Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Mikäli Venäjällä ei olisi ydinaseita niin Venäjä käyttäisi kemiallisia ja biologisia aseita.

Venäjä on jo käyttänyt kemiallisia aseita useissa salamurhissa ympäri maailmaa ja Syyriassa Venäläiset käyttivät hermokaasua voittakseen nopeasti kaupunkitaisteluita. Siihen ei vain reagoitu juuri mitenkään silloin aikoinaan ja kaikki vassarit yhteen ääneen vaativat vain ymmärtämään Venäläisiä ja uskottelivat, että Venäläiset eivät ole uhka ja niin pois päin siihen päälle kaikki what about USA jutut. Nyt sitten kävi näin tulikin Ukrainaan suursota ja täystuho.

Kukahan saa Ukrainan jälkeen turpaansa myrkkyruiskeeta tai kaasua niskaansa.

Mikä tarkoitus tuolla viestillä on? Asiatonta propagandaa ketjussa toki jo aiemminkin, mutta oikeasti kysyn mikä tarkoitus tuolla kuvalla tässä ketjussa on ja miksi sen postasit? On olemassa myös poliittisten kuvien ketju, minne tuo sopisi paremmin ja ymmärtääkseni, mikäli kuvan tähän ketjuun julkaisee niin sinun tulisi sen sisältöä jollain lailla kommentoida ja pelkän kuvan postaaminen on yksinkertaisesti kiellettyä. Itse ajattelen, että mikäli kuva todellakin on venäläisestä sotavangista, niin kohtelu on täysin epäinhimillistä - jopa sotarikos- ja kuvan levittäjä syyllistyy yhtä lailla rikoksen jatkamiseen.

Mielestäni ansaittua toimintaa kun astui jalallaan rajan yli toiseen maahan valtaamaan. Ei voi tietää mitä tuokin ihminen tuolla juuri teki ennen tätä, joka tapauksessa
se oli tappamiseen tarkoitettu ase mukanaan muualla kuin kotimaassa. Veikkaan että ei löytyisi sympatioita, jos saman tekisi tänne tullessa.
Parempi tuo kuin nappi otsaan.
Toiminee varmaan jonkinlaisena propagandana alunperin Ukrainan voimille, luulen. Tietynlainen psykologinen voitto, perinteistä huumoria.
Joskus aikoinaan 90-luvulla tällainen kuva olisi ollut lähinnä hauska, nyt siitä ihmiset kilpaa pahoittelevat mieltään internetissä.
 
Jopa toivon, että Venäjä tekisi tälläisen mokan niin saataisiin Nato lopettamaan toi siviilien teurastus:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Valitettavasti tuollainen kuuluu venäläiseen sodankäynnin tyyliin. Alussa koittivat nopeaa valloitusta joka oli niin nopea että koko operaatio kusi kintuille pahemman kerran. Nyt sitten vanha perinteinen "kaikki matalaksi kortteli kerrallaan, aloita sairaaloista ja asuinalueista..." Hitaasti jauhaen ja luotto siihen että kun ammukset ja sotilaat eivät lopu ensin niin voitto tulee. Kaikki arvuuttelevat mitä venäjä aikoo sitten tehdä kun saa haltuunsa paskaksi pommitetun maan ja kansan joka ei varmasti ole venäjämielinen pelastuttuaan kapitalismin ja fasismin ikeestä.
Mitä kauemmin sota jatkuu, pakotteiden kiristäessä venäläisten tunnelmaa, Putinin pelon häviämisestä kasvaessa, tullaan näkemään entistä brutaalempia hyökkäyksiä.
Putinin hallinnolla ei ole varaa hävitä sotaa, eikä oikein pitkittääkkään sitä, tulevat tekemään varmasti kaikkensa ukrainalaisten tahdon murtamiseksi.

Ukrainalle pitää vaan pystyä antamaan kaikki mahdollinen apu, sillä kovat ajat ovat vasta edessä. Jollei ihme tapahdu aiemmin.
Olen kyllä varovasti alkanut toivoa että muu maailma liittyisi sotaan Ukrainan avuksi, mutta toiveajattelua taitaa olla. Montakohan sairaalan ynm siviilikohteen pommitusta siihen tarvitaan?
 
Yhtiöt ilmoittakoot omaisuuden arvon, niin se ulosmitattakoon jäädytetyistä varoista.

Kukaanhan ei tiennyt riskiä kun rahaa tuonne laittoi, ei edes historiallisten tapahtumien valossa nykyjohdon kohdalla. Kyllä "risk it for the biscuit"
taitaa olla sellainen asia, että ne riskit pitää sitten ihan itse maksaa, eikä muiden.

Jos jotain korvataan niin se pitää korvata Ukrainan jälleenrakennukseen ensisijaisesti.
 
Melkoisesti uutisten mukaan Venäjä iskenyt juuri sairaaloihin. Kysymys kuuluu, että miksi? Minulla ei käy järkeen, enkä usko että tahallaan tai edes huteja ovat ampuneet juurikin sairaaloihin joissa siviilejä hoidetaan. Luulisi olevan tärkeämpiäkin kohteita mitä pommittaa.

Voin tähän esittää yhden teorian, toivottavasti ei tule banneja kun en aivan purematta niele mielipiteeseen yllä... Eli tässä :
Ukrainan joukot useissa kaupungeista lähinnä altavastaajina, juurikin noiden pommituksien vuoksi. No mihinkäs se kannattaisi leiri pystyttää jotta olisi pommeilta suojassa? No tietysti tyhjä lastensairaala tai vastaava tarjoaa erinomaisen suojan, kun kuitenkin yleensäottaen sodassakin pyritään välttämään siviiliuhreja ja etenkin lapsiuhreja. No tottahan toki venäjälläkin tiedustelu ainakin jollain tasolla toimii, ja on varmasti joku käry missä ne Ukrainan joukot luuraa. Joten pommia sinne vain. Tästä tietysti sitten Ukrainasta jaellaan twitteriin yms videota pommitetusta lastensairaalasta ja kerrotaan kymmenistä uhreista.

Anteeksi vain, mutta itse en usko sellaiseen absoluuttiseen pahuuteen jossa tietentahtoen pommitettaisiin sairaaloita. Edes sodassa. Mutta tässä vain minun ihmettelyjä. Saa ja pitää kyseinalaistaa.
Se että Putin tahraa kätensä verellä kun hyväksyy armeijansa pommittaa siviilikohteita ja sairaaloita, ei kuitenkaan ole mitään propagandaa. Venäläiset eivät ole välittäneet vähäänkään siitä että pommittavat kaikkea siviilikohteita. Sillä ei ole mitään väliä mihin ukrainalaiset leirin ehkä saattaisivat pystyttää.

Koko paska on venäjän sotarikoksia täynnä. Turha sitä on valkopestä.

ed: lisätty uutislinkki tähän liittyen

Viimeksi muokattu:
Jopa toivon, että Venäjä tekisi tälläisen mokan niin saataisiin Nato lopettamaan toi siviilien teurastus:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Luuletko tosiaan että siviiliuhrit vähenee jos Nato puuttuu peliin ja kolmas maailmansota syttyy?
 
Meanwhile in Finland.... siellä muutama innokas toivottaa juna-asemalla venäläiset tervetulleeksi ja jakaa heille tulppaaneja. Tulee ihan mieleen "welcome refugees" kyltit muutama vuosi sitten.

"Jenni Lehtosella, Brendan Battersbyllä ja Ilse Paetaulla on käsissään venäjänkieliset kyltit, jotka toivottavat matkustajat tervetulleiksi Helsinkiin. Lisäksi jokaisella roikkuu kyynärtaipeessaan muovipussi täynnä erivärisiä tulppaaneja.
Kun juna pysähtyy asemalle ja matkustajat astuvat laiturille, kolmikko ojentaa ohikulkijoille kukan ja tervehtii heitä.
"

No, ei tuo kasuaaleille venäläisillekään mukavaa ole. Onhan se mukava jos joku ajattelee heitäkin - ainakaan hallitsija ei sitä hyvällä tee.
Ei tuo ketään satuta. En tiedä ovatko välttämättä edes äänestäneet häntä valtaan, voi olla että ovat, tai ehkä eivät. Jostain syystä
en oikein usko että nuo vaalit ovat välttämättä olleet ihan rehelliset?! :D
 
Osa kirjoitellut sotarikoksista ukrainassa ja kyllä niitä on tehty, mutta onko missään massa koskaan tuomittu sotarikoksista valtion johdossa olevaa, esim. jenkkien operaatio Irakissa oli ydinohjusten etsiminen ja erittäin paljon sielläkin tapettiin siviilejä ja ei operaation käynnistäjää laitettu tuomiolle, tämä nyt ihan vaan esimerkki.

Eikö tämä mene kategoriaan whataboutismi?
Näitähän on historia täynnä, epäkohtiin tulee puuttua silloin kun niitä tehdään ja historiasta kuuluu oppia. Eli nyt tulisi keskittyä Ukrainaan ja siihen että siellä tehdään väärin, eikä jossitella historiaa - ei sitä voi muuttaa.
 
Nyt nokitellaan aika tiuhaan näillä kemianalan asioilla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kun nyt pitäisivät edes taistelukaasut poissa tästä...
 
Lähde on venäjän puolustusministeriö niin selvää propagandaa tämäkin.
 
USA:n länsirannikolla ainakin 20 000 satamatyöntekijää kieltäytyy käsittelemästä Venäläisiä kontteja, tai tyhjentämään tai lastaamaan Venäläisiä laivoja. Ei liiku noiden tavarat kohta minnekään. Paitsi jonnekin kiinaan.

Russia-Ukraine war: Over 20,000 West Coast port workers refuse to load or unload Russian cargo amid invasion, civilian attacks - ABC7 Los Angeles

Hyvä, että kunnon kansalaiset tekee sen mihin valtiot eivät enää länsimaissa pysty ja laittaa kampoihin tuolle Venäjän roisto valtiolle. Kun menee perseet penkkiin kaikkialla maailmassa eikä mikään Venäjää hyödyttävä talous asia etene yhtään missään ennen kuin tappaminen loppuu Ukrainassa, sillä on aika isot vaikutukset. Nyt vain ilmoittaa Venäläiselle firmalle teidän tilaamanne työ ei edisty ennen kuin laitatte Putinin kuriin. Putinin perinteiset myrkkyruiske kaikille ketkä ei käsittele Venäjän kontteja ja tilauksia firmoissa ei oikein enää toimi tälläseen kun isompi joukko päättää, että putin kuriin tai kuolette nälkään Venäjällä.
 
Ei olekaan, esitin vain oman teoriani noista sairaalapommituksista.

On naiivia kuvitella, että sodassa vain toinen osapuoli tekee pahoja asioita.

Suosittelisin kyllä itse kullekkin laittamaan vähän valoja päälle kun uutisointia yms. tähän sotaan liittyen seuraa. Aivan järjetön määrä ollut propagandaa liikkeellä kaikilta osapuolilta. Mutta niinhän sitä joku joskus sanoi, jotta ”When war is declared, truth is the first casualty”. Toki Venäjä ei ole tainnut vieläkään julistaa olevansa sodassa.

Niin että Ukrainan pieni sotapropaganda tulisi tuomita, ja Venäjän ei, kun "kyllähän ukrainalaisetkin"
Vain keino sodassa, sodassa jota ei ole olemassa tuon toisen osapuolen mukaan, jolle ihmisten silmitön pommitus ja siviilien tappaminen on rauhanturvausta.
Kyllä tää on modernin historian suurin paskapuhekeskus tämä nyky Venäjä, sori nyt vaan. Ja alkaa olla vieläpä vahvat perinteet.
 
Taistelussa jos joutuu oman panssarivaunun hylkäämään niin tapana on heittää käsikranaatti piipun sisään ja tiputtaa pari lisää luukusta lähtiäisiksi. (venäläisillä tämä ei näköjään ollut käytössä). Fazerillakin voisi viimeiseksi uuniin laittaa parin sadan kilon dynamiitti kakun paistumaan jne. ;) Kai sitä oman leipomon saa räjäyttää...
Uskoisin että jos venäjä ottaisi tuotantolaitokset haltuunsa se tapahtuisi armeijan iskulla sen sijaan että lähettäisivät kirjeen jossa kehotettaisiin poistuman viikon kuluessa. Nykyaikaisesta leipomosta kun poistaa tuotannonohjauksen ohjelmat niin eivät hetkeen saa edes taikinaa sekoitettua.:hmm:

Niin on tapana ollut tuhota kalusto ennen sen jättämistä viholliselle, jos on aikaa. Eiköhän siellä ennen kansallistamista tule laki, että tehtaiden saboitointi tietää reissua Siperiaan. Nyt olisi se aika vielä ne koneet viedä Suomeen, jos aikomusta oli, siinä vaiheessa kun kansallistamisesta ilmoitetaan on myöhäistä tehdä mitään. Toki voihan niistä nytkin softat tyhjätä, niin ei ihan helpolla saa takaisin käyttöön ellei sitten paikallisella urakoitsijalla ole varmuuskopioita.
 
Venäjän loistokas erikoisoperaatio Ukrainassa

1. Päätä hyökkäyksestä niin pienessä piirissä, ettei edes sotilasjohto ja sotilaat tiedä asiasta. Armeija varmasti kuvitteli olevansa harjoituksissa ja painostamassa Ukrainaa diplomaattiseen ratkaisuun. Ei varauduttu tositoimiin.

2. Hyökkää ”veljeskansaa” vastaan. Sama kuin Suomi yllättäen hyökkäisi Viroon. Varmasti joukoilla motivaatio kohdallaan. Osalla sotilaista varmasti sukulaisia ja ystäviä Ukrainassa.

3. Käy sotaa itäukrainassa vuosikausia surmaten 15,000 ihmistä ja kuvittele ukrainalaisten ottavan sinut vastaan vapauttajana. Marssita joukot paraatimuodostelmassa eikä taisteluvalmiina Ukrainaan.

4. Valitse hyökkäykseen paras ajankohta. Venäjällä ja Ukrainassa kelirikko syksyllä ja alkukeväästä. Niin se toisessa maailmansodassa saksalaisten eteneminenkin pysähtyi kelirikon ajaksi. Varmasti paras ajankohta panssareiden ja muun raskaan kaluston käytölle.

5. Tulita myös siviilikohteita (myös niillä alueilla missä enemmistö venäjänkielistä) ja varmista sillä, että viimeisetkin kolme ukrainalaista jotka ovat suhtautuneet neutraalisti hyökkäykseen kääntyvät vihamielisiksi.

6. Saarnaa punaisista linjoista mitä länsi ei saa ylittää ja itse ylittele kaikki puna-sini-keltaiset rajat kuvitellen, että muu maailma seuraa vierestä tätä sotaa puuttumatta millään lailla asioihin. Kyllä ainakin muutama lännen politiikko on lukenut historian kirjoista, miten Hitlerin myötäilyssä kävi.

Venäjä on niin sanotusti jokaisella osa-alueella ryssinyt tämän jutun niin vahvasti, ettei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Huolimatta siitä Venäjällä on oikein käytettynä ja motivoituna vahvat asevoimat joita ei kannata aliarvoida.

Siellä mitään vahvoja asevoimia ole. Ydinaseet ainoastaan, joka oli motiivi konventionaalisen armeijan modernisointiin.

Teknisesti Venäjä on 30-50 vuotta jäljessä. Perinteisessä sodankäynnissä, Venäjän joukot eivät edes ehtisi ymmärtää mikä tappoi.

Tämä ei ole agressio tai syy olla hyökkäävä Venäjää vastaan. Toteamus vain siitä, miten asiat ovat. Ydinaseilla varustettu terroristivaltio on vaarallinen joka tapauksessa.
 
Niin paitsi kun ei ole mitään menetettävää ja mieleltään sairas ylimielinen diktaattori puikoissa.

Sanoisin kyllä että Venäjän hallinnossakin on suurimmalla osalla ihan hemmetisti menetettävää jos ydinaseita aletaan ampua puolin ja toisin. Alkaen vaikka omasta, perheen ja sukulaisten elämästä.
 
Mitä kauemmin sota jatkuu, pakotteiden kiristäessä venäläisten tunnelmaa, Putinin pelon häviämisestä kasvaessa, tullaan näkemään entistä brutaalempia hyökkäyksiä.
Putinin hallinnolla ei ole varaa hävitä sotaa, eikä oikein pitkittääkkään sitä, tulevat tekemään varmasti kaikkensa ukrainalaisten tahdon murtamiseksi.

Ukrainalle pitää vaan pystyä antamaan kaikki mahdollinen apu, sillä kovat ajat ovat vasta edessä. Jollei ihme tapahdu aiemmin.
Olen kyllä varovasti alkanut toivoa että muu maailma liittyisi sotaan Ukrainan avuksi, mutta toiveajattelua taitaa olla. Montakohan sairaalan ynm siviilikohteen pommitusta siihen tarvitaan?
Ei Putler ole siellä rintamalla. Ihan Venäjän armeijan sotilaat.

Maailma säälii liikaa näitä sotarikollisia. Nimet ja naamat ylös. Nurnberg/Haag odottaa. Sitäpaitsi, mitä Putler kuvittelee. Ukraina tulee olemaan Putinin sodan vuoksi niin Venäjä-vastainen, ettei mitään rajaa.
 
Joo mutta melkoinen saavutus, jos valtaosa Venäjän omasta valtionjohdosta, sotilasjohdosta tai tiedustelusta ei tiennyt asiasta tai edes osannut epäillä, mutta jenkit kuitenkin sai sen selville.
Jenkkien tiedustelu applen, googlen laitteiden kautta on sen verta jäätävää että ei mikään ihme.
 
Ei olekaan, esitin vain oman teoriani noista sairaalapommituksista.

On naiivia kuvitella, että sodassa vain toinen osapuoli tekee pahoja asioita.

Suosittelisin kyllä itse kullekkin laittamaan vähän valoja päälle kun uutisointia yms. tähän sotaan liittyen seuraa. Aivan järjetön määrä ollut propagandaa liikkeellä kaikilta osapuolilta. Mutta niinhän sitä joku joskus sanoi, jotta ”When war is declared, truth is the first casualty”. Toki Venäjä ei ole tainnut vieläkään julistaa olevansa sodassa.

No mitä pahaa ne Ukrainalaiset voisi tehdä kun sota käydään täysin Ukrainan maaperällä? Alkaa terrorisoimaan omaan kansaansa? Vähän nyt valoja päälle siellä.
 
Nyt nokitellaan aika tiuhaan näillä kemianalan asioilla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kun nyt pitäisivät edes taistelukaasut poissa tästä...

Ketä enää kiinnostaa mitä Venäjä sanoo? Propagandan suuri paskapesäke tuntuu olevan ja valheita valheiden perään?
Yleensä asia on juuri päinvastoin kuin sieltä maalitetaan.
 
Näkiskö tämän jostain uusintana?
Näyttäis tulevan Sanna Ukkola Live tänään vielä 22.15, jonka olettaisin olevan uusinta. En kyllä ohjelmatiedoista nähnyt mikä siinä on aiheena. Kannattaa tsekata, jos olisi se M. J. Karin haastis!
 
Nyt nokitellaan aika tiuhaan näillä kemianalan asioilla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kun nyt pitäisivät edes taistelukaasut poissa tästä...

Toivottavasti tässä ei nyt jotain false flag yritetä kehittää ja Venäjä käytä kemiallisia aseita kaupungissa siviilejä vastaan ja syytä sitten Ukrainaan siitä..
 
Ketä enää kiinnostaa mitä Venäjä sanoo? Propagandan suuri paskapesäke tuntuu olevan ja valheita valheiden perään?
Yleensä asia on juuri päinvastoin kuin sieltä maalitetaan.

No juuri siksi tuo viesti niin worrying onkin? Miksi muuten valehdella tuollaista, kuin valmistellakseen itse Mainilan kaasutuksia? jne.
 
Syyriassa jo käyttivät. Ei mitään uutta Putlerin rosvojoukolta.

No ei olisi uutta, mutta pitäisivät ne nyt poissa tästä sodasta. Muuttuu kyllä paljon karmeammaksi jälki jos isossa kaupungissa menisivät jotain taistelukaasuja käyttämään.
 
No nyt sitten Glenn Greenwald hämmentämässä soppaa Ukrainan kemiallisista/biologisista aseista. Linkit löytyvät tuosta Greenwaldin tekstistä ja siellä on linkki Kiinan ulkoministeriön sivuilla olevaan väitteeseen, jonka mukaan Ukrainassa on 26 USA:n kontrollissa olevaa bio-laboratoriota. Pääosassa on kuitenkin Victoria Nulandin lausunto Yhdysvaltojen senaatille, jossa sanoo vapaasti käännettynä, että Ukrainassa on biologisia laboratorioita ja että USA työskentelee yhdessä ukrainalaisten kanssa jottei "yhtään niistä tutkimusmateriaaleista päätyisi venäläisten käsiin".

Tässä on jo aikoja tuntunut että Greenwald hakee pelipaikkaa Putinin joukkueessa. Mutta tuo Nulandin esiintyminen ja sanomiset päätyessään Youtubeen on kuin syöttö suoraan Venäjän ja Kiinan propagandamasiinan lapaan. :facepalm:
 
No juuri siksi tuo viesti niin worrying onkin? Miksi muuten valehdella tuollaista, kuin valmistellakseen itse Mainilan kaasutuksia? jne.

Monessa Venäjän laukomassa asiassa ja teossa on kyse myös siitä että yritetään oikeuttaa tulevia tekoja/rikoksia kansan tai jopa länsimaisten silmissä.
Kyllä, juuri siksi nämä ovat hyvin huolestuttavia. Barbaarista.
 
Venäjällä on pravda eli "strateginen" totuus ja istina eli se "meidän tuntema" totuus. Sairasta mutta kun maan tapa on patologinen valehtelu niin näillä väitteillä tuskin on mitään pohjaa.
 
No nyt sitten Glenn Greenwald hämmentämässä soppaa Ukrainan kemiallisista/biologisista aseista. Linkit löytyvät tuosta Greenwaldin tekstistä ja siellä on linkki Kiinan ulkoministeriön sivuilla olevaan väitteeseen, jonka mukaan Ukrainassa on 26 USA:n kontrollissa olevaa bio-laboratoriota. Pääosassa on kuitenkin Victoria Nulandin lausunto Yhdysvaltojen senaatille, jossa sanoo vapaasti käännettynä, että Ukrainassa on biologisia laboratorioita ja että USA työskentelee yhdessä ukrainalaisten kanssa jottei "yhtään niistä tutkimusmateriaaleista päätyisi venäläisten käsiin".

Tässä on jo aikoja tuntunut että Greenwald hakee pelipaikkaa Putinin joukkueessa. Mutta tuo Nulandin esiintyminen ja sanomiset päätyessään Youtubeen on kuin syöttö suoraan Venäjän ja Kiinan propagandamasiinan lapaan. :facepalm:

Onhan Suomessakin lukuisia biologisia laboratorioita. Niissä esim. tutkitaan viruksia ja miten viruksia voidaan käyttää vektoreina. Kuulostaa pahaenteiseltä, mutta kyseessä on ihan biolääketieteellinen tutkimussuunta.

Ja yhden tällaisen labran vieressä on hiukkaskiihdytin! Hui. Ihan tiedettä vain, mutta jos on Putinisti, kaikki saranaa ja Kalashnikovia hienostuneempi on salettiin suunniteltu Venäjän kansan tuhoksi. *naamapalmu*
 
No nyt sitten Glenn Greenwald hämmentämässä soppaa Ukrainan kemiallisista/biologisista aseista. Linkit löytyvät tuosta Greenwaldin tekstistä ja siellä on linkki Kiinan ulkoministeriön sivuilla olevaan väitteeseen, jonka mukaan Ukrainassa on 26 USA:n kontrollissa olevaa bio-laboratoriota. Pääosassa on kuitenkin Victoria Nulandin lausunto Yhdysvaltojen senaatille, jossa sanoo vapaasti käännettynä, että Ukrainassa on biologisia laboratorioita ja että USA työskentelee yhdessä ukrainalaisten kanssa jottei "yhtään niistä tutkimusmateriaaleista päätyisi venäläisten käsiin".

Tässä on jo aikoja tuntunut että Greenwald hakee pelipaikkaa Putinin joukkueessa. Mutta tuo Nulandin esiintyminen ja sanomiset päätyessään Youtubeen on kuin syöttö suoraan Venäjän ja Kiinan propagandamasiinan lapaan. :facepalm:

Ei ole mikään yllätys.
 
En tiedä miksi pitää olla noin agressiivinen, mutta pointti on että esim että Kyrilliset kirjaimet on kehitetty Kiovan alueella ennen kuin koko Moskovaa on perustettu ainakaan kaupunkina. Odessan kohdalla on ollut muinaista Kreikkalaista asutusta jne. Mulle on melko sama mitä sinä olet 2020 luvun turistireissuilla kokenut.

Voi tosiaan johtua ihan omista kokemuksista, mutta ei ainakaan virheellisistä kuvitelmista.
Niinhän minä totesinkin, että Kiova tosiaan on sellainen kuin kuvailit ja Moskovaa vanhempi merkittävänä kaupunkina, mutta ei suinkaan Odessa. Ja totesin kyllä, että Odessan alueella on aiemmin ollu asutusta, mutta samalla logiikalla mistä tahansa löytyy jotain ikivanhaa asutusta kun tarpeeksi kaivaa, myös Moskovan alueelta kivikaudelta. Ja se menee jo naurettavuuksiin, että esihistorialliseen aikaan kaivamaan ja laitetaan yhtäläisyysmerkit myöhempiin kaupunkeihin.

Kiovan alueella kyrilliset? Kyllä ne kehitettiin silloisessa Bulgarian kuningaskunnassa paljon lännempänä, eteläisten slaavien toimesta, ennenkuin sen paremmin niin sanottua Kiovan, Moskovan tai Novogorodin kuningaskuntia tai mitä olikaan oli olemassa tunnetusti. Luonnollisesti Kiovan kautta nuo sitten toki levis idemmäksi ja pohjoisemmaksi.

Ja keskityin nimenomaan Odessan kaupunkiin, jota varauksetta hehkutettiin vailla mitään kokemuksia, edes niitä turistikokemuksia, en mihinkään Ukrainan painamiseen alas, erityisesti vielä mainitsin ne hyvät paikat, sen sijaan siellä on nyt Ukraina- hehkutus päällä vailla mitään kokemuksiakaan?
Se ei tee Odessasta hyvää kaupunkia, saatika mitään historiallisesti merkittävää ja vanhaa vaikka miten olisi Putinin aloittama hyökkäys väärin ja vaikka miten ukrainalaiset joutuvat kärsimään.
En ymmärrä noiden asioiden varjolla tapahtuvaa pesua, samoin sitä vääristelyä muutenkin, mainitaan vaikkapa nyt Antonov kun tekniikkafoorumilla ollaan, jonka täällä korostettiin olevan nimenomaan alunperin ukrainalainen.
Ne maininnat alkoi 2014, tosin oletin, että lähinnä Youtube- kommenteihin jää. En jaksa uskoa, että täällä sitä kukaan tahallaan levittää, kertoo vaan miten tunteella vedetään ja on ollu vastaavasti vaikuttamiselle altis.

Pointti ei niinkään ole vääntäminen foorumeilla yksittäisten henkilöiden näkymyksistä tai väärinkäsitykset ja mielikuvat vaan miten tää heijastuu laajassa mittakaavassa jos tai pikemminkin kun Ukrainaan aletaan laittamaan suuria summia jälleenrakennukseen, mikä osuus rahasta oikeasti menee perille ja oikeaan tarkoitukseen? Toivottavasti silloin paikalla on konkreettisesti eurooppalaisia järjestöjä ja firmoja henkilökuntineen eikä vaan kipata rahaa kottikärryillä ja toivotaan parasta ja suljetaan silmät, kuten on käynyt niin monessa paikassa.

Minkä ajattelet tässä kukkien jaossa näille Venäjältä pakenijoille sitten olevan haittana? Väärinkäsitys, että tuetaan Venäjän toimia tai mahdollisuus Venäjän käyttää jotenkin tätä propagandassaan?

Tällä hetkellä Venäjän propaganda ja järjestetty trollaus venäjänkielissä alustoissa/paikoissa on jotakuinkin: "kukaan ei odota teitä", "EU ei myönnä viisumeja", "kaikkialla on russofobeja, ette selviä edes hengissä", "tuskin edes vessoja siivoamaan". Eli nähdäkseni toi toimis sitä vastaan? Joskin mun mielestä on silti jotenkin.. En mä tiedä, turhaa, huvittavaa? Toimivampi tapa vastata tohon olis kai olis tehdä jotain haastiksia niistä, joilla ei ole negatiivisia kokemuksia vaan neutraaleja. Menis nykyisen narratiivin kanssa ristiin, että kattokaa, kyl ne tykkää meistä. Samalla kun joutuisi selittämään, että mitenkä venäläisiä, yleensä koulutettuja, nuorempia, paremmin toimeentulevia sit virtaa koko ajan valtavat määrät maasta pois. Saatika millä ne nyt sais jäämään? Verohelpotukset, vapautukset armeijasta, korottomat asuntolainat yms ei nyt näytä paljoa auttavan.

Muuten, täällä kun puhutaan Haagista vähä väliä, niin kannattaa nyt muistaa, että Haagissa käytäviin juttuihin ei ole sen paremmin sitoutunut Venäjä kuin USAkaan ja molemmat ovat tehneet selväksi, että siellä ei nähdä sen maan kansalaisia, oli sitten Blackwaterin tai Wagnerin porukkaa. Eikä ole nähtykään. Se voi olla, että joskus jonkinlainen erillinen tuomioistuin perustetaan eri konflikteja varten, mutta Haagiin on raahattu eurooppalaisten toimesta afrikkalaisia, Jugoslavian hajoamissotaa varten oli sitten se erillinen järjestelmänsä, Haagissa toki.
 
Toivottavasti tässä ei nyt jotain false flag yritetä kehittää ja Venäjä käytä kemiallisia aseita kaupungissa siviilejä vastaan ja syytä sitten Ukrainaan siitä..

Tätä ajatusta vähän yritinkin herätellä. Nyt voivat koittaa avata kaasupullot itse ja syyttää Ukrainaa ja länttä. Onhan maasta "löydetty" jo jenkkien biolabrojakin...

Mulle toi lastensairaalan pommittaminen oli jo sellainen asia, että tässä on vähän veitsenterällä viitsiikö enää seurata tilannetta, kun tulee niin masentavia fiiliksiä. Jos tämä homma menee johonkin kemiallisten aseiden käyttöön siviileistä välittämättä, niin en oikein tiedä voinko siinä vaiheessa enää olla toivomatta NATO:n osallistumista.
 
Aina vähän väliä kun jauhetaan noista venäjän ydinaseista, niin jos tuota nykyistä sotakalustoa katsoo ja mihinkä niiden ylläpitoon jne. tarkoitetut rahat on mennyt, niin en usko että hirveän paljoa ei ole myöskään jäänyt ydinaseiden ylläpitoon. Ydinase oletettavasti on aika kallis valmistaa ja ylläpitää, niin villi veikkaus, että suurin osa venäjän ydinaseista on ruostunut siiloihinsa ja jos joku erehtyy laukaisunappia painamaan niin mitään ei tapahdu tai korkeitaan räjähtää lähtöpaikalleen.

NATOlla tai USA:lla kun näyttäisi olevan erinomaista tiedustelutietoa tuolta, niin luulisi heidän paljastavan tuon venäjän bluffin hapantuneilla ydinaseilla :hmm:
 
Putinin öljykaupalle ja venäjän taloudelle taitaa tulla uusi iso takaisku. Venäjän öljyn ja muiden laatujen hintaero on jatkanut kasvamistaan ~25$ paikkeille ja hetki sitten Yhdistyneet Arabiemiraatit on ensimmäisenä kääntänyt kelkkansa ja kannattavat öljytuotannon lisäämistä seka kehottavat OPECia kohottamaan tuotantorajoja. Mikähän siellä on saanut mielen muuttumaan kun käsittääkseni Bidenillä oli vielä eilenkin ongelmia saada lähi-idästä ketään edes puhelimeen keskustelemaan asiasta?
"Ambassador Al Otaiba: “We favor production increases and will be encouraging OPEC to consider higher production levels."
"The UAE has been a reliable and responsible supplier of energy to global markets for more than 50 years and believes that stability in energy markets is critical to the global economy.”
 
Näyttäis tulevan Sanna Ukkola Live tänään vielä 22.15, jonka olettaisin olevan uusinta. En kyllä ohjelmatiedoista nähnyt mikä siinä on aiheena. Kannattaa tsekata, jos olisi se M. J. Karin haastis!
Löytyy myös täältä ko. kanavan omasta arkistosta, kuten jo aiemmin joku linkitti -->

Putinin öljykaupalle ja venäjän taloudelle taitaa tulla uusi iso takaisku. Venäjän öljyn ja muiden laatujen hintaero on jatkanut kasvamistaan ~25$ paikkeille ja hetki sitten Yhdistyneet Arabiemiraatit on ensimmäisenä kääntänyt kelkkansa ja kannattavat öljytuotannon lisäämistä seka kehottavat OPECia kohottamaan tuotantorajoja.
Biden on lähtenyt lämmittelemään suhteita myös Venezuelan Maduroon öljyhanoja avatakseen. Ukrainalaisten taistelutahto tuottaa ihmeitä Antlantin toisella puolella.
Washington pressed for free presidential elections and for the release of Americans jailed in Venezuela, while Maduro asked for a wide lifting of sanctions.

But the most pressing topic was energy. The parties discussed returning Venezuelan oil to markets hit by disruptions of Russian supplies and a workaround for PDVSA to temporarily access international bank transfers, according to the sources.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 953
Viestejä
4 895 487
Jäsenet
78 899
Uusin jäsen
Tohtorigerhard

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom