Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Venäläinen MT-LB tuhoutuu ajaessaan taitavasti tiehen piilotettuun miinaan. Tätä ei olisi osannut etevinkään kuski välttää mitenkään.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Koulutuksen puute(heikkous) tulee ensin mieleen. voi olla muutakin hässäkkää. (näyttää tähtäävän möykkyjen väliin, mutta voi olla sattumaa)

Tai sitten kyse oli "miinapolkijoista", koulutuksen mukaisessa tehtävässä.

Jotenkin täysin käsittämätöntä, että tuollaista tapahtuu. Mutta sitten toisaalta jos meno on tällaista, että kasarmin pihallakin ajellaan omien yli, niin ihan kaikki on mahdollista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Miten ihmeessä tuo tyyppi pääsi ylös tuolta?! :O

Paljonko tuo painaa, iso pyöriä aika paljon, niin onko pintapaine mahdoton, ja millainen varustus allejäänneellä.

(suttukuvan perusteella jäi siis jonkin kumipyöräisen(4+4) eurenkaan alle rinnnan kohdalla, se jäi vähän epäselväksi miten seuraava pyörä osu)

Edit: Vaikka pintapaine tuollaisella olisi pieni, niin tuossa toki se ukkeli tuon renkaan osalta kokonaan välissä.

Edit, kasarmi video siis viimevuosikymmeneltä.
 
Viimeksi muokattu:
Samaa ihmettelin jos oikein näin. Ensireaktio oli että tuosta ei selviä ilman todella massiivisia vammoja. Mutta ehkä oletus oli väärä. Onhan tossa 8 rengasta, joten yhteen kohdistuu karkeasti vain 1/8 painosta. Mutta on sitä painoakin hemmetisti.
Jos tuossa on telit, niin se puolittaa vielä renkaaseen kohdistuvan painon.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Eipä hän kauan pystyssä pystynyt vaan luhistuu pian maahan. Tässä sama eri kulmasta.
 
Tollanen vekotin painaa ilman kuormaakin varmaan yli kymppitonnin niin tulee siitä painoa per pyörä silti henkilöauton verran. Nousi jaloilleen linkussa pitelee keskivartaloa niin melkein pahempi kuin olisi jäänyt tonttiin ja jalat paskana. Nyt on sisuskalut tuusannuuskana...
 
Ei voi kyllä kuin nauraa tuolle Venäjän "mahtavalle" armeijalle: hävittäjät rysähtää maahan heti nousun jälkeen, tankit vetelee näkyvien miinojen päältä ja paraatissa nostatetaan taisteluhenkeä ajamalla omien sotilaiden päältä. Niin kuin jotain Leslie Nielsenin komediaa katsoisi :rofl2:
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Eipä hän kauan pystyssä pystynyt vaan luhistuu pian maahan. Tässä sama eri kulmasta.

Sieltä tulee 15 eri jamppaa eri suunnista rinkiin ympärille katselemaan kun kaveri vaikeroi maassa sisuskalut paskana, toteavat tilanteen ja juoksevat takaisin :D

edit: ja vaikka nämä on yleensä sellaisia "hyvän mielen videoita" missä RYZ lentää sinne ja tänne niin pakko jotenkin sympata tätä kaveria, ei ole helppoon paikkaan pistetty siihen kulmamieheksi :btooth:
 
Viimeksi muokattu:
Niin no mutta turha tommosia vanhoja pätkiä on silti tähän threadiin lisäillä. Ois kyllä oikeasti tosi kiva jos porukka ihan vähän tekis jotain taustatyötä sen eteen mitä tänne levittää faktoina. Tuntuu edelleen että nykyään on niin helvetin tärkeää olla eka välittämättä siitä että tietääkö itse edes mistä video on tullut tai että onko sillä mitään yhteyttä koko threadin aiheeseen.

Ja tämä kritiikki ei siis nyt kyseisen twitter linkin postanneeseen liity vaan ihan näin yleisesti oon huomannu että on helpompi jälkikäteen pahoitella kuin että ottais selvää etukäteen.
 
Niin kommenteissa tosiaan sanotaan, mutta samaa settiä se tuntuu olevan tuolla edelleen, ehkä nykyään jopa pahempana kun siellä on niitä kouluttamattomia mobilisoituja härväämässä.

Ei tänne silti pitäisi laittaa mitään vuosikymmenen vanhaa juttua.
Tässä harmittaa jo omat ajatukset, että johan on taas touhua naapurissa, sitten selviää, että vanhasta jutusta on kyse ja kauhea nolotus, kun meni ennen varmistusta reagoimaan tunteilla niinkin voimakkaasti.
 
Niin no mutta turha tommosia vanhoja pätkiä on silti tähän threadiin lisäillä.
Mä käsitin että tuon oli tarkoitus vain anekdoottina näyttää, millaista puusilmäistä kulttuuria ja meininkiä Venäjän armeijassa on. Mutta ei tosiaan ole tuore tapaus, eikä sinänsä liity tähän sotaan mitenkään, joten olisi sopinut jonnekin toiseen ketjuun paremmin.
 
Niin no mutta turha tommosia vanhoja pätkiä on silti tähän threadiin lisäillä. Ois kyllä oikeasti tosi kiva jos porukka ihan vähän tekis jotain taustatyötä sen eteen mitä tänne levittää faktoina. Tuntuu edelleen että nykyään on niin helvetin tärkeää olla eka välittämättä siitä että tietääkö itse edes mistä video on tullut tai että onko sillä mitään yhteyttä koko threadin aiheeseen.

Ja tämä kritiikki ei siis nyt kyseisen twitter linkin postanneeseen liity vaan ihan näin yleisesti oon huomannu että on helpompi jälkikäteen pahoitella kuin että ottais selvää etukäteen.
Ei tänne silti pitäisi laittaa mitään vuosikymmenen vanhaa juttua.
No ei pitäisi, mutta kertoisitko että millä menetelmällä voi etukäteen varmistua, ettei about kaikkialla somessa jaettava "uusi video" olekaan uusi? Materiaalia pukkaa kuitenkin tuhat videota tunnissa 24/7, joten varmaan joukossa on myös jotain mikä ei ole ihan kuranttia tai vääristelemätöntä. Virallinen media tekee sitä taustatyötä, julkaisee jutun 3vrk viiveellä ja silti sattuu virheitä.

Tuonkin videon jakoi omassa feedissä ensimmäisenä P.Toveri, enkä osannut alkaa sitä kyseenalaistamaan saman tien.

Videoille voisi toki olla oma ketjunsa, kuten kaikelle muullekin sotaan liittyvälle semi-offtopicille, mutta sellaiset ehdotukset eivät ole hirveästi tuntuneet ketään kiinnostavan.
 
Viimeksi muokattu:
No ei pitäisi, mutta kertoisitko että millä menetelmällä voi etukäteen varmistua, ettei about kaikkialla somessa jaettava video olekaan uusi? Materiaalia pukkaa kuitenkin tuhat videota tunnissa 24/7, joten varmaan joukossa on myös jotain mikä ei ole ihan kuranttia tai vääristelemätöntä.

Tuonkin videon jakoi omassa feedissä ensimmäisenä P.Toveri, enkä osannut alkaa sitä kyseenalaistamaan saman tien.
Virheitä sattuu, voi sen "päiväyksen" sinne virheen havaittuaan päivittää, niin eteneminen pysähtyy.
 
Ainakim jos tietää videon olevan vanha niin siitä voisi suoraan mainita. Videoiden alkuperää tai ikää tosin mahdotonta monesti varmentaa.
 
Norjassa kaasulaitoksella tilanne päällä, evakuointi käynnissä, mutta tilanne hyvin epäselvä. Liittyykö Ukrainan tilanteeseen? No sitä ei tiedä kukaan, mutta laitetaan nyt tänne kuitenkin.

Edit. Jahas, eli pommiuhka, mutta tilanne ohi ja kyseessä oli väärä hälyytys.
 
