Maanantaina postailin ketjuun koskien bugaavaa File Explorerin Home-näkymääni (= entinen Quick access). Ja tuon jälkeen olen nyt pari kertaa onnistunut avaamaan kyseisen näkymän ilman että se bugaa. Eli silloin siinä näkyy normaalisti Quick access, Favorites ja Recent-osiot kuten spoilerin kuvassa (random otos netistä linkitettynä) on havaittavissa ja niissä on nuolet joilla kyseiset osiot saa halutessaan piiloon.
Jos Home avautuu minulla "bugaavana", kuten jonkin viimeisimmän päivityksen jälkeen on alkanut tapahtua, niin Quick access, Favorites ja Recent puuttuvat näkymästä kokonaan ja näkyvillä on vain lista viimeksi avatuista siten että ylimpänä ovat näiden lisäksi hakemistot Desktop, Downloads, Documents, Pictures etc. ja itse tiedostot niiden alapuolella ihan niinkuin missä tahansa kansiossa normaalisti olisi View - Details -näkymässä. Paitsi että en pysty napsuttelemaan niitä eri järjestykseen esim. Type- tai Size-otsaketta klikkaamalla.
En ole keksinyt mistä johtuu että Home-nappulaa painamalla joskus saan näkyviin aivan vääränlaisen näkymän eikä esimerkiksi koneen uudelleenkäynnistäminen vaikuta asiaan mitään. Ja esimerkiksi tällä hetkellä taas Win + E ja sen jälkeen Home-kuvakkeen klikkaus avaa joka kerta oikean näkymän enkä saa käyttistä bugaamaan vaikka kuinka yritän.