- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 126
Mulla näyttää 2205 tuntia. Tuntuu kyllä vähän liian isolta luvulta puolentoista vuoden aikana. Käytän VR:ää paljon, mutta takuulla en neljää tuntia päivässä.
Voimaahan noissa lyönneissä ei tarvitse, vaan tarpeeksi laajan liikeradan lyönnille.Pelasin tänään ensi kertaa Walking Dead Saints & Sinnersiä. Vaikuttaa ihan hyvin tehdyltä, mutta huomaan pitäväni vaikka DOOM VFR:n kirkkaammista ja värikkäämmistä grafiikoista enemmän. Vähän silmät tahtoo uupua jatkuvassa hämärässä ja alitehoisen taskulampun kanssa säätäessä. Toisaalta olen ihan alussa, niin ehkä maisemat siitä vähän kirkastuu. Mutta jotenkin ainakin näin alkuun väsyttää pelillinenkin synkistely, on jo niin nähty teema.
Tavallaan kivat fysiikat on mallinnettu. Lähiaseilla täytyy oikeasti käyttää voimaa iskiessä, jos haluaa tiputtaa zombin. Veitsi tai ristipääruuvimeisseli tms. uppoaa palkitsevan tuntuisesti kalloon. Varjopuolena yritän pysyä ekstratietoisena todellisesta ympäristöstäni, ettei lapsi tai joku muu ole hiippaillut lyöntisektorille tai etten ole itse siirtynyt vahingossa liian lähelle telkkaria tms. Tämä estää kunnon rentoutumisen pelissä, kun varon koko ajan tosimaailman asioita enkä pelkästään pelin. Yhä on turhan tuoreessa muistissa kun melkein rikoin Gornissa vitriinin lasin. Ja nyt joutuu käyttämään paljon enemmän voimaa.
Onko sitten WMR liittyvä vai yleinen bugi, mutta kuva ryhtyy välillä pyörimään hitaasti vasemmalle ilman syytä. Sen saa loppumaan kun tökkää tattia, mutta häiritsee se kumminkin.
Täytyy kuitenkin antaa pelille lisää aikaa. Half Life Alyxiinkin ihastuin vasta parin tunnin pelaamisen jälkeen. Saa nähdä nouseeko vielä osakkeet Saints & Sinnersinkin osalta.
Ohjaimien asetuksista deadzonee lisää ja pyöriminen loppuu.Pelasin tänään ensi kertaa Walking Dead Saints & Sinnersiä. Vaikuttaa ihan hyvin tehdyltä, mutta huomaan pitäväni vaikka DOOM VFR:n kirkkaammista ja värikkäämmistä grafiikoista enemmän. Vähän silmät tahtoo uupua jatkuvassa hämärässä ja alitehoisen taskulampun kanssa säätäessä. Toisaalta olen ihan alussa, niin ehkä maisemat siitä vähän kirkastuu. Mutta jotenkin ainakin näin alkuun väsyttää pelillinenkin synkistely, on jo niin nähty teema.
Tavallaan kivat fysiikat on mallinnettu. Lähiaseilla täytyy oikeasti käyttää voimaa iskiessä, jos haluaa tiputtaa zombin. Veitsi tai ristipääruuvimeisseli tms. uppoaa palkitsevan tuntuisesti kalloon. Varjopuolena yritän pysyä ekstratietoisena todellisesta ympäristöstäni, ettei lapsi tai joku muu ole hiippaillut lyöntisektorille tai etten ole itse siirtynyt vahingossa liian lähelle telkkaria tms. Tämä estää kunnon rentoutumisen pelissä, kun varon koko ajan tosimaailman asioita enkä pelkästään pelin. Yhä on turhan tuoreessa muistissa kun melkein rikoin Gornissa vitriinin lasin. Ja nyt joutuu käyttämään paljon enemmän voimaa.
Onko sitten WMR liittyvä vai yleinen bugi, mutta kuva ryhtyy välillä pyörimään hitaasti vasemmalle ilman syytä. Sen saa loppumaan kun tökkää tattia, mutta häiritsee se kumminkin.
Täytyy kuitenkin antaa pelille lisää aikaa. Half Life Alyxiinkin ihastuin vasta parin tunnin pelaamisen jälkeen. Saa nähdä nouseeko vielä osakkeet Saints & Sinnersinkin osalta.
WMR-setillä tuossa huomaa heikkouden, kun kameraseuranta ei lue sivuilta lainkaan riittävästi. Pitää katseella kikkaillen huitoa. Sittenkin tahtoo ohjain käydä liian lähellä silmikkoa, jolloin seuranta stoppaa ja käsi jähmettyy menettäen lyönnistä liike-energian. Ongelmat oppii kyllä kiertämään. Onko Oculus Rift S:n tai Questin kanssa sama homma?Voimaahan noissa lyönneissä ei tarvitse, vaan tarpeeksi laajan liikeradan lyönnille.
Varmaan ihan hauska vuoristoratakyydeissä. Vielä kun lisää tuulettimen naaman eteen puhaltamaan. Muulta osin en tiedä onko hyvä, jos ylipainoiset laitetaan takaisin istumaan, kun kerrankin on keino huolehtia viihteestä ja terveydestä samaan aikaan.Pelituolien tulevaisuus on vr:ssa? Aika mielenkiintoinen konsepti, mutta mitenköhän hyvin tuo kestää käyttöä? Perusmallin hinta 1500$.
Tuon tyyliset ovat lentosimuihin (ja varmaan ajosimuihin vaikka ei niin montaa akselia tarvita) varmasti päteviä, tosin tuon muotoilu hieman huono niihin. Ehkä jopa johonkin mechwarriorin VR -versioon? Itselläni ei ole noista kokemusta tosin, ovatko miten hintansa arvoisia. Mitä videoita olen katsonut, niin joidenkin puutteena on ollut että pään seurannassa ei ole huomioitu alustan kallistelua. Olisi tuollaista kiva kokeilla jossain, kokeilematta turhan hintava.Varmaan ihan hauska vuoristoratakyydeissä. Vielä kun lisää tuulettimen naaman eteen puhaltamaan. Muulta osin en tiedä onko hyvä, jos ylipainoiset laitetaan takaisin istumaan, kun kerrankin on keino huolehtia viihteestä ja terveydestä samaan aikaan.
Kuinka tuohon pulttaa HOTAS:n kiinni? Tai ratti-poljin setin? Millään gamepadilla en simuja aja. Mech Warrior 2:kin pelasin lapsuudessa/nuoruudessa kahdella joystickilla.Tuon tyyliset ovat lentosimuihin (ja varmaan ajosimuihin vaikka ei niin montaa akselia tarvita) varmasti päteviä, tosin tuon muotoilu hieman huono niihin. Ehkä jopa johonkin mechwarriorin VR -versioon? Itselläni ei ole noista kokemusta tosin, ovatko miten hintansa arvoisia. Mitä videoita olen katsonut, niin joidenkin puutteena on ollut että pään seurannassa ei ole huomioitu alustan kallistelua. Olisi tuollaista kiva kokeilla jossain, kokeilematta turhan hintava.
Tämä on pultannutKuinka tuohon pulttaa HOTAS:n kiinni? Tai ratti-poljin setin? Millään gamepadilla en simuja aja. Mech Warrior 2:kin pelasin lapsuudessa/nuoruudessa kahdella joystickilla.
Tuo näyttää jo hauskemmalta, mutta istuma-asento näyttää tosi epäergonomiselta. Pedaalit kun tuohon vielä pulttaisi, niin olisi varmasti joillekin kiva istuin, jos selkä tuota kestää.Tämä on pultannut
Parempiakin penkkejä löytyy
Ei taida nuo ajo- ja lentosimuihin tarkoitetut olla paljoa sen kalliimpia.Tuo näyttää jo hauskemmalta, mutta istuma-asento näyttää tosi epäergonomiselta. Pedaalit kun tuohon vielä pulttaisi, niin olisi varmasti joillekin kiva istuin, jos selkä tuota kestää.
Ei se nyt sen hullumpaa ole kuin highend pelipc/läppäri, warthog hotas, parempi ratti+poljin systeemi, parempi pelituoli autosimuille, htc index headset jne. Niche tuote toki, mutta jos tekee hyvän tuotteen 1-2k$ välille niin kyllä sille löytyy ostajia tarpeeksi.Joo ei ole tulevaisuus kyllä 1500 dollarin tuolissa..
Jos VR on marginaalituote niin tuollanen tuoli on marginaalituotteen marginaalituote.
Eniten minua hirvitti tuossa mainosvideossa se huppari, jonka hupun poika veti päähänsä session aluksi. Juuri niin minäkin tykkään nauttia VR-pelini, ettei vaan tule VR-potta päässä kylmäJuu, ton viereen sopii toinen jymymenestys VR-lisälaitteiden saralla:
Nämä kävelyjutut ei kiinnosta mua ollenkaan. Vähäinenkin kiinnostus noita kohtaan katosi, kun half life alyx näytti miten hyvin roomscale+teleport yhdistelmä toimii.Juu, ton viereen sopii toinen jymymenestys VR-lisälaitteiden saralla:
Jos sulla on jo tiedossa joku parempi niin linkki olis kiva. Vois sitten seurata ns. oikeita tuotteita ja liipaista ostaen oikean hetken koittaessa.Toi laite on puoltoista tonnia. Halvemmalla saa jo kunnon motion platformin auto- ja lentosimuille eikä tuo peliasentokaan juuri houkuta vrt kunnon rigi kuppipenkkeineen.
Ideana joo ihan hauska mutta ei tuota tosissaan kukaan osta auto/lentosimuiluun, muihin peleihin sopii ehkä jotenkuten.
Muistelisin joskus nähneeni motion rigin reiluun tonniin, mutta nyt en kuollaksenikaan löydä sitä myyjäsivua enää.Jos sulla on jo tiedossa joku parempi niin linkki olis kiva. Vois sitten seurata ns. oikeita tuotteita ja liipaista ostaen oikean hetken koittaessa.
Nyt on noin 6h tuntia Walking Dead: Saints & Sinnersissä etenemistä kellossa. Todellinen summa hieman suurempi, kun olen aloittanut tehtäviä välillä alusta. Nyt kun ylimääräiset kääntymiset on saanut poistettua tikun deadzonea kasvattamalla ja lyöntitekniikat ja pelimekaniikat suunnilleen opittua, niin onhan tämä ihan hauska peli. Lootti on keskeisessä osassa ja ajan tehokas hyödyntäminen. Toistaiseksi päivä ei ole vielä kertaakaan ehtinyt kulua kellonsoittoon asti, kun on reppu jo täynnä hyödyllistä tavaraa ja tehtävä suoritettu. Eli liian tiukkana en aikarajaa pidä ainakaan vielä. Mukavana balanssina omaan baseen sijoittuvissa tehtävissä ei ole aikarajaa, vaan saa rauhassa touhuta. Mitä nyt lisääntyvät zombit ja hajoilevat aseet laittaa sen verran vauhtia hynttysiin, että tutkintareissuiltaan ei jäisi ainakaan materiaaliselle tappiolle. Vielä saa nähdä kuinka kriittistä on loottien hyötymaksimointi juonen edetessä, vai riittääkö kevyempikin ote lootin valinnassa ilman että pelistä tulee ihan mahdoton selvitä. Viime tehtävässä jouduin ensimmäistä kertaa turvaamaan käsiaseeseen, vaikka olin päättänyt yrittää selvitä pelkällä puukolla mahdollisimman pitkälle.Pelasin tänään ensi kertaa Walking Dead Saints & Sinnersiä. Vaikuttaa ihan hyvin tehdyltä, mutta huomaan pitäväni vaikka DOOM VFR:n kirkkaammista ja värikkäämmistä grafiikoista enemmän. Vähän silmät tahtoo uupua jatkuvassa hämärässä ja alitehoisen taskulampun kanssa säätäessä. Toisaalta olen ihan alussa, niin ehkä maisemat siitä vähän kirkastuu. Mutta jotenkin ainakin näin alkuun väsyttää pelillinenkin synkistely, on jo niin nähty teema.
Tavallaan kivat fysiikat on mallinnettu. Lähiaseilla täytyy oikeasti käyttää voimaa iskiessä, jos haluaa tiputtaa zombin. Veitsi tai ristipääruuvimeisseli tms. uppoaa palkitsevan tuntuisesti kalloon. Varjopuolena yritän pysyä ekstratietoisena todellisesta ympäristöstäni, ettei lapsi tai joku muu ole hiippaillut lyöntisektorille tai etten ole itse siirtynyt vahingossa liian lähelle telkkaria tms. Tämä estää kunnon rentoutumisen pelissä, kun varon koko ajan tosimaailman asioita enkä pelkästään pelin. Yhä on turhan tuoreessa muistissa kun melkein rikoin Gornissa vitriinin lasin. Ja nyt joutuu käyttämään paljon enemmän voimaa.
Onko sitten WMR liittyvä vai yleinen bugi, mutta kuva ryhtyy välillä pyörimään hitaasti vasemmalle ilman syytä. Sen saa loppumaan kun tökkää tattia, mutta häiritsee se kumminkin.
Täytyy kuitenkin antaa pelille lisää aikaa. Half Life Alyxiinkin ihastuin vasta parin tunnin pelaamisen jälkeen. Saa nähdä nouseeko vielä osakkeet Saints & Sinnersinkin osalta.
Itselläni kiinnostus lopahti, kun tajusin, että tehtävissä on aikaraja. Tykkäisin mieluummin tutkia talot rauhassa tyyliin Thief-pelit, mutta aikarajoitus syö ideaa tuolta ja samalla myös laskee immersion tunnetta. Toisaalta, jos voisi jäädä nukkumaan tehtävien taloihin, niin sekin olisi parempi.Lootti on keskeisessä osassa ja ajan tehokas hyödyntäminen. Toistaiseksi päivä ei ole vielä kertaakaan ehtinyt kulua kellonsoittoon asti, kun on reppu jo täynnä hyödyllistä tavaraa ja tehtävä suoritettu. Eli liian tiukkana en aikarajaa pidä ainakaan vielä.
Ei se Walking Deadin kellonsoitto ole edes kovin paha. Kannoin repussa mukana sisäelimiä, joita hieroin ukkoon, kun aika tuli. Sai rauhassa hiippailla takaisin lautalle ja jos jokin kesken jäi, niin tuli vaikka toisena päivänä takaisin tutkimaan loppuun. Ihan kiva vain pieni paineen tuntu, kun se oli muutenkin vain osan aikaa pelistä. Kellosta pystyi tarkkailla paljonko aikaa oli jäljellä ja yleensä ihan riittämiin.Itselläni kiinnostus lopahti, kun tajusin, että tehtävissä on aikaraja. Tykkäisin mieluummin tutkia talot rauhassa tyyliin Thief-pelit, mutta aikarajoitus syö ideaa tuolta ja samalla myös laskee immersion tunnetta. Toisaalta, jos voisi jäädä nukkumaan tehtävien taloihin, niin sekin olisi parempi.
Itsehän olen ollut zombi-fani siitä lähtien, kun Dawn of the Deadin katsoin jo ihan pienenä, mutta Zombie-pelit on kyllä kaikki olleet yleisesti ottaen pettymyksiä. Monessa tuntuisi aina olevan käytössä jonkinlainen horde- tai yömoodi, jolloin zombeista tulee superzombeja. Ei kyllä nappaa. Ainoa oikeasti hyvä zombipeli on mielestäni ollut Arizona Sunshine (VR), jossa mennään immersio edellä. Ei loottausta, ei tavarannyhväystä, vaan kunnon vanhanajan fps-peli.
Half Life Alyx oli hyvä VR-peli, yksi parhaista. Pelasin ruudulta Black Mesan heti perään, joka pelinä oli mielestäni kuitenkin hitusen parempi.
Blade&Sorcery on yllättävän hyvä.Huomenna tulee Oculus Quest tähän huusholliin ja Steamin ale loppuu parin päivän päästä 9.7. Mitä VR pelejä sieltä kannattais ostaa?
Ostin äsken etukäteen Alyxin -25% ja Crotem VR Bundle -93% (Talos Principle VR, Serious Sam VR...). Skybox VR videoplayer on pakko-ostos, mutta onkohan virhe ostaa se Steamin kautta..
-Boneworksia olen kuullut kehuttavan ja laitoin toivelistalle.
-Beat Saber lähtee myös matkaan, mutta Oculuksen omasta kaupasta.
-IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad on myös alessa, ja taitaa olla pakko-ostos vaikken simu-ukko olekaan.
-Elite Dangerous kiinnostaa kovasti, mutta näkeekö mittareita lukea. Tai voinko pelata 95% VR-lasit päässä, ettei tarvi näppistä vähän väliä?
-Dirt Rally, löytyi näköjään jos Steamin kirjastosta mutten ole edes pelannut.
Muita ehdotuksia tai kommentteja VR:n toimimisesta yleisesti?
Ainut tärkeä neuvo on jättää Alyx muhimaan ja pelata muut kiinnostavat pelit pois ensin, laatueron vuoksi itsellä on erittäin vaikea palata muiden pelien pariin enää vaikka aiemmin pelasin Questilla päivittäin. Project Cars 2 ja Dirt Rallyt on hyviä ainakin jos ratti löytyy. Skyrim VR on myös hyvä modattuna. Rec Roomissa on myös kaikkea kivaa tekemistä jos ignooraa kaikki ärsyttävät lapsetHuomenna tulee Oculus Quest tähän huusholliin ja Steamin ale loppuu parin päivän päästä 9.7. Mitä VR pelejä sieltä kannattais ostaa?
Ostin äsken etukäteen Alyxin -25% ja Crotem VR Bundle -93% (Talos Principle VR, Serious Sam VR...). Skybox VR videoplayer on pakko-ostos, mutta onkohan virhe ostaa se Steamin kautta..
-Boneworksia olen kuullut kehuttavan ja laitoin toivelistalle.
-Beat Saber lähtee myös matkaan, mutta Oculuksen omasta kaupasta.
-IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad on myös alessa, ja taitaa olla pakko-ostos vaikken simu-ukko olekaan.
-Elite Dangerous kiinnostaa kovasti, mutta näkeekö mittareita lukea. Tai voinko pelata 95% VR-lasit päässä, ettei tarvi näppistä vähän väliä?
-Dirt Rally, löytyi näköjään jos Steamin kirjastosta mutten ole edes pelannut.
Muita ehdotuksia tai kommentteja VR:n toimimisesta yleisesti?
IL2 kannattaa ostaa firman omasta kaupasta. Ehkä ostaa emopelin Steamista ja lisärit suoraan firmalta. Ei vedä Valve sitten välistä. Jouduin kyllä tappelemaan aikani, että sain pelin ja lisärit linkitettyä Steam-tiliin. Ei kannata ostaa, jos ei omista vähintään joystickia.Huomenna tulee Oculus Quest tähän huusholliin ja Steamin ale loppuu parin päivän päästä 9.7. Mitä VR pelejä sieltä kannattais ostaa?
Ostin äsken etukäteen Alyxin -25% ja Crotem VR Bundle -93% (Talos Principle VR, Serious Sam VR...). Skybox VR videoplayer on pakko-ostos, mutta onkohan virhe ostaa se Steamin kautta..
-Boneworksia olen kuullut kehuttavan ja laitoin toivelistalle.
-Beat Saber lähtee myös matkaan, mutta Oculuksen omasta kaupasta.
-IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad on myös alessa, ja taitaa olla pakko-ostos vaikken simu-ukko olekaan.
-Elite Dangerous kiinnostaa kovasti, mutta näkeekö mittareita lukea. Tai voinko pelata 95% VR-lasit päässä, ettei tarvi näppistä vähän väliä?
-Dirt Rally, löytyi näköjään jos Steamin kirjastosta mutten ole edes pelannut.
Muita ehdotuksia tai kommentteja VR:n toimimisesta yleisesti?
Eliten grafiikat vr:ssa on aika vaisut. Vaikea on löytää asetuksia missä ei tuntuisi antialiasointi implementaatio turhan huonolta tai sitten en vain osaa. En tiedä miten hiiri+näppiksellä toimisi, mutta ainakin joystick:lla elite toimii hyvin ja ei tarvi ottaa kypärää pois päästä pelatessa. Teksteistä saa ihan hyvin selvää. Ei mua monitorilla eliten pelaaminen kiinnosta, mutta vr:ssa varsin jännä peli. Mähän olen elitessä ihan noob. Viimesessiossa olin ihan fiiliksissä, kun lensin asteroidien keskellä olevaan tukikohtaan. Tukikohta vielä hienosti louhittu ison asteroidin sisään. Oli melko wow hetki vaikka ne grafiikat näyttääkin aika heikolta. Mielikuvitus on hieno juttu.Huomenna tulee Oculus Quest tähän huusholliin ja Steamin ale loppuu parin päivän päästä 9.7. Mitä VR pelejä sieltä kannattais ostaa?
-Elite Dangerous kiinnostaa kovasti, mutta näkeekö mittareita lukea. Tai voinko pelata 95% VR-lasit päässä, ettei tarvi näppistä vähän
Muita ehdotuksia tai kommentteja VR:n toimimisesta yleisesti?
Jos sulla on Hotas niin et tarvii näppistä käytännössä moneenkaan asiaan. Chattia jos haluaa käyttää niin sillon ehkä ja itse käytän esim galaxy mappia wsad+hiirellä.-Elite Dangerous kiinnostaa kovasti, mutta näkeekö mittareita lukea. Tai voinko pelata 95% VR-lasit päässä, ettei tarvi näppistä vähän väliä?
Eliten grafiikat vr:ssa on aika vaisut. Vaikea on löytää asetuksia missä ei tuntuisi antialiasointi implementaatio turhan huonolta tai sitten en vain osaa.
Miksihän vain FX2:sta on VR versio? Pelasin FX2 virtuaalipöytiä paljon vuosia sitten, mutta nykyään enää FX3:n oikean elämän (superrealistisia!) Williamsin pöytiä. Niistä on oikeasti jonkin verran apua kun sattuu tosielämässä tuttu pöytä kohdalle.Kannattaa tarkistaa flipperipelit. Jos jaksaa askarrella niin realismia saa rakentamalla sopivan ohjaimen. Tämä on ihan ok. Save 60% on Pinball FX2 VR on Steam
Eleven table tennis on saanut monelta kehuja. Mulla on se ostettuna, mutta en ole saanut aikaiseksi sen testaamista.
Youtube clientti ja videot tuubista on myös hyvä juttu kokeilla. Esim. cirque du soleil:in vr 180/360 3d videot on mainioita:
Tuota fx3:en vr versiota on kovasti kyselty, mutta ei ilmeisesti ole tulossa. Harmi. Itse ostin tuon fx2:en siinä toivossa, että jos se myy niin tulis fx3:en joskus tulevaisuudessa vr:aan. Tuossa vr versiossa on hienoa, kun ne flipperit on sijoitettu talon sisälle ja pelaat siellä tilassa. Efektit tulee flipperistä ulos. Back to the future:ssa auto kaahailee asunnossa ja walking dead:ssa tulee zombeja.Miksihän vain FX2:sta on VR versio? Pelasin FX2 virtuaalipöytiä paljon vuosia sitten, mutta nykyään enää FX3:n oikean elämän (superrealistisia!) Williamsin pöytiä. Niistä on oikeasti jonkin verran apua kun sattuu tosielämässä tuttu pöytä kohdalle.
VR jumppavideoita löytyy jo, mutta pitää laittaa youtube myös että kehtaa näyttää videoiden toimintaa muillekin.
Oculus Quest saapui ajallaan ja nyt on yksi ilta testailtu. Piti käydä Motonetistä ostamassa tällä forumillakin suositeltu 2,5m pitkä 3.1 USB type C - USB type A 5GB/s kaapeli kun se mukana tullut on todellakin vain lataamiseen, eikä tiedonsiirtoon. Oculuksen testiohjelma näytti latauskaapelille vain 340MB/s ja tuolle 5GB/s:lle 1,78GB/s mikä näyttää riittävän. Pitää koittaa 5GHz lähiverkkoakin, kun sen teoreettinen nopeus on 1,3GB/s ja jos tämän sais johdottomaksi niin oispa kova.Huomenna tulee Oculus Quest tähän huusholliin ja Steamin ale loppuu parin päivän päästä 9.7. Mitä VR pelejä sieltä kannattais ostaa?
Ostin äsken etukäteen Alyxin -25% ja Crotem VR Bundle -93% (Talos Principle VR, Serious Sam VR...). Skybox VR videoplayer on pakko-ostos, mutta onkohan virhe ostaa se Steamin kautta..
-Boneworksia olen kuullut kehuttavan ja laitoin toivelistalle.
-Beat Saber lähtee myös matkaan, mutta Oculuksen omasta kaupasta.
-IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad on myös alessa, ja taitaa olla pakko-ostos vaikken simu-ukko olekaan.
-Elite Dangerous kiinnostaa kovasti, mutta näkeekö mittareita lukea. Tai voinko pelata 95% VR-lasit päässä, ettei tarvi näppistä vähän väliä?
-Dirt Rally, löytyi näköjään jos Steamin kirjastosta mutten ole edes pelannut.
Muita ehdotuksia tai kommentteja VR:n toimimisesta yleisesti?
Ainakin SS 1:ssä on vapaa liikkuminen. Asetuksista vaan päälle. Myöhempiä Sameja en ole vielä koittanut.Croteamin VR bundlesta Serious Sam1, 2, 3 oli aivan paskoja teleporttausliikkumisineen, mutta se paikallaan seistävä vihollisaaltojen tuhoamispeli oli hauska.
En muista tällaista olleen omalla kohdalla. Kenties jollain muulla on parempaa tietoa.NMS:ssa käsissä olevat jutut tärisee kovasti kokoajan. Sama muuten myös jos laittaa bodyn päälle, onkohan bugi ku "tärisee" holtittomasti vaikka ei tekis mitään?
Niin muuten on! Pitää koittaa huomena. En edes katsonut asetuksia kun odotin etten kestä vapaata liikkumista.Ainakin SS 1:ssä on vapaa liikkuminen. Asetuksista vaan päälle. Myöhempiä Sameja en ole vielä koittanut.
En muista tällaista olleen omalla kohdalla. Kenties jollain muulla on parempaa tietoa.
Itse luin jostain, että se mukana tuleva kaapeli toimisi nykyään myös PC yhdistämiseen? Voiko joku vahvistaa tai kumota tämän, etten turhaan tilaa johtoa...Oculus Quest saapui ajallaan ja nyt on yksi ilta testailtu. Piti käydä Motonetistä ostamassa tällä forumillakin suositeltu 2,5m pitkä 3.1 USB type C - USB type A 5GB/s kaapeli kun se mukana tullut on todellakin vain lataamiseen, eikä tiedonsiirtoon. Oculuksen testiohjelma näytti latauskaapelille vain 340MB/s ja tuolle 5GB/s:lle 1,78GB/s mikä näyttää riittävän. Pitää koittaa 5GHz lähiverkkoakin, kun sen teoreettinen nopeus on 1,3GB/s ja jos tämän sais johdottomaksi niin oispa kova.
Croteamin VR bundlesta Serious Sam1, 2, 3 oli aivan paskoja teleporttausliikkumisineen, mutta se paikallaan seistävä vihollisaaltojen tuhoamispeli oli hauska. Tai siis ampuminen oli hauskaa, muuten peli ei ole kummoinen ja tylsästi vihut tulee monesti yhtä aikaa vasemmalta ja oikealta, sellasta keinotekoista vaikeuttamista. Pirun tylsää pidemmän päälle, mutta kertalaukausaseilla on hauska ampua ja ne pysyvät käsissä erittäin hyvin ja osuvat sinne minne tähtää.
IL-2. Kävin kaivamassa varastosta 10v vanhan (tästä on identtisen näköisiä uusia malleja) Logitech Force(älä sekoita uusiin malleihin) 3D Pro:n ... Olihan se villiä lennellä, erityismaininta sivulle katsomisesta kun vieressä näkyy siivi ja edessä askeettinen WW2 ohjaussauva. Oli kyllä vaikuttavan oloista ja kymmenistä pikanäppäimistä huolimatta tämä jäi kiinnostamaan. Paitsi ettei tuolla Force 3D Pro:lla voi pelata kun keskellä on 50% alue johon forcefeedback ei vaikuta ja vain reunojen 25% vaikuttaa. Otetaan vastaa suosituksia joystickistä jossa forcefeedback toimisi ihan kokoajan, hintaluokka 100€ ku sunnuntailentelijä olen.
Skybox VR videoplayer (questin kaupasta) bugittaa ihan täysillä eikä saa yhteyttä Win10:n perus SMBv2-servulle. Miten jaan videot PC:ltä? Asensin Universal Media Serverin, mutta sillä ei voi kelata kun tuo vissiin transcode/konvertoi videot striimatessa. Onko neuvoja? Haluan vain pornot jakoon, kuka niitä katselee kelailematta? Olen hämmentynyt miten tälläinen voi edes tapahtua.
En muista miten No Man's Sky VR sattui silmään, mutta onneksi sattui sillä se yllätti. Vaihdoin jopa teleporttailun kävelyyn eikä vapaaliikkuminen tuntunut missään! Oletin että normaaliliikkuminen tekisi pahan olon mutta ei oikeastaan mitään vaikutusta. Valitusta silti ohjainten liiasta tärinästä. En tiedä johtuuko liiasta tarkuudesta vai mistä, mutta esim. Serious Samissa voin ihailla kädessä olevia aseita normaalisti nostamalla käden. NMS:ssa käsissä olevat jutut tärisee kovasti kokoajan. Sama muuten myös jos laittaa bodyn päälle, onkohan bugi ku "tärisee" holtittomasti vaikka ei tekis mitään? Toivottavasti huhut pitävät paikkansa ja tässä on ihan oikea peli takana, sillä kiinnostaa kyllä.
Joo se toimii yhdistämiseen niin että Quest näkyy resurssienhallinnassa tallennustilana. Olen testannut, vahingossa.Itse luin jostain, että se mukana tuleva kaapeli toimisi nykyään myös PC yhdistämiseen? Voiko joku vahvistaa tai kumota tämän, etten turhaan tilaa johtoa...
Rockstar on kehittelemässä jonkin sortin AAA-VR-peliä. Genre ja julkaisupäivä on vielä kysymysmerkkejä.Half-Life Alyx on kyllä aivan pirun kova! Koko päivä meni sitä pelatessa, joka nurkan olen kolunnut ja nyt menossa Chapter 5 tai 6. Pelaan tässä tuolilla istuen, mutta 180 astetta käännettynä että pöytä ja monitorit jää selän taakse. Toimii erittäin hyvin näin istualtaan, eikä pahoinvoinnista tietoakaan! Oispa jokaisella AAA-studiolla joku tämän luokan VR-peli tekeillä. Ostan varmasti.
Voihan tuo pitkä olla, mutta kaukana AAA tittelistä imho.Asgards Wrath taitaa olla tällä hetkellä pisin VR peli (oculus yksinoikeus)
Voihan tuo pitkä olla, mutta kaukana AAA tittelistä imho.
Jos tuo olisi ollut eka "kunnon" VR peli niin olisi varmaan vähän pidempään jaksanut. Tais jäädä muutamaan tuntiin tuon peluu. Onneksi sain sen Riftin kylkiäisenä (lahjakortti), tosin ostin vasta kun oli jo Index taloudessa.
Sillä sen osti, että VR RPG ois kiva, tää ei oo.