Venäjän pääuutiskanava paljasti Z:n todellisen merkityksen – ja se on ihan yhtä naurettava kuin koko hyökkäys Ukrainaan
Venäjän "sotilasoperaation" symboliksi tullut Z ei maan valtiollisen television mukaan olekaan kirjain, vaan kaksi numeroa 7. Toinen niistä on ylösalaisin, mutta sekin nousee jaloilleen 9. päivänä toukokuuta. Olga Maltseva
Timo Nieminen
Venäjän tärkeimmän tv-kanavan eli valtiollisen ykköskanavan
Vremya-uutisohjelmassa on nyt virallisesti kerrottu, mitä maan sotaraivon symboliksi noussut Z-kirjain merkitsee.
Z:n merkitys on ollut venäläisille ja etenkin ulkomaalaisille arvoitus, sillä kyrilliseen kirjaimistoon perustuvissa nykyvenäjän aakkosissa ei Z-kirjainta ole.
Ykköskanavan pitkäaikainen toimittaja
Vitali Eliseev kertoi, että Z on todellisuudessa tarkoin harkittu kuvio, jossa on kaksi numeroa 7. Toinen seiskoista on ylösalaisin.
Eliseevin mukaan kaksi päällekkäin lomittuvaa seiskaa ovat presidentti
Vladimir Putinin idea. Niiden tarkoitus on huipentaa Voitonpäivä eli 9. toukokuuta, jolloin Venäjällä joka vuosi juhlitaan natsi-Saksasta toisessa maailmansodassa saavutettua voittoa.
Putinin kuningasidea on juhlistaa "erikoisoperaatiota ja Donbasin alueen vapauttamista Ukrainan natsihallinnon alaisuudesta" ensi kuun 9. päivänä, jolloin tulee kuluneeksi 77 vuotta Saksan antautumisesta.
Eliseevin mukaan "voittoa Ukrainan natseista" on juhlistamassa esimerkiksi 11 000 sotilaan paraatimarssi ja joukko MiG-29-hävittäjiä, joiden ylilento alkaa Z-muodostelmassa, mutta muuttuu ilmassa kahdeksi seiskaksi.
Länsimaisista toimittajista Venäjän tv:n Z-paljastusta kommentoi ensimmäisenä
The Daily Beastin kolumnisti
Julia Davis.
– Venäjä on periaatteessa kuin isokokoinen Pohjois-Korea, mutta pahempi, twiittasi Davis.
Tuohon kommenttiin ei oikeastaan kannata yrittää lisätä mitään.