Aika ristiriitaisia näkemyksiä tilanteesta tulee vastaan. Pari tuntia sitten CNN:llä pari yhdysvaltalaista evp-kenraalia olivat sitä mieltä, että vaikka venäläiset saisivatkin jonkinlaisen otteen Kiovasta, sen pitäminen muodostuu todella hankalaksi johtuen mm. logistisista syistä sekä siitä, että tarvitaan todella iso määrä joukkoja todella kontrolloimaan tuon kokoista kaupunkia. Eli vaikka Putin saisikin sinne jonkin nukkehallituksen istutettua, niin kuka sen Ukrainassakaan tunnustaa, ja Kiova varmasti tappelee vastaan.
Sitten taas äskettäin samalla kanavalla jonkinlainen asiantuntija, ehkä evp-upseeri hänkin, oli sitä mieltä, että Ukrainan kannalta näyttää todella huonolta ja Venäjä etenee Kiovassa huolestuttavaa vauhtia. Presidentti Zelensky tekee väärin neuvoessaan kansalaisia puolustautumaan ja sen sijaan hänen pitäisi mahdollisimman ponnekkaasti yrittää päästä Israeliin neuvottelemaan Nato-puolueettomuudesta ja muista Venäjän vaatimuksista.
Siviilien aseistaminen oli todella hyvä peliliike sissisotaa ajatellen. Vaikka Ryssä saisi maan haltunsa niin operaatio sitoo miehistöä, kalustoa, logistiikkaa ja rahaa valtavasti vai siksi että mahdollinen nukkehallitsija pysyy vallankahvassa kiinni. Unkranian oma armeija ei tule koskaan kääntymään omaa kansaansa vastaan.
Tai valinnut asehaaran jolta Tarja Halonen otti aseet pois.