Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 312
Mikä taho tämmöisen ilmoituksen tekisi kun edes EU maissa ei ole yksimielisyyttä Ukrainan tukemisesta.
Eipä sellaista olla tekemässä kun Venäjän annetaan päättää mitä sa tehdä ja mitä ei.

Mutta oikeasti riittäisi jo se että vaikka Puola ilmoittaisi menevänsä turvaamaan rauhan ja NATO:n puolelta tämä ei olisi tulkittu sodan julistukseksi, mitä se ei olekaan.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 726
Fakta on että Kiina voisi yhdellä puhelulla lopettaa sodan, mutta kun ei tuo paskamaa halua lopettaa sitä. "Hei Putin, kaupat loppuu kokonaan jos et lopeta sotimista ja palaa omalle tontille. T. Xi!"
 
Liittynyt
03.06.2022
Viestejä
802
Minäkin näen kaikenmaailman "välirauhat" vaan taukona Venäjälle, kohta hyökitään päälle kahta kauheammin kun saadaan kasattua voimat.
Millä logiikalla tämä toimii vain yksisuuntaisesti? Jos tulisi muutamankin vuoden tauko, niin antaahan se aikaa myös puolustajalle rakentaa sellaiset puolustuslinjat, joista ei niin vain höökitäkään läpi. Materiaaliakin ehtii valmistaa ja hillota sellaisen määrän, että ihan heti ei ole tarpeen lähteä hattu kourassa naapureita kiertämään.

Ukrainassa on käynyt selväksi, että hyökkääminen valmisteltua puolustusta vastaan on nykyaikaisessa sodassa huomattavasti kuluttavampaa kuin on osattu arvata.
 
Sodat on yleensä alkaneet jonkun tekemällä hyökkäyksellä.
Jos tarkoitat jotain muuta pointtia, niin en puhu ryssää.
 
Liittynyt
11.01.2024
Viestejä
339
Fakta on että Kiina voisi yhdellä puhelulla lopettaa sodan, mutta kun ei tuo paskamaa halua lopettaa sitä. "Hei Putin, kaupat loppuu kokonaan jos et lopeta sotimista ja palaa omalle tontille. T. Xi!"
Trumppi se noin kehui tekevänsä. Kiinalaisilla taas ei ole tapana tuolla tavalla rehennellä.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
928
Mennään vähän asioiden edelle, mut mistähä Tarja on tällaisen ajatuksen saanut ettei länsimaat voisi olla turvaamassa rauhaa? Miksi tuputtaa Venäjän agendaa. Ei ihmekkään, että Stubb ollu vähä hämillään ja kohteliaasti sit kiittänyt ajatuksesta..

Tarjahan siis suomennettuna tarkoittaa, että tarttis "rauhanturvaajat" olla venäjälle ystävällisistä maista?

Halonen on aina ollut Venäjä/neukkumyönteinen ja anti-länsi/NATO fanaatikko. Tämä vain osoittaa sen että edes Ukrainan sota ja Venäjän suorittama kansanmurha ei aiheuta häpeän tunteita tässä naisessa tai saa katsomaan itseään peilistä. Jos joku Persu tai edes Kokoomuksen edustaja selittäisi tällaista niin ei kyllä asiaa kuitattaisi mediassa yhdellä pikku-uutisella, mutta Halosesta luotiin aikanaan naisjohtajan malli joten hänellä on ikuisesti suojeltu asema.
 
Viimeksi muokattu:

kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 971
Fakta on että Kiina voisi yhdellä puhelulla lopettaa sodan, mutta kun ei tuo paskamaa halua lopettaa sitä. "Hei Putin, kaupat loppuu kokonaan jos et lopeta sotimista ja palaa omalle tontille. T. Xi!"
Ei liene hirveää halua tappaa hyvin tuottavaa lehmää ja onhan nuo nykyään ihan virallisesti kumppanimaita. Ei länsikään ole kaikkea kauppaa lopettanut Venäjän kanssa ja osa kaupasta on siirtynyt kiertoteille. Kiina toki oikeasti pystyisi länttä paremmin katkaisemaan sen. Kontrolli on kuitenkin vähän toisenlaista markkinoita kohtaan. Tuskin se toki ihan omaehtoisesti tapahtuu.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 064
Ei ne oo puolueettomia, tosin eivät myöskään osallisia.

Millähän mailla olisi oikeasti kykyä toimia tuolla rauhanturvaajina? Tuossa kun muutama Afrikan maa tulee tuonne, niin ne ei oikeasti pysty tekemään muuta, kuin tarkkailla. Rauhanturvaaminen toimii, kun sen tekee vahvempi yhteisö. Tai sodissa, joissa pääsääntöisesti tapellaan kevyillä aseilla. Venäjä taitaa tarvita taas taukoa.
Jos osapuolena on putinin venäjä, niin rauhanturvaajaksi tosiaan tarvitaan toimija jolla riittävä kyky ja uskottavuus, kyllä siinä monella tulee ensimmäisenä mieleen nimenomaan Nato maita. Monella varmaan mielessä esim Austraalia, mutta käytännön toteutuksessa lähempää tarvitaan tukea.

Tilanne tietenkin muuttuu jos Ukrainalle ei edes vakavasti olla turvaamassa rauhaa, vaan jokin määrittelemätön tulitauko ja linjojen varalle jotain metsästystorneja joissa sitten jotain ulkopuolisia tarkkailijoita, tuskin sinne linjojen väliin halukkaita miinanpolkijoita tullee partioimaan, ja jos ei Ukrainalle turvata rauhaa, niin mitään muuta arvoa niillä ei ole.

Joillain varmaan kiinalaiset mielessä, kyvykkääseen rauhanturvaamiseen eurooppaan niitä ei ehkä haluta, ei Ukrainan puolelle ja tuskin putinkaan haluaa XI joukot venäjänpuolelle. jos haluaa niin olisi merkki aika syvällä menemisestä.

Jos Ukraina ei antaudu, ja ei mitään välirauhaa, vaan pysyvää rauhaa, niin Ukrainalla kaksi vaihtoehtoa, joka vahvat turvatakuut, rauhanturvaajat joilla uskottavan kyky ja tahto pitää huoli Ukrainan koskemattomuudesta, ei paljo tule vaihtoehtoja mieleen.
Toinen vaihtoehto se että ne kykeneviä rauhaturvaajia ei tule, eli jostan haalitaa jotain seurailijoita, jolloin Ukrainan vaihtoehdoksi jää se että turvaa itse kumppaineidensen kanssa rauhan, eli lähinnä se porukka mikä nytkin, ja tässäkin sitten ne puolutusliittolaisuuksien vahvistaminen. Ei ne EU ja Nato haaveet ihan tyhjästä kumpua.

Venäjälle, venäläisille toki edullistan ja järkevintä että Ukraina saa vahvat turvatakuut ja vahvan puolustuksen. Parasta olisi Ukrainan Nato jäsenyys.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 726
Ei liene hirveää halua tappaa hyvin tuottavaa lehmää ja onhan nuo nykyään ihan virallisesti kumppanimaita. Ei länsikään ole kaikkea kauppaa lopettanut Venäjän kanssa ja osa kaupasta on siirtynyt kiertoteille. Kiina toki oikeasti pystyisi länttä paremmin katkaisemaan sen. Kontrolli on kuitenkin vähän toisenlaista markkinoita kohtaan. Tuskin se toki ihan omaehtoisesti tapahtuu.
Joskus ne länsimaiset arvot ovat aika kaksinaismoralistisia tai mätiä. Tärkeämpää tuntuu monelle olevan käyttää rahaansa vaikka siirtymällä ja tekemällä banderolleja siihen että ulisee täällä tasa-arvoista, mustien oikeuksista tai transujen mistä-lie kuin että käyttäisi noitakin "ylimääräisiä rahojaan" siihen että lahjoittaisi ne Ukrainalle. Vaatiminen muilta on mukavaa, mutta yleensä itse ollaan sitten se poikkeus, vähän kuten vihreiden lentelyt ja erään huippupoliitikkojen instagram urat päättäjien terävimmän kärjen jälkeen. Arvoja on, kunhan niistä hyödytään itse jollain tapaa.
Sama moraaliposeeraus on käynnissä Venäjällä vielä pahemmin, kansan varat kavaltaneet päättäjät on vapautettu sodimisesta ja päättämisestä vapautettettu kansa on se joka sotaan pääsee ja siitä kärsii.
Tyhmimmät sitten hurraavat ja syyttävät kaikesta pahaa länttä, vaikka esimerkiksi täällä Suomessa et käytännössä voi tehdä yhtään mitään sotatoimia salassa tai ilman kansan tukea.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
574
Hienoa, että yhä useammalla taholla aletaan tiedostamaan Venäjän Ukrainaan hyökkäyksessä sen eksistentiaalinen luonne myös Balttialle ja laajemminkin koko tuntemallamme maailmalle.

Puolustusmenojen kasvattaminen useampaan prosenttiin on realismia parhaimmillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 020
Venäjä on etsintäkuuluttanut ukrainalaiseverstin, jota epäillään venäläisen sotakoneen pudottamisesta. Asia käy ilmi moskovalaisen tuomioistuimen päätöksestä pidättää poissaolevana Ukrainan 138. ilmatorjuntaohjusprikaatin komentaja eversti Mykola Dzjaman. Muun muassa Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass uutisoi pidätysmääräyksestä. Asian on vahvistanut Tassille Venäjän tutkintakomitean lehdistöpalvelu. Tutkintakomitean mukaan 23. helmikuuta ilmatilaa valvonut lentokone ammuttiin alas. Ampumisessa kuoli 10 miehistön jäsentä ja lentokone tuhoutui. Dzjamania syytetään poissaolevana terrori-iskusta. Meduzan mukaan tutkintakomitea ei määrittele, mitä tarkalleen ottaen tapahtunut tai, mikä kone ammuttiin alas. Ukrainan asevoimat on kuitenkin sanonut ampuneensa alas venäläisen A-50-tutkavalvontakoneen 23. helmikuuta. Venäläiset sotabloggaajat noteerasivat tuolloin koneen tuhoutumisen, joskin osa väitti, että kyse olisi ollut omien tulituksesta. Ukraina on sanonut tuhonneensa kaksi A-50-tutkavalvontakonetta: ensimmäisen tammikuussa ja toisen helmikuussa. Helmikuisen iskun jälkeen muun muassa BBC:n haastattelema asiantuntija arvioi A-50-koneen menetystä "erittäin operatiivisesti merkittäväksi ja noloksi menetykseksi". A-50-konetta on kuvailtu "keskeiseksi komento-, johto- ja valvonta-alustaksi".
Onhan se nyt iso rikos, kun sodassa tiputtaa vihollisen sotakoneen. Ottaakohan ees venäläiset tällaista tosissaan
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 005
Ukkien eilinen esitys jalkapallokentällä oli melkoisen lamaantunut, joten numerot taululla olivat vähintään maltilliset ottelun luonteeseen nähden. Vaikka yksittäisiä urotekoja onkin nähty, kuten erään nyrkkisankarin toimesta hiljattain, isossa kuvassa näyttää siltä, ettei kotirintaman moraali ei ole läheskään yhtä vahva kuin runsas vuosi sitten. Asiaa ei helpota entisestään heikentyvä energiantuotanto, ja valtiontalouden haasteet, jonka myötä kaikesta on jouduttu tinkimään. On jopa vihjailtu, että ukit olisivat jopa valmiita neuvottelemaan rusakoiden kanssa.

Lähteitä löytyy esimerkiksi YLE:n seurannasta: Venäjän hyökkäys live
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 001

Tottakai ne on valmiita. Venäjän pitää vain olla realistinen sen ehdoissa. Toki Ukrainan myös, mutta ei Venäjä pääse neuvotteluista pidemmälle, vaatimalla paljon enemmän maata, kun ne hallitsee. Eikä Ukraina tule suostumaan asevoimien rampauttamiseen. Jo pelkkä vaatimus alueluovutuksesta Dnepr joen toeselle puolelle on Ukrainalle iso riski, samalla kun se joutuisi asevoimiaan kutistamaan rankasti.
 
Viimeiset 2 vuotta virallisesti esitetyt rauhanehdot eivät ole muuttuneet suuntaan tai toiseen, joten aika kaukana ollaan konsensuksesta. Veikkaan, että alueluovutuksia lopulta tapahtuu, mutta niiden laajuus riippuu taistelukentän tapahtumista. Sveitsin kokouksen kulisseista oli kuitenkin jo pääteltävissä, että Sleepy-Joelle ja muille länkkäreille kelpaisi myös Donbassin alueen ja Krimin luovutus, jotta rauhaan päästäisiin. Ja tämäkin edellyttäisi ukeilta onnistunutta vastahyökkäystä, jossa saataisiin alueita runsaasti takaisin. Nykyisellä aseavulla ja reserveillä se ei ole yksinkertaisesti mahdollista, ellei itärajan takana käynnisty sisällissota tai vastaava mullistus.
 
Ukraina kykenee aika hyvin pitämään alueita. Nykyisellä kalustolla en usko, että kykenee helposti murtoihin, kuin saamalla Venäjän joukkokeskittymiä tuhottua paljon ohjuksilla. Ja sitä on todennäköisesti nyt tapahtunut, kun tuota rauhaa Venäläiset niin paljon nyt rummuttaa.

Mutta rauhaa ei tule, jos Venäjä ei taivu aluevaatimuksista, joita se ei hallitse, vaatii veto-oikeuden Ukrainan avustamiseen, sekä Ukrainan armeijan rampauttaminen. Nuo ovat vain tapa siirtää sota myöhempään ajankohtaan ja tehdä Ukrainan puolustautuminen mahdottomaksi.
 
Liittynyt
08.04.2022
Viestejä
544
Onko vaikka noita ATACMS ohjuksia viimein saatu tuonne enemmän? Alunperin niitä taidettiin antaa se 20 kpl, mikä on aivan naurettavan vähän. Vaikka annettaisiin lupa iskea niillä syvälle Venäjälle, niin ei sekään paljoa auta, jos niitä vain on aivan liian vähän.

Eipä pitkään aikaan ole enää edes uskallettua paljoa puhua mistään Ukrainan vastahyökkäyksestä. Näyttää aika selvästi siltä, ettei se tule tällä aseavun määrällä onnistumaan.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 022

Sehän nyt on ollut koko ajan selvää, että nykyisiä linjoja ainoastaan pystytään puolustamaan X aikaa tällä jenkkien paketilla. Samoin tekemään näitä täsmäiskuja behind enemy lines, mutta ei kuitenkaan pyrkimään vastahyökkäykseen. Se on jo nähty miten vaikeaa se merkittävä eteneminen tuolla on kumpaankaan suuntaan. Aikalailla asemasodaksi tämä on nyt jämähtänyt, ja tilanne tuskin tulee pelkällä aseavulla muuttumaan. Toisaalta Venäjäkään ei ole kyllin vahva edetäkseen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 315
Onko vaikka noita ATACMS ohjuksia viimein saatu tuonne enemmän? Alunperin niitä taidettiin antaa se 20 kpl, mikä on aivan naurettavan vähän. Vaikka annettaisiin lupa iskea niillä syvälle Venäjälle, niin ei sekään paljoa auta, jos niitä vain on aivan liian vähän.

Eipä pitkään aikaan ole enää edes uskallettua paljoa puhua mistään Ukrainan vastahyökkäyksestä. Näyttää aika selvästi siltä, ettei se tule tällä aseavun määrällä onnistumaan.
Syksyllä annettiin salaa n. 20kpl, mutta siinä kevään isossa paketissa ATACMSeja annettiin paljon enemmän kuin 20kpl.

Tarkka määrä ei ole tiedossa muuta kuin että se on merkittävä, ja ohjuksesta annettiin myös useampaa eri mallia, sekä rypäleversiota että monoliittisella läpäisevällä taistelukärjellä.

Ja näillä rypäleversiolla on jo tehty huomattavaa tuhoa venäjän lentotukikohtia sekä ilmapuolustuksia kohtaan, ja monoliittisella läpäisevällä kärjellä on jo tuhottu yksi venäjän satamassa ollut sotalaiva.
 
Pitäisi vaan saada tuonne paljon lisää näitä ATACMSeja ja muitakin täsmäohjuksia, kuten vaikka niitä brittien Storm Shadoweja mitä jo aiemmin annettiin. Ja lupa iskeä syvälle Venäjälle, niin alkaisi tuo sota oikeasti tuntumaan sielläkin.

Jos jotenkin pitää rajata noiden käyttöä, niin rajattaisiin vaikka sitten raskaaseen teollisuuteen ja sotilaskohteisiin.
 
Italia lupasi juuri antaa lisää Storm Shadoweja

Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 726
Ukkien eilinen esitys jalkapallokentällä oli melkoisen lamaantunut, joten numerot taululla olivat vähintään maltilliset ottelun luonteeseen nähden. Vaikka yksittäisiä urotekoja onkin nähty, kuten erään nyrkkisankarin toimesta hiljattain, isossa kuvassa näyttää siltä, ettei kotirintaman moraali ei ole läheskään yhtä vahva kuin runsas vuosi sitten. Asiaa ei helpota entisestään heikentyvä energiantuotanto, ja valtiontalouden haasteet, jonka myötä kaikesta on jouduttu tinkimään. On jopa vihjailtu, että ukit olisivat jopa valmiita neuvottelemaan rusakoiden kanssa.

Lähteitä löytyy esimerkiksi YLE:n seurannasta: Venäjän hyökkäys live
En tiedä puhutko jalkapallosta, en seuraa. Mutta urheilumenestys ei kuulu ketjuun vaikka Venäjän osalta se onkin keino tehdä propagandaa kuten vanhastaan on nähty.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 726
Viimeiset 2 vuotta virallisesti esitetyt rauhanehdot eivät ole muuttuneet suuntaan tai toiseen, joten aika kaukana ollaan konsensuksesta. Veikkaan, että alueluovutuksia lopulta tapahtuu, mutta niiden laajuus riippuu taistelukentän tapahtumista. Sveitsin kokouksen kulisseista oli kuitenkin jo pääteltävissä, että Sleepy-Joelle ja muille länkkäreille kelpaisi myös Donbassin alueen ja Krimin luovutus, jotta rauhaan päästäisiin. Ja tämäkin edellyttäisi ukeilta onnistunutta vastahyökkäystä, jossa saataisiin alueita runsaasti takaisin. Nykyisellä aseavulla ja reserveillä se ei ole yksinkertaisesti mahdollista, ellei itärajan takana käynnisty sisällissota tai vastaava mullistus.
Ei tuo ole rauha, vaan propagandan mukainen "rauha" eli kunnes taas vaaditaan lisää tai hyökätään jonnekin länteen. Päätä puskaan vaan kun nyrkkiä tulee päin. Ukrainan tuen tasoa nostamalla saadaan aikaan pysyvä rauha, ei muuten.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 064
Tottakai ne on valmiita. Venäjän pitää vain olla realistinen sen ehdoissa. Toki Ukrainan myös, mutta ei Venäjä pääse neuvotteluista pidemmälle, vaatimalla paljon enemmän maata, kun ne hallitsee. Eikä Ukraina tule suostumaan asevoimien rampauttamiseen. Jo pelkkä vaatimus alueluovutuksesta Dnepr joen toeselle puolelle on Ukrainalle iso riski, samalla kun se joutuisi asevoimiaan kutistamaan rankasti.
Kun putin/pietari alkaa tuuppaan mailmalla "rauhanneuvotteluja", niin se perinteisesti enteilee sitä että siellä tiedostetaan että pataan tullut ja kohtaa tulee vielä lujempaa.

Ukraina tosiaan on valmis rauhaan, sodan lopettamiseen, ei se vaadi alkuun neuvotteluita, putin vain kerää kamansa ja veteytyy kotiinsa, siitä sitten alkaa neuvottelut miten Ukrainan koskemattomuus turvataan, miten Ukraina jälleen rakenenetaan jne. Venäjällä ja putinilla sitte omana prosessinä ne Haakin jutut sun muut.

Venäjä on toki iskenyt Ukrainan perusinfraa joka tietenkin ukrainalaisia harmittaa, mutta ukrainalaiset tietää mitä venäläiset tekevät hallitsemillaan alueilla joten ukrainalaisille luovuttaminen ei ole vaihtoehto.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 005
En tiedä puhutko jalkapallosta, en seuraa. Mutta urheilumenestys ei kuulu ketjuun vaikka Venäjän osalta se onkin keino tehdä propagandaa kuten vanhastaan on nähty.
Kansainvälinen menestys urheilun ja viihteen puolella ovat osa ukkien propagandaa, ja vaikuttavat vahvasti myös kotirintaman moraaliin. Esimerkiksi Euroviisumien voitosta otettiin kaikki mahdollinen ja mahdoton irti. Jalkapalloa, tennistä, nyrkkeilyä ja muita lajeja seurataan myös aina juoksuhaudoista asti.

Sota ja jalkapallo ovat sidottu yhteen esimerkiksi oheisessa raportissa
Ukrainan tähdet kertoivat Venäjän aiheuttamista tuhoista
 
Se on mihin sitä käyttää. Venäjän tarkoitus on jakaa ja mustamaalata länttä sekä Ukrainaa. Sen sijaan kotona kekkaloidaan keksimällä kaikenmaailman "yhtenäinen Venäjä" puolueita ja hassua historiaa.
Vai että ihan kertovat tuhoista? Mielestäni kuuluukin, onhan tuo aivan saatanan järkyttävää paskaa mitä tuo itänaapuri ulostaa joka puolelle kun ei ymmärrä missä se oman maan raja menee.

Itse en valitettavasti seuraa urheilua, mutta kunnioitan noita isänmaallisia tähtiä. Toivon myös Venäjän sankareille kaikkea hyvää siellä kotimaassaan, tai sitten lannoitteena Ukrainassa jos sinne päätyvät lähtemään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 110
Ukkien eilinen esitys jalkapallokentällä oli melkoisen lamaantunut, joten numerot taululla olivat vähintään maltilliset ottelun luonteeseen nähden. Vaikka yksittäisiä urotekoja onkin nähty, kuten erään nyrkkisankarin toimesta hiljattain, isossa kuvassa näyttää siltä, ettei kotirintaman moraali ei ole läheskään yhtä vahva kuin runsas vuosi sitten. Asiaa ei helpota entisestään heikentyvä energiantuotanto, ja valtiontalouden haasteet, jonka myötä kaikesta on jouduttu tinkimään. On jopa vihjailtu, että ukit olisivat jopa valmiita neuvottelemaan rusakoiden kanssa.

Lähteitä löytyy esimerkiksi YLE:n seurannasta: Venäjän hyökkäys live
Sotaa käydään Ukrainassa eikä millään potkupallonurmella. Euroviisuvoitto oli äänestysvoitto joka osoitti että Euroopassa halutaan Ukrainan voittavan.

Muukin kirjoituksesi on kuin Malisen kynästä. "On jopa vihjailtu" ja muut faktat ilman lähteitä.

venäjällä menee joka päivä huonommin. Samoin Ukrainalla, mikä on ymmärrettävää kun sotaa käydään heidän maassaan.

Kiina nauttii kun saa nussia ryssää perseeseen ja samalla kilpailijoiden kalustoa tuhoutuu. Mutta mitä pidempään sota jatkuu, sitä isommat varastot ja tuotannot myös sivistysmaat saa aikaan.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
928
Yleltä mielenkiintoinen juttu jossa katsellaan satelliittikuvia Venäjän kalustosta Suomen rajalla
Venäjä puskee tuhkatkin pesästä Ukrainaan, koska on tärkeää ettei bluffi paljastu. Siis bluffi siitä että Venäjä voisi kohtuullisilla resursseilla tai edes keskisuurilla tappioilla ylläpitää sotaa. Jos länsimaat laittaisivat vaihteen kutoselle ja aloittaisivat kokonaan uuden asenteen Ukrainan aseistamiseen tai vaihtoehtoisesti tuhoaisivat suoraan Ukrainassa toimivat venäläisyksiköt niin sota olisi Venäjän osalta käytännössä sillä taputeltu. Venäjän paras ja tehokkain ase on disinformaatio ja propaganda.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 146

Luulen että jos kaluston ja ukkojen menetykset jatkuu tällä tasolla niin jossain vaiheessa alkaa se ydinaseilla uhkailu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 427
Eivät nyt muistaakseni hetkeen ole puhuneet taktisten ydinaseiden käytöstä, tai ainakaan en ole kiinnittänyt huomiota.
En susta tiedä mutta kyllä mun mielestä ainakin kerran viikossa venäjältä tulee jonkunlainen ydinaseuhkaus, milloin muiden maiden ukrainalle toimittamista aseista, milloin NATOn Stoltenbergin lausunnoista, milloin pakotteiden lopettamisesta jne.
Nopealla googlellakin löyty vaikka mitä ja yks tuoreimmista on tässä:
Ja tässä

Eipä siis mitään kovin uutta maan päällä.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
747
Eivät nyt muistaakseni hetkeen ole puhuneet taktisten ydinaseiden käytöstä, tai ainakaan en ole kiinnittänyt huomiota.
Onkin kornia, kuinka Peskov itkee siitä kun Stoltenberg oli Naton ydinaseista maininnut.

Venäjä on uhkaillut ydinaseilla sodan aikana lukuisia kertoja. Peskovilla on selitys sille, miksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin puheet ovat eri asia kuin läntisten viranomaisten.

Peskovin mukaan Putin ei koskaan puhu ydinaseista ”omasta aloitteestaan, sillä hän suhtautuu asiaan vakavasti”.

– Kun presidentti Putin kommentoi ydinasekysymystä, hän tekee sen vastaamalla toimittajien, myös ulkomaisten, kysymykseen tai kysymyksiin, Peskov selittää.

Kyllähän niitä "muistutuksia" on tullut ilmankin, että kukaan on edes asiasta kysynyt
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 899
Viestejä
4 272 078
Jäsenet
71 580
Uusin jäsen
Sabelli

Hinta.fi

Ylös Bottom