Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Eikö se ollut itse Putin, joka sanoi: "ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa erikoisoperaatio", mutta nyt Peskov on ilmaissut, että tavoitteet voitaisiinkin saavuttaa myös neuvottelemalla. Aina kun luulee, että näiden juttujen pohja on jo saavutettu, niin tulee joku Peskov, Medvedev tai Zaharova ja asettaa uuden rajan edellistä alemmas.

"Venäjän presidentin tiedottajan mukaan Venäjän "sotilaallisen erikoisoperaation" tavoitteet eivät ole muuttuneet, mutta ne voitaisiin saavuttaa neuvotteluiden kautta, kertoo uutistoimisto Reuters."

"Olemme kuitenkin toistuvasti sanoneet, että olemme avoimia neuvotteluille tavoitteidemme saavuttamiseksi", Peskovin kerrotaan sanoneen."

HS:n seurannasta poimittua
Nyt jotakin meneillään. Lieneekö perusvalehtelua vai joko epätoivo alkaa vallata Putinin. Kertonut, että voi toimittaa kaasua ehjän nord stream-putken kautta. Nyt kertoo että asioista aina voidaan neuvotella jne.
 
Nyt jotakin meneillään. Lieneekö perusvalhtelua vai joko epätoivo alkaa vallat Putinin. Kertonut, että voi toimittaa kaasua ehjän nord stream-putken kautta. Nyt kertoo että asioista aina voidaan neuvotella jne.

Alkaa se epätoivo valtaamaan Venäjän johdonkin.. Tietävät olevansa kusessa eikä talvi tilannetta helpota. Vaikka Ukrainassa se talvi onkin leudompi kuin täällä.

Toinen syy näille "neuvotteluehdotuksille" on puhdas ajanpeluu. Yritetään saada mitä kautta vain edes jonkinlaista tulitaukoa jotta saavat joukkonsa koottua ja varustettua.
 
Eikö se ollut itse Putin, joka sanoi: "ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa erikoisoperaatio", mutta nyt Peskov on ilmaissut, että tavoitteet voitaisiinkin saavuttaa myös neuvottelemalla. Aina kun luulee, että näiden juttujen pohja on jo saavutettu, niin tulee joku Peskov, Medvedev tai Zaharova ja asettaa uuden rajan edellistä alemmas.

"Venäjän presidentin tiedottajan mukaan Venäjän "sotilaallisen erikoisoperaation" tavoitteet eivät ole muuttuneet, mutta ne voitaisiin saavuttaa neuvotteluiden kautta, kertoo uutistoimisto Reuters."

"Olemme kuitenkin toistuvasti sanoneet, että olemme avoimia neuvotteluille tavoitteidemme saavuttamiseksi", Peskovin kerrotaan sanoneen."

HS:n seurannasta poimittua
Tuon sotilaallisen erikoisoperaation tavoiteena on olleet käsittääkseni:
- denatsifikaatio -> Ukrainan nykyisen presidentin, hallituksen ja parlamentin sekä muiden Venäjän narkomaaninatseiksi määrittämien ryhmien hajoittaminen / likvidoiminen
- demilitarisaatio -> Ukrainan armeijan / muiden äärioikeistoideologiaa kannattavien joukkojen fyysinen tuhoaminen / vangitseminen, kunnes Ukrainan armeija menettää kykynsä muodostaa minkäänlaista uhkaa Venäjälle tai kansantasavalloille. Eli Ukrainan armeija lakkaa käytännössä olemasta.

Eli jos Venäjälle riittää, että nämä tavoitteet saavutettaisiin neuvotteluteitse. Sitten ei tarvitsisi sotia.

Eli kyse on käytännössä Ukrainan ehdottomasta antautumisesta ja vastustajien likvidoimisesta.
Ja tietenkäänhän tähän ei kukaan ukrainalainen eikä kukaan muukaan vapaata maailmaa kannattava taho tule missään tilanteessa suostumaan!

Ei, vaikka Venäjä pyrkisi tuhoamaan Ukrainan ja muutkin länsimaat ydinaseilla.

Tosin siihen he eivät pysty, koska Venäjä lakkaisi olemasta aika pian sen jälkeen, kun ensimmäinen ydinase räjäytettäisiin.
Taitaa tämä laho venäläinen korttitalo kaatua jo omia aikojaan itsestään, tai viimeistään silloin, kun viimeinenkin Ukrainan alueelle astunut vihollinen on loppusijoitettu Ukrainan multiin.
 
Tuon sotilaallisen erikoisoperaation tavoiteena on olleet käsittääkseni:
- denatsifikaatio -> Ukrainan nykyisen presidentin, hallituksen ja parlamentin sekä muiden Venäjän narkomaaninatseiksi määrittämien ryhmien hajoittaminen / likvidoiminen
- demilitarisaatio -> Ukrainan armeijan / muiden äärioikeistoideologiaa kannattavien joukkojen fyysinen tuhoaminen / vangitseminen, kunnes Ukrainan armeija menettää kykynsä muodostaa minkäänlaista uhkaa Venäjälle tai kansantasavalloille. Eli Ukrainan armeija lakkaa käytännössä olemasta.

Eli jos Venäjälle riittää, että nämä tavoitteet saavutettaisiin neuvotteluteitse. Sitten ei tarvitsisi sotia.
Putin ei ole niin tyhmä, että menee esittämään tuollaisia neuvottelupöytään kenenkään kanssa. Nyt on jotakin muuta meneillään.
 
Nyt jotakin meneillään. Lieneekö perusvalehtelua vai joko epätoivo alkaa vallata Putinin. Kertonut, että voi toimittaa kaasua ehjän nord stream-putken kautta. Nyt kertoo että asioista aina voidaan neuvotella jne.

Taitaa olla talous romahtamassa Venäjällä pian paljon pahemmin kuin länsimaissa kukaan edes osaa ennustaa.

Päivittäistä kaaliannostaan vaille jäävät venäläiset saattavat olla hyvin vihaisia sen jälkeen "isä Putunille".
 
Paljon painetta nyt siellä.

Yksi tuttu siellä, voidaan määrätä koska tahansa rintamalle sotaan, vaikka ei ole edes sotilaskoulutusta.
Kuulemma se, että omistaa aseen riittää siihen, että voi tulla käsky. Tykinruoaksi menee jos kutsutaan sitä sieltä kotoa.

Valittelee ettei ole töitä, nyt kun on, palkanmaksu myöhässä ja jos tulee ollenkaan.
Sotilaaille annettava palkka houkuttelee köyhiä rintamille. Jos ne sitäkään saa ikinä, hauta ainakin kutsuu silloin.
Tuttu juo viinaa epätoivoonsa ja on puheiden perusteella ilmeisen masentunut ja ahdistunut.

Kovasti on pulaa rahasta ja sitä kautta ruoasta. Sanoo olevansa täysin tyytymätön elämäänsä.
Pitää kuitenkin sotaretkeä hyväksyttävänä. Ei ehkä uskalla haukkua suoraan hallintoa.

Sanoo, että täällä meillä propaganaa, koska siellä 24/7 TV-kanavilla tuoreita päivityksiä koko ajan. Sotilaamme auttavat ym.
Venäjä jakaa ruokaa Krimillä ym tv:ssä. Aivopestyä kansaa.

Ehkä alkaa Putinillakin tulla housuun tavara pikkuhiljaa, kun kansan tyytymättömyys kasvaa.
 
"Tuttu juo viinaa epätoivoonsa"
"Kovasti on pulaa rahasta"

Onko tämä se venäläinen logiikka?
 
"Tuttu juo viinaa epätoivoonsa"
"Kovasti on pulaa rahasta"

Onko tämä se venäläinen logiikka?
On, siellä on paljon juoppoja, sen takia se elämäkin jää monella miehellä lyhyeksi.

Nyt vielä painetta omasta jatkostaan jos joutuukin rintamalle. Isänmaan vuoksi hän menisi omien sanojensa mukaan.
 
Tuossa sanotaan, että Venäjä aikoo niin sanotusti päivittää 800 kpl T-62 tankkia taistelukäyttöön Ukrainassa. Päivitys ilmeisesti tarkoittaa sitä, että pääosin ulkona +40 vuotta seisoneita tankkeja yritetään verrytellä taistelukuntoon.

Voiko olla mahdollista, että Venäjä on jo toimittanut rintamalle kaiken uudemman T-64, T-72 ja T-80 kaman mitä irti lähtee(?). Vai toimitetaanko noita T-62 tankkeja jonkinlaiseksi liikkuvaksi tykistöksi jalkaväen avuksi (?).

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
On, siellä on paljon juoppoja, sen takia se elämäkin jää monella miehellä lyhyeksi.

Nyt vielä painetta omasta jatkostaan jos joutuukin rintamalle. Isänmaan vuoksi hän menisi omien sanojensa mukaan.

Ehkä voisit kantaa oman kortesi kekoon ja kysellä vaikka kaverilta, että millaisia hautajaisia toivoo itselleen kun todennäköisesti siellä rintamalla kuolee ja onko muistanut hoitaa testamentin ja muut käytönnön asiat kuntoon jo? Ja toivooko polttohautausta kenttäkrematoriossa vai kenties perinteistä arkkuhautausta jos ruumiis saadaan tuotua pois rintamalta?

Ja kysellä milloin on vahvistunut se hänen päätöksensä kuolla isä Putinin puolesta.

Voihan se olla, että järjenvalo vilkahtaa sen verran kaverille, että jättää lähtemättä liikekannallepanossa rintamalle.
 
Zelenskyi tämäniltaisessa viestissään: 'ilmahälytyksen kuullessanne toimikaa, älkääkä jättäkö sitä huomiotta... me kuulemme mahdollisen ilmahälytyksen varoitusäänen - erityisesti huomenna.'

"The President also called on all Ukrainians not to ignore the air warning signals, especially tomorrow. "We are not relaxing. We are hitting the enemy. We are following the safety rules. We are listening to the air warning signal - especially tomorrow""

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ja toivooko polttohautausta kenttäkrematoriossa vai kenties perinteistä arkkuhautausta jos ruumiis saadaan tuotua pois rintamalta?

Muuten samaa mieltä mutta ei näitä taideta kysellä kauheasti, siellähän on kenttäkrematorioautot olleet käytössä alusta asti ettei kotiväki näe ruumiskasaa kotinurkilla. Taitaa vain suurin osa jäädä siihen mihin kaatuu jos siellä juhlitaan 100t tapetun örkin rajapyykkinä, ei niitä kerkiä kukaan polttamaan vaan joko ne jää maastoon ja/tai ne vedetään monttuun kuorkilla ja puskutraktorilla.
 
Sama se tietenkin sille on mitä niille venäläisten laitonta sotaa käyvien sotilaiden ruumiille tapahtuu.

Saisi kuitenkin kenties kaverin miettimään asioita vielä kenties toisenkin kerran kun alkaa hautajaisjärjestelyistä kysellä. Hyvällä tuurilla tajuaa lopulta jättää lähtemättä sinne laittomaan sotaan tykinruuaksi.
 
Voiko olla mahdollista, että Venäjä on jo toimittanut rintamalle kaiken uudemman T-64, T-72 ja T-80 kaman mitä irti lähtee(?).
Kun kysymys on neukuista, niin eikös tämä vaikuta peräti todennäköiseltä? Onhan siitä puhuttu keväästä asti, että sotaan saapuu ihan laarinpohjakalustoa.

Luvuista on vaikea sanoa suoraan mitään, mutta todistetut tappiot vaunuissakin ovat valtavat ja toisaalta toimintakykyisten tai jopa oikeasti alunperin valmistuneiden vaunujen lukumäärä on asettunut kyseenalaiseen valoon. Satelliittikuvien kalustorivit Siperiassa sun muualla ovat vain sitä: rivi tavaraa. Joko oikeaa kalustoa, kesken jäänyttä, pilaantunutta tai feikkiä.
 
Ongelma onkin siinä, että hän pitää Putinin toimia oikeutettuina ja lähtee kyseiselle rintamalle mielellään, jos käsky käy.

Nyt on siinä listalla. Laillisen aseen omistaminen aseluvalla riittää Venäjälle siihen, että kutsu käy.

Kyllä on yritetty järkeä pistää, mutta ei näe muuta vaihtoehtoa. Hän lähtee sinne kotimaansa vuoksi.
Kun kysyy mitä varten lähdet sotimaan ja kuka on vihollinen, niin saa ympäripyöreää keirtelyä ja kaartelua.

Ei siinä riidelläkään voi alkaa, kun tulee kaksi eri näkemustä.
Nato on kuulemma se pahin vihollinen, he tunkevat sotilaitaan lähemmäksi Venäjää. Pakko toimia.
Suomestakin sanoi kovasanaisesti että jos käsky tulee, niin ei jäisi kotiin. Meillä kun media valehtelee ja Venäjän media oikea.

Ei kommentoi, että Venäjällä moni media on sammutettu, joka on edes yrittänyt tuoda valoa uutisointiin.

Uskoisin, että siellä ei osata syyttää Putinia, vaan Venäjän jähmettymisen syynä on joko Nato tai Eurooppa.
Vieraan maan sijasta pitäisi mennä noiden aseitten kanssa suoraan Kremliin.
Kun kysyi että aiotko paeta sotaa, niin hän sanoi mihin kun kaikki rajat on kiinni ja rahat mennyt viinaan.

Siellä jopa maan sisällä liikkuminen tosi kallista, jos meinaa esim. mökkinsä metsään paeta kutsuntoja kuolemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos tää homma menee niin että silta saatiin paskaks just oikeaan aikaan että voidaan painostaa Khersonia vielä kovemmin, niin on kyllä Ukrainan touhu melkosen kovalla tasolla. Tosin jos vihollinen on täysin impotentti niin ei sitä kai hirveästi taitoa edes vaadita...
 
Yli sadan venäläisen mobilisoidun henkilön sanotaan kieltäytyneen lähtemästä taistelemaan. Joukon oli tarkoitus lähteä valtaamaan takaisin Lymanin kaupunkia Itä-Ukrainassa.

Kieltäytymisen syy oli, että edellisestä Ukrainan rintamalle lähetetystä 100 sotilaan joukosta vain yksi palasi takaisin tukikohtaan haavoittuneena (loput kaatui?).

Telegrammista on napattu useita tallenteita, joiden mukaan mobilisoituja miehiä lähetetään ilman koulutusta ja puutteellisella varustuksella sotimaan sekasortoisissa olosuhteissa.

"Ottaako tää?", videolla ei mitään erityistä muuten mutta aavistuksen epävarma kuvaaja suomea puhuva.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
So far roughly 20,000 Starlink satellite units have been donated to Ukraine, with Musk tweeting on Friday the “operation has cost SpaceX $80 million and will exceed $100 million by the end of the year.”

But those charitable contributions could be coming to an end, as SpaceX has warned the Pentagon that it may stop funding the service in Ukraine unless the US military kicks in tens of millions of dollars per month.

Documents obtained by CNN show that last month Musk’s SpaceX sent a letter to the Pentagon saying it can no longer continue to fund the Starlink service as it has. The letter also requested that the Pentagon take over funding for Ukraine’s government and military use of Starlink, which SpaceX claims would cost more than $120 million for the rest of the year and could cost close to $400 million for the next 12 months.

Mjaah, onkohan tämä seurausta sille että Ukrainan johto ei ollut kovin innokas suostumaan rauhan neuvotteluihin Venäjän kanssa Muskin johdolla. Jännä, että Musk ei sodan alkuvaiheissa ehdotellut vastaavia
 
Enempi tää vaikuttaa ihan tyypilliseltä huumediilerin toimelta. Aiheutetaan asiakkaalle ensin riippuvuus ilmaisilla maistiaisilla ja kun on saatu koukkuun niin aloitetaan operaatio kiristys.
 
Mjaah, onkohan tämä seurausta sille että Ukrainan johto ei ollut kovin innokas suostumaan rauhan neuvotteluihin Venäjän kanssa Muskin johdolla. Jännä, että Musk ei sodan alkuvaiheissa ehdotellut vastaavia
CNN nyt ei ole kovin luotettava media varsinkaan kun Muskista puhutaan.

On vaikea sanoa onko tässä enemmän kysymys siitä että yksityinen firma ei pysty loputtomasti ilmaiseksi tukemaan Ukrainaa ja tarvitsee apua vai siitä että SpaceX/Musk yrittää käyttää sotaa keinona julkisen rahan lypsämiseen firmalle.
 
Vladimir Saldo valitteli torstaina Telegramissa, että Hersonin alueelle isketään päivittäin.

– Näin ollen Hersonin hallinnon johto on päättänyt tarjota hersonilaisperheille mahdollisuuden matkustaa lepäämään ja opiskelemaan muille Venäjän federaation alueille, Saldo sanoi.

Kun Saldo oli kehottanut Hersonin asukkaita ottamaan lapsensa ja pakenemaan, uutistoimisto Reuters arvioi, että kyseessä oli yksi voimakkaimmista merkeistä siitä, että Venäjä on menettämässä miehittämänsä alueen hallinnan.

Aiemmin Venäjän sotajohtoa voimakkaasti arvostellut Hersonin nukkehallinnon varajohtaja Kirill Stremousov esiintyi torstaina kuvernööriä uhmakkaammin. Stremousov sanoi CNN:n mukaan, että kyseessä on evakuoimisen sijaan väliaikainen oleskelu ja lepohetki jossakin muualla.

– Hersonin asukkaita kehotetaan pysymään rauhallisina ja olemaan panikoimatta. Kukaan ei ole vetämässä Venäjän joukkoja Hersonista, hän julisti.

Varmasti kaikki uskovat, että on väliaikainen lepohetki. Saa nähdä kuinka kipakkaa tahtia Wagnerin pojat "ryhmittäytyvät uudelleen".
 
Muuten samaa mieltä mutta ei näitä taideta kysellä kauheasti, siellähän on kenttäkrematorioautot olleet käytössä alusta asti ettei kotiväki näe ruumiskasaa kotinurkilla. Taitaa vain suurin osa jäädä siihen mihin kaatuu jos siellä juhlitaan 100t tapetun örkin rajapyykkinä, ei niitä kerkiä kukaan polttamaan vaan joko ne jää maastoon ja/tai ne vedetään monttuun kuorkilla ja puskutraktorilla.
Vieläkö tää kenttäkrematoriolegenda liikkuu verkossa? Sehän todustettiin melkein heti että on urbaania legendaa ja propagandaa.
 
Hiljaa hyväksyy vaiko ei halua/uskalla sekaantua?

Netissä analysoitiin mielestäni hyvin että nämä 50 pinnaa pallon väestöstä haluavat pysyä näiden "itä-länsi" -konfliktien ulkopuolella, eivätkä siksi äänestä puolesta eikä vastaan. Joukossa mm. lukuisia Afrikan valtioita.
 
Tuossa "ei kantaa" listalla on esim. Mongolia, Kazakstan ja Uzbekistan jotka Venäjä voisi ihan hyvin miehittää & paskoa jos asiaan ei ole mitään sen kummempia mielipiteitä. Olisivat saaneet sitä Lebensraumia vähän helpommalla kuin Ukrainasta.
edit: mitäs nuo Nicaraguan Venäjä-bisnekset on?
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuo kerro mielestäni kuin läheisemmistä suhteista Venäjään. Osalla se on historiallisesti ideologinen (ne missä sosialistinen hallinto on vielä voimissaan ja millä on nykyisinkin jatkuva vaihto-ohjelma ideologian ja hallinnon kautta) ja sitten Afrikassa monet saavat sekä Kiinalta että Venäjältä Wagnerin joukkojen tukea oman maan hallussa pitämiseen/hallintaan joten äänestetään niin ettei se heiluta tuota mahdollisen tuen saamista. Osa taas on suoran uhan alla sijaintinsa perusteella ja se haittaisi muutenkin kohtuuttomasti oman maan asemaa Venäjän suhteen.

Mutta silti nämäkään eivät äänestä vastaan, joten tietävät kyllä minä se oikea tilanne on ja minimoivat vahingot jättämällä äänestämättä.
 
Netissä analysoitiin mielestäni hyvin että nämä 50 pinnaa pallon väestöstä haluavat pysyä näiden "itä-länsi" -konfliktien ulkopuolella, eivätkä siksi äänestä puolesta eikä vastaan. Joukossa mm. lukuisia Afrikan valtioita.
Joillekin Afrikan maille lisäksi tuo sota on aika kaukainen asia. Siellä on sotia ja muita ongelmia lähempänäkin. Meillä täällä Euroopassa vähän eri suhtautuminen kun toi sota on meidän "omalla tontilla" ja vaikuttaa suoremmin meidän elämään.
 
YK:han on monelle valtiolle ihan vaan kyynisesti omien etujen ajamisen foorumi, ja tuollaisille epämääräisille ja epävakaille 3. maailman valtioille saattaa olla monenlaisiakin hyötyjä siitä etteivät lähde ihan vain ideologian perässä äänestelemään yhtään mitään. Karkeasti sanoen ne äänet ovat kaupan, tavalla tai toisella. Tyhjä ääni on vaan merkki siitä että tarjouskilpailu on yhä avoinna.
 
Venäjä, Qatar ja varmaan monet muutkin maat ovat saaneet futiksen MM-kisoja lahjomalla Afrikan/Aasian paskamaita ja varmaan tässäkin siihen olisi ollut potentiaalia, mutta Venäjällä ei ehkä juuri nyt ole sitä löysää rahaa tai kiinnostusta sellaiseen. Ei YK:lla ole mitään relevanssia mihinkään.
 
Harvoin tuossa varmaan suoraan rahasta on kyse, enemmän jostain poliittisesta tuesta tai asekaupoista. Venäjän poliittinen painoarvo ei ole hirveän kummoinen Ukrainan kanssa ja siksi vain nuo pari paskavaltiota saatiin painamaan punaista. Ei ole aseita myytäväksi tai annettavaksi, ja kaikki tietää että Wagnerin jätkätkään ei veny just nyt mihinkään ylimääräiseen. Toisaalta kun noi YK:n jutut on pääasiassa vaan tyhjää lätinää niin ei länkkärileirikään varmaan mihinkään ihmeellisiin lypsyihin veny.

Jenkeilläkin on vielä noita tärkeämpiä lypsyjä menossa, esm. tuo Turkki vs. Suomi/Ruotsi.
 
Yli puolet maailman väestöstä asettui tyhjän kannalle, mutta tuskin Venäjällä oli mitään sen kanssa tekemistä. Suurin syy on Kiina ja USA. Jos äänestät samaa kuin USA, olet heti tietyissä piireissä hylätty esim. uskonkiistojen vuoksi, jos taas äänestät eri tavalla kuin Kiina, rahavirta saattaa loppua maahan, mikä taitaa monelle valtiolle olla se tärkein syy olla ottamatta kantaa.

Tämä äänestys heijasteli Kiinan uiguurien tilannetta, samat maat löytyvät länttä vastaan sieltäkin eikä edes keskustelua saatu aikaan.
Kiina tukijoineen esti uiguurien vainosta keskustelemisen YK:n ihmisoikeusneuvostossa – äänestystulos oli suuri pettymys länsimaille
 
Vieläkö tää kenttäkrematoriolegenda liikkuu verkossa? Sehän todustettiin melkein heti että on urbaania legendaa ja propagandaa.
Ei kai tuota ole ihan päätyyn asti debunkattu, huomautettiin vain, että ne ovat liikuteltavia polttouuneja jätehuollon tarpeisiin. Mitä kaikkea siellä sitten poltetaan, jää arvailujen varaan. Jätehuolto ei näytä kuitenkaan sujuvan kovin mallikkaasti sotatoimialueella. Löytyy aika vahvoja väittämiä siitä, että aiemmin on ruumiitakin polteltu.
 
CNN nyt ei ole kovin luotettava media varsinkaan kun Muskista puhutaan.

On vaikea sanoa onko tässä enemmän kysymys siitä että yksityinen firma ei pysty loputtomasti ilmaiseksi tukemaan Ukrainaa ja tarvitsee apua vai siitä että SpaceX/Musk yrittää käyttää sotaa keinona julkisen rahan lypsämiseen firmalle.
Pitäisin kyllä todella epätodennäköisenä sitä että CNN olisi tyhjästä keksinyt että tuollaisia asiakirjoja olisi olemassa vaikka kuinka kokisi raportoinnin Muskista heillä asenteelliseksi. Toki aina parempi jos joku muukin media nämä saisi käsiinsä.
 
Ei kai tuota ole ihan päätyyn asti debunkattu, huomautettiin vain, että ne ovat liikuteltavia polttouuneja jätehuollon tarpeisiin. Mitä kaikkea siellä sitten poltetaan, jää arvailujen varaan. Jätehuolto ei näytä kuitenkaan sujuvan kovin mallikkaasti sotatoimialueella. Löytyy aika vahvoja väittämiä siitä, että aiemmin on ruumiitakin polteltu.
Ainoo vaan että kun niin ei kertakaikkiaan riitä tehot ja polttoaineet ihmisen polttamiseen.
 
Mielestäni hyvin analysoitu Putleria hänen ex-sisäpiirin mieheltä

"Galljamovin mukaan Venäjälle on kehittymässä tilanne, jossa sekä eliitit että kansalaiset odottavat jonkun tekevän ensimmäisen liikkeen.

– Heti jos joku liikkuu, joku toinen seuraa. Jos eliitti aloittaa kapinan, tavallinen kansa seuraa. Jos tavallinen kansa aloittaa, eliitti seuraa, Galljamov sanoo.

– Myös tyytymättömyys armeijassa kasvaa. He tuntevat olevansa petettyjä ja siirtävät syyn pääasiassa poliitikoille, myös Putinille. He eivät ole enää uskollisia hänelle."
 
Pitäisin kyllä todella epätodennäköisenä sitä että CNN olisi tyhjästä keksinyt että tuollaisia asiakirjoja olisi olemassa vaikka kuinka kokisi raportoinnin Muskista heillä asenteelliseksi. Toki aina parempi jos joku muukin media nämä saisi käsiinsä.
Nyt ymmärsit väärin. En epäile hetkeäkään etteikö Musk olisi tuollaisen dokumentin Pentagonille lähettänyt. Tässä on nyt 2 vaihtoehtoa:
1) Musk on ahne sika ja runkkari joka yrittää taloudellisesti hyötyä sodasta ja alkaa kiristää Ukrainaa ja USA:a Starlinkillä
2) SpaceX on oikeasti törsännyt mielettömästi rahaa Ukrainan tukemiseen ja jatkotuki ilman valtion taloudellista apua ei enää ole realistista

Jos CNN löytää todisteita 1) niin he vahvistavat ja painottavat niitä, jos CNN löytää todisteita 2) niin he lakaisevat ne maton alle.

Ihan odotettu tulos että puolet pallosta hiljaa hyväksyy venäjän sodan. Aktiivisesti sotaa vastustava länsi ei kovin suuri ole loppupeleissä. 35 maata äänesti tyhjää YK:n Venäjä-äänestyksessä – asiantuntija kertoo, mitä siitä pitäisi ajatella
Luimmeko saman linkin? Koko maailma vastustaa Venäjän liitoksia lukuunottamatta ultimate paskamaita ja poissaolijat on pääosin afrikkalaisia F-tier valtioita jotka on täysin Venäjän ja Kiinan taloudellisen tuen orjina. Ainoa pettymykset tuolla listalla on Thaimaa ja Vietnam, mutta eivät nekään sentään tue Venäjän pakkoliitoksia.
 
Luku saattaa äkkiseltään kuulostaa pieneltä, mutta kun tyhjää äänestäneitä maita alkaa tarkastella tarkemmin, huomaa, että niiden yhteenlaskettu väkiluku kattaa 50,2 prosenttia koko maailman väkiluvusta.
Ihmisten määrässä puolet.
 
Ihmisten määrässä puolet.

Meinaatko että väkiluku olisi merkitsevä seikka kun maailmanpoliittisia valtasuhteita arvioidaan? Suurin osa afrikkalaisista kansalaisista ei edes tiedä että YK:ssa on jotain äänestelty ja johtoporras tekee omia päätöksiään omia etujaan ajaen (eli jos saa Kiinasta ja Venäjältä rahaa, tavaraa ja sotilaallista tukea niin silloin ei vastusteta mitään mitä ne tekevät).
 
Se siitä Kerchin salmen sillan käyttöönotosta 'heti iskua seuraavana päivänä'.

"Venäjä: Kertšinsalmen sillan korjaustyöt kestävät yli vuoden
Viikonloppuna räjähdyksessä vaurioituneen Kertšinsalmen sillan korjaustöiden arvioidaan valmistuvan ensi vuoden heinäkuuhun mennessä.
Asiasta kertoo Venäjän hallitus verkkosivuillaan."

Tuntuu sitä kalustoa edelleen Venäjällä riittävän, tuhottavaksi.

Screenshot_20221014-105423_Twitter~2.jpg
 
Meinaatko että väkiluku olisi merkitsevä seikka kun maailmanpoliittisia valtasuhteita arvioidaan? Suurin osa afrikkalaisista kansalaisista ei edes tiedä että YK:ssa on jotain äänestelty ja johtoporras tekee omia päätöksiään omia etujaan ajaen (eli jos saa Kiinasta ja Venäjältä rahaa, tavaraa ja sotilaallista tukea niin silloin ei vastusteta mitään mitä ne tekevät).
En meinaa mitään, selvensin vaan mistä tuo "puolet pallosta" tulee.
 
Siitä puolesta melkein puolet tuleekin jo sitten pelkästään Kiinasta ja Intiasta. Noiden kahden jälkeen kun katsoo mitä maita siellä on mukana niin eipä ole yllättäviä, nimenomaan ulkoisesta avusta riippuvia kehitysmaita pitkälti koko porukka ja tämä jengi on valinnut pitkälti venäjän viiteryhmäkseen "kehittyneen maan malliksi"... Väkirikkaita toki, mutta mitään muuta noista moni ei maailmalle lahjoitakaan kuin väkeä (muiden) ylläpidettäväksi.

Enemmän kiinnittäisin tässäkin huomiota positiivisiin asioihin, katsokaapa päätöslauselman puolesta äänestäneitä maita, siellä on myös pitkä liuta sellaisia kehittyviä maita joiden voisi kuvitella helposti venäjän puolella, mutta ovat nyt selkeästi asemoineet itsensä Ukrainan puolelle ja venäjää vastaan.
 
Huppista keikkaa taasen vaihteeksi: Venäjän oma ilmatorjunta paskoo kerrostaloa Belgorodissa.

Lisäksi liikkuu huhua, että 300 Venäjän uutta rekryä laittaneet oman komentajansa kylmäksi ja antautuneet Ukeille.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ainoo vaan että kun niin ei kertakaikkiaan riitä tehot ja polttoaineet ihmisen polttamiseen.
No sitten, jos speksit on tiedossa... Ei varmastikaan riitä kapasiteetti julkisuudessa olleella määrällä polttouuneja piilottamaan siviiliuhrien tai omien kaatuneiden lukua. Tartuntavaarallisen biojätteen ksittelyyn noita on kuitenkin markkinoitu, väittämiä käytöstä ruumiiden hävittämiseksi löytyy ja myös myönnetty patentti vastaavalle laitokselle katastrofialueiden ruumiiden käsittelyyn. Kaiken tietävään Wikipediaankaan ei ole väitettä kiistetty, luokitus on "unproven". En pidä lainkaan mahdottomana etteikö noissa olisi käsitelty vainajiakin, tai mitä ehkä on jäljellä jonkin räjähdyksen jälkeen.
 
Nyt ymmärsit väärin. En epäile hetkeäkään etteikö Musk olisi tuollaisen dokumentin Pentagonille lähettänyt. Tässä on nyt 2 vaihtoehtoa:
1) Musk on ahne sika ja runkkari joka yrittää taloudellisesti hyötyä sodasta ja alkaa kiristää Ukrainaa ja USA:a Starlinkillä
2) SpaceX on oikeasti törsännyt mielettömästi rahaa Ukrainan tukemiseen ja jatkotuki ilman valtion taloudellista apua ei enää ole realistista

Jos CNN löytää todisteita 1) niin he vahvistavat ja painottavat niitä, jos CNN löytää todisteita 2) niin he lakaisevat ne maton alle.
Ahaa, no ei CNN tietenkään ottanut suoraan kantaa tuollaiseen jutussaan. Vastasit epäilyilläsi nähdäkseni enemmän täällä kommentoijien tulkintaan. Toki jutussa pyrittiin arvioimaan noita SpaceX:n dokumentissa ilmoittamia kuluja, sanovat tarjoavansa parasta mahdollista palvelutasoa jokaisessa ja että valtiolta pitäisi saada $4500 kuussa per terminaali kun kuluttajan kuukausihinta Ukrainassa on $60 kuussa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom