Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Jaahans, jokohan kohta alkaa tapahtumaan meidänkin rajalla?

Tass.ru:n uutisen mukaan tuo olisi nimenomaan vastaus Naton toimille ja että kyse olisi vasta asian selvittämisestä, ei vahvistamisesta. Enkä tiedä, onko siellä edes resursseja moiseen:

MOSCOW, March 11. /TASS/. Russian President Vladimir Putin instructed Defense Minister Sergei Shoigu to prepare a separate report on strengthening the country's western borders in connection with NATO's actions.

Ei siis välttämättä liity lainkaan meidän rajaamme sillä emme ole Natossa.
 
Viimeksi muokattu:
Taas hyvin vahvistamattomia huhuja siitä, että Venäjällä hommat menneet päin persettä ja tarvitaan päitä vadille. Putin olisi asettanut kotiaerstiin pari FSB:n Ukrainan pamppua.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja toisen huhun mukaan syy yllä olevaan olisi korruptio ja virheellinen tiedustelutieto Ukrainan poliittisesta tilanteesta (eli että ne ei tykkääkään Putinista niin paljon kun Putinille uskoteltiin?):

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Alkaa! Nyt kannatta viimeistään kaivautua poteroon.
En tiedä kenen altteri olet, mutta joka tapauksessa sinulla on ihmeen kova tarve heitellä noita vittuilevia onelinereita ja vaatia kirjoittajien bannaamista jne. Mitäs jos vaan yrität keskittyä puhumaan itse asiasta perustellen näkemyksesi, tai sitten et vaan yksinkertaisesti sano mitään, jos ei ole muuta sanottavaa. Tämä foorumi ei kuitenkaan ole mikään chatti.

Länsi on laaja käsite, eikä välttämättä tarkoita nimenomaisesti Suomen rajaa. Ei myöskään tarvitse kaivaa poteroita, mutta kyllähän se väkisinkin laittaa miettimään että mistä on kyse, jos Venäjällä puolustusministeri suputtaa Putinin korvaan että lännessä varustaudutaan rajoilla ja että siihen pitää valmistautua siirtämällä sinne joukkoja. Siihen sitten päälle kaikki nämä muut erikoisuudet tässä tilanteessa.

Tass.ru:n uutisen mukaan tuo olisi nimenomaan vastaus Naton toimille:

Ei siis välttämättä liity lainkaan meidän rajaamme sillä emme ole Natossa.
Mahdollisesti ja myös toivottavasti näin. Tosin onhan meilläkin sitä vispilänkauppaa Naton kanssa ja mutuilen että myös meidän PV on tehnyt rajoilla jotain valmisteluita.
 
Mielestäni polttoaineiden hinnat on saatava alle 2e per litra. Suomen huoltovarmuuden kannalta on aivan välttämätöntä että kuljetusyrityksiä ei mene tuon takia nurin. Sota aikana kuljetusyritykset ovat keskeisessä roolissa huollon näkökulmasta. Ennen hintojen nousua mediaani kannattavuus oli muistaakseni -0,8%. Meillä on ihan reippaan kokoinen kuljetusyritys ja nyt menee toistasataa kiloa enemmän polttoaineisiin per kk. Sylettää hiukan mutta no can do.

Samaa mieltä. Jos hallitus haluaa edes jossain määrin kerätä pisteitä itselleen se myöntäisi määräaikaisen (esim 6kk) veronalennuksen polttoaineille jolla hinta saataisiin alle 2€.. 6kk jälkeen voidaan tilannetta katsoa uudelleen. Maksaa valtiolle mutta ei ne yritysten ja maatilojen konkurssitkaan halvaksi tule.
 
Maksaa valtiolle mutta ei ne yritysten ja maatilojen konkurssitkaan halvaksi tule.
Alvin lasku polttoaineille ei vähentäisi verotuloja tässä tilanteessa yhtään, jos kertymää verrataan siihen mitä saatiin tuossa kuukausi sitten olleilla hinnoilla. Laskee toki _tämän_ hetken tuloja kun alvia kerätään enemmän mutta alvin huomattava laskeminen tarkoittaisi ainoastaan sitä että veroja saadaan saman verran kuin helmikuun hinnoilla saatiin, mutta kuluttaja maksaa vähemmän.

Olettaen toki että myyjät eivät kääri saman tien alvin laskua taskuihinsa kuten usein tuppaa käymään.
 
Ei se ihan noinkaan mene. Kai ymmärrät että kun se jatkuva hinnannosto kotimaisilta yrittäjiltä vie kilpailukyvyn suhteessa ulkomaisiin toimijoihin.
Ja ne ulkomaisten toimijoiden kalustot ei todellakaan ole täällä käytettävissä esim. sota-aikana, vaan kyllä ne lähtee ihan ensimmäiseksi muualle.
Miksi kotimaisten yrittäjien pitäisi tämän sodan takia nostaa hintoja yhtään enempää kuin kenenkään ulkomaisen? Kaikkien muiden öljy ja ruoka kallistuu samalla tapaa.

Mutta kilpailukykyä on tietysti hyvä seurata kokonaisuutena. Jos muualla tehdään tukipaketteja jne jotka muuttavat kilpailukyvyn suhdetta ja ne tehdään vielä tavalla että sen näkyy meillä asti (joka ei edes ole helppoa valtiontukisäännösten takia), niin sellaisiin tietysti pitäisi reagoida.

Jos siirretään vaikka se polttoaineen hintakeskustelu muihin ketjuihin ja puhutaan Ukrainan sodasta täällä.
Voisko tämä bensanhintaulina mennä jonnekin Convoy-ketjuun. Markkinatalous hoitaa.

Viestinne liittyvät noin 28 kertaa vähemmän sotaan kuin kallistuvat hinnat maailmassa.
 
Voisko tämä bensanhintaulina mennä jonnekin Convoy-ketjuun. Markkinatalous hoitaa.
Sille on oma ketjunsa -->

Täällä on liipasin sen verran herkässä, että toivottavasti tästä ei tule näpäytystä offtopicin vuoksi.
 
Taas hyvin vahvistamattomia huhuja siitä, että Venäjällä hommat menneet päin persettä ja tarvitaan päitä vadille. Putin olisi asettanut kotiaerstiin pari FSB:n Ukrainan pamppua.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja toisen huhun mukaan syy yllä olevaan olisi korruptio ja virheellinen tiedustelutieto Ukrainan poliittisesta tilanteesta (eli että ne ei tykkääkään Putinista niin paljon kun Putinille uskoteltiin?):

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Uskoo ken tahtoo. Kohta varmaan saadaan joku uutinen että Putin oli katalan USAn misinformaatiokampanjan uhri ja ei tiennyt asioiden oikeasta laidasta mitään.

Hohhoijaa. Okei, varmasti riittää korruptiota, mutta jotenkin alkaa naurattaa tämä narratiivi että Putin ei tiedä mitään. Kuulostaa ihan samalta tarinalta mitä Ukrainassa vangiksi jääneet venäläiset sotilaat kertovat. Osa on totta, suurin osa ei.
 
Armeija, kansalliskaarti ja tiedustelupalveluiden pamput ovat perinteisesti diktaattorin suurimpia uhkaajia / vallankaappauksen suorittajia. Ei ole varmaan kovin yllättävää, että Putin on miehittänyt noiden johtoportaat lojaaleilla kannattajilla.

Silloin käy herkästi niin, että osaaminen on toissijainen tekijä kun jaetaan kenraalin natsoja... Ja ehkä sitten kun oikeasti pitäisi saada asioita aikaan, se johdon osaamisvaje iskee vähän näpeille.
 
... jotenkin alkaa naurattaa tämä narratiivi että Putin ei tiedä mitään.
Kyllä se on ihan mahdollista. "Diktaattorin" tilannekuva ei välttämättä vastaa todellisuutta. Hän on ympäröinyt itsensä jees-henkilöillä, ja voi hyvin olla että hänelle kerrotaan ennemminkin se, mitä hänen oletetaan haluavan kuulla, kuin oikea tilanne jos se katsotaan epämieluisaksi. Välttämättä ei valehdella, mutta väritetään se niin että siitä syntyy sellainen kuva kuin herra iso herra haluaisi sen olevan. Jos tapana on nöyryyttää julkisesti lähipiirin henkilöä joka ei osannut tukea johtajaa oikeilla sanoilla, niin mitäpä luulet, onko ko. henkilö mielellään kertomassa johtajalleen huonoja uutisia? Että ei ne siellä Ukrainassa sinua palvokaan? Eivätkä ota avosylin vastaan? Helposti käy niinkin, että alkuperäinen tiedustelutieto pitää paikkansa. Mutta kun se raportoidaan komentoketjussa ylöspäin, niin jokainen hierarkia-askel kaunistelee sitä hieman. Lopulta johtajalle päätyy aivan eri viesti kuin mitä sen alun perin oli.
 
Pekka Toverin uusin tilannekatsaus on edelleen pessimistinen Ukrainan suhteen. Toivottavasti Ukraina saa reservejään käyttöön kohtuullisessa ajassa.

Taas hyvin vahvistamattomia huhuja siitä, että Venäjällä hommat menneet päin persettä ja tarvitaan päitä vadille. Putin olisi asettanut kotiaerstiin pari FSB:n Ukrainan pamppua.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja toisen huhun mukaan syy yllä olevaan olisi korruptio ja virheellinen tiedustelutieto Ukrainan poliittisesta tilanteesta (eli että ne ei tykkääkään Putinista niin paljon kun Putinille uskoteltiin?):

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tässä olisi hyvä tekosyy vetäytyä Ukrainasta: Putin toteaa, että salaliitto johti kamalaan vääryyteen veljeskansaa kohtaan ja Putin vaatii päitä vadille. Fsb:n johtohahmot ja muutama kenu häkkiin ja paluu normaaliin arkeen.
 
Putleri myöntäisi tässä silti että olin erehtyväinen ja minua huijattiin.

Tunteeko historia yhtään tällaista myöntöä?
 
Putin voi vetäytyä milloin tahansa menettämättä kasvojaan, koska kaikki tarinat ovat ja valmiiksi sepitettyjä. Niille voi siis sepittää millaista tahansa jatkoa; vaikkapa että denatsifikaatio on suoritettu ja kemialliset aseet tuhottu ja homma paketissa. Länsi yritti häiritä minkä pystyivät ja tämän vuoksi tuli vähän tappioita, mutta lännestä ei ollut oikeaa vastusta jne. jne. jne.
 
Pekka Toverin uusin tilannekatsaus on edelleen pessimistinen Ukrainan suhteen. Toivottavasti Ukraina saa reservejään käyttöön kohtuullisessa ajassa.

Institute for the study of War puolestaan muutti arviotaan huomattavasti Ukrainalle positiivisemmaksi eilen:

ISW arvioi, että Ukrainan mahdollisuudet pysäyttää Venäläisten eteneminen kokonaan ovat kasvaneet. Eteneminen etelässäkin on ollut hidasta eikä sitä ole tapahtunut juuri viimeisen vuorokauden aikana. Tuo eilen paljon näkyvyyttä saanut Ukrainalaisten vastahyökkäys Kiovan lähellä mainitaan myös.
 
Luulisi Venäjän etenemisen ja huollon katkaisun olevan helppoa ihan perinteisen sissisodankäynnin keinoin. Maasto on haastavaa päästä linjojen taakse, toisaalta Venäjä käyttää paljon rautateitä huollossa minkä katkaisu on helppoa pitkäksi aikaa kun sinne linjojen taakse on päästy. Ja kun tieverkosto saadaan umpeen on uudelleen avaaminen melkoisen haastavaa keliolosuhteiden takia. Eikä korvaavia reittejä ole.
 
Saiko venäläiset huoltonsa kuntoon vai odottiko ne vain pakkasia, että saavat kalustoaan hajautettua siitä letkasta? Nythän siellä Kiovan pohjoispuolella on ollut kylmiä öitä, mutta lämmintä on taas luvassa. Olisi herkullista nähdä puolet vehkeistä jumissa mudassa. Mielenkiintoista kun yritin pikaisesti hakea Kiovan alueen säähistoriaa, niin monella sivustolla on aukko 25.2.-5.3. välillä.
 
Miksi kotimaisten yrittäjien pitäisi tämän sodan takia nostaa hintoja yhtään enempää kuin kenenkään ulkomaisen? Kaikkien muiden öljy ja ruoka kallistuu samalla tapaa.

Mutta kilpailukykyä on tietysti hyvä seurata kokonaisuutena. Jos muualla tehdään tukipaketteja jne jotka muuttavat kilpailukyvyn suhdetta ja ne tehdään vielä tavalla että sen näkyy meillä asti (joka ei edes ole helppoa valtiontukisäännösten takia), niin sellaisiin tietysti pitäisi reagoida.

Viestinne liittyvät noin 28 kertaa vähemmän sotaan kuin kallistuvat hinnat maailmassa.

Koska se siirtyy kuluttajahintoihin, ja ne ulkomaiset toimijat kasuaalisti elävät muualla kuin täällä.

En tähän aiheeseen enää ota kantaa, kun siinä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä kun tämä on nyt tätä viherkiimaa, ja minä kaipaan vaan natokiimaa kun
luen uutisia. Jätetään tämä sisäpoliittisten näkökulmien julkitulo :)
 
Mietin tossa, että tämä bio/ydinase false flagin valmistelu joka näyttää nyt mahdolliselta voisi olla periaatteessa tarkoitukseltaan oikeutuksen luonti yleiselle liikekannallepanolle eikä mikään oman bioaseen, kemiallisen aseen tai ydinaseen käyttöperuste. Tuollainen reservien palvelukseen kutsuminen vaatii varmaan kuitenkin enemmän poliittista oikeutusta Venäjällä kuin pelkkä erikoissotilasoperaatio Itä-Ukrainan pelastamiseksi antaa. Näyttää kuitenkin siltä, että lisää tykinruokaa tarvitaan ihan pelkästään Ukrainassa jos todella aikovat koko maan valloittaa. Sen jälkeen riittäisi myös joukkoja jos niitä haluaa länsirajalle laittaa (ehkä lähinnä voimannäyttönä eikä minään sodan valmisteluna).
 
Uskoo ken tahtoo. Kohta varmaan saadaan joku uutinen että Putin oli katalan USAn misinformaatiokampanjan uhri ja ei tiennyt asioiden oikeasta laidasta mitään.

Hohhoijaa. Okei, varmasti riittää korruptiota, mutta jotenkin alkaa naurattaa tämä narratiivi että Putin ei tiedä mitään. Kuulostaa ihan samalta tarinalta mitä Ukrainassa vangiksi jääneet venäläiset sotilaat kertovat. Osa on totta, suurin osa ei.

Jos katselette tuota tiedustelueverstin julkituloa tai diktaattorien yleisiä toimintatapoja, niin yleensä tuo johdossa oleva henkilö on ns. Jumalasta seuraava, ja ei voi tehdä virheitä.
Siksi jokainen johdon tekemä virhe onkin alaisten tekemä virhe, ja menee heidän piikkiinsä. Ja tämä nyt on sitten taas sitä että rankaistaan ja erotellaan alaisia, juuri herran itsensä tekemien erheiden takia.
 
Whatsapp ja Instagram menossa myös banniin Venäjällä.

Aika paljon joutuvat paskomaan venäläisten arkea yhden rauhanturvaoperaation takia :think: Melkoinen sosiaalinen koe testata, että milloin tavan venäkäisen kamelinselkä katkeaa ja loppuu sen paskapropagandan uskominen. Pahoin pelkään että siihen on niin pitkä matka, että ensin tehdään pohjoiskoreat ennen kuin järjestelmä laitetaan uusiksi.
 
Mietin tossa, että tämä bio/ydinase false flagin valmistelu joka näyttää nyt mahdolliselta voisi olla periaatteessa tarkoitukseltaan oikeutuksen luonti yleiselle liikekannallepanolle eikä mikään oman bioaseen, kemiallisen aseen tai ydinaseen käyttöperuste. Tuollainen reservien palvelukseen kutsuminen vaatii varmaan kuitenkin enemmän poliittista oikeutusta Venäjällä kuin pelkkä erikoissotilasoperaatio Itä-Ukrainan pelastamiseksi antaa. Näyttää kuitenkin siltä, että lisää tykinruokaa tarvitaan ihan pelkästään Ukrainassa jos todella aikovat koko maan valloittaa. Sen jälkeen riittäisi myös joukkoja jos niitä haluaa länsirajalle laittaa (ehkä lähinnä voimannäyttönä eikä minään sodan valmisteluna).
Pitäisin nimenomaan näin todennäköisempänä. Halutaan kotirintamalle kertoa, että nyt on meitä vastaan hyökätty laittomin keinoin, ja sit laitetaan enemmän ukkoa rajan yli. Voi jopa olla, että tekisivät sen Valko-Venäjän puolelle, että voidaan heidätkin sopivasti vetää mukaan.
 
Aika paljon joutuvat paskomaan venäläisten arkea yhden rauhanturvaoperaation takia :think: Melkoinen sosiaalinen koe testata, että milloin tavan venäkäisen kamelinselkä katkeaa ja loppuu sen paskapropagandan uskominen. Pahoin pelkään että siihen on niin pitkä matka, että ensin tehdään pohjoiskoreat ennen kuin järjestelmä laitetaan uusiksi.

Tuota kai perustellaan sillä, että Meta on sallinut Venäjän hallintoa ja armeijaa kohtaan vihapuhetta, ml. viestejä joissa toivotaan kuolemaa Putinille. Kun Meta luokitellaan tämän seurauksena äärijärjestöksi sen voi kätevästi kieltää.

Edit: Lisätään linkki Reutersin uutisiin Metan sisäisistä emaileista:
 
Taas hyvin vahvistamattomia huhuja siitä, että Venäjällä hommat menneet päin persettä ja tarvitaan päitä vadille. Putin olisi asettanut kotiaerstiin pari FSB:n Ukrainan pamppua.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja toisen huhun mukaan syy yllä olevaan olisi korruptio ja virheellinen tiedustelutieto Ukrainan poliittisesta tilanteesta (eli että ne ei tykkääkään Putinista niin paljon kun Putinille uskoteltiin?):

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jotenkin hämmentävää ajatella, että keskiverto suomalaisella median kuluttajalla on ollut parempi käsitys Ukrainan "poliittisesta tilanteesta" kuin Vladimir Putinilla...

Eikä toi rajoitu pelkästään Ukrainaan vaan ylipäätään siihen mitä maailmassa tapahtuu. Vladimir Putin elää omassa kuplassa ja syö aamupalaksi omia valheitaan. Nettiä hän ei seuraa eikä riippumattomia tiedotusvälineitä, eikä myöskään kuuntele muiden kuin jees-miestensä näkemyksiä.
 
Aika paljon joutuvat paskomaan venäläisten arkea yhden rauhanturvaoperaation takia :think: Melkoinen sosiaalinen koe testata, että milloin tavan venäkäisen kamelinselkä katkeaa ja loppuu sen paskapropagandan uskominen. Pahoin pelkään että siihen on niin pitkä matka, että ensin tehdään pohjoiskoreat ennen kuin järjestelmä laitetaan uusiksi.
Ei tunnu juuri missään tämän videon perusteella:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja kyllä, tiedän että monikaan ei voi eikä uskalla sanoa mitä mieltä on oikeasti ja loput ovat no, venäläisiä, joten tämä on "business as usual".
 
Jaaha Iltalehti uutisoi että Putinin mukaan neuvotteluissa tapahtunut edistystä. Alkaakohan olemaan vähän liian kallista?

Voisivat pikemminkin avata pörssin ja näyttää Venäjän taloudellisen mahdin! Vähän aikaa sitten puhuttiin että tavoitteet saavutetaan.
 
Tässä vielä linkkinä kun niitä lähteitä kuitenkin pitäisi olla mukana

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Venäjän ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa on tapahtunut joitain ”positiivisia liikahduksia”.

Putin sanoi puheessaan, että Moskovan ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa on tapahtunut jonkin verran edistystä, mutta ei kertonut yksityiskohtia, Reuters uutisoi.
– Meidän puoleltamme neuvottelijat kertovat minulle, että on tapahtunut tiettyjä myönteisiä muutoksia, Putin sanoi ja lisäsi, että neuvottelut jatkuvat ”käytännössä päivittäin”.
 
Jaaha Iltalehti uutisoi että Putinin mukaan neuvotteluissa tapahtunut edistystä. Alkaakohan olemaan vähän liian kallista?

Voisivat pikemminkin avata pörssin ja näyttää Venäjän taloudellisen mahdin! Vähän aikaa sitten puhuttiin että tavoitteet saavutetaan.
putin sanoo vähän edistystä = kaikki menee huonommin
 
Putin sanoi puheessaan, että Moskovan ja Ukrainan välisissä neuvotteluissa on tapahtunut jonkin verran edistystä, mutta ei kertonut yksityiskohtia, Reuters uutisoi.
– Meidän puoleltamme neuvottelijat kertovat minulle, että on tapahtunut tiettyjä myönteisiä muutoksia, Putin sanoi ja lisäsi, että neuvottelut jatkuvat ”käytännössä päivittäin”.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen, että jos tästä nyt päädyttäisiin jonkinlaiseen "rauhanomaiseen" lopputulokseen niin mitä se tarkoittaa käytännössä Venäjän pakotteiden ja muun osalta.

Jotenkin aika hullua jos Venäjä voi tosta vaan mennä rajan yli, tappaa satoja (tuhansia?) siviilejä, ties kuinka paljon sotavoimia ja sitten neuvotella jonkinlaisen enemmän tai vähemmän pitävän rauhansopimuksen ilman sen kummempia sanktioita. Samaa voi sitten jatkaa hetken päästä uudestaan kunnes on vallattu halutut maa-alueet.
 
Niimpä, itsellä veikkaus että ukraina ei saa Natoon koskaan liittyä ja itsenäiset valtiot luhanskista ja donetskista. En tiä voisiko jotain muuta vielä olla, no aika näyttää.
Mieluiten laiha sopu ja rauha kuin jäätävää sotaa joka jatkuu vko/kk tolkulla,lopulta siinä ei ole ketään voittajaa ja kaikki maat kärsii enemmän tai vähemmän.

Sanktiot pitäisi olla vähintään 50v omasta mielestäni,eikä niitä saa poistaa vaikka rauha ja sopu tulisi. Takavarikoiduista varoista/omaisuuksista rahoitetaan sitten Ukrainan uudelleen rakennus yms, olisi minusta oikeus ja kohtuus kärsimyksistä.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on kyllä mielenkiintoinen, että jos tästä nyt päädyttäisiin jonkinlaiseen "rauhanomaiseen" lopputulokseen niin mitä se tarkoittaa käytännössä Venäjän pakotteiden ja muun osalta.

Jotenkin aika hullua jos Venäjä voi tosta vaan mennä rajan yli, tappaa satoja (tuhansia?) siviilejä ja sitten neuvotella jonkinlaisen enemmän tai vähemmän pitävän rauhansopimuksen ilman sen kummempia sanktioita. Samaa voi sitten jatkaa hetken päästä uudestaan kunnes on vallattu halutut maa-alueet.

Veikkaan että sanktiot pysyy aika tiukasti paikallaan vielä mahdollisen rauhankin jälkeen. Tosin jossain vaiheessa suht lyhyen ajan sisäälä uskoisin niitä kuitenkin purettavan.

Oma mielipide on se että ennen kuin Venäjä on maksanut Ukrainalle reilut sotakorvaukset, demilitarisoinut rajavyöhykkeen tarpeeksi pitkältä matkalta tai todistetusti vetäytynyt johonkin Siperiaan ja lopettanut kaikki vaatimukset naapurimaiden liittoutumattomuudesta, niin pakotteet sais pysyä paikallaan.
 
Niinistö jutteli Putinin kanssa. Painotti tulitauon tärkeyttä ja tarvetta saada siviilit pois tuhon keskeltä:

Voisko tämä bensanhintaulina mennä jonnekin Convoy-ketjuun. Markkinatalous hoitaa.
Markkinatalous jää helposti sodan jäkoihin monen muun asian ohessa, ei se hoida vältämättä mitään, eikä varsinkaan sillä tavalla, joka olisi ihmisille mielekästä. Markkinatkin tarvitsevat välillä ohjailua rankalla kädellä.

Tuo sota on suoraan aiheuttanut tällä hetkellä ainankin noin +0,3e/L lisää polttoaineen hintoihin, joka tulee sitten siirtymään muihin hintoihin viiveellä. Siinä välissä voi tosin tulla muutama konkurssi ym ongelmia.

Noista pakotteista on pahoja ongelmia myös Euroopalle. Vaikka niitä ei ole edes ulotettu vielä energiaan.

Pakotteista tulevat ongelmat näkyvät vasta viiveellä (niinkuin koronankin suluista johtuvat ongelmat alkoivat näkyä vasta puolenvuoden - vuoden päästä.. ). Se on ainankin varmaa, että tuo sota näkyy siis Euroopassa vielä pitkään taloudessa, vaikka taistelut lopetettaisiin nyt heti ja pakotteet kanssa.

Sitten jos Putinilla naksahtaa ihan perusteellisesti ja käy räiskimään muihinkin maihin, niin sitten vasta ongelmat käyvätkin näkymään.. Sitten on ihan oikeita ongelmia, ei tarvitse keksiä niitä, niinkuin nykyisin tehdään..

Mitään "nopeampaa" siirtymää esim sähköautoihin tuosta sodasta ei seuraa, päinvastoin. Ne rahat, jotka voitaisiin investoida johonkin fossiilisten vähentämiseen valuvat pakotteiden ym paskan rahoittamiseen, eli hankinnat viivastyvät.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tunnu juuri missään tämän videon perusteella:

Ja kyllä, tiedän että monikaan ei voi eikä uskalla sanoa mitä mieltä on oikeasti ja loput ovat no, venäläisiä, joten tämä on "business as usual".

Veikkaan, että talouspakotteet ei vielä kahdessa viikossa voi niin kauheasti tuntua. Viimeisin tili on saattanut vielä tulla normaalisti. Kuukauden tai kahden kohdalla alkaa jo ahdistamaan, jos palkkaa ei ole normaalisti tullut tilille.
 
Peruuttamattomia asioitahan tässä on jo tapahtunut riippumatta pakotteiden jatkosta. Sen verta vauhdikkaasti on yritykset lähteneet vetämään tehden miljoonien jo varmistettuja tappioita, ettei ihan helpolla saa niitä sinne kyllä palamaan vaikka se olisi maailman mielestä ihan "ok". Menee vähintään vuosia, että yleinen ilmapiiri rauhoittuu ja yritykset kokevat sijoitusten olevan turvallisia. Paljon asioita pitää ennen sitä tapahtua, ja pelkkä pakotteiden poistaminen ja sodan loppuminen siihen riitä mitenkään.
 
Teboilia tuhrittu Z-korjaimella, eikä kauppias voi ymmärtää miten hänen jatkuva Putinin oligarkkien rahoittaminen voisi jotakuta suututtaa.

Veikkaan, että talouspakotteet ei vielä kahdessa viikossa voi niin kauheasti tuntua. Viimeisin tili on saattanut vielä tulla normaalisti. Kuukauden tai kahden kohdalla alkaa jo ahdistamaan, jos palkkaa ei ole normaalisti tullut tilille.

Se myös potkii ilkeästi, kun pitäisi jotain uutta ostella. Puhelinta, tietokonetta jne tulee olemaan huonosti saatavilla hetken päästä. Pidemmällä aikavälillä omaan tuotantoon perustuvat tuotteet alkaa myös olemaan hankalasti saatavilla, kun tuotantoketjussa on paljon riippuvaisuutta länteen. Saati sitten, kun alkaa paikallisilla palvelimilla tulla käyttöikä täyteen.
 
Niimpä, itsellä veikkaus että ukraina ei saa Natoon koskaan liittyä ja itsenäiset valtiot luhanskista ja donetskista. En tiä voisiko jotain muuta vielä olla, no aika näyttää.

Saman olisivat saaneet ilman että paskoo maansa talouden, toimitusketjut ja luottamuksen seuraavan 50 vuoden ajaksi.
 
Ite mietin että miten tuo käytännössä menee kun Niinistö soittaa Putinille? Miten Sauli ottaa puheeksi nuo Ukrainan sodan jutut, vai alustaako puhelun jotenkin tuttavallisesti "on se säitä pidellyt, niin niistä Ukrainan jutuista..." vai meneekö suoraan aiheeseen tyyliin "Sauli tässä moro, voisitko ystävällisesti vetää joukkosi vittuun Ukrainasta". Vai lähettääkö Sauli etukäteen Venäjälle jonkun listan puheenaiheista ja näistä kiltisti sitten keskustellaan?

Ja Putin kuitenkin tietää mitä varten nämä johtajahenkilöt hänelle soittelevat, niin miksi edes vaivautuu vastaamaan näiden puheluihin, kun miestä ei oikesti kompromissien löytäminen kiinnosta.
 
Ehkä se koittaa ex agenttina selvittää, miten paskat housussa vastapuoli on ja onko mitä uutta suunnitteilla... Ja voihan sitä samalla koittaa syöttää vahäsen valheellista tietoa muille...
 
No monet noista pakotteista on kuitenkin yhtiöiden itse päättämiä. Jos ne talouden edellytykset tuodaan takas, nii eiköhän sinne markkinoille kaikki taas kilpaa mene joilla on varaa ottaa se riski. Monella firmalla on siellä edelleen paljon, eli jos rauha tulee ja pakotteita höllätään, nii kyl ne haluaa sinne äkkiä ainakin hakemaan omansa pois jos ei muuta.

Kuhan ei tulis mitää venäjämielistä Ukrainan hallintoa joka pitää myös sit asettaa pakotelistalle koska ei ole demokraattisesti valittu. Sit vain venäläiset käy lyömässä rahaa Ukrainaan ja voi sanoa pelastaneensa sen länsimaiden aiheuttamalta tuholta.
 
Mitähän se Putte ajattelee Salesta oikeasti? Onko Sale vaan Puten mielestä hovimestari vai tasa-arvoinen pressa? Millainen paino-arvo Salen jutuilla on Putelle? Politiikka on mielenkiintoista,vaikka en siitä mitään ymmärräkään. Ihmisethän siellä juttelee, mutta toisella on ydinaseet ja toisella on Nokia-puhelin.
 
Niimpä, itsellä veikkaus että ukraina ei saa Natoon koskaan liittyä ja itsenäiset valtiot luhanskista ja donetskista. En tiä voisiko jotain muuta vielä olla, no aika näyttää.
Mieluiten laiha sopu ja rauha kuin jäätävää sotaa joka jatkuu vko/kk tolkulla,lopulta siinä ei ole ketään voittajaa ja kaikki maat kärsii enemmän tai vähemmän.

Sanktiot pitäisi olla vähintään 50v omasta mielestäni,eikä niitä saa poistaa vaikka rauha ja sopu tulisi. Takavarikoiduista varoista/omaisuuksista rahoitetaan sitten Ukrainan uudelleen rakennus yms, olisi minusta oikeus ja kohtuus kärsimyksistä.

No en kyllä näe Ukrainan kannalta mitään järkeä nyt alkaa alueluovutuksia tekemään. Jos pakotteet jatkuisivat rauhan jälkeen esittämäsi 50v, niin mikä estäisi venäjää aloittamasta uutta sotaa parin vuoden päästä vallatakseen lisää maata Ukrainalta?
 
Ehkä Ukraina vaatii jotkut hiton vahvat turvatakuut Venäjältä ettei esim 50-150v tule mtn uutta sotaa tai konfliktia. Eriasia sitten miten tuollainen sopimus pitää idän puolelta..
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 716
Viestejä
4 886 686
Jäsenet
78 869
Uusin jäsen
PyryKuusisto

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom