Game Pass, osa 8.
Cloverpit
Balatro, mutta hedelmäpelinä. Pokeri ja yksikätinen rosvo on nyt nähty, seuraavaksi sitten ruletti?
Piling polong. Vähänkö olen hyvä tässä ja voin lopettaa milloin haluan.
Peli on ihan ookoo, lyhyehkö roguelite. Läpäisyyn meni muutama tunti ja tuskin kahtakymmentä yritystä, tosin jälkipeliä ja avattavia juttuja riittäisi vielä. Balatron syvyyttä on turha etsiä jo siksikin että hedelmäpeli on perustavanlaatuisesti pokeria tylsempi peli. Tuurin vaikutus on iso, vaikka sitä voikin pelissä manipuloida.
A Game About Digging A Hole
Ensimmäisen persoonan Motherload, jos joku muinaisen Flash-pelin vielä muistaa. Teema on vain vähän arkisempi. Kuopan kaivaminen on ikiaikainen miehinen fantasia: kukapa meistä ei olisi lapsena painunut takapihalle lapion kanssa ja suututtanut äitiä? Tämä peli antaa haaveelle siivet.
Yritin aluksi tehdä monttuuni siistit rappuset, mutta pelimekaniikat rohkaisevat vahvasti kaivamaan pystysuoran kuilun. Rakettireppu on yksi ensimmäisistä päivityksistä. Samapa se, koska kuopasta ei saa siistin näköistä millään ilveellä. Lapio tekee vain pyöreitä koloja, joten monttu näyttää Worms-kentältä matsin lopussa, eikä hajoava maasto toimi täydellisesti. Joka toisella lapioniskulla näkee vilaukselta maailman läpi ennenkuin peli ehtii renderöidä uudet maastonmuodot. Leijuva saareke on helppo tehdä huolimatta pelin yrityksistä estää se.
Päätin säästää lampuissa ja tehdä avolouhoksen, mutta tunnelin pimeys on ikävä kyllä luonteeltaan maagista. Ilman lamppuja montun pohjalla on pimeää ja kuuluu aavemaisia ääniä, vaikka aurinko paistaisi suoraan yläpuolelta. Peli ei ilmeisesti osannut odottaa näin syvää pystysuoraa kuilua. Tuntuu että tyhjensin kentän muutenkin perusteellisemmin kuin oli tarkoitus.
Tämä on minun kuoppani. On monia sen kaltaisia, mutta tämä on minun.
Powerwash Simulator
No, läpäisin tämän sitten kuitenkin, vaikka ehdin testata, hylätä ja haukkua sen
vähän aikaa sitten. Kaipasin podcast-tekemistä ja kuulin että pelissä olisi jotain yllätyksiä.
Onhan peseminen tavallaan rentouttavaa. Pelissä siivotaan painepesurilla taloja, ajoneuvoja ja huvipuistolaitteita. Useimmat ovat kuin kirjaimellisen paskamyrskyn jäljiltä ja ne puhdistuvat tyydyttävästi. Niiden viimeisten tomuhiukkasten metsästys on vain ärsyttävää. Kynnys, jonka jälkeen peli katsoo jonkin osan puhdistetuksi, saisi olla matalampi.
Ja kyllä, Crime Scene Cleaner on edelleen parempi peli. Powerwashissa vesi tulee tyhjästä ja häviää jäljettömiin, eikä tarvitse pelätä että likavesi valuu seinältä vastapestylle lattialle. Paikkoja ei voi sotkea lisää eikä pelissä ole mitään muutakaan tapaa sählätä. Painepesuri on niin tehokas, että ampuu ruosteenkin irti, mutta ei silti ikinä riko mitään. Siivouspeliltä kaipaisi kiinnostavampia siivousmekaniikkoja.
Robocop: Rogue City
Muutama kuukausi sitten sivistin itseäni ja katsoin alkuperäisen Robocopin. Tykkäsin kovasti, se oli verinen ja hyvällä tavalla hölmö kasarirymistely. Leffa oli satiirinen ja mustan huumorin kyllästämä, mutta ei vajonnut kyberpunkille tyypilliseen kyynisyyteen. Jatko-osia en vielä katsonut.
Rogue City on uskollinen sovitus leffan maailmasta pienintä yksityiskohtaa myöten. Kytän autokin iskee kipinää aseman parkkihallin ramppiin aivan kuten leffassa. Se tosiaan kannatti katsoa pohjalle ennen pelin aloittamista. Käytännössä ainoa visuaalinen ero on, että pelissä ei vilahtele tissejä.
Peli on periaatteessa aika suoraviivainen ammuskelu rpg-elementeillä, välillä on avoimia alueita ja sivukusteja. Oikeaoppisesti Robokyttä ei ole mikään parkourmestari. Hän on pysäyttämätön rautagolem, joka marssii eteenpäin luotien kilistessä rintapanssariin. Pelissä ei voi hypätä eikä kyyristyä, kiipeilemisestä puhumattakaan. Epärobocopmainen juokseminen onnistuu, mutta se on varmaan mukana vain pidempien matkojen taittamiseksi. Taistelussa ei tarvitse pyrähdellä eikä väistellä, vaikka laitoin vaikeustason pykälää kovemmalle. Hankalia taisteluja on vain muutama. Jätin tapojeni vastaisesti kaikki HUD-avustimet päälle, koska ne tuntuivat kerrankin asianmukaisilta.
Robokyttä on loistava hahmo. Hän on kaksimetrinen metallihirviö joka käyttäytyy kliinisen robottimaisesti, mutta on kuitenkin aito sankari. Muut hahmot suhtautuvat jäyhään jököttäjään kuin kulmakunnan ystävälliseen Hämähäkkimieheen. Kontrasti on todella hupaisa. Luulin ennen leffan katsomista Kyttää antisankariksi, mutta mies onkin synkän maailmansa valopilkku. Pelissä on simppeli moraalisysteemi, joka perustuu Kytän ohjelmointiin. Tehtävänä on valvoa lakia ja suojella kansalaisia, ja niiden välillä saa monessa tilanteessa valita. Laista voi silloin tällöin joustaa, mutta Kyttä tuntuu aina ytimiään myöten hyvältä poliisilta. Tarinavalintoja on pelissä yllättävän paljon, mutta niillä ei vaikuta olevan maustetta isompaa merkitystä.
Virka-asetta päivitetään erikoisella minipelillä, joka on helppo ymmärtää väärin. Siitä ei saa paljoa irti, ennenkuin tajuaa että KAIKKI päivitysosat sopivat KAIKKIIN koloihin. Minulla kesti monta tuntia hoksata tämä. Kun hommasta pääsee jyvälle, peruspislarista saa kehitettyä tehokkaamman tappokoneen kuin mikään vihollisten tiputtama tussari. Systeemi vaikuttaa tosin vähän bugittavan, koska pyssy ei aina käyttäydy samalla tavalla samalla konfiguraatiolla. Miksi täyssarjatuleni muuttui pursketuleksi, vaikka vaihdoin pois ja takaisin samaan piirilevyyn?
Kytän menneisyyteen liittyvän tarinalinjan olisi voinut jättää kokonaan pois. Silloin peli yrittää olla tunteellinen kävelysimulaattori ja epäonnistuu täydellisesti. Varsinkin ylipitkä kauhukenttä oli silkkaa ajanhukkaa. Onneksi se on ainoa todella surkea osuus mainiossa pelissä.