Onko Xbox One S mallissa laitteen pitämä sirinä yleistäkin?
Ostin muutama viikko sitten konsolin, jonka palautin laitteen pitämän äänekkään sirinän vuoksi (sirinä kuuluu jatkuvasti, oli sitten perustilassa tai pelissä) ja sain vastikään uuden konsolin. Kyseinenkin laite pitää samanlaista sirinää, mutta ei kuitenkaan yhtä äänekkäästi. Mietin vaihtopalauttamista tässäkin, mutta jos on yleistäkin niin ei jaksaisi rumbailla asian kanssa. Onko myös yleistä, että konsolin ollessa sammuksissa pitää silti pienen pientä räpinä-ääntä, kun on virtajohdossa kiinni?
Oman alkuperäisen Onen muuntaja sirisi aina seinässä kiinni ollessaan. Joku kela siellä todennäköisesti sitä ääntä piti. Ääni kuului vain kun huone oli muuten hiljainen, mutta peittyi muiden äänien alle jos niitä vain oli. Nykyinen One X on täysin mykkä.
