Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
Kai se putki kannattaisi paskoa ankkurilla, voisi sitten selittää jälkikäteen vahingoksi jos käy käry. Joku keskikokoisenkin paatin ankkuri vetää putken ihan solmuun jos onnistuu tipauttaan päälle tai vähän koneilla nykäisemään.
Tuossa putkessa on yli 4cm seinämävahvuus ja sisällä luokkaa 100bar paine. Ei se ihan pienestä kolhiinnu. Vertaa vaikka tyhjään muoviseen limupulloon, minkä sisälle on laitettu hieman painetta: et sormivoimin purista sitä yhtään kasaan, mutta korkin avattua se rytistyy melkein itsestään.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
9 522
Perus RPG-7 raketissa on 730g räjähdettä ja se lävistää yli 500mm panssariterästä. Tuon kaasuputken seinämävahvuus on 41mm. Ei tarvitse kovin montaa kymmentä grammaa räjähdettä, että saa tehtyä ontelopanoksen, mikä lävistää tuon putken, ja onnistuu vaikka kotiverstaassa, jos saa räjähteet jostain. Tuskin näkyy valtavan pitkälle seismisesti tai akustisesti.

Toki sitähän ei tiedetä, millä nuo on rikottu, mutta ontelopanos olisi ehdottomasti helpon tapa.
Kaasuputkista en mitään tiedä, mutta jostain jäänyt mielikuva että niissä on valvontaa, kunnon ja vuotojen havaitsemiseen.

Tietenkin jos itse valvoo, niin sillä kai mitään väliä vaikka jäisi mitenkä tunnistettavia merkkejä , jolloin "huoli" lähinnä se ettei muiden maiden merivalvonta ja alueella liikkuvat alukset sitä erota. (Edit, ja onko sekään huoli, venäläiseen tyyliin ei haluta tekoa peitellä, vaan että kaikki tietää)

Tuossa putkessa on yli 4cm seinämävahvuus ja sisällä luokkaa 100bar paine. Ei se ihan pienestä kolhiinnu. Vertaa vaikka tyhjään muoviseen limupulloon, minkä sisälle on laitettu hieman painetta: et sormivoimin purista sitä yhtään kasaan, mutta korkin avattua se rytistyy melkein itsestään.
Ja pitäähän se kestää normaalit mokat, mukaan lukien jokin kännisen miehistön + kapteenin umpi töppäilyt. ja tahalliset "siviili" mielenilmaisut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
3 211
Perus RPG-7 raketissa on 730g räjähdettä ja se lävistää yli 500mm panssariterästä. Tuon kaasuputken seinämävahvuus on 41mm. Ei tarvitse kovin montaa kymmentä grammaa räjähdettä, että saa tehtyä ontelopanoksen, mikä lävistää tuon putken, ja onnistuu vaikka kotiverstaassa, jos saa räjähteet jostain. Tuskin näkyy valtavan pitkälle seismisesti tai akustisesti.

Toki sitähän ei tiedetä, millä nuo on rikottu, mutta ontelopanos olisi ehdottomasti helpon tapa.
Luulisi räjähteiden käytön näkyvän ainakin putkiston omassa paineenvalvonnassa, jos ei ympärilläkin asti.

Mutta kyllähän tää nyt näyttää siltä, että tuo vaikuttaa lännen taloustilanteeseen huomattavasti pahemmin kuin Venäjän taloustilanteeseen, joka on jo muutenkin täysin kuralla, joten taitaa tästä eniten hyötyä Venäjä, joka on juuri ilmoittanut käyvänsä sotaa nyt koko länttä vastaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
NordStream kautta ei ole hetkeentullut, ja ne eivät edes ole kovin vanhoja putkia. Jopa Saksaan on vanhempia putkia Venäjältä. Suomeen tuli aiemmin suoraan venäjältä ihan omaa putkea pitkin, mutta sekin kiinni. Kaasua europpaan putkia pitkin tulee muistakin maista kuin Venäjältä. Eli tämä venäjäkuvio iskee ensisijaisesti itäiseen eurooppaan (venäjältä tulee putkia itäeuroopanmaihin. Toki vaikuttaa niihinkin maihin joille kaasua tulee muista suunnista. Pohjanmeri, Afrikka ja laivoilla.

NordStream yksi kantava idea putinille ollut se että se voi tuoda suoraan Saksaan mm. ohittaen Ukrainan ja muut itäeuroopan maat. Eli jos putin kiristi jotain hanaa, kiusatakeseen naapureita, niin se samalla häirtisi ko maan läpivirtaavaa.
Toinen merkittävä seikka on että välimaiden valtiolliset yhtiöt (Ukraina, Puola jne.) ottavat kaasunsiirrosta maksun, Nord Streamin suhteen tätä kustannuserää "ei ole" (putkiyhtiö toki, enemmistö-omistaja venäjän valtio) ja näin ollen pystyivät myymään muita linjoja halvemmalla mutta oma myyntihinta on korkeampi. Toiseksi välimaiden geopoliittinen riski saatiin poistumaan kaasunsiirrosta venäjälle edullisella tavalla, voivat kiristää välimaita oman kaasun saannin takia mutta kaasu virtaa saksaan edelleen kuten ennenkin eikä tämä näy saksalaiselle loppukäyttäjälle millään tavalla.

Fiksusti pelattu Putinilta aina NS2 rakentamiseen saakka mutta...!
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 576
Luulisi räjähteiden käytön näkyvän ainakin putkiston omassa paineenvalvonnassa, jos ei ympärilläkin asti.

Mutta kyllähän tää nyt näyttää siltä, että tuo vaikuttaa lännen taloustilanteeseen huomattavasti pahemmin kuin Venäjän taloustilanteeseen, joka on jo muutenkin täysin kuralla, joten taitaa tästä eniten hyötyä Venäjä, joka on juuri ilmoittanut käyvänsä sotaa nyt koko länttä vastaan.
Jos paljastuu, että Venäjä on itse sabotoinut kaasuputkiaan (kuten uskon tapahtuneen - en usko moninkertaisiin sattumiin tällaisessa maailmatilanteessa), niin tuo on kuin kusisi talvipakkasella housuihinsa:
Kostaminen lämmittää mukavasti hetkisen, mutta sitten alkaa viluttamaan kun loputkin asiakkaat kaikkoavat.

Paitsi tietenkin Saksa.
Siellähän Olaf S. varmaankin antaa ensi keväänä luvan Northstream 3:n suunnittelun käynnistämisen.
Eikä siinä putkessa toimiteta sitten kaasua, vaan kaikki Venäjän viemäreistä kerättävä paska, josta saksalaiset sitten alkavat tekemään biokaasua...
 
Kyllähän se näkyikin painevalvonnassa niin, että paineet romahti. En oikein usko, että tuota millään poralla on puhkottu. Täytyisi olla aika iso reikä ja sieltä pamahtaisi 100+bar kaasut porarin silmille.

Enkä kyllä mitenkään ymmärrä tuota logiikkaasi venäjästä hyötyjänä, jos vaihtoehdot on:

1) hähää meilläpäs olisi kaasua, mutta ei myydä ellette poista pakotteita ja seiso päällänne. Mm. Unkari on jo suostumassa :D

vs.

2) kaasua olisi, mutta eipäs voida edes teoriassa myydä sitä, kun tehtiin sillee tyhmästi, että paskottiin omat putket :(

Millä perusteella venäjän olisi tarvinnut myydä sitä kaasua, vaikka putki olisi ehjä?
 
....

Millä perusteella venäjän olisi tarvinnut myydä sitä kaasua, vaikka putki olisi ehjä?
Ketjussa postattiin että kaasun markkinahinnat pomsahti, jota kommentoin

Luo epävarmuutta, ei tietoa miksi on vuotoja.
Tosin ajoittuu samaan aikaan kun varoiteltu venäjän hyökkäyksistä europan energia sektoriin.

Ja ehjä putki toki vaikuttaa futuurien hinnanmuodostukseen, Sillä on jokin todennäköisyys että sieltä saadaan kaasua, halpaa kaasua. Jos putki on poikki, niin ennustaminen oikeastaan helpompaa, kannattaa maksaa.

Sen taasen voisi kuvitella vaikuttava päivän hintaan, siis jos jollain on varastoja, ja tietää putki on entistä varvemmin tukossa, niin tietää että sitä ei kannata nyt myydä halvalla. Muuten on pelko takapuuolessa, mitäs jos putin alkaakin toimittaan kaasua.

Tästä tosin päästään siihen lokiikkaan että tuolla putin voi vähän vauhdittaa Saksan kurjuutta, pelaa sen mukaan ettei enään haaveile rauhasta Saksan kanssa, vaan hyökkää sitä vastaan. Italian uusi valta saa vähän lisävipua.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
3 211
Kyllähän se näkyikin painevalvonnassa niin, että paineet romahti. En oikein usko, että tuota millään poralla on puhkottu. Täytyisi olla aika iso reikä ja sieltä pamahtaisi 100+bar kaasut porarin silmille.

Enkä kyllä mitenkään ymmärrä tuota logiikkaasi venäjästä hyötyjänä, jos vaihtoehdot on:

1) hähää meilläpäs olisi kaasua, mutta ei myydä ellette poista pakotteita ja seiso päällänne. Mm. Unkari on jo suostumassa :D

vs.

2) kaasua olisi, mutta eipäs voida edes teoriassa myydä sitä, kun tehtiin sillee tyhmästi, että paskottiin omat putket :(

Millä perusteella venäjän olisi tarvinnut myydä sitä kaasua, vaikka putki olisi ehjä?
Paluuta aiempaan ei enää ole ja se on Venäjälläkin tiedossa, siksi Venäjälle on nyt hyödyllisintä aiheuttaa niin paljon taloudellista ja yhteiskunnallista kärsimystä lännelle kuin se vielä talven alla on mahdollista. Venäjän suurin ongelma kun on lännen tuki Ukrainalle. Kurjistamalla lännen tilannetta futuurien kautta Putin olettaa, että tuki Ukrainalle lakkaa tai ainakin vähenee merkittävästi. Ei tässä enää mitään poliittisesti nättiä ja molempia osapuolia hyödyttäviä kauppaleikkejä olla leikkimässä, vaan yritetään aiheuttaa mahdollisimman paljon haittaa. Putin sanoi juuri käyvänsä nyt sotaa koko länttä vastaan.

Noilla putkilla tuskin tullaan tekemään enää yhtään mitään Putinin doktriinissa, joten ihan sama täyttää ne merivedellä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
41
Olikos Venäjä tätä jossain kommentoinut? Rivien välistä tai käänteisenä tulkiten voisi ymmärrys lisääntyä.. Tai sitten ei. En yhtään ihmettelisi jos olisi joku kuva missä Titanicista napattu kuva ja photoshopattu hakaristi siihen..
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
38
.... Putin sanoi juuri käyvänsä nyt sotaa koko länttä vastaan.

Noilla putkilla tuskin tullaan tekemään enää yhtään mitään Putinin doktriinissa, joten ihan sama täyttää ne merivedellä.
Tämä uutinen mennyt ohi. Missä maininta sodasta koko länttä vastaan?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 327

Putinin entinen neuvonantaja arvelee että Xi Jinping olisi käskenyt Putinia voittamaan sodan mahdollisimman pikaisesti jotta hän ei epäsuorasti saa Putinin epäonnistumisen häpeää niskaansa lokakuun CCP:n puoluekokouksessa jossa hänet tulisi valita seuraavalle presidenttikaudelle.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
3 592

Ei kuulosta uskottavalta siinä mielessä, että lokakuun puoluekokoukseen mennessä esim. liikekannallepanosta ei olisi optimitilanteessakaan ratkaisevaa hyötyä. Eli ennen Kiinan puoluekokousta ei Venäjä voi oikein muuta tehdä kuin vetäytyä Ukrainasta, jolloin sota tietenkin loppuu.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Tässä on vaan sellainen juttu, että voi olla, ettei tämä kelpaa Ukrainalle pitkässä juoksussa. Krim ja loputkin varastetut alueet on saatava takaisin, muuten tuo terroristivaltio tekee tätä samaa uudestaan.

Samaa teki Suomen kanssa WW2 ja sai varastettua alueita itselleen. Miksei jatkaisi tätä maailmanrauhan paskomista tulevaisuudessakin. Venäjä on tietyllä tapaa samanlainen syöpä kuin jenkit, eli luulevat olevansa jotain maailmanpoliiseja. Onneksi Venäjällä ei ole kapasiteettia viedä tuota kansanmurhaustyyliään kauas omilta mailtaan, vaikkei se meitä rajanaapureita paljon lohduta.

Kansa tuossa naapurissa tuntuu olevan täysin munatonta, eikä tee mitä kuuluisi tämän lopettamiseksi, eli samaa roskaa ovat johtajiensa kanssa. Suurin osa ulkovenäläisistäkin on tuon terrorin kannalla, kun eivät ole näkyvästi sitä vastaan.
Voit olla tuota mieltä jos haluat, mutta mielestäni tässä tilanteessa nähdään, ettei USA:ta parempaa ystävää voi löytää.
Suuret rispektit siihen suuntaan, ja minä en ainakaan löydä pahaa sanottavaa sen takia, että valmistavat aseita, niinhän Suomikin tekee.
Historian siivillä menneisyydessä elävät ihmiset tarvitsevat pienen todellisuustarkistuksen, tekisi hyvää papalle itärajan tuolla puolen ja myös heille jotka tuolta peräisin olevia propagandavärssyjä tai niiden muunnelmia toistavat.

"Onneksi Venäjällä ei ole kapasiteettia viedä tuota kansanmurhaustyyliään kauas omilta mailtaan, vaikkei se meitä rajanaapureita paljon lohduta." :sclap:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 327
Ei kuulosta uskottavalta siinä mielessä, että lokakuun puoluekokoukseen mennessä esim. liikekannallepanosta ei olisi optimitilanteessakaan ratkaisevaa hyötyä. Eli ennen Kiinan puoluekokousta ei Venäjä voi oikein muuta tehdä kuin vetäytyä Ukrainasta, jolloin sota tietenkin loppuu.
Teknisesti olet oikeassa, mutta ei tuo Kiinan johtokaan paljoa Putinia välkympää porukkaa ole joten ei ne seniilipapat välttämättä tuota tajua.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
997
Jos olisi oikeasti osunut, niin ei olisi varmasti jatkanut molottamistaan samalla tavalla. Taisivat ammuskelun äänetkin olla peräisin omien aseista.
Joku oli sen kääntänyt ja molottajat on muita sotilaita, jotka varoittaa känniläistä, että siinä on miinoja ja se lopulta kai astuu miinaan.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Outo tilanne kyllä, mutta en keksi mitä kukaan hyötyisi sen sabotoinnista. Olisiko mahdollista, että siellä oli vaan niin paljon painetta Venäjän sekoilun seurauksena, että putki ei yksinkertaisesti kestänyt? Ei tunnu oikein loogiselta sekään. Siellä se nyt kuitenkin pulppuaa Itämeen ja metaania nousee pintaan niin, että kasvihuoneilmiö saa turbovaihteen päälle.
No, tästähän sen voi päätellä: Eurostoliitossa saadaan ilmastohätätila-ihmiset ylikierroksille :think:
Kukahan kumma paineesta Eurooppaan hyötyisi.

Toki tämä on vain mutuilua... Mutta "kuinkas sattuikaan" kun on julistettu olevan sotatilassa lännen kanssa ja mitä muuta. Ja kenellä onkaan kapasiteettia tehdä juttuja myös pinnan alla..
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Eihän tuossa ole mitään järkeä, kun kaasuhanat on Venäjällä. Miksi sabotoida omaa putkeaan, kun voi vain laittaa hanat kiinni omassa päässään?
Juuri tämä logiikka, jos teet em. syyllinen löytyy heti, mutta kun alat käymään läpi asiaa "lännen tyyliin" ja etsimään oikeat syylliset. Saadaan aikaan hajaannusta ja mielenkiintoa muualle Venäjästä ym.
Vähän sama kuin nämä muutkin jutut mitä Venäjä on tehnyt, sitten jyrkästi kielletään että oltais tehty mitään, tai "jopa tutkitaan" asiaa ja etsitään syyllistä, vaikka ois itse tehty. Tuo terroristivaltio kun
on tässä asiassa vastapuolena ja ylikierroksilla, niin ei tässä nyt yllättäen yhtään mitään muuta vaihtoehtoa ole :rofl:
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
617

Putinin entinen neuvonantaja arvelee että Xi Jinping olisi käskenyt Putinia voittamaan sodan mahdollisimman pikaisesti jotta hän ei epäsuorasti saa Putinin epäonnistumisen häpeää niskaansa lokakuun CCP:n puoluekokouksessa jossa hänet tulisi valita seuraavalle presidenttikaudelle.
Voi olla tai olla olematta, mutta näin tiukalla aikataululla Putin tuskin saavuttaisi voittoa Ukrainassa ja riskeeraisi entisestään sen, että Venäjän sotajoukot romahtaisivat aikataulupaineessa kaikkien muiden ongelmien ohella. Näitä radikaalilausuntoja putkahtelee esiin aina silloin tällöin, mutta tämän lopputuleman näemme varmaankin silloin lokakuussa kun puoluekokous koittaa, että mikä on tilanne Ukrainassa silloin. Itse en ainakaan usko sotatoimien päättyneen.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 387
Jos kaasun hinta määrittää osittain myös sähkön hintaa niin kyllähän tuo putken rikkominen saattaa osua aika laajasti Eurooppaan. Tämä voisi olla motiivi tuossa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
576

”On selvää, ettei se voi olla mikään onnettomuus, kun vuotoja tapahtuu kummassakin putkessa. Kaikille on selvää, että kyse on Venäjästä”, Tynkkynen toteaa.

Tämä kertoo Tynkkysen mielestä siitä, että Venäjä on aseistanut myös kaikki virrat ja infrastruktuurit, jotka sillä on käytettävissä. Tämä on nyt yksi eskalaation esimerkki, hän sanoo.

Venäjä voisi hyötyä Nord Stream -putkien vaurioittamisesta kahdella tavalla. Ensinnäkin kyse on vallankäytöstä, jolla Venäjä pyrkii pelottelemaan talveen valmistautuvaa Eurooppaa. Kyse on psykologisesta sodasta.

”Venäjä pyrkii osoittamaan valtansa ja näyttämään, että se pystyy tekemään pahaa Euroopalle. Tämä on aivan keskeistä”, Tynkkynen sanoo.

Toinen tekijä liittyy ympäristökysymyksiin. Venäjä on polttanut Nord Stream -kaasuputkeen kytköksissä olevassa laitoksessa maakaasua taivaan tuuliin päivittäin arviolta kymmenen miljoonan euron edestä kesäkuusta asti. Tynkkynen näkee kaasuputken vaurioittamisen jatkumona tälle.

”Nyt tehdään sama putken varrella ja päästetään metaania ympäristöön. Ilmakehään vapautuu metaania, joka on noin 30 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.”

Toisi sanoen Venäjä lyö ”märän rätin” Euroopan kasvoille osoittamalla, että Venäjä pystyy kiusallaan tekemään hallaa Euroopan ympäristötavoitteille.

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan sabotaasin mahdollisuutta Nord Stream -kaasuputkien vuotojen aiheuttajana ei voida sulkea pois, Reuters uutisoi.

Nord Stream 1 -kaasuputkessa on havaittu kaksi vuotokohtaa, joista toinen on Ruotsin talousalueella ja toinen Tanskan talousalueella. Lisäksi Nord Stream 2 -kaasuputkessa havaittiin maanantaina vuoto. Kaasuputkia operoiva yhtiö Nord Stream AG on kuvaillut vuorokauden sisällä havaittuja vaurioita ”ennennäkemättömiksi”.

Arvatenkin Venäjä itse on taustalla,mutta tuskin myöntää asiaa vaan pikemminkin ihmettelee ja koittaa "etsiä syyllistä"...
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Skenaarioita on monia, jotka voisivat ollut lopulta syy putkien vaurioitumiselle. Tuo putken korjaus antaa kuitenkin tekosyyn siirtää korjauskalustoa sekä merivoimien aluksia "suojaamaan" korjaustoimenpiteitä. Eskalaation riski kasvaa noin kapeassa kohdassa merta, kun liikutaan kansainvälisillä vesillä vs. maiden merialueilla.
Venäjä varmaan tarjoaa ilolla "suojauspalveluita tuolle alueelle" ydinsukellusveneineen ja mitä vielä :poop:
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 710
Putin pelkää. Korostettu aggressio kertoo sisäisestä erimielisyydestä. Putin syrjäytetään pian, ja hän tietää sen tapahtuvan. Toivottavasti kenraalit estävät ydinasesekoilun mahdollisuuden, kuten Trumpin kohdalla tehtiin.

Ensimmäisen kerran näin pelokkaan Putinin. Alle vuosi ja Putin syrjäytetään. Ehkä kuukausi.
Tämän povauksen esitin sodan alussa. Ihan kohdillaan on edelleen.
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
910
Miksei tekijä olisi vain Yhdysvallat tai joku muu siitä paljon hyötyvä maa? Nyt meni Venäjältä rahahanat pienemmälle ja kaasufaneille luu kurkkuun hetkeksi, pelkkää voittoa Venäjän tuhoamista varten.

E: Nythän on myös strategisesti juuri mitä parhain aika pistää ne paskaksi ennen talvea, ydintalvella siellä olisi muuten joku kaasu-Scholz vaatimassa sodan lopettamista ja alueiden luovuttamista kun Putin uhkaa pistää kaasuhanat kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Millä tuon voi edes tyhjentää, jos/kun vesi valuu sisään? Puhalletaan ulos? Mihin se puhalletaan, jos koko putki ei ole käytössä?

Joka tapauksessa kaasun hinnat lähtivät jo nousuun, kun lisää vetelää tuli housuun :rofl:

"Putinin energiakiristys" vol... mikä lie.

Lähinnä tässä vituttaa kun ihmiset etsii jotain logiikkaa näistä Venäjän tekosista.
"sattumalta sekaisin oleva maa jolla on kykyä tähän" sattuu olemaan putken toisessa päässä ja kiristelemään energialla putken määränpäämaita :think:
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Olikos Venäjä tätä jossain kommentoinut? Rivien välistä tai käänteisenä tulkiten voisi ymmärrys lisääntyä.. Tai sitten ei. En yhtään ihmettelisi jos olisi joku kuva missä Titanicista napattu kuva ja photoshopattu hakaristi siihen..
Minäkin odotan myöhemmin paljastettavan kuva sukeltajasta hakaristillä tai sitten veneestä jonka kyljessä näkyy nazimerkki tai natsilippu.
:think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
”Nyt tehdään sama putken varrella ja päästetään metaania ympäristöön. Ilmakehään vapautuu metaania, joka on noin 30 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.”

Toisi sanoen Venäjä lyö ”märän rätin” Euroopan kasvoille osoittamalla, että Venäjä pystyy kiusallaan tekemään hallaa Euroopan ympäristötavoitteille.
Putkihan ei ollut käytössä, ja jonkun uutisen mukaan paine oli muistaakseni pudonnut sadasta baarista kymmeneen baariin, eli melkein kaikki siellä oleva kaasu on jo vuotanut ulos, ellei se rikkoutunut turbiini olekin mystisesti korjautunut ja tuuttaa täysillä kaasua putkeen :D

Kuinkahan isosta ilmastopäästöstä tässä on oikein kyse jos vertaa esimerkiksi siperian luonnollisiin metaanipäästöihin, jotka käsittääkseni ovat varsin massiivisia tänä päivänä?

En kyllä voi lakata hämmästelemästä ryssän logiikkaa, jos ovat itse putkensa paskoneet. Pelaavat likaista peliään jossain ihan toisessa ulottuvuudessa.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
3 211
Miksei tekijä olisi vain Yhdysvallat tai joku muu siitä paljon hyötyvä maa? Nyt meni Venäjältä rahahanat pienemmälle ja kaasufaneille luu kurkkuun hetkeksi, pelkkää voittoa Venäjän tuhoamista varten.
Ehh... Ei niillä nyt vissiin ihan noin köyhästi vielä mene, että alkaisivat sabotoimaan ympäristökatastrofia keskeiden Nato-kumppaneidensa tontille. Jos putken paskoja olisi kukaan lännessä niin eiköhän ne reiät tehtäisi Venäjän (ja meidän) kannalta vähän ikävämmistä kohdista.

Jotenkin hämmentävää, että tämän suhteen edes ajatellaan syyllisen olevan joku länsimaa paskomassa omaan pesään.
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
910
Ehh... Ei niillä nyt vissiin ihan noin köyhästi vielä mene, että alkaisivat sabotoimaan ympäristökatastrofia keskeiden Nato-kumppaneidensa tontille. Jos putken paskoja olisi kukaan lännessä niin eiköhän ne reiät tehtäisi Venäjän (ja meidän) kannalta vähän ikävämmistä kohdista.
En tuota miksikään ympäristökatastrofiksi sanoisi. Toki jos antavat kaasua pulputa loputtomasti, mutta tuskin niin tekevät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
"Putinin energiakiristys" vol... mikä lie.

Lähinnä tässä vituttaa kun ihmiset etsii jotain logiikkaa näistä Venäjän tekosista.
"sattumalta sekaisin oleva maa jolla on kykyä tähän" sattuu olemaan putken toisessa päässä ja kiristelemään energialla putken määränpäämaita :think:
Ja samaan aikaan jotkut ovat kuitenkin täysin 100% vakuuttuneita siitä, että kyseinen maa ei ikinä missään olosuhteissa voisi käyttää taktisia ydinaseita Ukrainassa ja muuta epäilevät ”ampuvat suoraan putinin lapaan”. ;)
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Miksei tekijä olisi vain Yhdysvallat tai joku muu siitä paljon hyötyvä maa? Nyt meni Venäjältä rahahanat pienemmälle ja kaasufaneille luu kurkkuun hetkeksi, pelkkää voittoa Venäjän tuhoamista varten.

E: Nythän on myös strategisesti juuri mitä parhain aika pistää ne paskaksi ennen talvea, ydintalvella siellä olisi muuten joku kaasu-Scholz vaatimassa sodan lopettamista ja alueiden luovuttamista kun Putin uhkaa pistää kaasuhanat kiinni.
Juu, Yhdysvallathan se on tunnettu terroristivaltio maailmalla.. aivan.
Ainakin Putin saa jotain mieltä lämmittävää luettavaa kun näkee tämän Euroopan typeryyden tehdessään näitä energiakiristyksiään.
Ei kenenkään muun tarvitse laittaa bensaa "palavan maan" liekkeihin, kun johtaja on tuollainen.
Päitä vaan pois puskasta ja avoimesti katsomaan millainen se itänaapuri on, jos ei vielä ole ymmärretty. Ei tässä sen kummempaa tarvitse miettiä "mitä ihmettä tapahtui Nordstreamille" ;)
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
3 211
En tuota miksikään ympäristökatastrofiksi sanoisi. Toki jos antavat kaasua pulputa loputtomasti, mutta tuskin niin tekevät.
Niin kuka antaa? Venäjä siellä hanan toisessa päässä on se taho, joka antaa kaasun pulputa jos antaa. Mä en tiedä voiko aktiivisesti vuotavalle ja paineenalaiselle kaasuputkelle ihan hirveitä tehdä ilman kaasun katkaisemista.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Ja samaan aikaan jotkut ovat kuitenkin täysin 100% vakuuttuneita siitä, että kyseinen maa ei ikinä missään olosuhteissa voisi käyttää taktisia ydinaseita Ukrainassa ja muuta epäilevät ”ampuvat suoraan putinin lapaan”. ;)
Älä vääristele. Sanoin:

Ystävällinen pyyntö: Voisitko vähentää tuota hyödyllisenä idioottina olemista, eli tätä ydinasevouhkaamista. Tätä alkaa kuitenkin jo ketju olemaan täynnä, Suomi ei tuohon asiaan voi mitenkään vaikuttaa, eikä mekään.

Tarkoitin tällä siis kaikkia muitakin. Näitä on edes muutamaa tuntia jälkikäteen todella työlästä lukea kun saa asiapoimia melko laajasta otannasta itse asiaa tuon jatkuvan nukeilun sijaan.
Hätäännystä, sekaannusta, keskinäistä riitelyä ja paniikkiahan tuolta on tarkoitus aiheuttaa.
Kyllä tällä vähintään kaasuaddiktit ja viherväki saadaan panikoimaan..
Katseita pois Venäjältä ja keskustelua pois myös Ukrainasta ja Venäjältä.
Ja hyödylliset idiootit spämmäämään joka paikka täyteen spekulointia aiheesta, jolle on selvä motiivi (?) :think:
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
910
Juu, Yhdysvallathan se on tunnettu terroristivaltio maailmalla.. aivan.
Ainakin Putin saa jotain mieltä lämmittävää luettavaa kun näkee tämän Euroopan typeryyden tehdessään näitä energiakiristyksiään.
Ai ensimmäinen kerta olisi kun joku länsimaa aiheuttaa viholliselle haittaa :think:
En ole mitään syytä vielä keksinyt miksi Putte haluaisi paskoa nuo putket, talvi kun on lähellä ja silloin saisi kaasufanien puntit tutisemaan kunnolla kiristyksillä. Vaikka Venäjä sekaisin onkin on siellä sentään jonkinlainen rationaalisuus ollut toimissa, tämän jos tekivät itse niin se näyttää ainakin omaan silmään pahemman luokan mokalta. Mutta saa nähdä mitä tästä vielä selviää.
 
Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
17 193
Ja hyödylliset idiootit spämmäämään joka paikka täyteen spekulointia aiheesta, jolle on selvä motiivi (?) :think:
Kerrotko vielä, että mikä sinun kompetenssi on määritellä mitkä ovat "selviä motiiveja" millekin osapuolelle tuossa Venäjän hyökkäyssodassa ja että mistä täällä saa tai ei keskustella?

Sinulla tuota tajunnavirtaa tuntuu pulppuavan kuitenkin tänne kuin metaania Itämereen, niin olisi kiva tietää, että mikä on sinun todellisen osaamisen taso muiden keskustelijoiden kommenttien dissaamisessa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
Älä vääristele. Sanoin:

Hätäännystä, sekaannusta, keskinäistä riitelyä ja paniikkiahan tuolta on tarkoitus aiheuttaa.
Kyllä tällä vähintään kaasuaddiktit ja viherväki saadaan panikoimaan..
Katseita pois Venäjältä ja keskustelua pois myös Ukrainasta ja Venäjältä.
Ja hyödylliset idiootit spämmäämään joka paikka täyteen spekulointia aiheesta, jolle on selvä motiivi (?) :think:
Puhuin kyllä ihan yleisellä tasolla, kun joillekin ydinaseiden mainitseminenkin menee tunteisiin, vaikka kyseinen riski tunnistetaan ihan jenkkien ja Suomen presidenttiä myöten ja asiaa spekuloidaan kaikkien lehtien etusivuilla.

Ja aika naurettavaa haukkua muita hyödyllisiksi idiooteiksi, kun ihan samalla tavalla itse spekuloit täällä asioista, mistä ei ole mitään varmuutta. Annat tuolla itsestäsi suorastaan omahyväisen kuvan, joka pitää itseään muiden keskustelijoiden yläpuolella. Ketju pitää varmaan sitten muuttaa sellaiseksi, että saa postata vain 100% faktoja. Voisi olla vähän hiljaista sen jälkeen.

Tuo motiivikin on kyllä kaikkea muuta kuin selvä tässä vaiheessa. Voi olla, että tämä on nyt sitä käsittämätöntä ryssän 4d shakkia, mutta ei temppu ainakaan strategisesti järkevä ole.
 
Liittynyt
12.12.2021
Viestejä
73
Jos paljastuu, että Venäjä on itse sabotoinut kaasuputkiaan (kuten uskon tapahtuneen - en usko moninkertaisiin sattumiin tällaisessa maailmatilanteessa), niin tuo on kuin kusisi talvipakkasella housuihinsa:
Kostaminen lämmittää mukavasti hetkisen, mutta sitten alkaa viluttamaan kun loputkin asiakkaat kaikkoavat.

Paitsi tietenkin Saksa.
Siellähän Olaf S. varmaankin antaa ensi keväänä luvan Northstream 3:n suunnittelun käynnistämisen.
Eikä siinä putkessa toimiteta sitten kaasua, vaan kaikki Venäjän viemäreistä kerättävä paska, josta saksalaiset sitten alkavat tekemään biokaasua...
Kaasuputkia sabotoimalla russot saavat oikeutuksen tuoda paikalle sotilaallista voimaa.
Se kai tuossa on takana ollut.
Toinen mahdollisuus on jonkun vihreää aatetta edustavan järjestön sabotaasi ajatuksella "nyt loppui fossiilisten käyttö pysyvästi".

Se on varmaa, että putkien sabotointi on kytköksissä russojen Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
3 211
En ole mitään syytä vielä keksinyt miksi Putte haluaisi paskoa nuo putket, talvi kun on lähellä ja silloin saisi kaasufanien puntit tutisemaan kunnolla kiristyksillä.
Eihän sun tarvitsekaan. Riittää että luet muiden kommentit ja linkatut artikkelit asiantuntija-arvioineen.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Ai ensimmäinen kerta olisi kun joku länsimaa aiheuttaa viholliselle haittaa :think:
En ole mitään syytä vielä keksinyt miksi Putte haluaisi paskoa nuo putket, talvi kun on lähellä ja silloin saisi kaasufanien puntit tutisemaan kunnolla kiristyksillä. Vaikka Venäjä sekaisin onkin on siellä sentään jonkinlainen rationaalisuus ollut toimissa, tämän jos tekivät itse niin se näyttää ainakin omaan silmään pahemman luokan mokalta. Mutta saa nähdä mitä tästä vielä selviää.
4D shakkimestarihan on tunnettu Venäjällä erehtymättömyydestään ja jokainen juttu on jonkun alaisen moka, ehkäpä tämäkin...
Vähän niin kuin Ukrainan sotakin, shakkimestaria johdettiin harhaan viimeiset 20 vuotta :facepalm:

Kerrotko vielä, että mikä sinun kompetenssi on määritellä mitkä ovat "selviä motiiveja" millekin osapuolelle tuossa Venäjän hyökkäyssodassa ja että mistä täällä saa tai ei keskustella?

Sinulla tuota tajunnavirtaa tuntuu pulppuavan kuitenkin tänne kuin metaania Itämereen, niin olisi kiva tietää, että mikä on sinun todellisen osaamisen taso muiden keskustelijoiden kommenttien dissaamisessa?

Ketä mielestäsi dissaan? Pelkkää musta tuntuu -keskustelua, vailla mitään virallista kompetenssia.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Ai ensimmäinen kerta olisi kun joku länsimaa aiheuttaa viholliselle haittaa :think:
En ole mitään syytä vielä keksinyt miksi Putte haluaisi paskoa nuo putket, talvi kun on lähellä ja silloin saisi kaasufanien puntit tutisemaan kunnolla kiristyksillä. Vaikka Venäjä sekaisin onkin on siellä sentään jonkinlainen rationaalisuus ollut toimissa, tämän jos tekivät itse niin se näyttää ainakin omaan silmään pahemman luokan mokalta. Mutta saa nähdä mitä tästä vielä selviää.
Jos Venäjää ajatellaan, niin taitaa olla maan itsensä pahin vihollinen tuolla johdossa. Ei siinä silloin tarvitse enää muita muroihin kusemaan. Riittää kun katsoo vierestä miten homma etenee?

Puhuin kyllä ihan yleisellä tasolla, kun joillekin ydinaseiden mainitseminenkin menee tunteisiin, vaikka kyseinen riski tunnistetaan ihan jenkkien ja Suomen presidenttiä myöten ja asiaa spekuloidaan kaikkien lehtien etusivuilla.

Ja aika naurettavaa haukkua muita hyödyllisiksi idiooteiksi, kun ihan samalla tavalla itse spekuloit täällä asioista, mistä ei ole mitään varmuutta. Annat tuolla itsestäsi suorastaan omahyväisen kuvan, joka pitää itseään muiden keskustelijoiden yläpuolella. Ketju pitää varmaan sitten muuttaa sellaiseksi, että saa postata vain 100% faktoja. Voisi olla vähän hiljaista sen jälkeen.

Tuo motiivikin on kyllä kaikkea muuta kuin selvä tässä vaiheessa. Voi olla, että tämä on nyt sitä käsittämätöntä ryssän 4d shakkia, mutta ei temppu ainakaan strategisesti järkevä ole.
En viitannut keneenkään tiettyyn, vaan käsitteeseen hyödyllisenä idioottina olosta. Valitan epäselkeyttä, mikäli moinen oli. Oli kuitenkin monikko juuri siksi, ettei osu kehenkään tiettyyn.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
Eihän sun tarvitsekaan. Riittää että luet muiden kommentit ja linkatut artikkelit asiantuntija-arvioineen.
Aika moni asiantuntija oli myös sitä mieltä, että venäjä ei hyökkää Ukrainaan. Olivat myös sitä mieltä, että venäjän kalusto on laadukasta ja sotavoimat osaavia. Moni asiantuntija oli myös sitä mieltä, että lainojen korot pysyvät negatiivisina aina ja ikuisesti.. jne.. jne .. jne ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
En viitannut keneenkään tiettyyn, vaan käsitteeseen hyödyllisenä idioottina olosta. Valitan epäselkeyttä, mikäli moinen oli. Oli kuitenkin monikko juuri siksi, ettei osu kehenkään tiettyyn.
No entä se aiempi viestisi, joka oli suora vastaus minulle?

”Ystävällinen pyyntö: Voisitko vähentää tuota hyödyllisenä idioottina olemista”
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 047
Käsittääkseni näillä ei ole todettu yhteyttä tutkimuksissa muutenkaan, oisivat varmaan muuten olleet kiellettyjä jo laajemmaltikin.
Sen sijaan mielenkiintoista nähdä tällaista syyttelyä maasta, jossa kulttuurina on, että pikkulapset tekevät lumesta lumiukkojen sijaan tankkeja ja
saatat päästä osallistumaan kaikenmaailman Putin- nuoriin(?) ja vastaaviin jo lapsesta pitäen. Ja opetella sitä AK:n kasaamista ym.

"Venäläispoliitikko ja opetusministeri Sergei Kravtsov on nimennyt videopelit syylliseksi maanantaina Izhevskin kaupungissa tapahtuneeseen kouluammuskeluun liittyen.

Cyber.sport.run kirjoittaa Kravtsovin sanoneen nyt olevan aika ”laittaa asiat järjestykseen, mitä tulee tietokonepeleihin”, joita myös ampujan tiedetään pelanneen.

– Hän pelasi tietokonepelejä, ja minun mielestäni on syytä keskustella tietokonepelien vaikutuksista perinpohjaisesti. Olen varma, että teemme asianmukaisen päätöksen lähitulevaisuudessa yhdessä digikehityksestä vastaavan ministeriön kanssa, Kravtsov sanoi sivuston mukaan.

Videopelit, jotka vaihtelevat sisällöltään laidasta laitaan, on yhdistetty erilaisiin väkivalta- ja ampumatapauksiin jo ties kuinka kauan. Viime vuosina pelit on nostettu entistä herkemmin esille tragedioihin liittyen kuin vaikkapa väkivaltaiset elokuvat.

Lue lisää: Kouluammuskelu Venäjällä – 15 kuollut, valtaosa uhreista lapsia

Pelialaa edustava Entertainment Software Association (ESA) huomautti vuonna 2018 ettei pelien ja todellisen väkivallan välillä ole todistettua yhteyttä.

– Videopelit eivät selvästikään ole ongelma: viihdettä jaetaan ja kulutetaan maailmanlaajuisesti, mutta Yhdysvalloissa on eksponentiaalisesti enemmän aseväkivaltaa kuin missään muussa maassa, ESA totesi tuolloin.

ESAn kommentit liittyivät tapaamiseen, jonka silloinen presidentti Donald Trump järjesti Floridassa tapahtuneen kouluampumisen jälkeen. Trump oli ampumistapaukseen liittyen maininnut videopelien väkivaltaisuuden voivan muokata nuorten ihmisen ajatuksia.

Lue lisää: Trump tapaa nimeämänsä syntipukin kouluampumiselle – onko luvassa rajoituksia?

Maailmalla on julkaistu asiaan liittyen useita tutkimuksia, joiden tulokset ovat tutkimustavoista ja menetelmistä riippuen vaihdelleet. Useimmissa tapauksissa, kuten tässä Yorkin yliopiston tutkimuksessa, on kuitenkin todettu ettei pelien väkivaltaisuus tee nuoresta väkivaltaisempaa.

Maanantain kouluammuskelussa kuoli 15 ihmistä, joista 11 oli lapsia. 24 haavoittuneesta 22 oli lapsia. Kuolonuhrien joukossa oli myös kaksi vartijaa ja kaksi opettajaa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin tuomitsi kouluun tehdyn ”epäinhimillisen terrori-iskun”, sanoi Kreml ja lisäsi, että ampuja ”ilmeisesti kuului uusfasistiseen ryhmään”.

Ampujaksi epäilty on paikallinen, vuonna 1988 syntynyt mies, joka on koulun entinen oppilas. Tutkijoiden mukaan hyökkääjällä oli yllään musta pusero, jossa oli natsisymboleja sekä kommandopipo. Miehen kerrotaan ampuneen itsensä."
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 443
Jotkut ihmetelleet miksi edes järjestää "äänestyksiä" vallatuilla alueilla. Tässä Sofi Oksasen pohdintaa ja tulkintaa Venäjän järjestämistä "äänestyksistä" miehitetyillä alueilla. Lyhyesti samaa toimintaa kuin neuvostoliiton aikana. Tavoitteena on saada video ja kuvamateriaalia, jota sitten voidaan käyttää oppikirjoissa ym materiaalina kouluissa jne. Tätä kautta luodaan mielikuvaa pitkällä ajalla toiminnan oikeellisuudesta ja sitä, että Ukrainalaiset itse halusivat liittyä Venäjään. Samalla mahdollistaa myös alueiden liittämisen Venäjään lakien mukaan.

Aika pitkä teksti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
193 856
Viestejä
3 498 355
Jäsenet
62 451
Uusin jäsen
AnnaKoo

Hinta.fi

Ylös Bottom