Ainakim jos tietää videon olevan vanha niin siitä voisi suoraan mainita. Videoiden alkuperää tai ikää tosin mahdotonta monesti varmentaa.
No sen pitäisi olla selvää kaikille, mutta ei tuon videon osalta ainakaan ollut kyse siitä. Videon kuvausaika selvisi vasta myöhemmin jostakin sieltä keskustelun kommenttien syövereistä. Sitä jaetaan edelleen useissa somekanavissa uutena. Ja kyllähän se video silti liittyy aiheeseen, vaikka ei nyt sitten uusi ollutkaan. Venäläinen armeija on paska paperitiikeri, eikä tuollaisella diibadaaba-koulutuksella voi olettaa että sotilaat osaisivat taistelukentällä toimia yhtään sen paremmin. Lopputuloksena ajetaan sitten myös tiellä oleviin ja selvästi näkyviin miinoihin, koska why not.

Btw. Tämä ketju on kyllä ihan pilalla. Ei täällä ole juuri muuta kuin valitusta milloin mistäkin, putin-trolleja ja edellisten ympärillä pyörivää offtopicia. Huvittavasti se valitus taitaa aiheuttaa kuitenkin enemmän ongelmia kuin nuo muut.
 
Venäläinen MT-LB tuhoutuu ajaessaan taitavasti tiehen piilotettuun miinaan. Tätä ei olisi osannut etevinkään kuski välttää mitenkään.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ehkä kuski luuli miinoja omiksi ja mode olis "FriendlyFire=OFF".
 
No ei pitäisi, mutta kertoisitko että millä menetelmällä voi etukäteen varmistua, ettei about kaikkialla somessa jaettava "uusi video" olekaan uusi?
Vaikka silleen että ei levitä niitä linkkejä jos ei itse tiedä että onko se totta vai ei. Kyllä ne tulee myöhemmin sitten julki jahka jostain vahvistus niihin tulee.
 
No sen pitäisi olla selvää kaikille, mutta ei tuon videon osalta ainakaan ollut kyse siitä. Videon kuvausaika selvisi vasta myöhemmin jostakin sieltä keskustelun kommenttien syövereistä. Sitä jaetaan edelleen useissa somekanavissa uutena. Ja kyllähän se video silti liittyy aiheeseen, vaikka ei nyt sitten uusi ollutkaan. Venäläinen armeija on paska paperitiikeri, eikä tuollaisella diibadaaba-koulutuksella voi olettaa että sotilaat osaisivat taistelukentällä toimia yhtään sen paremmin. Lopputuloksena ajetaan sitten myös tiellä oleviin ja selvästi näkyviin miinoihin, koska why not.

Btw. Tämä ketju on kyllä ihan pilalla. Ei täällä ole juuri muuta kuin valitusta milloin mistäkin, putin-trolleja ja edellisten ympärillä pyörivää offtopicia. Huvittavasti se valitus taitaa aiheuttaa kuitenkin enemmän ongelmia kuin nuo muut.

Noita nyt aina välillä putkahtelee, tuokin video sinällään relevantti kuvaamaan menoa tuolla yleisellä tasolla.

Useamman päivän OPSec ollut päällä ja informaationkulku ollut hitaanpuoleista, niin juttujen taso sitten saattaa vähän kärsiä kun porukka malttamattomana postailee mitä sattuu ja jää enemmän tilaa trolleille.

Ja jotain itse aiheeseenkin:

Lisää S-300:ia tuhottu yön aikana Tokmakin lähistöllä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja lisää elintärkeää raskasta tykistöä Ukrainalle Ranskasta (TRF1 155mm) ja Italiasta (FH-70 155mm).
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja samaan aikaan Venäläiset saa käyttöön jo toisessa maailmansodassa käytössä ollutta kalustoa (D-1 152mm haupitsi).

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ei voi kyllä kuin nauraa tuolle Venäjän "mahtavalle" armeijalle: hävittäjät rysähtää maahan heti nousun jälkeen, tankit vetelee näkyvien miinojen päältä ja paraatissa nostatetaan taisteluhenkeä ajamalla omien sotilaiden päältä. Niin kuin jotain Leslie Nielsenin komediaa katsoisi :rofl2:
Tuossa miinaanajossa tulee väkisin mieleen onko alkolla osuutta asiaan tai kuski pari 3 vrk koiranunilla joka kutakuinkin sama asia :hmm:
 
Venäjä lähentelee kemiallisten aseiden käyttöä koko ajan enemmän ja enemmän. Ovat ilmeisesti käyttäneet joukkojenhallinnan lisäksi kyynelkaasua nyt myös rintamalla. Tällaisenaan sen käyttö kuuluu Geneven sopimuksen kieltolistalle, joskin hieman epämääräisesti ilmaistuna (linkki ja kuvat alla).

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Helpommin luettava versio kirjoituksesta:

HUOM! En tunne kirjoittajaa, enkä ole ollut itse paikalla varmistamassa kuvien tai tiedon paikkaansapitävyyttä, joten suosittelen tuon twitter-linkin klikkaamista vain jos hermot kestävät tämän epävarmuuden.

https://um.fi/documents/35732/48132/julkaisu__sodan_oikeussäännöt (sivulta 194 lähtien)

1665652247671.png

1665652150156.png

Vaikka silleen että ei levitä niitä linkkejä jos ei itse tiedä että onko se totta vai ei. Kyllä ne tulee myöhemmin sitten julki jahka jostain vahvistus niihin tulee.
Tuolla logiikalla täällä ei olisi kuin itse kuvattuja videoita, joista muut eivät edelleenkään tietäisi onko sisältö aitoa. :facepalm:

Josko mieluummin vähän hellittäisi pipoa ja ajattelisi asiaa niin, ettei tekniikka-aiheisen keskustelufoorumin tule olla välttämättä kaikessa se kriittisin ja aukottomin kanava ihan kaikelle tiedolle. Maalaisjärkeä on syytä käyttää sekä viestejä postatessa, että niitä lukiessa.
 
Mitäpä tuota paisuttelemaan, video todettiin vanhaksi ja etiäpäin, näitä virheitä on kummallakin puolella jatkuvasti ja se on inhimillistä. Jos tässä nyt pitää sotatieteiden professorilta kaikki varmistaa etukäteen, kuivuisi keskustelut siihen paikkaan.

Sitäpaitsi täällä sen verran valveutunutta porukkaa että joku yleensä huomaa jossain kohtaa ja korjaa väittämiä, no big deal.
 
"“No one is happy with the status quo,” the Russian state official said. “It is clear that a military or political victory will not be possible. But a loss is not possible either. This is turning into the situation in chess known as zugzwang, when each step is worse than the next and yet it is impossible not to move.”
The optimism of the summer when, according to a second state official, many in the country’s elite believed “we’ll turn everything around and find a way” has completely evaporated. “People see there is no future,” he said.

The forced mobilization has already dealt a blow to Putin’s popularity, one of the main bases for his legitimacy as president, and when the dead bodies of reservists begin to return from the front, the situation could worsen, the Moscow businessman said.

“In several months, there will be a very negative dynamic in Russia: a worsening of the mood in society,” he said. “Everything depends on the front.”

Nyt vaan lisää rautaa rajalle, ja odottamaan kun Putin sooloilee mestaristrategina lisää. Katoaa viimeisetkin "kaverit" yrittäessään pelastaa omaa palliaan
 
Viimeksi muokattu:

Macronilla ontuu vähän logiikka. Sanoo että emme auta Ukrainaa hyökkäämään venäjää vastaan. Mites kun venäjän mielestä osa Ukrainaa on nyt venäjää? Joutuuko Makarooni kohta hyssyttelemään että jätetään Krim venäläisille?

Edit: Sori linkistä, unohdin että on tuo listauutislinkki
 
Ei kai se varsinaisesti onnu kun ei Ranskan näkemys ole että noilla Venäjän yksipuolisilla julistuksilla olisi mitään virkaa. Ei Krimin osalta eikä Itä-Ukrainan osalta. Toki Venäläisillä on ehkä tämmöinen asian sumentaminenkin tavoitteena noissa kun ilmoittelevat että nyt tuo ja tuo pala onkin muuten Venäjää.
 
Macronilla ontuu vähän logiikka. Sanoo että emme auta Ukrainaa hyökkäämään venäjää vastaan. Mites kun venäjän mielestä osa Ukrainaa on nyt venäjää? Joutuuko Makarooni kohta hyssyttelemään että jätetään Krim venäläisille?

Edit: Sori linkistä, unohdin että on tuo listauutislinkki
Maailman mielestä Ukrainan rajat sijaitsee eri kohdassa kuin Venäjän mielestä. Luonnollisesti Macron ja Ranska on näistä rajoista eri mieltä kuin Venäjä.
 
Ainoa syy miksi rysyt hakevat neuvotteluja tässä vaiheessa on heidän lähestyvä tappio. Jossain määrin myös ajan pelaaminen jotta saisivat rintaman koottua edes johonkin kuosiin.

Suurin virhe olisi aloittaa nyt neuvottelut.. Ellei rysyt suostu neuvottelujen alkuun vetämään kaikkia joukkojaan pois miehitetyiltä alueilta, mukaan lukien Krim.

Putlerilla olis ollut tuossa taannoin jokseenkin "kunniakas" tie ulos tästä. Eli noi äänestykset. Olisivat todenneet että äänestys tulos osoittaa ettei alueet halua kuulua venäjään ja syytelty vää tiedustelutietoa ja määrätty vetäytyminen.
Mutta nyt on myöhäistä ja jäljellä tuntuu olevan vain erittäin huonoja vaihtoehtoja.
 
Onko mitään käsitystä kouluttaako venäjä osaa joukkojaan edes jollakin tasolla tulevia taisteluja varten, vai lähetetäänkö kaikki kiinni saadut suoraan tykin ruuaksi. Olettaisi, että pahimmat juopot lähetetään suoraan rintamalle oman onnensa nojaan, kun taasen niitä edes jollakin tasolla selvinpäin olevia yritettäisiin kouluttaa.

Kevennyksenä Verkkouutisten uutisesta poimittu twiitti.
Yhdessä videostriimissä rintamalla kuorma-autonkuljettajana toimiva mies on raivoissaan siitä, ettei hänelle anneta vodkaa ajojensa ajaksi.

– Sotilaspoliisi seuraa tarkasti, mies sanoo videolla.
Onhan se kieltämättä ikävää olla sodassa kokonaan kuivin suin, varsinkaan kuljettajana.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
No nyt pakkovärvätään kodittomia ruokajonoistakin. Melkoisen epätoivoista touhua alkaa olla.

– Poliisit tulivat tänne kysymättä keneltäkään. He näkevät ruokaa jonottavia ihmisiä, ja sitten he tarttuvat heitä niskasta vasten jonottajien tahtoa, yksi Mediazonan haastattelema lähde kertoi.

Lähteen mukaan leipäjonoista kaapatut miehet lastataan busseihin ja lähetetään armeijan pestaustoimistoihin.
 
Putlerilla olis ollut tuossa taannoin jokseenkin "kunniakas" tie ulos tästä. Eli noi äänestykset. Olisivat todenneet että äänestys tulos osoittaa ettei alueet halua kuulua venäjään ja syytelty vää tiedustelutietoa ja määrätty vetäytyminen.
Mutta nyt on myöhäistä ja jäljellä tuntuu olevan vain erittäin huonoja vaihtoehtoja.
Tässä ei olisi ollut Venäjän kannalta mitään järkeä. Tietysti tavallisen demokratia tallaajan näkökulmasta ehkä joo. Veikkaan, että Venäjään oikeat demokraattiset vaalit eivät ole alle 75 vuoteen ainakaan näkyvissä, kiinassa varmasti sama homma.
 
Macronilla ontuu vähän logiikka. Sanoo että emme auta Ukrainaa hyökkäämään venäjää vastaan. Mites kun venäjän mielestä osa Ukrainaa on nyt venäjää? Joutuuko Makarooni kohta hyssyttelemään että jätetään Krim venäläisille?

Edit: Sori linkistä, unohdin että on tuo listauutislinkki

En tiedä onko länsijohtajilta kovin viisasta aina kovaan ääneen kertoa venäläisille etukäteen että mitä teemme ja mitä emme tee missäkin tilanteessa. Voi olla vähän lapsellista. Tässä kun on se ero, että venäläiset pystyvät jopa jossain määrin luottamaan lännen / Macronin sanaan mahdollisista vastatoimista ja kalibroimaan toimiaan sen perusteella. Venäläiset taas itse voivat sanoa yhtä ja sen jälkeen tehdä ihan mitä tahansa siitä huolimatta. Etu heille. Voisi olla parempi jättää venäjäkin enemmän arvuuttelemaan lännen mahdollisia reaktioita eskalaatioihinsa.
 
Tässä ei olisi ollut Venäjän kannalta mitään järkeä. Tietysti tavallisen demokratia tallaajan näkökulmasta ehkä joo. Veikkaan, että Venäjään oikeat demokraattiset vaalit eivät ole alle 75 vuoteen ainakaan näkyvissä, kiinassa varmasti sama homma.
Missä sitten on mitään järkeä Venäjän tai siis Putinin kannalta?

JiiPeen pointti oli, että jos Putin olisi vihdoin tullut järkiinsä ja halunnut lopettaa tämän sodan ASAP, niin tuo olisi ollut yksi tapa toteuttaa se käytännössä ilman että olisi avoimesti vetäydytty siksi ettei sotilaallisesti pärjätty. Olisi ollut sentään jonkinlainen tarina, jonka varaan turvautua kotimaan yleisön silmissä.

Vaihtoehto C olisi ollut olla järjestämättä koko äänestyksiä, ja jättää tilanne auki toistaiseksi.
 
Turussa Venäjän pääkonsulin parkkiruutuun maalattu Ukrainan lippu saa jäädä paikoilleen:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Aika kovaa trollausta Turulta!
 
Venäläinen MT-LB tuhoutuu ajaessaan taitavasti tiehen piilotettuun miinaan. Tätä ei olisi osannut etevinkään kuski välttää mitenkään.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jospa sillä on tehty hauska jekku:
Levitelty näköismiinoja ja sitten 1/100 pistetty sekaan oikeita..

"Nuo on taas niitä puisia, aja vain yli.."

Olisi melko v-mäistä siirrellä syrjään sentakia 1000 betonikokkaretta, jotta ei kosahda jostain niistä 10:stä oikeaan..
 
Tässä ei olisi ollut Venäjän kannalta mitään järkeä. Tietysti tavallisen demokratia tallaajan näkökulmasta ehkä joo. Veikkaan, että Venäjään oikeat demokraattiset vaalit eivät ole alle 75 vuoteen ainakaan näkyvissä, kiinassa varmasti sama homma.

Venäjän sisäpolitiikan kannalta olisi ollut järkeä.

Putler olisi saanut edes jollain tapaa pelastettua kasvonsa vaikka vetäytyykin Ukrainasta. Samanlaisen leikkiäänestyksen olisi voinut järjestää Krimillä ja vetäytyä sieltä.

Nyt vaihtoehtoina ei ole kuin tappio ydinten käytön jälkeen tai tappio konventionaalisilla aseilla. Ei hyvältä näytä bunkerwankerille ja hyvä niin.

Valitettavasti Ukrainalaiset joutuvat uhraamaan henkensä sotakääpiön suuruudenhulluuden vuoksi.

Rysyjä tulee menemään vielä enemmän mutta niitä en jää suremaan yhtään..
 
Onko venäjän pakotelistalla lääkkeet ja hygieniatuotteet ja jos ei, niin miksi?
 
Vaikka rysyt eivät pidä mistään sopimuksista tai sivistyneen kansakunnan tavoista kiinni parempi ettei me tai Ukraina valuta samalle "örkki-tasolle" heidän kanssaan..
Juurikin niin ja pienikin rikkomus niin saa heittää hei hei läntiselle aseavulle.
 
Juurikin niin ja pienikin rikkomus niin saa heittää hei hei läntiselle aseavulle.
Ukraina on tietysti osoittanut olevansa sivistynyt toimija toisin kuin Venäjä.

Mutta ei se nyt ihan noin mene. Vaikka ukit mokaisivat vähän tai vähän enemmän, niin ei lännellä ole varaa lopettaa. Ei vapaa maailma avusta vain oikeudenmukaisuuden nimessä vaan myös siksi, että se on osapuoli halusi tai ei ja sotaa on nyt pakko käydä ja se on pakko voittaa. Ei lännellä ole sitä optiota, että hyvesignalointimielessä uhrattaisiin kokonainen valtio susille ja kuviteltaisiin ettei se vaikuta omaan elämään.
 
Onko venäjän pakotelistalla lääkkeet ja hygieniatuotteet ja jos ei, niin miksi?
Ei ainakaan lääkkeet ole ymmärrettävistä syistä.

Tosin Venäjä on omien typerien hintasäätelyidensä johdosta kärsinyt lääkepulasta jo vuosia mun käsittääkseni. Monia lääkkeitä ei ole tuotu maahan, koska se ei ole yksinkertaisesti ollut kannattavaa.

Yhdessä vaiheessa ennen koronapandemiaa venäläisturistit kävi Suomestakin hakemassa lääkkeitä tästä syystä.
 
Nojuu, itsekään en menisi niin pitkälle että lääkkeet ynm sairaala-tarvikkeeseen liittyvä pakotelistalle, pidetään kuitenkin sen verran länsimaisista arvoistamme kiinni.
Auttaahan Ukrainakin kaikesta huolimatta kiinni jääneitä haavoittuneita venäläisiä lääkkeillä ja leikkauksilla, jos nyt tällä tavoin verrattavissa.
 
Kiina valmistanee kaikkia lääkkeitä mitä Venäjä tarvii, jos Kiina olisi Lännen kanssa pakotteissa mukana niin ei olisi sotia.
 
Voisiko noita Iranilaisia shahed droneja pystyä tuhoamaan toisilla droineilla, kun ne kerran lentävät suhteellisen hitaasti n. 200kmh? DJI dronet ei taida ihan tuolla nopeudella lentää, mutta voisi kai siihen olla kehitettävissä jonkinlainen puolustusdrone tai jokin muu olemassa oleva malli, joka voisi vaikka toimia äänen perusteella ja sisältää jonkun kosketuksesta räjähtävä panoksen. Idea olisi lentää päin tai räjäyttää panos sen verran lähellä, että shahed tipahtaisi. Vielä jos saisi valjastettua jonkin parven näitä puolustusdroneja, niin todennäköisyys onnistumiselle vain kasvaisi. Tekniikkahan tuohon on varmasti jo olemassa, mutta vaatisi vielä "hieman" integrointia.

Eikö se ollut itse Putin, joka sanoi: "ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa erikoisoperaatio", mutta nyt Peskov on ilmaissut, että tavoitteet voitaisiinkin saavuttaa myös neuvottelemalla. Aina kun luulee, että näiden juttujen pohja on jo saavutettu, niin tulee joku Peskov, Medvedev tai Zaharova ja asettaa uuden rajan edellistä alemmas.

"Venäjän presidentin tiedottajan mukaan Venäjän "sotilaallisen erikoisoperaation" tavoitteet eivät ole muuttuneet, mutta ne voitaisiin saavuttaa neuvotteluiden kautta, kertoo uutistoimisto Reuters."

"Olemme kuitenkin toistuvasti sanoneet, että olemme avoimia neuvotteluille tavoitteidemme saavuttamiseksi", Peskovin kerrotaan sanoneen."

HS:n seurannasta poimittua
 
Viimeksi muokattu:
Kovasti liikkuu huhuja nyt Valko-venäjällä tapahtuvasta salaisesta liikekannallepanosta joka tehtäisiin ilmeisesti ensin syrjäseuduilla nyt käynnissä olevan armeijan tarkastuksen siivellä. Tällä syrjäseutujen LKP:llä yritetään ilmeisesti välttää kansan vastustus ja samanlaiset reaktiot kuin venäjällä vastaavasta seurasi.

"Lukashenka has decided to conduct a covert mobilization, which will take place under the guise of an inspection of combat readiness, @nashaniva reports, citing its sources.

It’s reported that several unconnected sources informed about this. According to them, Lukashenka has decided not to announce it publicly, given the consequences of such a decision in Russia.

It’s also reported that first of all, this “covert mobilization” will apply to residents of small Belarusian regions. One of the sources reports that “drivers have already been summoned to the training camp.” Another mentions “cooks, drivers, technical and support personnel.”"

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom