Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

On twitteröity, että Siperiassa tulipalo jossain ohjusten kärkiä tai niihin räjähdettä valmistavassa tehtaassa. Kurskissa räjähdetehtaassa. Belgorodissa jossain sotilastukikohdassa. Sattumaa ja varomatonta tulenkäsittelyä tietenkin nämäkin...

Rautatiesillan äskettäinen romahdus, missä nyt olikaan, kenties Kurskissa, on jonkin tiedon mukaan tunnustettukin tahallisesti aiheutetuksi.
 
Kyvytön armeija ei valtaa Ukrainaa nopeasti. Jos siviileiden raiskauksia ja teloituksia ei harrastettaisi Ukraina olisi jo vallattu.
Lisätään tähän, että jos muutenkin osaisivat hommansa kautta koko sotatuotantoketjun. Tahallinen sotarikostelu ei auta asiaa, mutta ylipäänsä vanha kalusto, huonot taktiikat, surkea peruskuri ja paska huolto kusevat koko homman, eikä näidenkään korjaaminen auttaisi jos silti joku varastaa esim. polttoaineet ennen kuin niitä on toimitettu sotalaitoksen varastoihin.
 
Jaa taisinpa olla muistanut/ymmärtänyt väärin. Tänä vuonna päättyy Karjalan prikaatissa 122 mm varusmieskoulutus ja jatkossa tykkimiehiä koulutetaan vain panssaritykistöön. Jossain muualla tietenkin saattaa jatkua vedettävän tykistön koulutus.

Itse veikkaan että tulevaisuudessa vedettävää tykistöä opetetaan/kerrataan lähinnä reserviläisille, kaluston käyttöiän loppumiseen saakka, uusien varusmiesten keskittyessä uuden ja tulevan laitteiston operointiin.
 
On twitteröity, että Siperiassa tulipalo jossain ohjusten kärkiä tai niihin räjähdettä valmistavassa tehtaassa. Kurskissa räjähdetehtaassa. Belgorodissa jossain sotilastukikohdassa. Sattumaa ja varomatonta tulenkäsittelyä tietenkin nämäkin...

Rautatiesillan äskettäinen romahdus, missä nyt olikaan, kenties Kurskissa, on jonkin tiedon mukaan tunnustettukin tahallisesti aiheutetuksi.
Varmasti sabotaasia esiintyy erilaisin motiivein sekä yleisesti että juuri nyt. Pidän silti melko itsestäänselvänä, että Venäjällä nyt vaan... no, ryssitään asioita muutenkin normaalioloissakin suuremmalla frekvenssillä kuin meillä päin äkkiseltään pidetään edes uskottavana.

Verrataan tätä vaikka siihen että silloin tällöin Suomessakin todetaan että joku turkulainen silta meinasi romahtaa, ja joskus on patruunatehdas pamahtanut pahoin. Lasketaan yhtälöön mukaan yleinen takapajuisuus, korruptio, köyhyys, työmaajuopottelu ja kaikki muu jälkeenjääneen kleptokraattisen kehitysmaan touhu, ja huomioidaan että kyseessä on järkyttävän iso maa. Siellähän sattuu ja tapahtuu väkisinkin tämän tästä.
 
Se olisi sitten tasan viikko aikaa rusnatsien saada jotain esiteltävää voitonpäivää varten. Onko Moldovan valtausyritys se viimeinen oljenkorsi vai sitten se vihoviimeinen ässä hihasta, eli ydinase johonkin Ukrainan kaupunkiin?
Jos mitään eivät saa aikaan, ilmeisesti sitten se huhuttu 500 sotavangin esittely lienee paraatissa ainoa konkreettinen "ylpeydenaihe"?
 
Ovat ainakin jo valtionmediassa alkaneet pohjustaa sitä että voitonpäivänä ei mitään voittoja (Ukrainassa) juhlita. Taitaa olla Moldovakin varsinkin nyt sillä aika taululla aika vaikea.
 
Se olisi sitten tasan viikko aikaa rusnatsien saada jotain esiteltävää voitonpäivää varten. Onko Moldovan valtausyritys se viimeinen oljenkorsi vai sitten se vihoviimeinen ässä hihasta, eli ydinase johonkin Ukrainan kaupunkiin?
Jos mitään eivät saa aikaan, ilmeisesti sitten se huhuttu 500 sotavangin esittely lienee paraatissa ainoa konkreettinen "ylpeydenaihe"?
Ainakin toveri Lavrov viimeisimmissä lausunnoissaan sanoi, ettei arneijan toiminnalla ole väliä päivämäärille tjsp. Veikkaisin ettei mitään kovin suurta erityistä teemaa tulla näkemään..
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Onko tässä syy miksei Putte ole jo näyttänyt mahtiaan pienellä pamauksella? :smoke:

Ehkäpä ne muuten kehitti tämän uuden Saatana 2 -ydinohjuksen juuri siksikin, ettei vanhoista ole enää mihinkään... Oli siis pikku pakko tehdä uutta. Tuotahan oltaisiin kai saamassa syksyllä käyttöön.

Taktiset ydinaseet voi olla sitten vielä asia erikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka Moldova onkin pieni valtio, eikä kovin kummoista armeijaa ole, niin silti rintaman leventäminen kyllä tekisi vaan lisää ongelmia venäjälle ja tuskin romaniakaan kovin innoissaan touhua vierestä katselisi.

Itse olen sitä mieltä, että suomesta voisi 122 milliset tykit heivata jonnekin. Keskittyisi vaan 155 milliseen. Vähentäisi erilaisen kaluston määrää ja helpottaisi logistiikkaa ja varastointia. Ei kai niissä muuten sinällään vikaa ole, mutta talvi- ja jatkosodassakin iso ongelma oli erilaisen, yhteensopimattoman kaluston määrä.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä ne ei luota omiin ydinkärkiinsä ja pelkää että Bulgakovin ennustus kävisi toteen (Saatana saapuu Moskovaan).
 
"
- Kerrohan minulle, rakas Fagot, tiedusteli Woland ruudulliselta veijarilta, jolla siis ilmeisesti oli toinenkin nimi Korovjevin ohella, - ovatko Moskovan asukkaat sinun mielestäsi kovasti muuttuneet?
[…]
- Kyllä vain, messire, vastasi Fagot-Korovjev hiljaisella äänellä.
- Olet oikeassa. Moskovalaiset ovat muuttuneet melkoisesti... ulkonaisessa suhteessa, tarkoitan... kuten muuten myös kaupunki itse... Vaatteita nyt ei kannata mainitakaan, mutta nyt ovat ilmestyneet kaikki nuo... miksi niitä nyt sanotaankaan... sähköpotkulaudat, mainostaulut…
[…]
- Mutta luonnollisestikaan en ole kovinkaan kiinnostunut sylitietokoneista ja älypuhelimista ja muista sellaisista…
- ATK-välineistä, kuiskasi ruudullinen.
- Täsmälleen, kiitos, sanoi maagi matalalla venyttelevällä bassollaan, - vaan enemmänkin eräästä toisesta paljon tärkeämmästä kysymyksestä: ovatko moskovalaiset muuttuneet sisäisesti?
- Elintärkeä kysymys todellakin, messire.
"
Miksi maa, joka tuottaa upeaa kaunokirjallisuutta, hienoa musiikkia ja jolla olisi luonnonvaroja tulla rikkaaksi kuin Norja, miksi sen täytyy olla tuollainen persläpi.

Miksi Itä-Suomen suurin ongelma ei voi olla mauttomat rikkaat venäläiset turistit, joiden taskut pursuavat rahaa ja jotka varaavat kaikki mökit alkukeväästä.

Miksi maa, joka voisi olla Itä-Euroopan kuningatar, onkin päättänyt olla Aasian läntinen juoppo äpärä.
 
Voi että.. Venäjällä olisi resursseja vaikka mihin. Mineraaliesiintymiä kaivoksille. Retkeily/metsästys/telttailu kohteita vaikka ja kuinka paljon. Kaikesta tästä saisi aivan hervottomia määriä rahaa. Paljon enemmän entä esim. Norja, joka saa varallisuutensa lähinnä öljystä. On täysin käsittämätöntä miksi näitä ei hyödynnetä. Tuntuu kuin venäjällä olisi tasan kaksi kaupunkia joiden ympärillä on kaikki elämä. Pietari ja Moskova. Siperiassa on vähän asutusta, mutta aivan järkyttävästi materiaa muuttaa rahaksi. Silti venäjä on kahta kaupunkia lukuunottamatta täysin kehitysmaa.
 
Ehkäpä ne muuten kehitti tämän uuden Saatana 2 -ydinohjuksen juuri siksikin, ettei vanhoista ole enää mihinkään... Oli siis pikku pakko tehdä uutta. Tuotahan oltaisiin kai saamassa syksyllä käyttöön.

Taktiset ydinaseet voi olla sitten vielä asia erikseen.

Saatana 2 on kyllä yks perkele, mutta pikku tussaus verrattuna Saatana 3:n... :psmoke:

En edes uskalla aatella Saatana 4:a...
 
Käsittääkseni tämä saatana 1-4 on vain laukaisualusta itse ydinkärjille. Pelkkä ohjus itsellään ei kovin kummoista kuoppaa tee. Ydinkärki kuitenkin vaatii jonkinlaisen moottorin lentää yhtään mihinkään. Ei se ydinlataus auta kohteeseen lentämisessä lainkaan.
 
Koetin olla sarkastinen, huonolla menestyksellä :cool:
 
Vaikka Moldova onkin pieni valtio, eikä kovin kummoista armeijaa ole, niin silti rintaman leventäminen kyllä tekisi vaan lisää ongelmia venäjälle ja tuskin romaniakaan kovin innoissaan touhua vierestä katselisi.

Itse olen sitä mieltä, että suomesta voisi 122 milliset tykit heivata jonnekin. Keskittyisi vaan 155 milliseen. Vähentäisi erilaisen kaluston määrää ja helpottaisi logistiikkaa ja varastointia. Ei kai niissä muuten sinällään vikaa ole, mutta talvi- ja jatkosodassakin iso ongelma oli erilaisen, yhteensopimattoman kaluston määrä.
122H63 on satoja kappaleita joten vähän vaikea pärjätä kokonaan ilman. Hajauttaakin pitäisi pystyy tämän kokoisessa maassa. Ei se huono ase edes ole mutta kantamaa vois olla enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka Moldova onkin pieni valtio, eikä kovin kummoista armeijaa ole, niin silti rintaman leventäminen kyllä tekisi vaan lisää ongelmia venäjälle ja tuskin romaniakaan kovin innoissaan touhua vierestä katselisi.

Itse olen sitä mieltä, että suomesta voisi 122 milliset tykit heivata jonnekin. Keskittyisi vaan 155 milliseen. Vähentäisi erilaisen kaluston määrää ja helpottaisi logistiikkaa ja varastointia. Ei kai niissä muuten sinällään vikaa ole, mutta talvi- ja jatkosodassakin iso ongelma oli erilaisen, yhteensopimattoman kaluston määrä.

Milläs muuten nuo 155 milliset sitten liikkuu ja mitähän mahtaa ammus painaa? Itse nimittäin jos oikein muistelen niin ei ne omalla moottorilla olleet oikein tahtoneet toimia ainakaan viime vuosikymmenellä. Ja ihan kivan painavia käsiteltäviä nuo 122 millisetkin nimittäin jo olivat.

Patrian kanuunoissa vakavia ongelmia

Ja lisätään nyt vielä, että ainakin jos wikipediaan on uskominen niin noita 155 K 98 on vain 56 kappaletta meillä, 155 K 83 on 113 kappaletta ja K-9 Thunderia 48 kappaletta. Joten ei nyt ihan hirveästi ole noita, ellei nyt sitten laskuista jäänyt pois joku malli. (217 tykkiä?)

Edit: Korjaus määriin.
 
Omaan armeija-aikaan 155:t meni jumiin jos satoi vettä tai lunta. Liian hienoksi oli osattu sorvattu eli pienikin paska jossain lukossa ja tykki lopetti toimintansa. Sori offtopikista.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Onko tässä syy miksei Putte ole jo näyttänyt mahtiaan pienellä pamauksella? :smoke:

On Venäjällä ihan varmasti käyttökelvollisia ydinaseita, mutta todennäköisesti vain murto-osa on siinä kunnossa että niillä tekee oikeasti yhtään mitään. Kun katsoo millainen farssi koko Venäjän armeija on muuten ollut kauttaaltaan ja miten pahasti maa on korruption syövyttämä niin on mielestäni aivan turha kuvitella että ydinaseet olisivat mikään poikkeus.

USA esim. käyttää noin 50 miljardia USD vuosittain ydinaseiden ylläpitoon ja Venäjän koko asevoimien vuosibudjetti on n. 66 miljardia ja samalla Venäjällä on paperilla enemmän ydinaseita kuin USA:lla. Toki Venäjällä on halvemmat työvoimakustannukset, mutta lienee jokainen voi arvata että Venäjän ydinarsenaali on iso bluffi. :cigar2:
 
Viimeksi muokattu:
Jos pitää paikkaansa, niin taas on uutta rimanalitusta luvassa:

"Venäläisen verkkojulkaisun Gulagun mukaan Venäjän johto aikoo tuoda osaksi voitonpäivän paraatia Moskovan kaduille ukrainalaisten sotavankien marssiosaston. Gulagun tietojen mukaan jopa 500 ukrainalaista sotilasta pakotettaisiin marssimaan venäläisten sotilasosastojen ja sotilasajoneuvojen välissä."

On Venäjällä ihan varmasti käyttökelvollisia ydinaseita, mutta todennäköisesti vain murto-osa on siinä kunnossa että niillä tekee oikeasti yhtään mitään. Kun katsoo millainen farssi koko Venäjän armeija on muuten ollut kauttaaltaan ja miten pahasti maa on korruption syövyttämä niin on mielestäni aivan turha kuvitella että ydinaseet olisivat mikään poikkeus.

USA esim. käyttää noin 50 miljardia USD vuosittain ydinaseiden ylläpitoon ja Venäjän koko asevoimien vuosibudjetti on n. 66 miljardia ja samalla Venäjällä on paperilla enemmän ydinaseita kuin USA:lla. Toki Venäjällä on halvemmat työvoimakustannukset, mutta lienee jokainen voi arvata että Venäjän ydinarsenaali on iso bluffi. :cigar2:
Bluffi tai ei, niin aivan varmasti siellä on silti ihan riittävästi niitä toimiviakin.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Taas lisää näitä mielenkiintoisia tulipaloja, yöllä mystisesti syttynyt tuleen Moskovan lähellä propagandalehden toimitilat tai ainakin sen varastotilat.
 
Venäjän talk show -tasoisissa foorumeissa esitetyt ydinasepuheet ovat sisäpoliittista bluffia ja sotaisan kansallistunteen nostatusta.
- Huomatkaa, että Britannia esitetään ydiniskun kohdemaana. Myös Saksa/Berliini oli kertaalleen vastaavassa asemassa. Miksi ei USA, joka on käytännössä ja mielikuvissa pahempi vihollinen?
-> USA on jo liian voimakas maa tällaisten propagandapuheiden ydiniskun kohdemaaksi. Jokainen venäläinenkin tietää että USA:sta löytyy ydinaseita vähintään tarpeeksi. Menisi täysin yli visioida kansalle ydinaseiskua USA:an. Se olisi aivan liian paksua ja jopa pelottavaa kansalle. Britannia on tarpeeksi uskottava mutta pienempi vihollinen. Tietävätkö monetkaan venäläiset, että Britanniastakin löytyy ballistisia ydinohjuksia? Luultavasti eivät.
- Ydinpuheet jatkumoa aiemmin samoissa/samanlaisissa telkkariohjelmissa olleille puheille mihin Venäjä hyökkää seuraavaksi (Latvia, Liettua, Puola, oliko Gotlantikin?). Ollaan muka niin vahva maa, että voidaan kasuaalisti harkita milloin minnekin hyökkäämistä. Nostatetaan kansallistunnetta, epäilyt "erikoisoperaation" huonosta menestyksestä hälvenevät.

Miettiä voi myös sitä, onko ydinasepuheilla valmisteltu kansaa Ukrainasta vetäytymiseen. Tällaisia pohdintoja on myös ollut. En tiedä onko teoria realistinen. Mutta jos tällainen tarkoitus on niin siinä on ainakin kaksi mahdollista psykologista mekanismia, joiden kummankin perusväitteenä olisi väite tavoitteiden saavuttamisesta Ukrainassa ("denatsifikaatio" suoritettu, venäläisen väestön asema turvattu, Ukrainan aseteollisuus ja asevoimat tuhottu, eivät liity Natoon sekä muu mitä keksitään). Sen lisäksi esim.
- Sotaisa fasistinen länsi olisi valmis eskaloimaan ydinsotaan asti, rauhaa rakastava Venäjä puolustaa maailmanrauhaa ja laittaa stopin eskaloimiselle vetäytymällä Ukrainasta kaikki tavoitteet saavutettuaan
- Tai pelkästään luodaan mielikuva Venäjän mahtavuudesta ja kyvystä tuhota läntiset viholliset jolloin vetäytyminen Ukrainasta näyttäytyy vain sotilasoperaation normaalina päättymisenä, vaikka voimaa olisi ollut mihin tahansa
En suoraan usko tällaiseen, mutta olisi venäläisiltä oikein viisasta varmuuden vuoksi ja antaisi paljon mahdollisuuksia Ukrainasta vetäytymisen varalle.

Venäjällä täytyy olla ymmärrys siitä että ydinasebluffi ei toimi länsivaltoja kohtaan. Näitä uhkauksia oli rivien välistä virallisemmissakin viesteissä. Tällainen höpöhöpö talk showssa oleva rupattelu tulee länteenkin tiedoksi mutta jonkun fanaattisen juontaja-akan ja parin studiovieraan juttelu ei toimi pelotteena edes viitteeksi. Voidaanhan sitä ajatella että tarkoitus on antaa kuva miten venäläisiä valmistellaan ydinsotaan, mutta ei tuo siltikään pelotteena toimi.
 
Taas mainiosti käytettyä mainospaikkaa/rahaa Kremlin toimesta. Bussipysäkeillä on mm. kaikenlaisia "Ruotsalaiset ovat natseja" -kylttejä. Varmaan sieltä löytyy samanlaisia myös suomalaisista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

- Huomatkaa, että Britannia esitetään ydiniskun kohdemaana. Myös Saksa/Berliini oli kertaalleen vastaavassa asemassa. Miksi ei USA, joka on käytännössä ja mielikuvissa pahempi vihollinen?
-> USA on jo liian voimakas maa tällaisten propagandapuheiden ydiniskun kohdemaaksi. Jokainen venäläinenkin tietää että USA:sta löytyy ydinaseita vähintään tarpeeksi. Menisi täysin yli visioida kansalle ydinaseiskua USA:an. Se olisi aivan liian paksua ja jopa pelottavaa kansalle. Britannia on tarpeeksi uskottava mutta pienempi vihollinen. Tietävätkö monetkaan venäläiset, että Britanniastakin löytyy ballistisia ydinohjuksia? Luultavasti eivät.
On siellä välillä vilissyt mukana myös Washington ja New York. Vaihtelevat noita ydintuhon kohteita hekumatason mukaan. Englanti/Lontoo on ollut kätevä kohde mm. siksi kun ovat fiilistelleet koko saaren upottamisella merenalaisen ydinohjuksen aiheuttamalla 500 metrisellä tsunamilla.

:sholiday:
 
Kuvittelisin että tarjoavat näitä unelmiaan ja jollain demograafi-kyselyllä sitten haistelevat kansan mielipidettä, että onko siellä sotatahtoa ja miten tämä ydinaserunkkaus pitää katsojia juhlamielellä. Varmasti jossain vaiheessa se sotahullukin katsoja tajuaa että pitäisi muuten jotain kotimaassakin tehdä ja sisäpolitiikka alkaisi kiinnostaa enemmän kuin jähmettynyt rintama Ukrainassa.

Mutta tuo Brittien nostaminen tikunnokkaan on kyllä mielenkiintoinen tapaus, johtuuko se siitä että siellä ollaan nyt käännetty selkää oligarkkien rahanpesulle, vai siitä että brexitin jälkeen se on ns. "yksinäinen" kohde, vai siitä että mainostelevat todella paljon kalustolahjotuksiaan?
 
Venäjällä täytyy olla ymmärrys siitä että ydinasebluffi ei toimi länsivaltoja kohtaan. Näitä uhkauksia oli rivien välistä virallisemmissakin viesteissä. Tällainen höpöhöpö talk showssa oleva rupattelu tulee länteenkin tiedoksi mutta jonkun fanaattisen juontaja-akan ja parin studiovieraan juttelu ei toimi pelotteena edes viitteeksi. Voidaanhan sitä ajatella että tarkoitus on antaa kuva miten venäläisiä valmistellaan ydinsotaan, mutta ei tuo siltikään pelotteena toimi.
Kait noilla ydinaseuhkailuilla pyritään ensisijaisesti luomaan pelkoa kansalaisiin jotka sitten vaikuttaisivat poliitikkoihin pelon ja paineen kautta, mutta Venäjän heikko suoriutuminen ja jatkuva ydinasehokeminen on luonut kaikelle Venäjän retoriikalle massiivisen inflaation joten ketää ei oikeastaan kiinnosta enää. Venäjällä strateginen osaaminen toki on 5v lapsen tasoa joten voi hyvinkin olla etteivät tajua mitä on tapahtunut ja jatkavat paskanjauhamista.

Venäjän ja Kiinan diktaattoreiden kulttuurillisen ja älyllisen kehityksen ongelma on sama. He eivät ymmärrä mikä on uskottavaa ja mikä ei ole koulutetulle keskimääräiselle länsimaalaisyleisölle. He ovat tottuneet kusettamaan omaa aivopestyä kansaansa joten idiootteihin ja salaliittohörhöihin he osaavat vaikuttaa, mutta kun kusetettavien ÄO ylittää Kiinan ja Venäjän oman johdon keskiarvon eli n. 80-90 niin jäljellä on vain nolo cringefest.

Tässä esimerkki Kiinan valtion valemediasta kuinka he yrittävät selittää koronavirusta USA:n syyksi:

"There is no smoke without fire. Some netizens commented that the Americans seem to have a special preference for making vampire-themed movies, and the prototype of the vampire comes from bat. The Americans' experiments with bat coronavirus have cultural origins."

Ihan vittu oikeasti. :rofl2:
 
Viimeksi muokattu:
Taas mainiosti käytettyä mainospaikkaa/rahaa Kremlin toimesta. Bussipysäkeillä on mm. kaikenlaisia "Ruotsalaiset ovat natseja" -kylttejä. Varmaan sieltä löytyy samanlaisia myös suomalaisista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

On siellä välillä vilissyt mukana myös Washington ja New York. Vaihtelevat noita ydintuhon kohteita hekumatason mukaan. Englanti/Lontoo on ollut kätevä kohde mm. siksi kun ovat fiilistelleet koko saaren upottamisella merenalaisen ydinohjuksen aiheuttamalla 500 metrisellä tsunamilla.

:sholiday:

Ok, minulta mennyt ohi nuo USA:nkin maalittamiset.

***

Kappas kun Venäjällä palaa taas, tällä kerralla kuorma-autoja. Lohkolämppäri mennyt oikoseen tietysti :smoke:

Käännös: Venäjällä Tverissä paloi 38 kuorma-autoa, mielenkiintoinen trendi
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kappas kun Venäjällä palaa taas, tällä kerralla kuorma-autoja. Lohkolämppäri mennyt oikoseen tietysti :smoke:
Käännös: Venäjällä Tverissä paloi 38 kuorma-autoa, mielenkiintoinen trendi

Miten nämä liittyvät Ukrainan sotaan? Strategisia sotilaskuorma-autoja jotka on näköjään lähempänä Suomen kuin Ukrainan rajaa?
 
No, kyllä se ainakin omaan silmään vaikuttaa siltä, että nämä palot olisivat Venäjällä tehtyä sabotaasia. Tai sitten kyse on lännen propagandasta asian suhteen, että normipalot saataisiin näyttämään siltä, kun ne nostetaan erikseen uutiskiertoon.
 
Veikkaisin jälkimmäistä. Toi on niin iso maa ja venäläisten tapa hoitaa asioita yhdistelmänä on sellanen et tekevälle sattuu.
 
No, kyllä se ainakin omaan silmään vaikuttaa siltä, että nämä palot olisivat Venäjällä tehtyä sabotaasia. Tai sitten kyse on lännen propagandasta asian suhteen, että normipalot saataisiin näyttämään siltä, kun ne nostetaan erikseen uutiskiertoon.

Jos noita ei sodassa käytetä, niin noiden polttamisesta on yhtä paljon hyötyä kuin Valion kuorma-autojen polttamisesta Suomessa. Erityisesti kun ei edes voi tietää että onko kyse siitä että mafian suojelurahat on myöhässä vai että tämä liittyisi Ukrainan sotaan.
 
Kuten joku jo totesi, porukka on nyt vähän liiankin herkästi yhdistämässä kaikki tuolla paskastaniassa tapahtuvat normaalitkin tulipalot sotaan sabotaasitekoina. Strategisten kohteiden osalta sattuma on aika suurella varmuudella jo suljettavissa yhtälöstä, mutta muilta osin Venäjä on jättimäinen maa jossa kaikki on rempallaan ja tulipaloja muutenkin todella paljon. 140 miljoonan ihmisen maassa saa poltella aika monta autovarastoa ja kirjapainoa ennen kuin sillä on mitään vaikutusta mihinkään, vaikka kuinka yrittäisikin vaikuttaa.
 
No, kyllä se ainakin omaan silmään vaikuttaa siltä, että nämä palot olisivat Venäjällä tehtyä sabotaasia. Tai sitten kyse on lännen propagandasta asian suhteen, että normipalot saataisiin näyttämään siltä, kun ne nostetaan erikseen uutiskiertoon.

Mahdotonta varmaksi sanoa, mutta tällä hetkellä kaikki Venäjällä tapahtuva on suurennuslasin alla ja en vetäisi jokaisesta raportoidusta tulipalosta sen pidempiä johtopäätöksiä. Toki jos sattuu strategiseen kohteeseen, niin hyvä, mutta toistaiseksi ei vielä mistään laajamittaisesta sabotaasista voida puhua. Muutenkin täällä aina silloin tällöin nostetaan jotain täysin tuntemattomien yksityishenkilöiden twiittejä, missä kerrotaan mitä eriskummallisimmista kehityskuluista, joihin suhtautuisin vahvalla varauksella. Kaikenlaista tarinankertojaa on liikkeellä ja osumatarkkuus ei ole näissä lähteissä aina niin hyvä.
 
Kyllä kyllä. Olen vain itse laittanut merkille sen, miten media ottaa näitä esille uutisjuttuihin asti. Suoraan ei sanota, mutta annetaan ymmärtää. Psykologista vaikuttamista sekin.
 
Ei jokaista Venäjän alueen tulipaloa näissä yhteyksissä ole raportoitukaan, mutta yllättävän paljon on niitä sattunut kohteissa, joilla on strategista merkitystä, ja joissa oletettavasti henkilöstön ammattitaito ja turvajärjestelmät ovat normaalia korkeammat. Hutiraporttejakin on tullut toki.

Eikä 38 sotilaskuorma-auton satsikaan omine aikoineen syty edes Venäjällä. Ei mahorkkaa väärässä paikassa polttelevia iigoreita joka paikkaan ainakaan eksy.

Onko näitä tapauksia nyt ollut enemmän kuin ennen, vaikea sanoa kun ei näistä ennen sotaa ole paljon kiinnostuttu täällä päin maailmaa. Ilmiötasolla kiinnostaa ainakin itseäni maailmantilanteen ollessa se mikä se on.

Jos noita ei sodassa käytetä, niin noiden polttamisesta on yhtä paljon hyötyä kuin Valion kuorma-autojen polttamisesta Suomessa. Erityisesti kun ei edes voi tietää että onko kyse siitä että mafian suojelurahat on myöhässä vai että tämä liittyisi Ukrainan sotaan.

Jokainen Kraz ja Zil on pois Venäjän asevoimilta ja sen muulle maailmalle aiheuttamalta vaaralta, ja menetys nyt pitää korvata jolloin ketjun pää voi löytyä Ukrainaan lähetettäväksi suunnitellusta kalustosta jota ei sitten 38 auton verran enää olekaan. Mistä sen tietää vaikka noilla vankkureilla oli tarkoitus kuskata seuraava sotilaserä Ukrainaan teuraaksi ja joku mosuri päätti viivyttää projektia. Tai sitten oli vaan mafia asialla. Ei tiedä. Yksittäistapausta kiinnostavampaa tälläkin kertaa on laajempi ilmiö ja sopivasti sattuneiden tuhotöiden runsaus.
 
Taas mainiosti käytettyä mainospaikkaa/rahaa Kremlin toimesta. Bussipysäkeillä on mm. kaikenlaisia "Ruotsalaiset ovat natseja" -kylttejä. Varmaan sieltä löytyy samanlaisia myös suomalaisista.

Venäjän ulkoministeriö jatkaa samaa älyvapaata linjaa ja twiittaa, että "Israelin nykyinen hallitus tukee Kiovan uusnatsihallintoa."
Täytyy kyllä ihmetellä, miten kovasti putin haluaa saada Israelin muuttamaan nykyisen neutraalin suhtatumisensa venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Tähän asti Israel on lähettänyt humanitaarista apua Ukrainalle. Ilmeisesti venäjä haluaa tällaisella viestinnällä saada Israelin lähettämään myös sotilaallista apua Ukrainalle?:coffee:
" We paid attention to the anti-historical statements of the Israeli Foreign Minister @yairlapid , largely explaining the course of the current Israeli government to support the neo-Nazi regime in Kyiv."
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ok, minulta mennyt ohi nuo USA:nkin maalittamiset.

***

Kappas kun Venäjällä palaa taas, tällä kerralla kuorma-autoja. Lohkolämppäri mennyt oikoseen tietysti :smoke:

Käännös: Venäjällä Tverissä paloi 38 kuorma-autoa, mielenkiintoinen trendi
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nythän tuolla oli Kremlille myönteisen kustantamon tulipalo:
Venäjällä palaa taas - "Sattuman voi jo poistaa syistä" | Verkkouutiset

Pekka Toveri tuossa jutussa sitä mieltä, että näitä alkanut olemaan sen verran tiuhaan ettei nämä taida enää olla sattumaa.
Tämä olisi hyvä merkki sille, että venäjän rajojen sisällä on alkanut kapinahenki nousemaan. Psykologisesti ajateltuna tuhopoltot on aina hätähuuto tai mielenosoitus,
kumpikin istuisi kuvaan. Venäjä on tehnyt itsestään sellaisen Monthy Pythonin sirkusesityksen että lopulta homma väkisin alkaa rakoilemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Noniin ja vedonlyöntiä pystyyn.
Kun puttepossu lähtee leikkaukseen, niin vaihtuuko valta?
Tai enemmänkin vois laittaa vedonlyöntiä siitä että jatkuuko hyökkäykset vallan vaihtuessa.
Sanon että 10% todennäköisyydellä tulee jonkinlainen vallanmuutos ja että 90% todennäköisyydellä Putin hoitaa leikkauksen ja jatkaa samaan malliin. Putin on varmasti jo hyvin tarkasti suunnitellut leikkauksen valiten tavarantoimittajat työkaluille, lääkeaineille, lääkäreille jne. Se mahdollisuus kuitenkin on olemassa että Putinin lähipiirissä on isompi salaliitto menossa tai sitten se että tavarantoimistuketjuun olisi joku säbotööri päässyt väliin. Esim. anestesiaruiske olisikin lopetusruiske.

Edit: Ja vaikka tosiaan Putinin lähipiirissä olisi näitä Neukkuaikoja ihannoivia imperialisteja niin se ei sulje salaliiton mahdollisuutta pois. Putin on epäonnistunut täysin kaikessa kaikilla mittareilla. Olisi houkutteleva ja helppo exit Venäjän johdolle teloittaa Putin ja yrittää laittaa koko sekoilu yhden miehen niskaan.
 
Sanon että 10% todennäköisyydellä tulee jonkinlainen vallanmuutos ja että 90% todennäköisyydellä Putin hoitaa leikkauksen ja jatkaa samaan malliin. Putin on varmasti jo hyvin tarkasti suunnitellut leikkauksen valiten tavarantoimittajat työkaluille, lääkeaineille, lääkäreille jne. Se mahdollisuus kuitenkin on olemassa että Putinin lähipiirissä on isompi salaliitto menossa tai sitten se että tavarantoimistuketjuun olisi joku säbotööri päässyt väliin. Esim. anestesiaruiske olisikin lopetusruiske.
Vaikka oiskin ihan rutiininomanen setti leikkauksen osalta, niin luulis että ei se samantien sieltä nouse käskyttämään.
Eli jonkun toisenhan on oltava vallassa sen aikaa, ja jos sillä valtaan pääsevällä on tukea lähipiiriltä, niin putte ei pakosti pääse takaisin pallilleen.
Tosin vitustako sitä tietää ulkopuolinen millanen sisäpiiri sillä on mikä sitä runkkaa ja tunkkaa vaikka makais sängyssä pitkäänkin lääkepöllyssä.
 
Vaikka Moldova onkin pieni valtio, eikä kovin kummoista armeijaa ole, niin silti rintaman leventäminen kyllä tekisi vaan lisää ongelmia venäjälle ja tuskin romaniakaan kovin innoissaan touhua vierestä katselisi.

Itse olen sitä mieltä, että suomesta voisi 122 milliset tykit heivata jonnekin. Keskittyisi vaan 155 milliseen. Vähentäisi erilaisen kaluston määrää ja helpottaisi logistiikkaa ja varastointia. Ei kai niissä muuten sinällään vikaa ole, mutta talvi- ja jatkosodassakin iso ongelma oli erilaisen, yhteensopimattoman kaluston määrä.

Sota on ikävä juttu siinä mielessä, että se tuppaa laajentumaan. CNN vanha kenu esitteli, että Ukrainan on tehtävä vastahyökkäys pian joukkojen valmistelualueille Belgorodiin, jos se mielii päästä sodassa eteenpäin omilla tavoitteillaan. Tästä viimeistään tulee liikekannallepano Venäjällä, mutta ilman sitäkin on ilmeisesti kansalaisilta salassa pienempimuotoinen sellainen alkamassa. Sanoisin sen seurauksena voi alkaa sitten valmistelemaan omaa lähtöä rintamalle 6kk sisään, sillä Venäjällä on ihan vastaavia tarpeita päästä Ukrainan selustaan. Sotahan tulee kiertotietä itämeren kautta, kun baltiassa ruvetaan sytyttelemään liekkiä. Samalla tavalla taisi toinen maailmansota levitä hiljalleen, ei se ala yhdellä pillin vihellyksellä.

Pidetään siis nuo tykit täällä kaikki ja ostetaan lisää.
 
Voi olla että olen väärässä mutta en usko että Venäjä tekee liikekannallepanoa. Venäläisten tapettujen eliittijoukkojen korvaaminen äärimmäisen epämotivoituneilla ja huonosti koulutetuilla Matti Meikäläisillä olisi sama kuin Venäjän omien sotilaiden lähettäminen krematorioon. Puhumattakaan maan sisäisestä paniikista, paineesta ja suosin menetyksestä mitä tuollainen aiheuttaisi lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.
 
Kyllä siellä varmasti löytyy porukkaa jotka mielellään lähtevät rosvoamaan muilta ja sitten osa jotka uhkailun ja pakottamisen takia liittyvät armeijaan. Hienosti varmaan alkaa touhu lippujen liehuessa ja kansan hurratessa, mutta sitten kun realiteetti kuolemasta iskee kasvoille niin alkaakin ajatukset selkeytymään. Varsinkin jos johto on vielä saman tasoista ja on valmis työntämään omansa suoraan lihamyllyyn ja edellisten kuollessa laitetaan vain seuraava osasto perään.

Mitenhän tuo on oikeasti mediassa spinnattu tarpeelliseksi? Onkohan siellä uutisten kautta seurattu minkä verran osastoja on jo sotimassa, jos on niin tappiothan on pidetty pieninä ja voittoja paisuteltu. Miten nyt sitten tarvitaankin LKPn myötä lisää sotilaita jos kaikki on mennyt suhteellisen hyvin venäjän narratiivin mukaan? Kiovastakin siirryttiin pelastamaan donbassia kun natsit oli pohjosessa voitettu.

"Siellä on kyllä meidän porukkaa kuin pipoa ja ukrainalaisa kuolee tuhanisa joka päivä, mutta nyt tarvitaan sitten 100k äijää lisää että natsit voitetaan"
 
Aika varmasti tulee liikekannallepano. Siellä kurjistuu jatkuvasti taloustilanne, mistä ne muuten löytävät syyn sille kurjuudelle ellei julisteta poikkeustilaa? Sehän olisi kuin myöntäisi että pakotteet toimivat ja kansa kärsii.

Toinen syy on siinä että julistavat donbassin alueet osaksi Venäjää. Siihen saadaan silloin mukaan narratiivi että venäjän koskemattomuutta on lähdettävä puolustamaan.

Kolmas syy on siinä että venäläiset eivät enää voi kieltäytyä sotaan lähtemästä kun "puolustetaankin omaa aluetta".
 
Jos venäjä tekee lkp:n niin sillä silti on samat ongelmat rintamalla. Taistelukalusto on vanhaa, huoltamatonta ja rikki ennen rintamalle pääsyä. Uudet äijät eivät ole mitään osaajia ja niistä saatava hyöty ei käännä asetelmaa paremmaksi vaikka antaakin jatkoaikaa taistelun pitkittämiseen.
Varmaan venäjällä on tehty uutta inventointia kaluston suhteen ja uusi rehellinen lukema saattaa aiheuttaa melkoista hälinää taustalla.
 
Voi olla että olen väärässä mutta en usko että Venäjä tekee liikekannallepanoa. Venäläisten tapettujen eliittijoukkojen korvaaminen äärimmäisen epämotivoituneilla ja huonosti koulutetuilla Matti Meikäläisillä olisi sama kuin Venäjän omien sotilaiden lähettäminen krematorioon. Puhumattakaan maan sisäisestä paniikista, paineesta ja suosin menetyksestä mitä tuollainen aiheuttaisi lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä.
Kyllä siellä eri maiden tiedustelutietojen mukaan ollaan tekemässä jonkin tason liikekannallepanoa. Tässä viimeisin uutinen aiheesta:

Tiedustelun päällikkö jatkaa, että häntä kiinnostaa kuitenkin nähdä, miten Kreml aikoo selittää tilanteen kansalle.

– Miksi Venäjä, jolla on heidän omien sanojensa mukaan maailman ykkös- tai kakkosarmeija, tarvitsee liikekannallepanoa, kun kaikki kerran menee virallisten raporttien perusteella suunnitelmien mukaan ja Ukraina ei ole sotilaallisesti yhtään mitään, Kirill Budanov jatkaa sarkastisesti.

Hän ennustaa, että edessä todennäköisesti oleva liikekannallepano tullaan Venäjällä perustelemaan sillä, ettei Venäjä sodi Ukrainaa vaan koko ”anglosaksista maailmaa” vastaan.

Tällaisia narratiiveja on ollut jo jonkin aikaa esillä Venäjän valtiollisessa mediassa.

Venäläisessä mediassa nähty narratiivi siitä miten koko länsi/Nato saatanallisen USA:n johtamana on mukamas sodassa Venäjää vastaan ja yrittää tuhota koko maan, tukee tuota mahdollista liikekannallepanoa.

Ei edelleenkään kannata yrittää järkeillä tätä länsimaisten arvojen perusteella. Ei Putinia kiinnosta kuinka paskaa materiaalia se tykinruoaksi työnnettävä massa on, kunhan sitä vaan on riittävästi tarpeisiin nähden. Sama se kuinka paljon tulee tappioita. Kuten mm. P.Toveri on moneen otteeseen todennut: "Jos pakissa ei ole kuin vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta".
 
Viimeksi muokattu:
Jos venäjä tekee lkp:n niin sillä silti on samat ongelmat rintamalla. Taistelukalusto on vanhaa, huoltamatonta ja rikki ennen rintamalle pääsyä. Uudet äijät eivät ole mitään osaajia ja niistä saatava hyöty ei käännä asetelmaa paremmaksi vaikka antaakin jatkoa aikaa taistelun pitkittämiseen.
Varmaan venäjällä on tehty uutta inventointia kaluston suhteen ja uusi rehellinen lukema saattaa aiheuttaa melkoista hälinää taustalla.
Nimenomaan. Mitään merkittävää sodan ongelmaa tuo liikekannallepano ei korjaa.
1) Venäjän eliittijoukot eivät pärjää Ukrainalle
2) Venäjän kalusto ja teknologia on paskaa ja sitä on tuhottu mielettömissä määrin
3) Venäjän strateginen osaaminen on hiekkalaatikkotasoa
4) Venäjän kenraaleja kaatuu viikottain

Kyllä noista jonkinlaisen ryöstäjä/raiskaajajoukon siviilien terrorisoimiselle saa, mutta sekin on Venäjän tavoitteiden kannalta täysin hyödytöntä tai jopa haitallista kun Ukrainalaiset motivoituvat vain enemmän.
 
Minulla on pahat vibat tuosta leikkauksesta, siinä on mahtava tilaisuus tehdä kunnon sotarikoksia ja Putin voi esittää ettei ole vastuussa.

Ei Putin ole ottanut sotarikoksista eikä mistään muustakaan vastuuta tähänkään saakka. Myöskään sotaa ei hänen mukaansa ole käynnissä.
Toisekseen hänen asettamisensa vastuuseen ei aiheuta kuin vain uuden kremlin tarinan missä länsi mustamaalaa pelastajaa, kansanvapahtajaa ja aikamme rauhanturvaajaa Putinia.
Virallisia teitähän tuo sotarikollisuus julkistetaan joka tapauksessa, kun riippumattomat tutkinnat saa jonkinlaisen loppuniitin. Onko Putin siinä kohtaa hengissä tai edes kiinni saatavissa on toinen tarina.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 748
Viestejä
4 887 457
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom