Nyt mielenkiinnolla odotan miten Trumpin ennustus siitä mitä Bidenin presidenttiydestä seuraa. Eikös se puhunut jotain, että alkaa lama ja massatyöttömyys?
No jos oikein muistan niin piti tulla epäselvää viestintää ja valehtelua, nepotismia, korruptiota, huonoja talouslukuja jossain vaiheessa pidemmällä tähtäimellä, diktaattorien kehumista, samojen asioiden tekemistä joista syytti Obamaa, kokemattomuutta politiikassa ja siitä johtuvia virheitä. Näistä ei onneksi toteutunut kuin.. ei helvetti kaikki

ihan näin huonoa asioiden hoitamista Koronan suhteen en osannut pelätä
 
Veikataanko, päivämäärä jona trump ilmoittaa että armahtaa itsensä?

Sanoisin että 1 viikko ennen kuin joutuu ulos valkoisesta talosta. Perusteluna jotain harhaista, mutta täysin tietoisena siitä että ilman armahdusta oikeusjuttuja tulee ja luultavasti venäjätutkinnankin tulokset saa aikaan rangaistuksen kun ei ole virkaa.
 
Veikkaan, että tekee Pencestä presidentin viimeiseksi päiväksi ja Pence saa armahtaa hänet.
 
Mutta näinköhän velkojat ja koronan tappama bisnes armahtavat vai viedäänköhän tuhkatkin pesästä muutaman vuoden aikana..
Jos tilanne alkaa näyttää tukalalta, niin Trump voi tehdä kuten jossain kampanjarallissaa tuumaili: voi poistua maasta. Ottajia varmasti löytyy Saudeista tai Venäjältä.
 
Veikkaan, että tekee Pencestä presidentin viimeiseksi päiväksi ja Pence saa armahtaa hänet.
Jotenkin tähän suuntaan. Valkoinen talo ilmoittaa että DJT on "sairastunut" eikä kykene hoitamaan presidentin tehtäviä. Pence armahtaa hänet, siivoaa Valkoisen talon ja sammuttaa valot.
 
Oletan että tuota armahdusta aletaan pohjustamaan hyvissä ajoin ja kun ohjeet talking pointeista on jaettu, niin täälläkin saadaan lukea muutaman nimimerkin aitoja omia mielipiteitä aiheesta.

Elikkä monet tulevat ilmoittamaan että ovat nyt sitä mieltä että uusi hallinto on rikollinen ja käyttää oikeusministeriötä omien asioidensa ajamiseen ja tämän takia Trumpin on pakko ennakkoarmahtaa itsensä ja sukunsa, jotta epäreilut fake oikeudenkäynnit ei pääse estämään 2024 vaalikamppailun aloitusta. Tjsp.

Toivottavasti ei näin, mutta katsellaan kuinka käy tässä 70 päivän aikana. Parasta olisi jos ei tarvitsisi trumpista sen jälkeen enää kuulla mutta oletus on että ulina jatkuu vuosia.
 
Jared Kushner ilmeisesti lähestynyt Trumpia tappion myöntämisen merkeissä parin lähteen mukaan. Josko selvittäisiin kaikelta turhalta pelleilyltä, ja pääsisivät vaihtamaan vallan sitten ajallaan normaalisti.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jared Kushner ilmeisesti lähestynyt Trumpia tappion myöntämisen merkeissä parin lähteen mukaan. Josko selvittäisiin kaikelta turhalta pelleilyltä, ja pääsisivät vaihtamaan vallan sitten ajallaan normaalisti.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Voin kuvitella kun Trumppi katsoo hetken Jaredia epäuskoisesti ja toteaa arvostaneensa häntä vain siksi, että hän on mielistellyt ja ollut samaa mieltä asioista.
 
Nyt tämmöinen alustava loppukateetti omalta osaltani, sikäli mikäli Trumpin itkupotkuraivarit tappiosta eivät etene mielettömyyksiin asti.

Eli myönnetään että media tuonut tuota Trumpin YSA:n talouden nousua ja varsinkin työttömyyden laskua esiin. Sen sijaan tuotiin esiin noita Trumpin aivopieru twiittejä, ja muita toilailuja. Trumppi ei ilmeisesti ole ymmärtänyt että julkisuuden henkilöiden toilailut yleensä kerää huomiota, joten niiden vähemtäminen olisi jättänyt ehkä vähän paremman kuvan.

Trump on/oli yksi trollaavimmista henkilöistä. Trollit kuuluvat tietenkin sosaalisen median aikaan, mutta presidentin pitäisi kyllä olla jotain muuta kuin faktoja vääristelevä nettitrolli.

Siinä kolme asiaa mitä päälimmäisenä Trumpin presidenttikaudesta itsellä jäi mieleen. Kohotan nyt lasillisen rommia ja toivotan Trumpille jatkot jonnekin hornan tuuttiin. Kippis ja kulaus.
 
Tämä summaa samalla hyvin kysymyksen ja kuittailun siitä, miksi Biden ei sano mitään, ei kampanjoi ja "piileskelee kellarissa". Ei tarvinnut kun Trump ampui itseään lipas toisensa perään sarjatulella jalkaan ja mölyämisellään antoi jatkuvasti medialle kirjoitettavaa, mikä piti huomion tehokkaasti poissa mahdollisista onnistumisistaan.
 
Nyt tämmöinen alustava loppukateetti omalta osaltani, sikäli mikäli Trumpin itkupotkuraivarit tappiosta eivät etene mielettömyyksiin asti.

Eli myönnetään että media tuonut tuota Trumpin YSA:n talouden nousua ja varsinkin työttömyyden laskua esiin. Sen sijaan tuotiin esiin noita Trumpin aivopieru twiittejä, ja muita toilailuja. Trumppi ei ilmeisesti ole ymmärtänyt että julkisuuden henkilöiden toilailut yleensä kerää huomiota, joten niiden vähemtäminen olisi jättänyt ehkä vähän paremman kuvan.
USA:n talous rullasi ihan hyvin ennen koronaa, mutta isosti velkarahalla ja painokoneiden avustuksella. Siitä, että onko tämä metodi ollut varsinaisesti hyvä vai huono, lienee aika paljon erimielisyyttä.

Mutta ei Trump siis ole mitään erityisiä taikatemppuja tehnyt, jotka olisivat USA:n taloutta auttaneet vaan tämä kuva selittää aika paljon. Ja toi kuvaaja siis päättyy huhtikuuhun 2020.

2020-04-30-National-Debt-to-GDP-zFacts.jpg
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
301 427
Viestejä
5 131 193
Jäsenet
81 986
Uusin jäsen
Tozaah

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom