Minä vähän luulen että Macron pehmeilee taas kerran toista diktaattoria kohtaan ja sitten mitä siitä seuraileekaan:
Pääkirjoitus: Vladimir Putinilla voi olla jo aihetta nauruun – tuki Ukrainalle rakoilee ikävästi
Artikkelissa mm. viljakiukuttelua ja
"Ranskan presidentin
Emmanuel Macronin äskettäinen
käynti Kiinassa on herättänyt myös samantyyppisiä
huolia siitä, johtaako hänen sooloilunsa Ukraina-tuen rakoiluun.
Macronin tulkittiin lupailleen liikoja, kun hän antoi ymmärtää presidentti
Xi Jinpingille, että Euroopan pitäisi olla ”strategisesti autonominen” eikä seurata esimerkiksi Yhdysvaltain politiikkaa suhteessa Taiwanin kiistaan.
Macronin
tarkoitus lienee hyvä, sillä hän yrittää saada Xin olemaan asettumatta konkreettisesti Venäjän tueksi Ukrainan sodassa. On silti epäilys siitä, että Macron sotkee lännen keskinäisiä suhteita ja luottaa liikaa siihen, että hän saisi diplomatiallaan pelastettua sekä Euroopan Kiina-suhteet että luotua pohjan Ukrainan rauhanneuvotteluille.
Samaan aikaan
tutkijat varoittavat, että Ukrainan sotaa ei välttämättä ratkaista sotimalla. Ukrainaa ja länttä
valmistellaan siihen, että voi koittaa hetki, jolloin Venäjän kanssa on neuvoteltava kompromisseista – niin epäoikeudenmukaiselta kuin se tuntuukin.
Vladimir Putinin sota ei ole mennyt hyvin, mutta hänellä voi olla vielä monta aihetta nauruun."
Muistakaahan katsoa tulta Yle Areenasta tuo Vaietut arktiset sodat, itsellä ollut aikeena kauan, nyt pari jaksoa takana ja voin sanoa että erittäin hyvää tietoa on ämpätty tuohon, uutta jopa minulle itsellekin.
Samaistuu jotenkin niin hyvin nykyaikaan nuo sen ajan NL jutut..
Vaietut arktiset sodat on historiadokumenttisarja, joka avaa toisen maailmansodan sekä kylmän sodan arktiset tapahtumat ennennäkemättömällä tavalla. Ensimmäinen kausi paljastaa vähälle huomiolle jääneen kokonaiskuvan toisen maailmansodan tapahtumista pohjoisessa. Toinen tuotantokausi avaa viisi...
areena.yle.fi