VPN-palvelut

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Samallalailla toimii varmasti osa muistakin vpn palveluista jonka kehittäjät on päättäny iskeä "kultasuoneen" , tätä menoa ei taida montaa kokeilemisen arvoista vpn palvelua olla olemassa.
Ilmaisten kanssa päätee seuraava nyrkkisääntö: jos se on ilmainen = käyttäjä on tuote (poikkeuksena maksullisten palvelujen trialit tai jos pyörii lahjoituksilla). Tuossa on vielä takana tämän hetken vähintään toiseksi suurin urkkijayritys, joten siinä kaksi punaista lippua ja kenenkään ei-tietämättömän käyttäjän ei olisi 1+1 tekemällä pitänyt mitään muuta odottaakaan. Ei siis nyt oikein voi yleistää tuon perusteella kaikkiin maksullisiin ja ns. kunnollisiin palveluihin, kun niiden koko lähtökohta on vähän eri.

Mitkäköhän ne parhaimmat vpn palvelut on näin 2018 vuonna ?
Tähän saa lähes yhtä montaa vastausta kuin on vastaajia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
38
Vpn.ac saa ainakin täältä isot suositukset. Kolme kuukautta nyt käyttänyt windows, mac ja android laitteilla. Jokaiselle laitteelle yksinkertainen ja ennen kaikkea toimiva softa. Kertaakaan ei ole pätkinyt, down ja up nopeudet noin 90/10. Käytössä 100/10 valokuitu wi-fin kautta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Tuli tänään PureVPN:ää käyttäessä jotain erikoista vastaan. Normaalisti käytän Euroopan servereitä (Suomi, Ruotsi, Norja ym.) ja yleisesti Norjaan yhdistäessä sijaintina näkyy Oslo. PureVPN osaa lajitella nuo serverilistaukset pingin mukaan eli on helppo käyttää sillä hetkellä nopeinta serveriä. Tälläkin kertaa Norjan serveri näytti 35ms joten connectasin sinne, mutta sijainniksi PureVPN näyttää Bouvet'n saarta, joka sijaitsee Afrikan ja Etelämantereen välillä. Saari siis kyllä kuuluu Norjalle, mutta ei tuo serveri siellä kyllä sijaitse. My Location näyttää IP:n mukaan sijainniksi Oslo mutta esim speedtest ottaa sijainnin mukaan lähimmäksi testiserveriksi Cape Townin Afrikasta. Mietin vaan että mitäköhän järkeä tuon PureVPN:n on spoofata tuo sijainti tuonne kaukaiselle saarelle kun se selvästi vaikuttaa joidenkin nettipalveluiden sijaintitunnistukseen.

purevpn_norja.JPG map.JPG
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
My Location näyttää IP:n mukaan sijainniksi Oslo mutta esim speedtest ottaa sijainnin mukaan lähimmäksi testiserveriksi Cape Townin Afrikasta. Mietin vaan että mitäköhän järkeä tuon PureVPN:n on spoofata tuo sijainti tuonne kaukaiselle saarelle kun se selvästi vaikuttaa joidenkin nettipalveluiden sijaintitunnistukseen.
IPv4 IP-osoitteet ovat loppumaisillaan eli niillä käydään kauppaa ja osoiteblokkeja siirtyy palveluntarjoajalta toiselle. Saattaapa jotkut Afrikan kansallisvaltiotkin olla omia osoiteavaruuksiaan myymässä, kun eivät niitä tarvitse ja jokaiselle maalle on kuitenkin jonkinverran niitä suotu.

Tuossa nyt on todennäköisesti käynyt niin, että PureVPN (tai heille kapasiteettia myyvä palveluntarjoaja) on ostanut IP-osoitteita joko suoraan tuolta saarelta, tai sitten tälle saarelle ( / siellä toimivalle firmalle) kuuluva osoiteavaruus on sosialisoitu IANA:n toimesta, jos ei ole ollut käytössä tms. Sitten nämä "My location" palvelut eivät ole päivittäneet tietokantojaan vielä. Varsinainen IP-osoite ei sinäänsä ole sidottu mihinkään maahan, se voi olla tänään Norjassa ja huomenna Kuubassa - ainoa muutos tulee sinne metatietotaulukkoon jota nämä em. sivustot lukevat.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
The report, published Tuesday, reveals several vulnerabilities in Hotspot Shield, Zenmate, and PureVPN

Ainakaan Hotspotia ja PureVPN:ää ei kenenkään pitäisi käyttää muutenkaan, koska ovat olleet jo monta kertaa uutisissa eri asioista.

Jälleen hyvä syy unohtaa ne palvelujen omat suljetun koodin ripuliclientit ja käyttää OpenVPN:ää.
 
V

Vauhtimursu

Vieras (tunnus poistettu)
zenmate & hotspot ei yllättäny yhtään. Pure pienoisena yllätyksenä mutta uskoisin heidän sentään tekevän asialle jotain kun taas kaks muuta tuntuu kuuluvan joukkoon "juostaan helpon rahan perässä" piittamatta juurikaan mistään tai kenestäkään yhtään mitään. Vaikken mikään pro näissä ole niin nämä ko palvelut onneksi osannu kiertää kaukaa.

Tää oli tälläistä kuumehouruista mutuilua sori.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Onko kellään muulla ongelmia OpenVPN for Android:in kanssa? Oma puhelimeni ei meinaa välillä yhdistää palvelimeen sen jälkeen kun päivitin uusimpaan versioon. Palvelu jota käytän on Mullvad, ja läppärin kanssa ei ole mitään ongelmia.
Uusin versio tarkoittaa mitä? Playssä edellinen on kesäkuulta 2017 ja siellä on myös erillinen beta-bersio muistaakseni (ei eri nimellä vaan se Playn sisäinen beta program). Mä oon käyttänyt tuota kesäkuulta olevaa versiota kyllä ilman ongelmia, mutta kaikenlaisia ongelmia varmaan voi olla laitteesta ja palvelusta riippuen. Jos oli se beta niin asenna vakaa versio takaisin.

Tai kokeile tota OpenVPN-projektin omaa "OpenVPN Connect" clientia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
302
Mitähän tuo tarkoittaa asiakkaan näkökulmasta? Just muutaman päivän sisään loppumassa PIA tilaus ja miettinyt että jatkaako samalla vai mikä olisi parempi 2018? Sinänsä toiminut omassa käytössä kaikinpuolin hyvin, mutta miettinyt että onko joku toinen palvelu tällä hetkellä jostain mulle tuntemattomasta syystä huomattavasti parempi? Tietosuoja näkökulmasta esimerkiksi? Vpn.ac?
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 764

Tarkoittaa, että ihmiset saavat halutessaan työstää omia clienteja tai integroida tarvittavat osat omiin ohjelmiinsa tai laitteisiinsa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Tuli sählättyä Manjaro Windowsin rinnalle, mutta Freedomella ei ole Linux-clienttia, niin otin kuukauden ajaksi PrivateVPN. Vaikuttaa ihan kohtuullisen nopealta, servereitä on paljon (tosin Linuxin puolella aika koodaamista, jos kaikki meinaa listaan lisätä) ja melko halpakin (vähän reilu neljä dollaa kuussa 12kk sopimuksella / nähtävästi kuudelle laitteelle yhtä aikaa). Onko muilla kokemuksia tästä?
 
Linux clientin puute on yleistä, mutta sehän ei ole ongelma kun voi käyttää OpenVPN:ää. Paitsi Freedome on siitä erikoinen ettei se tarjoa OpenVPN-asetustiedostoja eikä sertifikaatteja joten ei voi käyttää.

Minä en käyttäisi mitään omaa clientiä vaikka olisi saatavilla, kun voi käyttää OpenVPN:ää, network-managerin GUI:n kautta tai ihan komentoriviltä usein lyhytaikaisempaan käyttöön. Harvemmin se oma client tuo mitään lisää minus kill switch ja sen voi tehdä helposti palomuurisäännöillä jos tarvitsee, sen sijaan bugeja ja aukkoja niissä yleensä on.
 
Niin OpenVPN:n kautta tämä PrivateVPN:kin toimii. Näköjään Kanadan serverit toimii Netflixin kanssa kuten Freedomenkin. Jenkkiservut ei.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Olin jo editoimassa kun luin uudelleen... eli siis jos tarkotit että rasittavaa importata .ovpn kertaa serverien määrä niin komentoriviltä voi olla helpompi käyttää, lataa ensin ne kaikki .ovpn asetustiedostot jonnekin ja:

sudo openvpn --config /home/user/nnn/nnn.ovpn

Käyttäjän ja salasanan voi tallettaa pikkukikalla niin ei tarvitse joka kerta syöttää.
 
Kolme serveriä tuli manuaalisesti lisättyä ja eiköhän noi riitä. Lisätään sitten pari lisää, jos siltä tuntuu. Eiköhän tämä Linux-innostus taas äkkiä mene ohitse ja routa aja porsaan takaisin Windowsin puolelle. :)
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Onkohan olemassa oikeasti hyvää VPN:ää joka toimii myös p2p-verkkojen kanssa? Ei muuten, mutta esim. Star Citizen käyttää noita, Battle.net käyttää noita yms. joten kyllä tuntuu turhalta, että joutuu sammuttelee noita pois, jotta voisi ladata päivityksiä. Itse en jaksa warettaa tai torrentoida, joten joten...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
673

Freedomella ainakin battle.netin, steamin, epic gamesin jne lataukset toimii ongelmitta ja latausnopeudetkin ovat sitä mitä liittymän nopeudeksi luvattu. Star Citizeniä en omista, joten sen nopeuksista ja toimivuudesta en tiedä.
 
Hitto kun sitä ei saa vain yhdelle koneelle, ei tee mitään tolla kolmella lisenssillä, kun Android tabissa ja puhelimessa on jo firman puolesta kaikki kunnossa. Onko tuossa jotain kamppista menossa et saisi edes pari euroa hinnasta pois?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
278
vpn.ac:hen olen ollut 95% tyytyväinen. Yleensä tuki toimii asiallisesti ja nopeasti. Nopeudet on hyvät. Kerran oli ongelma, että Suomi-palvelin käytössä ja Areena sanoi minun olevan ulkomailla. Tuki ilmoitti vaan nuivasti, että he eivät auta tällaisissa ongelmissa. Mutta muuten paras noin kymmenestä kokeilemastani.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Tuo vpn.ac tosiaan näyttää olevan kohtalaisen asiallinen. Pitää tutustua siihen, kun Freedomen kanssa aikoinaan sai seilata silloin tällöin.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Onkohan olemassa oikeasti hyvää VPN:ää joka toimii myös p2p-verkkojen kanssa? Ei muuten, mutta esim. Star Citizen käyttää noita, Battle.net käyttää noita yms. joten kyllä tuntuu turhalta, että joutuu sammuttelee noita pois, jotta voisi ladata päivityksiä. Itse en jaksa warettaa tai torrentoida, joten joten...
On ainkin ibVPN. Niillä on taas vaiteeksi tuo Ultimate Pack alennuksessa hintaan 58.06 USD kahdeksi vuodeksi.

ibVPN Special Offer
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Viimeksi muokattu:

Namemma

Varjoissa marinoitunut
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
182
Hitto kun sitä ei saa vain yhdelle koneelle, ei tee mitään tolla kolmella lisenssillä, kun Android tabissa ja puhelimessa on jo firman puolesta kaikki kunnossa. Onko tuossa jotain kamppista menossa et saisi edes pari euroa hinnasta pois?
Kyllähän Freedomea saa myös yksittäin. Juuri viikko sitten ostin koodin n.14 euron hintaan Saksasta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Näemmä ibVPN ei myöskään käytä AES-256 salausta. PIA ja Mullvad lienevät ainakin melko varmoja valintoja.

AES-128 vs AES-256 ei paljon käytännön väliä. Ensin mainittu voi olla marginaalisesti nopeampi.

ps. Tuo sivu on hyvä, mutta tuossa taulukossa on usein vanhaa ja epätäydellistä tietoa joten kannattaa tuplatarkistaa palvelun sivuilta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
AirVPN on käytössä ja toiminut ongelmitta aina tarvittaessa. Ompi vähän hinnakkaampi tiete verrattuna muihin, mutta on kyllä sitten ominaisuudetkin sen mukaiset. Ei ole laitetta tullut vastaan jossa ei toimisi, OpenVPN tuki on itselle pakollinen, ei kiinnosta noita firmojen omia softia käytellä...
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
That One Privacy Site | Detailed VPN Comparison Chart mukaan ibVPN blokkaa "osan" P2P:sta? Näemmä ibVPN ei myöskään käytä AES-256 salausta. PIA ja Mullvad lienevät ainakin melko varmoja valintoja.

That One Privacy Site | Mullvad Review
Olen aikasemminkin huomannut ettei tuolla ole kaikki tieto ajantasalla tai muutenkin vähän sinnepäin. En tiedä mitä tuo osan blokkaaminen tarkoittaa kun minulla ei ole blokattu mitään ja tavara tulee ihan kiitettävää vauhtia. Tuo some varmaan tarkoittaa sitä, ettei kaikki ibVPN:n serverit tuo p2p-liikennettä. Heidän käyttöehdoissakin lukee seuraavaa:
"You may use ibVPN with peer-to-peer applications and torrent applications through servers which are marked with P2P from your server list. "
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Olen aikasemminkin huomannut ettei tuolla ole kaikki tieto ajantasalla tai muutenkin vähän sinnepäin. En tiedä mitä tuo osan blokkaaminen tarkoittaa kun minulla ei ole blokattu mitään ja tavara tulee ihan kiitettävää vauhtia. Tuo some varmaan tarkoittaa sitä, ettei kaikki ibVPN:n serverit tuo p2p-liikennettä. Heidän käyttöehdoissakin lukee seuraavaa:
"You may use ibVPN with peer-to-peer applications and torrent applications through servers which are marked with P2P from your server list. "
Luultavasti tarkoittaa juuri sitä että osa palvelimista blokkaa ja osa ei, joten "osittainen blokkaus".
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Kiitoksia kaikille vinkkaajille! Päädyin ostamaan tuon VPN.ac:n. Vakuutti jotenkin ja hommat onnistui paypalin kautta erinomaisesti. Mitä testasin sitä eilen koko päivän ja illan se toimii melkoisen hyvin. Pelaaminenkin onnistuu, kunhan palvelin ei ole jossain Skutsissa ja mm. Star Citizenin 30 gigainen 3.0 alpha tuli ~300 megaa sisään.
 
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
97
AirVPN on käytössä ja toiminut ongelmitta aina tarvittaessa. Ompi vähän hinnakkaampi tiete verrattuna muihin, mutta on kyllä sitten ominaisuudetkin sen mukaiset. Ei ole laitetta tullut vastaan jossa ei toimisi, OpenVPN tuki on itselle pakollinen, ei kiinnosta noita firmojen omia softia käytellä...
Samaan päätynyt. Plussaa havainnollisuudesta, ei ole "mitähän nyt tapahtuu - vai tapahtuuko mitään"-kummajainen, niin kuin monet muut. Nopeakin, kun valitsee oikean palvelimen.

Eikä tuo järin kallis ole.
 
Liittynyt
21.03.2018
Viestejä
2
Ruotsin lakien alla taitaapi toimia. Serverit löytyy toistaiseksi vain ruotsista (ei vuokraservereitä). Useamman vuoden tätä palvelua käyttänyt ja eipä löydy moitittavaa. Hyvät nopeudet, vakaat yhteydet. Hinta ei liian korkea. Maksu hoituu anonyymisti. Käyttäjältä ei kerätä ylinmääräistä tietoa (nickname, salasana ja fake email riittää) Mahtava asiakaspalvelu! IRC kanavalta vastaukset nopeasti. Selkeät ohjeet usealle alustalle. Open source client etusijalla. AES 256 ensisijaisena.

IPredator on siis toiminut vuodesta 2009 lähtien ja sen on perustanut Peter Sunde (yksi The Pirate Bay:n perustajista).
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Liikenteen kryptaaminen/purkaminen vaatii laskutoimituksia jatkuvasti, eli kuluttaa virtaa, pudottamalla salauksen tasoa huonommaksi voipi ehkä säästää vähän jos VPN tarjoaja sen sallii, mut sit heikkenee se tietoturvakin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 851
Itsellä tällä hetkellä nyt OnePlus One USB tetheringillä kiinni winukka PC:ssä ja toimittaa nettimokkulan virkaa. Mites VPN suojaus toimii tällä systeemillä? Sekä puhelimessa että PC:llä Freedome käytössä.
 
Ei hyvin kun Androidissa ei voi käyttää VPN:ää ja tetheringiä samaan aikaan. Rootatulla puhelimella ja iptables-säätämisellä on ainakin joskus ollut mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 851
Ei hyvin kun Androidissa ei voi käyttää VPN:ää ja tetheringiä samaan aikaan. Rootatulla puhelimella ja iptables-säätämisellä on ainakin joskus ollut mahdollista.
Jees, no jos sitä selviäisi sitten hetken ilman VPN:ää kun pähkäilee minkä tason liittymän (mokkula vs kiinteä) hommaa kotiin.
 
Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
239
Löytyisi 2 vuotta F-Secure Totalia 5:lle laitteelle jos ketään kiinnostaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 042
Onko löytynyt kiertoteitä saada Yle Areena näkymään VPN yhteyden ollessa käytössä? Nyt ei näy edes suorat lähetykset.
 
Liittynyt
05.12.2017
Viestejä
420
Yle Areena toimii ihan hyvin vpn.ac Suomen serverillä mitä ilmeisesti erihyva käyttää myös. Ja suora lähetys toimii tällä hetkellä Hollannin serverilläkin, kun kokeilin, tallenteista osa sanoo ettei katsottavissa ulkomailla.

Eli taitaa olla vähän vpn-palvelusta kiinni toimiiko vai ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 042
Suorat ei toimi VPC.ac:llä, jää vaan lataamaan. Tallenteissa/VOD taas tulee:

Suorat toimii kuitenkin suoralla linkillä (VLC soittimeen YLE Areenan linkit), joten ainakaan niin perusteellisesti ei ole blokattu.
Vpn.ac myös itsellä käytössä ja täysin samat huomiot.

Yle Areena toimii ihan hyvin vpn.ac Suomen serverillä mitä ilmeisesti erihyva käyttää myös. Ja suora lähetys toimii tällä hetkellä Hollannin serverilläkin, kun kokeilin, tallenteista osa sanoo ettei katsottavissa ulkomailla.

Eli taitaa olla vähän vpn-palvelusta kiinni toimiiko vai ei.
Täällä ei toimi Vpn.ac:n suomiserverillä enää suorat lähetykset. Amsterdam 3 serveriä koitin ja sillä taas näkyi suorat lähetykset. Hyvä tietää että edes jollain serverillä tuo hoituu ja VLC:n kautta myöskin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Kokeilin uudelleen ja hetken toimi jopa Hollannista nyt taas ei edes Suomesta. Eikä näytä myöskään riippuvan onko kirjautunut vai ei. Näyttää myös vaihtelevan että tuleeko "ei katsottavissa ulkomailla" vai tuo outo "no KS where KS required" virheilmoitus (luulin että tuo liittyi DRM:ään mutta vissiin ei sittenkään kun samalla selaimellakin vaihtelee).

Veikkaan jotain verkko-ongelmaa Areenan päässä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 435
Viestejä
4 161 652
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom