Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Eiköhän niillä jo ole kun kerta tällaiseen jytky läpimurtoon ryhdyttiin.Tuollainen ISW:n kartta löytyi, josta näkyy tilanne. Olisi hyvä paikka laittaa ilmatorjuntapatteria jonnekkin piiloon Ukrainan puolelle odottamaan ryssien hävittäjiä, voisivat lentää hätäpäissään liian lähelle.
Hyökkäys näyttää olevan aika hyvin valmisteltu. Luultavasti sen tiedon perusteella mitä on saatu kun Vapaan Venäjän legioona on käynyt härkkimässä Belgorodin ja Kurskin alueilla. Tällä kertaa hyökkäyssuunnitelma onnistuttiin myös salaamaan, toisin kuin edellinen vastahyökkäys mitä oli toitotettu viikkotolkulla ennen sen käynnistymistä... IT pitää vihollisen ilma-aseen ruodussa, EW on rysylähteiden perusteella onnistuttu kohdistamaan juuri oikein ja menty riittävällä voimalla että on saatu aikaan jonkinlainen läpimurto. Huhutaan myös että alueelle on siirretty linnoituskalustoa ja -joukkoja, joten tuo ei todennäköisesti ole mikään tilapäinen härkkiminen. Jos karttaa katsoo, niin tuossa voi olla takana myös ajatus oikaista rajalinjaa, jolloin sitä on helpompi puolustaa ja resursseja vapautuu muuhun (ja bonuksena vihollisia jäisi mottiin jonkinlainen määrä). Lisäksi Kurskin alueella on ilmeisesti melkolailla iso asevarasto, minkä sisältö voisi hyvin kelvata Ukrainalle.
Minkälaista vastustusta tuolla on ollut? Jos yhtään venäläisiä tuntee, porukka ei ole mitenkään hirveän skarppina ellei joku ole vahtimassa ja jossain taka-alalla vahtijatkin luultavasti hommaa muuta, vetää vodkaa siinä missä sotilaatkin. Tai osa sotilaista on siirretty muualle/duuniin sikariportaan tehtaille tms.
Eiköhän siellä ole ollut reippaita varusmiehiä. Mihin muuhunkaan niitä käytettäisiin kuin alueiden vartiointiin mihin ei odoteta hyökkäystä.
Minkälaista vastustusta tuolla on ollut? Jos yhtään venäläisiä tuntee, porukka ei ole mitenkään hirveän skarppina ellei joku ole vahtimassa ja jossain taka-alalla vahtijatkin luultavasti hommaa muuta, vetää vodkaa siinä missä sotilaatkin. Tai osa sotilaista on siirretty muualle/duuniin sikariportaan tehtaille tms.
Onhan tuo nyt taas kummallista kaksilla korteilla pelaamista venäjältä (mitäpä muuta voisikaan odottaa) ulista kun Ukraina iskee selustaan. Ja jos hyökkäyksen kohteena tulee oheisvahinkoina muutama siviilikuolema niin turha ulistaan siitäkään kun oma taktiikka on nimenomaan tähdätä siviileihin. Ja olisihan tuo nyt oikeasti kummallista länneltäkin lähteä moittimaan Ukrainaa siitä että sotivat sotaa jota eivät aloittaneet eivätkä halunneet. Ja muistutuksena vielä venäläisten oma taktiikka: kokeile pistimellä ja jos on pehmeää työnnä se syvemmälle.Ilmeisesti ovat vain luottaneet siihen ettei lännessä hyväksyttäisi mitään isompaa hyökkäystä Venäjän puolelle... saa sitten nähdä miten pitkään kestää että saavat joukkonsa järjestykseen ja miten kaukana rajasta se sitten tapahtuu.
Puhumattakaan varustepulasta. Ei kai vaan Zelenskyy mennyt kertomaan muunneltua totuutta viikko sitten? Taitaa olla puuttuvat 11 prikaatia venäjällä tai matkalla sinne.Edit: Jotenkin ruvennut tuntumaan että tuo ukrainan miehistöpula on bullshittiä.
HäirikköMenee offtopikiks, mutta eikö kiinakin ole noita afrikan maita haluamassa, ja tekee siel infraa jne. onko venäjä kiinalle yhteistyökumppani vai kilpailija tai jotain siltä väliltä?
Hiljan taisi olla uutisvirtaa että ottivat pataan siellä Malissa.Putin on kutsunut Wagnerin joukot Afrikasta apuun koska omia ei ole laittaa lihamyllyyn Kurskiin.
*google- käännös expressen uutisesta*
Venäjän armeija ei ole toistaiseksi pystynyt estämään Ukrainan joukkojen etenemistä Venäjälle.
Nyt Wagner-sotilaat, jotka palvelevat Malissa, lähetetään Kurskin alueelle.
- Nyt olemme menossa Kurskiin. Tulee olemaan kuuma, sanoo Wagner-sotilaat kuorma-autosta
https://www.expressen.se/nyheter/varlden/legosoldater-flyttas-fran-afrika-satts-in-i-kursk/
kuinka moni taistelijaoletettu näkee piston sydämmessään take my money im in! tällä hetkellä.
voi olla prikaateilla kilpajouksu Kurskiin, kuka eka saa ylipäälliköltä suosiota ja nimen historiaan ja sotalaivaan
Oli myös uutisvirtaa, jotta Mali katkaisi diplomaattisuhteet Ukrainaan koska Kiovasta käsin jotain operoitu sielläpäin. Ihmettelen, että miten Ukrainalla resursseja toimia Afrikan mantereella?Häirikkö
Hiljan taisi olla uutisvirtaa että ottivat pataan siellä Malissa.
Ajatus saattaa mennä ihan takaperin. Mahdollisesti wagnerien eliminoiminen siirtomaasodissa on kustannustehokkaampaa kuin sota Ukrainassa, sikäli kun tarkoitus on kuluttaa ryssän voimia.Ihmettelen, että miten Ukrainalla resursseja toimia Afrikan mantereella?
Venäjällä ei tulisi olla mitään pidäkkeitä edetä sotilaallisesti Ukrainassa, kirjoittaa Venäjän entinen presidentti ja Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev viestipalvelu Telegramissa uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Enää ei pitäisi olla mitään rajoitteita, mitä tulee Ukrainan tunnustetuille tietyille rajoille, Medvedev kirjoittaa.
Venäjä on jatkettava hyökkäystään syvälle Ukrainaan, pääkaupunki Kiovaan ja siitä pidemmälle, sanoo Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja ja entinen presidentti Dmitri Medvedev.
Medvedevin mukaan Venäjä ei voi tyytyä enää tavoittelemaan ainoastaan Ukrainan alueita, jotka Venäjä on yksipuolisesti ja kansainvälisen oikeuden vastaisesti yrittänyt liittää itseensä. Hänen mukaansa Venäjä aikoo lopettaa hyökkäyksensä vasta, kun se kokee pysähtymisen itselleen edulliseksi.
Ukrainan roolista Malissa on aina välillä jotain juorua ollut, ilmeisesti liittyy Venäläisiin ja varsinkin Wagneriin, eli voi olla ihan win-win tilanne.Oli myös uutisvirtaa, jotta Mali katkaisi diplomaattisuhteet Ukrainaan koska Kiovasta käsin jotain operoitu sielläpäin. Ihmettelen, että miten Ukrainalla resursseja toimia Afrikan mantereella?
https://www.bbc.com/news/articles/ceqdd7vdwg7o
Onhan tuolta jo tässäki ketjussa yhdeltä siviilililtäki avautumista linkattu. Varmasti alkaa enemmän ja enemmän tiedonjyväsiä tippuun. Mut Ukrainan sotilaat ymmärtänevät olla mitää julkaisematta ilman lupaa, kuten tähänkin asti operaatiota.harmillista kun ei tiedetä kun mitä vastapuoli ja siviilit alueella raportoivat. Pian alkaa tippuu uketsujen puolelta pakostakin kun mieli tekee fiilistellä someen.
Tuo pusku alkaa olee jo semmoista, että kharkivin venäläisjoukot on kohta puristuksissa ja idästä on pakko alkaa siirtää väkeä tuonne. Se vain ei ole kovin nopeeta. Menee varmaan viikko, että saavat sieltä asti joukkoja tuotua.harmillista kun ei tiedetä kun mitä vastapuoli ja siviilit alueella raportoivat. Pian alkaa tippuu uketsujen puolelta pakostakin kun mieli tekee fiilistellä someen. Jos oikean kenraalin ajatuksia (p.toveri) niin siellä tehtäisiin juuri armeijakuntatason operaatiota eli 'useampia' prikaateja osallistuu samaan aikaan. Kyllä pitää uskoa että joukkoja on riittävästi tehtävän suorittamiseen.
yle uutisissa juuri äskön meidän armeijan henkilökunnasta kertoi että olisi myös F-16 osallistunut.
Viserrys ym kanavissa tulee venäläisiltä sellaista tykitystä että varmaan sillä jyrää puolieurooppaa sisämaahan.harmillista kun ei tiedetä kun mitä vastapuoli ja siviilit alueella raportoivat.
Kyllästymistä on viestitty pitkään, mutta en tiedä kuinka vakavasti, kirjaimellista pitää ottaa joidenkin tukiamaiden lausuntoja, ei me tiedetä , tiedetty Ukrainan suunnitelmista.Se kans tästä hyökkäyksestä Venäjän puolelle tuli mieleen, että onkoha siellä Ukrainassa kyllästytty USAn (ja muun "lännen") rajoituksiin & eskalointi-puheisiin ja haistatettu nyt hiljaisesti paskat. Parempi toimia ensin, kuin pyytää lupaa?
voi veljet millä kalustolla tulevat puolustamaan jos totta. prikaatin kenraalilla joku porche. Huomaa mihin ne rahat päätyvät.
1 ww2 tykki, 2 gradia ja miehistönkuljetus ladoja monta tusinaa. Onkohan näistä yksikään enään elossa, kun drone parvi ullätys. Ei kovin kehittynyttä ewar tuskin noissa possuissa ole sisällä.
Tai sitten lisää ja lisää ukkoa rajan taakse.Ukrainan puolelta lienee kysymys miten pitkälle on järkevää kärkeä puskea koska sivustojen turvaaminen kysyy resursseja. Toki voidaan käydä härkkimässä isossa syvyydessä russakan olematonta puoluststa mutta sitten nopea paluu linjoille droneparven suojissa.
Sota on myös resurssien hallintaa. Eiköhä tuolla ole se, mitä voidaan käyttää. Ainaki just nyt. Mitä pidemmälle mennää, sitä enemmän kaikkee tarvii.Tai sitten lisää ja lisää ukkoa rajan taakse.
Mites kävisi jos kun ukkoja ja kalustoa on kasassa tarpeeksi, ne lähtisi ajelemaan joukkona oikeasti kohti kremliä? Ei tuolla ole puolustusta noita pysäyttämään ja jos sinne mennään niin sota on äkkiä loppu.Sota on myös resurssien hallintaa. Eiköhä tuolla ole se, mitä voidaan käyttää. Ainaki just nyt. Mitä pidemmälle mennää, sitä enemmän kaikkee tarvii.
Joukkoja pitää ruokkia ja ne tarvii ammuksia, bensaa jne jne jne. Huolto on pirun tärkeä lenkki, mut ei se yhtäkkiä kovin pitkälle veny. Ellei sit ole USA kyseessä.Mites kävisi jos kun ukkoja ja kalustoa on kasassa tarpeeksi, ne lähtisi ajelemaan joukkona oikeasti kohti kremliä? Ei tuolla ole puolustusta noita pysäyttämään ja jos sinne mennään niin sota on äkkiä loppu.
Ehkä matkan varrelta löytyy ruokakauppa tai pari, sekä huoltoasemia.Joukkoja pitää ruokkia ja ne tarvii ammuksia, bensaa jne jne jne. Huolto on pirun tärkeä lenkki, mut ei se yhtäkkiä kovin pitkälle veny. Ellei sit ole USA kyseessä.
Oot pelannu liikaa pubgia.Ehkä matkan varrelta löytyy ruokakauppa tai pari, sekä huoltoasemia.
Venäjällähän on kaikki hyvin, kaupojen hyllyt notkuu, huoltoasemilla säiliöt täynnä ja euro ja dollarit kovaa valuttaa, ainoa miinus on länsimaksukortit, toimiiko ne.Joukkoja pitää ruokkia ja ne tarvii ammuksia, bensaa jne jne jne. Huolto on pirun tärkeä lenkki, mut ei se yhtäkkiä kovin pitkälle veny. Ellei sit ole USA kyseessä.
e: puhumattakaa, että mitä pidemmälle menevät sitä enemmän ukkoja tarvii puolustaan.
Venäjällähän siinä oltaisiinkinJoku roti nyt. Tuhansien sotilaiden operaatio ei kyl tukeudu kauppojen ja huolto-asemien ryöstelyyn. Muualla ku Venäjällä. Apua niistä varmasti on.
Tuosta vähän eteenpäin ja siitä etelään. Kharkivin lähistöllä olevan venäläisjoukot on silloin motissa. Ja omat rajajoukot sitten uudelle etulinjalle turvaamaan ”sivusta”. Kharkivissa vapautuu uudet joukot, jotka jatkaa syvyyteen ja kääntää itään, kunnes ovat ohi idän puolustuslinjojen. Tuskin riittää tuohon väki, mutta keino kiertää puolustuslinjat.Ukrainan puolelta lienee kysymys miten pitkälle on järkevää kärkeä puskea koska sivustojen turvaaminen kysyy resursseja. Toki voidaan käydä härkkimässä isossa syvyydessä russakan olematonta puoluststa mutta sitten nopea paluu linjoille droneparven suojissa.
Nyt on taas hyvää lisätietoa videon muodossa tuosta pohjoisen operaatiosta.
Nyt on taas hyvää lisätietoa videon muodossa tuosta pohjoisen operaatiosta.
Tuun kyl itse kattoon ton. Edellinen mitä katoin, oli kyl ihan asiaa. Laitoin ko. kaverin seurantaankin sen vuoksi. Mut joo oon samaa mieltä, että turhaa jakaa pitkä video vaa, jotta sai jakaa sen.Taas puolen tunnin video, jossa joku neverheard-tubettaja kertoo "hyvää tietoa". Voisitko avata foorumin yleisten ohjeiden mukaan edes vähän, että mitä se hyvä tieto tuossa pätkässä siis on?
Edit. Hidas
tilanne tietoa, arvioita, huumoria, faktaa, kuvitelmaa. Mitä vielä haluat. Katso, jos on paskaa ni blokkaaSummaatko vähän, ettei kaikkien tarvi katsoa puolen tunnin videota todetakseen miksi se oli "hyvää lisätietoa".
Käytetään mediaa lähteenä, ei keskustelun avaajana. Eli, jos olet valmis linkkaan jonkin videon, osaat myös sen sisällöstä kertoa samalla.
Toisaalta luulisi, ja on kai Ukrainankin puolelta myönnetty, että venäläiset vakoojat on kyllä aika hyvin perillä Ukrainan sotajuonista. Ja myös päinvastoin, vakoilu pelaa toiseenkin suuntaan...OPSEC ilmeisesti pitänyt tässä offesiifissa hyvin kuosissa eikä Ukrainalaisjoukot ole vuotaneet mitään nettiin ja ne vähät mitä on, on poistettu välittömästi. Tilanteesta taas russakan trollit ovat raportoineet ahkerasti ja se pitää ottaarunsaan merisuolan kera.