Vanhoille 1990-luvun oligarkeille kävi vuosina 2000–2004 selväksi, että pelin säännöt on muutettu. Boris Berezovskin ja Vladimir Guzinskin maastapaon ja Mihail Hodorkovskin vankeustuomion jälkeen raharuhtinaat ymmärsivät jättää politiikan ja pitää ylipäätään suunsa kiinni. Sääntö pätee yhä.
Tilalle rahan ja vallan ruhtinaiksi nousivat miehet, joita Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija Tatjana Stanovaja kutsuu äskettäin julkaisemassaan analyysissä valtio-oligarkeiksi. Heidät Stanovaja jakaa kolmeen ryhmään: hallinnoitsijoihin, urakoitsijoihin ja palveluskuntaan.
Hallinnoitsijoihin kuuluvat sellaiset valtiollisten jättiyhtiöiden mahtimiehet kuin Rosneftin Igor Setšin, asejätti Rostehin Sergei Tšemesov, Gazpromin Aleksei Miller ja Sberbankin German Gref. Yhteistä heille on presidentin antama selvä päätehtävä: Setšin hoitaa valtion kassan täyttämisen, Miller vastaa ulkopoliittisen kaasuaseen käytöstä ja niin edelleen.
Urakoitsijoita ovat Stanovajan luokittelussa nimenomaan sellaiset yrittäjät kuten Timtšenko ja Rotenbergit. Heille on yksityistetty edullisesti vanhoja valtionyhtiöitä ja annettu etuasema urakkakilpailuissa. Vastineeksi heidän on pitänyt toteuttaa kuuliaisesti myös sellaiset urakat, kuten juuri Krimin sillan rakentaminen, joissa on riskejä ja erityisesti poliittisia riskejä.
Palveluskuntaan Stanovaja sijoittaa Rossija-pankin johtajan ja Putinin kassanhoitajan Juri Kovaltšukin ja hänen tutkijaveljensä Mihail Kovaltšukin. Jälkimmäisen erityistehtäviin kuuluu vastata Putinin lempilapsesta eli geenitekniikasta. Ryhmään kuuluu myös ”Putinin kokki” eli ruokapalvelu-, propaganda- ja palkkasotilasyhtiöiden omistaja Jevgeni Prigožin.
Kolmen ”valtio-oligarkkien” ryhmän edut käyvät joko yksiin, ristiin tai vastakkain, mutta mistään yhtenäisestä joukosta ei ole kyse. Ainoa yhdistävä tekijä on yhteinen päävastustaja eli niin sanotut voimamiehet, silovikit.
Voimaministeriöinä ja -hallintoina Venäjällä on perinteisesti pidetty ennen kaikkea puolustus-, sisä- ja oikeusministeriötä sekä tiedustelu- ja turvallisuuspalveluita ja niin sanottua sotilaallis-teollista kompleksia. Näiden hallintojen napamiehille eli silovikeille tuottoisa liiketoiminta on suunnilleen yhtä vähäpätöistä ellei peräti vastenmielistä kuin vaikkapa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja muu rauhanhöpötys.
Samalla, kun valtio-oligarkien valta on vähentynyt, on silovikien valta lisääntynyt, kiihtyvästi sitten vuoden 2018 presidentinvaalien. Stanovajan analyysin mukaan Putinin rooli eri ryhmiä tasapainottavana suurena välimiesoikeuden tuomarina on heikentynyt.
Suomeksi sanottuna tämä yhtälö tarkoittaa, että vaikka Putin näyttää yksinvaltiaalta, on hänen todellinen valtansa vähentynyt.