- Liittynyt
- 27.08.2017
- Viestejä
- 322
Cholestagel ei siis tietenkään toimi tuolla mekanismillä vaan nimenomaan Benecol ja Ezetrol. Tuossa siis tuli itselläni pikku virhe.
Viimeksi muokattu:
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Yksi erikoisimmista puolista omintakeisessa Spedessä oli hänen elintapansa. Nykymittapuussa elintavat olivat suorastaan kammottavat – ja ne myös paljastanevat syyn siihen, miksi Spede kuoli lopulta niin äkillisesti ja yllättäen tasan 16 vuotta sitten, 7. syyskuuta 2001.
Speden ruokavalio oli kirjan mukaan harvinaisen yksipuolinen. Salaatteihin hän ei koskenutkaan, ja stressin oireita hän lievitti panemalla suuhunsa voinapin, joita oli aina mukana.
Juomana kului täysmaitoa, jota meni päivässä neljä litraa. Yleensä suoraan purkin suusta.
Ruuan piti olla mahdollisimman yksinkertaista ja perinteikästä. Lihapullia ja muusia – ja varsinkin hernekeittoa. Kun Spede asui kaksistaan tyttärensä Pirren kanssa, ruokalistalla oli useimmiten hernekeittoa ja pullaa tai sitten lenkkimakkaraa. Tiskikonetta ei tarvittu.
Spede Pasanen kuoli 16 vuotta sitten 71-vuotiaana sydänkohtaukseen. Helsingin Sanomien kirja-arvostelussa valoitetaan hänen elintapojaan:
Uusi kirja kertoo: Spede kammosi lihavuutta, mutta kulutti itse ketjussa tupakkaa ja täysmaitoa
Yksi erikoisimmista puolista omintakeisessa Spedessä oli hänen elintapansa. Nykymittapuussa elintavat olivat suorastaan kammottavat – ja ne myös paljastanevat syyn siihen, miksi Spede kuoli lopulta niin äkillisesti ja yllättäen tasan 16 vuotta sitten, 7. syyskuuta 2001.
Speden ruokavalio oli kirjan mukaan harvinaisen yksipuolinen. Salaatteihin hän ei koskenutkaan, ja stressin oireita hän lievitti panemalla suuhunsa voinapin, joita oli aina mukana.
Juomana kului täysmaitoa, jota meni päivässä neljä litraa. Yleensä suoraan purkin suusta.
No one has produced atherosclerosis experimentally by increasing the arterial blood pressure or glucose levels or by blowing smoke in the faces of rabbits their entire lifetime or by stressing these animals. The only way to produce atherosclerosis experimentally is by feeding high-cholesterol and/or high-saturated-fat diets to herbivores.
A second factor is the introduction and propagation of the thesis that atherosclerosis is an inflammatory disease (15). Yes, a few mononuclear cells are regularly seen in experimentally produced atherosclerotic plaques but not commonly in plaques of patients with fatal coronary disease or in plaques excised by endarterectomy (16, 17). And, yes, some blood inflammatory markers are commonly elevated in persons with atherosclerotic events. But, many patients have atherosclerotic events when the high-sensitivity (hs) C-reactive protein (CRP) is normal (<1 mg/dL), and patients with the highest levels of hs-CRP (e.g., rheumatoid arthritis, systemic lupus erythematosus) have only a slightly higher frequency of atherosclerotic events than do others of similar age and sex with normal or near-normal hs-CRP levels. The same principle, however, does not apply to cholesterol. The patients with the highest serum levels of total and LDL cholesterol, namely those patients with homozygous familial hypercholesterolemia, have an incredibly high frequency of atherosclerotic events, and they have them at very young ages—teenage years (18). And patients with the next highest serum LDL cholesterol levels, namely those with heterozygous familial hypercholesterolemia, have atherosclerotic events often in their 30s and 40s.
The lower the LDL cholesterol the better, and this principle has been established repeatedly despite the voices of the anticholesterol, antistatin fallacy mongers! It's the cholesterol, stupid!
Joo, kaikesta muusta tietenkin johtuu paitsi ei lainkaan järkyttävästä kovan rasvan mättämisestä.
Ei hoikkuus ja viinattomuus korekalta kolelta pelasta.
Jos olisin kaniini, niin olisin kyllä huolissani rasva-asioita tuon perusteella.
Meinaat, että kestää vetää 2-4 askia norttia päivässä, jos elää jänönruuilla?
Voi saada keuhkosyövän tai muuta ikävää, sydänkohtausta/sepelvaltimotautia tuskin. Ateroskleroosia ei vaan saa aikaiseksi pelkillä norteilla, jos kolet on matalat.
Itse en halua kumpaakaan. Sydänkohtauksen riski myös reilusti korkeampi.Noista vaihtoehdoista valitsen sydärin. Kiitos vaan.
Itse en halua kumpaakaan. Sydänkohtauksen riski myös reilusti korkeampi.
Tutkimusten mukaan Speden ruokavalio aiheuttaa juuri sitä mikä Spedellekin tapahtui, eli ennenaikaisen kuoleman. (Okei, 71-vuotias ei varsinaisesti ole enää nuori, mutta nykyaikana kyllä eletään huomattavasti vanhemmiksikin. Eikä 71-vuotiasta oikeastaan voi pitää edes vanhuksena tänä päivänä.)Mutta körssinveto tauotta selittää Speden sydäntaudit, eipä siihen selityksiä tarvitse ruuasta hakea.
No 71-vuotiaaksi asti elävä mies ei nyt niin kamalan lyhytikäinen minusta ole.
Mikäs se suomalaisten miesten keski-ikä nyt olikaan? 75 vuotta?
Mutta körssinveto tauotta selittää Speden sydäntaudit, eipä siihen selityksiä tarvitse ruuasta hakea.
Kummallinen taulukko, missä suuri osa pylväistä tulee nimenomaan ruokavalion kautta. Sitten kuitenkin vielä laitettu erillinen ruokavalio-pylväs.Ei se nyt ihan noinkaan mene.
![]()
Vaikka ruokavaliomme on muuttunut viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana terveellisemmäksi, ruokavalio on edelleen suurin tautitaakkaa aiheuttava riskitekijä.
Näissä ravintotekijöissä meillä on eniten parannettavaa. - PRONUTRITIONIST
Ei se nyt ihan noinkaan mene.
![]()
Vaikka ruokavaliomme on muuttunut viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana terveellisemmäksi, ruokavalio on edelleen suurin tautitaakkaa aiheuttava riskitekijä.
Näissä ravintotekijöissä meillä on eniten parannettavaa. - PRONUTRITIONIST
Merkillinen grafiikka. Osaatko selittää meille, miten sitä pitää tulkita ja mitä siitä pitäisi saada irti?
Tuon blogin kirjoittaja on juuri puhdas ravintotieteilijä(ei kuitenkaan tohtoritasoa, eikä ole tutkija vaan ravintoterapeutti) vailla lääketieteellistä koulutusta. Hän on väheksynyt kolesterolin merkitystä kirjoituksissaan. Aikanaan karppausbuumin aikana hän oli telkkarissakin karppaajien leirissä. Lisäksi hän on saanut Valiolta rahaa.![]()
Laatikainen on yksi asiallisimmista asiantuntijoista Suomessa. Eikä hän ole karppaajien leirissä. Ennemmin tieteen puolestapuhuja. Laatikainen sai 1500€ stipendin Valiolta korkeatasoisesta blogistaan. Tuskin tekee hänestä puolueellista...
Antidootti löytyy Suomalaiset bloggaajat joita itse seuraan. Heillä on säännöt, joiden puitteissa kirjoittelevat ja ottavat kantaa asioihin: säännöt. Todella laadukkaita kirjoittajia ilman vöyhötystä.
Antidootti löytyy Suomalaiset bloggaajat joita itse seuraan.
Uutuuskirja kertoo, mistä valtava arpi ilmestyi Timo Jutilan kaulaan viime vuonnaTinnitus Timo Jutilan korvassa paljasti valtimotukoksen kaulassa.
Suomen tunnetuimpiin jääkiekkoilijoihin lukeutuva Timo Jutila kertoo Mika Saukkosenkirjoittamassa elämäkertakirjassa Juti(Docendo) leikkauksesta, joka pelasti entisen puolustajan elämän.
Jutila kuvailee kirjassa, kuinka hänen vasen korvansa oli alkanut soida loppuvuodesta 2014 niin rajusti, ettei nukkumisesta tullut mitään.
Seuraavana vuonna oireet pahenivat entisestään. Kun Jutila hakeutui lopulta lääkäriin, kaulan vasemmalta puolelta tehtiin ikävä löydös: valtimotukos.
Leikkaus tehtiin viime vuoden keväällä.
Operaatio oli pitkä: kova kalkkeuma osoittautuikin koteloituneeksi hyytymäksi. Leikkauksen keston piti olla kaksi tuntia, mutta se venyi kuudeksi tunniksi.
Leikkauksen jälkeen leikkaavan lääkärin raportti ei ollut kaunista kuultavaa: Jutilan vasemman puolen kolmesta päävaltimosta keskimmäisessä oli 75 prosentin tukos.
Jos hyytymä olisi lähtenyt liikkeelle leikkauksessa, Jutilan peli olisi ollut todennäköisesti pelattu.
– Kyllähän fakta on se, että tolla operaatiolla, mitä mulle tehtiin, niin se anto mulle jatkoajan, Jutila sanoo kirjassa.
Leikkauksesta muistuttaa nyt iso arpi Jutilan kaulan seudulla.
Ajatella, että tääkin jätkä on ollut ns. huippu-urheilija pari vuosikymmentä. 50-vuotiaana lähes kuoleman partaalla.
http://www.mayoclinicproceedings.org/article/S0025-6196(17)30577-3/fulltextWhite individuals who participated in 3 times the recommended PA guidelines over 25 years had higher odds of developing coronary subclinical atherosclerosis by middle age. These findings warrant further exploration, especially by race, into possible biological mechanisms for CAC risk at very high levels of PA.
Tästä nyt ei ole kysymys vaan ihan juurikin tuosta rillaamisesta.Ei mitenkään yllättävää tutkimuksen perusteella (PA=physical activity):
http://www.mayoclinicproceedings.org/article/S0025-6196(17)30577-3/fulltext
Ei mitenkään yllättävää tutkimuksen perusteella (PA=physical activity):
http://www.mayoclinicproceedings.org/article/S0025-6196(17)30577-3/fulltext
Recent studies of frequency and dose of PA have shown a U-shaped association with vascular disease risk and mortality,6, 7, 8 suggesting an attenuation of health benefits at higher PA doses above the recommended PA levels (150 minutes of moderate- vigorous-intensity PA per week).
Olipa todella yllättävä tutkimustulos. Tuon perusteella Navy Sealeilla on korkeampi riski sairastua ateroskleroosiin kuin Perus Pertillä, joka lenkkeilee max. sen kaks hölkkälenkkiä viikossa?
Kyllä minulla ylittyy useinkin tuo 2,5h. Eihän siihen tarvitse kuin kolme kertaa salilla. Vai lasketaanko tuohon vain aerobinen treeni?
Tutkimuksessa osoitettu riskiraja 7,5h liikuntaa viikossa on kyllä siinä mielessä aika paljon, että tuskin normaalilla työssä käyvällä ihmisellä on aikaa saati halua tuota määrää tavoitella. Mikäköhän tuossa voisi olla taustalla se mekanismi, joka vähentää terveysvaikutuksia?
Egg as food - WikipediaEggs are one of the largest sources of phosphatidylcholine (lecithin) in the human diet.[52] A study published in the scientific journal Nature showed that dietary phosphatidylcholine is digested by bacteria in the gut and eventually converted into the compound TMAO, a compound linked with increased heart disease.[53][54]
The 1999 Harvard School of Public Health study of 37,851 men and 80,082 women concluded that its "findings suggest that consumption of up to 1 egg per day is unlikely to have substantial overall impact on the risk of CHD or stroke among healthy men and women."[47] In a study of 4,000 people, scientists found that eating eggs increased blood levels of a metabolite promoting atherosclerosis, TMAO, and that this in turn caused significantly higher risk of heart attack and stroke after three years of follow-up.[55]
A 2007 study of nearly 10,000 adults demonstrated no correlation between moderate (six per week) egg consumption and cardiovascular disease or strokes, except in the subpopulation of diabetic patients who presented an increased risk of coronary artery disease.[56] One potential alternative explanation for the null finding is that background dietary cholesterol may be so high in the usual Western diet that adding somewhat more has little further effect on blood cholesterol.[57] Other research supports the idea that a high egg intake increases cardiovascular risk in diabetic patients.[58] A 2009 prospective cohort study of over 21,000 individuals suggests that "egg consumption up to 6/week has no major effect on the risk of cardiovascular disease and mortality and that consumption of 7+/week is associated with a modest increased risk of total mortality" in males, whereas among males with diabetes, "any egg consumption is associated with an increased risk of all-cause mortality and there was suggestive evidence for an increased risk of myocardial infarction and stroke".[59] A 2013 meta-analysis found no association between egg consumption and heart disease or stroke.[60][61] A 2013 systematic review and meta-analysis found no association between egg consumption and cardiovascular disease or cardiovascular disease mortality, but did find egg consumption more than once daily increased cardiovascular disease risk 1.69-fold in those with type 2 diabetes mellitus compared to type 2 diabetics who ate less than one egg per week.[51] Another 2013 meta-analysis found that eating four eggs per week increased the risk of cardiovascular disease by six percent.[50]
Eipä meinaa kananmunienkaan kohdalla löytyä selvyyttä osallisuudesta ateroskleroosin kehittymisessä:
Egg as food - Wikipedia
Aika ristiritäistä. Nähtävästi ainakin diabeetikkojen kannattaa välttää. Tosin useimmat noista ovat vain seurantatutkimuksia.
Tietty kolesterolia nostava vaikutus on kiistatta olemassa kuitenkin ja mahdollinen aterianjälkeinen vaikutuskin. Ateroskleroosin kehittymisen kannalta asia riippuu siitä, paljonko ne munat vaikuttaa juuri kyseisen henkilön kolearvoihin, ja minkä ateroskleroosin tason henkilö on valmis hyväksymään.
Jos vaihtoehtona on liha, niin mieluummin sitten syö munaa.
Lähinnä kiinnostaa, että mikä tuossa on se vaikuttava tekijä. Onko se rasva, kolesteroli vai tuo koliini -> TMAO yhdistelmä. Koliinilla havaittu ainakin olevan aivojen toiminnan kannalta hyödyllinen funktio.
Kanakaan ei varsinaista terveysruokaa ole, mutta tarkennetaan nyt sen verran, että ainakaan (prosessoitu) punainen liha ei ole hyvä vaihtoehto munan korvikkeeksi.Kuinka niin? Jos tyydyttynyttä rasvaa haluaa välttää, niin kanassa on vähemmän kuin kananmunassa. 0,5mg/100g vs 2g/100g
Lisäksi ihan uutena juttuna tutkimuksissa on nyt havaittu aspiriinin syöpää ehkäisevä vaikutus. Toki aspiriinikaan ei ole sivuvaikutukseton.En jaksa lukea koko ketjua ja kenties mainittu jo, mutta eikö jotkut käytä asperiinia ennaltaehkäisemään verisuonitauteja ja tukoksia. Tyyliin puolikas päivässä pitämään. Ohentaa verta tms. Muistaakseni tuli joskus joku prisma-dokkari tv:stä aiheesta.
Tuossa vähän iltalukemista The Diet-Heart Myth: Cholesterol and Saturated Fat Are Not the Enemy
The International Network of Cholesterol Skeptics
New England Journal of Medicine in 1991, Ancel Keys:"Dietary cholesterol has an important effect on the cholesterol level in the blood of chickens and rabbits, but many controlled experiments have shown that dietary cholesterol has a limited effect in humans. Adding cholesterol to a cholesterol-free diet raises the blood level in humans, but when added to an unrestricted diet, it has a minimal effect."
http://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJM199108223250813
Kohonnut kolesteroli ja verenpaine on ylipainon lisäksi ne pääasialliset länsimaisen ihmisen ongelmat.Vaikka olisikin kolesterolista mitä mieltä hyvänsä, niin runsas lihansyönti on joka tapauksessa yhdistetty lyhentyneeseen elinikään (eikä kukaan väitäkään, että kolesteroli olisi ainoa syy tähän).
Ehkä olet oikeassakin, mutta ottaen huomioon, että prosessoitu liha vaikuttaisi olevan selvästi vielä haitallisempaa kuin prosessoimaton, on muillakin tekijöillä kuten nitriiteillä oma oleellinen kauhansa tässä sopassa.Kohonnut kolesteroli ja verenpaine on ylipainon lisäksi ne pääasialliset länsimaisen ihmisen ongelmat.
Sitten puhutaan jo mittakaavaa pienemmistä asioista, kun aletaan puhumaan muista lihan haitoista.
Ehkä olet oikeassakin, mutta ottaen huomioon, että prosessoitu liha vaikuttaisi olevan selvästi vielä haitallisempaa kuin prosessoimaton, on muillakin tekijöillä kuten nitriiteillä oma oleellinen kauhansa tässä sopassa.
New England Journal of Medicine in 1991, Ancel Keys:"Dietary cholesterol has an important effect on the cholesterol level in the blood of chickens and rabbits, but many controlled experiments have shown that dietary cholesterol has a limited effect in humans. Adding cholesterol to a cholesterol-free diet raises the blood level in humans, but when added to an unrestricted diet, it has a minimal effect."
Genetic support for the causal role of insulin in coronary heart disease.
Genetic support for the causal role of insulin in coronary heart disease. - PubMed - NCBI
Insuliiniresistenssi - kaikkien elintasosairauksien äiti, osa 1 - Turpaduunari
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.