Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

"– Jos Suomi ja Ruotsi hakisivat jäsenyyttä, me voisimme päättää siitä yhdessä yössä. Te voisitte olla jäseniä jo seuraavana päivänä, koska täytätte kaikki tarvittavat jäsenyyskriteerit, hän sanoo Ylelle."

Toi ei ole edes mikään vanha juttu, vaan tältä tammikuulta...
No ensinnäkin kaikkien jäsenten on hyväksyttävä hakemus, onnistuuko päivässä. Myös todennäköisesti siihen tarvitaan kansanäänestys. Onnistuuko molemmat yhdessä yössä? Toi on kyllä höpöpuhetta. Me oltas jo Natossa jos se yössä onnistuisi. Suurin pelko päättäjillä on kun Ryssä kuulee että olemme hakeneet jäsenyyttä niin hyökkäävät tänne. Se on ainoa asia joka sen on estänyt tähän päivään, myös kansalaisten mielessä.
Ja kun ryssä tänne hyökkää kun hal´kemus on jätetty niin Nato ei sitä enää voi hyväksyä kun olemme jo sodassa, ja sellaista valtiota ei voi hyväksyä Natoon heidän sääntöjen mukaan.
 
Bellingcatin tutkijan mukaan Venäjän varat sotimiseen loppuisi pian. Vaikea uskoa.

Mutta mitäköhän pakotteita sieltä on tulossa?

Noita Venäjän konkurssi-juttuja minä ainakin olen nähnyt sitten Krimin valtaamisen ja se tuntuu olevan asia mitä ei koskaan tapahdu. Pakotteet ja öljy ja kaasu virtaa, joten...
Laske siitä sitten.
 
Kyllähän tämä haisee siltä, että lapuissa on kaikkien muiden nimet paitsi Suomen ja Ruotsin. Eduskunnan päätös riittää.
 
Mä olen antanut itseni ymmärtää, että NATO:oon liittyminen on nyt enemmän kiinni Suomen sisäpolitiikasta kuin mistään muusta. NATO:n suunnasta on aiemmin annettu ymmärtää, että Suomen ja Ruotsin hakemukset voitaisiin hyväksyä tyyliin yhdessä yössä.. Onko se ihan niin, niin enpä tiedä, mutta lähtökohtaisesti homma tuskin jää kiinni NATO:n kankeudesta, on meidät niin monta kertaa toivotettu tervetulleeksi suoraan ja epäsuorasti.

Nyt kun ollaan "harmaalla vyöhykkeellä", niin jos paska osuu tuulettimeen, voi Suomi syyttää ihan itseään.

Kaikki Nato-maiden pitää hyväksyä uusi jäsen. Ei siis ole mikään ilmoitus luontoinenasia tuo liittyminen sano joku entinen NATO sihteeri mitä tahansa.
 
Tässä vaiheessa on hyvä huomata että reservistä eroamalla välttää lähinnä kertausharjoitukset. Sodan aikana isänmaa kutsuu palvelukseen, siihen ei tuo eroaminen vaikuta. Ehkä se tehtävään voi vaikuttaa, ja sitä kautta ehkä mahdollisuuksiin selvitä hengissä.

Äkkiseltään löytyi tälläinen: Toukokuussa 2019 voimaan astuneen siviilipalveluslain muutoksen jälkeen kaikki täydennyspalvelukseen rauhan aikana hakeneet ja hyväksytyt on vapautettu armeijasta myös sodan aikana.
 
Jouko Juonalan kolumni IS:ssä.

Tässä pohditaan mahdollisuutta siitä, että Venäjä alkaisi tässä sota-ajan propagandassaan nähdä natseja myös Suomessa. Onko Suomen toisen maailmansodan ajan tai sitä myöhemmässä historiassa sellaisia juttuja, joita Venäjän hallinto voisi nostaa esille.

Tokihan siellä on mahdollista kaivaa esille hyvinkin vaikka IKL:n tai AKS:n historiaa sekä niden toiminnan kautta sitten väittää, kuinka Suomella kammottavat 'fasismiperinteet' kun nämä isänmaalliseksi itsensä ajattelevat järjestöt kyydittivät mielestään vasemmistolaisia Neuvostoliiton rajalle.

Tosin nuo 1930-luvun kyydittämiset on aika kevyttä sen rinnalla mitä samaan aikaan tapahtui Neuvostoliitossa ja Ukrainassakin, kun Stalin alkoi omaa kansaansa sekä muita terrorisoida.

Kyllä niitä kyydittiin myös kunnan rajalle ja pistettiin turpeen alle.
 
No ensinnäkin kaikkien jäsenten on hyväksyttävä hakemus, onnistuuko päivässä. Myös todennäköisesti siihen tarvitaan kansanäänestys. Onnistuuko molemmat yhdessä yössä? Toi on kyllä höpöpuhetta. Me oltas jo Natossa jos se yössä onnistuisi. Suurin pelko päättäjillä on kun Ryssä kuulee että olemme hakeneet jäsenyyttä niin hyökkäävät tänne. Se on ainoa asia joka sen on estänyt tähän päivään, myös kansalaisten mielessä.
Ja kun ryssä tänne hyökkää kun hal´kemus on jätetty niin Nato ei sitä enää voi hyväksyä kun olemme jo sodassa, ja sellaista valtiota ei voi hyväksyä Natoon heidän sääntöjen mukaan.
Kuten sanoin niin homma lienee enemmän kiinni Suomen sisäpolitiikasta. Kun hakemus jätetään, voi NATO hyväksyä sen nopeasti. Näin meille on annettu ymmärtää, ja sillä mennään.

Luulisin, että NATO:n sisällä on asiasta keskusteltu ja siitä on konsensus, että Suomi ja Ruotsi kuuluu meidän sakkiin. Näin ollen hyväksyminen on lähinnä muodollisuus. Näillä mennään ellei muuta ilmene.
 
Ei se mene noin jos eivät muuta sopimuksiaan ja sääntöjään. Ei ne voi muutella sopimuksia sen mukaan miten haliuavat tai asiat vaatisivat. Eihän se onnistu muissakaan asioissa, kai se Ukraina olisi jo Natossa jos se tuosta vain kävisi, yksin nekin jäi. Aseapua tulee mut ei sinne muut maat tule taistelemaan. Nato voi tulla valvomaan lentokieltoa mut ei ne muuten siellä taistele.
 
"– Jos Suomi ja Ruotsi hakisivat jäsenyyttä, me voisimme päättää siitä yhdessä yössä. Te voisitte olla jäseniä jo seuraavana päivänä, koska täytätte kaikki tarvittavat jäsenyyskriteerit, hän sanoo Ylelle."

Toi ei ole edes mikään vanha juttu, vaan tältä tammikuulta...
Ruotsi on jo virallisesti sanonut että ei hae Natojäsenyyttä. Pari päivää sitten.
 
Kuten sanoin niin homma lienee enemmän kiinni Suomen sisäpolitiikasta. Kun hakemus jätetään, voi NATO hyväksyä sen nopeasti. Näin meille on annettu ymmärtää, ja sillä mennään.

Luulisin, että NATO:n sisällä on asiasta keskusteltu ja siitä on konsensus, että Suomi ja Ruotsi kuuluu meidän sakkiin. Näin ollen hyväksyminen on lähinnä muodollisuus. Näillä mennään ellei muuta ilmene.

Edelleen NATO toimii sopimuksiensa mukaan. Se, että joku ex-sihteeri selittää jotain muuta ei muuta faktoja. Niiden sopimusten mukaan jokaisen NATO-jäsenen pitää hyväksyä se uusi jäsen. Eli mennään ihan niiden faktojen mukaan eikä minkään mutuilun/oletuksien.
 
Ei se mene noin jos eivät muuta sopimuksiaan ja sääntöjään. Ei ne voi muutella sopimuksia sen mukaan miten haliuavat tai asiat vaatisivat. Eihän se onnistu muissakaan asioissa, kai se Ukraina olisi jo Natossa jos se tuosta vain kävisi, yksin nekin jäi. Aseapua tulee mut ei sinne muut maat tule taistelemaan. Nato voi tulla valvomaan lentokieltoa mut ei ne muuten siellä taistele.
Hoh hoijaa. Ukraina ja SuomiRuotsi onkin ihan sama asia. Jep jep.

Suomi ja Ruotsi ovat täysin NATO-yhteensopivia maita. Tämä on laajasti tunnustettu fakta. Meidän hakemuksen käsittelyssä ei pitäisi olla mitään ihmeempää ongelmaa, vaan NATO voi sen keskenään päättää vaikka puhelinkonferessissa samana iltana. Luulisin, että NATO:n ex-pääsihteeri tietää vähän paremmin kuin sinä.

Lisäksi Turkki ilmoitti pari päivää sitten, ettei vastusta NATO:n itälaajentumista (ylipäätään). Eli sillä ei ole mitään sitä vastaan, että Ukrainakin joskus liittyy.
 
Natseja voidaan nähdä nykyisessä Suomessa vaikkei sille löydy mitään pohjaa todellisuudesta. Venäjän propaganda ei tarvitse tukea todellisuudesta.
Toi natsihomma taisi 2000 luvun vaihteessa olla Suomessa joillakin harrasteena ja dokkariakin yle taisi tehdä, ihmeen hiljaista ollut jo vuosia sillä rintamalla.
Tai sitten kerhoja vielä jossain mutta tyytyvät saunomaan ja kaljottelemaan.

Olisihan Venäjällä tekemällä tehtävä joku tarina Suomeen hyökkäämiseksi, ja nyt kun Ukrainan touhua nähnyt, ei sillä taida olla järjestelykykyä siihen, ehkä resursseja.
Ja muutenkin Ukraina tulee viemään ukosta mehut, voisi veikata.
 
Noita Venäjän konkurssi-juttuja minä ainakin olen nähnyt sitten Krimin valtaamisen ja se tuntuu olevan asia mitä ei koskaan tapahdu. Pakotteet ja öljy ja kaasu virtaa, joten...
Laske siitä sitten.
Jep ja ainahan on vaihtoehtona mennä suunnitelmatalouslinjalla. Viime päivien lainsäädännöt huomioon ottaen muutenkin paluu Neuvostoliittoon. Sitä sotatilalakia väläyteltiin, noh, se mahdollistais sitten kaikenlaiset kansallistamiset ja työvelvoitteet jne, ei tarvis siitä markkinataloudestakaan paperilla luopua. Tosin sitähän ei ole koskaan julistettu, ellei lasketa toista maailmansotaa.
 
Hoh hoijaa. Ukraina ja SuomiRuotsi onkin ihan sama asia. Jep jep.

Suomi ja Ruotsi ovat täysin NATO-yhteensopivia maita. Tämä on laajasti tunnustettu fakta. Meidän hakemuksen käsittelyssä ei pitäisi olla mitään ihmeempää ongelmaa, vaan NATO voi sen keskenään päättää vaikka puhelinkonferessissa samana iltana. Luulisin, että NATO:n ex-pääsihteeri tietää vähän paremmin kuin sinä.

Lisäksi Turkki ilmoitti pari päivää sitten, ettei vastusta NATO:n itälaajentumista (ylipäätään). Eli sillä ei ole mitään sitä vastaan, että Ukrainakin joskus liittyy.
Niin kerro mitä eroa Suomella ja Ukrainalla on Naton hakuprosessissa?
 
Tässä aika laadukasta yksityisen firman satelliittikuvaa Venäjän kolonnasta... Ei siis dronekuvaa vaan satelliittikuvaa.

Kun laatu on tuota luokkaa niin arvata soppii mitä se on sitten esimerkiksi USA:n puolustusministeriöllä...

Hoh hoijaa. Ukraina ja SuomiRuotsi onkin ihan sama asia. Jep jep.

Suomi ja Ruotsi ovat täysin NATO-yhteensopivia maita. Tämä on laajasti tunnustettu fakta. Meidän hakemuksen käsittelyssä ei pitäisi olla mitään ihmeempää ongelmaa, vaan NATO voi sen keskenään päättää vaikka puhelinkonferessissa samana iltana. Luulisin, että NATO:n ex-pääsihteeri tietää vähän paremmin kuin sinä.

Lisäksi Turkki ilmoitti pari päivää sitten, ettei vastusta NATO:n itälaajentumista (ylipäätään). Eli sillä ei ole mitään sitä vastaan, että Ukrainakin joskus liittyy.

Tuossa skenaariossa pelkäisin eniten Unkaria. Sukulaiskansa kyllä jne.. Mut jos Puttea vastaan rankutkin oli ensin vähän nounou.

Aika hiljaista kait twiittirintamalla kun ei asiaan liittyvää oikein näkynyt? Saa nähdä tuleeko tuossa toisessa voimalassa samanlainen kinastelu nyt kuin viime yönä.
 
Äkkiseltään löytyi tälläinen: Toukokuussa 2019 voimaan astuneen siviilipalveluslain muutoksen jälkeen kaikki täydennyspalvelukseen rauhan aikana hakeneet ja hyväksytyt on vapautettu armeijasta myös sodan aikana.

Vai tämmösiä mielessä. No rauhan aika on eri kun sota-aika. Ja jos kertaamankaan ei halua, niin todennäköisesti vain kuolee nopeammin mitä koulutettu sotilas, kun ei tiedä miten toimia oikein. Kaikki me sinne mennään kuitenkin tai sit teloitetaan sotakarkureina ne jotka yrittää karata...
Ennemmin menen koulutettuna ja tiedolla milla hyvällä säkällä osaakin pitää ihtensä hengissä...
 
Jos Suomi on liittoutunut, voidaan (epätodennäköinen) hyökkäys torjua huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin kuin pelkästään omin voimin.
Itse tuli oltua aiemmin "harmaalla alueella", eli ei hinkua Natoon muttei se maailmanloppukaan oisi ollut. Kun Venäjä osasi vielä käyttäytyä niin sitä ajatteli että meidän pressan ja kremlin saunaillat ja seurustelut piti ystävälliset suhteet ja tätä myöten välitkin kunnossa. Sekä kaupankäynti plus turismi. Sitten maailma muuttuikin...tai siis naapuri aikalailla yhdessä hetkessä, Nato saisi minultakin nyt kyllä-äänen. Luottamus veli venäjään katosi täysin, ja hurjemmaksi se liikellepano ynm juttuineen sisäisestikin on menossa. Pakkohan se on antaa ääni liitolle, ja unohtaa menneisyys ja venäjänpelko.

Kaikkihan tämä on Putinin politiikan syytä, ehkä välit korjautuu sitten kun uutta verta saavat maan johtoon siellä. En usko että noin paskaa tulossa, sillä näkevät nyt taloudellisestikin mitä tuollainen hölmöily nykymaailmassa teettää, omaan nilkkaan eli kansaan kapsahtaa.
 
Kannattaisi ottaa putesta ja sen kavereista mallia - kieltää ja kiistää NATO-jäsenyys täysin tarpeettomana, painottaen miten emme halua eskaloida tilannetta ja sitten hups vetää kani hatusta. Itänaapuriin on luotto nollissa, toivottavasti lännen cancel-kulttuurinen vyörytys tehoaa ja yhtenäinen Eurooppa korjaa potin.
 
Jep ja ainahan on vaihtoehtona mennä suunnitelmatalouslinjalla. Viime päivien lainsäädännöt huomioon ottaen muutenkin paluu Neuvostoliittoon. Sitä sotatilalakia väläyteltiin, noh, se mahdollistais sitten kaikenlaiset kansallistamiset ja työvelvoitteet jne, ei tarvis siitä markkinataloudestakaan paperilla luopua. Tosin sitähän ei ole koskaan julistettu, ellei lasketa toista maailmansotaa.
Mut ei unohdeta sitä et Neuvostoliitto oli se vaarallisin valtio kylmänsodan aikoihin, et jos siihen mennään takaisin niin se ei ole hyvä jos multa kysytään...
 
Kannattaisi ottaa putesta ja sen kavereista mallia - kieltää ja kiistää NATO-jäsenyys täysin tarpeettomana, painottaen miten emme halua eskaloida tilannetta ja sitten hups vetää kani hatusta. Itänaapuriin on luotto nollissa, toivottavasti lännen cancel-kulttuurinen vyörytys tehoaa ja yhtenäinen Eurooppa korjaa potin.
Siihen narratiiviin sopii aika huonosti, että Sauli Niinistö patsasteli Bidenin kanssa Valkoisessa talossa tänään... Suomi on nyt aika vaarallisessa välimallin tilassa sikäli kun ei mitään turvatakuita ole sovittu.
 
Itse tuli oltua aiemmin "harmaalla alueella", eli ei hinkua Natoon muttei se maailmanloppukaan oisi ollut. Kun Venäjä osasi vielä käyttäytyä niin sitä ajatteli että meidän pressan ja kremlin saunaillat ja seurustelut piti ystävälliset suhteet ja tätä myöten välitkin kunnossa. Sekä kaupankäynti plus turismi. Sitten maailma muuttuikin...tai siis naapuri aikalailla yhdessä hetkessä, Nato saisi minultakin nyt kyllä-äänen. Luottamus veli venäjään katosi täysin, ja hurjemmaksi se liikellepano ynm juttuineen sisäisestikin on menossa. Pakkohan se on antaa ääni liitolle, ja unohtaa menneisyys ja venäjänpelko.

Kaikkihan tämä on Putinin politiikan syytä, ehkä välit korjautuu sitten kun uutta verta saavat maan johtoon siellä. En usko että noin paskaa tulossa, sillä näkevät nyt taloudellisestikin mitä tuollainen hölmöily nykymaailmassa teettää, omaan nilkkaan eli kansaan kapsahtaa.
Jos sota loppuu pian niin palautuu välit mutta siinä menee kyllä ennemmin kymmeniä vuosia kun vuosia. Niinistökin sanoi että välit ei koskaan ole enää samat mitä ne oli ennen Venäjän hyökkäystä. Eikä ihme jos puhutaan diplomatiaa ja samaan aikaan armeija tekee suunnitelmia hyökkäykseen ja siirtää kalustoa rajalle. Kuka sellaiseen kaveriin voi luottaa pätkääkään??
 
Siihen narratiiviin sopii aika huonosti, että Sauli Niinistö patsasteli Bidenin kanssa Valkoisessa talossa tänään... Suomi on nyt aika vaarallisessa välimallin tilassa sikäli kun ei mitään turvatakuita ole sovittu.

Nimenomaan idästä mallia, sanat ja teot täysin ristiriidassa - lupaukset ja vaatimukset absurdeja.
 
Juurikin näin , Venäjästä mallia! Ei muutakun kansanvälistä lehdistötilaisuutta et en minä ole missään ollut. En ole puheväleissä Amerikkaan :D Noinhan se ryssäkin tekee...
 
Kaikkihan tämä on Putinin politiikan syytä, ehkä välit korjautuu sitten kun uutta verta saavat maan johtoon siellä. En usko että noin paskaa tulossa, sillä näkevät nyt taloudellisestikin mitä tuollainen hölmöily nykymaailmassa teettää, omaan nilkkaan eli kansaan kapsahtaa.
Putin on oman pitkän diktatuurinsa uhri ja tullut pipiksi päästään siitä(kin) syystä. On kuulemma ihan yleinen juttu, että pitkään vallassa olleille diktaattoreille tulee aivomuutoksia, jotka saavat heidät käyttäytymään hullunrohkeasti, eivätkä pysty enää arvioimaan tilannetta ja riskejä ikäänkuin ulkopuolelta käsin.

Toisin sanoen Putineja on vain tämä yksi Putin, ja vaikka seuraajalla olisi samanlainen perusluonne niin siinä kestää pitkän aikaa ennen kuin hän saavuttaa sellaiset psykoottiset levelit kuin Putin...
 
Se tässä meillä onkin etulyöntiasemana, ettei lähdetä tähän mukaan.
Ainuttakaan näistä venäjän kilvissä ajaneista en ajatellut "viholliseksi" vaan yhdeksi meistä. Ei ne halua tätä.
Hekin halusi, että se perhe on turvassa. Aivan samalla tavalla ajattelen itse, omat lapset on saatava turvaan kun/jos tilanne niin vaatii.

Edit. Lisätty sana "jos".

Minä kävin tänään Ylilaudalla. Tuo nuoriso ei ymmärrä käyttäytyä kunnioittavasti ja jaksaa hokea tuota ryssää. Se on vähän sama kuin huutaisi neekeriä, ei mielestäni millään tavalla asiallista ketään kohtaan.
Jos haluaa haukkua, voi sen tehdä jossain muualla kuin foorumeilla, asioista pitää voida keskustella asiallisesti, mutta kenenkään mieltä ei pidä pyrkiä tieten tahtoen pahoittamaan.
Nykyajan vapaakasvatus on mitä on.
Janus Putkonen asuu Ukarainan maalla ja häntä koskevat Ukrainan lait. Jos ja kun venäläiset on saatu sieltä häädettyä, niin hän vastaa Ukrainan lain puitteissa jutuistaan. Sotatilalain aikana tehdyt rikokset tuomitaan sen mukaisesti...

Herra Putkoselle on varmaankin tiedossa kivaa aikaa jos noin käy, jotenkin tuntuis siltä.
En kyllä ymärrä miksi tuollaista lapsentasoista propagandaa aikuinen mies jaksaa nillittää vuodesta toiseen.
 
Eli tämä oli lähinnä sellainen aseiden hommaamisreissu...

Sikäli kun näin on, niin onhan se vähän tyhmää lähettää ulospäin sellaista päivänselvää signaalia, että kyllä tämä varmaan jotenkin NATO-jäsenyyteen liittyy, koska tällaiset mielleyhtymät varmasti tulee jokaiselle ulkopuoliselle tarkastelijalle, joka ei pysty lukemaan diplomatian nyansseja samalla tavalla kuin asiaan perehtynyt suomalainen.

Eli Venäjän näkökulmasta me yhä enemmän flirttaillaan NATO-jäsenyyden kanssa vaikka vieläkään ei siis ole nopeita turvatakuita tulossa. Onko se fiksua vai ei, jaa-a.

Mitäs jos idän diktaattori saa päähänsä, että rantaudutaanpas vähän Ahvenanmaalle maisemia katsomaan, niin loppuu noi NATO-flirttailut siihen... Tai mitäs jos ihan kiusaksi ammutaan pari Iskenderiä Itä-Suomeen? Se siitä NATO-jäsenyydestä sitten.
 
Putkosen ja vastaavien kohdalla tulee mieleen, että entä jos he ovatkin oikeasti Putinin hallintoa vastaan? He varmasti tietävät, ettei kukaan ole niin tyhmä, että uskoisi heidän väitteitänsä. He tietävät, että heidän kirjoituksensa aiheuttavat lähinnä vihaa Venäjää kohtaan.
 
Sikäli kun näin on, niin onhan se vähän tyhmää lähettää ulospäin sellaista päivänselvää signaalia, että kyllä tämä varmaan jotenkin NATO-jäsenyyteen liittyy, koska tällaiset mielleyhtymät varmasti tulee jokaiselle ulkopuoliselle tarkastelijalle, joka ei pysty lukemaan diplomatian nyansseja samalla tavalla kuin asiaan perehtynyt suomalainen.

Eli Venäjän näkökulmasta me yhä enemmän flirttaillaan NATO-jäsenyyden kanssa vaikka vieläkään ei siis ole nopeita turvatakuita tulossa. Onko se fiksua vai ei, jaa-a.

Mitäs jos idän diktaattori saa päähänsä, että rantaudutaanpas vähän Ahvenanmaalle maisemia katsomaan, niin loppuu noi NATO-flirttailut siihen... Tai mitäs jos ihan kiusaksi ammutaan pari Iskenderiä Itä-Suomeen? Se siitä NATO-jäsenyydestä sitten.

Mitä ne ovat nämä turvatakuut ja mikä maa on sellaisia saanut? Kysyn vaan ja miten sellaisista turvatakuista jäsenmaat päättää? Yksi maa ei sellaisia voi päättä yksinään Naton puolesta...
Nämä on sellaisia Suomen omia toiveita että saisi ilman liittymistä mutta ei Natossa sellaisia ole olemassa!
 
Mä olen antanut itseni ymmärtää, että NATO:oon liittyminen on nyt enemmän kiinni Suomen sisäpolitiikasta kuin mistään muusta. NATO:n suunnasta on aiemmin annettu ymmärtää, että Suomen ja Ruotsin hakemukset voitaisiin hyväksyä tyyliin yhdessä yössä.. Onko se ihan niin, niin enpä tiedä, mutta lähtökohtaisesti homma tuskin jää kiinni NATO:n kankeudesta, on meidät niin monta kertaa toivotettu tervetulleeksi suoraan ja epäsuorasti.

Nyt kun ollaan "harmaalla vyöhykkeellä", niin jos paska osuu tuulettimeen, voi Suomi syyttää ihan itseään.

Tai tyttöjä. Nyt onkin hyvä hetki alkaa puhumaan entäs-joopas -keskustelua. Jauhettaisko pitkäänkin?
Rehellisesti sanottuna: ei vittu mitä paskaa. Tai tähän vois laittaa UKK sanomaan "saatanan tunarit"

Haluaisiko joku enemmän matkannut sivistää miten muuttaminen maasta toiseen EU alueella toimii, näin btw? :D
 
Tässä aika laadukasta yksityisen firman satelliittikuvaa Venäjän kolonnasta... Ei siis dronekuvaa vaan satelliittikuvaa.

Kun laatu on tuota luokkaa niin arvata soppii mitä se on sitten esimerkiksi USA:n puolustusministeriöllä...

Odotellaan täydennyksiä muualta, jotta voidaan tehdä suurhyökkäys kerralla.

Eipä siinä sen kummempaa..
 
Jospa ehtisi rauha tulla ensin. Tänään tai huomenna jatkuu taas neuvottelut kuulemma.

Itse kyllä lähtisin siitä, että kyllä kannattaisi Ukrainan jonkinlaiseen rakentavaan kompromissiin pyrkiä. Molemmat osapuolet on aika hankalassa raossa nyt, ja voisi löytyä tilaa hyvään kompromissiratkaisuun Ukrainan kannalta.
 
Mä olen antanut itseni ymmärtää, että NATO:oon liittyminen on nyt enemmän kiinni Suomen sisäpolitiikasta kuin mistään muusta. NATO:n suunnasta on aiemmin annettu ymmärtää, että Suomen ja Ruotsin hakemukset voitaisiin hyväksyä tyyliin yhdessä yössä.. Onko se ihan niin, niin enpä tiedä, mutta lähtökohtaisesti homma tuskin jää kiinni NATO:n kankeudesta, on meidät niin monta kertaa toivotettu tervetulleeksi suoraan ja epäsuorasti.

Nyt kun ollaan "harmaalla vyöhykkeellä", niin jos paska osuu tuulettimeen, voi Suomi syyttää ihan itseään.
Eiköhän NATOssakin ole omat byrokratiansa ja luultavasti vaatii jäseniltä äänestyksen yms.
 
Kiinan autoteollisuudelle avautui nyt hyvät markkinat Venäjältä... Kuka ties jopa puolustusteollisuudellekin.
Tämä tulee olemaan Venäjälle seuraava vitsaus.

Se mitä olen täällä Kiinassa oppinut on että ihmiset ovat aivan helvetinmoisessa obsessiossa rahasta ja äärimmäisen ahneita. Tämä liittyy taas tähän keskusteluun kulttuurieroista, mutta kiinalaiset ovat useimmiten jopa niin ahneita että he vahingoittavat itseään. Kiinalainen mielummin kusettaa sinua kerran ostamaan 300 eurolla 20e tuotteen, pilaa maineensa ja etsii seuraavan kusetettavan kuin että rakentaisi pitkäaikaisen luottamussuhteen ja myisi seuraavan 10-40v ajan 300 eurolla 250 euron tuotetta ja rikastuisi.

Tämä on se syy miksi sana "Kiina" tuo automaattisesti kaikilla mieleen epärehellisyyden ja paskan laadun. Kiinalaiset ovat kulttuurillisten vikojensa takia tuhonneet oman globaalin maineensa. En ala tätä enempää tässä avaamaan, mutta jos jotain kiinnostaa niin kannattaa lukea esim. pitkäaikaisen Kiina-konsultin Paul Midlerin kirja:

Nyt kuitenkin jos Venäjä eristää itsensä muusta maailmasta ja jää täysin riippuvaiseksi Kiinasta niin on aivan selvää että kiinalaiset tulevat taloudellisesti orjuuttamaan Venäjän kansan. He toimittavat Venäjälle alinta paskaa mitä heidän tuotantoketjuistaan löytyy ja samalla repivät siitä maksimaalisen hinnan. Venäjän kannalta ongelma on että heillä ei ole varaa soittaa suutaan koska vaihtoehtoa ei ole. Kiina ei ole mikään Venäjän ystävä joka yrittäisi auttaa heitä vaan ainoastaan toinen valtio samalla puolella lännen vastaista rintamaa. Totaalinen riippumuussuhde kaupan osalta Kiinan kanssa on lopun alkua Venäjän yhteiskunnalle.
 
Jotenkin absurdia että 2022 on ihan ok ja odotettavaa että nimenomaan miehet on siellä asettamassa henkensä alttiiksi mutta ei koske naisia tai "naisia". Jotenkin herätti taas että tuokin uutinen on jotenkin negatiivisesti aseteltu että ihan väärin kun transut eivät siellä taistele muiden miesten kanssa. Veisin pidemmälle että mikä helvetin etuoikeus naisilla on välttää asepalvelus? Oikeasti, 2022? Sen ehkä voisi ymmärtää jos on alle 16v lapsia mutta ei kyllä muuten.

En tiedä oliko sarkastinen piilopoliittinen viesti vaiko vilpitön mutta kannattaa huomioida, että itä-eurooppa ja Neuvostoliiton hajoamistuotteet ovat edelleen monessa mielessä aika lailla sitä itseään vaikka nyt juuri Ukrainan ja Puolan kaltaiset maat ovatkin vahvasti oikealla puolella ja pääsevät näyttämään hyvää puoltaan ja jopa Unkaria kiinnostaa yhteinen asia.

Ei ne tämän jälkeenkään ole meikäläisittäin tasa-arvoisia ja ihmisoikeuksia kunniottavia korruptoitumattomia korkean toimivuuden valtioita.

edit: Koko yö jauhettu politiikkaa, NATO:sta sekä ketjun moderoinnista. Voisko tän kaiken sälän ohjata oikeisiin ketjuihin kun asiaakin tulee paljon?
 
Viimeksi muokattu:
Tässä vaiheessa on hyvä huomata että reservistä eroamalla välttää lähinnä kertausharjoitukset. Sodan aikana isänmaa kutsuu palvelukseen, siihen ei tuo eroaminen vaikuta. Ehkä se tehtävään voi vaikuttaa, ja sitä kautta ehkä mahdollisuuksiin selvitä hengissä.

Ei kaikista ihmisistä ole sotilaiksi tai tappamaan sodassa ihmisillä pitää olla oikeus myös hakeutua pois sotilaallisista maanpuolustustehtävistä. Eihän tuo reservistä eroaminen tarkoita muuta kuin sitä minkälaisiin tehtäviin ihminen konfliktitilanteessa ohjataan sodassa tarvitaan aina myös ihmisiä ei aseellisiin tehtäviin. Näissä asioissa kannattaa aina muistaa, että se omakin terveys tai pää voi mennä siihen kuntoon, että ei enää kykeke aseelliseen puolustukseen jos alkaa kannattaa sitä linjaa, että kaikki pakotetaan aseisiin väkisin se linja voi iskeä myös omaan nilkkaan jossain vaiheessa.

Myöskään uhoajista, jotka uhovat, että he eivät tee mitään ja välttelevät kutsuntoja ei juurikaan kannata välittää suurin osa heistä ei tajua, että sellainen vaihtoehto aiheuttaa sen, että on pakko elää sen jälkeen kaikkien valtion turvaverkkojen ulkopuolella piilossa kuin joku paperiton mamu. Jos taas lähtee karkuun jonnekin pakolaisleirille ulkomaille ihan samalla tavalla sielläkin joutuu hommiin ruokapalkkaa vastaan, koska pakolaisleireillä on yleistä, että ihmiset laitetaan ruokaa vastaan töihin joita pitää tehdä sen leirin ylläpitämiseksi, että ihan sielläkin se sama palvelus odottaa mikä täällä Suomessakin olisi ollut vastassa. Lisäksi ei välttämättä ole kivaa olla se ainoa suomalainen ulkomaalaisten keskellä jollain leirillä. Jos joku haluaa kuluttaa ainoan elämänsä menemällä jonnekin leirille jakamaan ruokaa afrikkalaisille pakolaisille ruokapalkkaa vastaan mielestäni se pitää heille sallia niin ei ainakaan tarvitse vastustaa Venäjän sotatoimia. Jos siis joku oikeasti kokee, että se on hänen elämänsä tarkoitus ja sillä tavalla pääsee pitemmän päälle helpommalla.
 
En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta täällä väitetään, että ydinvoimalaan hyökänneet ovat tsetseenejä, jotka ovat ottaneet Ukrainassa ydinvoimalan haltuun ja tappaneet useita työntekijöitä. Eli Putin on käytännössä päästänyt Islamisti terroristit ydinvoimalaan.

Tässä on vielä sellainen riski, että vaikka Venäjä häviäisi sodan nämä terroristit voivat alkaa vaatia kaikenlaista ja uhata ydinvoimalan räjäyttämisellä koko maailmaa. Jos tsetseenit virittävät ydinvoimalan täyteen pommeja on heidän poistamisensa sieltä ilman, että ydinvoimala räjähtää ja säteilevä materiaali pääse ilmakehään lähes mahdotonta millään erikoisjoukko operaatiolla. Oikeastaan ainoa keino miten tilanne enää voidaan estää on jos länsimaat iskevät ydinvoimaan jollain mahdollismman nopeasti tappavalla hermokaasulla, jolla tapetaan kaikki elävä ydinvoimalan alueelta ennenkuin he ehtivät räjäyttää ydivoimalaa ja silloinkin onnistumisen todennäköisyys on hyvin pieni.
 
Imperialismin vastainen sota vaatii joskus kovia uhreja, kuten oligarkkien luksusveneitä, joista jutussa mainituista toinen takavarikoitiin EU:n sodanvastaisten pakotteiden osana ovelasti juuri Italian Imperiassa. Putinhan nähtävästi ehti oman laivansaa hakea Saksasta ennen pakotteita.

Timtsenkon omaisuuden arvo on noin 30 miljardia dollaria, joten vaikea sanoa vaikuttaako venosen menetys suuremminkin. Nuo oligarkkien omaisuudet ovat kyllä aika tähtitieteellisiä summia. Toivottavasti pakotteet pelaa ja osa omaisuudesta jää pankkiholveihin.

Mahtaako tämä oligarkkiasia olla perusvenäläisille selvää kauraa, eli tietääkö kaikki siellä että Putinin lähipiirissä on myös näitä kymmeniä monimiljardöörejä?

Italian poliisi takavarikoi Gennadi Timtšenkon huvijahdin

Italian poliisi on takavarikoinut venäläisen oligarkin Gennadi Timtšenkon huvijahdin, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Myös Suomen kansalasaisuuden omaavan Timtšenkon huvijahti takavarikoitiin Italian Rivieralla sijaitsevassa Imperian kaupungissa. Italian poliisi takavarikoi myös toisen oligarkin, Aleksei Mordašovin huvipurren samoilla seuduilla.
 
Tässä on vielä sellainen riski, että vaikka Venäjä häviäisi sodan nämä terroristit voivat alkaa vaatia kaikenlaista ja uhata ydinvoimalan räjäyttämisellä koko maailmaa. Jos tsetseenit virittävät ydinvoimalan täyteen pommeja on heidän poistamisensa sieltä ilman, että ydinvoimala räjähtää ja säteilevä materiaali pääse ilmakehään lähes mahdotonta millään erikoisjoukko operaatiolla. Oikeastaan ainoa keino miten tilanne enää voidaan estää on jos länsimaat iskevät ydinvoimaan jollain mahdollismman nopeasti tappavalla hermokaasulla, jolla tapetaan kaikki elävä ydinvoimalan alueelta ennenkuin he ehtivät räjäyttää ydivoimalaa ja silloinkin onnistumisen todennäköisyys on hyvin pieni.

Höpöhöpö.

Ei ydinvoimalaa voi räjäyttää. Sieltä voi räjäyttää jotain yksittäisiä osia/paikkoja, mutta mitään ydinräjähdystä siellä ei voi saada aikaan.

Ja kemiallinen sodankäynti on kiellettyä kansainvälisisssä sopimuksissa. Todella typerää alkaa vaatia, että länsi joka ei ole tehnyt läheskään kaikkea mitä se voisi laillisesti ja sopimusten mukaan tehdä alkaisi yhtäkkiä rikkoa kansainvälisiä sopimuksia vastaan. Se jos mikä sen sodan eskaloisi ydinsodaksi ja toisaalta poistaisi kolmannen maailman tuen.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta täällä väitetään, että ydinvoimalaan hyökänneet ovat tsetseenejä, jotka ovat ottaneet Ukrainassa ydinvoimalan haltuun ja tappaneet useita työntekijöitä. Eli Putin on käytännössä päästänyt Islamisti terroristit ydinvoimalaan.

Tässä on vielä sellainen riski, että vaikka Venäjä häviäisi sodan nämä terroristit voivat alkaa vaatia kaikenlaista ja uhata ydinvoimalan räjäyttämisellä koko maailmaa. Jos tsetseenit virittävät ydinvoimalan täyteen pommeja on heidän poistamisensa sieltä ilman, että ydinvoimala räjähtää ja säteilevä materiaali pääse ilmakehään lähes mahdotonta millään erikoisjoukko operaatiolla. Oikeastaan ainoa keino miten tilanne enää voidaan estää on jos länsimaat iskevät ydinvoimaan jollain mahdollismman nopeasti tappavalla hermokaasulla, jolla tapetaan kaikki elävä ydinvoimalan alueelta ennenkuin he ehtivät räjäyttää ydivoimalaa ja silloinkin onnistumisen todennäköisyys on hyvin pieni.

Kannattaa nyt huomioida noista kielikuvista, että tsetseenit ovat Venäjän alueelta ja toimivat Venäjän joukkoina siinä missä muutkin. Sama koskee ilmeisesti vaikkapa sitä Azovin pataljoonaa, jotka uusnatsiudestaan huolimatta ovat ukrainalaisia puolustamassa Ukrainaa.
 
En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta täällä väitetään, että ydinvoimalaan hyökänneet ovat tsetseenejä, jotka ovat ottaneet Ukrainassa ydinvoimalan haltuun ja tappaneet useita työntekijöitä. Eli Putin on käytännössä päästänyt Islamisti terroristit ydinvoimalaan.

Tässä on vielä sellainen riski, että vaikka Venäjä häviäisi sodan nämä terroristit voivat alkaa vaatia kaikenlaista ja uhata ydinvoimalan räjäyttämisellä koko maailmaa. Jos tsetseenit virittävät ydinvoimalan täyteen pommeja on heidän poistamisensa sieltä ilman, että ydinvoimala räjähtää ja säteilevä materiaali pääse ilmakehään lähes mahdotonta millään erikoisjoukko operaatiolla. Oikeastaan ainoa keino miten tilanne enää voidaan estää on jos länsimaat iskevät ydinvoimaan jollain mahdollismman nopeasti tappavalla hermokaasulla, jolla tapetaan kaikki elävä ydinvoimalan alueelta ennenkuin he ehtivät räjäyttää ydivoimalaa ja silloinkin onnistumisen todennäköisyys on hyvin pieni.
Tällainen twiitti tuli vastaan muutama tunti sitten, että olisi Ukrainan kontrollissa.

Illia Ponomarenko @IAPonomarenko

⚡️Zaporizhia nuclear power plant back under Ukrainian control

En pystynyt suoraa linkkiä laittamaan.
 
Liitteet

  • Screenshot_20220305-083223~2.png
    Screenshot_20220305-083223~2.png
    251,4 KB · Luettu: 117
Anonymous järjestänyt tekstiviestikampanjan:

Jokainen voi halutessaan lähettää tekstiviestejä puhelimestaan randomilla valittuihin venäläisiin numeroihin venäjäksi: Dear Russians, your media is being censored. The Kremlin is lying. Thousands of your soldiers and Ukrainian brothers are dying in Ukraine. Find out the truth on the free web and on the Telegram app. Time to overthrow dictator Putin!
 
Sehän on nyt ihan sama mitä polttoainetta ostaa ja miltä toimijalta Suomessa. Taitaa öljy olla samanlaista kuin lähes kaikki kulta, että on vaikea erotella konfliktikultaa konfliktivapaasta.

Sellaisen asian Länsi voisi tehdä, että takavarikoi kaiken venäläisten yritysten omaisuuden valtiolle. Senhän venäläisetkin osaa ja ovat historiassa monesti tehneetkin.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
256 034
Viestejä
4 446 754
Jäsenet
73 696
Uusin jäsen
Lasse Barck

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom